tuovat sinut vielä kauan mieleeni,
ja siihen aikaan, kun kesä alkaa,
on erityinen tuoksujen ja tunteiden seos
jonka vain minä vaistoan,
se on minun sydänkemiaani: akasioiden suru -
jos olen surullinen, se johtuu akasioista. Kauan
sinä lähetät vielä rakkauden pieniä salamoita.
Joskus sinusta tulee auringonpaisteen tuuliratsastaja,
joskus sytyttelet joulukynttilöitä.
Ja joskus taas meloni on suolainen.
Ja sinä katsot minua vielä monta monituista kertaa.
En halua unohtaa enkä liioin muistaa.
On oleva tuhansia pikku hetkiä
jaettuna aaumunkoittoihin, päiviin, öihin,
orgioihin ja juhliin, työhön ja lepoon,
ikävään ja himoon, kaupunkeihin ja kyliin,
keväisiin, syksyihin, kesiin, uneen, valveeseen,
musiikkiin, hiljaisuuteen, auringonpaisteeseen, lumipyryyn,
niin että kaikkea riittäisi pitkiksi vuosiksi.
Miten paljon me leikimme ennen sitä!
Miten kauan odotimme toisiamme, annoimme odottaa toisiamme!
Kivuksi pingotettu himo.
Ja jokainen syleily oli ensimmäinen.
Vasta nyt tiedän sen, viimeisen syleilyn jälkeen.
Mutta jo silloin: jokin lamauttava etäisyys,
jokin suloinen vieraus, jokin pyörryttävä mahdottomuus.
Jo silloin, myös silmiesi edessä: poissaolossasi
niin kuin sylissäsi.
Muistojesi evankeliumissa, jo silloin.
- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Iines
Set Fire to the Rain
Kaunista! Tuota akasioiden surua en tosin ymmärrä:akasiat ovat niin kauniita kukkiessaan ja tuovat pelkästään iloa.Toth jostain syystä yhdistää akasiat särkyneeseen sydämeen.
VastaaPoistaJael, minusta tämä on järkyttävän kaunis runo.
VastaaPoistaTuo akasiat on vertauskuva jollekin hetkelle, kielikuva. Voihan olla vaikka iiristen suru, jos olet kokenut rakkauden surun niiden kukkiessa. Tai ruusun suru, jos rakastit paljon ruusujen aikaan, mutta rakkaus on poissa, vaan ruusut vielä vain muistuttavat. Minusta esimerkiksi siniset iirikset ovat jollakin tavalla surumielisiä kukkia, vaikka kenenkään muun mielestä välttämättä ei.
Ajattele, jos syleilet viimeisen kerran rakastasi ja tunnet jo menetyksen syleilyssä ja silloin on juuri unikkojen aika. Mistä muistat aina tuon hetken: hurmaavista unikoista!
Ihana.♥
VastaaPoistaIrmastiina, no niin on: Olen tästä ihan järistynyt.
VastaaPoista♥
Todella kaunis ka vahva runo! Ja jotenkin niin sinua (siis sikäli kuin sinua tunnen), etten yhtään ihmettele, että tämän toit blogiisi. <3
VastaaPoistaAnna Elina, minusta joskus tuntuu, että tässä myös tutustutaan. Kun olen vuoden tai kahden blogiystävyyden jälkeen tavannut ihmisiä, he ovat kuitenkin kuten on tuntunut myös netissä, vain nimi voi olla eri.
VastaaPoistaMinustakin tämä on minua ja muutenkin pidän tästä runokokoelmasta valtavasti.
Kyllä tässä tosiaan tutustuu ihmiseen. Se, mitä ja miten kirjoittaa kirjoista, paljastaa persoonastakin paljon. Puhumattakaan näistä muista keskusteluista, joita täällä käydään. Olen vähitellen huomannut löytäneeni täältä sellaisia ihmisiä, jollaisia jo kuuluu omaan tuttava- ja ystäväpiiriin ja joiden kanssa on helppo kommunikoida. Siis jokin sellainen tietty yhteys tuntuu löytyvän joidenkin blogistien kanssa. Toki täällä voi aika paljonkin jättää piiloon halutessaan, mutta itse ainakin olen - täälläkin - avoimin kortein eli pyrin olemaan oma itseni (tietenkin meillä ihmisillä on aina kaikissa sosiaalisissa tilanteissa jokin rooli päällä, mutta siinä määrin kun on mahdollista, pyrin aitouteen ja avoimuuteen).
