torstai 25. helmikuuta 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Tässä minun lukusuositukseni hiihtolomalaisille!

Lukiessani Muriel Barberyn Siilin eleganssia (L´Élégance du hérison, Gummerus 2009, suomennos Anna-Maija Viitanen) koin niin kiintoisia ja riemukkaita hetkiä ovenvartija Renée Michelin seurassa, että ajauduin ihmettelemään, miksi ranskalainen kirjallisuus niin harvoin saa sijaa suomalaisten lukukokemuksena. Se aihe on kuitenkin niin kaukana siitä hulvattomasta olotilasta, jonne Barbery onnistui minut lennättämään, että annan sen nyt jäädä ja kerron teille 54 vuotiaasta Renée Michelistä, joka on hienon, hyvin hienon pariisilaisen talon ovenvartijarouva ja ollut sitä jo 27 vuotta.

Niin näkymätön kuin ikuisuus onkin, me katselemme sitä.

Hieno pariisilainen kerrostalo on maailma maailmassa, luokkayhteiskunta luokkayhteiskunnassa. Ensin on ovenvartijapariskunta, jota rikkaat talon asukkaat eivät edes huomaa. Sitten on ovenvartijaleski, jota kukaan ei huomaa. Leski asuu lihavan kissansa Leon kanssa, kulkee lättänissä tohveleissa, eikä mitenkään yritä edes mielistellä ylempiensä suosioon. Hän on hieman ylipainoinen, vastaa kun kysytään, ei puhu muuten kuin portugalilaisen siivoja Manuelan kanssa, joka onkin kissan ohella Renéen ainoa ystävä.


Talossa huoneistot ovat magnumkokoluokkaa kuten asukkaiden tittelitkin. Neljän sadan neliön huoneistossa asuu kaksitoistavuotias Paloma Josse, joka on päättänyt tehdä itsemurhan ennen kolmattatoista syntymäpäiväänsä, koska ei halua joutua samaan kultakalamaljaan perheensä ja koko perheen edustaman yhteiskuntaluokan kanssa. Paloman suuri ongelma on, että hän ihailee niin kovasti japanilaisuutta, kiitos ahkeran mangojen lukemisen, että haluaisi tehdä japanilaisen itsemurhan, mutta ei kivun peloltaan siihen pysty. Ratkaisun tarjoaa kirjallisuuden maisteri äiti, jonka yöpöydällä on kulhollinen mieliala- ja masennuslääkkeitä. Paloma verottaa kulhoa määräajoin, lopettaakseen itsensä lääkkeillä, mutta ennen kuolemaansa hän on päättänyt sytyttää talon tuleen.

Minä humahdan masennuksen alhoon ääntä nopeammin.


Pariisilaisen kerrostalon koppavassa pienoismaailmassa kukaan ei katso Renéetä silmiin, joten miksi he voisivatkaan huomata, että ovenvartija on aivan muuta kuin prototyyppi. He eivät näe, että Renéellä on taito verhota silmänsä tyhmiksi, he eivät huomaa, että ovenvartijakopin etuhuoneessa rahvaan ohjelmia pauhaavaa televisiota ei katso kukaan, he eivät näe, mitä Renée kantaa läpinäkyvässä ruokakassissaan itselleen, sillä rahvaan ruoan alle on piilotettu hienointa pateeta ja muu on vain hämäystä. Renéen kakkostelevisio on takimmaisessa huoneessa ja siellä tämä leski putoaa oopperan hurmioon tai katselee ohjelmia, jotka on kohdennettu vain älymystölle.

Koko fenomenologia perustuu sille vakaumukselle, että meidän reflektiivinen tietoisuutemme, ontologisen arvokkuutemme todiste, on meissä ainoa tutkimisen arvoinen osa, koska se pelastaa meidät biologian määräävyydeltä.


