Syntymääni seuraavina kuukausina isä maistoi elämän
suussaan, sen vahvan, juurevan maun. Omenat kasvoivat puissa, laivat
valmistuivat telakoilla ja pojat tekivät kotiläksyjään keittiön
laminaattipintaisen pöydän ääressä. Isä lopetti tupakanpolton ja vähensi
Jaloviinan juontia. Isä odotti työpäivän päättymistä, että näkisi taas minut.
Joka päivä isä kysyi eteisessä, missä tyttö on.
Noora Vallinkosken esikoisteos Perno Mega City (Atena 2018)
piirtää armottoman selkeää kuvaa työläisperheen elämästä Turun Pernossa. Kertoja
on perheen Hanna tytär, toiseksi nuorin. Hän on tarkkailija, joka lopulta tekee
yhteenvedon ja toimii sen mukaan. Vaikka en sataa voi millään hypätä vertaisena
tähän perheeseen, on monta tuttua juttua kuitenkin. Hanna ei synny
Heidekenissa, mutta minä synnyin siellä suoraan saksalaisen lääkärin käsiin. Putosin
nostalgiaan lukiessani, miten kaunis Heidekenin synnytyslaitos oli ja äitini
halusi ensimmäiselleen vain parasta. Sen sijaan tytön kasvu missä tahansa
kasvuympäristössä, kiinnostaa minua aina. Vallinkoski toteaa:
Pian tajusin kirjoittavani romaania vähäpätöisimpänä
pidetystä aiheesta, tyttönä kasvamisesta. Omaa kasvuani luonnehti voimakas
näkymättömyyden kokemus. Jo varhain ymmärsin, että tyttöys on
yhteiskunnallisesti epärelevanttia. Nuoren tytön kokemuksia pidetään niin
tylsänä aiheena, ettei niistä kannattaisi kirjoittaa. Oikeat aiheet ovat
jossain muualla. Ne, joilla on merkitystä.
Vaikka Vallinkoski toteaa näin, hän on kirjoittanut tyttöyden
kokemusta paljon laajemman teoksen. Perno Mega Cityssä voimme lukea työläisperheestä, joka
repii elantonsa teollisuudesta. Työläisperheestä, joka asuu työväen
rakennuksissa, syö työläisruokaa, juhlii työläisjuhlia, yrittää kasvattaa
lapsiaan jaksaessaan ja ei kasvata, kun ei jaksa. Parhaimmillaan tuoksutaan Omo
Colorilta, pahimmillaan oksennnukselta. Jossain haisee usein pissa. Särkyyn
otetaan hotapulveria ja naisilla on kotimekot. Hyvinä hetkinä iskee usko
parempaan, huonoina käperrytään punaiselle hetekalle päiväkausiksi kuten tekee
Hannan äiti. Vahvana Hannan äiti on kova sääntöjen laatija, onhan hänellä jo
kaksi poikaa edellisestä liitosta ja uudesta Sepon kanssa Hanna ja tämän sisko Emma. Kun Hanna oli pieni ja huusi kaiken aikaa...
Äiti syöksyi vessaan. Ahdistus oli aivan kintereillä. Äiti
ehti juuri ja juuri pakoon, käpertymään kylpyammeen ja vessanpöntön väliin.
Käsi painui suun eteen. Ei sille ollut sanoja. Sille mitä äiti kuuli. Miten
seinät moittivat ja nurkat nälvivät.
Sitten syntyi vielä Emma. Vuodet juoksivat Pernon
lätäköissä, kaikki äänet läpi päästävissä huoneissa, joskus äiti ja isä jopa
tansseissa ellei ollut punaisen hetekan aika. Äiti meni töihin, pikkulapset
päiväkotiin. Laurilla menee koulu huonosti, mutta Henrik on muuttanut Turun
Ylioppilaskylän säätiön yksiöön voidakseen lukea rauhassa ylioppilaskokeisiin.
