Vastaan Muistoja -kuvahaasteeseen!

Vastaan Paulan kuvahaasteeseen, jonka nyt nimesin Muistoja-haasteeksi. Paula, kiitos♥ Tämä ei nyt mene kauhean hyvin, sillä meillä on vanhojen kuvien digille tallentaminen vasta alkamassa. Kaiken huipuksi olisin nyt tähän juttuun kuvannut meidän koko perheen vanhoja kuvia, siis minun lapsuudestani, mutta olen ne ensimmäisestä omasta albumistani irrottanut ilmeisellä tarkoituksella juuri tallentamista varten ja en niitä nyt tähän hätään löydä. Tehdään tämä nyt sitten niillä mitä on. Ensimmäisessä kuvassa minä Säkylässä. Äiti ja isä ehtivät olla avioliitossa monta vuotta ennen kuin minä, esikoinen, synnyin Turun saksalaisessa sairaalassa Heidekenissa. Tätä kuvaa myöhemmin otettiin valokuvaajalla otos jossa istun tuolilla ja rusetti on kiinnitetty kaljuun päähäni teipillä! Tämänkin kuvan löysin nyt jutustani Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja.

Yllä isä ja minä Säkylässä. Valitettavasti komea isäni ei tässä näy...Meistä on paljon kuvia yhdessä, mutta kun ne eivät nyt löydy. Juttua isästä ja tyttärestä löytyy täältä

Asuimme pari vuotta Kerimäellä, jossa aloitin kouluni. Ensimmäisen koulupäiväni vietin nurkassa ja alku ei ollut muutenkaan lupaava ja siitä kerron lisää täällä

Tämä kuva on otettu Säkylässä, mutta asuimme jo Luvialla. Vietin kuitenkin osan kesistäni Pyhäjärven rannalla perheessä, jonka isoäiti oli ollut kasvattityttärenä mummollani Amandalla. Tämä vuonna kävelen Katinhännän kujia mm. tähän taloon. Tuskin kuorma-autoja enää on, mutta kiinnostaa kovasti, vieläkö puutarhasta löytyy niitä maailman makeimpia päärynöitä. Olen saanut myös kutsun mummoni kotitaloon, jota asuu nyt isäni lapsuuden ystävä...

Tässä on tehtävä aikahyppy, sillä mustavalkokuvamme, ne lapsuuden perhekuvat, ovat jossain hyvässä jemmassa, jota en nyt löydä. Tässä luokkakuva, jossa minä istun eturivissä. Olen kolmas vasemmalta ja vieressä oleva pikkutyttö on luokanvalvojamme tytär. Luokanvalvojamme ja äidinkielen opettajamme on vasemmassa reunassa. Hän on toinen heistä joita saan kiittää siitä, mitä olen nyt.

Minä ja Sammy♥

Porin Suomalaisen Yhteislyseon lukiokuva. Huh-huh, näistä vuosista en kerro mitään, mutta olen tyttö keltaisessa minihameessa seisomassa vasemmassa reunassa.

...siis se oli vähän tällaista ja sitten paljon muutakin;) Enpä taida kertoa, mutta ainakin silloin oli Hair ja...

Tässä porukka, joka kulki yhdessä läpi teinivuosien kuohujen ja osa jatkoi siitäkin eteenpäin...Meri on kaivannut tuota mun takkia, mutta eihän sitä enää...Yksi tässä kuvassa olevista oli mukana kun tapasin R:n!// Kun Hannelle kommentoin, että meidän aikana pojilla oli ihanat, kiharat, Beatles-pituiset hiukset, sitä ei voi tästä kuvasta uskoa, mutta kyseessä on poikkeustila: Pojat ovat intissä tai sinne lähdössä.

Tässä paatin kannella matkalla Luvialta Raumalle.

Villeistä teinivuosista huolimatta tuli sitten tällainenkin päivä.

Elämäni ensimmäinen työpaikkakuva minusta, vaikkakaan ei ensimmäinen työpaikkani. Pyrin opiskelemaan historiaa Jyväskylän yliopistoon, mutta jäin kolmen pisteen päähän. Silloin kukaan ei sanonut: "Pyri uudestaan." Minä tiesin sitten Merille sanoa sen kolmasti. Olin tosissani lähdössä malliksi Lontooseen (tähän oli syynsä, jota en tuo julkisuuteen), mutta isä ja kauppaopiston rehtori saivat minut yhteistuumin 'siirtämään' lähtöä ja niinpä tuli kauppaopiston yo-luokilla vietettyä pari vuotta. Oli hauskaa tavata maineikas rehtori eräillä kauppaneuvoskutsuilla myöhemmin: Vähän muisteltiin;)

Lopetan nyt tältä erää tähän kuvaan, jossa minä ja esikoiseni Luvian kauniilla kalliorannoilla.

Näitä on kiva tehdä, mutta monen kuvan kohdalla ajattelen, että ihan kaikkea en ainakaan minä julkaise: Siis ei mitään hurjia biletyskuvia tms. Noita aikoja on myös kiva joskus muistella, mutta miten usein tuleekaan mieleen, että 'oi hurja nuoruus, ihanaa, että elin sinut lujaa, mutta ehkä en jaksaisi toistoa!' Toisaalta voin kertoa, että kun täytin pyöreitä, pidin hippibileet ja hyvin jaksettiin aamuviiteen.

Ottakaa tästä mukaan kaikki te, jotka haluatte: Olen lukenut, että muisteleminen on terveellistä!

Haastan edelleen Minttulin blogista Minttulin kuvailuja, Birgitan blogista Skool ja kulaus, Jaanan blogista Täällä toisen tähden alla sekä Hannen blogista Virtausta elämään.

Love
Leena Lumi

Because The Night

On niin hiljaista, että kuulemme...

On niin hiljaista, että kuulemme
eilen lauletun laulun:
"Sinä menet vuorten kautta ja minä laakson..."
Vaikka kuulemmekin - emme usko.

Hymymme ei ole surun naamio,
eikä hyvyytemme uhraus.
Ja jopa enemmän kuin kannattaisi
säälimme heitä jotka eivät rakasta.

Olemme niin hämmästyneitä itsestämme,
että mikä voisi enää hämmästyttää meitä enemmän?
Ei sateenkaari yöllä.
Ei perhonen lumessa.

Ja kun nukahdamme,
näemme unessa eron.
Mutta se on hyvä uni,
mutta se on hyvä uni,
koska me heräämme siitä.

