Kun suru on suurin, Kerron sinulle ystävyydestä, Kerron sinulle rakkaudesta, Kerron sinulle uneImista...

Olennaista

Tarvitsemme
täyttymättömiä toiveita
ehkä enemmänkin
kuin todeksi tulleita,
sillä ilman niitä
meistä tulee
sietämättömän pöyhkeitä,
ahneita ja armottomia.
Ilman niitä
eivät pettymykset saa
tilaisuutta opettaa meille
ihmisyyttä.
Ilman niitä
emme oivalla olennaista.

Tämä runo on kirjasta Kerron Sinulle Unelmista (Minerva2009). Kirjan runot ovat Sinikka Svärdin ja herkänkauniit kuvat Sinikka Hautamäen. Tämä kirja kuuluu hurmaavaan sarjaan, jossa ovat ilmestyneet myös Kerron Sinulle Rakkaudesta (Minerva 2008), Kerron Sinulle Ystävyydestä (Minerva 2009) sekä nyt viimeksi Kun suru on suurin - Lohdutuksen sanoja (Minerva 2011).

Sanoit minulle
että olen ihana
kuin pieni lintu,
ja että haluat minun rakentavan
sisälleni pesän,
johon sinä sovit.
Etkö rakkaani huomannut
kuinka risut jo lentelivät
kuin viimeistä päivää,
että sirkutin hullun lailla
aina
sinut nähdessäni?
Kevät tuli sinä vuonna
kaksi kertaa
ja aurinko paahtoi
aamusta iltaan.

Sinikka Svärdin runot ovat hirveän suosittuja eikä syyttä. Ne suorastaan syleilevät sinua elämän kaikissa myrskyissä ilosta suruun, saamisesta menetykseen, unelmista niiden kaatumiseen. Kun rakastut silmittömästi vaellat kuin unessa kirjamessuilla ja etsit kuumeessa Minervan osastoa saadaksesi Kerron Sinulle Rakkaudesta, sillä et löytänyt sitä viimeksi kirjakaupasta. Saat kirjan ja alat lukea. Olet muualla kun kärsimätön ystäväsi kutittaa sinua vyötäröltä, jolloin kirja putoaa kädestäsi ja takavarikoituu niin, että saat sen käteesi vasta kotimatkalla. Kirjamessuilla ei keskitytä vain yhteen kirjaan;-) Ei edes rakastuneena!

Täydelliset naiset

Kerran vuodessa
varaamme
aikaa kalentereistamme
ja pöydän ravintolasta.
Nostamme maljan meille -
täydellisille naisille.
Kerran vuodessa
kikatamme kuin tytönhupakot,
puhumme pahki
huolet ja harmit,
moitimme pikkusielupomot
ja surkeat säät,
kehumme lapset
ja toistemme asut.

Kerran vuodessa
muistelemme menneet,
ja tähyilemme tulevat.
Puolet meistä on eronneita,
ja ihmettelemme
kuinka kummassa siinä niin kävi.
Toinen puoli meistä
on edelleen naimisissa
ja sitä me vasta hämmästelemmekin.
Kerran vuodessa
katsomme toisiamme silmiin
ja olemme jälleen
viisitoistavuotiaita.

Tämän Svärdin runon myötä haastan teidät kaikki samaan traditioon kuin on minulla ja parhaalla ystävälläni. Joka elokuu varaamme 'oman pöytämme' Siihen Yhteen Paikkaan ja silloin ei meille tule koskaan mitään estettä. Sinä iltana hyvän ruoan ääressä löydämme toisemme aina uudestaan ja uudestaan. Katsomme toisiamme silmiin ja näemme toistemme katseesta, että mikään ei ole niin tärkeää kuin ystävyys. Ystävyys, joka halaa lujimmin, kun olet heikoimmilasi, ystävyys, joka ottaa syliin, kun olet putoamassa, ystävyys, joka kohottaa samppnajalasin 'meille', kun olemme taas kerran selvinneet isosta myrskystä. Hän iloitsee ilostasi, hän suree surustasi, mutta ikinä, ikinä hän ei jätä, ei petä, ei kerskaa, ei kadehdi. Hän on Maailman Paras Ystävä ja yhdessä olemme maailman kaunein kaarisilta ylitse tummien vetten, ylitse pitkien vuosien ja kerran pidämme toisiamme kädestä kiinni, kun on aika lähteä.

Otan osaa

Sanot minulle niin kuin
surevalle sanotaan:
Otan osaa.
Katson sinua ja kysyn:
Minkä osan voit
surustani kantaa?
Kuinka suuren osan
voit ottaa minulta pois?
Itse minun on se kokonaan kannettava
niin kuin sinun
aikanaan omasi.
Mutta voit halata minua,
rutistaa lujasti,
itkeä kanssani,
kuunnella
ja pitää kädestä.


♥♥♥

Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis (Minerva 2013)

Eino Leino, Sinikka Hautamäki: Onnen kultaa (Minerva 2017)

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia (Minerva 2018)

Arkirunouttako vai itse elämää! Runo ei tunnusta rajoja, ei rotua, ei uskontoa. Se tulee silloin kun sitä vähimmin odotat ja se ei tule, kun sitä pakotat. Se on unelmien sukua ja villi lintu, se koskettaa sinua juuri silloin kun sitä eniten tarvitset.

runoterveisin
Leena Lumi

Syyshortensia - syyskesän iltojen valonkantaja

Syyshortensiasta, paniculata 'Grandiflora', on moneksi, mutta yksi on varmaa: Ilman tätä kaunotarta, minulla ei olisi puutarhaa.  Syyshortensiani ovat jo yli kolmekymmentä vuotta vanhoja, mutta ne vain kasvavat ja kasvavat ja kukkivat pitkään joka vuosi elokuulta lumiin. Olen istuttanut vastapäätä etupihan syyshortensioita kuutamohortensian, mutta se on vielä pieni ja tänä vuonna ei avannut kukkiaan viime vuoden vertaisesti. Alapihalle, kaarisillan lähelle, olemme istuttaneet mustilanhortensian. Kun katsotte näitä kuvia, huomaatte kuvausvuosien eron ja sen miten paljon tämä upea pensas kasvaa vielä näin vanhanakin. Kuvausvuodet alkavat 2010 muistaakseni...

Etupiha on talon käyntikortti ja siinä meillä kasvaakin kaksi komeaa syyshortensiaa, kuutamohortensia sekä mm. pilvikirsikka. Mikäli tulee tänä vuonna hyvä ruska, otan kuvan tänä vuonna juuri tästä samasta kohdasta.

Tässä sama about vuotta aiemmin, sillä en näe pilvikirsikkaa...

Ja sama nyt. En meinannut saada hortensiaa millään mahtumaan kuvaan;-) Tässä on siis kaksi hortensiaa, toinen takana ja niiden muoto on sateenkaari. Toisen sisällä on pihavalo ja hortensioiden alle mahtuu korituoli. Marraskuulla, kun kuolleet kukat on leikattu pois, valaisemme nämä pensaat pienillä pehmeäsävyisillä, kirkkailla led-valoilla. Silloin näistä pensaista tulee konkreettisesti valonkantajia.

Syyshortensia on hämärtyvien iltojen valonkantaja myös luonnostaan! (Tapetti, joka ikkunasta näkyy on Boråsin Linné -mallistoa ja nimeltään Salainen puutarha.)

Ja tässä hortensioiden siimestä parvekkeelta kuvattuna. Oikealle jää nuori kuutamohortensia ja takana olevat mongolianvaahterat.

Hortensioiden vartija eli Hänen Majesteettinsa Applehill's Thora alias Olga. Etualalla nuori kuutamohortensia, joka kovilla helteillä siirrettiin japanilaiseen puutarhaan, sillä tästä ei ollut etupihalle. Jokin pensaan kasvutavassa...leveys, rentous...sopii paremmin talomme pohjoispuolelle.

tässä kuutamohortensian kukka, joka ei ole kunnolla auennut, mutta onneksi näitä on paljon. Olen kuutamohortensiassa aloittelija, mutta syyshortensiassa konkari. Tosin en tee näille valonkantajilleni muuta kuin leikkaan kuolleet kukinnot pois marraskuulla. Joskus harvoin innostun antamaan dodolannoitetta. Siltikin monet sanovat, että hortensiani ovat suurimpia, mitä ovat ikinä nähneet. Minä perustan vain niiden lumosta, valoisuudesta ja pitkästä, runsaasta syyskukinnasta, koolla ei niin väliä.

Syyshortensia pakkasen vierailun jälkeen. Tällöin otan muutamia oksia ja sidon ne yhteen. Kuivatan kuin yrtit kukinnot alaspäin ihan vain keittiön verhotangolla. Kun ne ovat kuivat, laitan maljakkoon ja siinä ne pysyvät kauniin vaaleanpunaisina aina huhtikuulle, jolloin onkin aika korvata hortensiat muscareilla.

Tässä Joanan erinomainen kuva syyshortensiasta. Kiitos kuvasta, Joana!

Välivaiheita matkalla kohti täyttä kukintaa.

Tässä Sarpun herkänkaunis hortensiakuva. Kiitos kuvasta, Sarppu!

Ja tässä näette vähän mittasuhteita eli syyshortensiat ja niiden palvoja.

Ja tässä näette, mihin pakkasen nappaamasta syyshortensiasta on: Kuva on tehty blogini arvontaan, kun puolen miljoonan kävijän raja ylittyi.

*****

Tässä rakkaat hortensiani viikon rankkasateiden painamina. Tässä on nyt kyllä tapahtunut muutakin, mutta se on vahvuudeksi: Jos katsotte aikaisempia kuvia, huomaatte, että hortensioiden edessä, auringon tulosuunnassa, seisoo valtava hopeakuusi. Sen me sydän väristen kaadatimme tänä keväänä, sillä en salli, en salli, että hortensiani eivät saa valoa. Näillä ihanuuksilla on siis nyt menossa murros. Sama koskee niitä vastapäätä olevaa kuutamohortensiaa, joka vasta nyt saa kunnolla valoa.

Kukintojen väri on jo näin lumoava, sillä yöt ovat olleet jo kylmiä. Näitä kohta leikkaan kimpuiksi, jotka kuivatan keittiön verhotangolla= syyshortensiakappa! Joskus loka-marraskuulla laitan ne sitten isoon maljakkoon, jossa ne ilahduttavat hyvin värinsä säilyttäen aina huhtikuun lopulle asti.

Hortensia on sisustuksellisin kukka ikinä! Odotan nyt pilvikirsikan vahvaa ruskaa ja sitten yritän saada nämä pensaat samaan kuvaan etupihan ei ollenkaan hillittykasvuisen pilvikirsikan kanssa.

Tässä minä ja tyttäremme koiruudet Taika ja Dina syyshortensioiden 'valossa' syyskuussa 2013.

Love
Leena Lumi

Leenan Lumin puutarhassa

PS. Mitenkään en voi olla lisäämättä hortensioiden viemänä tänne kuvia tämän vuoden terassihortensiasta, joka meni äidille:

Ja samassa yksilössä myös vihreitä kukkia:

Onko elämää ilman hortensioita♥

Tässä äidin hortensia heinäkuun alussa eli sama kukka tarjoaa jo kolmatta väriä. Aika mahtavaa! 

Yllä sama hortensia sisareni kuvaamana syyskuussa 2014! Nyt siis jo neljäs väri!
Tämän voi sitten istuttaa puutarhaan ja olen kuullut, että aika monella se sitten kukkii seuraavana suvena. Ja sitten palaamme otsikon mukaiseen kasviin eli syyshortensiaan:

Elokuu 2014 ja ensimmäinen kuvani iPadilla on tietty kuva syyshortensian vasta avautumassa olevasta kukasta: Kuin joku vedenalainen korallikasvi... 

Toinen otos taas on kuin helmiä, joista osa on revähtänyt auki. Koska suvi oli kuumin ja kuivin vuosikymmeniin, niin nyt sitten sataa senkin edestä, joten saas nähdä, mitä hortensiat tykkäävät.

Nyt tähän kohtaan tulee uusi välisoitto syyshortensiasta, sillä niin moni on hurmaantunut uutuuteen Hydrangea paniculata Vanille Fraise. Yllä oleva kuva täältä  Omani istutin eilen ja siitähän tulikin aikamoinen puutarhacase ja vähän jalat ilmassa eli ei järjenhäivääkään siirtää suurta, kukkivaa kuutamohortensiaa tähän aikaan vuodesta, mutta minkäs teet eli Voihan Vanille Fraise!

Omani on vasta nupuilla, joten on jännä nähdä, ehtiikö aueta. Ensiavuksi kuvanälkään tuli mm. yllä oleva Cherin kuva, joka on täältä Kiitos♥

Syyskuu 2015 ja miten valtavilta yli 35 vuotta vanhat syyshortensiat vasemmalla näyttävätkään ja miten pieneltä oikalla oleva viime syksynä istutettu Vanille Fraise! Oikean puolen mongolianvaahteroissa ei ole vielä yhtään ruskaa.

Tässä vanhukset  taustalla ja nuori Vanille Fraise edessä ennen punastusta.

Ja tässä ensimmäinen Vanillen hento punastus. Yöt eivät ole vielä olleet kylmiä, joten toivossa on vahvempaakin väriä. Katsotaan, toivotaan.

Koska lähdimme jo lokakuun alussa Keski-Euroopan kiertolaisiksi ja palaamme vasta kuun loppupuolella, minulta jäivät nyt omien hortensioideni parhaat punastukset näkemättä ja teille kuvaamatta. Tässä korvikkeena Cellen hotellimme Fraun puutarhan hortensioita.

Syyshortensia Wim's Red on 2016 siirtynyt etupihalle Vanillen tilalle. Kuvaan tätä nyt ahkerasti ja päätinkin tehdä Wim's Redistä oman tarinan Leena Lumin puutarhaan nimellä Wim's Red syyshortensia - hortensiavaihtelun kliimaksi Vanille on siirretty alapihalle, vähän edellä mainitusta kuutamohortensiasta ylemmäs ja vaikka suojaverkot loppuivat kesken, ja jänikset sen järsivät, pensas kukkii nyt upeasti. Taidan yrittää seurata näitä molempia, että nähdään, mitä värieroja tulee. Nyt tähän mennessä eroa on se, että Wim's Red on ainakin vielä jämäkämpi oksiltaan. Aika näyttää. Palataan!

Syksy 2017 ja vaikka edessä näkyykin viime syksyn istutus Wim's Red, takana valvovat valkein kasvoin 3,5 metriä korkeat ja yli 30 vuotta vanhat syyshortensiat, paniculata 'Grandiflora'. Ne punastuvat vasta ensimmäisten pakkasöiden myötä.

JENNIN RUNOHAASTE!

Tämän Hannen kauniin perhoskuvan myötä kerron, että Jenni on postannut runohaasteen. Osallistukaa kaikki! Ohjeet täältä

Tavallaan tunnen olevani oudosti jäävi, sillä olen jo kauan pitänyt runoblogia Lumikarpalo sekä myös tarjonnut osan runoista tässäkin blogissa. Ja klikatkaapa silloin tällöin oikean palkin unikkoa, mitä sieltä löytyykään: runo! Siellä on runo, joka nyt soi minussa kovimmin eli Erzsébet Tóthin Luultavasti odotan sinua kokoelmasta Aamut, hiukset hajallaan.

Runo on tunnetila. Se missä joku runo on toisen helmi, toiselle se ei soita mitään sielun kieliä. Tunnetilat ovat elämän aikaan ja tapahtumiin sidottuja. Joillekin runo ei ole keino löytää lyyristä hyväilyä, toinen tuntee olevansa vajaa ilman runoa. Minä kuulun viime mainituuihin. Perustin oman erillisen runoblogin, koska en halunnut liikaa rasittaa niitä lukijoita, jotka haluavat pääasiassa kirjoja. Mutta välillä vereni kiehuu ja pudottelen runoja tänne Lumi -blogin puolellekin. Siis suorastaan tyrkytän runoja;-) Musiikkiakin on sillloin tällöin, mutta yleensä soi joku niistä kappaleista, jotka olen kerännyt oikeaan palkkiin otsikon Play it again alle. Musiikki on minusta niin henkilökohtainen asia, että en halua yleensä sanoa mitään tositen musiikkivalintoihin, enkä odota kenenkään sanovan mitään minun musiikkiini. Hän kuuntelee, ken haluaa.

Katson olevani kuitenkin mukana Jennin haasteessa, sillä minultahan löytyy jostain aina runoa, hengitän runoa, juon runoa, en selviä ilman runoa... Olen aina ylitsevirrannut runoa. En ole ehtinyt laskea montako runoa on Lumikarpalossa, mutta eräänlainen laajahko kokoelma suosikkirunojani sekä kauniita kuvia. Se on hiljaisuuden blogi, jossa saa soida vain runo, ei edes musiikki. Se jää jälkeeni ja ne jotka rakastavat runoja vaeltavat siellä muistellen.

Olen täynnä runoja ja kirjoitan niitä myös itse. Omista runoistani en pidä enää kuin ehkä kolmesta. Laitan tähän tuon edellä linkitetyn runon lisäksi kaksi runoa, jotka soivat minussa aina:

 Vedessä palaa

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

Vierge Moderne

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni...
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja...

- Edith Södergran -
suomennos Pentti Saaritsa
Kohtaamisia (WSOY 1982)

ERO

He olivat sabotoineet toisiltaan rakkautensa sekä myös rakkauden kehenkään toiseen. Vuosikymmeniä kestävän rakkauden ja perheen.