Kuin sattumalta myös Renée on suuri japanilaisuuden ihailija, joten väistämätöntä lienee, että talon kaksi japanilaishenkistä eksentrikkoa kohtaavat toisensa ylitse vallitsevien normien ja yhteiskuntaluokkia toisistaan erottavan syvän kuilun. Renéessä älykäs, mutta vihainen Paloma löytää vertaisensa kuulijan ja lopulta Palomassa Renée kohtaa kamelian, joka pelastaa hänet elinikäiseltä syväjäädytykseltä.


Niinpä kesäsade joskus tekee sijansa meihin, niin kuin uusi sydän, joka lyö samassa tahdissa entisen kanssa.


Sitten talossa tapahtuu kuolema ja mikään ei mene kuten ennen, joten kukaan sukulainen ei asetu asumaan vainajalta jääneeseen jättihuoneistoon, vaan sinne muuttaa mullistavan remontin jälkeen hienotunteinen ja älykäs japanilainen Kakuro Ozu ja sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Kakuro näkee kaiken kuin läpivalaistuna ja jo hänen katseensa saa aikaan väristyksiä talon kahdessa sielun peittelijässä. Paloma toki jatkaa syvällisten haikujensa ja tankojensa kirjoittamista, sillä hän on päättänyt näiden japanilaisten runomittojen avulla tuoda esille Syvälliset Ajatuksensa ennen kuolemaansa, mutta yllättäen runot alkavat saada uutta tunnetta ja sitä myöten myös elämä tarjoaa toivoa: Ehkä elämää löytyy kultakalamaljan ulkopuoleltakin.


Taide on tunnetta, jota halu ei hillitse.


Siilin eleganssi on sekä älykäs että hauska kirja. Se ei ole kyyninen kuin alun ripaukset, vaan enempi se on mustaa huumoria ja loistavaa älyn valon vilauttelua. Tätä lukee vaativakin lukija, mutta tästä ilahtuvat kaikki. Tämä antaa syrjityille itsetuntoa ja ylpeitä se kolauttaa. Tämä kirja on oiva osoitus siitä, että älä katso kuorta, vaan sukella sisälle: Mikään ei koskaan ole aivan sitä, miltä se näyttää. Pidin jopa siitä, että luvut, joissa ollaan Renéen ajatuksissa tai Paloman pohdinnoissa oli eroteltu käyttäen myös eri fonttia, jolloin ei ollut vaaraa sekaantua alussakaan, kumpi persoonatyyppi nyt miettii elämänsä kiemuroita. Sanoisin, että tässä on erittäin nautinnollinen kirjallinen elämys, jonka soisin osuvan mahdollisimman monen lukijan iloksi.


Minä katson häntä.
Ja minä heittäydyn tummiin, syviin, kylmiin, ihaniin vesiin, joissa aikaa ei ole.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Suketus  Annika  Irene  Katri  Elma Ilona ja Katja/Lumiomena  Mitä luimme kerran  Krista/Lukutoukan kultturiblogi

23 kommenttia:

  1. Oi, nyt arvostelit tämän! En ole itse lukenut kirjaa - vielä. Miehelleni aika "vienosti" vihjailin, että haluan syntympäiväkirjakseni joko "Siilin eleganssin" tai "Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville". Saa nähdä, menikö toive perille. Kirjoitat hyvin ja houkuttelevasti :)

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, tämä on uusinta, sillä tein tämän muistaakseni vuoden ekana kirjana. Nyt sun pitää pyytää molemmat, sillä muuta ratkaisua en löydä. Minä en pystyisi valitsemaan näiden kahden loistavan kirjan välillä.

    Tästä on elokuvakin, josta katsoin trailerin ja Renee oli ihan kuin olin kuvitellutkin.

    Loistava kirja tuo minusta esiin parhaimman;-)Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Luin ja makustelin, tykkäsin.

