keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

VALKOISTA PITSIÄ, MUSTAA PITSIÄ

Annamari Marttisen Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä (Otava 2002), on hänen esikoisromaaninsa, jossa liikumme vähän lukiomuistoissa, mutta jo kuitenkin varhaisaikuisten parissa. Kipuilemme suhteiden päättymisiä ja hylätyksi tulemisia, löydämme vihdoin parimme, saamme lapsia ja heidän myötään aivan uusia tilanteita: valvottuja öitä, haluttomuutta, paituleita pitsisten babydoll-yöasujen sijaan, hiekkalaatikkoelämää muiden verkkaripukuäitien kanssa ja keskustelun aiheita, joissa:

Tuunettekste Lehtisen Mannaa, se käytti pillereitä kakstoista vuotta yhteen menoon ja sitten kun se olis halunnut vauvan, se ei tullutkaan raskaaksi. Ne yritti ensin vissiin kaks vuotta mutta mitään ei tapahtunu. Mannan lääkäri oli neuvonut, että pitää rakastella suurinpiirtein päällä seisoen ja sitten pitää jatkaa sitä päällä seisomista vielä ainakin tunti, että siittiöt pääsee kattokaas paremmin sinne perille, tiesi Marjaana, onnellisesti neljännellä kuulla.


No niin. Tässä minun nyt kuuluisi sanoa, että ’en kestä lukea puhekieltä, en kestä tällaista’, mutta kun hyvinkin kestän tässä kirjassa, johon se niin kuuluu tai sitten Marttisella on joku loitsu tehtynä minun suuntaani. Mistä kevät alkaa kirjan olen jo lahjoittanut eteenpäin, joten en muista siitä muuta kuin vahvan tarinan ja kieli ei ollenkaan häirinnyt. Toki siinä oltiinkin jo keskiluokkaisemmassa ilmapiirissä ja etenkin perheen opettajaäiti kannatteli kovasti perheen edustavuutta ja piti kulisseja kasassa, vaikka lopulta itse suurimman tragedian aiheuttikin.


Marttisen esikoisteos alkaa täydellisestä heinäkuun illasta, sellaisesta illasta, joka seuraa helteistä päivää. Katuja piiskaavat korot, kukkamekkojen helmat heilahtavat, katse kohtaa katseen, ilmassa on taikaa. Inari ja Kare ovat pari, joka lähtee kaupungille tapaamaan Marikaa ja Antonia, joita Inari ei ole ennen tavannut. Kare tuntee Antonin ja muistaa, että Marika ja Anton olivat lukion lemmenpari. Sellainen pari, jonka me kaikki muistamme. Pari, joka menee yhteen heti lukiossa ja kihlajaiset ovat samana päivänä kuin ylioppilasjuhlat tai jo ylioppilaskevättä edeltävänä uutena vuotena. Nyt kuitenkin on ilta jolloin Irina näyttää aivan intiaaniprinsessalta ja Marika on tyylikäs, oljenvaalea grace kelly ja Marika tuntee Antoninsa niin hyvin ja huomaa miten intiaaniprinsessa katsoo hänen miestään, että ’sinä iltana terassilla Marika ja Kare putosivat puh, pah, pelistä pois.’

Tämä ei ole dekkari ja muutenkin lienee varsin helppo arvata, miten unelmarakastavaisille käy lasten myötä, joten kerron pienesti keskeltä ja sitten lopusta erään kiintoisan ja jätän loppuratkaisun auki. En kuule mitään vastalauseita joten tässä lumoavan intiaaniprinsessan tuntoja synnytyksen jälkeen:

Tunnin kuluttua osaston suihkussa Inari riisui velton, hikisen ja maitoisen yöpaidan ja viskasi sen pyykkipussiin. Hän oli lukenut odotusaikanaan jostakin kirjasta, että näky kokovartalopeilissä saattaa olla järkytys heti synnytyksen jälkeen.


