Leena Lumi's Flower Power

Ja nyt vihdoinkin pääsen toteuttamaan tätä virtuaalista puutarhaunelmaani eli aloitan juttusarjan, johon vien vähitellen kaikki ne kasvit, joista pidän eniten. Kunnian aloittaa saavat kärhöt Kerron kasveista, miten olen ne kokenut, mikä niissä viehättää etc. Vältän nyt latinaa, vaikka sisälläni asuukin innokas botanisti. Vain jos lajitunnistuksen takia tulee muuten ongelmia, saatan mainita latinankielisen nimen. Teen tätä postausta 26 vuoden puutarhakokemuksella, jossa on ollut sekä ylä- että alamäkeä, sillä puutarha on suuri seikkailu. Jos löydät käsiisi Viherpiha -lehden toukokuulta 2003, kerron siellä jutussa Intohimolla puutarhasta sivukaupalla omasta puutarhastani, joka tosin on nyt siitä aika paljon muuttunut ja muutos on pysyvä olotila, sillä haluan villiinnyttää puutarhaani siihen, mistä kaikki alkoi ja sehän on tietenkin F.H.Burnettin kirja Salainen puutarha. Sain siis puutarhakipinän jo lapsena, mutta todellinen unelman toteutus alkoi kun muutimme vuonna '85 tänne Alvar Aallon huvilasaarelle. Pääset lukemaan enemmän jokaisesta esittelemästäni kasvista klikkaamalla kuvan alla olevaa otsikkoa. Sieltä löytyy sitten myös lisää kuvia. Pidän sekä sateesta että kukista:

Sade ja ruusut, sade ja ruusut...

Aloituskunnian saivat kärhöt kärhöt, joita on puutarhassani paljon ja ne vain lisääntyvät ensi vuonna. Nyt niitä kiipeilee mongolianvaahteran oksilla, hyvin tuottavissa kirsikkapuissa sekä yhdessä melkein pystyyn kuollessa luumupuussa. Emme siis kaada edes kuolleita hedelmäpuita, vaan tarjoamme ne kärhöjen kodeiksi. Jos haluat lukea enemmän kärhöistä ja nähdä lisää kuvia, mene tänne

Kartiovalkokuusen haaste ja viehätys kertoo tästä hurmaavasta, mutta joidenkin mielestä vaativasta, sokeritopan mallisesta kasvista. Valitsin tämän kuvan tarkotuksella, sillä tämä liittyy seuraavaan: Kuva on rakentuvan pergolamme toinen pääty, ja molemmat päädyt muodostuvat köynnöshortensioista ja niiden väliin jää muutama istuinryhmä, sekä mm. yksi kartiovalkokuusi.  Minä en tietenkään ole tyytynyt yhteen 'sokeritoppaan' vaan olen antanut itseni hurmaantua sataa.

Ja koska asumme Alvar Aallon huvilasaarella ja hän on nimennyt kaksi lempikasviaan, olen niitä molempia harrastanut innolla. Tässä toinen eli köynnöshortensia. Tämä kuvan yksilö on 'rakentamassa' pergolan toista päätyä. Köynnöshortensioita meillä kiipeää ison parvekkeemme pylväitä, kiviä, seinää sekä mäntyä pitkin. Tästä kaunottaresta voit lukea lisää täällä, jossa myös paljon kuvia.

Alvar Aallon toinen suosikki oli akileija. Tämä kukka saa olla meillä missä ikinä keksii haluta. Jo Montgomery on kirjoittanut, että akileijat tuovat keijuja puutarhaan, niinpä voit sekä luka, että nähdä enemmän kuvia tästä miltei mystisestä kukasta jutussani Akileija on keijukukka.

Pihamme tulvii alkusuvesta lemmikkejä, tätä kukista lumoavinta. Onko mitään niin kuin on lemmikin sini! Lemmikin nimi on monilla kielillä 'älä unohda minua', joten tähän kukkaan liittyy paljon romantiikkaa ja kaihoa. Jos haluat lukea enemmän lemmikistä ja nähdä 'forget-me-not' -polkuja yms., mene tänne

Syyshortensia on syyskesän kuningatar, jota ilman minulla ei voi olla puutarhaa. Se on valonkantaja syksyn hämärtyvissä illoissa sekä kantaa meillä myös pieniä, kirkkaita led-valoja talvella. Mitään runsaampaa hurmaa en ole kokenut puutarhassa kuin on syyshortensioiden kukinta. Kukkia voi helposti kuivattaa maljakkoon leikkaamalla muutaman komean kukinnon ja kuivattamalla ne alaspäin roikkuen vaikka keittiön verhotangolla. Juuri nyt minulla on kappa kuivuvista syyshortensiakimpuista. Enemmän tästä suosikkipensaastani löydät täältä

Ja sitten jossain vaiheessa tulee tietenkin talvi...Olen hulluna lumeen, joten luonnolisesti palvon myös lumipuutarhaa. Siitä voit lukea vaikka jutustani Puutarhan lumo, jossa paljastuu, milloin puutarha on minulle lumoavin. Myös Lumipuutarhan lumo kertoo lumen valosta kukkineen.

