Yllä näette Stellon ottaman kuvan. Silloin kun minä olin Irlannissa kaksi viikkoa ja olimme aikeissa jopa sinne muuttaa, ei ollut digikameroita. Lomamatkat suuntautuivat myöhemmin melkein pelkästään Keski-Eurooppaan ja Italiaan, joten turvaudun nyt toisen kuviin ja omiin muistoihini kahdesta viikosta, jotka tatuoituivat sydämeeni niin, että harkitsemme asua jonkin aikaa eläkepäivillä vihreällä saarella. Kerron muutaman täysin epätodelliselta tuntuvan jutun, mutta faktaa koko homma.Asuimme koko ajan Galwayssa varsin tasokkaassa hotellissa. Ja siis ruoka oli hyvää. Paljon kalaa, josta juuri mieheni kanssa erityisesti pidämme. Iltapäivisin shamppanjaa ja mansikoita, siis ihan epätodellista;-) Illat kävelimme rantapromenadilla ja piipahtelimme lukuisiin pubeihin, joissa soi VANHA, MELODINEN JAZZ! Ihastuttavat vanhat herrat soittivat jazzia valkoiset paidat päällä ja millä innolla ja taidolla, olin taivaassa! Välillä kylmän meren aaltoja ihastelemaan ja lopuksi paikkaan, jossa lauloi heleä-ääninen ja hyvin viehättävä naislaulaja. Siis livemusiikkia koko ajan!
Eräänä iltana oli sateista ja pimeää ja me emme löytäneet hotelliamme! Ihan sokkoina sateessa, pimeässä Irlannin saarella...apua!, mitä nyt seuraa? Minä olin raskaana´, mutta ah!, niin voimissani ja menin reippaasti kolkuttamaan yhden omakotitalon ovelle. Pyysin anteeksi häiriötä ja selitin, mitä hotellia etsimme. Tietysti kerroin, että olemme suomalaisia etc. ja hyvänen aika mikä ylitsevuotava ystävällisyys: meidät, ventovieraat vietiin heidän toimestaan hotelliimme! Jos olisimme olleet Saksassa moista tuskin olisi tapahtunut, siellä on liikaa etäisyyttä, varovaisuutta ja korkeita kivimuureja talojen ympärillä, mutta Irlannissa kaikki on mahdollista.
Yhden päivän vietimme Dublinin antikvariaateissa, jotka ovat todellinen vanhojen kirjojen ystävän aarreaitta. Myös upeita tauluja oli niissä myynnissä.
Elämäni ihmeellisin tapahtuma sattui sitten päivänä jolloin vaelsin Connemaran nummilla. Mieheni käveli paljon jäljessä, koska hänen pitää koko ajan 'tutkia' jotain: tien vieressä töröttävää karttaa, paikkaa josta nostetaan turvetta tms. Minua vei alitajunta ja lujaa. Yhtäkkiä kohti juoksi ihastuttava lauma connemaranponeja, saavuttaessaan minut ne jakaantuivat sivuitseni ja hetken minulla oli PONISIIVET! Todellinen ponitytön unelma, eikä ketään kuvaamassa, sillä mieheni oli halvaantunut kauhusta. Hän ei tiedä hevosista mitään ja luuli ponien juoksevan päälleni;-) No, tämän jälkeen Irlanti-virus oli istutettu ja sitkeässä on...
Vain Aransaaret jäivät elämättä, sillä silloin kun me olimme sinne lähdössä oli liian kova myrsky eli jotain turistikokemusta jäi 'plakkariin'. Seuraavalla kerralla emme taatusti asu sviitissä, emmekä ole muutenkaan kovin turistimaisia, vaan nyt vapaus vaikka jäädä saarelle saa meidät reissuun ihan toisella asenteella: mistä sitä tietää vaikka meistä sukeutuisi vielä kunnon irkkuja!
Ihan blogini alkuviikoilla toin esille Regina McBriden kirjan Ennen sarastusta (The Nature of Water and Air, 2004, Avain), joten ellette ole vielä lukeneet, teillä on erikoinen kokemus edessä. Rakastan taruja ja myyttejä ja niitä vihreä saari tarjoaa yllin kyllin.
Leena Lumi
ehkä tuleva osa-aikairkku
Kivoja muistoja.
VastaaPoistaP.S.
Tykkään tästä minun saarestani.
Uniikkeja muistoja, sillä sama ei enää palaa, mutta uudet tulevat.
VastaaPoistaSitä on Hannele, saari-ihmisiä ja sitten niitä muita.
Taytyy myontaa, etta vaikka asuin aikoinani reilut pari vuotta Galwayssa, en kaynyt ikina Aran-saarilla.. (Ei ollut varaa!) En ole edes kaynyt Galwayssa sen jalkeen kun muutin Bray'hin, ja siitakin on jo yli kymmenen vuotta :o
VastaaPoistaSiellä on kuulemma paljon kiinnostavaa ja tietty ne kuuluisat villapaidat. Stello, kuulimme juuri yhdeltä tytöltä, että hänen ja ystävänsä piti päästä just Aransaarille ja kun he vihdoin pääsivät sinne, toinen tytöistä jäi rantaan ottamaan aurinkoa, kun toinen tutustui paikkaan.Kertoja oli tämä, jolla on vieläkin kuuluisat saaret kokematta...