Peili oli höyryn samentama, mutta hangattuaan sitä käsipyyhkeellä Inari pystyi kyllä näkemään naisen, joka häntä peilistä katsoi. Naisen rinnat eivät olleet isot, ne olivat valtavat, raskaat ja sinisten suonten juovittamat. Naisen vatsa oli pullea, samanaikaisesti sekä pullea että veltto. Hänen hiuksensa olivat menettäneet kiiltonsa yhdessä yössä, ne makasivat masentuneina ja uupuneina pitkin hänen päätään ja valuivat selkää. Hänen alapäätään pakotti ja kirveli ja veri valui pitkin hänen reisiään. Hänellä oli vanhan naisen, kuusikymppisen mummon vartalo.


Tämä on Marttista eli asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Tulee mieleen Marja Björkin Puuma, en voi estää mielleyhtymää. Älkää silti vain yhdistäkö näitä kirjoja, sillä täytyy muistaa ihan eri tarina ja mitä aiheilla on haettu. Vain kirjoittamistyylissä ja rohkeudessa on samaa ja lisäksi luen näitä molempia naisia mielelläni, mikä ei ole ollenkaan selviö, sillä...


Marttisen kuvaamat rakastelukuvaukset tuntuivat todellisilta, tosin aikuisempi henkilö jää kaipaamaan mukaan enemmän aistillisuutta, mutta pitää muistella itseään vähän päälle parikymppisenä, joten tämmöistähän se. Ja aina ja kaikkialla.


Koska en vesitä jutun juonta ja kuka ja kenen kanssa, niin kerron lopusta elokuvallisen tapauksen, jossa kahvilassa istuu kaksi kaunista, hehkuvaa ja iloista nuorta naista. Heistä aivan hohkaa elämännälkä ja seuraavan hetken odotus, seuraava kulma, jonka takana odottaa jo uusi seikkailu. Samassa kahvilassa istuvat äiti ja isä ja heidän kaksivuotiaansa, jonka suuhun äiti mättää jäätelöä. Tyttöjen nauraessa pariskunta näyttää vaivaantuneelta, mutta äiti:

Äiti tuntee käsittämättömän mielipahan valtaavan itsensä, se tunkee jostain koko hänen päähänsä, täyttää sen ja valuu joka sopukkaan. Hän pyyhkii tahmeaa jäätelöä kaksivuotiaansa suun ympäriltä sekä omista rinnuksistaan. Hän tuntee itsensä lihavaksi, nukkavieruksi ja värittömäksi.


Helppohan heidän on, äiti ajattelee. Helppohan heidän on, ja kaikkien heidän kaltaistensa, maalata naamojaan ja istua kampaajalla, kiinteyttää takamuksiaan selluliittigeeleillä ja aerobicilla, pistää rahansa uusiin vaatteisiin ja kenkiin, hyvännäköisiin muotiuutuuksiin, jotka saavat kenet tahansa näyttämään hyvältä.


Äiti on kyllä nähnyt joskus äitejä, jotka eivät näytä äideiltä. Joskus sellaisia on eksynyt puistoonkin. He ovat meikanneet silmänsä tavallisena arkipäivänä ja laittaneet hiuksensakin. Ja kynnet on lakattu. Kun sellainen ilmestyy puistoon lastensa kanssa, kai ne omia ovat, vakkei sitä mistään huomaa, tiukat farkutkin sillä on jalassa, eivät kansitakkiäidit ota häntä porukoihinsa. Häneltä ei mennä kysymään imettääkö hän vielä vai antaako tuttelia, sillä muut äidit ovat varmoja., ettei hän ainakaan imetä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä nainen on yksinhuoltaja.