Koska kaikki eivät ole hulluina lumeen, lopetan tähän hetkeen ja alkavaan ruskaan. Jatkan tätä sarjaa, jonka siis aina löydätte sivupalkistani varmaan seuraavaksi pilvikirsikalla, mutta se voi mennä ensi vuoteen. Olen lukenut todella paljon puutarhakirjoja ja ne löydätte palkista yhden kuvan alta. Tämän vuoden puutarhakirjat löytyvät täältä

Mikäli Lumiasterit kiinnostavat sinua, näistä marron maan kukkijoista löydät enemmän täältä.

Leena Lumi's Garden on ystäväni yllätyslahja minulle. Siinä ei ole kysytty minulta mitä kuvia haluaisin esitellä ja osa on hyvinkin vanhoja, joten paljon on muuttunut. Se on kuitenkin osa puutarhani historiaa ja ilman eilistä ei olisi nykyisyyttä. Sinänsä kaunis puutarhafilmi ja varmaan tehty sydämellä. Intohimolla ja sydämellä rakennan myös puutarhaani, jonka haluan jakaa kanssanne. Nyt saimme tänään avattua portin, josta käymme yhdessä sisään ja tarina jatkuu...

nyt pilvikirsikalla

Ja kesäkuulla nautimme kulleroiden runsaasta helppoudesta sekä kukkien kauniista muodosta.

Tässä lehtosinilatva, joka on puutarhan ihana hunajakukka, mutta ei helposti antaudu kameralle eli kuvat eivät kerro tämän kasvin viehätystä.

Ja tästä alkaa tarina särkyneestä sydämestä...

...jatkuen Vaatimattomuuden Lumolla eli ristinummiruusulla 

Suven 2012 saa lopettaa malva, joka kertoo omaa tarinaansa.

Ja sitten onkin vuorossa ihana ruska

Jouluruusu - talven taikaa, suven suloa

Vastaan puutarhahaasteeseen

Etupihalle tuli revontuliatsalea 'Mandarin Lights'

Harjaneilikat vaeltavat levottomina, suvi...

Tuoksuherneitä sateessa

Pilvikirsikoiden kukinnasta grillikatoksen kautta köynnöshortensiohin ja vähän muutakin

Vastaan puutarhahaasteeseen viisi kauneinta kuvaa puutarhastani ja...

Ruskan esileikkiä, kesälumipisaroita ja...

Vielä lokakuuta 2013

Keltakurjenmiekat ja muita keltaisia kukkijoitani

Pilvikirsikan menetyksestä keijukukkien kautta kohti...

Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta ja ihanin kerrottu tulppaani ikinä!

Hansaruusu - Vaatimaton suven kuningatar

Voihan Vanille Fraise!

Kallionauhus - kaivattu kadotettumme palasi puutarhaamme

Helmiorapihlaja - lokakuu tarjoaa sytykkeitä uuden kevään odotukseen

'Puutarhassa minua innoittavat' eli vastaan Irenen haasteeseen

Onnenpensas - Puutarhakasvi, jonka kanssa on lämmetty hitaasti, mutta varmasti

Kesälumipisara eli suvikello - versus kevätlumipisara eli kevätkello

Viileän toukokuun puutarhaterveisiä kotisaareltamme

Magnolia - keisarien palatseista puutarhailijoiden unelmaksi

Helmiorapihlaja kaunehin on...

Keijunmekot - nuo somat viettelijättäret

Villiviini - syysruskan airut ja...

Huhtikuun kukkia sateessa

Toukokuun kukkia

Ruususen unta ja välähdyksiä viileässä suvessa

Suomen Tahitin ilot ja kirot

Omenankukat...Oi ihana toukokuu!

Moskovan kaunotar

Luna esittelee: Nurmikosta kukkaniityksi

Melkein jo cottage garden...

Lyhtykoiso - syyskesän oranssi mysteeri

Syyshortensia Wim's Red syrjäytti Vanille Fraisen etupihallamme, koska...

Villiviinikaari ruskassa - syksyn odotetuin

Hurmehappomarja - syrjitystä seuratuksi

Kolme asiaa -puutarhahaaste

Tetenarssit - pienet, suloiset, kestävät yllättäjät

Idänsinililja eli scilla - sininen pyyteettömyyden kuningatar

Toukokuuta raesateessa puutarhapäiväkirjan kertomana

Atsalea - Revontuliatsalea 'Northern Hi-Lights'

Valkoisesta puutarhasta yhdellä tipulla

Heinäkuun 2017 kukkia entisin kujein, mutta jotain uuttakin...

Mongolianvaahteroiden tunnelmissa viikonloppuun

Keväällä 2018 äitejä ja isoäitejä onniteltiin valkoisin scilloin

Kaikkien aikojen kuumin ja kuivin suvi oikein innosti sormustinkukkia. Japanilainen rinne vyöryi niitä, mutta tässä on paras mihin yllän saadakseni mahdollisimman monta omapäistä kukkijaa samaan kuvaan. Sormustinkukka tietää missä se kaunehin on ja valitsee itse paikkansa. Kukkia keskiviikolle jutussa muutama lähikuva lisää.

