MAALISKUUN LÄMPÖAALTOA, EROTIIKKAA PELIIN JA VIELÄ KERRAN MERIHARAKOISTA

Lämpöaalto hellii nyt ja tuntuu, että valtavat kinokset ovat yhtä höttöä. Alan nyt lopettelemaan tämän viikon postauksiani, mutta kohta saapuvasta vieraastani huolimatta vaellan seuraavina päivinä blogeissanne, sillä nyt siihen ei ole aikaa paljoakaan irronut. Meillä on siis tapahtunut viime ja tällä viikolla paljon outoja asioita, mutta en niitä enää jaksa, enkä halua tässä ruotia. Mietitään nyt vain eteenpäin paitsi että on aivan pakko kertoa ketkä ovat nyt lukeneet tämän

ja he ovat: Ilse, Susa, Lumiomena, Anki, Anni M., Anja ja minä. Sen lisäksi tätä lukevat nyt ainakin Valkoinen kirahvi ja Naakku. Great!  Lähdetään viikonloppua kohden ja jos Pablo Neruda, taide ja erotiikka kiinnostavat niin menkääpä tänne ja kurkatkaapa myös tänne 

Maahan naulittuna kuin kuoreton, riivitty kirsikkapuu,
suonet ja sylki ja sormet
ja kivekset täynnä outoa kiihkoa
minä katselen tyttöä joka on paperia ja kuuta,
makaavaa, värisevää, huohottavaa ja valkeaa,
ja nännejä kuin kahta erillistä salamerkkiä
ja jalkojen ruusunkajoista yhtymäkohtaa,
jossa hänen rakonsa värähtelee öisin ripsin.

Kalvaana suunniltani
tunnen kuinka sanat hajoavat suussani,
sanat kuin hukkuneet lapset,
ja hampaista kasvaa suinpäin laivoja,
ulapoita, kärventyneitä leveysasteita.


Minä lannistan hänet maahan kuin miekan, kuin peilin,
ja kuoliaaksi asti levitän hänen arat reitensä
ja pureudun hänen korviinsa ja valtimoihinsa
ja päästän hänet silmät suljettuina vajoamaan
vihreän siemenen sakeaan virtaan.
Minä ajan hänet täyteen unikonkukkaa ja salamaa,
kiedon hänet polviin, huuliin, neuloihin
ja itkien tungen häneen orvasketeni tuuman tuumalta
rikollisesti pusertaen ja märkänä tukka.


Minä panen hänet pakenemaan kynsiä ja huohotusta,
pois ajasta, pois olevasta,
niin että hän kiemurtaa pehmeään ytimeen ja happeen,
tarrautuu muistoihin ja verukkeisiin
kuin pariton käsi, kuin erillinen sormi
joka vilkuttaa avutonta suolakynttään.


Hänen täytyy unissaan juosta ihonsa teitä
pölynharmaan kumin ja tuhkan maahan,
ja huitoa tieltään veitsiä, lakanoita ja muurahaisia,
silmiä jotka valahtavat häneen kuin kuolleet
ja mustaa ainetta joka pisaroi
kuin sokeat kalat tai sakkaiset luodit.


- Pablo Neruda -
Valitut runot (Tammi 1983)
suomennos Pentti Saaritsa
pajunkissakuva IInes
taidekuva Gustav Klimt/ Adam & Eva