Tämä on pitkä tekstinäyte, mutta syystä. Nainen, satunnainen katsoja, käy läpi kaikki mahdolliset negatiiviset tunneskaalat raivosta itsesääliin nähtyään kauniit, nuoret naiset. Kuvaus on traaginen! Se kokoaa tarinan aikaisemmat tapahtumat ja solmii kuvan valmiiksi. Kaiken lohduttomuus kumuloituu nyt tähän vieraaseen äitiin kahvilassa kaksivuotiaan lapsensa ja välinpitämättömän, tyttöjä vilkuilevan miehensä kanssa. Nainen on tarinan peili. Koko kirjan tunnetila vieraan naisen pahassa olossa. Se mikä oli, olisi voinut ja varmasti: ellei.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Luru  Sinisen linnan Maria.
ja Susa

29 kommenttia:

  1. En voinut lukea yhtään riviä, sillä löysin tämän pari viikkoa sitten uudenveroisena kirpparilta ja aion pian lukea ;)

    VastaaPoista
  2. Susa, en minäkään siinä tapauksessa;-)

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja oli muutama vuosi sitten (en kyllä yhtään tiedä miksi) suuri suosikkini ja luin sen varmaan 3 kertaa. Ehkä mua viehätti tässä se, miten suoraan kaikki asiat sanotaan. Hyvä huomio muuten, että kerronassa on paljon samaa Puuman kanssa.

    VastaaPoista
  4. Susa P., sekä Björk että Marttinen laittavat itsensä likoon sekä uskaltavat käyttää 'omaa kieltään' viis siitä mitä muut siitä ajattelevat.

    Ehkä näissä kahdessa on sitten jotain muutakin yhteistä, sillä luen harvoin 'tuoreita' suomalaisia naisprosaisteja. Runoilijoita ei ikinä lasketa, he ovat omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
  5. Aloitin eilen Bolshoin perhosta..varauksessa kabbalisti,ja pari muuta...
    Ehkä tuo ei ihan juuri nyt vedä puoleensa...
    Haleja!

    VastaaPoista
  6. Hei tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Olen ylipäätään kiinnostunut kirjoista, joissa puretaan äitiyden ja äitimyyttien problematiikkaa.

    Leena, törmäsin tänään tällaiseen kirjaan kuin The Secret Life oF Emily Dickinson:

    http://books.wwnorton.com/books/detail.aspx?ID=12184

    Se on siis romaani, fiktiota, mutta kertoo kuitenkin Dickinsonista. En tiedä, luetko englanniksi, mutta ajattelin, että sinua saattaisi fanina kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  7. Pystyin jotenkin tosi hyvin samaistumaan viimeisen lainauksesi ajatuksiin. Niin paljon sanottavaa naisten maailmasta.

    Minä luen mielelläni suomalaisten naiskirjailijoiden teoksia, mutta en jostain syystä ole koskaan edes kirjastossa katsonut Annamari Marttisen teoksia. Ehkä pitäisi! Ja ehkä pitäisin. :)

    VastaaPoista
  8. Karoliina, meille tulee muutaman tunnin kuluttua vieras, joka olisi sen mieluusti minulle Kanadasta tuonut, jos olisin osannut vinkata. Hän toi pari vuotta sitten minulle The Complite Poems of Emily Dickinson ja se on vienyt minua hurmalla. Siis minun on pakko saada tuo kirja! Kiitos vinkistä♥

    Tottakai luen englantia, mutta kaikki eivät, joten tein viime vuonnakin vain yhden englanninkielisen Kirsi Pihan suosituksesta eli Peter Cameronin The Weekendin.

    Tässä äitys on semoista, mitä se nuorelle äidille helposti voi ollakin. Olen itse tullut äidiksi sekä 25 vee että 35 vee, joten tiedän, miten huima on ero.

    Äitys on todellakin myytti, johon liitetään outoja asioita. Se on vähän sama kuin ikä. Kun täytin 30 vee, yksi sukulaistäti sanoi minulle: 'Leena, sinä olet nyt aikuinen, joten voisit leikata pitkät hiuksesi ja ottaa permanentin.' Never in my life!

    VastaaPoista
  9. No harmi, kun en huomannut tätä aiemmin! Onneksi Amazonilta saa kuitenkin edullisesti Suomeenkin. :)

    Äitiyden myyteistä ja olettamuksista voisin kirjoittaa vaikka romaanin. Ja osittain olenkin kirjoittanut. :)

    Minä muuten juttelin äskettäin tuosta hiustenleikkuusta yhden ystävän kanssa, mielestäni meillä molemmilla oli ihan validi pointti: minä sanoin, että inhoan sitä, että tietyssä iässä naisen tulisi leikata hiuksensa lyhyiksi ollakseen vakuuttava, ja ystäväni taas, että hän inhoaa sitä, että naisella pitäisi olla pitkä tukka ollakseen kaunis.

