maanantai 6. kesäkuuta 2011

AJATTELEN SINUA KUOLEMAASI SAAKKA

Kesällä 2006 Mirjam Nordegrav on matkalla kotisaarelleen Gotlantiin kahdeksan pitkän ja rankan vuoden jälkeen. Mirjam nojaa veneen reelinkiin ja antaa ajatustensa lainehtia, sulkee silmänsä ja mietti terveyskeskuslääkärille varsin uskomatonta kurssia, jolla oli ollut terveyskeskuslääkärille vielä uskomattomamman ystävänsä Hervorin kanssa. Kurssilla oli esitelty ongelmaratkaisumetodi, joka perustui affirmaatioihin eli voimalauseisiin. Ajattelemalla toistuvasti jotain asiaa tapahtuvaksi, voi siirtää vaikka vuoria, poistaa päiviltä epämukavia ihmisiä, tulla rikkaaksi, löytää ihmisparinsa…

Marianne Cederwallin romaani Ajattelen sinua kuolemaasi saakka (Svinhugg, Atena 2011, suomennos Ulla Lempinen) on täydellisen hulvaton kirja, jossa Gotlannin Thelma ja Louise puuhailevat kuoleman ja elämän kohtalottarina johtotähtenään kirkas ajatus koston oikeudenmukaisuudesta. Tämä ystäväpari on kuin yö ja päivä, sillä Mirjam on huoliteltu lääkäri, nainen korkokengissä, Lady in red. Hervor puolestaan on itseoppinut parantaja, joka keittelee yrttijuomia, tienaa elantoaan povaamalla ja pitämällä viikkolehdissä neuvontapalstaa, käyttäytyy kuin aito lapinnoita ja saa aikaan paljon puhetta ja tekoja, mutta kaikki suurella sydämellä.

Kahdeksan vuoden jälkeen Mirjam on palaamassa Kuivalihavaarasta kuin maanpaosta kohtaamaan niitä kolmea miestä, joiden takia hän on ollut velkasaneerauksessa todella isosta summasta, menettänyt tyttärensä Annan kiintymyksen veljelleen Aronille, etsinyt vaatteensa kirpputoreilta, syönyt niukkaa ravintoa ja kävellyt, koska autoon ei ole ollut varaa. Hän saapuu kuin punainen Kohtalotar upeampana kuin koskaan, sillä niukat vuodet ja runsas kävely ovat vieneet painosta parikymmentä kiloa ja sisäinen vahvuus on tuonut uljaan ryhdin sekä punaisen mersun, jolla nainen hurauttaa päin ikäviä muistojaan ja etenkin niiden aiheuttajia.

Ja Hervor seuraa tietenkin mukana, sillä Lapin vuosien aikana Mirjam on täydesti uskoutunut Hervorille, jolla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Ja etenkin oikeudenmukainen sellainen, sillä pitäähän Mirjamin elämän pilanneiden miestenkin syödä vähintäänkin samaa soppaa kuin ovat hänen ystävälleen keittäneet!

Mirjam jätti Visbyn kauniin maiseman hetkeksi ja kääntyi katsomaan Hervoria. Hervor madalsi ääntään ja yritti kerrankin olla huomaamaton. Tavallisesti hän puhua kailotti mahtipontisesti. Mirjam kumartui lähemmäs kuullakseen paremmin.


”Mietin vaan, että voisiko sillä ajatusvoimalla, mitä kurssilla opeteltiin, ottaa ihmiseltä hengen pois? Luulisi sen tehoavan, jos voimalausetta vain jaksaa hokea tarpeeksi monta kertaa.”


”Tarkoitatko murhaa?” Mirjam kuiskasi. ”Että murhaisi jonkun ajatuksen voimalla?”


Hervor virnisti riemukkaasti.


”Sitä justiinsa! Täydellinen murha. Eikä jää jälkiä.”

Jos joku nyt luulee minun paljastaneen jotain juonesta erehtyy pahan kerran. Sitä en ikinä tee, ennenkin yritän vähän harhauttaa, mutta aina pientä toden perää saattaa olla…Erittäin kiinnostava on tämä ikiaikainen täydellisen murhan teema. Joku voisi luulla, että olen itse sitä käsitellyt novellissani Da Capo, mutta väärin, väärin, siinä tapahtui vahinko.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on hauska kirja ja kaikkihan tietävät, että minä en pidä hauskoista kirjoista, mutta on muutamia poikkeuksia. Heti kun aloin nauraa tätä kirjaa lukiessani muistin Anne B. Ragden Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt. Tässä on jotain samaa hulvattomuutta, mutta myös niitä syviä pohjaimun kohtia, jotka kannattaa huomata ettei joudu pyörteeseen. Kirjassa on kipeitä kohtia, jotka sopivasti tiukentavat otetta lukijasta. On rankka suhde Aron veljeen, joka yllättäen onkin nyt pappina Mirjamin ja Aronin kotipitäjässä, on Anna, joka ei tahdo tavata äitiään ollenkaan, on velkasaneerauksen tuskaisat vuodet, on puuhailua valkokärpässienen ympärillä, on kolmet hautajaiset ja sitten rakkaus, joka ei saa vastakaikua ja päättyy hmmm…hieman oudosti.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on minun vastaukseni kaikille, jotka ovat kysyneet sopivaa ’kesäkirjaa’. Tässä kirja, joka on täydellinen suveen jo kanneltaan. Nina Leino on tehnyt upeaa työtä kansikuvassa aina fonttia myöten. Tämä kirja tarttuu kaupassa käteen varmasti! Kirja on myös todella sopiva luettava paatin kannelle, puutarhaan tai mökille. Ei liian raskas, ei liian kevyt. Teksti on vetävää ja soljuu kuin Lapin purot tai tyrksyää kuin Itämeren aallot rantojen kiviin. Kyseessä on Cederwallin esikoisteos ja hänen tarkoituksensa on jatkaa Mirjamin ja Hervorin tarinaa, joten jos haluat lähteä Gotlannin Thelman ja Louisen matkaan, voit aloittaa sen tällä naisen suloisella kostolla. Aikamatkusta ensin syyskuuhun 2008 ja tule kanssani viemään keltainen ruusu kolmelle haudalle Gotlannin saarelle.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin Erja, AmmaSusa, JenniKirsi ja Katja/Lumiomena.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

LUVATON LIEKKI SYTTYI SÄVELISTÄ JA KIELSIN...

Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

perjantai 3. kesäkuuta 2011

SULOISTA SUVEN VIIKONLOPPUA!

Linnuilla on nyt touhu ja tohina kuten kai ihmisilläkin. Suomalaiset elävät kesällä koko vuoden edestä ja moninkertaisesti. Se tapahtuu jo eli suvi on täällä nyt: Ole valmis! Suloista suven viikonloppua teille kaikille♥

Play it again...

kuva Pekka Mäkinen

PS. Suomen Kuvalehti 22 Jyviä ja akanoita:

"Vaihdevuosi-ikäinen nainen on upea tutkimuskohde. Vastaavaa muutosta ei tapahdu kuin pallopäävalailla." (Sara toukokuu 2011)

"Mies kaipaa oman kopin. Miehelle on tärkeää, että hänellä on kodissa merkattu reviiri. Pienikin käy, vaikka vessa tai tuoli television edessä." (Helsingin Sanomat 15.5.)

torstai 2. kesäkuuta 2011

VILLA CHARME - TUUNAA JA KAUNISTA KOTIASI


All you need is faith and trust and a little bit of fairy dust...

Ah!, mikä Helatorstain aamu…: Minä ja iso KoKon mukillinen suklaakahvia, mies ja koiruus nukahtivat uudelleen varhaisaamun puutarhakierroksen jälkeen, linnunlaulu ikkunasta, talon hiljaisuus ja kädessäni on Ilona Pietiläisen uutuus Villa Charme – tuunaa ja kaunista kotiasi. Mitä enemmän kirjaan menen sitä isommin nostaa kuolemansynti ahneus päätään ja arvatkaa mitä: Tämä kirja jää minulle! Tämä on Ilonan paras!

Kirjan koko on pieni ja helposti pideltävä. Sivut kuvineen ovat hurmaavan mattapintaiset ja jälleen on se suloinen coctail että sekaisin sisustusta, ruokaa, puutarhaa ja unelmia. Ja mikä parasta, nyt kaikki kolahtaa täydesti minuun ja varmaan myös sinuun lukijani, jonka tiedän hyvin persoksi kauneudelle ja romantiikalle, kädentaidoille ja villille puutarhalle.


Se mikä ensin yllättää, on kuvien taiteellinen vahvuus. Siis eniten kaikista pidän kuvista, joissa ’rikotut’ reunat ja kuin vanhan kosketus. (Yllä olevassa ei juuri sitä reunusta, mitä tarkoitan, mutta ehkä senkin vielä näemme.) Sen jälkeen kaikki onkin…unelmaa, jonka voi tehdä todeksi. Nyt mennään tunteella:


Puutarha on vanha ja villiintynyt. Se on kestävien maatiaiskasvien ja herkkien tuoksuherneiden syli. Siellä saavat akileijat rehottaa missä ikinä keksivät haluta, sillä vain akileijat tuovat keijuja puutarhaan. Istutamme kukkia vanhoihin balettitossuihin ja isoisän silinterihattuun, rakennamme kivilinnulle pesän, annamme jatkoelämän nuutuneille muscareille ja cottage gardenissa kohtaan vanhan luumupuun alla sielukumppanini Maaritin, jonka puutarha on vielä isompi kuin minun. Me molemmat rakennamme haaveittemme puutarhaa ja vain taivas on kattona kun toteutamme unelmaamme, jossa vanhat hedelmäpuut säilytetään, piha on yhtenä kukkamerenä ja kukkia saa myös kerätä. Rennon huoleton on intohimoisen, mutta nautiskelijan nimitys puutarhalleen. Sormustinkukka on karannut penkistä, mutta ei se siinä viihdykään: Digitalis valitsee aina itse paikkansa missä haluaa olla! Maaritin luumut, varjoliljat, tuoksuherneet ja harmaamalvikit todistivat, että me näemme samaa unta. Varjoliljan väri on aivan erityinen eli en tuota ole ikinä nähnytkän, mutta odotan nyt ensin, miten minun valkoiseni onnistuu siemenestä…sitten lähden etsimään tuota  Lilium martagonia...Maarit, jos viitsit, lähetä upea varjoliljasi kuva, niin kaikki saavat sen nähdä.

Nyt olemmekin Ranskassa, jossa nuori pari on toteuttanut elämänä unelman ja ostanut kivitalon Etelä-Ranskan maaseudulta. Minä, jolta puuttuu pariisigeeni, olen lukenut kaiken Provencesta ja sinne vielä lähdenkin. Nuorenparin talo on 1100 –luvulta olevan linnan ’caretakes cottage’ eli talonmiehen asunto. Talon suomalaiselle emännälle on avautunut aivan uusi puutarhamaailma, jonka suotuisa ilmasto tarjoaa. Ranskalaisia hän pitää hyvin ystävällisinä ja vieraanvaraisina, mutta neuvoo aitoa Ranskaa etsiviä suuntaamaan muualle kuin Pariisiin tai Rivieralle eli suunta olkoon Ranskan maaseutu! Terveisiä emännälle, että täällä yksi ei ihan nuori pariskunta unelmoi kivitalosta Englannin maaseudulla, mutta Provence on reissulistalla. Rakastan kotisi värejä, kaikkea siinä! Ja onnea, että olette todellakin toteuttaneet ’make your dreams come true’♥


Suomessa piipahdamme Riikalla, joka on intohimoinen antiikin harrastaja ja se näkyy. Jaan tunteen, sillä antiikkihuonekalut ovat juttuni kuin myös ruukuissa tuoksuvat yrtit ja olen aika perso hyvälle, joten piirakka tuossa pöydällä maistuisi…kiitos!

Sivulla 32 alan tutkia Sacher-kakun ohjetta, mutta katseeni karkaa ja näen pöydällä kauniin kupin, jossa se lintu…Anne, apua!, mikä astia-sarja se on, joka sinulla oli blogissasi turkoosina? Se lintukuppi? Nyt ollaan ranskanpastillin sävyissä ja tämä on romanttisempaa. Kyllä niitä täälläkin turkooseina myös on, mutta eivät näytä niin kirkkailta…Löytyvät muuten sivulta, jossa valmistamme Tuulihattuja. Onko edes tottakaan! Juoniratkaisu kirjaan Kulinaristin kuolema, mutta tämä on vasta ensimmäinen kerta kun paljastan ratkaisun. Syy on näiden Ilonan kuvien…


Rakkaudesta ruosteeseen on vanhan Villan ihastuttavin juttu. Voiko olla mitään niin kuin ruoste, valkoisen patina ja ranskanpastillin sävyiset astiat. Ujoa turkoosia, romanttista myyrää (myyrä on väri;-) ja kätevä kynttilälampetti, joka on valmsitettu lusikasta ja ruostuneesta tarjottimesta.

Oi Ilona, minkä ihanuuden teit ja sitten vielä ne koirakirjatuet siinä pitämässä pystyssä vanhoja kirjoja…

Tässä suven ykköslahjakirja Kaikkien Aistien Juhlien Vaalijalle!

♥♥♥♥♥

kirjan kuvat ovat Ilona Pietiläinen, Johanna Harju ja BigStockPhoto, Unelma Ranskassa -kuvat Toni Lund ja Maaritin luona kuvat Maarit Sievänen

Kirjasta on postannut myös Amma.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Tämä kirja on liekitetty verbaalisella lahjakkuudella, suorastaan sitä ennen marinoitu kevyellä iloittelulla, kirpakasti maustettu ironian pippurilla, lavennettu pääkokin salaisella fondilla, friteerattu kaikkien aistien juhlien muistoissa, kostutettu hoviväen kyynelin ja lopuksi viipaloitu tunneveitsen terällä hakkelukseksi, jonka ytimestä löytyy yllättäen itse elämä, vaatimaton muistomaku, joka lopulta onkin ylitse kaiken muun.

Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema (Une gourmandise, Gummerus 2011, suomennos Lotta Toivanen) on pieni suuri kirja taitavassa kielen käytössä, toimivassa rakenteessa ja mitä hiotuimmassa tiivistyksen taidossa silti mitään pois jättämättä tai mitään siihen lisäämättä. Tämä kirja tekisi mieli ojentaa mallikirjaksi kaikille kirjailijaksi aikoville, miten näpsäkästi tehdään tiheää, vaivatonta ja herkullista tekstiä. Barbery on oivaltanut, että määrä ei korvaa laatua, että viisisataasivuinen teos voi helposti hävitä alle kaksisataasivuiselle, kun vain kokki osaa rakentaa vastustamattoman tarinan.

Kulinaristin kuoleman rakenne on kiveen hakatun varma: Annetaan muutamien, ei kymmenien, vaan muutamien kertojien ’puhua suunsa puhtaaksi’. Tämä resepti toimii aina. Siitä on loistava esimerkki Elif Shafakin Rakkauden aikakirja ja kuin luontaisella vaistolla, Barberylla on vahva taipumus tähän rakenteeseen, mikä näkyy osin myös hänen toisessa teoksessaan Siilin eleganssi. Kertoja voi olla kuka vain, vaikka päähenkilön kissa, kuten on Kulinaristin kuolemassa. Se voi olla myös katkera ja petetty vaimo tai julmasti laiminlyödyt lapset. Se voi olla jopa satunnainen rakastaja tai kaukainen sukulainen. Pääasia, että kerronta koukuttaa lukijan ja sen Muriel totisesti osaa!

Äiti painoi päänsä, kuten tavallista, kuten aina. Ja sitten isä taas lähti, toisiin ravintoloihin, toisiin naisiin toisille lomille, missä me emme olleet mukana, missä emme olleet mukana edes muistoissa, siitä olen varma; lähtöhetkellä saatoimme ehkä olla olemassa kärpäsinä, ei-toivottuina kärpäsinä jotka huitaistaan pois, jottei niitä enää tarvitse ajatella: me olimme hänen koppakuoriaisiaan. (Laura, Rue de Grenelle, porraskäytävä)

Kulinaristin kuolema kertoo Ranskan kuuluisimmasta ravintolakriitikosta Pierre Arthensista tekemässä kuolemaa. Tämä egoistinen, vahva, menestynyt mies, joka ilmeisesti vallallaan on myös hurmannut, tekee kuolemansa edellä makumatkaa kaikkiin elämänsä kulinaarisimpiin nautintoihin, mutta etsien hukassa olevaa makua. Makua, joka tulee mieleen tavallisista marketeista, ei tuhansista ja tuhansista huippuravintoloiden keittiöistä, vaan rahvaan marketeista. Isoäidin keittiöstä löytyy himoittava, viilentävä sorbetti, joka on niin paljon enemmän kuin jäätelö, mutta näin suloiseen ei langeta, ei tätä Pierrelle, vaan jotain paljon odottamattomampaa. Samalla kun Pierre matkaa elämänsä makukartastolla, hänen omaisensa tekevät kitkerää muistomatkaa niissä tapahtumissa, joissa he muistavat oman läheisensä, isänä, aviomiehenä, setänä, talon asukkaana. Kontrasti on vahva ja satuttava.

Kuin hidastettuna sekunnit vilistävät rauenneiden toiveideni tuskallisella kankaalla: kysymys, vastaus, odotus ja tuho. Hänen silmiensä pilke sammuu yhtä nopeasti kuin se on syttynytkin, Tympääntyneenä hän kääntyy poispäin ja maksaa, ja minä palaan hänen välinpitämättömyytensä vankityrmiin. (Laura, Rue de Grenelle, porraskäytävä)

Laura on Pierren tytär, joka viipyy perheen asuintalon porraskäytävissä voimatta kohdata miestä, isäänsä, jolle hän on ollut vain kärpänen, joku liiskattava, joku turha. Laura olisi halunnut vain oikeuden saada olla hän itse Laura. Hänen tyttärensä…

Yllättäen tämä kirja onkin paitsi kuin todistajien ja päärikollisen todistuskertomus, myös kaksiosainen tarina, jonka toinen puoli on mahtaileva kuva kulinarismin kuninkaan kuolemasta ja kadotetun maun etsinnästä ja kun käännät kuvan, löydät aivan toisen tarinan, sen joka seisauttaa veresi, eikä suinkaan siksi, että kirja on täynnä loistavia makukokemuksia, vaan siksi, että menet kuolevan öykkärin uhrien nahkoihin. Ollaksemme kuitenkin kuolevaa kohtaan oikeudenmukaisia, niin myönnämme, että hän oli myös hurmaava niin halutessaan, piti kissastaan sekä koirastaan Rhettistä ja osasi arvostaa maun salaperäistä yksinkertaisuutta, joka ilmenee aivan huikeasti kertomuksessa leivän syömisestä. Muuta oikeutta en hänelle pysty suomaan, eikä hän hyvänen aika sitä edes alentuisi minulta pyytämäänkään, ei hän:

Olen pilannut ja tuhonnut nuo vaimoni sisuksista putkahtaneet kolme valjua oliota, ne lahjat jotka annoin hänelle ohimennen korvaukseksi koristeena olosta – kamalia lahjoja, nyt kun asiaa ajattelen, sillä mitä muuta lapset ovat kuin kauheita pahkoja rungossamme, ikiajoiksi rauenneiden toiveidemme säälittäviä korvikkeita. Minun kaltaiselleni ihmiselle, jolla jo on iloja elämässään, he ovat kiinnostavia vasta sitten kun lähtevät kotoa ja alkavat olla jotakin muuta kuin poikiamme tai tyttäriämme. En rakasta heitä, en ole heitä koskaan rakastanut enkä kadu sitä tippaakaan.(Pierre, Rue de Grenelle, makuuhuone)

Tässä suvilukemista sekä kulinaristeille, että ihmissuhteista kiinnostuneille. Paljon pienessä kirjassa: Kaikkien Aistien Juhlien vaalintaa – synkkiä pohjavirtoja unohtamatta.

Nyt olen oudoilla fiiliksillä, katson kirjaa, johon olen vetänyt viivoja marginaaleihin, tervehdin ynseän viehkoa Renéetä, joka istuu Rue de Grenellen ovenvartijan kopissa, vilkaisen ohimennen kadulla seisovaa hautausliikkeen autoa, kiirehdin askeliani kohti jäätelökojua nauttiakseni kuin uhmalla jäätelöstä, joka Pierren mielestä oli niin paljon vähemmän kuin sorbetti. Mitä minä hänestä, sillä aurinko leikkii lehmusten lehdillä ja kyyhkyset kujertavat…

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin  Jonna Katri  Katja/Lumiomena, Jenni, Ilse, Erique SusaErja, Amma ja Linnea 

tiistai 31. toukokuuta 2011

VALKOISEN JA VILLIN SALKORUUSUN LUMOA

Muistatte varmaankin kun jokin aika sitten postasin villiä, pinkkiä salkoruusua Ässän blogissa. Nyt hän on löytänyt ja kuvannut valkoista salkoruusua. Tämä olisi kuupuutarhan kuningatar! Siis minä rakastan eniten pinkkejä, valkoisia ja sinisiä kukkia.

Menkää tänne, niin näette näitä lisää ja missä ne kasvavat. Saatte myös päivän naurun, kun huomaatte, mikä siellä juoksee salkoruusujen lomassa pakoon;-) Vien Ässän kiinnostavan blogin palkkiini heti kun ehdin palkkien kuvia järjestelemään. Edes hiukan jotain ryhmittelyä saisi olla.

En kehtaa alkaa taas luetella kiireitäni, mutta tänään on jälleen Suuri Istutuspäivä...

Love
Leena

maanantai 30. toukokuuta 2011

JOS KESKUSTELU KIINNOSTAA, MENKÄÄ...

Jos keskustelu kiinnostaa, menkää tänne 

Kuva Country Homes & Interiors

YÖTARINOITA

Mauri Kunnas on jo Iso Tekijä, kun puhutaan suomalaisesta lastenkirjallisuudesta. Ostin tyttärelle kaikki Kunnaksen kirjat ja niistä riittää muistoja. Tarja Kunnaksen pikkutarkka ja runsas kuvitus on lapselle aina yhtä suurenmoinen riemunaihe kuin vaikka Richard Scarryn pikkutarkka ja runsautta pursuava tyyli. Kunnaksen kirjoissa on kuitenkin aina ollut oma vahva suomalainen leimansa monessa - kuvituksen väreistä tarinoihin. Itse olen ostanut Joulupukkia englanniksi ulkomaisille ystäville, oma suosikkini on kuitenkin ollut Suomalainen tonttukirja, josta muistan vieläkin monta hahmoa ja kaksi heistä asu meillä: saunatonttu Nippe Nokinokka sekä Välikaton Feetu. Feetu on minun oma tonttuni, jolta saan joka joulu erityislahjan. Olen erään Mauri Kunnaksen jouluaiheisen kirjan lähettänyt myös ghanalaiselle kummitytölleni, joten vakuutan, että Mauri Kunnasta luetaan myös Afrikassa!

Mauri Kunnaksen Yötarinoita (Otava 2010) sisältää kaksi Kunnaksen jännittävää kirjaa eli Yökirjan ja Hui kauhistus!

Yökirja eli mitä kaikkea tapahtuukaan yöllä sisältää pikkutarkoin kuvin, mitä kaikkea taphtuukaan yöllä. Aluksi mennään nukkumaan iltasadun vauhdittamana, saadaan kurkistaa mitä unia tutut ystävämme näkevät ja hauskoin kuvin näemme, miten eräät nukkuvat. Neiti Näpsä on turhamainen ja nukkuu vatsallaan runsaiden papiljottiensa takia ja onpa papiljotti jopa hännässä! Möttönen kärsii unettomuudesta ja joku on lukenut illalla liian jännittävää kirjaa eikä saa sen vuoksi unta. Partiolaisten leiripaikalla valaisevat kiiltomadot, mutta uni maittaa raikkaassa ulkoilmassa. Sen sijaan kaupunki valvoo. Muusikko Dacapo on menossa kello kolemn lennolle, Ripa Reportteri lopettaa yövuoroaan ja Koiraporin Sanomia jaetaan jo lehdenjakajille, ufojakin on liikkeellä kuin myös lepakkoja ja kummituksia. Kaupungin laidalla sijaitsevassa kummitustalossa valvotaan yöt.


Hui kamala! Kaupungin laidalla oleva kummitustalo herää yöllä eloon. Late Lehdenjaka ei erikoisemmin pidä aaveista - mutta ei auta. Lehti pitää kantaa jokaiselle tilaajalle.

Tapaamme erilaisia yövuorolaisia majakanvartijoista sairaalahenkilökuntaan ja myös rosvot ja poliisit ovat vauhdissa yöllä. Ja tietenkin lävitse yön tapahtumine unissakävelee Herra Hakkarainen, joka aamulla ihmettelee:

Kuinka minulla on lehti kädessäni ja jalkapohjani ovat aivan likaiset. Kyllä tässä nyt on jotain outoa.

Hui kauhistus! kertoo Kummitusten yöstä Pippendorfin kartanossa Pippendorfin kummitusperhe on aivan suloinen tuttia imevästä vauvasta vaariin, joka vinguttaa oopperan ullkaolla viulua. Kummitusten olemassaolon tarkoituskin selviää:

Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme?, kysyy Hemppa.

Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja.

Hui kauhistus! sisältää myös tarinat Vuorten hurja lumimies, Noita Koukkunokka ja lentävä luuta, Vanha Nissinen ja hirveä hikka, jossa olemmekin Skotlannissa ja kohtaamme kuuluisan vesihirviön, josta onkin hikkaan suuri parannus. Käväisemme myös faaraoiden Egyptissä tarinassa Professori Lupsu ja Faarao Pinšerin muumio,  löydämme Mäkisen papan ja mörön pelaamasta šakkia, seikkailemme rauniolinnassa, jossa Luuranko Leo tanssii, kohtaamme Vampyyrikreivin, jolla on ongelma ja kaikki yötarinat kruunaa Lentävä Hollantilainen.