Varsin uusi intohimoni eli varjoliljat pitivät kuumasta suvesta. Näitä toki kasteltiin. Tarkoitus oli alunperin istuttaa vain valkoisia, mutta kun sain joltain puutarhaliikkeeltä vahingossa punaisia ja huomasin sen seuraavana suvena, mihin tietysti sain korvaukseksi valkoisia, päätinkin pitää kahta väriä. Valkoiset ovat selvästi arempia ja heikompia, mutta kyllä niitäkin jonkun verran kukki ihan kivasti. Lisäkuvia jutussa Kukkia keskiviikolle

Kallionauhusten hellesuvi 2018 ja vilkaisus aikaisempiin vuosiin Osa kallionauhusten kukista jätti kuivuuden takia kukkimatta kokonaan. Kuvassa parasta, mutta ryhmässä monta kukkimatonta. Kun on noin 3000 neliön puutarha, ei jaksettu enää näitä kastella, kun oli uusiakin istuksia tehty arvaamatta millainen Tahiti saaremme voi oikeasti olla. Toisaalta nyt kuumaa ja kuivaa taisi olla koko Suomessa ja kaikki ennätykset paukkuivat yli.

Verenpisaroita sateessa ja...Vasta syyskuussa saimme sateet.

Tuurenpihlaja: Suosikkipuuni juuri nyt!

Lehtikuusi - notkea, huojuva hitailija taitaakin olla....

Atsaleat - sydämeni lumoojat, Sissinghurstin arvostetut, metsäkauriiden herkut ja ripaus japanilaista puutarhaa  (2019, paljon atsaleoista)

Akileijan lumoissa

Viherlandia -päivä äidin ja siskon kanssa ja aina mahtuu vielä yksi terassihortensia

Sormustinkukka - cottage gardenin kuningatar, sydänsuven valtiatar

Sama polku eri vuosina eri vuodenaikoina

Kaukasianmaksaruoho - yllätys meillekin!

Vaaleanpunainen amaryllis

Wim's Red on karkottanut monta kilpailijaansa etupihaltamme, koska...

Keväämme 2021 suuri ilahdutus jo kolmatta kertaa on sorsapariskunta, joka viettää pihallamme nyt vielä aikaa yhdessä, mutta kohta uros lähtee aamulla töihin eli pesänrakennukseen ja naaras nukkuu sen aikaa puutarhassamme hyvin maastoutuneena. Viime vuonna vain noin viisitoista kotiloa kun ennen sorsia ziljoona. Illasta uros saapuu ja he huilaavat, sitten alkavat syömään ja tietysti ruokalevot, sillä uroksella ollut kova päivätyö. Tämän jälkeen alkaa kalliomme ja pienen lehdon läpi virtaavan ojan vesissä riemuitseminen. Sitten paljon syöntiä ja hoitavat myös lehtoa, joka on kotiloiden kuningasmaata. Illasta kylvyn jälkeen nousevat lentoon salaiseen yöpaikkaansa. Hyvä juttu, sillä pihallamme vierailee monenlaisia yöeläimiä. Lumimies oli pihalla sorsien saapuessa ensi kertaa tänä vuonna ja ne olivat aika rauhallisesti. Armaani oli suorastaan liikuttunut kun siipien suhina lähestyi ja juoksi heti kertomaan, että 'nyt ikkunaan.' Osa innosta menee kyllä hyötypiikkiin, sillä ei mitään kotilojahteja iltamyöhällä, mutta myös sorsauroksen huolehtivaisuus on tehnyt vaikutuksen. Oi riemua! Ja kun pesä on valmis, sanomme hyvästit seuraavaan kevääseen.

SyyshortensiaVanille Fraise on selvinnyt kaikista hullutuksistamme!

Syyshortensia Vanille Fraise on saanut meillä kovaa kyytiä eli siirtämistä ja niiden jälkeen heikkoa kasvua. Nyt on selvästi ensimmäinen syksy, jolloin se näyttää ihanuuttaan. Kaikki kerrotaan jutussa Voihan Vanille Fraise! Tämä on sitä kohtaa alapuutarhasta, joka on lehdon alapuolella. Seuraajat tunnistavat sillan ja sitä vartioivan kartiovalkokuusen. Ja kaiken huipuksi vasemmalla on timanttituija, 'Smaragd' ja niitä on useampiakin. Tuijia emme ikinä tontillemme halunneet, mutta jokin muutti mielemme. Tässä on isohko kivi ja sen päässä kasvaa tämä pensas ja sen takaa nousee itse siementänyt tammi. Saavat olla yhdessä.

Vanillen syvin olemus on olla ensin valkoinen ja sitten vaihtaa kauniisti vaaleanpunaiseen. Olen lannoittanut kaksi kertaa rodo- havulannoitteella kasvukautena ja nyt on jo syyslannoituskin saatu.

Meistä tämä on hyvin kaunis♥ Vasemmalla on merimänty eli mänty, joka on samanikäinen kuin kuopuksemme, jolle saarikotimme on syntymäkoti. Sen alle olen siirtänyt mustilanhortensian, jolle ei tänä vuonna ole kovasti riittänyt voimia/kiinnostusta kuin lannoitusten verran. Hänen vuoronsa on ensi suvena. Se onkin jo vanhempaa sarjaa, mutta veikkaan, että elpyy, koska teki kukkiakin.