    VastaaPoista
  10. Katja! Älä yleistä. Minäkin luen mielelläni ja olen lukenut ihan mielettömästi suomalaisia naiskirjailijoita ja osaan olen saanut tutustuakin, mutta en ole lukenut mitään pulkkisia tms. Elämä on liian lyhyt. Nytkin luen Shieldisiä ja tämä on niin minua...

    Toissa vuonna Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret oli kolmen parhaan kirjan joukossa 140 luettusta ja viime vuonna Aila Meriluoto oli samassa ryhmässä. Olekto sinä lukenut Aila Meriluodon Tältä kohtaa? Entä Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret? Tai Aino Kallaksen päiväkirjat? Katso mun 100 naiskirjailijaa, siellä se kaikki 'seisoo'.

    Luen yleensäkin mieluiten käännöskirjallisuutta, joten se varmaan vaikuttaa. Kotimaisen kirjallisuuden kohdalla olen valikoivampi, vaikka tosin on niitä erehdyksiä sattunut näiden blogivuosienkin aikana...,mutta ne koskevatkin miehiä;-)

    Äitys, tuo ikuisuuden pyhä käsite ja sädekehä vielä! Siinä on jotain kummallista, että lakkaisi olemasta niinkuin nainen, jos on äiti. Ehkä se on kiinni myös henkilöstä. Jos vain muistaa, että lapsen paras 'syli' on vanhempien keskinäinen rakkaus, sitä oikein ottaisi aikaa sekä itselleen että parisuhteelle. Tunnen suomalaisen tutkijan, joka asui vuosia Englannissa perheensä kanssa. Kun he tulivat Suomeen, he olivat omaksuneet parisuhdetapoja, joihin kuuluu mm. JOKAILTAINEN vanhempien kahdenkeskinen ateria, kun lapset ovat jo nukkumassa sekä joka vuosi matka vain kahdestaan, ilman lapsia. Siinäpä mallia.

    VastaaPoista
  11. Voi miten hyvä teksti, Leena! Ihanaa ja iloista. Ja minä olen se meikkaava äiti, joten siksikin oli jotenkin niin suloista... :) (Olen myös suht vanha äiti, että sikälikin.)

    Minulla on näköjään sama vika kuin Katjalla: en ole ikinä "tullut ajatelleeksi" koko Marttista. Näköjään olisi syytä. Kiitos!

    VastaaPoista
  12. Karoliina, itse saatana meni nyt minuun! Kysyn josko hän lähettäisi sen minulle, sillä hän vierailee meillä joka vuosi etc. Olen kieltänyt tuomasta mitään tavaraa, sillä kerään enää vain elämyksiä ja kirjoja.

    Voisin lukea kirjasi, mutta en uskaltaisi sitä arvostella;-) Siis tuon äityskirjan.

    Kuule, tuosta hiusten leikkuusta sen verran, että kuulin jännän tosijutun: Eräs vaikuttava herra oli lausunut tuttavalleni pienessä sievässä ja vaimonsa ollessa pois kuulolta, että 'mikä ihme näitä suomalaisia naisia vaivaa, kun he tiettyyn ikään tultuaan leikkaavat hiukset lyhyiksi, pitävät aina silmälaseja, eivät meikkaa, kadottavat vyötärönsä ja pukeutuvat Marimekon VAAKARAITApaitoihin, jotka ovat kuin telttoja.'

    Minusta jokainen saa olla vaikka kalju, mutta minä olen päättänyt pitää hiukseni niin kauna kuin ne ovat tuuheat etc. Ja muutenkin yritän näyttää naiselta. Ja se ei ole miesten takia, vaan ihan itselleni.

    Herranen aika: Meillä pyörii tässä kaksi kovaa aihetta eli äiti- ja ikämyytti.

