Kohti pääsiäisen rauhaa armahtamalla itsensä vain olemaan, jos siltä tuntuu...ja kivat palautteet!

Olen alkanut etsiä itseäni kuvistani, sillä jotenkin hukkasin polun armahtaa itseni. Kuva on maaliskuulta 2018 ja olen aika täynnä solumyrkkyjä, mutta koska oli merkkipäivä eikä tehnyt pahaa, lähdimme ulos syömään. Tuntuu hassulta, sillä olen ollut tosi innokas kokkaaja, mutta olen korona-aikana todella kaivannut ulkona syömistä. Katson kuvan naista, jolle tulevaisuus ei ulotu juuri tuolloin kovin pitkällekään. Tämä kova virta haluaa muuttua lammikoksi ja niinpä naistenlehtien pääsiäisruoat saivat minut ohittamaan sivut nopsaan. Nyt haluan vain olla. Ostin Eeva Kolun kirjankin Korkeintaan vähän väsynyt ja luen sen vaikka suvella ihan itselleni. Minäkin ihmettelen, miksi enää mikään ei riitä? Vai onko se vain joku aikamme trendi. En nyt rasita teitä tällä aiheella enempää, mutta veikkaan, että vielä teen aiheesta kunnon jutun! 

Vai löydynkö joulun 2018 ensimmäisestä omaselfiestä, sillä joulu on minulle kuin viides vuodenaika. Rakas sellainen♥

Muistatte nämä Saksasta saamani uutuusjouluruusun juurakot. Ne on nyt istutettu ruukkuihin ja pidetään vielä kellarissa ja päivät siellä on valo. Lunta maassa, maa roudassa, joten ruukkuistutusohje tuli saksalaiselta kauppapuutarhalta. 

Ulla Kölnistä vähän välitti hommissa ja häneltä kukasta kuulinkin. Lähetin hänelle toivekirjansa, joka oli Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet. Luemme nyt sitten pääsiäisenä samaa kirjaa. Tämä on viipynyt, koska haluan tietyille teoksille lukuRAUHAN ja tässä kirjassa on nyt sellaista, jota en ole voinut tietää, sillä olen tänne saarille merituulten tuoma. Olen vain arvaillut hienoja vanhoja rakennuksia Jyväskylässä ja nyt saan valaistusta, koska Wivi Lönn ehti suunnitella Jyväskylään niin paljon sekä julkisia että yksityisiä tilaustöitä. Historiallisesti minuun on aina vaikuttanut aikanaan huvilayhdyskunnaksi rakennettu yhteisö, josta Lönn heti varasi itselleen tontit 2 ja 3. Näin  hienon kuvan kirjasta kera kukkien sain sitten Ullalta. Kiitos♥

Blogini 12-vuotissynttäriarvonnassa Riitta Partti tuli ensimmäiseksi. Hän valitsi Launosen Ofelian surun ja kiitteli näin hienolla kuvalla. Kiitos♥ Minulla ei ole nyt ollut halua lähteä täydentämään kaupunkiin korttivarastojani, joten Riitta sai ihan suosikkikorttini ja tässä sain sen takaisin!

Pääsiäisen sää on sitten tällaista tai

tällaista. Kuuran kauneus ei ole mitään takatalvea vaan normaalia tähän aikaan vuodesta.

Pääsiäinen tulee vähemmälläkin. Varmaan vika kerta punaista lihaa tähän talveen eli huomenna valmistan gulassin. Tänään tein omenapiirakan, jota saa nauttia vasta huomenna ja illoille on omat herkkunsa mikä tarkoittaa mitä nautimme Netflixin sarjan ääressä. Koko aikaa ei tarvitse syödä gulassia, sillä salaattipäivä valkosipulipatongilla, suoraan uunista otetulla on ihan kunnon ruoka.

Ei pääse meillä vielä haravoimaan. Niinpä siirtelin narskuruukkuja paikasta toiseen. Huomatkaa metsäkauriin jäljet saappaiden ja kukkien välissä. Urbaani legenda väittää minun haravoineen yhtenä pääsiäisenä lunta....Älkää uskoko! Onneksi kulkuväylät laattakivillä ovat jo jäistä vapaat.

Ehkä olenkin tässä....tai sitten siinä yhdessä, jota ette ole vielä nähneet tai siinä, jonka aion otattaa, kun lupasin esitellä Marimekon Huokaus Tähtiniitty -mekkoni. Murrosta ilmassa...