Kustannukset maksaa sekä armeija että Henrik itse kesätyöansioistaan. Henrik on
tekemässä luokkahyppyä, mutta Hanna ei osaa sitä vielä niin ymmärtää. Sen sijaan
hän ymmärtää, että isä on sairastunut vakavasti syöpään ja että äiti on joskus
niin ilkeä, että hänet tekisi mieli vaihtaa. Pappa, äidin isä oli äidin
lapsuudessa karjunut, että ’te ette ole mitään. –Ette yhtikäs mitään. Painakaa
se mieleenne.’ Jantelaisuus siirtyi äitiin, joka jaksoi saarnata saunan
lauteillakin Hannalle
vanhempainillassa lapsiaan kehuvista vanhemmista.
Lellityistä kakaroista, jotka luulivat aikuisena itsestään liikoja.
Sellaiseen me emme lankeaisi.
Tuijotin pakottavin silmin suihkun nurkkaa. Pisarat
lauloivat: muistakaa aina, että te ette ole sen parempia kuin kukaan muukaan.
Äidin sisko Marja-Leena asui kartanossa ja siellä äitikin
oli kuin parempaa väkeä. Heillä oli omat siskomuistonsa, joita ei voinut jakaa
muiden kanssa.
Onko pernolaisuus sitten sen osattomampaa kuin työväestön
elämä muualla. Pyttipannua ja peltilihistä, kasvun varalta liian suuria
luistimia ja kenkiä, kasautuvia laskuja ja sitten päiviä, jolloin niitä voitiin
maksaa pois, unelmia paremmasta elämästä, jolta työttömyys tai vakava sairaus
katkaisi alkuunsa siivet, naisten kahvihetkiä ja miesten piilopulloja,
yksityisyyden vajetta, mielenterveysongelmia, urheilukisojen ja Dallasin katsomista,
riitelyä ja rakastamista, usein harmaiden päivien jonoja ja myös asioita, jotka
olisivat kuuluneet lastensuojelun tietoon. Niin se oli maallakin, mutta siellä
oltiin kaikki kaikkien kanssa. Samat harrastukset parhaiden kaverien kanssa,
sama mahdollisuus kouluttautua vaikka miksi, mutta ei se ihan kaikilla ollut
niin...Heistä kylä vaikeni, heistä, jotka tekivät lapsilleen mitä huvitti tai
repivät omia seiniään lämmitykseen. He erottuivat. Pernolaisuus alkaa
Hannallekin aueta vasta hänen mennessään Pansion kouluun: Ne jumppapuvut,
millaiset oli ns. porhojen lapsilla ja mitä ihania tuoksuja. Hanna alkoi
vertaamaan ja tuloksena
Pakomatkani oli alkanut, vaikken sitä vielä tiennytkään.
Halusin käpertyä kirjainten katveisiin. Keksiä kielen, jossa olisi sanoja
Pernossa tapahtuville asioille eikä vain niille jotka tapahtuivat paikoissa
joiden olemmassaoloa kukaan ei kyseenalaistanut. Minun kieleni piirtäisi
ääriviivat niille, jotka olivat onteloita ainemassassa. Jotka kömpivät
kellareista ja pohjakerroksista vain huomatakseen, että valo oli siirtynyt taas
muutamaa kerrosta korkeammalle. Jotka väistivät suojatiellä, vaikka sade löi
heidän lävitseen.
Noora Vallinkoski on kirjoittanut pitkän jälkimaun jättävän
aikalaisromaanin eräästä Suomen työläislähiöstä. Hän on ottanut sen kokemastaan
mitään karttamatta: Lukekaa tarkkaan, sillä jollain oli aina huonommin kuin
Hannalla. Vallinkosken kieli on houkuttavaa ja dialogit onnistuneita. Luvut
suorastaan ahmii. Vaikea uskoa esikoiseksi, mutta jos tämä sitä on, sen
kuuluisi olla Helsingin Sanomien esikoiskirjakisassa mukana! Perno
Mega City on sanojen juhla, joka huutaa lukemaan tarinansa. Hanna teki luokkahypyn ihan omillaan.
Suurenmoisilla sanoilla.
Sellaisen kielen minä haluaisin. Joka antaisi meille
maailman.
Mutta jos omistaa vain Oiva Toikan lasilinnut keittiön
ikkunalaudalla, ei voi kuvitella omakseen mitään niin suurenmoista kuin sanat.
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä