KIRJASTON HENGET

Jos Jumala olisi olemassa, hän olisi kirjasto.

- Umberto Eco –

Täytyy olla kohtalon johdatusta, että ymmärsin tilata Jacques Bonnetin teoksen Kirjaston henget (Des bibliothéques de fantômes, Tammi 211, suomennos Jyrki Kiiskinen), sillä siinä missä maailmankirjallisuus on kotimaani ovat kaikki kirjat ilma, jota hengitän, ja sehän ei voi olla näkymättä ympäristössäni. Olen jo kauan tiennyt, että minua varten on olemassa diagnoosi, mutta nyt Bonnet vahvisti sen! Nyt minulla on aina mustaa valkoisella näyttää miehelleni, mikä minä olen ja miksi. Sen lisäksi Bonnet auttaa luomaan kuvan, että minä olen se käsitettävä tapaus ja muut enemmän tai vähemmän säälittäviä, sillä he eivät ole tajunneet, että elämme lukeaksemme.

Jacques Bonnetin kirja on niin riemullinen ylistys lukemiselle, kirjoille ja kirjastoille eli kirjojen haalimiselle, että en ole vastaavaa kokenut. Kirja saisi minulta täyden kympin ellei kirjailija olisi sortunut ranskalaiseen omahyväisyyteen ja tuonut liikaa esille sitaatteja, tapahtumia ja kirjoja nimenomaan ja melkeinpä vain Ranskasta ja ranskaksi. Muualta tulevat suuruudet ohitetaan kevyesti hipaisten. Jollekin ranskan kielen taitajalle tämä ei ehkä ole edes hidaste, mutta minua se pysäytti aina kun juuri olin lukemassa miehelleni ääneen, miten täydellistä on olla avioliitossa sellaisen naisen kanssa, joka järjestää yhteisen kodinkin niin että kirjoja löytyy kirjaston, makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön lisäksi myös molemmista vessoista. Olen kaikesta huolimatta vihdoinkin saamassa ymmärrystä sille tosiasialle, että olohuoneemme isoa ruokapöytää ei ole voitu käyttää kolmeen vuoteen, sillä pöydällä on suuri kunnia toimia valtaisien kirjapinojen tasona.

Olen onnellinen etenkin Bonetin kirjan luvusta, joka käsittelee kirjahulluuksia. Mietinkin voisiko koko luvun kirjoittaa kotimme ainoalle kirjavapaalle seinälle. Sehän olisi ihan muotiakin, sillä olen nähnyt verhoja ja tyynyjä, joissa on kirjoitusta! Siis on olemassa ihmisryhmä joka intohimoisesti keräilee kirjoja. Tämä on vielä tuttua kauraa, mutta kaikki eivät ehkä tiedä, että keräilijät jakaantuvat alalajeihin, muodostaen melkein oman rotunsa, sillä kirjamaanikot, mitä ylevää tautia intohimoiset kirjaihmiset potevat, voivat olla joko spesialisteja tai ’haahuilijoita’. Spesialistit keskittyvät keräämään tiettyjä kirjailijoita, johon ryhmään tunnustan itse kuuluvani. Meihin toki läheisesti liittyy myös ryhmä, joka kerää kirjailijoita näiden nimen alkukirjaimen mukaan, mutta he ovatkin oma alalajinsa jalossa suvussamme.

Miten ystävä tai puoliso sitten voi tunnistaa kirjamaanikon, voidakseen tätä kyllin palvoa ja arvostaa? Yksi oire sen lisäksi, että kirjoja kertyy kaikkialle, on huomattava levottomuus, joka kirjamaanikkoon iskee, jos hän on luovuttanut jonkun kirjansa liian hövelisti tai hetkellisessä heikkouden tilassa pois. Tämän jälkeen ei ole yön ei päivän lepoa itse maanikolla kuin ei myöskään läheisillä ennen kuin kirja on saatu takaisin tai tilalle on löydetty toinen samanlainen. Koin tämän vakavasti viime sunnuntaina kun en löytänyt mistään Kalotayn Bolšoin perhosta. Kiipelin pitkin seiniä, kunnes lähdin ajamaan siihen ainoaan paikkaan, jossa olin vielä nähnyt yhden teoksen tätä sielukirjaani. Joka ilta muistan iltarukoukseeni liittää lauseen: ’Rakas Taivaan Isä, älä johdata minua ikinä siihen heikkouden tilaan, että luopuisin Marcel Reich-Ranickin Eurooppalaisesta.’

Bonet paljastaa kaikille, miten vaativaa on elää kirjamaanikkona. Tätä asia rankentaa kovasti tarve saada kirjastossa aikaan jonkinlainen järjestys, että kuloinkin tarvittu teos löytyisi, kun sitä tulenpalavasti tarvitaan. Suurin osa kirjojen luokitustavoista saa Bonetilta kyytiä. Hän ruotii niin aakkoselliset, maanosien tai maiden mukaiset, värien mukaiset, hankinta-ajankohdan mukaiset, ilmestymisajankohdan mukaiset, lajityypin mukaiset, suurten tyylisuuntien mukaiset, kielten mukaiset, lukumieltymysten mukaiset, sidostyypin mukaiset kuin myös kirjasarjojen mukaiset, joista viime mainittu on minun henkilökohtainen viimeinen keinoni pysyä pinnalla. Osuvasti Bonet toteaa:

On paljon sellaisia häijyjä kirjailijoita, jotka tuntuvat saavan mielihyvää siitä, että tekevät tyhjäksi kaikki luokittelun periaatteet.