Jos kelit ovat hyisen jäätävät, voi leikkiä vaikka tietokilpailua ja kysyä, että 'tiedätkö, mikä on Suomen kansallisperhonen?' tai 'mikä perhonen on metsän kuninkaallinen?' Näihin löytyy vastaus lasten tietoteoksesta Lapsen oma perhoskirja, jossa teksti on Anne Hakulisen ja kuvat Laila Nevakiven.

Kyllä ovat omput ja jyvät kelvanneet. Tuossa on aika jyrkkä rinne lehtoon, mutta sehän ei siroja pikkukauriita haittaa. 

Kynttilät sopivat kaikkiin aikoihin. Kuvassa Kalevantulen pääsiäiskynttilöitä.

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa teille kaikille♥

Leena Lumi

Anne Hakulinen - Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja

 Joko sitruunaperhoset lentelevät Etelä-Suomessa tai länsirannikolla. Meillä ei vielä ole näkynyt. Sitruunaperhonen on monelle kevään ensimmäinen bongattu perhonen. Se lentelee mukanaan taikakukan taikapölyä ja voi joskus osua vähän harhaankin, sillä luonnossa kevättä ihmettelevät mummi, Niilo ja Nelli saavat sitä päällensä seurauksella, että kutistuvat pienen pieniksi. Hätä ei ole kummoinenkaan, sillä Sisu-sitruunaperhonen lupaa pitää heistä hyvää huolta. Hän ottaa heidät kyytiinsä ja lennättää läpi ihmeellisen perhosmaailman, jossa niin aikuiset kuin lapset saavat takuulla kuulla jotain uuttakin perhosista. Ainakin minulle kävi niin. 

Anne Hakulisen ja Laila Nevakiven Lapsen oma perhoskirja (Minerva 2021) on lasten tietokirja, jonka on tekstittänyt biologi Anne Hakulinen ja kuvittanut Laila Nevakivi. Sisu sitruunaperhonen lennättää mummia ja lapsia perhosten maailman esitellen samalla näiden toukat, joihin palaamme myöhemmin, sillä nyt ilmassa lentää 

kaunis sininen perhonen: paatsamasinisiipi. Tiesitkös sen olevan Suomen kansallisperhonen? Sisu esitelmöi päiväperhosista  ja niiden erilaisista munista, joita voi löytyä vaikkapa nokkosen lehden alta. 

Sitten he huomaavat tumman, kauniin perhosen juomassa koivunrunkoa pitkin valuvaa mahlaa. Sanna-suruvaippa siellä nautiskeli herkkuaan ja malttoi keskeyttää kertoakseen olevansa metsän prinsessa eikä yhtään surullinen. Kuninkaallisuus tulee hänen tieteellisestä nimestään, Nymphalis antiopa, joka viittaa muinaisen kuninkaan tyttären nimeen.

Sanna -suruvaippa esitteli kotimetsäänsä ja siellä asuvia perhosystäviään. Puiden lomassa viuhahti ujo metsäpapurikko ja hieman syrjemmällä poukkoili ilmassa värikäs riikinkukkokehrääjä. Pikkuinen kangasperhonen kökötti koivunoksalla ja esitti lehteä.

Toukokuu vaihtuu kesäkuuksi. Toukat kehittyvät toinen toistaan upeimmiksi perhosiksi ja kun illat alkavat hämärtää

alkavat lentää kiitäjät, jotka ovat ihan omia suosikkejani. Huristen ne lentävät hämärtyvässä illassa kukasta kukkaan. Kiitäjät ovat saaneet nimensä siitä, että lentävät muita perhosia nopeammin, koska ovat niin virtaviivaisia ja kapeasiipisiä.

Kuvassa on mäntykiitäjä yllä ja sen toukka. Horsmakiitäjän tunnistaa vaaleanpunaisesta väristä. Suorastaan suloisella horsmakiitäjän toukalla on erikoinen silmäkuviointi hämäämässä saalistajia. Klikkaa kuva suuremmaksi niin huomaat...

En ole kovinkaan hyvä perhostuntija, mutta olen oppinut arvostamaan niiden toukkia! Meidän kompostissa elää toukkalaji, joka syö tehokkaasti vahvoilla leuoillaan ja ne ovat pelottavan vahvat leuat. Multaa tulee vauhdilla, sillä niille kelpaavat vain tietyt lehdet. Meni aikaa kunnes sain kuvattua kaksi jättimäistä lehmuskiitäjää. Luulin toukkia niiden toukiksi, mutta väri ei täsmännyt...Toukkien arvostus perheessämme on kohonnut, sillä meillä on kolme avokompostoria ja yksi biokompostori!