- Wislava Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)
kuva Iines

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Kohta kolmekymmentä vuotta 3000 neliön puutarhaa pitäneenä on saanut sekä minut että Lumimiehen usein toteamaan, että innoittava, mutta kova laji. Onneksi tuosta isosta neliömäärästä on puolet lehtoa, mutta ei senkään anneta risukoitua vaan päin vastoin sinnekin on istutettu lisää lehtoon sopivia lajeja. Puutarhailun himo ja ilo voittaa kuitenkin melkein kaikki vastukset, mutta kasvien tuhoeläinten kanssa olemme usein, liian usein tunteneet suurta voimattomuutta sekä tehneet rutkasti töitä. Eniten harmitusta on tullut siitä, että kaikki haittaötökät tuntuvat keskittyvän juuri kesiin, jolloin on televisiokuvaus, puutarhalehden haastattelu tai jotkut isommat juhlat. Tällöin olen ottanut järeät aseet käyttöön: Auringon laskun jälkeen olen suihkuttanut kirvoja täynnä olevia ruusupensaita milloin milläkin aineella. Siinä tuntee olevansa kuin brittiläisen puutarhamurhaajattaren roolissa. Toki en ole ongelman kanssa yksin, joten monet neuvot ja temput on kokeiltu. Lisäapua tarjoavat tietokirjat, jotka auttavat tunnistamaan, mitkä ötököistä ovat puutarhalle vahingoksi ja mitkä eivät.

Eva Fanqvist Skublan tietoteos Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino (Trägårdens väner och fiender. Tips och råd för naturligt balans mellan nyttodjur och skadedjur, Minerva 2014, suomennos Jutta Järvensalo) on tuhti tietoisku puutarhan haittaeläinten tuunistamiseen ja torjuntaan. Samalla opimme, mitä ötököitä kannattaa puutarhassa suosia. Kirja jakaantuu kymmeneen lukuun, jota ovat Terve puutarha, Yhtäläissiipiset ja luteet, Perhosen ja pistiäisen toukat, Kovakuoriaiset, Kaksisiipiset, Etanat ja kotilot, Suuremmat yksilöt, Hyötyeläimet, Sieni-itiöt sekä Virukset ja bakteerit. Jokaisen luvun jälkeen seuraa kauniisti suunniteltu sivu Vinkkejä ja ohjeita. Valokuvat ovat Evan ottamat ja niitä on tdella paljon. Kirjan kannen voisin syödä, mutta ilman tuota ötökkää eli siis niin kaunis kansi. Ja sitten vähän 'makupaloja':

Tuttuakin tutumpi marjalude (Pentatomidae), jonka varmaan kaikki tunnistavat jo hajusta. Ötökkä kuuluu imeviin luteisiin, jotka imukärsänsä avulla imevät kasvista ravintoa, jolloin kasvin solukko kuolee ja lehdet sekä uudet versot kellastuvat. Näitä sekä kirvoja ja kemppejä voi yrittää torjua kovalla vesisuihkulla tai suopavesiliuoksella. Kirvoihin tehoaa myös jos istuttaa kasvien väleihin samettikukkaa, mutta jos lähistöllä on tavattu espanjansiruetanaa, samettikukka ei sovi, sillä se on tämän tuholaisen suurta herkkua ja oikein houkuttelee espanjansiruetanoita paikalle. Paras keino on tehdä puutarhasta suosiollinen linnuille ja lepakoille!

Puutarhan suojelijoihin kannattaa laskea myös kesyt linnut.

Yllä näky, joka nostaa verenpainettani: Kääriäiset ovat tunkeutuneet luumuun! Mitä muuta me niin paljon odotammekaan kuin luumuaikaa. On istutettu eriaikaisia luumupuita ja toiveet ovat korkealla, mutta kääriäiset...Niiden läsnäolon tunnistaa näistä kirkkaista, kumimaisista pisaroista hedelmän pinnalla. Tällöin tietää, että toukka on matkalla kohti luumun kiveä nakertaen samalla hedelmälihaa ja levittäen ulostettaan. Kääriäisiä voi yrittää torjua vanhemmista hedelmäpuista hankaamalla puunrungot puhtaiksi toukista ja irrallisista kaarnanpalasista.

Tässä kansikuvan kaunotar, viherkukkajäärä, josta kuvateksti toteaa näin: "Viherkukkajäärä (Lepturobosca virens) viihtyy puutarhan kukissa. Sen toukat kehittyvät kuolleissa männyissä ja kuusissa. Kukkajäärän kanta on vaarassa, koska vanahat puut vähenevät koko ajan. Anna jäärälle turvapaikka puutarhassasi!" Monet jäärät ovat siis uhanalaisia lajeja ja niistä ei ole puutarhalle haittaa, vaan toukkina ne syövät kuolleita ja lahonneita puita ja aikuisina imevät kukista siitepölyä ja mettä.

Tämä voisi olla minun painajaiseni, sillä olen hulluna akileijoihin ja oikein kerään erilaisia valkoisia ja vaaleanpunaisia lajeja. Tässä on puuhassa akileijan äkämäsääski (Macrolabis aquilegiae), joka vahingoittaa kukkaa niin, että sen toukat voivat asua kasvin vahingoittuneissa osissa. Kukat tuhoutuvat ja näin eivät tietenkään kehity edes siemenet, joka on suuri murhe hänelle, joka odottaa tämän kasvi-ihanuuden leviävän kaikkialle puutarhaan.

Koska puolet tontistamme on lehtoa, emme ole voineet täysin välttyä lehtokotilolta (Arianta arbustorum), mutta viime suvi oli kyllä kaiken huippu. Kuvassa on valkotarhakotilo, mutta lehtokotilo muistuttaa paljon tätä. Näitä poimimme aamuin illoin satoja. Ikinä ennen ei ole ollut moista kauhun kesää. Oli myös ensimmäinen kesä, jolloin emme nähneet yhtäkään siiliä puutarhassamme. Nyt aion laittaa siilille koiran kuivamuonaa kuppiin suojaisaan paikkaan heti kun on niiden heräämisen aika. Viime keväänä oli tuolloin juuri reissussa, joten aloitus meni liian myöhälle. Monet siilit kuulemma kuolevat keväällä nälkään, kun niillä ei ole alkukeväästä vielä mitään syötävää, joten niiden selviäminen on usein ihmisen avun varassa. Muistan suvia, jolloin siilejä oli useita, eikä kotiloista tietoakaan. Istutin viime suvena lisää jouluruusuja ja yhtenä aamuna yksi niistä oli syöty aivan maantasalle. Tuli hyvin murhanhimoinen olo ja alkoi systemaattinen kotiloiden hävitys. Etanat lienevät monen riesana ja kirjassa onkin niiden torjunnalle omistettu kaksi sivua vinkkejä ja ohjeita.