Lajityypin mukainen: lajityyppi on kaikkea muuta kuin helppo määritellä: liian väljät määritelmät ovat turhia, liian tiukat johtavat loputtomiin väittelyihin.

Bonet on ainoa, joka ymmärtää miten vaarallista elämäni on. Hän kertoo, miten säveltäjä Charles-Valentin Alkan kuoli. Hänet löydettiin kotoaan 30. päivänä maaliskuuta 1888 kirjahyllynsä murskaamana. Tässä vastaus kaikille niille, jotka ovat ihmetelleet, miksi meidän sänkymme yläpuolella ei ole kirjahyllyä. Näen toistuvasti painajaista, jossa makaan murskaantuneena, mutta vielä tajuissani päähäni pudonneen kirjahyllyn alta. Tajuan, että vereni tahrii kaikki rakkaat kirjani!

Tässä kohden on pakko käyttää tilaisuutta hyväksi ja korjata eräs vääryys. Rakas mieheni kertoo kaikille, jotka jaksavat kuunnella, heränneensä parinakin yönä avioliittomme aikana siihen, että terävä kuulakärkikynän kärki painoi hänen kaulavaltimoaan. Ei ole totta, ei ollenkaan! Se kynä on kymmenesti painanut minun kaulaani, sillä joskus uutterinkin kirjoihin pikkupisteitä merkitsevä kirjamaanikko tarvitsee muutaman tunnin yöunen…

Erittäin tuskallista on olla taidekirjojen keräilijä, joka minä myös olen. Tässä selitys tuskaan Bonetilta, joka siis paljastaa myös osan minun kurjuuttani:

Se joka kiinnostuu taiteesta ja kerää siihen liittyvän kirjaston, törmää heti kahteen ongelmaan. Ensimmäinen on taloudellinen: taidekirjat maksavat keskimäärin kolme tai neljä kertaa enemmän kuin tavalliset kirjat – ja toisinaan paljon enemmän, eikä niistä oteta uusintapainoksia kuin harvoin, kun ne on kerran loppuunmyyty. Hinta antikvariaateissa voi siis kohota hyvin korkeaksi. Siksi sitä katuu helposti, ettei hankkinut kirjaa heti, ja tämä puolestaan yllyttää moninkertaistamaan hankinnat, jotta ei tarvitsisi katua myöhemmin eikä tehdä samaa virhettä toista kertaa. Tämä on loputonta.

Haluan näin lopuksi suositella tätä Jaques Bonetin kirjaa kaikille kirjamaanikoille, mutta myös heidän läheisilleen, jotta he osaisivat arvostaa elämäänsä, jonka saavat jakaa elämyksellisen kirjahullun kanssa. Kirjamaanikon puoliso saa viettää yönsä sängyssä vailla aviollisten velvollisuuksien paineita, sillä kirjamaanikko menee aina vuoteeseen kirjan kanssa. Seksuaalisesti kylmä hän ei ole, lukeehan hän kiihkeästi myös eroottista kirjallisuutta, mutta laaja lukeneisuus on tuonut hänelle kekseliäisyyttä, jossa lemmenleikkien paikaksi voidaan keksiä mikä muu tahansa, paitsi ei vuode. Yöt ja kirjat kuuluvat kirjamaanikolle ja sehän sovittiin jo avioehdossa! Tässä vielä kuva kirjamaanikon taivaasta Edouard Vuillardin kuvaamana.

Pakko vielä lisätä, että nyt kun on kaiken maailman ääni- ja sähkökirjoja ja jotkut jopa jakavat moisen kanssa vuoteensa, niin hui ja hai: oikeaa kirjaa ei ikinä päihitä mikään. Ja kuka kuvittelee lukevansa kirjaa internetistä, hänelle vastaa Bonet:

Loputtoman tiedon lähteellä – jollainen internet on – ei kummallista kyllä ole minun silmissäni samaa taianomaista hohtoa kuin kirjastollani. Istun tietokoneeni ääressä, sen avulla pääsen käsiksi kaikkiin kuviteltavissa oleviin tietoihin ja hallitsen lähdes täydellisesti aikaa ja tilaa. Silti jotain puuttuu: jumalallisuus.

***

Sain ystävällisesti Anonyymiltä vinkin, että kirjailija Jacques Bonnet on Turun Kirjamessuilla Agricola -lavalla su 2.10. klo 14.20! Nyt kaikki sinne tapaamaan tätä hulvattoman hauskan, mutta ehdottomasti todenmakuisen kirjan kirjoittajaa. Vuoden päästä minä kierrän kaikki kirjamessut - ainakin Suomessa.

***

Kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Jokke  Annika Susa ja Kirjakirppu