Carol Shields: Pikkuseikkoja

Minä tarkkailen. Oma elämäni ei tule koskaan riittämään minulle. Se on syntymävika, minun ainoa, ainoa sairauteni muuten onnekkaassa elämässä. Olen tarkkailija, sivullinen, pidän siitä tai en, ja olen täysin pääsemättömissä asiantilaan liittyvistä riskeistä. Ja palkinnoista.

Carol Shieldsin Pikkuseikkoja (Small Ceremonies, Otava 2011, suomennos Hanna Tarkka) on kuin keski-ikää lähestyvän Judith Gillin ikäluomi, jota hän tarkkailee milloin huolestuneena, milloin ärsyyntyneenä, milloin suoranaista kärsimystä tuntien vain voidakseen aika-ajoin herätä tunteeseen, että kaikki onkin ihan riemullista, tarmokasta, antoisaa ja kaikkivoipaista. Luomi on ympäristö, perhe ja ystävät, jotka näkyvät Judithille kuin suurennuslasin läpi, mutta täysin hänen subjektiivisten tunnetilojensa värittäminä.

Kirjan tarkkailtavat ovat kirjallisuudentutkija-aviomies Martin Gill sekä kaksi teini-ikäistä lasta, Meredith ja Richard. Luupin alle joutuvat myös ystävät Nancy Krantz, miehen läheisin ystävä Roger Ramsay sekä hänen avovaimonsa Ruthie St. Pierre sekä aivan erityisesti Furlong Ebenhardt, jonka luovan kirjoittamisen kurssille Judith ajautuu löytääkseen itsestään fiktion kirjoittajan. Ajatus opiskelijaksi palaamisesta innostaa Judithia, mutta hän ei voi aavistaa mihin uudelleen arviointiin ratkaisu johtaa sekä Furlongin että erityisesti hänen itsensä osalta.


Carol Shields on minulle tuttu kirjoistaan Kivipäiväkirjat, Larryn juhlat sekä Ellei, jotka luin jo ennen blogielämääni. Pidin näistä kaikista ja kuten tunnettua Kivipäiväkirjat on saanut Pulitzer –palkinnon ja Shieldsin kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Pikkuseikkoja on Shieldsin esikoinen ja se tieto laittaakin nyt lukijan tarkkailemaan. Väite, että esikoisromaani on aina itsetilitys, saa kirjan näyttäytymään vähän eri valossa. Se ken väitteeseen uskoo, näkee kyllä rivien väleissä naisen, joka teki ensin paljon muuta ja sitten aloitti kirjoittamisen. Tämän kirjan kannalta aivan oivallista, sillä tietty peilaileva kypsyys kyllä näkyy ja tuntuu. Itsekritiikissä löytyy ärtymyksen hetkilläkin. Se, mikä oli minusta erityisen koskettavaa, oli alku ja loppu. Alku sisältää samat sanat, jotka olen joskus lukenut jonkun toisen romaanin alusta ja kuljetin niitä sanoja muistivihossani vuosia. Nyt en kirjailijaa enää muista, mutta annetaan Shieldsin sanoa:

On sunnuntai-ilta. Ja mielessäni käy ajatus, että minun pitäisi olla onnellisempi kuin olen.


Jonkun pitäisi olla onnellisempi kuin hän on. Siinä se on tiivistettynä kaikki. Koko kirja. Carol Shields on uskomattoman upeiden, suorastaan timanttisten lauseiden kuningatar. Ne ovat puristuneet lyhyiksi, kirkkaiksi ja koviksi. Niissä ei ole mitään poisotettavaa. Ei mitään lisättävää. Saa kertoa kuka löytää tiheämpiä lauseita, upeampia dialogeja kuin mitä löytyy tästä kirjasta! 

Judithin pitäisi olla onnellisempi kuin hän on. Siitä kertoo kirja Pikkuseikkoja. Vähäisten tapahtumien kautta pääsemme Judithin ihon alle ja huomaamme hänen olotilansa. Se ei ole paha, mutta ei jotenkin hyväkään. Tarkkailu tuo helpotusta, mutta ei aina estä hetkittäisiä voipumuksen ja ärtymyksen tunteita, jotka pahimmillaan johtavat kuukauden todelliseen sairauteen, jolla onneksi on nimi: vilustuminen.