 Hortensiaa on sanottu sisustuksellisemmaksi kukaksi kuin mitään muuta. Niin samaa mieltä. Kun hortensioihin rakastuu, se on menoa eikä kukaan vikise vastaan. Koska teemme jonkun viikon päästä taas lähtöä jonnekin, aiomme verkottaa alapihan kaksi uutta tuijaa, atsaleat, jotka molemmat Ruususen unta, päärynäpuun, Casper Julianin valkea kuulaan ja kastanjan sekä tämän kaunottaren. Siinä ja siinä, ehkä tuo kuvan tuija on vähemmän houkuttava jo eläimistölle kuin jo verkotettu nuorin syyshortensia Grandi Flora, jossa oli jo jänis käynyt. Meni verkkoon heti!

Päärynäpuu heräsi eloon vasta kuusen suojassa

Epäilen, että vielä esittelen teille uusimman syyshortensiani, mutta en halua nyt sitä tähän sekaannuttaa. Luen hirveän kiinnostavaa kirjaa, joka on kuin minulle luotu, joten siinä nyt. Ajankuluksi kurkatkaapa vaikka tuota yli 40 vuotta vanhaa syyshortensiaa Grandi Floraa, niin tajuatte, miksi hortensiat ovat minulle enemmän syksyllä.

syyshortensiaterveisin 9/1922 Vanille Fraise

Puutarhakirjat Leena Lumissa

Terveisin Leena Lumin puutarhassa

SUUNNITELMIA, HAAHUILUA JA VÄHÄN MUUTAKIN

Hei!

Kesä ei ole mitenkään vielä kokonaan ohitse, kuten tästä Iineksen syyskuun perhoskuvasta voitte huomata, mutta niin vain on tänään istutettu toisiin ruukkuihin callunoita kun toisissa pelargoniat kukkivat upeimmillaan. Puusavotta on myös ollut ohjelmassa, emmekä ole ehtineet muuta kuin brunssata, joten tämän jälkeen alan kokata vimmaisesti.

Siis minulla on semmoista asiaa, että älkää nyt sitten huomisesta alkaen ihmetelkö, mitä minä oikein postailen, sillä NYT vien taiteilijat palkkiin, kuin myös Leena Lumi's Flower Power alkaa ja jatkuu ensi keväänä. Jossain vaiheessa, voi olla myös ensi viikolla, vien myös keittokirjat oman kuvansa alle. Tämä palvelee niitä lukijoita, jotka haluavat nopeasti löytää, vaikka kaikki 'tekemäni' keittokirjat. Puutarhakirjathan ovatkin jo oman kuvansa allla ja löytyvät täältä nopeasti. Myöhemmin, joskus, vien myös sisustuskirjat oman kuvansa alle, jolloin sisustushullut voivat löytää tarvitsemansa nopeasti. Leena Lumi's Library ei ole ollenkaan niin antava kuin nämä asiaryhmitellyt kirjaosastot. Ryhmittelystä tulikin mieleeni Jacques Bonnetin kirja Kirjaston henget, jonka on lukenut suomeksi nyt myös Hannele. Olen ollut ihan hiljaa hiukan huolissani hänen äidinkielensä säilymisestä, mutta nyt tulikin tämä ilahduttava yllätys. Miten minulle tulikin mieleeni, että voisimme aina välillä, joku joskus lähettää Hannelelle jonkun suomenkielisen kirjan...Hannelella on myös kirjablogi, joka löytyy täältä

Olen usein liian vuolassanainen, mutta tänään pelastutte, sillä minun on nyt rynnättävä tekemään paprikabroileria, fetasalaattia etc.

Siis: Mitään kovin oleellisen uutta ei ole ensi viikolla ellei taivas putoa alas. Loppuviikosta yritän tarjota tyylikkään ja innoittavan ruokakirjan ja seuraavalla viikolla sitten on sisustusta ja ehkä myös Kleopatraa...ja sen jälkeen on saatava ahmia dekkari!

Lupaksia täynnä olevaa viikkoa teille kaikille!

Love
Leena Lumi

PS. Ja muistakaa, että Jacques Bonnet on 2.10. täällä

I JUST LOVE THIS!

Rolling In The Deep

Set Fire to the Rain

picture Sarppu

ERÄITÄ KIRJABLOGIVISIITTEJÄ ENNEN VIIKONLOPPUA

Luin Cunninghamin Tunnit jo aikaa sitten ja siis ennen blogielämääni. Nyt kun kävin Karoliinalla ja luin hänen arvionsa kirjasta, muistin mitä löysin kirjan jälkeen.

Se oli tietysti elokuva Tunnit (Hours), jossa päätähtinä kaikki kolme suoksikkinäyttelijääni Julianne Moore, Meryl Streep sekä Nicole Kidman.  Heti kun filmi tuli myyntiin ostin sen ja katsoin 'puhki'. Elokuvassa Kidman esittää Virginia Woolfia hyvin uskottavasti ja vaikutuin niin, että...