    Minä olen kyllä ihan naisten puolesta ja varmaan myös feministi, mutta ei itsestään huolehtiminen ole tasa-arvosta pois.

    VastaaPoista
  13. En minä mielestäni kyllä yleistänyt nyt yhtään mitään. :) ♥

    VastaaPoista
  14. Siis ajatus katkesi. Olen lukenut Kallaksen päiväkirjat, ja olen muutenkin hyvin kiinnostunut Kallaksesta. Valitettavasti en vielä lukenut Hurmion tyttäriä. Se kiinnostaa kovasti ja se on ollut pitkään lukulistallani.

    Tuo hiustenleikkuujuttu oli hauska. Nimittäin minäkin sain kuulla ihan samaa hieman alle kolmekymppisenä. No, olen muutaman vuoden kuluttua nelikymppinen enkä tosiaankaan aio leikkauttaa hiuksiani. En ole lyhyttukkatyyppiä. ;)

    VastaaPoista
  15. Ilse, minä en ole elänyt meikittä päivääkään kuin aikanaan veneellä ja nyt blogin myötä olen laiskistunut, joten aiheutan postimehelle järkytyksiä;-) Ulos en lähde ikinä laittautumatta.

    Ilse, minä olen kokenut molemmat: nuori äiti ja 'vanha' äiti.

    Sinä et taida lukea blogiani;-) Olen esitellyt Marttista aiemmin ja kahteenkin kertaan laittanut sekä Kuu huoneessa että Mistä kevät alkaa.

    VastaaPoista
  16. Katja, en mielestäni sanonut ettenkö lukisi suomalaisia naiskirjailijoita, mutta harvoin luen heitä ja sitten he ovat omaa luokkaansa...

    Ei intetä enää♥

    Kallas on hurjan kiinnostava henkilö. Miten sinä nyt et Hurmion tyttäriä ole vielä...;-)

    Niin, ja kuvittele: permanentti! Ennen kuolen!

    Minä aion tehdä kaikenikäisenä mitä minua huvittaa ja myös näyttää siltä,e ttä minua huvittaa!

    VastaaPoista
  17. Minä olen meikkaava, pitkätukkainen feministiäiti - ja varmaan "keski-ikäinen", kun olen saanut lapseni 29- ja 32-vuotiaana. :)

    Niin, ja meillä otetaan kyllä paljon aikaa parisuhteelle. Sitä tosiaan myös tarvitaan tässä pikkulapsiarjessa! Käydään vähintään kerran vuodessa matkoilla kahdestaan ja sen lisäksi lapset on muutamia muita kertoja hoidossa yön tai pari (nytkin menossa perjantaina), että päästään syömään, leffaan tai mökille kahdestaan. Ja aina silloin vasta todella muistaa, mitä ja miksi toista rakastaa. Arki sujuu, mutta on tällä hetkellä hektistä ja toiselle tulee helposti tiuskittua.

    VastaaPoista
  18. Hahaa, en näköjään! Aina menee Marttinen ohi, mutta eip mene enää, kun kirjoitan sen jääkaapin oveen lappuseen! :)

    VastaaPoista
  19. Karoliina, olet täysin oikealla linjalla♥ Pitää jaksaa muistaa ja juhlia sitä, mistä kaikki alkoi...

    Meillä oli kaikki sukulaiset ja kummit yms. monen sadan kilometrin päässä, joten se ei ollut kovinkaan helppoa, mutta jostain me sen 'oman aikamme aina otimme'. Yksi SUURI helpotus oli se, että kuopuksemme oli lapsi, jota neuvolan 'tädit' kutsuivat yhdeksästä yhdeksään -lapseksi. Meri meni nukkumaan klo 21 ja heräsi klo 9. Tätä autuutta kesti koulun alkuun asti. Matkat teimme aina yhdessä, sillä pakenimme koivun siitepölyä joka kevät Keski-Eurooppaan eli kaikki oli silloin lapsen tähden, mutta itseä unohtamatta. Me selvisimme!

    VastaaPoista
  20. Ilse, mullakin on nyt pari semmoista kirjaa, mille pitää tehdä to sama juttu.