Nämä kaksi lausetta ovat täydellinen ja tuskallinen tiivistelmä Annamari Marttisen uusimmasta kirjasta Ero (Tammi 2011), jossa Ellen, kolmen lapsen äiti haluaa erota miehestään Kimmosta, vaikka kummallakaan ei ole kuvioissa kolmatta osapuolta, ei petosta, ei salarakasta. Kirja vetää eron kokeneen lukijan ihan vereslihalle, sielun orvaskesi alkaa pilkottaa, sillä pelottavan koetuntuntuisesti Marttinen kerii auki Ellenin ja Kimmon kahdeksantoista vuotta kestänyttä avioliittoa sekä analysoi tapahtunutta Ellenin kautta ajatuksissa, teoissa, eroseminaarissa, vieraissa vuoteissa, yksinäisyyden hetkinä, jolloin hiljaisuus ja syyllisyys kilpailevat, kumpi satuttaa kovemmin.


Annamari Marttinen on niitä harvoja suomalaisia nykykirjailijoita, jotka luen aina. Hänessä on todenmakua ja uskallusta sanoa sekä kirjallinen lahjakkuus, joka on eittämätön. Edes dialogien puhekieliset tekstit eivät ärsytä, sillä Marttinen kyllä ehtii osoittaa, että äidinkieli, sana ja tunne ovat hallussa. Ihastuin jo hänen kirjaansa Kuu huoneessa, joka voisi ihan hyvin olla kenen tahansa todellisuutta, vaikka ikävien sattumusten seurauksena. Sitten tuli Mistä kevät alkaa, joka oli niin vaikuttava kertomus saman perheen eri sukupolvien naisista, että suosittelin sitä kaikille viitteellä: Älkää ikinä tulko tarinan Leilaksi! Marttisen esikoisromaanin Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä luin kuin menneisyyteen kurkkien, mutta en nähnytkään siellä minua, vaan muita. Sitä en ollut kokenut, mutta tunsin heitä sieltä pitsien joukosta ja koin myötätuntoa ja ymmärrystä. Sen sijaan tämä Marttisen Ero on vertaistukea jokaiselle eronneelle, niin minulle kuin kelle tahansa avioeron kokeneelle. Erityisesti tämä osui ja upposi nyt, kun olen viimeisen vuoden elänyt hyvin lähellä parhaan ystäväni avioeroa. Hän ei lähde avioeroseminaariin, mutta ostan hänelle Marttisen kirjan ja luen sieltä ensilehdeltä tämän Søren Kirkegaardin viisauden:

Uskaltaminen tarkoittaa
että kadottaa hetkeksi varman pohjan.
Uskaltamatta jättäminen tarkoittaa,
että kadottaa itsensä.

Kirjan Ellen ja Kimmo ovat olleet avioliitossa kahdeksantoista vuotta ja lapsia on kolme sekä idyllinen, sininen puutalo ja kaikki hyvin ulospäin. Se vain, että se kaikki on kulissia, joissa kumpikaan ei enää tunne mitään, mutta ei osata erota, vaikka ei voida olla yhdessäkään. Toinen on kuin vieras. Silti Ellen on se, joka kirkkaammin tajuaa, että ’yksinäisyys yksin ei ollut mitään verrattuna yksinäisyyteen kaksin.’

Mikään ei ole enempää totta, vakuutan minä, avioeron kokenut. Vaan mistä ammentaa kirjailija Marttinen: omasta avioerostaan!

Elokuun Sara-lehdessä Annamari Marttinen kertoo jättäneensä taakseen parikymmentä vuotta kestäneen avioliiton. Päivi Ängeslevän ja Pauliina Susin jutussa Näinkö se rakkaus loppuu? Annamari toteaa:

Ero vaatii suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan, ottaa riski yksin jäämisestä. Jos on lapsiakin, eropäätös on hirvittävän kipeä. Kuka haluaisi nähdä oman lapsensa kärsivän? Mutta jos paha olo kasvaa niin suureksi, että vaarana on oman itsensä menettäminen, on ero ainoa vaihtoehto. Kahdesta pahasta on valittava toinen, pakotietä ei ole.

Oman elämänsä tilittäjä Annamari Marttinen ei kuitenkaan katso olevansa, vain aiheensa hän ammentaa omakohtaisista kokemuksista, mutta kirjojen tapahtumat ja henkilöt ovat keksittyjä. Niin tai näin, niin hyvin todelta tuntuu moni asia. Yksi kirjan riipaisevimpia hetkiä on, kun Ellen, joka jahkailee uskaltamisensa kanssa, yrittää vielä kerran tuntea jotain ja painautuu Kimmoon takaapäin halaten:

Hän yritti keskittyä, tuntea jotakin. Että jokin kadoksissa ollut tulisi takaisin, auttaisi häntä, heitä. Kimmo tuntui lähellä hyvältä, lihakset olivat napakat, iho sileä ja lämmin, vatsakumpua ei ollut. Kaikki oli niin kuin piti, paremminkin. Mutta vaikka selkä oli kuinka leveä ja lihakset tuntuivat kämmenten alla, tunne ei tullut.

Vähitellen Ellen tajuaa, että hänen on tehtävä päätös ja kerrottava lapsille, sillä kumpaakaan asiaa Kimmo ei aio tehdä. Ja kun päätös on tehty ja kauniit kulissit rikottu, mikään, mikään ei enää saa kuvaa ehjäksi. Jäljellä on vain upottava syyllisyyden suo, jossa Ellen kuuntelee yhä uudelleen Chisun laulun sanoja ’Anna mun mennä, anna mun mennä, oven avaan, en henkeä saa, mun koti ei oo täällä. Mun koti ei oo täällä.’

Kimmo on järkyttävä tapaus, sillä paitsi, että hän ei hae eroa yhdessä, eikä myöskään suostu ottamaan edes puolikasta syyllisyydestä, hän oikein käärii syyllisyyden lähtiessään kauniiseen pakettiin ja jättää sen jälkeensä entiseen kotiinsa tietäen Ellenin tarttuvan pakettiin, leväyttävän sen auki ja heittävän syyllisyyden ylleen kuin viitan, jossa lukee punaisin kirjaimin: Minä sen tein. Minä olen syyllinen.

Kimmon järkyttävyys on hänen jähmeydessään, vastaantulemattomuudessaan, vaikenemisessaan. Suoraan sanottuna henkisessä julmuudessa! Hän myös kostaa käytöksellään jälkeenpäin, mutta onneksi ei lapsia vahingoittaen.

Ellen sen sijaan jakaa asioita naisystäviensä kanssa, eroseminaarissa sekä vieraissa vuoteissa mielettömästi peläten yksin jäämistä. Paljon virtaa syyllisyyttä ja levottomuutta, sillä aika ajoin Ellen itsekin kokee olevansa yksin syypää kaikkeen:

Tuhoaako mikään naaras pesäänsä juuri kun saa sen rakennettua? Mikään muu kuin hän?

Kaikella on kuitenkin aikansa ja kun vesi virtaa riittävän rivakasti eikä jää lammikoina haisemaan, alkavat pienet ilon purosetkin juosta ja voi löytyä niitä päiviä ja hetkiä, jolloin ei enää tunnu niin pahalta, että pitää käydä välillä vessassa oksentamassa vain koska pelko ja syyllisyys ovat niin suuret. Ja tulee niitä hetkiä, jolloin mikään ei tunnu niin hyvältä kuin yksin pärjääminen. Voi olla oma itsensä, ei kukaan muu ja aivan uusi levollisuus täynnä vihreitä toivon ituja valtaa mielen. Se levollisuus näkyy hohteena iholla ja tuikkeena silmissä, eikä siihen tarvita ketään muuta toista, vaan se tulee omasta itsestä, siitä joka kuitenkin on pärjääjä, hyvä äiti ja nainen, jolla on edessään monta upeaa, odottamatonta polkua täynnä elämää, ei pystyynkuolemista.

Annamari Marttinen on tyylikäs kirjoittaja, joka osaa tulla lukijansa iholle. Hän on aina kirjoissaan omalla sydämellään, täydesti itsenään, jota harjaantunut lukija osaa arvostaa. Häntä kiehtovat ihmisten roolit ja keskinäiset suhteet:

Minua kiinnostavat totuuden ja esitetyn suhde. Toisesta ei voi koskaan tietää aivan kaikkea. Ihmiset esittävät toista kuin ovat. Etsin totuutta kirjoittamalla.

Ja totuuden, ei yhtään sen vähempää, Marttinen tarjoaa kirjassaan Ero, jota suosittelen kaikille, sillä kukaan ei tiedä huomistaan.

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Maria  Mari Susa ja Kirsi

LEENA LUMIN KIRJA-ARVONTA!

Koska 300 kirjautunutta lukijaa tuli täyteen, pidän nyt kirja-arvonnan, joka alkaa tänään ja päättyy su 4.9. klo 12. Tulokset julkaistaan su iltapäivänä ja onnettarena toimii vanhaan malliin Lumimies. Kiitos kaikille lukijoilleni!

Arvonnan säännöt ovat entiset ja kertaan ne nyt jälleen ensimmäisen arpalipun saa olemalla vakituinen lukijani tai sellaiseksi kirjautumalla. Toisen arpalipun saa linkittämällä arvontani. Linkittämisessä voitte oman makunne mukaan käyttää jompaa kumpaa tämän postauksen kuvista. Kuten aikaisemminkin, haluan palkita uskollisuutta!

Olkaa niin ystävälliset, että ilmoitatte nimenne, olkoon se sitten oma tai keksitty. Jos ilmoittautuu anonyyminä on poissa kisasta, sillä enhän silloin voi tehdä arpalippuja nimillä Anonyymi;-) Ilmoittakaa myös selvästi, oletteko mukana yhdellä vai kahdella arvalla, sillä minun on sitä melkein mahdotonta selvittää. Kiitos!

Kirjallisesti uteliaana luonteena, asetan tälle arvonnalle pienen tehtävän, joka toki on vapaaehtoinen. Pyydän kertomaan 1-3 SIELUkirjaanne. Sielukirjan määritelmä on kuin hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois, mutta uskonpa teidän tajuavan, mistä on kyse. Minulle sielukirja on se, joka on piirtynyt sisääni ikuisesti, se ei ole ns. best seller -teos, mutta toki se sitäkin voi jollekin olla, se saattaa olla joku puhki luettu, josta ei ikinä luovu tai kirja, jonka on joskus kauan sitten lukenut, mutta tuo lukukokemus on kuin se olisi tapahtunut eilen. Siis kyseessä on nyt vahva, syvä syleily, joka tuntuu vatsan pohjassa asti. Jos näitä vastauksia tulee paljon, saatan ajalla sitten kerran ne listata ja tehdä niistä oman postauksenkin.

Palkinnot menevät niin, että laitan seuraavan kuvan alle mielettömästi kirjoja ja lista elää sitä mukaan kuin ehdin sitä tehdä. Voittaja saa ensin valita siitä kolme mieleisintään kirjaa, toiseksi tullut saa valita sen jälkeen kolme haluamaansa ja kolmanneksi tulleella on vielä runsaudenpulaa, kun hän valitsee myös kolme kirjaa, jotka haluaa itselleen. Mukana on minulle rakkaitakin kirjoja, mutta kun nyt emme Lumimiehen kanssa pystyneet päättämään, että tämän vihreän huoneen seinät vedetään kokonaan kirjahyllyille, en voi pitää kaikkia kirjoja. Toisaalta: Hyvä kirja on tehty kiertämään. Pidän ítselläni vain eräät tietyt kirjailijat, useimmat runokirjat ja todella vanhat kirjat, joista on aikomus tehdä postaus pian ja sitten taide- ja historiakirjat, joista en vain voi luopua.

Tiedoksi: Olen tänä iltana poissa syömässä Siinä Yhdessä Paikassa ja huomenna ehdimme torille ensimmäisen kerran koko suvena yhdessä, joten kommentit vapautuvat sitä myöten kun olen paikalla. Nyt heti tulevat vapautuvat siihen asti, kun ehdin ja muut sitten huomenaamulla, mutta onhan tässä aikaa runsas kaksi viikkoa. Iloista arvontaa Ihanaiset!

Anna Örnberg: Maalaisunelmia - Sisällä ja ulkona varattu!

Jean Kwok: Käännöksiä

Colm Tóibín: Brooklyn varattu!

Kate Morton: Paluu Rivertoniin varattu!

Annamari Marttinen: Ero

Johan Theorin: Verikallio

Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista - Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö varattu!

Essi Tammimaa: Paljain käsin

Johanna Vireaho - Sari Tammikari: Onnellinen puutarhuri - Haaveile, ideoi, toteuta varattu!

Karin Finngaard, Gurdun Ullveit, Kari Renberg: Syksyn makuja

Carol Shields: Larryn juhlat (nid.)

Mitchell G. Bard: Kristalliyö - Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana

Marianne Cederwall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät

Monique Wiemeyer: Nauti kodistasi varattu!

Arja Paasio: Unelmien huvimajat varattu!

Ellen Dyrop, Hanna Kristinsdóttir: Ajan patinaa (nid.)

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa

Jörn Donner: Isä ja poika

Claudie  Gallay: Tyrskyt

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär (nid.)

Diane Setterfiled: Kolmastoista kertomus

Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

Marie Hansson, Björn Hansson: Bambut ja koristeheinät - uusia ideoita puutarhaan

Paulo Coelho: Brida

Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta

Åke Edwardson: Joudu jo sieluni varattu!

Valerie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta

Eeva Kilpi: Unta vain

Susan Fletcher: Noidan rippi varattu!

Sara Gruen: Vettä elefanteille varattu!

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

Max Frisch: Minä en ole Stiller

Jörn Donner: Vapauden vangit

Philip Roth: Jokamies

Elke Schmitter: Rouva Sartoris

J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa

Solveig von Schoultz: Heijastus ikkunassa

Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

Fedor Dostojevski: Pelurit

Marie-Pierre Moine: Yrttikeittiö

Piia Posti: Talven jälkeen valo

P.D.James: Yksityispotilas varattu!

Kirsi Kostamo: Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin varattu!

Alyson Richman: Van Goghin viimeinen rakkaus

W.G.Sebald: Saturnuksen renkaat

Claudie Gallay: Rakkaus on saari

Eeva Kilpi: Tamara

Nerea Riesco: Ars Magica

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (nid.)

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Isaac Bashevis Singer: Orja

Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - sisusta kotisi ajattomasti

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Knut Faldbakken: Miehen päiväkirja

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pekka Hämäläinen: Isä ja minä - Ainutlaatuinen ihmissuhde hyvässä ja pahassa

Majgull Axelsson: Kuiskausten talo

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Claas Triebel & Lino von Gartzen: Pikku Prinssin viimeinen lento - Mitä tapahtui Antoine de Saint-Exupérylle 31.7.1944

Mauri Kunnas: Koiramäki (kolmen kirjan yhteisnide)

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Ursula Karven: Helppoa joogaa aamusta iltaan

Aino Suhola: Luja ja urhoollinen sydän - Sylvi Kekkosen elämä

Maarit Enkovaara-Astraldi: Italian viettelykset

Inger Frimansson: Rotanpyytäjä

Paul Auster: Sunset Park

Pia Hall: Kausiruokaa kasviksista varattu!

Pia Juul: Hallandin Murha

Huomasin juuri, että 300 000 kävijän raja on ylittynyt, joten lisää yllätyksiä luvassa! Kiitos teille kaikille, jotka teitte tästä totta!

ne me quette pas

ELINVOIMAA MAUSTEISTA - TERVEELLISET MAUSTEKASVIT JA NIIDEN KÄYTTÖ

Tiedätkö että laventeli tyynnyttää tunteet ja yhdistää järjen ja tunteet? Tiedätkö että unettomuuteen auttavat kamomilla, anis ja laventeli? Tiedätkö että stressiä lievittävät salvia, laventeli, kamomilla ja sitruunamelissa? Tiedätkö että masennukseen tehoavat sitruunamelissa, salvia, fenkoli, timjami, meirami, minttu, rosmariini ja inkivääri?

Kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirja Elinvoimaa mausteista – Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö (Minerva 2011) aiheuttaa minulle huimausta kuin olisin nauttinut liikaa sitruunaruohoa, sillä minun piti lukea tätä viikko ja vedinkin kirjan yhtä kyytiä ja olen nyt yhtä tietoa tulvillani ja ylitse virtaava, kuin olin Piipon aikaisemman teoksen Suomalaiset marjat kanssa. Siitähän on tullut minun terveysraamattuni!

Tässä kirjassa on selitetty kaikki, siis kaikki mitä eri mausteet vaikuttavat terveyteemme, mitä sairauksia ne estävät, miten niitä voi käyttää, missä niitä esiintyy tai miten niitä voi kasvattaa itse, mikä on turvallinen käyttömäärä, miten niitä voi säilöä ja mitä mahdollisia haittoja on niiden liikakäytöstä. Kirjassa esiintyy runsaasti faktaa 44 maustekasvista! Myös kuvapuoli on ansiokas ja kirjan lopusta löytyvät sanasto, hakemisto sekä kirjallisuutta aiheesta. Alussa on kuitenkin Mausteiden historiasta, joka alkaa jo sumerilaisten ajoista, noin 3000-2400 eKr. Kuningas Hammurabin lailla (noin 1800 eKr.) oli määräyksiä käytettävistä rohdoista, joita olivat sahrami, korianteri, kaneli, valkosipuli ja mintut. Hyvin varhaisina aikoina Intia oli…

Siis luin tuon historian todella kiinnostuneena, sillä muistin jo lukion historiasta ja taisi olla Grimbergin Kansojen historiassakin paljon mausteista ja jopa maustesodista. Mausteet olivat vaikeasti saatavia ja kalliita, joten ne kuuluivat pääosin yläluokalle. Piippo kertoo että:


Egyptiläiset käyttivät paljon aromaattisia aineita lääkinnässä ja kosmeettisissa voiteissa, parfyymeissa, öljyissä, ruoanlaitossa, desinfioinnissa ja etenkin palsamoinnissa.