...ostin Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn, jonka olen kohta lukenut yhtä monta kertaa kuin Bo Capelanin Axelin.  Ja se oli aika monta kertaa, sillä sen takia sain tutustua Carpelaniin sekä olin jälleen kerran maakuntalehden eli Keskisuomalaisen haastattelussa. Tässä Jaana Kauton kuva minusta ja kirjoista:

Siis tässä jo kolme kirjaa, joiden toivon löytävän tiensä kaikkien lukulistalle.

Tänään kävin mm. Susan luona ja hän tehnyt jälleen upean arvostelun kirjasta, joka on osa sitä menneisyyttämme, jota emme saa ikinä unohtaa.

Those who cannot remember the past are condemned to repeat it.

Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen.

Ne, jotka eivät muista menneisyyttään, ovat tuomittuja toistamaan sitä.

- George Santyana -

Ja sitten kävin vähän kyynelehtimässä Saran blogissa hänen hyvästellessään Annaa...Saran koskettava arvio täällä ja minun samasta kirjasta täällä

***

Nyt on viikonloppu alkamassa, mutta en puutu nyt tuleviin, sillä ensi viikko on vielä auki. Ehkä vien vihdoinkin taitelijat palkkiin ja saan aikaiseksi aloittaa Leena Lumi's Flower Power -postauksen. Kaikki riippuu nyt Kleopatrasta ja Niilin vedenpinnan korkeudesta, joka nousee ja laskee kuin naisen mieli.

Lumoavaa kirjallista, omenoiden tuoksuista viikonloppua kaikille!

Love
Leena Lumi

Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Prologi


Suljen kirjan. Olen juossut yön ja päivän unijälkiäni muistojeni veräjä toisensa jälkeen särkyen. Olen juonut tämän kirjan tarinan äidinmaidossani, olen syönyt tämän kirjan tarinan mammani karjalanpiirakoissa, tämä tarina sai minut Viipurissa kulkemaan kadun toisensa jälkeen korot katuja piiskaten mammani kulussa, tein huikean aikamatkan torille, jossa naiset olivat kauniimpia, miehet komeampia ja hevosten kupeetkin kiilsivät kuin ei missään. Kuulin kaikki kielet, maistoin kaikki maut, tunsin kaikki tuoksut…olin juurillani, kunnes evakkojunassa heräsin mammani itkuun. Ei siihen karjalaiseen, joka oli naurua ja itkua sekaisin, vaan uuteen, jossa kaikki oli menetetty eikä koskaan enää…

Olen elämyskokenut Marja Leena Virtasen tarinan Kirjeitä kiven alle (Tammi 2011) kuin kuumeessa. En ole voinut edes nukkua, sillä vaikka kirja kertoo minulle äitini suvun kautta tutusta aiheesta, tajuntani on räjähtänyt täydellisesti. Mistä tulee tämä kirjailija, joka kirjoittaa kuin Mika Waltari, Véronique Ovalde ja Herta Müller yhteensä ja sitten vielä mausteena tämä erittäin suomalainen osa historiaamme: Kadotettu Karjalamme ja sen perimä jo neljännessä polvessa. Virtasen kieli on maagista, rohkeaa, aistillista, taidokasta ja koskettavaa, sillä suudelmat maistuvat itse elämältä aina verestä ja kuolemasta syvään, salattuun katkeruuteen, joka nostaa huulille karvaan sapen maun. Sen lisäksi kirjailija käyttää äärettömän taitavasti symboliikkaa, joka sitten tekeekin jo tekstistä maagista realismia.

Kirjeitä kiven alle kertoo neljän sukupolven naisten tarinan, jossa yksi kertojista on Siviän vauvana kuollut tytär. Siviän, joka oikeastaan ei näe, ei kuule muuta kuin verensä huudon kohden Kaarloa, Siviän, joka tuoksuu kaupan hajusteille, välittää vain pojistaan, kiehnää mustasukkaisen omistavana Kaarlon ympärillä, mutta on lopulta itse vain oman äitinsä Marin elämän tragedian uhri. Mar puolestaan kantaa omaa muistoaan äidistään Työ, ja sekään taakka ei ole kevyimmästä päästä. Työ ei ole enää kertojana, mutta hänen varjonsa vaikuttaa, kuin myös erään laukkuryssän varjo, alati läsnäoleva. Kuollut tarkkailija, Marketta, oli Siviän lapsi ja uusi vauva on myös Marketta, Toinen. Heidän siskonsa Riikka on kuin tervejärkisyyden juonne, johon suvun katkeruudet ja tahmaiset salat eivät tartu. Riikka on myös kirjassa lohdullinen halaus eräälle suuressa katkeruudessa hylätylle ja toivoa on, että Riikan tytär Hillevi saa aimo ripauksen isäänsä Perttiä, jolloin neljän sukupolven neljän vahvan naisen historia saa ylleen armeliaan unohduksen hunnun, jossa olisi tilaa myös helpolle ja hellälle, sekä etenkin koskettamisen ja välittämisen tunteelle, jonka puute niin vihlovasti sattui sisälläni lukiessani kirjaa. Ollessani itse siellä. Siinä. Kylmässä.