VastaaPoistaIhanaa, että on muitakin Irlanti-fanaatikkoja kuin minä, olen peruuttamattomasti menettänyt sydämeni Irlannin maisemille, musiikille, ruualle ja ihmisille, suosittelen muillekin! Luoteis-, Länsi- ja Pohjois-Irlantia.
VastaaPoistaAnonyymi, mikä siinä onkin, että se ihana vihreä saari vie mennessään. Minun ainoa haittani on tietysti Armaani, jolla astma eli hän ei suostu olemaan siellä kylmänä, kosteana aikana...täytynee tehdä muutama noitatemppu...taidan uskaltautua kokeilemaan connemaran ponejakin, nehän ovat aikuisten ratsastettavia...ja kohde meillä on ekaksi heti Galwayhin ja siitä sitten katsotaan, minne jatkamme tai jopa asetumme joksikin aikaa. Olen luvannut miehelleni kestää Kreikan kuumuudessa pari viikkoa vuodesta, jos hän on kanssani Irlannissa - kauemmin!
VastaaPoistaEämyksellistä Irlantia sinulle, anonyymi!
Minun oli hetimmiten pakko tulla etsimään, tämä postauksesi, Leena!
VastaaPoistaAh. Gallway. Connemara. Aran. Ja koko se karun kaunis, joka minulla meni sisälle ja ihon alle.
Olen joskus miettinyt, että sinnekö sitä muuttaisi vanhana. Musiikkia, olutta ja iloista mieltä merimaisemissa. Kun suola parkkiintuisi mukavasti iholle. Ainut miinus, jonka keksin, on sää. Kestäisinkö sitä sateen tuhnuutusta ympäri vuoden?
Valkoinen kirahvi, ei me enää olla sinne MUUTTAMASSA, mutta kylläkin aiomme lomailla. Ja syy on juuri se, että liikaa sataa. Vaikka pidän sateesta, niin liika on liikaa. Kävimme ko. matkalla katsomassa myös taloa, johon olisimme muuttaneet ja siellä oli niin kosteaa, että taloa silloin asuvan suomalaisrouvan kengätkin olivat homehtuneet kaappiin. Miehelläni on astma, eikä hän kuulemma aio asua eläkepäivinä niin märässä ja samalla kylmässä. Turisteina palaamme sinne kuitenkin ja tietty Galwayhin ja sitten Aransaarille.
VastaaPoistaEhkä tämä kaikki on minulla ikävää mereen, sillä olenhan kotoisin meren rannalta. Tyrskytkin meni päähäni kuin häkä ehkä sen merellisyyden tähden. Nyt pohdimme Yorkshirea;-)
Mahdoitkohan ostaa kuuluisaa Aransaarten neuletta, sitä lampaanvillasta kudottua villapuseroa?
Matkahaaveissani ja -kuumeissani googlettelin hakusanoilla Connemara ja blogi. Päädyin tänne! ♥♥♥ En ole koskaan käynyt Irlannin lännessä, rakastan jo Dublinin rannikkoa ja pohjoista (yhden pikaisen käynnin perusteella: näkyi Skotlannin rannikolle saakka!), mutta nyt tiedän että haluan juuri Connemaraan ja Galwayhin.
VastaaPoista♥
Katja, mikä sattuma, sillä puhuin just tunti sitten Merille Irlannista! Olin saanut lääkärin luvan jo lentää, vaikka oli riskiraskaus etc. Nyt pitää löytää se Irlanti -albumi, vain muutamia kuvia, mutta muistot nyt enemmän, että voin näyttää Merille sviittimme, jossa ystävämme kuvasi meidät yhdessä. Suomalainen pariskunta, joka tarjosi mm. samppanjaa ja mansikoita ja monta, monta muuta juttua. Koska kukaan muu ei tänne varmaan nyt enää päädy, kerron, että poden järkyttävää someväsymystä ja myös hoitoväsymystä...Mikäli lähdemme eli olen matkakunnossa niin ensi suvena saatamme lentää heinäkuun alussa Galwayhin elleivät eräät linnahoukutukset ystäviltämme synttärilahjoina vie meitä taas Itävaltaan ja Slovakiaan. Luen juuri kirjaa maailman mystisimmistä vuorista, niistä joissa ajelimme sakeassa usvassa syksyllä 2016, Tatra vuoristosta...Katja, sää olet niin irkku♥♥♥ Minullekin käy siellä sieluuni niin moni asia ja aina ilmastoa myöten, joka taas R:lle ei ole se miellyttävin, koska hänellä on astma. Miten melkein voisin nyt kadehtia sinua, kun voit jo vapaasti suunnitella, kun taas meidän hiaste nyt olen sattuneesta syystä minä ja syyn tiedät. Silti: Olen ajatellut, että ensi vuonna sinne, minne sydän kaipaa eniten. Totuus ei ole siinäkään, sillä H:n isä ei ole nähnyt R:aa vuosiin, entiset liikekumppanit, joten katsotaan, katsotaan...Jos elämässä olisi enää 2 matkaa, ne olisivat Irlanti (Galway, Connemara ja visiitit siitä Dubliniin) ja sitten se kuukausi Itävallassa, josta viikko Salzburgissa ja nyt 3 vrk Krakovassa...viimeksi olimme vain 2, se on jopa vanhaan kaupunkiin liian vähän. Nyt viettäisimme juutalaiskaupunginosassa kokonaisen päivän.