Ja kreikkalaisten ja roomalaisten ajalta:


Mausteet olivat osana voiteissa, parfyymeissa, ihojauheissa, suitsukkeissa ja lääkeaineissa ja niillä oli suuri merkitys vastamyrkyissä, ihmelääkkeinä ja rakkausrohdoissa. Niitä lisättiin kylpyvesiin ja niillä saatiin valo lamppuihin. Ensimmäisinä eurooppalaisina roomalaiset käyttivät mausteita ruoanlaittoon.


Ja Suomesta:


Turun linnassa tiedetään jo 1549 kasvatetun piparjuurta, persiljaa, meiramia ja minttua. Myös Viipurin luostarissa tiedetään viljellyn Keski-Euroopassa tunnettuja lääke- ja maustekasveja.

Historian jälkeen putoamme huimaaviin tuoksuihin, maustesammioihin, mutta haluamme tietää, emme ylinauttia, joten ensin saamme lukea Mitä mausteet ovat ja sen jälkeen Mausteiden vaikuttavat aineet, joka onkin sitten jo suoraa sanaa terveydestä. Teksti vilisee semmoisia sanoja kuin linalooli, pulegoni, delta-3-kareeni, eudesmoli, antosyaaniini, tujoni, tymoli, apigeniini, katekiini…,mutta ei mitään hätää, sillä jokaisen tieteellisen sanan ja nimen takaa löytyy aivan tuttuja tuotteita kuten laakeri, kaakao, kumina, valkosipuli, kapris, kardemumma, mäkimeirami…Päätin hyvin lyhyen harkinnan jälkeen antaa teille selventävin esimerkein kuvan, mitä kirjasta löytyy edellä mainittujen asioiden lisäksi eli minusta se oleellisin. Toivon, että professori Piippo sallii yksinkertaistaa näin:

Rosmariini


Rosmariini mm. torjuu tulehduksia, ehkäisee munasarja- ja paksusuolisyöpää, ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, alentaa rasva-arvoja, suojelee maksaa, saattaa ehkäistä 2-tyypin diabetesta, torjuu herpes-virusta.

Salvia


Salvia lievittää astmaa, on limaa irrottava, hillitsee hikoilua, pitää sydänsolut kunnossa, tukee henkistä tasapainoa, hoitaa ikeniä, lujittaa luustoa, torjuu tulehduksia, kuntouttaa maksaa ja saattaa ehkäistä 2-tyypin diabetestä.


Kardemumma


Torjuu suolistosyöpää, torjuu herpes simplex-virusta, antiseptinen, hoitaa kipuja ja tulehdusta, lievittää astmaa, limaa irrottava, rauhoittaa, virkistää, alentaa verenpainetta, alentaa LDL-kolestrolia, suojelee maksaa, parantaa aivojen toimintaa, suojelee silmiä ikärappeumalta, saattaa estää 2-tyypin diabetestä.

Kaakao ja kanelit


Kaakao ja kanelit ovat erittäin tehokkaita antioksidantteja, jotka estävät syöpää ja voivat myös ehkäistä liian korkean hormonitason haittoja (rinta- ja eturauhassyöpää), estävät allergioita, suojaavat sydäntä ja maksaa, auttavat kuukautiskipuihin, alentavat verensokeria ja torjuvat diabetesta.

Lisäksi kaneli auttaa ärtyneen paksusuolen oireyhtymässä sekä torjuu heliko-bakteeria.

Paprika


Suojaa ympäristömyrkyiltä, kasvattaa stressin sietoa, vaikuttaa luuston kasvuun sekä ihon ja limakalvojen terveyteen, estää harmaakaihia ja ehkäisee ennenaikaista vanhenemista.


Näin siis Sinikka Piippo esittelee kuvineen 44 maustetta ja mausteyrttiä!


Se mistä erityisesti pidin kautta kirjan ovat neliöidyt tietoiskut otsikolla Hyvä tietää. Tässä Hyvä tietää rosmariinista:

Muinaisessa Kreikassa opiskelijat pitivät rosmariiniseppeleitä, sillä kasvilla oli muistia parantava maine. Yrttiä käytettiin häissä ja hautajaisissa, ja se oli uskollisen rakkauden vertauskuva. Benediktiinimunkit toivat rosmariinin Eurooppaan 800-luvulla, ja sen viljely yleistyi etenkin luostareissa. Kihtiä ja puutuneiden jalkojen vaivoja hoidettiin 1500-luvulla unkarinvedellä (Aqua Reginae Hungariae, Unkarin kuningattaren vesi), jossa oli rosmariinia, minttua ja laventelia. Ranskan sairaaloissa poltettiin rosmariininoksia katajan kanssa huoneilman puhdistamiseksi vielä toisen maailmansodan aikana.


Ja pidin myös siitä, että kunkin kasvin kohdalla oli Varoituksia. Tässä esimerkki laventelista:

Alhaista verenpainetta sairastaville laventeli voi aiheuttaa lievää huimausta ja väsymystä. Suurina määrinä se on narkoottinen myrkky. Laventeli voi lisätä rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Liiallisena se voi heikentää muistia. Laventelia ei suositella raskauden alkuvaiheessa. Linalooni ja linalyyliasetaatti voivat aiheuttaa kosketusallergiaa.