Suurin hämmästelyn aiheeni on Virtasen kieli. Juon sanoja ja nyt koko kirjani on merkkauksia täynnä. Näin minulle käy harvoin. Saan nyt vahvoja etiäisiä tästä kirjasta… Yhtäkkiä meillä on Suomessa kirjailija joka kirjoittaa näin:

Yöllä pitkä mies tuli uneen, otti reisien alta, nosti syliinsä. Pitkä mies suuteli Toisen huulia, sen kasvot olivat pehmeät. Toinen antoi käsiensä luikertaa pitkän miehen olkapäiden yli, laski päänsä kaulalle, halusi nukkua tätä unta.

***

Hiiret piipittävät värisyttävät korvia jauhavat kirjeen hienoksi, eikä siitä tule silppua vaan pehmoista ilmansekaista höttöä jossa hiiret löhöävät vaaleanpunaisessa unessa. Yhtään sanaa ei kulkisi, ei liikkuisi mitään selvää, tuskin piste tai pilkku.

***

Jos Kaarlo olisi rumempi, arkisempi, viulun vetämätön.


Jos olisi, minun olisi helpompi.


Kun hän silittää selkääni ja olen juuri vaipumassa nautintoon, väliimme hivuttautuu usein kaipaus muuhun. Vaistoan sen, ja mieleeni nousee neuvoton hätä. Minäkö kaipaan vai hän?

***

Huuto purkautuu sisässäni, niin suuri ja mahdoton huuto, ettei pihauskaan sovi kurkustani ulos. Huuto on valkoista ainetta, hehtaarin kokoinen lämpäre raskasta täytepumpulia.

Ja sitten Marja Leena Virtasen kirjaan kirjoittama aistillisuus. Se on kaikessa. Myös kylmyys on kaikessa. Äitien ja tyttärien välinen kylmyys. Tietty armottomuus. Se kohdistuu kirjassa ensin Siviään ja sitten hän laittaa vahingon kiertämään moninkertaisena. Siviä on sekä uhri että syyllinen. Mar ei vienyt Siviää kertaakaan katsomaan lapsuudenkotia, sukua ei kutsuttu syntymäpäiville, edes ripillepääsyä ei juhlittu. Ja sitten sitä kaikkea muuta tämän lisäksi. Aistillisuus on kuitenkin monin kerroin kiehtovampaa kuin kylmyys, joten:

Panen suolasienien painoksi lautasen ja pesemäni kiven, suljen pytyn kannen.


Tuli on hiipunut hellassa, sienien myrkky tarttunut minuun.


Hivutan kättä toissapäivänä silittämääni paidanrinnusta pitkin. Käsi on päätöksensä tehnyt ja jatkaa matkaansa, hellittää housujen sepalusta sulkevat nauhat, päästää kankaan kiristyksessä pingottavan elimen ahtaudesta.


Siinä se on, aikuisen miehen värkki, jonka omin silmin näen elämäni ensimmäistä kertaa.


Kieräytän ruumiini Untamon päälle, polvieni varassa ponnistaen kääräisen helmani vyötäisille ja olen kiitollinen kun vuotamiseni aika on muutama päivä sitten loppunut.


Mitään ei tarvitse suunnitella, ruumiini uppoaa häneen kuin itsestään, jalat ovat asettuneet hyvin ja…


Kirjeitä kiven alle on taidokas paitsi kiinnitarttuvalta tarinaltaan ja kieleltään myös upea rakenteeltaan. Kertojanaiset ovat sinänsä jo toimiva ratkaisu, mutta Virtanen on kehittänyt myös muuta: Kertomus ei ole kronologinen. Tämä ei yleensä onnistu ilman lukijan kärsimystä, mutta Virtanen tekee sen majesteetillisesti! Kiehtova tarina ei siis ole tasapaksua, tylsää junttaa, vaan kuin sulava kevätpuro, jossa sulavesipärskähdys keväthurmiossaan hypähtää ylitse vastaan tulevan uoman kiihkoissaan tavoittaen jotain autuutta hipaisevaa, mutta lopulta sulautuu taitavasti kiehtovaksi, katkeamattomaksi tarinavirraksi kimmeltäen julkeassa huhtikuun auringossa kuin kevään viimeinen jäätimantti: Täydellisenä!

Epilogi

Pellot leimuavat olkitulina. Kuljen palavien kasojen välissä täynnä outoa kiihkoa, hengitän savua sisääni ja tunnen miten sytyn tuleen ja alan tanssia tulien välissä kuin huumattuna. Tanssin tulien yössä savipellolta toiselle, kunnes uupuneena saavun juovan penkalle, kaadun maahan kuin tyydytettynä, ojentaudun pimeään ja käteni tavoittaa tutun kiven kolon…kirje. Savu. Muisto. Toinen.

***

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Annika K Jossu  Valkoinen kirahvi Norkku Katja Joana Susa Anna Elina Anja Peikkoneito Erja Sara Karoliina Sanna.

***

Tämän kirjan jälkeen suosittelen lukemaan kirjan Sodan haavoittama lapsuus.