PoistaRakastan irkkumusiikkia, riverdancea, hylkeitä, Atlantia, Connemaran poneja, irlantilaisia ihmisiä, mytologiaa, Irlannin suvea, Dublinin antikvariaatteja...ja jopa ruokia, sillä saime erittäin hyviä kalaruokia kun asuimme merenrannalla. Ja rodot, rodot olivat suuria kuin puut.
Ennen sarastusta...
♥
(Siis en jakasanut laittaa nyt mitään viikonlopuksi. Jos laitan, että olen vapaalla pitää vastata taas moneen. Luen nyt Suurta Tarinaa, joka alkaa Ruotsista, mutta viekin yllättäen Tatra -vuoristoon, tosi ylös ja siellä pieneen kylään...)
(PS. oletko nähnyt elokuvan Monster - Aileen Wournos? Nimi minusta olisi ollut parempi ilman 'monsteria', vaikka hän olikin tappaja, tuo nainen, jolla suomalainen isoäiti. Ikinä en ole nähnyt yhtä hyvää naispääosaesitystä!)
Siis some- ja hoitouupumusta...Taidamme katsoa yhden leffan illala herkkujen kera. Aamulla nukun pitään ja onneksi meillä virpojat tulevat vasta puoliltapäivin...Illalla luen kirjan loppuun: Onko sen jälkeen elämää? Miten jaksan kirjoittaa siitä sen arvoisesti, kun väsyttää...No, poissa facesta ja nyt vain tämä piipahdus, joten ehkä ma tai ti viimeistään.)
Mukavaa viikonloppu ystäväni lumessa, koirissa, kirjoissa, Irlannissa, puutarhailussakin kai jo ja...♥♥♥
Niin taianomaiselta kuulostaa sekä teidän vuosien takainen Irlantinne että ajelunne Tatra-vuoristossa. Meitä molempia vievät Irlanti ja toisaalta vuoristo. Haaveilen paitsi Irlannista (palaan tähän yksityisemmin: haave toteutuu), myös uudelleen Alpeista. Haluan takaisin sinne unenomaisen rosoiseen Bad Gasteiniin, joka on kuin lumottu. ♥♥♥
PoistaMietinkin, että oletkohan väsynyt. Jotenkin aavistin. ♥♥♥
Katja, niin ja I-maat: Irlanti, Itävalta, Italia♥ Pidän monesta italialaisesta asiasta vielä, mutta Veronan tapaus vähän jäähdytti tunteitani itse maassa oloa kohtaan. Sen sijaan, sinnekin R:lle tarjottiin töitä ja sillä matkalla minä päätin, että siellä ei ole kaikki niin kuin pitäisi olla eli sama syy kuin Ingrid Bergmanilla aikoinaan, kun Rosselini kuljetti häntä pohjoisesta etelään. Mitä etelämäksi tultiin, sen enemmän Ingrid,morsian itki, eli ne eläinasiat...Mutta Salzburgissakin jamyös Zürichissä suosikkiruokapaikkani ovat italialaiset etc.etc. Meri ja vuoristot, niissä on taikaa.H. myös kehui Bad Gasteinia, joten se olisi ollut syksyllä ohjelmassa, mutta kun tuli tämä mun case esteeksi. Silti: Salzburgiin on päästävä. Vaan ei turistisesonkina. Nyt tunnen jo kadut. Seuraavaksi valloitan kujat (Gassen). Joka päivä 10 km kävelyä sanoi R. jälkeenpäin: Minä en edes huomannut, sillä en kyllästy ikinä! Ja sitten Nitrassa on se yksi toinen 'melkein' linna kokeilematta.
PoistaIhmettelen, jos et lähde kahdestaan miehesi kanssa pitkälle viikonlopulle Krakovaan ja etenkin vanhaan Krakovaan♥ Minunkin on päästävä teidän uneneomiseen Bad Gasteiniinne:)
Se varmaan jo näkyyy paitsi postaustahdissa myös, mutta toivottavasti ei, teksteissä. En ole jaksanut edes sitä arvontaa pitää. Osuit oikeaan♥♥♥