Sade piiskaa, salamoi ja myrskyää, meri synkkä vaahtopäinä tyrskyää. "Katso laiva täysin purjein vastatuuleen kyntää!" Jänishousut kiiren vilkkaa sängyn alle ryntää.

Taru kertoo: Aavelaiva etsii satamaa, ja näkeminen sen, se pahaa ennustaa.

Vaan mitä sanoo majakassan vanhus harmaapäinen? Hänelle ei näky tää ole kerta ensimmmäinen.

"Kuulkaa siis! Voi huomenissa kalastaa ja soutaa. Aavelaivan näkeminen ennustelee poutaa."

*****
Ja Paulan luona täällä voitte lukea lisää Mauri Kunnaksesta!

MINTTU MORSIUSNEITONA

Maikki Harjanteen Minttu -kirjat ovat ilahduttaneet lapsia jo kauan. Niitä on luettu niin vesisateisina suvipäivinä kuin iltalukemiseksi hyvän mielen kirjoina. Minttu-kirjoja on aivan turha analysoida puhki kuten ei tarvitse useimpia muitakaan lastenkirjoja. Lapset tietävät, mikä on kiinnostavaa luettavaa! Minttu nyt vain on tyttö, jonka elämää ainakin pikkutytöt rakastavat seurata. Kirjoissa on vuosien aikana käyty läpi kaikki mahdollinen sisarkateudesta arkipäivien vaatekinasteluihin tai ystäväriitelyihin, mutta tavalla, jossa hyvä mieli lopulta ainaa saa sijansa. Nämä kirjat ovat ehdottomasti hyvänmielen kirjoja, joiden hauskat kuvat jo tuovat lukuhetkeen kepeyttä.

Uusimmassa Maikki Harjanteen kirjassa Minttu morisusneitona (Otava 2011) Mintun Otto-eno on saapumassa Australiasta Suomeen viedäkseen vihille netissä tapaamansa suomalaisen Ainon. Minttua on pyydetty morsiusneidoksi ja tästä alkaa Mintulle jännityksen täyteinen aika, jolloin yölläkin pitää pohtia monia asiaan liittyviä seikkoja. Jännityksen aiheista pienimpiä ei ole mahdollisuus kompastua morsiamen laahukseen, joten Minttu, Ville-veli ja Eiko-ystävä harjoittelevat häitä. Viimeinen yö ennen enon saapumista mietteet liikkuvat jo enon ulkonäössä, sillä Minttu on ollut aivan pieni viimeksi enon tavatessaan.


Kuten Minttu-kirjoissa aina, kaikki menee lopulta hyvin ja tarina sisältää pientä, mutta ei mitenkään osoittelevaa opetusta, jossa saa nauraa ja rentoutua.  Kaikki voikin olla paljon helpompaa kuin Minttu on osannut edes kuvitella. Mukana voi olla aarrekarttaa, sormuksen etsimistä, hiekkarantaa ja lokkien kirkaisuja. Myös morsiusneidon puku on Mintun unelmien täyttymys ja kun hääpäivä koittaa puhaltavat raikkaat merituulet ja perhoset ovat aivan muualla kuin Mintun vatsassa. Kaikki oli niin rentoa ja mukavaa, että onnelliseksi lopuksi Minttu ei voi olla miettimättä:

Olipa hauska olla morsiusneitona, vaikka se vähän jännittikin. Millaistahan olisi olla morsian? 

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Katja.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

SUVEA KOHDEN -ASIOITA

Äskeiseen verrattuna kuvataso nousi huimasti! Olettehan huomanneet oikeassa palkissasni tämän kuvan. Kuvaa klikkaamalla pääsee suoraan paikkaan, josta voi tilata Runotalon Sarin uusia I do Africa -voimakortteja.

Nyt aloitamme suviajan, jossa ajan näyttää aurinko tai kissankello tai tuuli. Teen kirjoja vähemmän ja keskityn vastaanottamaan suven vieraita sekä hoitamaan puutarhaa, josta pidän teidät hyvin ajan tasalla. Julkaisen myös uudelleen Viherpihassa olleen juttuni Intohimolla puutarhasta vain hieman tuunattuna ja yritän saada mukaan myös uusia kuvia. Tämä julkaiseminen liittyy siihen puutarha-aiheiseen kirjoituskilpailuun, josta teille kerroin eli se on osa sitä. Muutenkin yritän ehtiä kuvata enemmän, mutta en kuole ellen ehdi! Tulossa on nyt seuraavaksi yksi aivan ihana sisustuskirja, juuri sellainen, josta haluaa nauttia suvella. Sitten teen muutaman lastenkirjan ja lukemattomien pinosta kirjan sun toisen. Saan myös 'hoitolapsen', joka onkin teille tuttu

Dina on tulossa silloin tällöin pitkin kesää kun nuorilla on menoja ja sitten vielä syyskuussa viikoksi. Mukana pyörii myös Hänen Majesteettinsa Olga, joka on yllättävän pirtsakasti 'vahtinut' siilejä yms. Nämä kaksi & co ovat mainioita työllistämään minut. Haluaisin niin kovasti näyttää teille filmin puutarhastani, sen jonka sain syntymäpäivälahjaksi ystävältäni, mutta en vielä tiedä, miten saan sen onnistumaan. Jos sen laittaa Youtubeen, en halua sinne mitään kommentteja yms. Vielä ei tietoa, onko muuta keinoa saada sitä linkitettyä teille...

Oikeassa palkissani tapahtuu, sillä vien sinne suosikkimusiikkini vaihtuvan kuvan alle otsikolla Play it again. Ian McEwanin kirjat kerään yhden tietyn kuvan alle ja sen lisäksi kerään omat blogiini tehdyt suosikkikirjani, vaikka TOP20 tms. oman kuvansa alle. Siellä on nyt jo Kotimaan matkakohteita, jota kuvaa klikkaamalla voi löytää monta hurmaavaa matkakodetta Suomesta yhteystietoineen. Oma suosikkini on  Savonlinna ja siellä Oopperajuhlat, joiden kulissina todellinen tarujen Olavinlinna

Tulevalla viikolla valitsen myös mitä tarjoan teille syksyllä, mitä kirjoja voisin pitää niin suurina elämyksinä, että toisin ne blogiini. Kirjakidutuksia en jaksa/halua tarjota, vain kirjaelämyksiä.

Juhannuksena olen täysin Out of office, sillä se on ainoa kesän viikonloppu vain meille kahdelle.

Mukavaa tulevaa viikkoa ja fiilistellään täysillä Suomen suvea, joka on ainutlaatuinen sataa tai paistaa.

Leena Lumi

♥♥♥

YLLÄTYSARVONNAN VOITTAJAT OVAT...


Hei!

Yllätysarvonnan voittajat ovat Absolutely white, Elegia ja Seijastiina! Onneksi olkoon ja kiitos kaikille innokkaasta osallistumisesta♥

Nyt ensimmäiseksi tullut saa valita listalta, joka löytyy täältä kaksi mieleistään kirjaa, sitten valitsee toiseksi tullut ja vikaksi valitsee kolmanneksi tullut. Blogistani löytyy sähköpostiosoitteeni, jolla voitte ilmoittaa minulle haluamanne teokset. Toimitan kirjat kahden viikon sisällä.

Osallistujia oli niin paljon, että...tehdään tämä uusiksi syksyllä. Minulla ei ole mitään aikomusta pitää kaikkia kirjojani ja jaan nämä ilomielin kanssanne. Arvonnat ovat tulevaisuudessakin vakituisille lukijoille, sillä haluan palkita uskollisuudesta.  Ja kirjani haluavat koteihin, joissa niitä arvostetaan;-) Ensin on Syysarvonta ja sitten on Valitse Vuoden 2011 Kaunein Kirjan Kansi -arvonta. Eletään kuitenkin ensin 'pitkä kuuma kesä'.

En ollut yhtään tyytyväinen tähän arvontakulhokuvaan, mutta liput eivät mahtuneet enää siihen kauniiseen sydänpeltirasiaan, joten tähän on nyt tyytyminen.

Minulla on teille tänään vielä asiaa, joten kohta postaan taas. Ja jään odottamaan voittajien yhteydenottoja sekä jännittämään mitkä kirjat lähtevät uusiin koteihin...

Absolutely white, Elegia ja Seijastiina, ottakaa yhteyttä!

Leena Lumi

perjantai 27. toukokuuta 2011

PLAY IT AGAIN...

Tässä jotain, mitä voit kuunnella sitten kun siltä tuntuu.

