tiistai 30. elokuuta 2011

HALLANDIN MURHA

Pöly lentää vain silloin kun siivotaan ja tomutetaan. Jos sen antaa vain olla, se jää siihen missä se on.

Edward Munch Rolf E. Stenersenin mukaan

Piia Juulin Hallandin murha (Atena 2011, suomennos Katriina Huttunen) rikkoo kaikki perinteisen rikosromaanin kaavat niin tyylissä kuin rakenteessa. Tätä ei ole kirjoitettu ennen! On koettu, että poliisityöskentely murhan jälkeen siirretään kulissien pimentoihin, on koettu, että kaikkea käsitellään vasta murhan jälkeen, on koettu sitä sun tätä, mutta Juul piirtää ennenkokemattoman neitseellistä jälkeä mustarastaan huilun säestäessä taustalla.

Kaikki tapahtuu ampumisen jälkeen. Bessin avomies Halland on ammuttu kadulle kotitalonsa lähelle. Lukija katsoo kaikkea kuin filminä, mutta niin tuntuu tekevän leskikin, sillä Bessiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän ei osoita mitään surevalle leskelle sopivaa roolia vaan sekoilee omissa elämänsä jossitteluissa, joita ovat ero ainoan lapsensa Abbyn isästä, oman perheen ja suvun hyljeksintä häntä kohtaan ja se ettei hän taas halua tavata omaa äitiään. Hän on kartettu ja karttaja. Lukija saa itse päätellä mikä on syy, mikä seuraus. Bess on yhtäältä suorastaan karkean rehellinen:

Kun hoipertelin vessaan, vauhti ja viini ja ilo saivat minut vaappumaan, ja suureksi ilokseni väänsin siellä suurimman ja kauniimman muotoisen paskan jonka olin koskaan nähnyt. Tarkastelin sitä tyytyväisenä ja harmittelin etten voinut kertoa siitä paskasta kenellekään, en Hallandillekaan, ja olin juuri laskemassa sitä pöntöstä kiskoille, kun huomasin….

Bessistä voi saada myös kuvan, että hän on sairas. Tai sitten sosiopaatti vailla empatiakykyä. Toisaalta hän on kovasti kaivannut tytärtään, jota ei ole saanut tavata eronsa jälkeen, mutta siinäkin on jotain epätodellista: Aivan kuin hän tietäisi, että hänen kuuluu kaivata edes tytärtään.

Kirjan ehdoton keskiö ja myös kertoja on Bess, ei murhattu Halland. Bessin töykeys ja piittaamattomuus heittävät öljyä tuleen tilanteessa kuin tilanteessa. Kun Hallandin raskaana oleva sisarentytär Pernille ilmestyy hänen luokseen aidosti surevana, sekin vain raivostuttaa Bessiä:

”Vien sinut kohta asemalle”, sanoin ja istuuduin. ”et voi jäädä tänne. Riistät minulta surun.” Sanoin tosiaan niin.


”Et näytä kovin surulliselta”, hän sanoi.


”Enkö? Siinäpä se! Et voi jäädä tänne vetistelemään – minähän hänet olen menettänyt, et sinä.”


”Olenpas!” Miten hän pystyikään näyttämään loukkaantuneelta. Haukkasin kiukkuisesti näkkileipää, ja kun käänsin palasta suussani, tunsin että jokin oli hullusti. Sylkäisin sisällön käteeni, näkkileivänpalasia, sylkeä ja puolikkaan poskihampaan.


”Voi jumalauta!”, huusin. ”Sinun ei pidä olla täällä.”


”Käyn hakemassa tavarani yläkerrasta”, hän kuiskasi ja oli poissa.