VastaaPoistaNo, sainpas höpötyskohtauksen. ;-)
Kaunista, mutta jotenkin niin surullista. Ihana perhoskuva.
VastaaPoistaHeippa leena!
VastaaPoistaminä heti sinun ajatuksestasi, sanomattomasta suosituksestasi ostin tämän runoteoksen.
se on niin ihana, niin vahva ja painava..
Etenkin tämä järisyttävän kaunis, kuten totesit jaelille, rakkausruno!!Ei jätä ketään sivulliseksi..
Anna Elina juuri höpötyskohtaukset saavat ihmiset tutustumaan! Muistan ikuisesti sen yön, kun koneella oli kolme naista, Susa, Katja ja minä. Olin sitä enen löytänyt Katjan (Lumiomenan) blogin iltana, jolloin hän aikoi lopettaa bloggaamisen ja minä menin väliin. Otin yhteyttä maailmankuuluun kuvaajan Jeff Curtoon ja tilasin lumisen omenan kuvan. Siis olen suomalainen ja tilaan lumisen omenan kuvan mieheltä, joka kuvaa pääosin Italiassa;-) Sain sen luvalla ja kiitoksella, että 'eivät muut edes kysy'. Sitten tuli tämä Susa -ilta. Susa kommentoi ahkerasti Katjalle ja minulle ja sitten minä totesin, että 'peursta kirjablogi'. Oli puoliyö ja aloimme miettiä blogin nimeä. Mitä kaikkea siinä ehdoteltiinkaan ja sitten tuli väsy. Aamulla kun heräsin oli Susa jo perustanut bloginsa Järjellä ja tunteella, joka oli hänen oma nimivalintansa. Me oltiin silloin yöllä niin intona, että joku olisi voinut luulla, että ollaan humalassa. Nämä ovat sellasia muistoja, jotka eivät häviä. Ja monta, monta muuta, joista hauskin on Tuuren syytä!
VastaaPoistaKun tapasin Katajn ja Tuuren, he olivat juuri kuten olin ajatellutkin ja olimme yhdessä syömässä. Mukana oli myös Sara (Tyttökirjat Sara) sekä minun ystäväni täältä päin.
Susan aion raahata johonkin paikalliseen ruokapaikkaan heti kun saamme siihen yhteisen ajan. Hän asuu siis harjukaupungissa kuten minäkin. Minä vain täällä äärimmäisellä saarella...
Sitten Jael oli tänä kesänä vieraanamme ja heti oli kuin olisi aina tunnettu ja vieläkin enemmän.
On tämä aika ihmeellistä!
Sarppu, minä pidän surullisesta, tummasta, rankasta, kauniista, syvältä tuntuvasta...
VastaaPoistaIines on kuvaajana aikamoinen ja sinä olet toinen!
***
Hei!
Muistankin, että ostit. Tämä on niiiin uskomaton ruonoteos. Olen aivan myyty.
Tässä runossa on niin paljon kaikkea...ollutta, mennyttä, kaipausta ja unohtamista, tuoksuakin, intohimoa, hyväksymistä...eli tapahtukoon sinun tahtosi...
Ihanan kaunis runo! Nyt mietin, että miksi en lue runoja, mitä ihmettä pelkään niissä?
VastaaPoistaLeena, olen nyt vaihtanut bloginimeni Lauran sijasta muotoon "Laura / Lukuisa". Ehkä se helpottaa blogini muistamista :--)
Mukavaa viikonloppua <3
Laura, runo on tunnetila, joka voi tukea lukijan tunnetilaa - parhaimmillaan. Runo voi myös auttaa lukijaa löytämään oman sisäisen runoilijansa, sillä runo on kuin ihana virus: se tarttuu!
VastaaPoistaOi, kiitos! Nyt minä pysyn jäljilläsi. Noita luku-alkuisia blogeja on minulla seurannassa jo niin runsaasti, että en kertakaikkiaan ole löytänyt sinua.
Kiitos samoin sinulle!
Upea kuva ja runovalinta! :D
VastaaPoistamahtavaa viikonloppua sulle :)
Akiss, kiitos!
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle!
Wau mikä runo!! Tuli ihan kylmät väreet.
VastaaPoistaNyt todellakin joutuisit raahaamaan minut syömään, sillä edelleenkin olen kipeä. Itkettäisi jos ei muut jutut nyt naurattaisi. Antibiootteja on menossa nyt 4s päivä, joten jospa se tästä pikku hiljaa.
