Tuntuu ehkä kauhealta sanoa kauniiksi kirjaa kuolemasta ja murhista. Minä teen sen kuitenkin, sillä talven lumi, suven niittyjen kuningattaret, mesiangervot ja etenkin Philippe Claudelin lumoava kieli teoksessa Harmaat sielut (Les âmes grises, Otava 2006, suomennos Ville Keynäs) kutoo lumon huntua kaiken ylle. Tämä on kieltä, joka vie minua, mutta myös monia, monia muita, sillä yritin juuri tilata Claudelin seuraavaa kirjaa eli Varjojen raporttia ja se oli loppuunmyyty! Harmaat sielut on saanut Prix Renaudt –palkinnon ja se oli vuonna 2003 Ranskan myydyin kaunokirja. Ja ansiosta!
Lukea rankasta, kylmästä sotatalvesta 1917, joesta löytyneestä, kymmenvuotiaan tytön Bellen jo kohmeisesta ruumiista ja silti muistaa, miten häntä kutsuttiin Belle de Jour ja nähdä silmissään päivänsini, se on jo kirjailijan kynän taikaa, ei lukijan harhaa!
Kirjan kertoja minä on eläkkeelle jäänyt poliisi, joka palaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin sodanaikaisiin tapahtumiin herättäen henkiin niin lumen tuoksun kuin verikyyneleet ei vain muiden kohtaloissa vaan myös omassa elämässään ja eräässä haudassa, jonka muistokivessä on näkymätön kaiverrus…
Ulkona sade oli muuttunut taas lumeksi, hiutaleet tuiskusivat pyrynä ikkunaan. Niitä olisi voinut luulla jäisiksi kiiltomadoiksi, elottomiksi ja valottomiksi, jotka parin sekunnin ajan onnistuivat luomaan illuusion elämästä ja valosta.
Syyttäjä Destinat on hyvin keskeinen henkilö tarinassa. Hän, joka silmää räpäyttämättä on tuominnut kuolemaan niin syyllisiä kuin viattomia. Pidättyväinen mies, jolla on oma pöytä Bellen isän, ravintoloitsija Bourrachen Rébilloniissa. Mies, jonka vaimo on kuollut varhain, mies jolla eristyneisyys on kuin näkymätön sermi hänen ympärillään olipa hän seurassa tai yksin. Kirja paljastaa hänen julmuutensa, mutta myös surumielisyytensä, sillä on eräs, joka kutsu häntä Surumieleksi.
Viimeinen näytös on verinen, oli näytelmä muuten miten kaunis tahansa: lopuksi heitetään hiukan maata päälle ja niin on kaikki päättynyt.
Philippe Claudel on kirjallaan luonut uskomattoman kauniin köynnöksen, jossa sekoittuvat rikos, rakkaus, muisto, pelko, gallialainen julmuus, turha toivo, erehdys ja illuusio. Katson tätä kaikkea kuin maalausta ja näen köynnöksen täynnä pieniä nuppuja…
Sen jälkeen olen vuosien ajan yrittänyt kasvattaa päivänsiniä pienessä puutarhassamme. En ole kertaakaan onnistunut. Siemenet jäävät maahan, mätänevät sinne itsepintaisesti, kieltäytyvät kohoamasta kohti taivasta, tulemasta esiin kostean ja tahmean mullan alta.
Oi ei!, olet väärässä, nuput aukeavat juuri nyt ja ne ovat kuin päivänsineä…
PS. Olen päättänyt suven aikana lukea muutamia 'ohimenneitä, ei välttämättä ihan uusia kirjoja, joita ystäväni ovat suositelleet. Tähän Paul Claudelin kirjaan sain suosituksen Lumiomenalta, joka taisi hyvinkin arvata, mistä pitäisin;-)
*****
Lue myös Philippe Claudelin Varjojen raportti
Surumielisen kaunis, sitä tämä kirja tosiaan on!
VastaaPoistaKun nyt muistutit tämän hienoudesta niin tekisi mieli tarttua siihen Varjojen raporttiin, mutta täytyy kai ensin hoidella kirjastosta haalittu pino pois alta... :)
Satu, mistä saat kirjan? Se on loppuunmyyty! Kirjastosta?
VastaaPoistaMinä aion ehdottomasti heti lukea tuon Varjojen raportin, kunhan sen käsiini vain saan.
Minuakin odottaa huomenna valtava kasa kirjastossa. Siis minulle suositeltuja, ei ihan upouusia, mutta varmaan hyviä kirjoja.
Tuttu kirja vuosien takaa, mutta en kyllä muista siitä mitään.
VastaaPoistaOstin sen parisen kuukautta sitten Suomalaisesta jossa se oli tarjouksessa!
VastaaPoistaSatu, se tarkoittaa sitä, että Varjojen raportti voisi olla siellä nyt tarjouksessa. Oi miksi, oi miksi, pyyhin pois lukematta Suomalaisen Kirjakaupan viimeisen tarjouksen!
VastaaPoistaAllu, en minäkään muista mistään mitään;-) Ei sen ole niin väliä...
Vaikuttaa tosi jännältä ja mielenkiintoiselta kirjalta. Dramaattiset, tragediset tarinat kiehtovat minua.
VastaaPoistaTuure, minäkin olen dramaattisen, tumman ja tragedian lumoama. Ja pidin kovasti ja yllättyneenä Claudelin tyylistä kirjoittaa. Siinä oli jotakin surumielisen, hienostuneen hipaisevaa, joten jälkimauksi jäi kuitenkin kaunis tyylikkyys. Huomenna yritän etsiä kirjastosta hänen seuraavan kirjansa, joka oli ainakin nettikaupassa, jossa kävin, loppuunmyyty.
VastaaPoistaKäypäs kurkkaamassa www.suurikuu.fi, siellä näyttäis olevan!
VastaaPoistaSatu, kiitos vinkistä, minä olenkin SSKK:n jäsen, mutta ei tullut mieleenikään...
VastaaPoistaTämä on ainoa Claudelin kirja, jonka olen lukenut. Suru, murhe, julmuus ja kauneus voivat kulkea käsi kädessä. Minulle tämä kirja oli melkein liian rankka lukea, mutta kun olin sen lukenut, palkitsi kirja minut monin tavoin.
VastaaPoistaMinä tykkään lukea "ohimenneitä" (hyvä termi!) kirjoja. Ja jos jotain kirjaa ei saa enää kaupasta omakseen, niin onneksi on kirjasto :)
Lumiomena, saan torstaina kirjastosta Claudelin Varjojen raportin. Yritin tilata sitä eilen Kirjakerhosta, mutta minä en ala sinne mitään kirjautumaan ja taas muistamaan uusia salasanoja. Kumma, että sinne ei kirjakerhon jäsen pääse ilman rekisteröitymistä! Nyt kirjasto oli helpompi apu.
VastaaPoistaNo, olihan tässä kirjassa se yksi aika rankka juttu, se pikkubretonilaisen tapaus...,mutta Claudelin tekstissä on se unenomaisuus, joka aiheutti sen,e ttä en tajunnut odottaa sitä yllätysloppua. En osannut olla valppaana, koska kirjailija heitti usvaa tielleni.
Minulla on nyt aika kasa noita 'ohimenenitä' tuossa, mutta otan rauhassa. Ja sitä ennen vielä yksi muu...