The Windmills of Your Mind 
Always
Summer '69 
Sweet Sixteen 
Como te voy 
Still loving you 
ne me quette pas
Angie 
How Can We Hang On To A Dream 
Summer Wine 
Wild Roses 
Touch me 
Light me fire 
Rolling In The Deep
The Winner Takes It All 
Miénteme bien
Black Coffee
Feeling Good
Sensual World
Dream a little dream
Smile 
Duet 
Because the night
Les Feuilles Mortes
Fields of Gold
Wicked Game
Call me!
Born to be wild
I will survive
California Dreamin
Lemon Tree
No Habra Nadie En El Mundo
Blue Cafe
Private Dancer
Exatly Like You
I'm A Fool To Want You
Suzanne
Time to say goodbye
On The Beach
Stars
I dreamed a dream
Set Fire To The Rain

Maailmassa on paljon kiinnostavaa musiikkia ja tästäkin puuttuu vielä monta omaakin suosikkiani ja jo huomenna - ehkä - tämä lista saattaisi olla jo aivan toisenkuuloinen.

Pahoittelen, jos joku näistä ei soi. Se ei ole minun vikani, vaan yhtäkkiä youtubeen ilmestyy 'tämän levyn esittäminen on kielletty maassanne.' Näin kävi mm. biisille Mysteriet, jossa Aki Sirkesalo laulaa yhdessä Lisa Nilssonin kanssa...

Musiikki on kuin runo: Tunnetila, joka ei pidä arvostelusta!

VIIKONLOPPUA!

Käymme kohti viikonloppua jona minä en aio olla jouten, vaan väkerrän arvontalippuja;-) Arvontaan on aikaa osallistua su 29.5. klo 12 asti. Arvonta ratkeaa johonkin aikaan iltapäivästä Lumimiehen toimiessa onnettarena. Kiitos vilkkaasta osallistumisesta!

*****
Olen ollut monessa kisassa mukana, mutta että tähänkin vielä lähdin;-) Odotan sitä asemaa, jolla tajuan: 'Leena, sinun ei tarvitse nousta kaikkiin juniin.' Silti: Lähtekää te myös tähän kirjoituskilpailuun. On olemassa vanha sanonta, joka usein pitää paikkansa: 'Yrittänyttä ei laiteta.'

*****

Minusta Paul Austerin kirja Näkymätön on nero ja toin tämän vahvasti esille myös arvostelussani täällä Menin jopa niin pitkälle, että sijoitin Austerin Näkymättömän ohitse Ian McEwanin Poltteen! Tänään Paul Auster kertoo kirjastaan FSTV klo 20 ohjelmassa Kirjakausi. Ja ohjelman esittelyssä lukee näin: Paul Austerin viimeisin romaani Näkymätön on monen mielestä hänen parhaansa.

*****

Tänään tuli esille asia, joka ei ole mitään viikonloppuviritystä, mutta en voi olla välittämättä. Taas on joku anonyymi kohdellut toista täällä nettimaailmassa huonosti. Se on äärimmäisen ala-arvoista enkä jaksa lakata ihmettelemästä, miksi sitä omaa pahoivointia pitää puskea sivullisiin. Jos joku bloggaaja tai blogi ärsyttää, niin pitääkö sinne sitten mennä ollenkaan! Kirjoitin asiasta noin vuosi sitten täällä

Ja jos on todellista, aiheellista sanottavaa, niin vähintä on usklataa sanoa se omalla nimellä!

Toivon nyt, että me kaikki muistamme käyttäytyä myös netissä ja koska lokinpoikanen juoksee taas rantaviivalla, painaa hiekkaan askeleen, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois, on aika muistaa, mikä runo liittyy tähän minun seinälläni isona riippuvaan selviytymistauluun ja tämän runon myötä toivotan kaikille hyvää mieltä: Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne♥

Road Map

Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin.
Polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille.

- Tommy Tabermann -
Veren sokeri (Gummerus 2008)
kuva Pekka Mäkinen

Feeling good

torstai 26. toukokuuta 2011

KESÄ ILMAN MIEHIÄ

Ilmassa on jo jonkin aikaa ollut jotain. Hän ei aina vastaa minulle. Hän on enemmän poissa kuin olisi poissa kuolleena. Milloin hän alkoi katsoa kuin olisi ollut muualla. Muualla yksin tai muualla kaksin. Jonkun toisen kanssa. Sehän ei voi olla totta, sillä me: jo kolmekymmentä vuotta. Me jotka tunnemme toisemme tuoksun ja maun, Me jotka nähdään samaa unta. Tunnen kuinka kylmä tuuli puhaltaa, mutta silti muistan, miten sinäminä, minäsinä. Meyksi. Ei ole toista. Minun on ainoa. Ja yökiitäjät ja mitä sanoit silloin. Muistatko?

”Tiedätkö, jos me eläisimme yhdessä vielä toiset sata vuotta, meistä voisi tulla yksi ja sama ihminen.”

Siri Hustvedtin kirja Kesä ilman miehiä (The Summer without Men, Otava 2011, suomennos Kristina Rikman) on kertomus naisista ilman miehiä yhden kesän ajalta. Focuksessa on kuitenkin 55–vuotias Mia Fredricksen, jonka yli kuusikymppinen aviomies, neurotieteilijä Boris Izcovitch ilmoittaa yllättäen haluavansa pitää paussia avioliitosta, ei erota. Hyvin nopeasti käy ilmi, että paussi on Boriksen kollega, ranskatar ja nuori. Nainen, jolle Mia ei halua suoda edes nimeä vaan hän saa olla Paussi ja Välisoitto. Tosin Välisoittoon on vielä matkaa…

Siri Husvedtin kaikki kirjat lukeneena, koen Kesä ilman miehiä teoksen erikoisimmaksi monestakin syystä. Tämä on eniten mustaa huumoria ja karrikointia sisältävä, jopa vähän iloittelevakin aiheestaan huolimatta tai ehkä juuri siitä ammentaen, sillä mistäpä enempi saataisiin jälkipuhetta kuin pitkästä avioliitosta, jossa toinen on luottanut rakkauteen ja uskollisuuteen kuin kiveen ja kallioon. Myönnän auliisti, että vaikka kirjassa on paljon, paljon muuta, mihin kyllä olemme matkalla, niin minua edelleen järkyttävät avioerot, joissa toinen vannoo kolmekymmenvuotishääpäivänä kuut, tähdet ja auringon, mutta kolmen viikon päästä pakkaa tavaroita muuttaakseen yhteen uuden kanssa. Näitä on nyt nähty likeltä kaksi, joten kirja vähän raapii haavoja auki, mutta ehdottomasti tekee siitä todenoloisen. Asian puhdasta kauhua eivät onnistuneet muuttamaan miksikään edes teoksen lukuisat, loistavat kirjalliset sitaatit, sillä tämäkin Lawrence-lainaus vain toi muiston avohaavoille:

…kohota sormiasi valkeita
ja riisu minut alastomaksi, kosketa keveästi,
keveästi kaikkialta.

…ja niinhän sinä teit. Ja minä pyörryin. Mia pyörtyi.

Kesä ilman miehiä on aiheesta toiseen hyppelehtivä, mutta ihme kyllä, ainakaan minua se ei rasittanut ollenkaan. Siri itsekin myöntää kronologisen vajeensa, mutta toteaa samalla, että ’kronologian tärkeyttä kerronnan keinona liioitellaan joskus.’ Nyt on se joskus, sillä me saamme lukea paitsi Mian ja Boriksen paussista, myös Joutsenvitosista, amnesiasta, murrosikäisten tyttöjen runoryhmästä sekä yhden tytön rankasta kiusaamisesta, salaisesta sähköpostisuhteesta Mr. Nobodyyn, Oventausolennosta, Kierkegaardista, Mian edesmenneestä isästä, tyttärestä Daisysta sekä  klitoriksen anatomista ja siitä saavatko muut eläinkunnan naaraat orgasmeja naisten tavoin!

En tietenkään paljasta loppuratkaisua, vaan saatan jopa hämätä, mutta kirjan alussa Mia saa hermoromahduksen, joka nimetään akuutiksi stressihäiriöksi. Siitä selvittyään hän jättää Brooklynin ja siirtyy iäkkään äitinsä Lauran luokse Minnesotaan. Äiti asuu hyvin pärjäävien vanhusten omatoimisessa hoivakodissa, jossa hänellä on neljä hyvää ystävätärtä. Näistä nuorin on 84-vuotias ja vanhin 102-vuotias. Joutsenvitosista tulee kiinnostavalla tavalla Mialle peili, johon hän voi heijastaa omaa ikääntymistään, omaa naiseuttaan, oloaan ilman miestä sekä myöskin tutustua siihen itseensä, joka hän oli edesmenneen isänsä, Harold Fredricksenin tyttärenä. Minulle tästä tuli avain ja takuulla myös Mialle. Tohtori S. kysyy puhelimessa:

”Tuntuuko sinusta että jos sinun vihallasi olisi voimaa, paternaalista voimaa, pystyisit muovaamaan elämäsi enemmän oman mielesi mukaiseksi?”