Kannattaa todellakin panostaa siihen että linnut ja lepakot viihtyvät puutarhassa. Se alkaa jo siitä, että aloittaa lokakuulla lintujen ruokinnan ja jatkaa sitä huhtikuun lopulle. Näin keväällä linnuilla on huutava pula pesäpaikoista, joten eikun lintupönttöjä puihin, mutta ei auringon paahteen puolelle. Me puhdistimme eilen pöntöt ja huomenna käymme noutamassa muutaman lisää. Voipi tulla ensimmäinen pönttö lepakoillekin. Jos tontillanne on tilaa ja siellä kasvaa haapoja, vaalikaa niitä: Haapapuu on monen linnun turva ja kun linnut sen hylkäävät, tulevat tilalle lepakot.

Kirjassa on luku nimeltään Väsyneet kasvit ja tämä oli minulle ihan uutta asiaa. Ymmärrän kaikki vuoroviljelyt yms. mutta tämä väsyneet kasvit on jotain muuta ja valitettavasti taitaa koskea juuri nyt sisääntulomme vaatimattomuuden lumoamme, hansaruusua. Siinäpä kurtturuusu, joka aloittaa varhain, kukkii vielä lumihuntu yllään ja sen ohitse ei voi mennä nuuhkaisematta sen lumoavaa tuoksua. Nyt hansani on jo pari vuotta kukkinut vähemmän ja vähemmän. Se on leikattu alas, sitä on lannoitettu, sille on annettu uutta multaa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Noin kolmenkymmen vuoden jälkeen on sydäntäsärkevää, jos en voi tehdä tuolle upealle pensasruusulle mitään. Tässäkin on toki osasyynä, että sama kasvi on ollut aina samassa paikassa, mutta kun sen kuningatarpaikka on sisääntulossa, ei siihen voi mitään raperperia laittaa kasvamaan! Eva tosin myöntää, että kasvien väsymisen syytä ei tarkkaan tiedetä ja että kyseessä on monen asian summa. Niistä sitten kerrotaan mitä ne voivat olla ja miten niitä torjutaan. Alla oleva sato ei ole itsestäänselvyys...

Puutarhan ystävät ja viholliset ei tuo voimattomuuden tunnetta vaan päinvastoin. Kirjan tekijä suosittelee ottamaan mallia luonnosta ja tekemään puutarhasta niin monimuotoisen kuin mahdollista. Jos yksi kukkalaji ei menesty yhtenä kesänä, katse kohtaa monia muita hyvin kukkivia. Lisäksi kasvien monipuolisuus houkuttelee paikalle myös hyötyeläimiä ja edistää näin puutarhan luonnollista suojelua. Kannattaa myös muistaa, että puutarhan ei tarvitse olla täydellinen. Puutarha jos mikä opettaa sietämään epätäydellisyyttä, sillä aina joku kohta on vaiheessaan. Me esimerkiksi jouduimme viime suvena leikkaamaan alas Mustialan ruusumme, joka on alapuutarhamme paraatipaikalla ja heinäkuun upein kukkija.

Tämä kirja on puutarhurin tärkeä käsikirja. Erilaisia kasveja ja ötökäitä on hakemistossa niin paljon, että en kyennyt niitä mitenkään laskemaan, mutta siitä ymmärrätte, miten monipuolisesta kirjasta on kyse. Oi ihana toukokuu: Tule jo! Tuskin jaksan odottaa, että näen, miten magnoliani on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan...

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

nuku rauhassa, nuku...

nuku rauhassa, nuku
           kauniita unia

                                                        (en näe enää, näe!)

anna anteeksi hauraat hetket
joina olin kova

rakastin kuin 
                      valoa
           ja sinä olet valon läpi
           loistava onnellinen
           harha

kuva, hiljainen pysähtynyt


- Maaria Päivinen -
Sinun osasi eivät liiku (ntamo 2014)
kuva Weheartit

Broadchurch: Brittisarja joka vei mennessään ja kohti viikonloppua...

Mitä sitä voisikaan joululahjalta toivoa, kuin että se olisi niin kiinnostava kuin oli nuoriltamme saama ensimmäinen tuotantokausi brittisarjaa Broadchurch: Meidän piti vähän vain vilkaista ja katsoa loput viikonloppuna, mutta nautimme tämän kaiken kahdessa arki-illassa. Yhdessä emme pystyneet;) Siis 374 minuuttia sellaista psykologista jännitystä, että olen aivan koukussa sarjan näyttelijöihin, enkä vähiten David Tennantiin ja Olivia Colmaniin.

Sarja on K12, joten minäkin kestin hyvin katsoa, mutta silti jännitys oli niin kovaa, että huomasin välillä unohtaa hengittää. Kaikki siis lepäsi, ei toiminnallisuuden vaan psykologisesti tiheän tunnelman varassa. Pieni yhteisö meren rannalla. Kaikki tuntevat toisensa ja lopulta eivät kuitenkaan. Sitä ihan tosissaan jakso jaksolta itsekin epäili murhaajaksi ketä milloinkin ja lopussakin veikkasin väärää.

Jaksan vuodesta toiseen ihmetellä, miten britit oikein tämän tekevät...Onnistuvat niin huikeasti, että tähän kisaan vastaa korkeintaan Silta.

Vahvan sarjan jälkitunnelmissa siirrymme viikonloppuun, jolloin vaihtuu myös kuukausi. Katselen hämmästyneenä, miten magnolia, jasmiinit ja atsalea lykkäävät uusia silmuja. Toivon todellakin, että maaliskuu ei tuo nyt takatalvea, vaikka olenkin koko talven kaivannut lunta. Kuka jaksaa pitää pidennetystä julmasta huhtikuusta? Minä en. Mutta jos ei kunnon talvea niin toukokuu tänne ja heti: Oi ihana toukokuu!

Kanaa slaavilaisittain nautimme viikonloppuna ja siinä ohessa on tietty capresea Lauantai-illan huuma on Midsomer, homejuustoja, rypäleitä ja viiniä. Kukaanhan ei tätä osannut edes arvata;)

Lupaan teille kuukauden vaihtumisen kunniaksi unta ja lunta, mutta sen jälkeen korkkaamme kevään tämän vuoden ensimmäisellä puutarhakirjalla Puutarhan ystävät ja viholliset. Kirjan kansi on niin kaunis, että ellei tuo ötökkä olisi tuossa, olisin jo kannen syönyt!

Nyt täytyy lähteä vetämään 7-10 kilsan lenkki tuonne rapaan, että saa sitten viikonloppuna herkutella. Kuljen edelleen kuten koko ikäni koirannannnat taskuissani ja silloin tällöin tapahtuu vanhoja muistoja herättäviä tapaamisia. Tässä tuttu sensitiivinen rotu, jollaisen kanssa saimme elää melkein 15 vuotta. Hän kyllä osaa näyttää, miltä rapa tuntuu, vaikka suvella onkin ensimmäisenä uimassa.

Ei ole vaikea arvata, kuka tässä palvoo ja ketä!

Tässä tuli monenlaista mieleen...

Kaikille tasapuolisesti omannäköistään viikonloppua♥

Love
Leena Lumi

So Close 

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?

Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä ja mörkö húusi pitkään pimeässä siellä.

Tove Janssonin kuvakirja Kuka lohduttaisi nyytiä? (Vem ska tröstät knyttet?, WSOY 1960, suomennos Kirsi Kunnas) on minulle kaikkien Janssonin kirjojen koskettavin. Se on ollut osa elämääni aina, mutta erityisesti jälkeen 3.3.1984. Usein kirjoihin, joista kovasti pitää, joita on saanut tai ostanut, ehkä löytänyt antikvariaateista, liittyy joku henkilökohtainen tarina. En ole yhtä valmis jakamaan kirjatarinoitani kuin olen valmis jakamaan kukkatarinoitani, mutta päätin nyt toisin.  Vaikka kirjan tarina elämässäni alkoi jo eräässä meren saaressa kauan sitten, se oli silloin vain kuin kaunis, meripärskeiden makuinen tervehdys: 'Kiva tavata, me kohtaamme vielä.'

Kuka lohduttaisi nyytiä? ei tokikaan unohtunut, sillä miten voi unohtaa jotain näin runollista, merellistä ja kohtalokasta. Jotain näin lohdullista. Jotain näin taikaa, joka joskus voikin muuttua todeksi.

Niin nyyti lähti siitä meren rantaan ja löysi näkinkengän valkean. Hän astui varovasti hienoon santaan ja tuumi: löysin ihmeellisen maailman.

Toiseudessa: Nyyti oli merellä eikä vielä tiennyt tuitusta mitään. Tuitulta oli juuri leikattu melanooma ja hän päätti selvitä. Hän päätti olla tuittu, joka vähän pelkää mörön mörinää, mutta arvaa pelastuksen olevan tulossa. Ja sitten tapahtui nyytin ja tuitun kohtaaminen 3.3.1984 eräässä ratsastusnäytöksessä. Katseet yhtyivät ylitse väen. Muutama sana ja sitten satoja kirjeitä...

Ui valtameren mustaa aavaa pitkin niin yksinäinen pullo, ui ja ui ja lipui rantaan, kuten arvasitkin ja pullopostipulloks paljastui. 

Se kirje oli nyytin ensimmäinen. Hän kätki sen siis sopukkaan. Ja koska tuittu oli myöskin yksinäinen ja sitä paitsi tyttö sekä peloissaan, kas nyyti tuli rohkeaksi niin, kuun alla ui ja vaipui haaveisiin...Ja kesäyö on kaunis yö, kun yö on heinäkuun, kun joku jotakuta kohta lohdutella saa ja kaikki muuttuu uudeksi, kun seikkailukin odottaa.

Toiseudessa: Tuittu paketoi kirjan Kuka lohduttaisi nyytiä? kauniisti. Hän kirjoitti siihen omistuskirjoituksen: "Nyytille tuitulta 1984 luettavaksi joka ilta ajatuksella...valoksi elämään, seikkailuun, lämpöön - minuun  Nyytille tuitulta, joka haluaa ikiystäväksi nyytin. Tuitulta, joka pelkää onnen hiipivän ohitse liian hiljaisin askelin..." Sitten tuittu postitti kirjan ja se kirja oli ensimmäinen, jonka nyyti tuitulta sai. Ja sen jälkeen tapahtui paljon.

Ja tuittu ruusut sai ja kirjeen luki ja nimenkin hän tarkkaan tavasi. Ah, posken punaruusut häntä puki ja nyytille hän sylin avasi ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus, on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus, on meri jota nähnyt en mä milloinkaan ja kauniit näkinkengät joita poimitaan.He lähtivätkin heti matkaan vilijaanan myötä ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä, nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää. Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!

Toiseudessa: Nyyti ja tuittu saivat vauvan, jonka nimeksi tuli Meri. Sitä ennen he olivat olleet veneellä kaksi pitkää kesää. Vesi oli heidän ja näkinkengät ja meren rannan kivet. Paljon myöhemmin tuli sellainen asia kuin nyytin ystävänpäiväyllätys, jolloin hän avasi tuitulle blogin. Mistä ihmeestä nyyti sai nimen Lumi, eikä Tuittu, vaikka tuittu oli jo pitkään ajatellut alkaa kirjoittaa kaikki tekstinsä nimellä Tuittu?

Ja kuinkas sitten sattuikaan?: Kun tuittu aikoi kirjoittaa tätä juttua, mistään ei löytynyt nyytille omistettua kirjaa Kuka lohduttaisi nyytiä? Ei löytynyt edes Merille lahjaksi annettua Kuka lohduttaisi nyytiä? Tuittu kauppaan juoksi ja kirjan osti, nimenkin hän tarkkaan tavasi ja kun hän kotiin palasi: Siinä kirjaston hyllyllä kaksi samanlaista kirjaa lepäsi, varmaan mörkö ne siihen ryttäsi. Ei kahta ilman kolmatta ja mikäs sen paremmin juhlaksi, kuin kolme kertaa Kuka lohduttaisi nyytiä? kolmenkymmenen vuoden kunniaksi!

...ja sitten elivät he onnellisina elämänsä loppuun asti...

♥♥♥♥♥

Osallistun tällä kirjalla Opuscolon  Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.


♥♥♥♥♥

Osallistun tällä kirjalla Opsucolon Muumit ja minä -haasteeseen


♥♥♥♥

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Opuscolo ja Elina/Luettua elämää

♥♥♥♥♥

Lastenkirjat Leena Lumissa

Renata Graham: Koruntekijän käsikirja

En ole kauheasti koruhullu, mutta tiedän lukijoissani olevan sekä koruja rakastavia että myös koruja itse tekeviä, joten miten voisinkaan olla esittelemättä teille kirjaa korujen tekemisestä. Pakko kyllä myöntää, että innostuin koruista enemmän kun siirryin ns. pukukoruihin. Nyt aidot roikkuvat toimettomina korunaulakossa ja kun käytän korua, haluan sen olevan näyttävä, mutta minulle riittääkin silloin vain yksi koru. Tässä on monta makua ja mieltä, monenlaista tyyliä aina glamourista hippityyliin, draamasta harmoniaan ja se juuri tekee korujen maailmasta niin kiinnostavan. Ehkä olen kuitenkin vähän koruhullu…

Renata Grahamin kirja Koruntekijän käsikirja (How to Design with Beads, Minerva 2013, suomennos Eva Katajamäki) vastaa aloittelevan koruntekijän moniin kysymyksiin: Pitääkö ideoista tehdä luonnoksia? Mitkä värit sopivat yhteen? Minkälaisia helmiä on saatavilla? Mistä löytää inspiraation? Mitä pitää ehdottomasti välttää? Mitä helmiä ja lankoja voi yhdistää toisiinsa? Mitä kaikkia materiaaleja on käytettävissä? Minkälaiset korut sopivat tietyntyyppisille ihmisille tai eri tilaisuuksiin?

Yllä mainittuihin kysymyksiin korujen muotoilua ja valmistamista 20 vuotta opettanut Renata Graham on juuri oikea henkilö vastaamaan.  Hänen kirjansa on koruntekijän unelmaa, joka on täynnään sekä korujen valmistamiskuvia että kuvia luoduista ihanuuksista. Kirja jakaantuu neljään osaan, jotka ovat Suunnittelu, Helmiopas, Muut tarvikkeet sekä Tekniikat ja työohjeet.

Lukiessani kirjan alun juttua Värien maailma alkoi kuume nousta  ja teki mieli aloittaa itse korujen tekeminen. Tunnen painetta käsillä tekemisen taitoon, minkä osoitti jo innostukseni Wilhelmiina Halmeen kirjaan Kaikki kaunis on käsin tehty. En osaa ommella, mutta ihailen heitä, jotka osaavat. En osaa tehdä koruja, mutta missä ikinä liikummekaan, jään kuin hypnotisoituna ihailemaan kaduilla ja toreilla koruja takovia ja kieputtavia käsityöläisiä.  Väreistä pakko sanoa sen verran, että otin ’vahingossa’ saman kuvan kahteen kertaan, joten jotain minun värimaailmastani kertonee tämä:

Sanon joskus, että toinen nimeni on turkoosi, mutta voiko tätä kukaan vastustaa!

Yläkuvassa  melkein samanvärisistä kivistä tehty koru. Kyseessä on Turkoosi memory-ranneke, hopean hohtoa, lasia ja korukiviä. Koru on valmistettu memory-vaijerista, joka on ruostumatonta terästä. Se palaa aina muotoonsa, vaikka sitä yrittäisi suoristaa.  Tässä korussa on käytetty memory-vaijeria tavallisen metallilangan sijasta, koska näin koru sopii ranteeseen kuin ranteeseen eikä kaipaa lukitusta. Jos ei tiedä etukäteen korun käyttäjän ranteen kokoa tai tekee rannekkeita myyntiin, memory-vaijeri on paras valinta.

Alla kolmirivinen rannekoru, jossa helppokäyttöinen vaijerilukko. Tämän korun viehätys perustuu suurelta osin antiikkikullan tuomaan hienostuneisuuteen.

Renatan kanssa pääsee valmistamaan sormuksia, rannekoruja, metallipitsi- ja kangashelmikaulanauhan, korukivi- ja helmisykeröriipuksen, laukkukorun, kristallitiaran ja monta, monta muuta ihanuutta.

Turkoosiin hurahtaneille tiedoksi, että turkoosin sävyt vaihtelevat sinisestä keltaiseen ja vihreään. Alakuvassa yksi kaunis ja hillitty vaijerikaulakoru valmistusohjeineen:

Näet tässä sivun, jossa esitellään koru, vasemman reunan listassa tarveaineet ja alla valmistustapa. Näin menee tämä koko kirja eli tarjoaa yksityiskohtaiset ohjeet kahteenkymmeneen lumottuun koruun. Minusta tämä vaijerikaulakoru on jotenkin niin keväinen: Kuin pikkulinnun munia, mutta onneksi ei kuitenkaan. Suloinen koru! Koukuttava kirja!

Harlan Coben: Lupaa ja vaikene

Silloin en vielä tiennyt sitä, mutta elämäni suurin mullistus tapahtui noin klo 15.29 ja 15.30 välillä.

Kun istuuduin alas odottamaan seuraavaa opiskelijaa, vilkaisin tietokonetta pöydän oikealla reunalla.

Yliopiston kotisivu oli näytöllä auki.

Ruudun oikeassa laidassa oli lista ajankohtaisista uutisista, ja juuri kun seuraava opiskelija Barry Watkins astui huoneeseen ja sanoi: ”Hei, proffa, miten menee?”, silmääni pisti muistokirjoitus uutisten joukossa.

Katsoin näyttöä tarkemmin. Muistokirjoitukseen liitetty postimerkinkokoinen valokuva oli kiinnittänyt huomioni.

Klikkasin pientä valokuvaa. Kun suurempi versio avautui, pystyin hädin tuskin vaientamaan älähdykseni.

Vainajan nimi oli Todd Sanderson.

Harlan Cobenin trilleri Lupaa ja vaikene (Six Years, Minerva 2014, suomennos Salla-Maria Mölsä) on yksi oudoimpia jännityskirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Kävin lukiessa läpi monia tunneskaaloja halutessani mielessäni määritellä Cobenin, mutta vajosin aina vain syvemmälle. Mitä voi sanoa kirjoittajasta, jonka luoma professorihahmo, kirjan kertoja, Jake Fisher, kuin vuotaa omahyväisyyttä ja kaikkitietävyyttä, sekaantuu outoon kuolemantapaukseen ja vielä oudompaan rikostarinaan, mutta samanaikaisesti vuodattaa suorastaan siirappisesti tarinaa ikuisesta rakkaudesta naiseen, jonka oli eräänä kesänä tuntenut noin kolme kuukautta. Läpi kirjan Jaken rakkaus Natalieen, se, joka syntyi ja eli Vermontin kuukausina, mutta jonka kohde käveli pian vihille Todd Sandersonin kanssa, tihkuu kuin syyskesän hedelmien ylikypsä makeus. Se tuntuu epätodelta, mutta kirjan myötä lukija vakuuttuu, että tässä tosi jännittävässä dekkarissa, tämä rakkaus on ja pysyy. Minä siis luin viime viikolla öisin tätä jännityskirjaa ihan himolla, vaikka Jake Fisher ärsytti minua mennen tullen. Minä en ole ainoa, joka oli hänestä kiusaantunut, sillä mm. Eban Trainor sanoi:

”Voi, kyllä minä tiedän, Jacob. Sinä et muuta olekaan kuin oikeamielinen. Olen täysin varma, että syysi udella tätä asiaa ovat tarkkaan harkitut ja hyväntahtoiset.”

Huomatkaa sarkasmi!

Kirjan asetelma on erikoinen. Kun Natalie kuusi vuotta sitten mitään kunnollista syytä esittämättä jätti Jaken ja meni vihille Toddin kanssa, hän samalla hyvästeli Jaken ja pyysi, ettei tämä millään tavalla ottaisi häneen enää yhteyttä, ei soittaisi, ei lähettäisi sähköpostia. Jake lupasi ja piti lupauksensa kuuden vuoden ajan eli siihen päivään, kun hän vahingossa näkee Toddin muistokirjoituksen. Jake päättää lähteä hautajaisiin edes nähdäkseen vilauksen Nataliesta ja siitä alkaakin kirjan Twin Peaks –tyylinen jännitys, mysteeri, jossa mikään ei ole enää käsitettävissä: Leski on joku aivan toinen kuin Jaken suuri rakkaus Natalie ja kun hän lähtee etsimään Natalieta sekä heidät yhdessä tunteneita, kaikki tuntuu olleen kuin unta. Ei ollut Vermontin kuukausia, ei rakasteluja, kukaan ei muista heitä…On kuin Jake olisi kuvitellut kaiken. Kaiken huipuksi Natalien isä, professori Aaron Kleinerkin on ollut kadonneena jo vuosikymmeniä, eikä hänen mahdollisesta kuolemastaan ole kukaan raportoinut.

Amerikkalainen kirjailija Harlan Coben ei ole mikään untuvikko, vaan hänet mainitaan yhdeksi maailman menestyneimmistä trillerikirjailijoista.  Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle ja niitä on myyty huikeat yli 50 miljoonaa kappaletta. Kriitikoiden mukaan Coben on nyt kirjoittanut parhaan teoksensa: Lupaa ja vaikene.

Ja näin Suspence magazine:

Selvästi hänen paras romaaninsa…Tämä on niitä kirjoja, joiden vuoksi sinun on pakko sulkea puhelin ja valvoa aamuun asti.

Juuri niin minä tein, joten Coben saisi kustantaa minulle tuhkimotippoja valvomisen aiheuttamiin juonteisiin. Mikä hitsi siinä onkaan, että trillerit pitää lukea yöllä. Pääsen tunnelmaan, kun talo on hiljainen, vaahteran oksa rapisee päin ikkunaa ja kaikki nukkuvat.  Paitsi minä ja kirjan hyvät, pahat ja rumat…

…huomasin lähettäjän osoitteen:

RSbyJA@ymail.com

Tiesin heti, mitä nuo kirjaimet tarkoittivat: Redemption’s Son by Joseph Arthur – se oli levy, jota olimme kuunnelleet Natalien kanssa kahvilassa.

Näytöllä oli kaksi sanaa.

      Lupasit minulle.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Norkku


*****

Dekkarit Leena Lumissa

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Mabel oli taas ikkunassa. Lunta satoi entistä vinhemmin ja sankemmin. Hänen siinä katselleessaan Jack tuli navetasta lyhtyä kantaen, ja lumi kieppui tämän ympärillä valokehässä. Jack käänsi päätään aivan kuin olisi tuntenut Mabelin katseen, ja he kaksi katsoivat toisiinsa välimatkan yli, kumpikin omassa valoaukossaan, lumi valuvana harsona välissään. Mabel ei muistanut, milloin he viimeksi olivat katsoneet niin tieten tahtoen. Hetki oli kuin lumi, hidas ja leijuva.

Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (The Snow Child, Bazar 2013, suomennos Marja Helanen) on maailman lumisin kirja. Se on yhtä ainutlaatuinen kuin on lumihiutale. Se ei antaudu lajityyypittelyille. Se leijuu ilmassa, tanssii lumipyörteenä ja juuri kun luulet sen kesyttäneesi, se pakenee. Sitä tekee tämä kirjakin, jonka maagisuus loitsi minut kyvyttömäksi, teki minusta lunta ja jäätä, pakasti ja pakahdutti niin että olisin antanut mitä vain voidakseni paeta vuorilta ketunjälkiä seuraten. Jos olin Mabel, olin itse tänne Wolverinejoelle halunnut muuttaa. Alaskassa kaiken piti olla helpompaa, sillä täällä ei tarvitsisi tavata muita kuin Jack, täällä kukaan ei kuiskisi hänestä ja kuolleesta lapsesta. Täällä he olisivat turvassa. Jos olin Jack, olin tehnyt kaiken, koska näin, että Mabel oli tosissaan halussaan muuttaa Alaskan erämaahan. Ajattelin, että siellä kaikki olisi toisin ja pärjäisimme lyhyen, mutta valoisan kesän sadolla vuoden ympäri. Kaikki oli kuitenkin paljon rankempaa. Elanto oli tiukemmassa. Pimeys oli mustempaa. Tuuli nosti pakkasta eikä ollut muuta kuin sameat taivaat ja varjoisat nurkat. Aamuisin ei tehnyt mieli nousta ollenkaan ja ohutriitteinen joen jää kuiski kutsuaan Mabelille…

Lumilapsi ojennettiin minulle. Paras ystäväni toi kirjan ja sanoi, että ’Leena Lumi, juuri sinun täytyy tämä kirja lukea.’ Hän tunsi minut paremmin ja Lumilapsi lumimaagisuudellaan lumosi minut, kuten niin monet kirjan lukeneet. Mabelin ja Jackin suru lapsettomuudesta. Vanha pariskunta joka asuu erämaassa kaivaten omaa lasta: Kuin lohduton maalaus. Yhtenä uuden lumen villinä päivänä he kuitenkin keksivät muovata pihalleen lumesta lumitytön. He synnyttävät Fainan, tytön, joka on lumikeiju, yksinäisen ketun jolkotus hangella, lumihanhiaura, lumipyörre, yksinäiset vuorijonot, loputon korpi, villipursun ja lumen tuoksu ja kaunein kuuran kukkanen. He elävät yhdessä todeksi venäläisen sadun Snegurotškasta, Lumineidosta, jonka Mabel oli usein kuullut isänsä lukevan hänelle iltaisin:

Se oli sidottu sinisiin marokiinikansiin. Etukanteen oli kohopainettu hopealla kaunis lumihiutalekuvio ja selkämystä koristi sama hopeointi. Mabel laski kirjan pöydälle eteensä ja avasi sen. ”Snegurotška, 1857” oli kirjoitettu kevyesti lyijykynällä sinisen, marmoroidun vuorauspaperin yläkulmaan. ”Lumineito.” Isän kauniilla käsialalla. Isä oli kerännyt kirjoja matkoillaan, ja jotkin hän toi nimenomaan Mabelille. Se oli kirjoitettu venäjäksi! Miten hän oli voinut unohtaa?