Aivan varmaa on, että Juul tekee kirjoittamisen historiaa riisutulla tyylillään, mutta hän ei ole joukossa aivan yksin. Mitä tästä pelkistetystä, töykeästä tekstistä tuleekaan mieleen? Tekstistä, jossa välillä laulaa mustarastas? Muistiini tuli Marguerite Durasin karkea kieli, jossa kuitenkin:

Ruis kahisee illan tuulessa ympäröiden naisen, joka katselee hotellia, jossa minä olen toisen naisen, Tatjanan kanssa. (Lol V. Steinin elämä)

Sama karkeus, sama mitään kaihtamattomuus, sama tapa tarjota enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia eli lukija saa itse kuvitella sen, mitä kirjailija ei kerro. Toki erojakin löytyy, sillä Duras syttyy välillä maalailemaan kuin taidetta, kunnes seuraava karkeus jo pyyhkii kuvan pois. Juul sen sijaan on täydellisen mielistelemätön, ei hetken armoa suo vaan painaa päälle:

”Ei saa ampua!” kiljaisin ja sitten tuli pimeää. Auton ovi avattiin ja auton sisältä kajasti vähän valoa. Joku tuli minua kohti, taistelin päästäkseni pystyyn ja saadakseni samanaikaisesti alushousut jalkaani, kellahdin kumoon ja kastuin. ”Ja hammaskin minulta on lohjennut!” huusin.

Ja juuri tämän jälkeen mieleeni tuli jostain syystä Herta Müller, jonka teokset ovat niin uskomattoman täydelliset erialaisuudessaan, suoruudessaan. Ei mikään ihme, että Hallandin murha on voittanut Tanskan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnnon Den Danske Banks literaturprisin...

Sen verran Juul paljastaa, että Bess kärsii jonkinasteisesta alkoholismista, joista sitten syntyy outoja tilanteita. Kirja on vain alle kaksisataa sivua, mutta sisältää enemmän kuin monet tiiliskiviromaanit. Tätä ei pysty jättämään kesken. Ja jokainen luku alkaa mitä oudoimmalla sitaatilla, joka on otettu ihan mistä tahansa ja niistä saattaa löytää yhteyttä alla olevaan lukuun tai olla sitä löytämättä. Bessiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja jossain vain viheltelee mustarastas.

Tulkaa sisään vain – täällä ei ole muita kuin minä ja iso lihakärpänen.

Raymond Chandler: Pikkusisko

Im wunderschönen Monat Mai

***

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku, Erja, MarikaOksa, Kirsi ja Susa

21 kommenttia:

  1. Minä olen alkanut lukea kirja-arvioita sellaistakin kirjoista, jotka itse aion lukea. Nyt en uskaltanut. :) Hallandin murha on siis minullakin odottamassa lukuvuoroaan ja voin sanoa, että todellakin odotan tätä kirjaa. Odotan, että saan ainutlaatuisen lukukokemuksen, joka jää vahvasti mieleeni.

    Palaan sitten, kun olen Juulin kirjan lukenut!

    VastaaPoista
  2. Katja, niin minäkin eikä haittaa yhtään!

    Saat kokea jotian todella ainutlaatuista. Tämä on sellaista tekstiä, jossa on se kuulisa pohjaimu.

    Jep!

    VastaaPoista
  3. Vihdoinkin joku muukin on lukenut tämän! En itse uskaltanut paljastaa tuota alkoholismia, koska se selittää aika paljon siitä, mitä Bess oikein touhuilee. Lukijallehan juominen paljastuu oikeastaan vasta lopussa. Erikoinen kirja, eikä vertaaminen Mülleriin ole mielestäni lainkaan kaukaa haettu.

    VastaaPoista
  4. Kirsi, nyt vasta huomasin katsoa, ketkä ovat tehneet...olen mennyt täysin kirjoittamisessa...

    Niin, tässä juomista kuin salataan tai ainakaan sitä ei alleviivata. Yksinkertaistaen sillä voisi selittää koko Bessin luonteen, mutta olisi kiehtovaa ajatella, että siinä on jotian muutakin kuin vain alkoholismia.

    Siis olen lukenut monta Mülleria ja olen hänestä hyvin inostunut. Herta käyttää kieltä näin ja tuo hammasjuttu oli niin jotenkin...,että se oliis ihan hyvin voinut olla vaikka Hertan kirjasta.

    Tässä tekee mieli verrata, sillä sen verran erikoista tyyli on, mutta ehkä tämä onkin jotain vallan uutta.

    VastaaPoista
  5. Mulleria verrattuna rikosromaaniin? onkohan tämä minulle liian vaikea? kuulostaa kiinnostavalta, tuota loppuun laittamaasi lainausta on vaikea vastustaa...