VEDESSÄ PALAA

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure

MAAILMAN PARHAAT KASVISRUOAT

Oaxacalainen keittiö on osa kaupunginimagoa ja näkyvästi esillä ravintoloissa. Yleisiä ovat venyvä mozzarellatyyyppinen oaxaqueño-juusto ja täyteläinen, mausteinen ja yrttinen suklaakastike mole. Vähemmän yleisiä ovat chapulinit eli paistetut heinäsirkat, jotka sipulilla, valkosipulilla ja tuoreella limetillä höystettyinäkin näyttivät siltä, että maku vaatii totuttelua. Useimpia raaka-aineita, esimerkiksi heinäsirkkoja ja raakasuklaata, on röykkiöittäin esillä Mercado de Abastos –torilla. Tyypilliseen meksikolaiseen tapaan tori on kojujen ja puotien muodostama värikäs sokkelo, joka on tulvillaan silmää, nenää ja vatsaa houkuttelevia herkkuja (ja välillä kauhujakin).

Eilen illalla hyvin myöhään, kun vihdoin pääsin kirjojen äärelle, oli ensin tarkoitus vähän vilkaista ruokakirjaa, joka kertoo maailman parhaista kasvisruoista, ja sitten lähteä Kleopatran Egyptiin, mutta en päässyt Aleksandriaan, sillä Chris ja Carolyn Caldicottin teos Maailman parhaat kasvisruoat (World Food Café, Tammi 2011, suomennos Riitta Bergroth) veikin minua lujaa niin eksoottisiin maihin, matkaelämyksiin ja ruokaseikkaluihin, että vielä aamuyön tunteinakin minua huimasi kuin olisin nauttinut liikaa ruokaa, jossa tuoretta inkivääriä, valkosipulia ja chiliä, sillä sain hallusinaatioita elämäni ruokamatkasta, jossa mikään ei ollut ennalta-arvattavaa:

Marrakkechissa ystävällinen emäntämme, joka tiesi meidät kasvissyöjäksi tarjoili ihastuttavia, höyryävän kuumia täytettyjä briouat-pasteijoita. Carolyn kysyi, mitä täyte oli, ja käsitti sen olevan briejuustoa. Hyvin uskottavaa, sillä maku oli maitoinen ja paikan omistaja ranskalainen. Illan edetessä aloimme oikenin ahmia herkullisia pasteijoita. Aamulla olo oli aika huono, mutta luulimme sen johtuvan vain liiasta ahmimisesta liian myöhään. Aamiaisella kuitenkin kehuimme kokille pasteijoita ylitsevuotavasti, jolloin saimme kuulla täytteenä olleen soseutettuja aivoja. Tässä vaiheessa minä ryntäsin syleilemään vessanpyttyä, jonne sitten Chris ja Carolyn saapuivat vakuuttamaan, että 'heidän tulevassa kirjassaan kaikki ruokalajit ovat aivottomia ja herkullisia.'

Badian autiomaassa elimme kasvissyöjän painajaista, mutta en kestä palata siihen enää. Beduiinit olivat kuitenkin ylen vieraanvaraisia ja saapuminen Petraan ratsastaen oli matkan huippukohtia. Mutta ylhäältä tullaan alas ja niinpä Intiassa kaikki oli toisin, sillä saapuessamme iltamyöhällä Delhiin puristuimme valtavaan väenpaljouteen, papit lukivat rukouksia ja soittivat kelloja ja ilman täytti voimakas suitsukkeen sekä palavan lihan haju: Nuotiot olivat ruumisrovioita – olimme tulleet Manikamikaan, vainajien polttopaikalle.

Seuraavana aamuna anoin jo paluuta Lontooseen, mutta Carolyn puhui minut ympäri ja niinpä jatkoimme matkaamme läntiseen Intiaan vain joutuaksemme kahdeksi viikoksi intialaiseen vankilaan mitättömän rikkeen takia. Osan aikaa olimme täyteen ahdetussa sellissä käsi- ja jalkaraudoissa. Tässä vaiheessa minä aloin kaivata suomalaisia uusia perunoita ja graavia siikaa sekä ihan yksitoikkoista elämää. En pysty tässä kertomaan, mitä kaikkea saimme kokea, mutta kirjasta löytyy kuvaus eräästä junamatkasta ja aavikkotuomiosta…Sri Lankassa taas oli huiman kaunista, mutta minä osasin jo varautua kauneuden petollisuuteen ja niinpä siinä kävi sitten niin, että…


Nyt takuulla ymmärrätte, miksi meni yli puolen yön! Siis kirja on ruokakirja ja täynnä hurmaavia reseptejä, mutta ensihuomion vievät kokemukset, joita saimme reseptien hakumatkalla Lähi-idässä, Afrikassa, Intiassa, Nepalissa ja Sri Lankassa sekä Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Teos on täynnä järkyttävän upeita, Crishin ottamia matkakuvia, niin upeita, että näitä ei näe edes matkakirjoissa. Herkulliset ruokakuvat on ottanut James Merrell. Ei ole mikään ihme, että Chris ja Carolyn Caldicottilla on oma ravintola Lontoon Covent Gardenissa. Tämän kirjan jälkeen päätin matkan kauhuista huolimatta vierailla World Food Caféssa, jossa omistajapari on syystä minimoinut chilin määrän annoksissa. Sitä toki saa pyydettäessä lisää, mutta ei ole kovin miellyttävää, jos käy kuten ystävälleni chiliä syötyään: häneltä paloi peräsuolen lisäksi sen jatkumo eli…ja tie vei sairaalaan.