Lumilapsi on taikaa ja rankkaa. Se on erämaan armottomuutta, mutta se on myös lumen ja Lumineidon taikaa. Vanha, jo tavallaan luovuttanut pariskunta, menetyksen lukitsema, alkaa elää uutta elämää. Kaikki alkaa hohtaa valoa, kaikella on tarkoituksensa, niin myös Fainan ilmestymisillä kuin myös katoamisilla. Lumisateen alkaessa Mabel ja Jack kokevat onnea, jonka vertaisesta eivät ole osanneet unelmoidakaan ja kevään tullessa jää aina jäljelle toivo. Kun Mabel iltamyöhällä alkaa silkkilangalla kirjoen vangita lumihiutaleita Fainalle ompelemaansa takkiin, tunnemme miten syntyvät hiutaleen sakarat, miten muodostuu saniainen, jonka väliin työntyy pienemmän tähden sakaroita…Vanhan pariskunnan viimeisetkin murheet peittää lumi ja todeksi käy Mirkka Rekolan (26.6.1931-5.2.2014) kirjoittama ”Sinä et koskaan saa niin hellyyttä/ et koskaan niin kuin lumisateelta/ tuhansia tuhansia hetkituhansia./

Hämmästyttävä esikoisteos, joka kantaa lumen taikaa ja tajua tavalla, jota en ole kohdannut ennen Lumilasta.  Maagisuuden vertaisuudessa tulee mieleen ainoastaan Irlantiin sijoittuva Regina McBriden kirja Ennen sarastusta, jossa Galwayn kallioille nousivat hyljenaiset ja…Lumilapsi taas on kaikkea mitä lumi voi olla rankasta hellään, lumihiutaletähtisateesta lumen tomuun.

Tuota minun nimeni tarkoittaa, Faina sanoi sormi yhä ojossa.

Vuorta?

Ei. Tuota valoa. Papa antoi minulle sen nimen. Lumi on sen väristä silloin kun aurinko laskee.

Alppihohde, Mabel kuiskasi.


*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Katja Joululainen  Maria  Sara  Katri  Arja   Krista ja Kirjarikas elämäni

*****

Lumilapsi on ehdolla Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.

Tänään päätän olla oma itseni!

Pakko tunnustaa, että olen taas kerran pahasti ylibuukannut itseni. Olin myös piiitkällä lounaalla kaupungilla ja huomasin, että blogin ulkopuolinen elämäkin on aika kiehtovaa. Kaikki työni, niin blogissa kuin kotona että kaikki lupaamani muut caset, ne kaikki ovat nyt myöhässä. Kirjoja on luettu, mutta en ehdi kirjoittamaan niitä vielä 'ulos', joten otan vaarin tästä Runotalon Sarin kortista, jota tehdessään, hän on takuulla ajatellut minua: Tänään päätän olla oma itseni. Olen sitä muuten huomennakin eli pakko saada vähän järjestystä - kaikkeen. Jos haluatte oman voimakortin, tilatkaa sellainen Sarilta Minullakin oli yksi erityinen vuosia silmieni edessä, että opin antamaan itselleni armoa suorittamisesta. Tämä rimpsureunainen unikkokortti on nyt ihan mun juttu eli vähän sellainen 'mää itte'. Kuka muuten tunnistaa tuon unikon? Ainakaan se ei ole Papaver Orientale...tai ainakaan mun papavereilla ei ole rimpsuhelmoja.

Tänään oli niin ihanaa saada eräältä lukijoistani maaginen kirja. Mukana seurasi oikein taiteellinen kirje ja osoitteessa ennen nimeäni oli rouvittelun sijasta Snegurotšhka! S. kiitos♥

Pöydällä on upea kimppu huumaavan värisiä ruusuja...ja minä kömmin nyt vähän luolaani rauhoittumaan. Voikaa hyvin, en ole poissa, annan vain teille vähän tilaa. Kaipaan sitä nyt itsekin. Tilaa. Unta. Off.

"Viivy, odota, näe, näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -

СНЕГУРОЧКА  (SNEGUROTŠHKA)

Maria de Buenos Aires

Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2

Vaikka niin monta kertaa olen vakuuttanut, että minä en mistää dieeteistä perusta, enkä nutraa, karppaa tai tee muutakaan, mikä ei kuulu normaalin elämän ruokailuuun, niin myönnän lukeneeni aika paljon tavasta, jolla paino saadaan putomaan niin, että syödään viitenä päivänä viikossa mitä halutaan ja kahtena päivänä nautitaan maksimissaan naiset vain 500 kilokaloria ja miehet 600 kilokaloria. Tämä kiinnostus lähti siitä, että olen tavallaan tehnyt tätä jo kauan ennen kuin tästä tuli mikään dieetti eli on hirveän helppoa ottaa osaksi elämää salaatti- tai puuropäivä, kun saa kuitenkin nauttia riittävästi vettä, teetä tai kahvia.

Ulrika Davidssonin Keittokirja 5:2 (Ulrika Davindssons kokbok om 5:2, Karisto 2014, suomennos Auli Hurme-Keränen) sisältää paljon motivointia sekä sata helppoa reseptiä, joiden avulla pudotetaan painoa, vähennetään riskiä sairastua diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä erilaisiin syöpiin. Davidsson on Ruotsin kuulisimpia ja tuotteliaimpia keittokirjailijoita, joka laatii ohjeensa nimenomaan painonpudotuksen ja terveellisen elämäntavan tueksi.

Kirja jakaauntuu selvitykseen siitä, mitä tarkoittaa 5:2-dieetti, aamiais-, välipala- lounas&päivällinen- ja jälkiruoat lukuihin. Se miten dieetti toimii, tulee tässä:

Paastopäivinä kaloreita vähennetään radikaalisti, ja niinä päivinä paino putoaa paljon. Muita päivinä se nousee uudestaan, mutta kaikenkaikkiaan paino putoaa keskimäärin 1 kg:n viikossa. Ympärysmitat kutistuvat huomattavasti, ja monet oikeastaan kokevat laihtuvansa enemmän kuin vaaka näyttää. Syynä on, että elimistöstä poistuu runsaasti nestettä, jolloin vartalo kiinteytyy ja turvotus vähenee. Jo viikon kuluttua huomaa suuren eron ennen kaikkea vyötärön ympärysmitassa.

Näin siis Ulrika ja hän vakuuttaa, että tämä dieetti sopii juuri heille, jotka rakastavat ruokaa ja haluavat syödä viitenä päivänä viikossa omien makumieltymystensä mukaan. Dieetti on myös helppo ja moni oppii nopeasti laskemaan paastopäivien kalorirajat. Tässä auttavat myös kirjat reseptit, jotka on kaikki laadittu alle 500 kilokalorin. Ulrika itse on vähentänyt paastopäivinä erityisesti pähkinöiden, siementen ja oliivien käyttöä, sillä vaikka ne ovat luonnollisia rasvan lähteitä, ne sisältävät runsaasti kaloreita, eivätkä sen tähden sovi paastopäiviin. Muihin päiviin sen sijaan kyllä!

Yksi tämän dieetin tehoista perustuu siihen, että aineenvaihdunta kiihtyy, koska keho ei totu tiettyyn kalorimäärään päivässä, vaan kehoa huijtaan vähnetämällä kaloreita kahtena päivänä viikossa. Se nopeuttaa palamista. Kannattaa huomata, että paastopäiviä ei tarvitse pitää peräkkäin.