Miasta aivan heijastuu, miten isä hallitsi kotona vaimoaan ja tyttäriään, Mia sai varoa isänsä tunteita, sai varoa loukkaamasta, sai varoa olemasta oma itsensä. Joten ei liene vaikea summata: Me toistamme opittuja käyttäytymismalleja läpi elämämme. Siirrämme ne myös omiin avioliittoihimme.

Mia isästään:


Hiljaisuus panee miettimään miehen mysteeriä. Mikset puhu minulle? Oletko iloinen vai surullinen vai vihainen? Minä haluan miellyttää sinua, isä, tehdä temppuja ja tanssia ja kertoa tarinoita ja laulaa lauluja ja saada sinut nauramaan. Minä tahdon että näet minut, näet Mian. Esse est percipi. Minä olen.

Mia Boriksesta:

Mitä sinun päässäsi tapahtuu? Mikset puhu minulle? Hiljaisuutesi vetää minua puoleensa, mutta sinunkin silmissäsi on pilviä. Minä haluan puskea vasten tuon katseen muuria, murtaa sen ja löytää sinut. Minä olen taisteleva Jumalyhteys.

Voiko kukaan nainen olla värähtämättä tästä? Jollekin se voi olla uusi asia. Jollekin se voi olla vastaus. Kesänä ilman miehiä on aika pohtia tosi syvällisesti vaikka: Etsimmekö tiedostamattamme miestä, joka on kuin isämme? Ja tietysti tällöin kuljetamme mukanamme koko sen lastin, kevyttä tai raskasta, iloista tai surullista, joka meillä oli isämme kanssa. Kesänä ilman miehiä on aikaa pohtia miehen mysteeriä. Tai on aikaa pohtia sitä, miksi naisen pitää aina miellyttää miestä. Hymyillä, flirttailla, laihduttaa, ajaa karvoja, olla himokas, halukas, alati viihdytysjoukoissa, vaikka oikeasti tekisi mieli vain kävellä yksin sateessa.

Kesä ilman miehiä on heitä niin ilman, että jopa Mian uuden ystävän, kotiäiti Lolan karjuva mies Pete silloin tällöin vain kuuluu. Lola on kirjan nuori nainen, mutta ei kovin onnellinen, joskaan ei toivoton. Hän on Mian peili tavanomaisempaan ja samalla muistoihin hänen ja Boriksen alusta ja ajasta kun Daisy oli vielä pikkulapsi.

Kaiken tavanomaisuuden vastakohta on Joutsenvitosten 94-vuotias Abigail, entinen peruskoulun taideopettaja, jonka luuston osteoporoosi on murtanut kaksinkerroin. Vaan hänen kapinansa kestää loppuun asti. Kauniisti hän neuloo, kirjailee ja applikoi toinen toistaan herttaisempia pannumyssyjä, kaitaliinoja, hameita, tyynyjä, mutta vain Mia saa nähdä taitavan kaksoistyöskentelyn. Kaitaliina, jossa valkeat joulukuuset tuovat joulun tunnelmaa onkin kääntöpuolelta kuva, jossa mustalla pohjalla viisi hienosti kuvattua naispuolista onanoijaa…

Kirjassa Siri lähestyy lukijaa useita kertoja näinkin ’rakas lukija, suoraan sinulle, lukijalle’ tai näin ’säästän sinut, ystäväni, lähes täysin esipuberteettisen proosan yksitoikkoisuudelta.’ ja ’Minäpä kerron luottamuksella sinulle, vanha ystävä, sillä se sinä nyt jo olet, uskollinen lukijani, koeteltu ja aito ja niin rakas minulle.’ Tällaista en hänen varhemmasta tuotannostaan muista. Hän puhuukin nyt naiselle, juuri sinulle ja haluaa painottaa asiansa tärkeyttä.

Jokainen voi tykönään miettiä, kun on kirjan lukenut, mitä Siri on halunnut sanoa tällä monipuolisuuden tuotteella. Ainakin hän sekä viihdyttää että sytyttää. Miten voi olla syttymättä, kun saa lukea miesten tutkimuksista, joiden mukaan naisen liiallinen ajattelu ja koulutus pienentää näiden kohtuja ja näivettää heidän sukuelimiään tai että vielä 1973 tohtori Edward Clarke julkaisi kirjan, jossa todistettiin liian opin tekevän naisista steriilejä, aneemisia, hysteerisiä, ja jopa mielipuolia…Kuten huomasin Sirin kirjasta Vapiseva nainen, olen aivan yhtä kiinnostunut kuin kirjailija Hustvedt kaikista naisiin liittyvistä hysteriatutkimuksista, mutta innolla laajennan nyt minäkin kenttääni, sillä liika lukeminen kuulemma vaikuttaa naisiin samoin…

Miten sitten Mia ja Boris? Siitä minä en sano mitään, mutta antaa nyt salaperäisen Mr. Nobodyn lopettaa minun elämykseni, joka muuten paisuu yli äyräittensä:

Kukaan ei halua meitä sellaisina kuin olemme, eikä meillä ole muuta mahdollisuutta kuin nauttia sublimaatioidemme salaisista mielihyvistä, lauseen kaaresta, riimin suudelmasta, kuvasta joka muodostuu paperille tai kankaalle, sisäisestä kantaatista…


…mutta jotain ääntä ja vimmaa meissä on oltava, symbaalien räminää avaruudessa. Kuka meiltä voisi kieltää silkan kiihkon pantomiimin?

*****

Minun lisäkseni tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Anna Elina  Kaisa Valkoinen kirahvi,  Katja/Lumiomena, Kirsi, Erja ja Linnea

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

ONNELLINEN PUUTARHURI - HAAVEILE, IDEOI, TOTEUTA

Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Jos kolme päivää, mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.

Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin kirja Onnellinen puutarhuri – haaveile, ideoi, toteuta (WSOY 2011) alkaa yllä mainitulla kiinalaisella sananlaskulla, jossa on sekä totta että hupaa. Lähdemme kuitenkin siitä ajatuksesta, että viimeinen lause on ehdottoman totta vaikkakin puutarha kirvoineen, etanoineen, tuoreita hedelmäpuita vahingoittavine muurahaisineen sekä lukuisine rikkaruohoineen joskus aiheuttaakin ärtymystä, jonka jälkeen vaellat puutarhassa auringon laskettua ötökkämyrkkypullo kädessäsi ja tunnet olevasi kuin suoraan Agatha Christien dekkarista. Kirjan kirjoittaja Johanna Vireaho on kuitenkin aivan samaa mieltä kuin minäkin olin kirjoittaessani omasta puutarhastani juttua Viherpihaan: Vain taivas on kattona kun suunnitellaan unelmien puutarhaa!


Olen nauttinut Onnellista puutarhuria nyt pienin siemauksin viikkojen varrella ja ihaillut niin Johannan tekstiä kuin Sari Tammikarin innovatiivisia kuvia. Onnellisessa puutarhassa vanha rautasänky voi olla omenapuun alla ja se on pedattu ihan iltapäivänokosia varten ja saa siinä olla koko yönkin. Prinsessaharso pitää ötökät loitolla ja autuus on täydellinen, jos saa vaikka vokoteltua sinne kumppanin…


Kirjan aloituksen jälkeen on ryhdikäs jaottelu, jossa omaa puutarhaa pitää katsoa sillä silmällä, millaiset muodot puutarhalla on, mikä tyyli ja teema miellyttävät. Hyvin selkeä jako on tämä: muodollinen, epäsymmetrinen ja vapaamuotoinen. Muodollinen puutarha sisältää tiettyä klassisuutta, jossa leikatut pensaat ja pensasaidat rytmittävät tilaa Suunnittelun lähtökohta on tällöin neliö tai suorakaide. Puutarhan ilme on kurinalainen ja huoliteltu. Epäsymmetrinen tyyli tuli puutarhakulttuuriin modernin arkkitehtuurin myötä. Erona muodolliseen tyyliin on se, että kun muodollisessa tyylissä elementit peilautuvat tasavahvoina ja yhtä suurina, epäsymmetrisessä tyylissä muodot ja elementtien koot leikittelevät toistensa kanssa, jolloin hyvinkin neliömäiset rajatut, hallitut tilat saavat vastapainokseen pyöreyttä ja tiettyä graafisuutta, mistä minulle tuli mieleen kirja Bambut ja koristeheinät, jossa suuret elefanttiheinät ja muut erikoisuudet toivat tasamaan puutarhoihin tiettyä hallittua, mutta kuitenkin tuulessa tanssivaa rytmiä. Vapaamuotoinen puutarha on runsas tai vähäeleinen. Se voi olla romanttinen, japanilaishenkinen, metsäpuutarha tai samanlainen kuin minun puutarhani eli hyvin monikerroksinen ja maaperän muotoja korostava. Tähän ryhmään kuuluvat myös cottage garden –puutarhat. Televisiohaastattelussa ilmaisin tämän puutarhan näin: Puutarhamme on luonnonmukainen, mutta ei missään tapauksessa luonnonvarainen, sillä tunteja tulee, mutta minkä puutarha ottaa, sen se antaa monin kerroin takaisin.