Mietin pää kuumana, minkä ruokalajin täältä teille tarjoilisin runsauden pulan ääreltä ja päädyin melkeinpä yksinkertaisimpaan eli Rapeaan hapanimelään salaattiin, joka tulee Laosista:

4-6 annosta

1/3 pienestä kerästä kiinankaalia, ohuiksi suikaleiksi leikattuna
nippu vesikrassia
iso kourallinen pinaatinlehtiä, suikaloituna, tai baby-pinaattia
200 g pavunituja
85 g litteitä sokeriherneitä, pitkittäin suikaloituna
4 kevätsipulia
85 g kuorittuja maapähkinöitä, paahdettuna ja rouhittuna
pieni kourallinen tuoretta minttua
pieni kourallinen tuoretta basilikaa

kastke:

2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 rkl limettimehua
2 rkl  vaaleaa soijakastiketta
1 vajaa rkl fariinisokeria tai hunajaa
2 punaista chilipaprikaa, ohuiksi suikaleiksi leikattuna

Yhdistä kulhossa kiinankaali, vesikrassi, pinaatti, pavunidut ja herneet.

Valmista kastike: kuumenna öljy paksupohjaisessa kasarissa ja ruskista valkosipuli rapeaksi. Nosta kasari liedeltä ja lisää limettimehu, soijakastike, fariinisokeri tai hunaja ja chili. Sekoita ainekset hyvin keskenään. Valuta hiukan jäähtynyt seos salaatin päälle.

Ripottele pinnalle kevätsipuli, maapähkinät ja tuoreet yrtit.


Tässä ikimuistoinen ruokakirja seikkailunhaluiselle kokeilijalle. Lahjaksi tai omaksi. Vaikka ruoat ovat kasvisruokia Chris ja Carolyn kertovat aina, jos maassa, josta ruokalaji tulee, siihen lisätään kalaa tai äyriäisiä. Ja melkein jokaisen ohjeen kohdalla on upean kuvan lisäksi tietoisku, jossa kerrotaan joku jännittävä reseptiin liittyvä nyanssi. Ja huomatkaa kirjan kansi! Lupaan, että tämän kannen otan mukaan Vuoden  2011 Kaunein Kirjan Kansi –kisaan.

Huomasin juuri, että olen antanut seikkailun viedä ja siksi mainitsen nyt muutaman ruokalajin, joita kirjan runsaudesta löytyy: Tagine Marrakechin tapaan, Ful Medames, Falafel, Imaamin munakoiso, Bataattia maapähkinäkastikkeessa, Carri-kookoscurry, Kalkuttalainen munakoiso, Vihreä Kasvis-Mallung, Mekongilainen munakoisowokki, Balilainen Gadd Gado, Karibialaiset kasvikset kookoskastikkeessa…Siis Maailman parhaat kasvisruoat on ruokakirja, jonka höysteenä on uskomaton seikkailu!

Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta sitä harmittelen, että olen niin yllytyshullu. Ihan matkan loppumetreillä eli siis kun olin selvinnyt niistä aivoista, vankilan kahleista ja monesta, monesta muusta, mistä saatte lukea kirjasta, minä suostuin lähtemään vielä Brunein trooppiseen sademetsään, jossa kehuttiin olevan upea suojelualue. Yritin kysyä, miten tämä liittyy ruokakirjan tekoon, mutta etenkin Chris oli niin ’täpinöissään’, että mikään ei auttanut. Siinä sitten aamuisin heräiltiin gibbonien konserttiin, vedettiin päälle märkiä vaatteita ja poimittiin iilimatoja alushousuista…Onneksi onnistuin levitoimaan itseni Tamil Nadun Mudumalain villieläinpuistoon aamu-usvassa vaeltavien norsujen keskelle.


I just love World Food Café♥

SYYSKUUN YÖ

'Muistatko?', kuiskaat hymyillen läpi vuosikymmenten.
Käteni tutusti vyötärösi ympärillä kuin silloin joskus.
Syyskuun yö ympärillämme kylmänä vaippana,
vaan ei hätää:
Lämmitämme toisiamme.

Vesi on märkää ja mustaa,
eikä hellyyttä kukaan enää pelkää,
vaan kosken lämpimin, hellin huulin sinua poskeen.

Viimeiset sanat, katse, tuoksu...

Minä lähden, mutta palaan
ja kerran vielä: 'hei' ja 'hei'.

Ja siinä sinä seisot kuin olet aina seisonut:
odottamassa minua.

Missään ei koske.
Ei satu ollenkaan.
Näin on hyvä.

- Leena Lumi -
kuva Minttuli

Nuori Rakkaus
How Can We Hang On To A Dream