    VastaaPoista
  6. Anni, älä nyt;-) Ensinnäkin onko Müller edes vaikeaa...ja toisekseen, se tunne minulle vain tuli. Olen lukenut Hertalta Ihminen on iso fasaani, Sydäneläin, Matala maa ja Tänään en halunnut tavata itseäni. Tässä on JOTAIN samaa TYYLISSÄ.

    Siis arvaan, että et voi olla tätä lukematta. Ja suosittelen!

    VastaaPoista
  7. Kuulostaapa todella kiinnostavalta, erilaiselta kirjalta. Tuo mitä sanot tyylistä ja tyylinäytteet... Täytyy ainakin vilkaista, jos tämä tulee vastaan, aihepiiri saattaa tosin mennä mukavuusalueeni ulkopuolelle ;).

    VastaaPoista
  8. Maria, eikö meitä kaikkia oikein kehoiteta nyt menemään mukavuusalueemme ulkopuolelle;-) Toisaalta, tämä ei tee sitä sinulle. Tämä on niin eri kuin voit uskoakaan. Ja Bessin pään sisällä tekee mieli pysyä, sillä nainen on sen verran erikoinen. Parisataa sivua meni kuin huomaamatta.

    VastaaPoista
  9. Minua tämä jo odottaa kirjapinossa, ja olen tästä ollut kiinnostunut, mutta kieltämättä nyt tämän juttusi jälkeen pitää nostaa kirjaa ylemmäs pinossa, että tulee nopeammin lukuun ;) Ellen sitten extempore tartu tähän jo heti seuraavaksi.

    VastaaPoista
  10. Susa, suosittelen. Tämä oli iso yllätys minullekin. Nyt kuitenkin tiedät, että on murha, mutta sen jälkeen mikään ei mene kuin meidän muissa dekkareissa, eikä tämä kai dekkari olekaan. Ei.

    (Arvonnan kuohujen laskettua toivon pääseväni hemmottelemaan itseäni 'tiedät-kyllä-millä'.)

    VastaaPoista
  11. Vau, olipa koukuttava kirjoitus! Kyllä tämäkin täytyy pitkälle listalle lisätä... :-)

    VastaaPoista
  12. Booksy, tämän lukee nopeasti. On ohut, mutta ei 'ohut'. Kesken et pysty jättämään, kun olet aloittanut.

    VastaaPoista
  13. Kuulostaapa mielenkiintoiselta, tämä täytyy lukea. Etenkin kun kansikuvakin on noin kaunis. Olen aivan heikkoina isoihin lintuihin: variksiin, korppeihin...

    VastaaPoista
  14. Vaikuttaa kirjalta, jota joko inhoan tai rakastan. Pakko saada tietää kumpaa...

    VastaaPoista
  15. Lumikko, minä pidän kaikista linnuista, mutta etenkin haukoista,pöllöistä, korpeista etc. Ison parvekkeemme kaiteella istu välillä haukka ja katsoo minua suoraan kohti lasin läpi: Elämän tähtihetkiä.

    Tämä kirja siis oikeastaan ei ole dekkari, ainakaan minun mielestäni...mutta tätäkään ei voi jättää kesken.

    ***

    Erja, et voi jättää tätä väliin. Tämä on niin uutta tyylillisesti. Toinen tyyliylläri jo tänä vuonna. Ensimmäinen on Ovalden Mitä tiedän Vera Candidasta, jota myös suosittelen.

    VastaaPoista
  16. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta uutuudelta. Pitää laittaa lukulistalle ehdottomasti!

    VastaaPoista
  17. Kuutar, suosittelen ja arvaan jo, että pidät.

    VastaaPoista
  18. Laitanpa listalle minäkin, jos tämä vaikka täyttäisi minua vaivaavan dekkarityhjiön. Kansi ainakin on kaunis.

    VastaaPoista
  19. Linnea, jos kaipaat kunnon jännitysromaania, psykologista, lue Läckbergin Merenneito. Jos kaipaat jotain jossa on murha, mutta muu onkin sitten jotain aivan uutta ja kiinnostavaa, lue Hallandin murha.

    Kansi on upea, mutta niin on kirjakin: Uusia uria aukova.

    VastaaPoista