Puutarhateemat ovat ääretön taivas, sillä niitä on kartano-, kivikko-, merellinen- ja cottage garden –henkisistä aina ruusu- ja vesipuutarhoihin ja kaikkea siltä väliltä. Ei kannata myöskään unohtaa välimerellistä puutarhaa ja lehtopuutarha voi jollekin olla se kaikkein omin.


Valittuasi oman teemasi lähdet toteuttamaan sitä tämän kirjan avulla, jossa pidän kaikesta aina asemointia myöten. Tämän kirjan rytmi on kuin parhaasta puutarhasta: Kuvat asemoituvat tekstiin sitä tukien, jutuilla on selvä, eri fontilla ja värillä painettu ingressinsä ja sen lisäksi jokaiseen aihealueeseen on sinne aseteltu somia tietoiskuja, joiden väripohja vaihtelee eri pastellisävyin. Tietoiskut ovat lyhyitä, mutta äärettömän tyhjentäviä ollen vaikka Istutusetäisyydet, Vesialtaan huolto, Haaveissa kasvihuone? tai tietoisku köynnöksistä: Yksivuotisia köynnöksiä, Näyttävälehtisiä ja/tai kukkivia monivuotisia köynnöksiä, ja Monivuotisia köynnöksiä herkutteluun. Siis olen sitä mieltä, että joku grafiikan yhdistys saisi huomioida Onnellisen puutarhurin vuoden parhaana teoksena! Tällaista kirjaa on ilo lukea ja tulee onnelliseksi vaikka ei puutarhaa omistaisikaan.
 Yllä upea köynnöshortensia, josta voitte lukea lisää täällä, jonne nyt löysin myös sen kadoksissa olleen ja lukijan minulle lähettämän kuvan. Tämä kasvi henkii paremmin kuin mikään sitä, mikä on Johannan idea Onnellisessa puutarhurissa: Puutarhasta pitää nauttia, siihen pitää löytyä paljon iloa ja sen tie olkoon slow gardening. Puutarha tarvitsee aikaa kehittyä ja kasvaa. Muistaisin, että vasta viiden vuoden päästä istutuksesta monet pensaat, puut ja perennat antavat ulos sitä muotoa, jota puutarhan omistaja on työllään hakenut. Niinpä kannattaa ottaa rauhassa ja muistaa nautinto!


Nautinnosta onkin hyvä heittää hieman sitä rassaavaan aiheeseen eli rikkaruohoihin. Puutarha vierastaa tyhjää tilaa. Tyhjä tila täyttyy väistämättä. Ja tämän viikon Hesarista saimme lukea sivun juttua mm. voikukista ja vuohenputkista. Jos vuohenputki pääsee siementämään, niin jokainen niistä tuottaa 3 000 uutta vuohenputkea! Kannattaa siis harrastaa höytyliikuntaa ja myös suunnitella uusia, tiheitä istutuksia tyhjän tilan koristeluksi. Antakaa akileijojen, malvojen, sormustinkukkien, peurankellojen ja lemmikkien levitä miten ne haluavat. Ja etenkin lemmikki on kuten Johannakin toteaa, mainio kumppani vaikkapa kukkiville tulppaaneille. Sama hurma tulee valkoisista narsisseista ja lemmikeistä.

Onnellisessa puutarhurissa on myös muutamia erikoisuuksia, jotka harrastajat ehkä tuntevat, ehkä eivät. Yksi on säleikössä kasvatettavat hedelmäpuut. Sitten on lumoavaa tietopakettia pergoloista ja köynnöskaarista. Seuraavaksi tulee se keino, millä minäkin vihdoinkin saisin tulppaaneja puutarhaani ilman, että myyrät niillä herkuttelevat. Kuka on ikinä kuullut, että sipulikukat voi istuttaa maahan metallikorissa! Sen voi tehdä itse ja pitää vain huomata, että verkon silmäkoko on riittävän pieni. Muistakaa myös, sillä tästä on moni valittanut, istuttaa suurilehtiset sipulikukat niin, että kun niiden lehdet loppukeväästä/alkusuvesta kuivuvat rauhassa ja rumina, niin niiden kasvukumppaneina on jotain isolehtistä perennaa, joka peittää tämän tuleville kevätkukinnoille välttämättömän ajan. Jos hermo kestää, kuivuvat lehdet voi myös letittää.


Kirjassa otetaan käsittelyyn myös Puutarhan valaistus, Aistien puutarha ja Vesi on elämän ehto. Tämä vesiaihe on se, mikä on minun Iso Unelmani, sillä meidän lehtomme uoma kuivuu jo toukokuulla ellei sada paljon ja se uusi kaivo nyt ei ikinä ole sama kuin vesiputous…


Kirjasta kuuluu iso kiitos graafikko Sanna Sorsalle, joka vastaa kirjan graafisesta suunnittelusta sekä taitosta. Sanna, mitään vastaavaa en ole ikinä nähnyt♥


Mukana on ollut myös Cambridgen Clare Collegen pääpuutarhuri Stephen Elstubb ja hänen puutarhatiiminsä sekä kustannustoimittaja Vuokko Hosia.

Onnellinen puutarhuri menee nyt haaveksimaan puutarhaansa kera ison kahvimukin. Aivan jo kuulen vesiputouksen kohisevan ja näen sirojen kulleroiden peilaavan itseään lammessa, johon vesi laskeutuu kostutettuaan matkan varrella sinisiä ja keltaisia iiriksä...

tiistai 24. toukokuuta 2011

SITÄ HALUAA VÄLILLÄ MENNÄ RAUHOITTUMAAN MUMMOJEN JA MAMMOJEN LUOKSE, MUTTA...

Sitä haluaa välillä mennä rauhoittumaan mummojen ja mammojen luokse, pois tästä hektisestä kirjabloggaajan elämästä. Rauhoittuminen ei aina ole ihan varma juttu, onneksi usein on. Jo eilen törmäsin Unelmalla oheiseen ihanaan puutarhamummokuvaan, joka on poimittu netistä ja on Tasha Tudorin sivuilta. Heti nähtyäni kuvan, näin loppuelämäni filminä. Puutarhuriystäväni on sanonut, että puutarhaa todella harrastavat mummot ja mammat ja miksei papatkin, ovat ihan toista maata kuin muut ikäihmiset. He ovat terveempiä, kiinnostuneita ja innostuneita monesta ja usein vielä ulkoilman raikkaita ja tuoksuvat kukilta! Ja ehkä he maistuvat hunajalta...
Kun näkee elämänsä filminauhana, tulee mieleen omat isovanhemmat ja kun heitä ei enää ole, kääntyy Aili-mummon puoleen. Täältä löytyykin mummo, joka on kirjailija, runoilija, talonemäntä ja myös taiteen ystävä. Erityisesti hänelle taitaa olla mieleen Leo Karppasen taide, sillä tämä Leon työ hänellä oli nyt blogissaan. Siinä Eeva ottaa kiellettyä hedelmää ja Aatami tietysti mieluusti avustaa...

Unelma ja Aili ovat aivan ihania ja toisen heistä olen tavannutkin♥

Juu...olen ihan hirveästi rauhoittunut...;-) Ellei huomenna tule kevään viimeistä puutarhakirjaa, syytän eksymistäni levottomiin blogeihin ja sinne sun tänne. Toisaalta eksyminen tekee välillä hyvää. Se rikkoo rutiineja ja voi vaikka kääntää vuorovesiä ja lokit alkaa lentää parittain...

Vanha nainen hunningolla

GLUTEENITONTA RUOKAA KOKO PERHEELLE

1980 luvun alussa australialainen lentoemäntä Robyn Russell ojensi eräälle miesmatkustajalle tiukasti muoviin käärityn erikoisruoka-annoksen. Sen päällä oli vihreä tarra, jossa luki Gluten free. Robyn kysyy mieheltä, mitä ihmettä tuo gluten mahtaa tarkoittaa ja miksi se oli vapaa. Mies kertoi Robynille keliakiasta ja luetteli mitä kaikkea hän ei voi syödä. Robyn muistaa ajatelleensa, että yhtä hyvin hän voisi antaa miesparalle pureskeltavaksi muovisen annosrasian.