Rakastan lasten tietokirjoja! Ne ovat kuin eläinopin selkokieltä ja kuvat ovat ihania. Tässä kirjassa on lisäksi myös joitakin kasveja ja niin paljon perhosia, että kun syksyyn päästään, ollaanko jo tutustuttu sataan perhoseen, niiden toukkiin ja myös niiden saalistajiin. Yöperhoset ovat ihan oma syyskesän lukunsa. Niistä pidän ehkä eniten sillä syyskesä on lempivuodenaikaani. 

Nyt olemmekin jo saaneet ensilumen. Ja uskokaa pois:

Sipriina-sitruunaperhonen piti tiukasti kiinni ohuesta mustikanvarvusta ja uinui talvisessa horroksessa. 

Puiden rungot naksahtelivat pakkasessa, mutta sitruunaperhonen ei palellut. Sen suonissa virtasivat ihmeelliset nesteet, jotka suojasivat sitä jäältä ja pakkaselta. Taivaalta putoili lisää lumikukkia. Ne laskeutuivat Sipriinan ympärille ja peittelivät perhosen huntuun. Siellä lumikäärön suojissa sen oli hyvä olla.

Hakulinen ja Nevakivi ovat tehneet loistavaa työtä. Kirja vie mennessään! Ja nataa tietoa myös perhosten suojelusta ja perhosharrastuksesta. Oijoi, tämä kirja pitää säästää, sillä meidän perheessä on eräs toukka- hyönteis- ja perhosmaanikko. Ja Lapsen oma ötökkäkirja pitää ostaa itselle, sillä tuli annetuksi se lahjaksi....Onneksi tallessa on Lapsen oma metsäkirja.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Liv tuuppii Juliaa edellään raitovaunukiskoilla ja käskee panemaan vauhtia. Tessan on kauempana takana niin, että häntä tuskin näkee. Julia ei tärise enää kylmästä vaan silkasta kauhusta. Onko hänellä mitään pakotietä?

Tule mustissa vaatteissa.

Siksikö että häntä ei erottaisi kiskoilta? Raitiotievaunut kuulemma ajavat sitä kovempaa, mitä kauempana ne ovat pysäkiltä.

”Tämä on hyvä paikka paikka”, Liv sanoo. ”Mene maata ja pane silmät kiinni.”

Silmät kiinni?

Julia katsoo Livia ja Tessania. ”Onko tarkoitus tappaa minut?”

”Oletko mamis?”

Julia ei pysty kuuntelemaan enempää. Hän laskeutuu makuulle ja painaa niskansa kylmälle, kovalle kiskolle…

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan uusin teos Häpeänurkka (Skamvrån, WSOY 2021, suomennos Helene Bützow) suorastaan huutaa sanomaan, että tarina oli ahmittavan hyvä! Tätä ennen olen lukenut Syntipukin, mutta sen luin vain itselle ja jo silloin tajusin, että pohjoismaisten naisdekkaristien taivaalle on syttynyt uusi tähti: Sofie Sarenbrant.

Häpeänurkka kantaa montaa kiinnostavaa tarinaa, mutta aikatasot on minimoitu vain erään henkilön menneisyyteen ja ne ovat suurelta osin päänsisäisiä, nykyhetkeä taustoittavia lyhyitä lukuja, joten mitään vaikeutta ei ole juonen seurannassa.

Kirjan vahvuus lepää erittäin sympaattisessa poliisissa Emma Sköldissä, joka on palannut äitiyslomalta tavallista aikaisemmin ja jättänyt vauvan hoidon exälleen Nylletille. Kummallakaan ei ole uutta suhdetta ja Nyllet haluaa palata takaisin Emman luokse. Hän on itsekin poliisi ja hoitaa mielellään Elliä, mutta häntä korventaa katsoa Emman uutta paria Krillea, komistusta, joka on Emmaa kuusitoista vuotta nuorempi. Onneksi hän ei tiedä, miltä jo Krillen läheisyys autossa hänestä tuntuu. Sofie rikkoo tylsää ikätabua nuori nainen vanha mies, tuomalla kuvaan hyvinkin mahdollisen aikuinen nainen ja äiti sekä nuori mies -kuvion. Luvassa on…

Aloitin sillä, mikä on kirjailijalle nyt ollut tärkeintä tässä tarinassa eli rankalla koulukiusaamisella, josta kenelläkään ei ole hajuakaan. Huolehtiva äiti, Emman sisko Josefin, on aivan pihalla, ei tajua mitään vaan luulee Julian pahinta vihaajaa Liviä hänen parhaaksi ystäväkseen. Julia on tosi, tosi lujilla ja asiaa vain pahentaa kun hänen luullaan olevan itsemurha-altis. Onnettomuudeksi Julia googlaa itsetuhoajatuksien lopulta alkaessa vainota häntä, tukihenkilölle, josta alkaa kaikkien aikojen painajainen.