    VastaaPoista
  21. Leena, pitää tosiaan muistaa, että me olemme harvinaisen onnekkaita, kun ihan lähellä asuvat jo eläkkeellä olevat appivanhemmat, jotka ovat kuitenkin hyvässä sekä pirteässä kunnossa, ja ennen kaikkea aina innokkaita ottamaan lapsenlapset hoitoon. Minun puolen sukuni pikkusiskoa lukuun ottamatta on sitten kauempana.

    Stella menee meillä vasta kymmeneltä yleensä nukkumaan, mutta kyllä me silti aina valvotaan vielä pari tuntia yhdessä sen jälkeen.

    VastaaPoista
  22. Karoliina, sinä onnekas! Niin monella on nykyään lasten isovanhemmat kaukana tms.

    Kymmeneltä ei ole paha aika lapselta mennä nukkumaan;-) Odotas muutama vuosi...

    VastaaPoista
  23. Tämä täytyy lukea, hyvä postaus! veljeni vartijan olen lukenut, huomaat sitten aiheesta miksi ;). Se kannattaa lukea, kysäise vaikka siitä maailman ihannimmasta kirjastosta, iki-ihanalta "kirjaston tädiltä". Edellinenkin esittelemäsi Marttinen oli tosi hyvä. Nyt olen uponnut syvälle, syvälle rakkauden aikakirjaan..yöunet jäivät lyhyiksi.

    VastaaPoista
  24. Anne, no minun täytyy se tilata sitten heti. Ma sen sitten saa. Arvaan miksi...

    Rakkauden aikakirjaa lukevat nyt kaikki kynnelle kykenevät. Lueppa sen kommentteja...ja saan siitä myös sähköpostia.

    VastaaPoista
  25. Leena, totuus on, että kaikki esittelemäsi kirjat tuntuvat mielenkiintoisilta. Herää kysymys, että saatko Sinä ne tuntumaan juuri niin.

    Ongelma on, että työelämä rajoittaa lukemiseen käytettävää aikaa.

    Kiitos joka tapauksessa upeista postauksista ja oikein hyvää viikonloppua Sinulle & avec.

    VastaaPoista
  26. Marjatta, saan! Mutta jos kirja ei herätä minussa mitään, en tee sitä ollenkaan tai yhtään suosituslausetta ei löydy. Niitäkin blogissani on, mutta kaikki eivät huomaa. Sen sijaan, osaan hiukan tutuimmille jo sanoa, että 'tämä on ihan sinun kirjasi' tai 'tämä ei taida sinua kiinnostaa'.

    Olen luvannut kirjaelämyksiäa, en kirjakidutuksia;-)

    Jos luet jotain Marttiselta, lue Mistä kevät alkaa, se kiinnostaisi sinua.

    No, kohta luet Meriharakoita Kreikassa.

    Kiitos samoin & avec!

    VastaaPoista
  27. Minuakaan ei tässä yhtään häirinneet nuo puhekielisyydet, Marttinen kirjoittaa ne niin taitavasti, luontevasti ja tyylillä.

    Tässä kirjassa oli todella paljon tuota naistenvälistä vertailua ja nokittelua; aitoa ystävyyttä ei oikeastaan edes kuvattu, aika surullista.

    Nautittavaa, tarkkanäköisyydessään myös vähän kirpeää luettavaa!

    VastaaPoista
  28. Maria, useimmiten puhekielisyys on minulle myrkkyä, mutta ei näköjään aina.

    Tekisi mieli sanoa, että naiset ovat nuoria ja nokittelevat sen takia, mutta paljon pahemmin on Marttisen kirjassa Mistä kevät alkaa, nämä naisten väliset suhteet.

    Ehkä pidän Marttisesta juuri kirpeyden takia. Liian makea etoo, mutta tämä on minulle Romanovin mansikat eli se paras jälkkäri, minkä maailmassa tiedän: mansikoita puolikkaina, niiden päälle sitruslikööriä ja koko komeuden keskelle pieni vaniljajäätelöpallo.

    VastaaPoista