En voi mitään sille, että kirjasta tuli mieleen kaksi muistumaa, joista ainakaan toiselle ei saisi nauraa. Paprikahan on mielettömän terveellistä ja siitä löytyy Piipon kirjassa terveysvaikutuksia sivukaupalla. Paprikoiden tuliset lajithan ovat chilejä. Nekin ovat terveellisiä, mutta hyvin kohtuullisesti käytettyinä. Kerran eräs ystäväni päätti syödä chiliä oikein kunnolla, hän kokkasi siitä jotakin ja ennen kuin puoliyö koitti hän oli sairaalassa, sillä peräsuoli oli palanut…(en naura, en naura…;-) Toinen kerta oli se, kun pyysin hajamielistä miestäni tuomaan kaupasta tähtianiksia, joilla haluan koristella sekä glögit että talon joulun aikaan. Armaani tuli kotiin useamman nomparellipussin kanssa…


Sipuleita en voi ohittaa, sillä ei sitä reseptiä, johon en tuplaisi valko- ja keltasipulin määrää. Keskityn nyt kuitenkin himolajiini eli valkosipuliin, jonka on todettu vähentävän mm. peräsuoli-, paksusuoli-, maha-, rinta-, eturauhas-, ruokatorvi-, iho- ja aivosyöpien esiintymistä. Valkosipulissa oleva diallyydisulfidi estää leukemiaa in vitro. Se vähentää mahasyöpäriskiä puolella, peräsuolisyöpää jopa enemmän.

Pitkäaikaisessa käytössä valkosipulin uskotaan lievittävän masennusta, stressiä, hermostuneisuutta, auttavan väsymykseen, parantavan keskittymiskykyä ja nopeuttavan toipilaiden kuntoutumista. Valkosipuli myös alentaa verenpainetta, parantaa ääreisverenkiertoa ja aivojen verenkiertoa sekä hillitsee ikään liittyviä verisuonimuutoksia.


Kirjan luvussa Mausteiden ja mausteyrttien viljely, keruu, säilöntä ja käyttötavat, esitellään se hurmaava suomessa kehitetty Zenrow-pöytäpuutarha, joka on ihan pakko saada. Nyt antaudun mainokselle!

Kiitän professori Piippoa hyvin antavasta tietopaketista sekä hurmaavista kuvista! Suosittelen nyt isosti tätä teosta kaikille, jotka haluavat välttää ennenaikaisen kuoleman ja jotka haluavat myös ehkäistä monia, monia sairauksia sekä samalla nauttia herkullisesta ruuasta – kera mausteiden! Ja mikä uskomattominta: Vain gramma päivässä riittää.

TIEDOTUSTA KESKELLÄ VIIKKOA

Hei!

Päätin laittaa tähän kohtaan vähän tiedotusta, sillä ehkä minä en ole ainoa johon Heberleinin kirja on kolahtanut lujaa. Mitenkään ei liity tämä asia itsemurhaan tai sen riskiin, mutta haluan muistuttaa:

Yhtä luonnollista kuin tehdä avioehto ennen avioliittoa on tehdä hoitotahto ennen kuolemaa. Täältä löytyy minun: Hoitotahtoni/ My Last Will Asian hoitaminen on hieman vaikeaa sitten kun on liian huonossa kunnossa tai jo kuollut.

Aion pitää arvonnan heti kun lukijoita on 300 tai kävijöitä blogissani on ollut 300 000. Jännä nähdä, kumpi täyttyy ensin. Luvassa on mieletön kasa kirjoja, joista kolme arvan arpomaa saavat valita kolme mieleistään. Kisaan mukaan kelpuutetaan siis lukijakseni kirjautuneet ja muut ohjeet sitten kun aika on. Sen verran kuitenkin infoan, että alkaaa miettiä mikä tai mitkä kolme kirjaa voitte nimetä SIELUkirjoiksenne.

Huomenna saatte sitten kirjan, jonka avulla voitte ehkäistä ennenaikaista kuolemaa, mutta myös pelastua monilta vaivoilta ja säilyttää vitaalisutenne ja nuorekkuutenne KAUAN. Minä kuljen hiljempaa, siis kovasti yritän, sillä tapahtui unettomuutta ja vaikka mitä, kunnes tajusin ettei ihminen ole kone. Nyt haluankin haastaa teidät kaikki

- nukkumaan enemmän eli EI iltaisin koneella vaan tuutulullaa
- lenkille viitenä päivänä viikossa, kahtena saa olla vaikka yöpukupäivä;-)
- niskajumpat viitenä päivänä viikossa
- naura enemmän, stressaa vähemmän
- älä ryhdy toisten huolten kantajaksi eli valitse ystäväsi Valonkantajista

Merkkaan itselleni joka päivä kalenteriin punaisen plussan, kun olen tätä noudattanut ja sen jälkeen kun on sata plussaa, palkitsen itseni jollain tavalla. Nyt otan kyllä förskottia, sillä aion perjantaina lähteä Bessun kanssa Siihen Yhteen Paikkaan, jossa saa maailman parasta korvasienikeittoa, maailman parasta poroa (anteeksi kasvissyöjät!), maailman parasta tunnelmaa...Ja minusta tähän sopii nyt todella hyvin eräs Ailin runo:

Moniongelmaisen kriisipalveluksi
älä ikinä haksahda.
Törkytunkiona ja saostuskaivona
saat olla rakastettu sijaiskärsijä.
Omat ongelmansa hän kippaa ilomielin
sinun ristiksesi syytääkseen syyttömänä
yhä uusia ongelmia.

- Aili Nupponen -
Elämänpelto

Bis Morgen!

♥:lla Leena Lumi

PS. Jestas, nyt on 300 lukijaa! Avaan arvonnan pe aamuna, jos vielä silloin tuo 300, minun pitää tehdä kirjalista ja kuvakollaasi ja....Kaikki jotka rakastavat arvontoja, kiittäkää Norkkua, hän on 300. lukijani! Tervetuloa lukijakseni Norkku♥