sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Valitse Vuoden 2019 Paras/Kaunein Kirjan Kansi Leena Lumissa ja Arvonta


Jälleen on se aika vuodesta, jolloin valitsemme parasta kirjan kantta Leena Lumissa. Ties kuinka mones vuosi jo, mutta nyt 'kauneus' vaihtui 'parhaaseen'. Tämä antaa minusta tilaa myös vähän erikoisemmille kansille. Lukuvuoteni ei toivottavasti pääty tähän eli kirjoja on vielä tulossa, mutta tämä aika on nyt juuri sopiva arvonnalle eli te siellä valitsette ja minä täällä luen. Menojakin on, joten muistakaa kommenttinne näkyvän vasta, kun olen paikalla niitä avaamassa. Älypuhelimella en näitä blogijuttuja tee, vaan keskityn muualla ollessa hetkeen ja ihmisiin keiden seurassa olen.

Entiseen tapaan osallistua saavat blogini kirjautuneet lukijat tai sellaiseksi kirjautuvat. Oman tilasi näet kohdasta Lukijat, josta voit kurkata oletko mukana siellä vai et. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy su 24.11 klo 12.00. Jätä kommenttikenttään suosikkikantesi alla olevasta kollaasista ja yhteystietosi, jotka voivat olla sähköpostiosoite tai aktiivisen blogin nimi. Palkintona jaetaan kolme siististi luettua kirjaa. Ensimmäiseksi tullut valitsee ensin, toiseksi tullut tokana etc. Joulu lähestyy ja mikä onkaan parempi lahja kuusen alle kuin kirja!


Klikkaamalla kuvaa, näet kannet paremmin.

Iloista arvontamieltä♥ Palkintokirjat alla:

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen  varattu!

Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu  

Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Suvi Vaarla: Westend

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta  

Heidi Kerosuo: Muista, unohda

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

Maike Wetzel: Tyttö joka löytyi

Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980

Leena-Kaisa Laakso: Puutalotarinoita

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Riitta Jalonen: Tanssikaa!

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Sonia Paloahde: Aavistus

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Nina Honkanen: Pohjakosketus

Lisa Jewel: Sitten hän oli poissa

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Carin Gerhardsen: Musta jää

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla

Jane Harper: Kuiva kausi

Louise Penny: Kylmän kosketus

Anna-Kaari Hakkarainen: Diodraama

Anne Svärd: Vera  varattu!

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Anna Jansson: Sokea hetki

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

Camilla Grebe: Horros  varattu!

Toimittaja Ulla Janhosta mukaellen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat vaihtaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko millonkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan?"

Love
Leena Lumi

51 kommenttia:

  1. Ensimmäinen nainen -kirjan kansi on upea, paras näistä minun mielestäni.

    VastaaPoista
  2. Lilium regalessa on myös kaunis kansi. Muistaakseni olet lukenut kirjan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, täysin samaa mieltä, mutta päätin, että pitää mahtua vain kuusi. Muuten olisi menty kuten aikanaan, kun myös luin paljon enemmän eli 6+6. Sitäkin mietittin, mutta eivätkö kaksi oikeassa reunassa edusta vähän uutta...Lilium tulee vielä Lumissa vastaan vähän muualla, odota nyt vain. Todella luin♥

      Poista
  3. Minusta kaunein on Ensimmäisen naisen kansi:) Hyvää viikkoa Leena.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen nainen on paras.
    Blogini: Tarukirja.

    VastaaPoista
  5. Ensimmäinen nainen on myös minun suosikkini♥

    VastaaPoista
  6. Tatu Kokon Kävelevien patsaiden kaupunki saa äänen minulta.

    VastaaPoista
  7. Ensimmäinen nainen on suosikkini
    kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  8. Kävelevien patsaiden kaupunki -kirjan kannen tunnelma imi puoleensa. Äänestän sitä.

    VastaaPoista
  9. Kävelevien patsaiden kaupunki 😊

    VastaaPoista
  10. Paperijoutsen, jonka kansi kiinnostaa.

    sp:rijanna
    @wippies.fi

    VastaaPoista
  11. Heti katse kiintyi Ensimmäiseen naiseen, joten sen täytyy olla se!

    VastaaPoista
  12. Ensimmäinen nainen on mielestäni paras.

    VastaaPoista
  13. Olen tämän varmaan joka kerta sanonut, mutta sanonpa taas: tämä kirjankansiarvonta on tosi hyvä!
    Olin tällä kertaa kahden vaiheilla (toinen oli Griffiths) ja valitsin Muista, unohda.
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiva kuulla! Kirjoitin faceen tästä, että 'Kannella on väliä. M.O.T.'