    Erikoisia ajatelmia. Päähenkilö kuin ajattelee maailmankuvaansa koko ajan. Tuo masennukseen humahtaminen oli tosi hienosti sanottu. Taidan kirjoittaa sen johonkin ylös.

    VastaaPoista
  4. Soolis, harvoin tapaa niin kiinnostavaa ja hämmentävää persoonaa kuin Renee. Minä pidin hänestä!

    Kirjoita sen masennukseen humahtamisen lisäksi ylös myös viimeinen lause tummista vesistä.

    VastaaPoista
  5. Tämä kirja on ihan omassa luokassaan ihmiskuvaajana. Upea kirja ja hieno arvostelu Leena.

    VastaaPoista
  6. Anne, tässä on esitelty kolme niin äärettömän kiinnostavaa henkilöhahmoa ja niiden kohtalokkaat kohtaamsiet, että mikä sääli ellei tätä kirjaa olisi kirjoitettu.

    Kiitos!, tulessa kirjoitin;-)

    VastaaPoista
  7. Kirja on nyt minulla luetavana ja muutamia sivuja luettuna. "Se ei ole kyyninen kuin alun ripaukset, vaan enempi se on mustaa huumoria ja loistavaa älyn valon vilauttelua." Tuo oli hyvä tietää, koska aluksi ajattelin, ettei nyt vaan olen yksipuolista "yläluokan" herjaamista. Mutta palailempa asian tiimoilta kunhan olen kirjaan syventynyt ja lukenut.

    VastaaPoista
  8. Rita, ihanaa, että saan palautetta! On tosi kiva kuulla, mitä muut ovat jostain kirjasta mieltä. Tämän kirjan nyt ovat lukeneet yllättävän monet, mutta Lumiomenalta odotan myös kommenttia.

    VastaaPoista
  9. Koskettaviin ja elämänmyönteisiin asioihin kuuluva kirja. Juuri sellaista mitä voi helposti uskoa myös oikeassa elämässä tapahtuvaksi, hienoa! Kummasti jäi ajatuksiin kauaksi aikaa… Kirjan loppu ei ollut aivan mieleen, mutta siitäkin huolimatta optimismi säilyy siinä hienosti kantavanavoimana. Rouva Michelin, päähenkilön, sekä nuoren Paloman ajatuksista ja pohdinnoista kehkeytyy kirjasta varsin filosofinen. Se osaltaan vaatiikin sitten lukijalta jonkun verran, mutta koska kummankaan pohdinnat eivät ole rasittavan ikäviä, niitä lukee mielellään. Paloman, nokkelan älykön, myös erittäin herkän tytön, tarkkaavaiset huomiot ympäristönsä ihmisistä ja ilmiöistä ja irvailut niistä, ovat hauskaa luettavaa – älykästä huumoria – ranskalaista kulttuuria tyypillisimmillään.

    Pidin rouva Michelistä, paljolti sielunsisar. Hän vaikutti ikäistään ”kypsemmältä”, mielestäni kymmenen vuotta vanhemmalta, mutta silti iättömältä. Rouva oli varmaan lähes elämänsä elänyt/pakoillut kirjojen maailmassa ja oikea elämä oli typistynyt ovenvartijan rooliin ja liikutkin kahden leningin, mustan ja valkoisen varaan. Kirjan lopussahan valottuukin syyt tällaiseen alemmuuden tuntuiseen elämiseen ja on helppo ymmärtää häntä. Mutta hienoa, että hän pystyi ja uskalsi vielä muuttua ja vapautua niistä traumoista!

    Paloma oli varmaan myös menossa samanlaiseen… aikoi jopa ottaa ohjat rohkeasti omiin käsiin. Paloman oivallus ja muutos suhtautumisessa aikaisempaan, pettyneeseen elämän asenteeseen, oli kirjan mahtavimpia asioita! Ansionsa muutoksen oli ymmärtäväisen, samalla aaltopituudella olevan, rouva Michelin sekä herra Kakuron. Taijan omainen kosketus heiltä, hipaisu nuoren tytön elämään ja saattaa se oikeaan, valoisampaan/iloisempaan suuntaa. Onni kohdata elämässä heidänlaisiaan ihmisiä ja sattumuksia, jotka johdattavat tai jopa pelastavat meidät vaarallisilta ja tuhoisilta alueilta valoisimpiin näköpiireihin.

