KIVUN JÄLJET

Will kieräytti Angien vatsalleen ja painoi hänet puulattiaa vasten. Hän tarttui Angieta käsivarsista ja lukitsi ne toisella kädellä, niin ettei Angie pystynyt enää taistelemaan vastaan. Sitten hän tempaisi Angielta vaistomaisesti alushousut jalasta, Angie upotti kyntensä Willin kämmenselkään, kun Will työnsi sormensa hänen sisälleen.

”Paskiainen”, Angie sähisi, mutta hänen alapäänsä oli niin kostea, että Willin sormet liukuivat sisään kuin huomaamatta. Hänen löytäessään oikean kohdan Angie kirosi jälleen ja painoi kasvonsa lattiaan. Hän ei koskaan lauennut yhtä aikaa Willin kanssa. Sellainen kuului hänen valtapeleihinsä. Hän puristi Willistä viimeisetkin mehut, muttei koskaan antanut Willin tehdä hänelle samoin.

Karin Slaughterin uutuus Kivun jäljet (Undone, Tammi 2011, suomennos Annukka Kolehmainen) paljastaa kaikkia muita Slaughterin kirjoja vahvemmin, miten taitava kirjailija on koukuttamaan lukijansa. Tämä nero nainen Atlantasta tietää, että mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin kiima, kuolema ja erikoiset luonnekuvaukset! Kivun jäljet ei kuitenkaan keskity seksiin, mutta kun se sen tekee, on jälki huimaa ja vakuutan, että alun sitaatti jatkuu tulikuumana…, mutta nyt kaikki on toisin kuin aikaisemmissa Will Trent –dekkareissa, sillä kirjan tarina on oikeastaan niin kauhistuttava, montaa nuorta, menestyvää naista koskeva rikos, että meidän kiltistä, lastenkodissa varttuneesta Willistämme on kehittymässä poliisi, jollaiseksi hän ei koskaan halunnut tulla. Hyvä Will kohtaa niin ison Pahan, että hänen sietokykynsä katkeaa ja tapahtuu jotain, mitä kukaan ei olisi uskonut.

Itse rikoksista en kerro muuta kuin, että joku sieppaa nuoria, hyvin hoikkia, menestyneitä naisia ja vie heidät johonkin. Toisilla naisista on lapsi, mutta jokaista heistä yhdistää kolme asiaa: anorexia tai bulimia, menestys ja hyvin hankala luonne. Rikoksia alkaa tutkia tuttu ja hyvin kiinnostava rikosetsiväpari Faith Mitchell ja Will Trent. Heidän keskinäisiä välejään saa jopa nauraa, sillä Will sietää välillä aivan sietämättömäksi äityvää Faithia omalla jännittävällä tavallaan ja yllättäen Faith tuntee saavansa Williltä sitä jotakin, mitä tarvitsee kestääksensä omaa itseään sekä oman elämänsä sekasortoisuutta. Pakan ylitehokkaana sekoittajana sekä ryhtiin laittajana toimii Amanda Wagner, 60+, Georgian etsivätoimiston Atlantan paikallistoimiston apulaisjohtaja, joka saapuu murhapaikallekin korot kipinöitä iskien sekä toteaa yllä mainituista alaisistaan:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä yhtään mitään.

Nyt tekee mieli sanoa, että onnellinen se dekkarinlukija, joka on lukenut Slaughterilta sekä Grant County että Atlanta –sarjan, sillä tämä kirja aloittaa Georgia –sarjan ja perustuu paljon siihen, mitä on tapahtunut aikaisemmin. Etenkin henkilöiden tekojen ymmärtämiselle päähenkilöiden menneisyys on avain heidän nykyisyyteensä, mutta toki tämän voi lukea omanaankin, sillä hiukan kerrataan. Slaughter on kuitenkin niin osaava ja oivaltava kirjoittaja, että hän ei jää junnaamaan kertaamiseen, vaan tarina etenee juuri täydellisellä tempolla. Tässä yksi syy, miksi luen Karin Slaughteria innolla: Täydellinen tempo! Ikävystyn kuollakseni jos tarinan kuljetus on liian hidas, mutta ärsyynnyn, jos se on liian nopea.

Kivun jäljet on siitä erityinen, että nyt yhteen tulevat yllättäen Grant County –sarjan Sara Linton ja Atlanta –sarjan Will Trent. Ja sanon tämän tässä ja nyt: Roikun nyt koukussa, joka on yhtä pitävä kuin Patricia Cornwellin Kay Scarpetta –romaanit. Ihan hirveää, että odotan nyt jo kuumana Slaughterin seuraavaa kirjaa!

Miten hauska nyanssi, että Willillä on Betty niminen chihuahua…, mutta menneisyys ei jätä häntä rauhaan, sillä yllättäen hänen Atlantan lastenkodissa viettämänsä vuodet saavuttavat hänet jälleen Angie Polaskin palatessa reissuiltaan kuin kulkukissa juuri kun Will oli alkanut ajatella Sarasta, että…Angie on haistanut veren ja päättänyt tulla muistuttamaan miten sitkeä on heidän yhteisen kammottavan lastenkotilapsuutensa naru, miten heidän verensä on sama kuin kipujen muistot, mutta kerrankin Will näyttää Polaskille, miten äkäpussi kesytetään!

 Will tietää ja tuntee kuitenkin hyvin vahvasti, että Angie Polaski, hänen jokaisen arpensa tuntija, hänen pimeytensä jakaja, on suurin virhe hänen elämässään…

***

Tämän kirjan on lukenut lisäkseni ainakin Kuutar ja Susa.