Judithin paha olo ei tartu. Se jää vain ilmaan leijumaan – pikkuseikkana. Se mikä tarttuu on hurja ihastus Shieldsin ’violettiin vivahtavaan varautuneisuuteen’ tai ’lukiessaan hän puristaa kirjan kansia rystyset heranvalkoisina’ tai ’…tunnistin hänen kätensä kulman, sen tutun rantaviivan. Sen paino oli kuin vipu, joka katkaisi unien sähkövirran’ tai ’ensilumi on satanut, ylellisesti, höyhenenkeveästi.'

Judith henkilönä ei ollut minusta miellyttävä. Se, mikä on viehkoa iäkkäässä Miss Marplessa: tarkkailu, kaikkinainen tarkkailu, toisten kaappien penkominen, eleiden ja olemuksen hieman omahyväinen havainnointi, toisten yksityiskirjoitusten lukeminen…se vaikuttaa keski-ikäisessä ihmisessä hieman luotaantyöntävältä. Siltikin, vaikka hän itse oikeuttaa tekonsa ajatellen näin:

Salaisuudet ovat mahdollisia. Ja toisiaan rakastavien ihmisten välillä ne voivat olla jopa välttämättömiä.

Kirjan mielestäni huikein kohtaus on viimeisessä luvussa, joka on Toukokuu. Kirjan luvut ovat siis kuukausien nimiä ja ensimmäinen on Syyskuu. Nyt olemme kuitenkin jo Toukokuussa ja Martin ehdottaa, ette he menisivät juhlimaan hänen saamiaan myyntivoittoja Kadotetun paratiisin –kuvakudoksesta. Pariskunta saapuu kuuluisaan pyörivään ravintolaan, jossa eivät olleet aikaisemmin käyneet. Heidän saapuessaan paikalle ravintola on miltei tyhjä. Vain he, toinen pariskunta ja kauempana istuva kahdeksan hengen seurue. Seurue, jossa kukaan ei puhu. Kuuromykkiä. Ja sitten Shields alkaa kuvailla tavalla, joka kuljettaa kaiken filminä aivojemme lävitse. Hän ei näe enää muuta kuin seurueen ja sen viittovat kädet:

Heidän kätensä viittovat villisti puolihämärässä ravintolassa seinille varjoja, ja heidän päänsä milloin poukkoilevat ylös, milloin painuvat alas katkarapumaljojen ylle.


Näkymä on niin epätodellinen, että se ottaa minut täysin valtaansa.

Seurueen eloisuudesta ei ole epäilystä, ja se minua juuri ihmetyttää, sillä se on eloisuutta, jonka on tottunut assosioimaan ihmisen ääneen, kaikenlaisiin ääniin, meluun. Ja noiden ihmisten piiristä, noiden vähäeleisesti liikehtivien, eksoottisten kukan terälehtiä muistuttavien ja eri suuntiin viittoilevien, intoilevien käsien piiristä muodostuu täydellisen kaunis hiljaisuuden ympyrä.

Kuvaus on pitkä ja eloisa. Se on täynnä tarkkailua, mutta vailla mitään omanvoiton tavoittelua. Siinä Judith eläytyy tavalla, joka kertoo hänestä enemmän kuin mikään aikaisempi kirjassa. Hän laajentuu ja kokee seurueen tiiviyden tekevän hänestä suuremman, mutta samalla hetkellä hän näkee yhtäkkiä kaiken kuin läpivalaistuna ja sen jälkeen hän ajattelee oman elämänsä olevan ikuisesti riittämätön. Hän on ikuisesti tarkkailija, sivullinen. Pikkuseikkoja on Syrjästäkatsojan tarina.

****

Pikkuseikoista ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Kaisa Reetta T.  Kirjasähkökäyrä Kirjanainen  Opuscolo, Katja ja Pienen mökin emäntä

*****

Carol Shileds: Kivipäiväkirjat

Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann

Carol Shileds: Ellei

Carol Shields: Rakkauden tasavalta

Carol Shields: Ruohonvihreää