    Kirjassa oli paljon hyvin ilmaistuja ja kauniisti kirjoitettuja ajatuksia, joita olisin ahnaasti alleviivaillut, jollei kirja olisi ollut kirjastosta.

    VastaaPoista
  10. Rita, kiitos perusteellisesta vastauksesta!

    Loppu oli minullekin pettymys. Olen onnellisten loppujen ihminen. Jotkut ovat pitäneet siitä, että loppu on näin traaginen.

    Reneen elämä ei mielstäni ollut ahdasta huolimatta ovenvartijattaren kopista ja kahdesta leningistä. Kirjat levittävät aina elämän seiniä!

    Paloman kohdalla tekee mieli todeta, että usein älykkään, pohdiskelevan ja teiniangstia potevan nuoren kohdalla kuka muu tahansa henkilö on hänelle oikeampi kuin omat vanhemmat, tenkin jos he ovat näin pinnallisia ja jopa piittaamattomia kuin Paloman vanhemmat olivat.

    Erinomainen kirja kuitenkin!

    VastaaPoista
  11. Kiinnostavaa, sillä olen ihan eri mieltä kirjasta. Mielestäni kaksi päähenkilöä ovat todella rasittavia ja kirja kärsii siitä, että Ozu tulee kuvioon niin myöhään. En oikein ymmärtänyt, mikä tässä teoksessa on viehättänyt lukijoita pitkin Eurooppaa, joten oli kiva saada valaistusta asiaan.

    VastaaPoista
  12. Ja minusta on kiva lukea, mitä joku sanoo kirjasta, jonka olen tuonut blogiini. Usein on niin, että jos kirja on uutuus, kukaan ei siitä osaa mitään sanoa. Nyt on kyllä ollut niin, että sekä tämä Siilin eleganssi että Kirjeitä perunankuoripaistoksen ystäville, on tulut monen luettua nopeasti ja molemmista on pidetty.

    Oli kiinnostavaa lukea sinun erialista mielipidettä ja varmaan sinäkin sait jonkinmoista arviota, jos luit kommentteje, mitä kirjasta on pidetty. Minä olen varuillani ranskalaisen kirjallisuuden suhteen, joten koin tässä oikein elämyksen. Ja henkilöt olivat minusta kiinnostavia, eivät rasittavia. Siinä olen samaa mieltä, että japanilaisen herran olisi pitänyt ilmestyä kuvioihin jo aikaisemmin ja loppu oli niin väärin, niin väärin, mutta enhän voinut loppua paljastaa arvostelussani...

    Kiitos mielenkintoisesta kommentistasi!

    (Minulla on joku tekninen häiriö kommenttipuolella, joten kommentit tulevat viiveellä blogiini, siksi tämä kesti näin kauan.)

    VastaaPoista
  13. Luin kirjan eilen loppuun, ja itkin. Minäkin olen onnellisten loppujen ystävä ja kieltämättä hetkellisesti järkytyin juonen viimeisestä käänteestä, koska olin jo ehtinyt kehitellä omassa päässä aika oletettavan loppuratkaisun, mutta kuitenkin sitten juuri se loppu teki kirjasta erityisen mieleenpainuvan. Nautin kirjailijan kyvystä kirjoittaa niin taidokkaasti mustaa huumoria, syvällistä pohdintaa ja aistejakin hivelevää kuvasta taiteesta, elämästä..Ihana kirja..kertakaikkisen ihana!

    VastaaPoista
  14. Susa, tätä kirjaa minä en olisi osannut itse valita, kirja valitsi minut. Se vain tuli postissa!