Kymmenen vuotta myöhemmin Robynilla todettiin keliakia ja hän lähti kauppaan etsimään, mitä hän voi syödä. Vaikka hän vietti kaupassa tunteja, hän tuli läpi kassalta, jossa veloitettiin alle kahdentoista ostoksen asiakkaat. Siis totuus oli että gluteenittoman ruoan ja tuotteiden tarjonta oli niukkuuden huippua. Ja jos löysit jotain se oli usein kuin kengänpohjaa.

Robyn Russell ryhtyi hyvin aktiivisesti kokeilemaan erilaisia reseptejä ja hänen keittokirjansa Gluteenitonta ruokaa koko perheelle (Minerva 2011, suomennos Jenni Pitkäniemi) on jo hänen toinen keittokirjansa. Keliakian kanssa hän on nyt elänyt viisitoista vuotta ja kirjassaan hän tarjoaa 75 ohjetta, joista voi koota ateriakokonaisuuden alkupaloista jälkiruokiin.

Toisin kuin usein luullaan, keliakia ei ole este syödä kauraa. Niinpä kun luin tätä kirjaa, muistin, millaista oli kuulla vauvalla olevan vaikea vilja-allergia, jossa kaurakin on kielletty sekä lisäksi oli vielä allergia kananmunalle. Koin asian äärimmäisen vaikeana koska kyseessä oli lapsi, jonka piti saada maittavaa ja ravitsevaa ruokaa jo kasvunkin takia.  Gluteeniton ruoka ei ollut varsinaista ruokahalun kiihottajaa, mutta kovalla tahdolla ja yrittämisellä siitä sai sitä. Robyn kävi oman taistelunsa ja alkoi kehitellä reseptejään ja minä aloin omani ja kehittelin vilja-allergisen keittokirjan kotitarpeisiin. Minun oli vain oltava skarpimpi kasvun takia, joten perehdyin todella syvästi kaikkeen tietoon, mitä ikinä irti sain vitamiineista ja hivenaineista. Eräs lastani hoitanut lääkäri luuli minua ravitsemustieteen tohtoriksi!


Se mikä on Robynilla ja minulla samaa on kana ja riisi. Meillä oli kuitenkin paljon enemmän kalaa ja mereneläviä, vaikka Robynkin valmistaa tässä kirjassa sushia ja muutaman kala-aterian. Meillä ei taas ollut leivonnaisia, koska leipominen gluteenittomista jauhoista on äärettömän vaikeaa etenkin jos ei ole kovin innostunut ja kokenut leipoja ja toiseksi, me emme voineet käyttää kananmunaa, kuten Robyn. Siis Robynin kirja on oiva teos juuri keliaakikolle, joka on tottunut leivonnaisiin ja jolla ei ole muita ruokarajoitteita. Minusta tässä kirjassa on paljon herkullisia leivontareseptejä osiossa Makeita herkkuja. Tosin Robynkin mainitsee että leivonnaisten kohoamiseen vaikutti jopa säätila, minkä vakuutan todeksi, sillä yritetty on.

Kun on keliakia tai vilja-allergia ja matkustaa ulkomaille, kannattaa todellakin opetella ihan maan kielellä sanomaan, mitä ruoassa ehdottomasti ei saa olla, muuten juuri matkalla voi sattua ikäviä yllätyksiä. Niin monta kevättä sain alppimaissa siitepölyn pakomatkoilla seisoa keittiöissä selittämässä kokeille saksaksi, mitä tyttäremme ateriaan ei saa laittaa, että en millään tajunnut miksi sitä enää tarvinnut tehdä sitten kun se oli ohi. Varmaan vilja-allergia nyt jo ymmärrettäisiin sielläkin ilman rautalangasta vääntämistä.

Yllättävän moni ikään ja sukupuoleen katsomatta sairastuu keliakiaan. Se ei ole tarttuva tauti ja gluteeniton ruokavalio sopii kaikille. Se on jopa suositeltava, sillä siinä jää ainakin runsas jauhoilla mässäily pois. Itse asiassa me emme käyttäneet edes maissijauhoja, vaan tein ruokien saostukset erilaisilla tuorejuustoilla. Teen niin vieläkin. Jälkiruoat saostettiin perunajauhoilla ja meillä olikin aina kuningatarkiisseliä, joka valmistetaan mustikoista ja vadelmista. Huippuherkku oli kuitenkin tyttären oma juttu eli: puolet rahkaa, puolet kuohukermaa, vaniljasokeria ja mansikoita ja sitten vähän sauvasekoittimen käyttöä. Oi mitä herkkua!

Robyn toteaa kirjassaan aivan oikein, että koska keliaakikko ei voi tuosta vain noutaa valmisruokaa, oman keittiön tulee olla hyvin varustettu. Pitää olla kotona niin runsas tarveainevarasto, että saa kehitettyä kunnon terveellisen ja maistuvan aterian. Robyn antaa kirjan alussa perusteellisen listan, mitä kuiva-aineita hän pitää keittiössään ja mitä hänellä on aina jääkaapissa ja pakastimessa.

Robynin Pinaatti-ricottajuustopiiraat toivat minulle mieleen erään gluteenittomasta tummasta jauhosta tehdyn herkun eli pinaattiletut. Me teemme niitä vieläkin eikä tulisi mieleenkään käyttää muuta kuin gluteenitonta jauhoa, jolla letuista tulee rapsakampia. Myös Robyn käyttää ruokaansa pakastepinaattia. Sushi näyttää kovasti herkulliselta ja sitä onkin. Kana-nuudelikeitto on helppoa arkiruokaa ja nopea valmistaa. Munakoisorullat ovat nam ja Aprikoosikana on ruoka, jota voi tehdä lukuisilla versioilla.

Olen tämän kirjan kanssa vahvalla kentällä, sillä kuusitoista vuotta gluteenitonta keittiötä opettaa. Se jättää myös jäljen, jossa vieläkin joitakin ruokia tekee mieluummin ilman jauhoja kuin jauhoilla. Se jättää myös jäljen, jossa ruokaan hakee erityistä makuisuutta, pitää löytyä aistien tasokasta hemmottelua ja sitä varten kotoa löytyy aina tietyt fondit, juustot ja riisejä Riso Arboriosta Basmati&Thairiisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tämä on sitä varavarastoa, johon Russellkin kehoittaa.


Robyn Russelin Gluteenitonta ruokaa koko perheelle on niitä kirjoja, joiden avulla saa hallintaan tilanteen, kun kuulee olevansa keliaakikko. Se voi olla kova paikka vaikkapa henkilölle, joka ei ole elämässään perustanut kokkailusta, sillä nyt on tartuttava toimeen. Kirjan kuvat ovat australialaisen Elizabeth Ginnin ja niistä saa mukavaa tukea ja myös katselumielihyvää alkaessaan toteuttaa gluteenitonta keittiötä, joka on terveellinen vaihtoehto jokaiselle aikuiselle vaikkapa oivallisena painonpudottajana, mutta keliaakikolle elintärkeä. Näitä kirjoja ei parikymmentä vuotta sitten ollut, kuten ei mitään herkullisia gluteenittomia valmistuotteitakaan, joten eläköön kehitys ja nautitaan aluksi vaikka Höyrytettyä yrttikalaa kera uusien perunoiden ja sitten kahvin kera Genovalaista sokerikakkua runsaalla kuohukermalla ja vadelmilla!

TIUKUKÄRHÖÄ JA VANHAN PUUTARHATUOLIN KÄRHÖLUMOA

Tämä tiukukärhön, 'Hendryetta', kuva ja alempi kärhön koristama vanha puutarhatuoli ovat kuvia kirjasta Andromera Matz ja Krister Cedergren Ihanat kärhöt - Yli 100 klematis lajia (Klematis - över 100 utvalda sorter, suomennos Minna Penttinen). Tätä kirjaa saa vielä, sillä kysyin asiaa Minervalta.
Tämä idea minun piti toteuttaa, sillä minulla on kaksi aivan samanlaista tuolia puutarhassa kesät talvet. Siis riittävän vanhoja, jotta ne voisi antaa kärhöille, mutta kaikki kaatui, kun ensin tuli puutarhajuhlat, joihin tarvittiin kaikki istuimet ja nämä vielä kestivät istua. Ja mikä vahinko: Ne kestävät vieläkin! Tosin nyt toisen läpi puskee ruusua, joten ehkä saan teille kuvattua jotain aivan muuta...Alla tuoli, joka vielä kestää istua ja siellä kaarisillan vieressä on toinen, josta nyt tunkee ruusua läpi...