Kaikki kirjan painajaiset, kaikki surmat, johtavat Taalainmaalle. Niinpä Emma Ja Krille sitten ovat koko ajan matkalla sinne tai pois ja vaeltavat pimeässä metsässä Emman vielä tietämättä, miten likeltä kaikki liippaa häntä. Nyt sitä sitten ollaan koukussa kahden Emma Sköld -tarinan pauloissa, sillä eipä hurjempaan voi kirja päättyä. Luulin, että jännittävien öisten lukuhetkien jälkeen saapuu harmonia, mutta kaikkea muuta. Finaali saa odottamaan uutta jatkoa kärsimättömänä. Sarenbrantilla on loistava tempo, jolloin kukin tarinan tragedioista sekä erottuu omanaan, että antaa niille yhteisen nimittäjän: Ihmisen julmuus toista kohtaan riippumatta iästä, sukupuolesta tai sosiaaliluokasta.

Koska kirjailija mainitsee kiitoksissaan omistaneensa teoksensa edesmenneelle serkulleen, minä puolestani haluan kuljettaa mielenterveyden viestikapulaa nyt kaikille, jotka tämän tekstini lukevat ja toivon mahdollisimman monen tietysti tarttuvan Häpeänurkkaan, sillä paha ei synny tyhjiöstä.

Sofia Sarenbrant:

Olen omistanut Häpeänurkan ainoalle serkulleni, Bjarnelle, kunnioittaakseni hänen muistoaan. Tänään on hänen syntymäpäivänsä, mutta hän päätti lähteä luotamme neljä ja puoli vuotta siten, vasta neljäkymmentävuotiaana. Tieto hänen kuolemastaan herätti monenlaisia tunteita: syyllisyyttä, häpeää ja surua. Syyllisyyttä siksi, että en mahtanut sille mitään. Häpeää epäoikeudenmukaisuudesta siksi, että olin itse saanut elämälleni hyvät lähtökohdat, kun taas hänellä oli suuria vaikeuksia. Surua Bjarnen ja hänen vanhempiensa tähden.

He menettivät ainoan lapsensa.

Psyykkinen sairaus ei kysy lupaa vaan tunkeutuu kuin loinen kaikkiin yhteiskuntaluokkiin eikä sillä ole mitään tekemistä menestyksen tai ulkoisten tekijöiden kanssa. Sitä ei ole helppo ymmärtää eikä hyväksyä, olipa kyse sairastuneesta tai hänen lähipiiristään. Tiedän omasta kokemuksesta millaista häpeää huono olo voi ihmisessä herättää. ”Saisit olla kiitollinen, sinullahan on kaikkea.” Niinpä, mutta ahdistus ei ole järkiperäistä. Onnekkaan ja onnellisen välillä ei ole yhtä kuin -merkkiä. Päältä katsoen ei näe, miten ihminen sisimmässään voi. Ja kun joku omassa lähipiirissä päättää lopettaa elämänsä, meille muille jää vastaamattomia kysymyksiä.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Kiitos te♥ Yli 3,5 miljoonaa kävijää Lumissa♥

 Kiitos kaikille lukijoilleni eli tänään yli 3,5 miljoonaa kävijää ylittynyt! Leena Lumia ei olisi ilman teitä, sillä vastavuoroisuus on toiminnan lähde.  Kun tämän aloitin yli 12 vuotta sitten, en olisi uskonut, mutta kiitollisena ja hämmentyneenä katson vuosia taaksepäin. Tulevaisuudesta en nyt muuta tiedä, kuin yritän lukea rästikirjoja sekä alkaa heräämään puutarhalle. Meillä on vielä paljon lunta, mutta räystäät tippuvat päivisin auringossa sulasta lumesta ja kevät voi tehdä yllätyksen suuntaan jo toiseenkin. 

Arvontakirjat ovat lähteneet viimeistä myöten tänään ja ajattelin lukea erästä kirjaston pikalainaa pois. Ehkä vähän suklaatakin...Ensimmäiset tetenarskut tänään, mutta vielä öiksi sisälle. Saksasta saapuneet jouluruusut on istutettu ruukkuihin ja laitettu kellariin +4 asteeseen ja valotan päivittäin. Niitä ei pääse ihan kohtakaan vielä maahan laittamaan, sillä niin paljon on lunta.