      Kiitos: aina yhtä kiinnostavaa kuulla taiteilijan mielipide♥

      Poista
  14. Kadonneet ja kuolleet saavat nyt ääneni. Toiseksi jäi ikävä kyllä Kävelevien patsaiden kaupunki.

    Olen samaa mieltä Sannan kanssa, tämä kirjankansiarvonta on aina yhtä innostava juttu! Kiitos kun taas laitoit tämän tulille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, olet mukana ja toinen taitielijalukijani eli kiinnostavaa♥

      Te taiteilijat, Sanna ja sinä, ihanat♥ Ole hyvä: On tämä aina yhtä jännittävää, vaikka kirjoja on postattu vähemmän kuin ennen, mutta yritän lukea vielä joitakin ennen joulun hitaita, rakkaita viikkoja.

      Poista
  15. Heidi Kerosuon kirjan kansi on hieno, koska se on niin selkeä ja yksinkertainen. Kansi saa kiinnostumaan kirjasta, josta en ollut ennen kuullutkaan. Mutta silti valitsen kaikkein kauneimmaksi kanneksi Johanna Venhon Ensimmäisen naisen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, Lumimies sanoi samaa. Olet mukana. Juuri niin. Kun menee kirjakauppaan, eikä ole hakemassa mitään tiettyä, kansi on se, joka saa nostamaan kirjan käteen ja lukemaan takakannen tekstin, ehkä jopa liepeet, ehkä jopa ensimmäisen sivun...

      ♥♥

      Poista
  16. Höh, "Ensimmäinen nainen" on ehdottomasti kaunein, mutta jos pitää valita paras kirjankansi, niin "Muista, unohda" on vain jotenkin onnistunein eli paras. Eli se on vastaus.
    Sirkku blogista "Kaikki kotona?"

    VastaaPoista
  17. Ensimmäinen nainen :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Näistä kuudesta tehoavin on Kävelevien patsaiden kaupunki, ajatukseltaan. Jos "pelkkää" kauneutta ajattelee, Ensimmäinen nainen, mutta hiukan liian kruusattu makuuni. Muusta listastasi kansi kirjasta Antti Tuomaisen Mies, joka kuoli on humoristisin ja erottuvin. Vierastan noita globaalien kuvapankkien yleiskuvin somistettuja kansia, peukutan ammattitaitoista kotimaista työtä, jossa on mietitty juuri nimenomaista kirjaa - vaikka Kokon kirjassakin voi olla kuvapankkikuva, en tiedä. Se kuitenkin onnistuu olemaan aivan kuin siihen suunniteltu. (En tarvitse kirjoja, kunhan kommentoin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, juu, arvasin sohaisevani minimehiläispesään, kun muutin sanan kaunis pois:) Osittain 'syytän' Tatun kirjaa, sillä halusin sen mukaan. Arja, Tuomaisen kirja on palkintona, ei kansiarvonnassa, mutta kaikkia mielipiteitä kuuntelen. Kokon kirjassa ei muistaakseni ollut kuvapankkikuva: Soitin siitä hänelle vielä kun olimme äidin luona länsirannikolla! Hän puhui kaiken osuneen kohdilleen etc. Arja, vaikka et tarvitse kirjaa, haluat ehkä olla äänelläsi mukana ja se lienee ymmärryseni mukaan Tatun kirja?

      Olet mukana äänelläsi.

      ♥♥

      Poista
    2. PS. Voin palata ensi vuonna siihen, jolla aloitin tämän kisan nostaakseni kansien tasoa eli kaunis on kaunis, ei sille mitään voi♥

      Poista
  19. Taas niin kauniita kansia! Sonia Paloahteen Aavistus viehättää minua. Todella tunnelmallinen kansi, varsinkin kun kyseessä on dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, kiitos♥ Aavistus on kuin taideteos! Olet mukana.

      ♥♥

      Poista
  20. Miten en ollut muistanut osallistua! Onneksi vielä ehtii.
    Suosikkini on "Ensimmäinen nainen".

    VastaaPoista
  21. Kadonneet ja kuolleet kansi on herkän kaunis.
    Ps. Tykkäsin kovasti viime arvonnassa voittamastani Michelle Obaman: Minun tarinani kirjasta. Michelle sai aikaan paljon toiminnallaan eikä ollut 'nukke' miehensä rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, olet mukana.

      Se on hurmaava kirja ja hyödyllinen myös eli valaisee mustien todellisuutta tälläkin hetkellä. Hän on rohkea kuten meidän Jennimme.

      ♥♥

      Poista