Oli todella vaikeaa valita kirjan sadasta vähäkalorisesta ohjeesta teille, sillä tarjonta on runsasta vaikka jätänkin nyt aamiaisen väliin ja menen suoraan lounaaseen&päivälliseen: kvinoa-broileri-omena-salaatti (309 kcal/annos), ravunpyrstömozzarella-salaatti (254 kcal/annos), lohta caesarkastikkeen kera (463 kcal/annos), halumi-kantarelli-salaatti (341 kcal/annos), appelsiini-ravunpyrstösalaatti (210 kcal/annos), jauhelihalaatikko (321 kcal/annos), salaattia italialaisten lihaleikkeitten kera (350 kcal/annos), halumi-jauhelihapannu (373 kcal/annos), broilerpyörykät tomaattisalaatin kera (362 kcal/annos) ja niin edelleen sata ihanaa ohjetta. Reseptit on suunniteltu kahdelle tai neljälle annokselle. Me valmistamme nyt Vihreää tonnikalasalaattia, jossa on vain 211 kcal/annos ja tämä on neljälle:

100 g pinaattia
100 g vihreitä papuja
100 g sokeriherneenpalkoja
2 prk tonnikalaa
2 silputtua, tuoretta persiljanoksaa
1 punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 maustemitta salaattimaustetta
100 g kirsikkatomaatteja
2 keitettyä munaa

Jaa pinaatti neljälle lautaselle. Kiehauta vihreitä papuja muutama minuutti ja sokeriherneenpalkoja muutamia sekunteja. Jaa pavut ja sokeriherneenpalot pinaatin päälle ja lisää tonnikala. Ripottele päälle tuoretta persiljaa. Kuori ja viipaloi punasipuli ja lisää salaattiin.

Sekoita öljy, hunaja, punaviinietikka ja salaattimauste kulhossa ja kaada salaateille. Halkaise kirsikkatomaatit, leikkaa munat lohkoiksi ja asettele molemmat salaattilautaselle.

Seuraavaksi valmistamme juustolohta herkkusienten ja punasipulin kera, 362 kcal/annos, neljä annosta:

4 palaa lohifileetä, n. 600 g
sitruunapippuria
1 dl Västerbotten-juustoraastetta (laittakaa mistä itse pidätte!)
100 g herkkusieniä
1 punasipuli
500 g erivärisiä tomaatteja
vähän persiljaa

Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Asettele lohifileepalat annosvuokiin tai yhteen isompaan vuokaan. Ripottele jokaiselle fileelle sitruunapippuria ja juustoa. Leikkaa herkkusienet ja punasipuli viipaleiksi. Jaa sienet ja sipuli lohifileille ja pane vuoat uuniin 20 minuutiksi.

Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja asettele ne lohen ympärille. Koristele persiljalla.

Kirja on tehokas motivoija, sillä Ulrika kirjoittaa niin, että hän saa uskomaan, mitä sanoo. Hän antaa myös ohjeet, miten tehdä seuranta vuoden ajalta terveyden kohentumisen suhteen, jos noudattaa tätä dieettiä. Painon pudotus ei ole ainoa etu, vaan kadota voivat myös kolotukset, ruoansulatus- ja mahavaivat tai kolestrolisi voi laskea. Uneenkin voi tuolla suotuisia vaikutuksia. Myös särkyjen ja jäykkyyden luvataan vähenevän ja verensokerin laskevan. Tämä ei tavallaan ole dieetti, sillä jotkut tekevät tätä nyt jo luonnostaan. Ne, jotka eivät tee, oppivat tähän nopsasti eli tästä tulee osa normaalia elämää. Kaiken huipennus kaltaiselleni Aino Samettinen Nougat -koukussa roikkuvalle tulee tässä:

Voit todellakin pitää yhden poikkeuspäivän viikossa! En tarkoita, että sinun pitäisi silloin kieriskellä makeissa herkuissa, mutta voit vailla tunnonvaivoja ostaa karkkipussin, syödä sipsejä tai nauttia hyvästä suklaasta.  Jos nyt SAA syödä makeaa yhtenä päivänä viikossa, tulee aivan toisenlainen tunne, ja juuri siihen tähtäämme. Leivonnaisen voi syödä todella nauttien siitä. Uskon tämän olevan yksi syy siihen, että 5:2 dieetti toimii 365 päivää vuodessa, ja sitä on lisäksi helppo noudattaa, koska kieltoja ei ole kovin paljon.

Huomautan, että kukaan ei kiellä nauttimasta croissantia iltapäiväteella - paitsi jos on menossa ns. paastopäivä. Laskin myös, että jos pitää paastopäivät ennen joulua, saa jouluna syödä yölläkin ja kun joulua on juhlittu viisi päivää, tekeekin jo mieli salattia tai kalasoppaa.


*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa

Leena Lumin synttäriarvonnan 2014 voittajat ovat...

Leena Lumi -blogin synttäriarvonnan voittajat ovat: Riitta Partti, Marietta, Reijo Moilanen, Tiina/Namustellen ja Liisax. Onnea voittajille♥ Palkinnoista saa ensimmäisenä valita voittaja, tokana toiseksi tullut etc. Ilmoittakaa sitten ystävällisesti minulle valintanne sekä postiosoitteenne leenalumi@gmail.com  Merkitsen aina palkintolistaan, mikä on jo varattu. Odotan voittajien ilmaantuvan viimeistään ke 19.2. mennessä.

Kiitän kaikkia runsaasta osanotosta♥ Näin sitten lähtee kuudes vuosi käyntiin...Olen lukenut kolme kirjaa, joita en vain ole ehtinyt postamaan: Minne kaikki aika oikein katoaa...Minulla on nyt lista kiinnostavia projekteja ja silti jokaikinen räntäpäivä personal trainer vaatii minua lenkille, vaikka voisin ihan hyvin kuntopyöräillä sen saman edestä. No, tosin olen happityyppiä eli mieluusti ulkona, mutta olen huomannut, että kuntopyöräillessä voi lukea! Kohta alkaa ihana puutarhailu ja sitten sitä ollaankin vain ulkona. Nyt oikein odotan toukokuuta, sillä viime suvena tuli istutettua niin paljon uusia ja aika arkojakin kasveja, että jokainen kevään päivä on takuulla kuin seikkailu.

Maaginen teeaika lähestyy. Uunituoreet croissantit tuoksuvat. Mitä olisikaan elämä ilman lauataipäiviä ja niiden leffailtoja, mutta jotain taikaa on näissäkin hetkissä kun sunnuntain hämärä putoo, räntälenkki on tehty ja saa hetkiseksi rauhoittua olohuoneen sohvalle höyryävän teen äärelle mitenkään croissantien viettelystä unohtamatta.

Sunnuntaiehtoon rauhaa teille kaikille tasapuolisesti!

Love
Leena Lumi

Einen Koffer in Berlin