Ihania kevättalven päiviä hitaasti, mutta varmasti saapuvasta viherryksestä nauttien♥

kiittäen

Leena Lumi

Synttäriarvonnan voittajat 2021 Leena Lumissa ovat....

Synttäriarvonnan voittajat Leena Lumissa ovat:

Riitta Partti

Anniina

Kirjarikas elämäni

Pioni 

Tuulia/Lukutuulia

Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistujille♥

Onnettaren suosikit valitsevat voittojärjestyksessään täältä haluamansa palkinnon. Ensin valitsee Riitta, sitten Anniina etc. Kertokaa sitten minulle, mikä on valintanne s-postilleni leenalumi@gmail.com sekä antakaa samalla yhteystietonne. Jos haluatte, voitte antaa myös kakkosvaihtoehdon kirjaan, mutta toivon kaikkien saavan ykkösvaihtoehtonsa eli tällainen valintasysteemi kaipaa arvontaan osallistuneiden huomiota. Merkitsen va.littujen kirjojen kohdalle 'varattu'.

Helmikuun jouluna saimme Merillä ja Samilla mm. konjakkilohta uunijuureksilla. Alamme nyt valmistaa samaa ilman konjakkilohta, jota olisimme voineet normiaikana löytää vaikka Mäkisen kalaliikkeestä, mutta ei ole tehnyt mieli lähteä cityyn. Ensin juurekset ja sitten merilohta uuniin...katsotaan mitä syntyy. 

Mukavaa sunnuntain jatkoa ja sytytetään kynttilöitä ruokapöytään, sillä niiden aika on aina♥

♥:lla Leena Lumi, jo 12 vee

The Winner Takes It All

pupukuva Marjaana Rinne-Loikala

Kevättalvea!

Kevättalvi ei ole ikinä tylsä, sillä aamulla herätessä et tiedä heräätkö lumipyryyn vai aurinkoiseen kevään hipaisuun, jossa voi olla jo ripaus lounatuulta...Pidän talvesta ja syksy on suosikkivuodenaikani. Silti siitä väistämättä antautuu jo maaliskuulla joillekin kevään houkutuksille, vaikka lunta ainakin meillä on yltä kyllin. Aamulla linnut lauloivat jo kevättä, mutta sitten on vielä tulossa päiviä, jolloin ne lennähtävät läpi lumipyryn kiitollisina nokkimaan talia ja syömään siemeniä. 

Minua alkoi kevät nyt kutsua aivan epätavanomaisella jouluruusulla, joka on uutuus Saksasta. Heti kun ystäväni lähetti minulle tämän Baldur-Gartenin uutuuden kuvan, minäkin halusin. Toivottavasti tänä vuonna mikään eläin ei laita näitä suuhunsa! Viime vuonna olimme kotilovapaita kiitos parin meillä kolmisen viikkoa viihtyneiden sorsien. Uros toi puolisonsa meille rauhaan lepäilemään ja lähti pesäntekoon. Hänen palattuaan alkoivat kulkea pitkin poikin puutarhaa ja lehtoamme syöden ahkerasti jotain eli mitä ilmeisemmin kotiloita. Sitten lepäsivät ja levättyään polskuttelivat kalliomme lintulammikoissa.  Ruokalevon jälkeen taas syömistä ja yöksi hävisivät omille teilleen. Oi mikä onni heidän vierailunsa olikaan! Kun olen tätä muille kertonut, on heillä herännyt ajatus muutamista ankoista...Siis tämä värikimara, joka ei ole tyypillistä minua, veikin nyt lujaa. Koska pussissa on kolme 'Knollenia' olen valinnut jo paikatkin ja menevät kaikki nyt vähän sinne sun tänne eli testaan samalla jouluruusun sielunelämää. Olisi niin kiva saada jouluruusut viihtymään pysyvästi. Yhden päätin jopa suojata sellaisella häkkyrällä eli jos kyseessä onkin ristihuulten herkku, eivät pääsekään nyt jouluruusuilla herkuttelemaan.

Sitten vanhat tutut tetenarsissit. Ostan näitä ihan ensimmäiseksi, sillä kestävät hyvin kasteltuna pakkasta ruukussa -10 asteeseen saakka. Voin hyvinkin ostaa sisälle ja kun kukat ovat kukintansa kukkineet, istutan ne maahan rinteeseen joka ensimmäisenä maata näyttää. Istutuskastelu ja siinä se oli. Seuraavana vuonna kukkivat ilman mitään vaivannäköä ja ainakin vielä vuosi vuoden jälkeen.