    Minä herkuttelin aivan hirveästi Renéen luonteella ja tietty Paloman teiniangstilla, koska itsellä on siitä kovat muistot. No, luulenpa, että sekä sinä että minä näimme japanilaisherran ja Renèen kuuman suhteen, jossa sulkeutunut Renée muuttuu ihan toiseksi...Loppu oli järkytys, mutta varmaan jotain semmoista, joka toimii erinomaisesti elokuvana. Jota siis katsoja, ei lukija, voisi odottaa. Silti: Minä odotan aina onnellista loppua!

    Suomen Kuvalehti kirjoittaa Kristina Carrlsonin toimesta Lyhyissä että "Renée Michel on älyllinen Tuhkimo portinvartijan hahmossa. Hän kätkee filosofian ja kirjallisuuden harrastuksensa kerrostalon varakkailta asukkailta. Vain varhaiskypsä 12-vuotias Paloma aavistaa. Muriel Barberyn romaani on 'erilainen' viihdekirja (sic! by me), jossa pohditaan filosfisia kysymyksiä. sen huumori nousee sovinnaisuuksien kyseenalaistamisesta.

    Tämä kirja ei sijoitu huonosti, kun valitsen loppuvuonna vuoden parhaat!

    Katsoin filmin trailerit netissä ja katsoisin mielelläni koko elokuvan. Renée oli aivan sen näköinen kuin olin kuvitellutkin.

    Susa, sinäkin viihdyit, vaikka loppu olikin odottamaton eli lukeminen kannttaa aina!

    VastaaPoista
  15. Leena: Tulen ehdottomasti kommentoimaan kirjaa tänne, kunhan saan sen oman lukukokemukseni kirjattua blogiini. Nyt olen alkanut muovata omia ajatuksiani kirjasta ja koetan vielä pitää "pöydän puhtaana" :) Mutta palaan - ja pikaisesti voin kommentoida rakastavani Siilin eleganssia.

    VastaaPoista
  16. Lumiomena, juu, yritä vain pitää 'pöytä (lue: pää) puhtaana', sillä tätähän on nyt tullut tutin täydeltä. Sinähän voit löytää kirjaan jonkun ihan oman ja erilaisenkin näkemyksen ja siltikin, vaikka rakastaisit kirjaa. Minä en voinut olla pitämättä!

    VastaaPoista
  17. Olipa hauska löytää kirjasta arvio nyt, kun olen juuri itse lukenut kirjan. Hyvin samoilla linjoilla olen ajatuksistasi. Hieno kirja, joka laittoi ajattelemaan! Kirja oli minun mielestäni hienosti maustettu erilaisilla mahdollisuuksilla myös itse oivaltaa asioita, tilannehuumorista tykkäsin myös.
    Paloman todella varhaisvarhaiskypsä henkilöhahmo tuntui hetkittäin jopa hieman epäuskottavalta (kun vertailukohtana on kotona lähes samanikäisiä) mutta ei häiritsevän paljonn.
    Loppuratkaisu oli kyllä minullekin hienoinen pettymys, mutta se saattoi jotua siitä, että olen viime aikoina muutenkin lukenut monia kirjoja, joissa kuolema jotenkin "oikaisee" tai tekee "liian helpon" loppuratkaisun.
    Nautin kovasti lukemisesta ja ilahduin, kun selvisi, että siitä on /tulossa elokuva. Sen haluan nähdä, ehdottomasti!


    (laitoin osoitteeksi blogini, vaikka se onkin ihan eri aihepiirin blogi :).)

    VastaaPoista
  18. Helmis, kuvittele, minusta Paloma oli uskottava. Muistan, kuinka 'pitelemätön' olin itse murkkuna. Jopa oma tyttäreni, vaikka onkin vahvatahtoinen, on ollut helpompi tapaus;-)

    Minä siis olen katsonut noita filmitrailereita ranskankielisinä, vaikka en ranskaa ymmärräkään ja Renée on just sellainen kuin miksi hänet kuvittelin. Sen filmin nimi löytyy jostain kommneteista ranskaksi, jos haluat katsoa ja itseasiassa se on siinä kirjassakin. Voit katella youtubesta sillä aikaa, kun odotamme leffa Suomeen.

    Voi, minä olen kiinnostunut monista asioista, liiankin kanssa;-) Onko osoite siis vain Helmis? Yritän löytää...

    VastaaPoista
  19. Hmmm, ehkä tarkempi ilmaisu Palomasta olisi ollut, että hän oli (minusta) hetkittäin uskottavuuden rajoilla :).
    Tosin muutkin perheenjäsenet omilla tavoillaan olivat melkoisen erikoislaatuisia, joten ihmekös tuo, että noin nuorena sellaisessa ilmapiirissä ahdistuu. Ja loppujen lopuksi (minusta) Paloman onneksihan koitui juuri tuo syvä pohdiskelu ja kyseenalaistaminen, joten eihän se ollut suinkaan huono asia.

    JOku muukin asia tuli vielä kirjasta mieleeni, mutta enpäs nyt enää saakaan sitä mieleeni :).
    Kirja oli kyllä sellainen lukukokemus, että pitkitin koko ajan lukemista tahallani, koska en halunnut sen loppuvan liian pian :). Oli ihanaa olla lukemassa kirjaa, kun ei vielä tiennyt loppuratkaisua vaan sai nauttia itse kirjasta! Se jos mikä on (minusta) hyvän kirjan merkki!

    Kiitos kun kävit blogikylässä :)!

    Olen itsekin harkinnut jonkinlaisen pienimuotoisen lukupäiväkirjan pitämistä netissä - siihen ei vain oikein aika riitä, kun käsityöblogikin on ollut viime aikoina kesannolla. Mutta sitä mukavampaa on lukea muiden ajatuksia :). Googlaamalla kirjan nimen tämän tekstin löysinkin.

    VastaaPoista
  20. Helmis, sanon nyt heti sen, mitä en eilen kehdannut blogissasi: Tee blogi, jossa on muutakin kuin käsityötä tai sitten teet juuri päiväkrijablogin. Minulla on about 70 % kirjoja ja muu on sitten mitä tahansa. Sinulla on ilmeisen hyvä analysointikyky, pidät kirjoista, kirjoitat hyvin...Olen entinen toimittaja, laudatur aineessa, kirjoituskilpailuja voittanut etc, joten ehkä osaan hiukan arvioida tätä asiaa. Try it!

    No, minähän vastasin sinulle Palomasta aika pinnallisesti, koska Renée vei niin paljon huomiotani. Kun luin Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin,en voinut arvostella sitä, koska olin keskittynyt vain erikoiseen, boheemiin Billiin. Jouduin lkemaan kirjan uudestaan!

    Seuraappa minun loppuvuonna tekemääni parhaiden kirjojen listaa. Veikkaan,e ttä kustantajatkin yllättyvät, kun näkevät Siilin eleganssin siellä mukana. Tätä on jossain pidetty keveyenä lukuromaanina, mutta jo sen valtaisa suosio osoittaa, että niin monet eivät voi olla niin väärässä ja minä uskallan olla mitä mieltä haluan. On tätä kiiteltykin, siis muissakin kuin minun arvosteluissa.

    Jos perustat vaikka kirja&päiväkirjablogin, anna vinkki minulle!

    Lue seuraavaksi tuo Sirin kirja, etsi se ja kerro mitä olit mieltä - tai ehkä viet sen jo omaan tulevaan kirjablogiisi;-)

    VastaaPoista
  21. Kiitos lukuvinkistä! Käyn heti seuraavaksi varaamassa kirjastosta Sirin kirjan :).
    Tunnustanpa tässä senkin, että kuulun pariinkin kirjakerhoon ihan sitä varten, että saan niistä hyvät lukuvinkit kirjastosta lainattavaksi - niin itselleni kuin jälkeläisillenikin. Vain harvoin maltan tilata tai ostaa itselleni kirjoja. Niitä kun on jo melko paljon, eikä enemmille ole säilytystilaa tässä elämänvaiheessa.
    Kuulen kyllä jo perheväen syvän huokauksen taustalta; jos annan pikkusormeni vielä kirjallisellekin bloggaamiselle, ei tälle netissä roikkumiselle näy loppua ollenkaan. Juurihan olen hiukkasen päässyt eroon neulenettiriippuvuudesta - paitsi, että seuraavat pari kuukautta emännöin vielä erästä vuosittaista neuletempausta :).

    Niin, totta puhuen varablogi mulla on ollutkin olemassa ja pikku hiljaa sitä herättelin lukupäiväkirjaksi, mutta enpä tiedä, mitä siitä tulee. Tarkoitus olisi mahdollisimman ly-hy-es-ti lähinnä itselleni vain kommentoida joitakin luettuja kirjoja, mutta helmasyntini on rönsyilevä ja pitkäksi venähtävä kirjoittaminen. Kuten kuvasta näkyy :D. Tämäkin viestiketju rönsyilee jo, enkä todellakaan ole siitä pahoillani.

    Kiitos joka tapauksessa kannustuksesta ja kehuista (otin sen kehuna), kirjoittamisharrastuksen soisin joskus senkin saavan enemmän sijaa elämässäni. Mutta jos nyt kuitenkin ensin raivaan tilaa lukemiselle :).

    VastaaPoista
  22. Helmis, klikkaa blogia Lumiomena. Osuin yhtenä päivänä vahingossa sinne ja hän oli juuri lopettamassa kirjalista blogiaan. Minä estin sen! Sain maailmankuululta kuvaajalta kuvan limisesta omenasta (tietty linkitin Curton) ja sitten sen kuvan avulla linkitin Lumiomenan ja kohta hän menee jo mun ohi lukijoissa...

    Aloita se blogi nyt kaikessa rauhassa. Vaikka kirja per viikko tai jos se on liikaa, niin kirja per kaksi viikkoa. Laita sitten väliin muuta. Ja kuvia! Kuvia pitää olla! Osaat niitä itse ottaa.

    Minäkin olen rönsyilevä kirjoittaja ja kirjoitan usein liiankin pitkästi ja rönsyilen kuin kärhöt. Ehkä siksi tarvitsin hiljaisuuden blogini Lumikarpalon, jonne vein vain runoja, sitaatteja ja paljon kuvia. Sieltä puuttuu jopa rakas musiikkini. Käyn siellä lepäämässä. Muutkin voi käydä. Lumikarpalo ei aiheuta minulle mitään paineita, sillä siellä voi olla sama runo tai kuva vaikka viikon, toisin on tämän (karjalaisen) Leena Lumin kanssa...

    Minullekin tämä on riippuvuus, mutta ei välttämättä paha. Vaan kun on myös parisuhde, iso puutarha (5 lehdessä esitelty ja kohta telkussa), vanha, rakas, sairas koira ja usien vielä hoidossa tyttären ADHD-kääpiövillakoira...huhhuh...Siis tätä ei voi tehdä niinkuin voisi tehdä, jos olisi vaikka sinkku etc. Silti: Tämä on antanut enemmän kuin on ottanut, mutta tämä kirjasto pitää uusia, sillä on pakko saada enempi hyllytilaa, vaikka annan kirjoja lahjaksi ja järjestän blogissani arvontoja etc. Lähde mukaan nyt vaan!

    VastaaPoista
  23. PS. Siis unohdin;-), mitä piti sanoa: Linkitän sitten sua kun olet saanut sen blogin ensin käyntiin.

    VastaaPoista