Se oli tosiaan aikamoinen idea rikas yö kirjablogistaniassa, kun viestit sinkoilivat täällä blogissasi :)
Susa, arvaan, että tämä menee sinulla..., koska meillä sama runomaku: Rekola ja Neruda mm.
VastaaPoistaKaikella on aikansa ja vielä me mennäänkin. Tiedän, miten rankalta tuo kaikki tuntuu, sillä olen ollut siellä. Joskus tuntui, ettei ollut muuta kuin joku aina sairaana tai sitten sitä jotian muuta.
Kolmas vuosi on minulla nyt menossa ja takana on Kolme Isoa muistoa: Katja, Tuure ja sinä.
Sinä yönä ei ollut väsymyksestä tietoakaan.
(Annoin sinulle niitä ohjeita, mutta suutarin lapsella ei kenkiä...kerron meilissä myöhemmin.)
Nousujohteista viikonloppua sinulle!
♥
Aion silti niistä ohjeistuksista laskea itselle oman version, suht saman ;)KUNHAN tästä joskus tokenen. Nyt lähden tänään jo toisille päiväunille. Päätin uskoa lääkärinKIN neuvoa eli LEPOA, LEPOA JA LEPOA!
VastaaPoistaJa samalla iski tajuntaani oivallus..Onko tämä 4 vk sairastelu kehoni ja mieleni keino ns. väkisin opettaa minua hölläämään sekä huolehtimaan itsestänikin eikä aina toisista?? Kylläpä vetikin hiljaiseksi tämä oivallus nyt minut.
Susa, nimenomaan niin!
VastaaPoistaMinusta tuo LEPOA, LEPOA, LEPOA kuulostaa hyvältä ja sitä tarvitsee tässä eräs toinenkin.
Sinä pyörryt, kun minä todistan miten totta se on, mitä aavistat. Minulle se jo tapahtui...Meilaan heti kun ehdin...
toteaa
toinen hiljaiseksi mennyt
Huikea kuva ja koskettava runo.
VastaaPoistaUnelma, eikö vain! Kiitos psta♥
VastaaPoistaMikä runo! Ja mikä kuva! Ja kuinka ne sopivatkaan yhteen. Minä täällä vain huudahtelen "tyttöjen päivän" (eläkkeellä oleva äitini, viisivuotias tyttäreni ja minä Ullanlinnanmäellä, Kaivopuistossa, meren rannalla ja Stockalla) jälkeen enkä osaa sanoa mitään järkevää. Mutta muistan tosiaan nuo hullut ja ihanat blogialun keskustelut. Täällä tapaa kyllä ihania ihmisiä. <3
VastaaPoistaKatja, eikö vain...runo siis.
VastaaPoistaSinun päiväsi kuulostaa upealta, eikä aina tarvitse mitään järkevää, ollaan hulvattomia vain.
Meillä oli hauskaa silloin! Onko enää aikaa olla hauskaa...Parasta on kuitenkin tavata ihania, uusia, kiinnostavia ihmisiä kuten sinä ja Susa etc.
♥
Kaunis runo Lumileena ja vaikka tällä ei Olgaa ehkä tarkoitettukaan tuli hänkin jossain vaiheessa mieleen ja tuo perhonen, onko oma valokuva???
VastaaPoistaMustaleski, tässä olisi paljon Olgaan sopivaa, mutta sitä varten on yksi muu runo - sitten kun...Vanha Neiti on nyt ollut yllättävän prteä kun säät ovat hieman viilenneet ja sitten joku muukin on vaikuttanut eli hänen kuntonsa poukkoilu on meille täysi mysteeri, jokainen yllätys hyvästä kuitenkin aina yhtä suuri ilo. Eilen olimme puutarhapuuhissa ja yht' äkkiä en nähnyt Olgaa missään. Sitten utlin sisälle ja Hänen Majesteettinsa nukkui minun sängylläni hyvin elämäänsä tyytyväisenä. Sänkymme ei yhtä matala kuin Olgan runkopatjavuode tai meidän sohva, joita hän yleensä käyttää, joten hiukan ihmettelin;-)
VastaaPoistaOi ei, en minä pysty tällaisiin kuviin. Katso alla nimi eli Iines. Klikkaa siitä, niin näet ihmeitä!
Kaunis runo täynnä rakkauden kaipuuta, odotusta ja eron viimeisen syleilyn ikuinen muisto.
VastaaPoistaKuva on hieno.
Arleena, tämä on uutta unkarilaista runoutta ja vie nyt minua ja muutamaa lukijaani.
VastaaPoistaIines on todellinen kuvaajamestari.