Olin kirjoittanut näihin, että olisivat kukkineet jo maaliskuulla...Voikohan olla tottakaan. Nyt on näiden rinne ainakin ylenpalttisen lumikerroksen peitossa. Muistan viime vuonna minne yllätyspaikkaankin laitoin suuresta, laakeasta ruukusta eli jaoin. 

Pienemmät nostan suoraan istutuskuoppaan seuraavaa kevättä odottamaan. Kyllä näiden lehdistä näkee, että ovat pakkastakin saaneet, mutta hyvin kukkivat.

Tästä se lähti...Tetenarskut ja yllätys, myös helmililjat, ovat kaikkensa pääsiäisenä sisällä antaneina, seuraavan kevään puutarhailo!

Tottakai valkoinen jouluruusu on kaunehin, mutta nyt vaihtelu saa virkistää!

Tämä kukki etupihalla kauan marras-joulukuulla...Jouluruusu on huono viihtymään sisällä, joten sitä en enää edes yritä.

kevättalven kukkaterveisin

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

lintukuva Pekka Mäkinen

PS. Muistakaa synttäriarvonta 21.3.

*****

Vielä ei olla huhtikuussa, mutta meni tunteja löytää nämä tetenarssien kestävyyskuvat (huhtikuu 2019), koska jutun nimenä oli: Huhtikuu on kuin petollinen rakastaja, se tulee mairein huulin hunajaisin...

Huhtikuu tuo petollinen rakastaja. Se tulee mairein huulin, hunajaisin valoin, lupauksin. Se lämmittää sinua, lupaa taivaalta kuut, tähdet ja uinnit pitkin kuunsiltaa. Jääurkujen soittaessa olisimme jo lipumassa avioliiton satamaan...(LL)

Juot maljan tarjotun, maistat meren ja suolan kyynelten. Aavistat vaaraa. Hunaja kiteytyy jääpuikoiksi, valat kohmettuvat, sydämesi jäätyy: Missä on pedonsilmäinen armaani? Etkö kuule, etkö kuule? Jääurkujen soittaessa hän jo kiiruhtaa toiseen satamaan. Uusiin puutarhoihin.(LL)

Huhtikuu kuukausista julmin, kuukausista hellin! (LL)

Gustaf Skördeman: Geiger

Katso, että muutat mielipidettäsi sillä siunaamalla, kun puolue tekee niin…Tarvitset vihollisia, et ystäviä, jotta vaikutat itse luotettavalta.

Heidän ei pidä koskaan löytää minkäänlaista halkeamaa julkisivustasi.

Sinun pitää uskoa aatteeseen itse.

Kätke totuus syvälle pieneen sopukkaan, jonka voit lukita. Älä sydämeesi, sillä sydän voidaan aina tiirikoida auki.

Kätke se aivojesi takaosaan niiden salaisuuksien taakse, joita häpeät eniten. Joita et ikinä kertoisi kenellekään. Kaiken kantamasi häpeän ja syyllisyyden sekä sen taakse, josta et milloinkaan voi puhua, kuolisit mieluummin kuin kertoisit siitä. Pieni kova totuuden siemen.

Gustaf Skördemanin esikoisteos Geiger  (Geiger, Minerva Crime 2021, suomennos Katarina Luoma) on monipolvinen vakoiluromaani kylmän sodan vuosilta. Tarinan päähenkilöiden liitto niin sodassa kuin rauhassa, on sinetöity kolmekymmentä vuotta sitten, joten suloinen rauha makaa koko Ruotsin kuuluisan televisiosuosikin Stellan -isän kodissa Brommassa. Stellan on jo kahdeksankymmentäviisivuotias, mutta pää on terävä kuin partaveitsi.  Aikuiset tyttäret Lotta ja Malin käyvät tervehtimässä vanhempiaan heidän kauniissa kodissaan, joka aivan pursuaa muistoja. Isä vietti heidän lapsuudessaan paljon aikaa puutarhassa, vaikka heillä oli myös palkattu puutarhuri. Puutarhavaja oli kuin isän pesä, jonne tämä pakeni milloin kuumuutta, milloin tyttöjen melua. Perheellä oli siivoja Jane ja tällä tytär Sara. Jane ja Sara saivat asua yhdessä rannan rakennuksista ja koska Sara oli tyttöjen ikäluokkaa, heistä tuli ystävät. Vai tuliko? Nyt aikuisena hän miettii, miten vähän tytöt ehkä hänestä perustivatkaan, palvelijan tytöstä. Kun syksy koitti ja koulut alkoivat, tytöt unohtivat Saran aina seuraavaan suveen asti. Sara Nowak työskenteli Tukholman poliisin prostituutioryhmässä, kun Brommassa tapahtui rikos. Sara alkaa omapäisesti tutkia tapausta perustellen sen perheen monivuotisella tuntemisella. Mitä enemmän hän käy Brommassa, sitä enemmän muistikuvien satumaisuus alkaa särkyä ja hän joutuu kohtaamaan oman itsensä niin pahassa kuin hyvässä, samoin Saran ja Malinin ja etenkin oman äitinsä Janen, jota he huutelivat ’Cleaning Lady!’ kun tahallaan sotkivat paikkoja. Vain Stellan ja hänen vaimonsa Agneta tuntuivat säilyvän muistikuvien mukaisina. Vanhat albumit paljastivat, miten hauraita muistomme voivat olla ja miten paljon elämä on voinut huijata.

Mitä selväpiirteisimmin menneisyys hahmottui, sitä häilyvämmiksi muuttuivat nykyhetken ääriviivat ja sitä epätodellisemmalta oma elämä tuntui. Elikö hän tosiaan nyt? Vai silloin?

Ikävästi mieleen tuli myös se, miksi hän todellisuudessa oli halunnut juuri Martinin. Oliko syynä se, että hän sai vietyä yläluokkaan kuuluvilta ystäviltään, etenkin Lotalta, jotakin tärkeää? Hän voitti saaliin, joka nyt kuorsasi sängyllä leuka kuolassa. Ei mikään hurmaava näky. Martinin puhelin piippasi ja Sara pyyhkäisi näyttöä. Multimediaviesti. Viesti, jonka jälkeen Saralle aukeni oma hyväuskoisuutensa…

Skördeman tekee hyvää työtä aloittaessaan idyllistä, jossa tapahtui tragedia. Näin luodaan pohjaa ymmärtää niitä moniselkoisia suhteita, joista kylmä sota koostui. Agenttien salanimet, koko homman koodi, mitä ihmettä on tapahtumassa kolmenkymmenen vuoden kulutta ja mitä Saksassa sijaitseva Fulda tähän kuului? Neuvostoliiton sinne tänne ujuttamat agentit, joille oli luotu uusi elämänhistoria. Tatuoitu se heihin niin, että uskoivat itsekin olevansa mitä sanottiin, kunnes tietty koodi aukaisi toiminnan. Mukaan Stellan -sedän kutsuille oli otettu Ruotsin merkkinimiä aina pääministeristä viihdyttäjiin asti. Sarakin oli saanut kokea kutsujen kiihkeän, kuin odottavan tunnelman, kunnes heidät oli tyttöjen kanssa määrätty nukkumaan. Juhlat kestivät auringonnousuun ja aina alkoi uusia. Selvää oli, että korkea-arvoisia vieraita kestittiin hunajaisilla herkuilla. Sopimuksia syntyi. Uusia pommin rakentajia. Vieraita oli niin entisestä DDR:stä kuin Neuvostoliitosta ja he kaikki sulautuivat ruotsalaisen yläluokan hauskanpitoon viimeiseen pisaraan asti.

Kaikki nämä alkukantaset pedot, jotka näkivät nuoret naiset pelkkinä käyttöesineinä. Itsensä alfauroksiksi julistaneet miehet olivat täysin sukupuoliviettiensä vietävissä ja piilottelivat sivilisaation ja menestyksen ohuen lakkakerroksen alla. Muutaman minuutin nautinnon tähden he tuhosivat nuoren ihmisen elämän. Pitivät sitä oikeutenaan. Empatian puute oli perinpohjaista.

Juoni on rakennettu perässä pysyttäväksi, sillä sidoksena toimivat lopulta kuitenkin kaiken politikoinnin keskellä henkilökohtaiset tunteet. Pysäyttämätön jano kostoon. Sara on jutun keskiössä, joten seuraa häntä. Pysyt linjalla. Kenen kohdalle osuikaan odottamattomin? Kuka itki pimeässä ensikertaa vuosiin ja miksi?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Naisen kuva

 Hänen on kyettävä miellyttämään.

Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteilla kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Koskelan uhrin ja Vilja Eerikan muistolle, sille että...

Koskelan uhrin ja Vilja Eerikan muistolle. Sille että ei enää yhtäkään uutta uhria. Ei vuosien piilotettua kärsimystä. Vaiettua kauhua seuraavasta päivästä, seuraavasta hetkestä. Vastuu on meidän kaikkien yhteinen. Ei ole lupa kääntää päätä pois. Ei ole lupa ohittaa. He kärsivät kauan. Eikö edes yksi. Joku. Nähnyt. Kuullut. Aavistanut. 

On allain avaruus ja

tähtipolku kauas vie.

On toinen maailma,

on hämärän tie.

On tähtiaika uus

ja taivaansini määränpää,

kun pilven portaisiin 

vain kevyt jälki jää.

- H.Blake -    (suom. T.Sammalkorpi)

kuva Seppo Heikkinen, Suojelusenkeli 4.3.2021

Leena Lumi kirjablogia jo 12 vuotta eli arvonta!

Leena Lumi blogi täytti ystävänpäivänä 12 vuotta olimme silloin viettämässä Lohjalla nuortemme luona helmikuun joulua. Niinpä perinteinen synttäriarvonta vakituisille lukijoilleni tai sellaisiksi ryhtyville alkaa nyt ja päättyy su 21.3. klo 12. Liittyminen lukijaksi on ilmaista. Koska haluan palkita lukijauskollisuutta, tarkistakaa ennen osallistumista kohdasta Lukijat, oletteko mukana ja millä nimellä.

Palkintona arvotaan kirjoja, jotka saatte valita voittajajärjestyksessä alla olevasta listasta. Kirjat ovat kertaan tai kahteen siististi luettuja, Suurin osa on uusia ja mukaan voi tulla lisääkin, jos vain ehdin lukea. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, toiseksi tullut toisena etc. Toivon jokaisen seuraavan su 21.3. onko yksi voittajista ettei jono seiso. Loputtomasti ei odotella, vaan jono nytkähtää nopeastikin seuraavalle eli älkää osallistuko ellette jaksa kurkistaa tulosta. Miten minä sitten tunnistan teidät? Antakaa s-postinne ja hyvin aktiivinen usein postaamanne blogi. Ilman yhteystietoja ei voi osallistua. 

Ellette itse halua kirjoja, käyvät hyvin lahjoiksi, tuliaisiksi etc. Äitienpäiväkin on ennen kuin huomaammekaan. Ja alla sitten valittavia:

Vanessa Springora: Suostumus   varattu!

Sanna Tahvanainen : Kirsikoita lumessa

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Nina Honkanen: Pohjakosketus

Paula Ritanen-Närhi: Unelmia puutarhasta

Anna Ekberg: Kadotettu Nainen

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Emma Rous: Täydelliset vieraat

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Siina Tiuraniemi: Jäämeri

Jenna Kostet: Linnunluisia

Anna Jansson: Katoavat jäljet

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita   varattu!

Elisabeth Strout: Kaikki on mahdollista  varattu!

Katja Kaukonen: Saari jonne linnut lentävät kuolemaan

Siri Hystvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Fiona Barton: Epäilty

Krista Launonen: Ofelian suru   varattu!

Stina Jackson: Erämaa

Linda Peltola: Viherpuutarha 

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Peter James: Totuuden kirous

Immo Pekkarinen: Hyväksy kaikki

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Kirsti Ellilä: Tuntemattomat

David Grossman: Kun Nina sai tietää

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Herman Koch: Pormestari

Antti Rönkä, Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu

Karen Cleveland: Totuuden tuolla puolen

Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Joyce Carol Oatess: Elämäni rottana

Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia  varattu!

Tommy Tabermann: Olisipa kaipaus viiniä

Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Jane Harper: Luonnonvoimat Viisi lähtee, vain neljä palaa

Ulrica Nordström: Samettinen sammal puutarhassa ja ruukussa

Ulla Salo ja Pertti Salo: Pihan perinnekasvit  nid.

Annette Hess: Tulkki

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Harriet Tyce: Kaikki valheesi

Staffan Skott: Romanovit - Keisarisuvun kohtalo

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat

Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset

Pierre Lemaitre: Tuhon lapset

Gustaf Skördeman: Geiger  

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet  

Iloista arvontaa ja nautitaan kun vielä satoi lunta♥ Viime vuonna tetenarskut kukkivat puutarhassa jo 22.3.! Kaksitoista vuotta jo...Alkaa vähän tuntua, kun edelleenkin vain yöt tuovat täydellisen keskittymisen.

Kiitos teille kaikille innokkaasta seurastanne jo vuosien ajalta♥

Huomaattehan, että kommenttinne eivät näy, jos en ole paikalla eli blogissani on kommenttivalvonta. Jos vain istun tässä, jää lukematta, liikkumatta, kevään ensimerkit huomaamatta. Jos on jotain kysyttävää, niin s-postini on leenalumi@gmail.com

Love

Leena Lumi

PS. Tänään 4500 tekstiä!!!!

Viime vuoden maalisarvonnan muistelua...