KÄÄNNÖKSIÄ

Kiinalaisen sananlaskun mukaan kohtalot ovat tuulia, jotka puhaltavat ihmisen elämän läpi joka suunnasta ja pakottavat hänet ajan teille. Voimakastahtoinen ihminen pystyy taistelemaan noita tuulia vastaan ja siten ehkä itse valitsemaan tiensä, mutta heikko menee sinne minne tuulet työntävät. Minua tuulet eivät ole työntäneet, vaan omien päätösteni voima on vetänyt minua. Silti olen herkeämättä kaivannut sitä, mitä en voinut saada. Ja sitten kun se, mitä aina olin halunnut, oli viimein ulottuvillani, tein päätöksen joka muutti loppuelämäni suunnan.

Jean Kwokin Käännöksiä (Girl in Translation, Bazar 2011, suomennos Ulla Lempinen) on minulle yhtäaikaisesti sekä peili että pettymys. Tämän kirjan äärellä jouduin nyt todellakin miettimään, miten vahvojen makujen ystävä olenkaan, kun ärsyynnyin kirjan kertojan, Kimberlyn sekä hänen äitinsä aasialaisesta alistuvuudesta niin suhteessa Kimberlyn äidin isosiskoon, pahansuopaiseen Paulaan ja tehtaanomistajaan, joka käytti pikkusiskoaan ja tämän tytärtä häikäilemättä orjatyövoimana ompelimossaan kuin myös Kimberlyn alistumisesta vaikka lunttausepäilystilanteessa. Prologi on vahva, jopa loppukin on sitä omalla tavallaan, mutta tarina ei kaikilta osin kanna muuta kuin sisukkuuden kruunua ylettömän herttaisenherkän kerrontatyylin siivittämänä. Tarinan vahvuus on siinä, että se on ainakin osin omaelämänkerrallinen ja jotkut kuvailut ovat vaikuttavan kauniita. Ja kirjan kansi on hurmaava!

Kirjan takakannessa löytyy adjektiiveja ’koskettava’, ’raju’ ja ’vaikuttava’. No, minä alleviivaan vain koskettavan. Koskettava tämä kirja on, mutta jos nimeän vaikka parikin vaikuttavaa ja/tai koskettavaa, ne ovat Poltetut varjot, Mitä tiedän Vera Candidasta ja Sade lankeaa. Ja rajuja ovat Oatesin naisselviytymistarinat. Ja: Nyt vertaankin tätä vastikään lukemaani Brooklyniin, jossa myös nuori tyttö lähtee siirtolaiseksi kauas omasta maastaan ja päätyy myös New Yorkiin. Colm Tóibín saa niin paljon enemmän voimaa kirjaansa, että se on ihan uskomatonta. Toisaalta Kwokin kirjassa tyttö, Kimberly siirtyy aasialaisesta kulttuurista läntiseen, mutta se selitys ei riitä näin herttaiseen muisteluun. Poltetut varjotkin lähti Aasiasta ja siirtyi Intian kautta Pakistaniin ja sieltä Yhdysvaltoihin, joten tämäkin selitys huojuu. Aasian vahvat, tuliset maut voivat kulkea mukana länteen laimenematta matkalla herttaiseksi muistohyytelöksi, josta uupuu rodukkuuus ja pitkä jälkimaku.

Kirjan tarinassa Kimberly ja äitinsä muuttavat pois Hongkongista New Yorkiin. Tämän mahdollistaa isosisko Paula, joka on lähtenyt jo aikaisemmin. Äiti ja tytär eivät tiedä, mihin joutuvat, sillä Paula on ahneuden, kateuden ja hyväksikäytön mestari, joka masinoi avuttomat sukulaisensa tehtaaseensa orjatyövoimaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vain 11-vuotias Kimberly, on siellä töissä koulun ohella salaa. Paula on myös hankkinut sukulaisilleen asunnon, joka on purkutuomion alainen ja kuhisee torakoita. Asunto on myös niin kylmä, että äiti, entinen musiikinopettaja, haluaisi soittaa viulua, mutta kykenee siihen vain harvoin, koska talviaikaan asunnossa pitää olla täydet ulkovaatteet yllä käsineitä myöten vuorokaudet ympäriinsä. Kaikesta huolimatta Kimberly vastapainona torakoille, kylmyydelle ja tehdastyön raskaudelle sekä pölylle, selviytyy ja saa verensä kiertämään, elämänhalunsa säilymään luontaisen lahjansa matematiikan avulla. Matemaattisten ongelmien ratkaisut ovat hänen vahvin aseensa raivata äidilleen ja itselleen tie parempaan elämään, pois sieltä syvältä, missä vain täit kykenivät ylittämään roturajoja.

Chinatownissa, jossa Kimberly asuu äitinsä kanssa slummia pahemmissa oloissa, hän myös kohtaa kylmässä marraskuussa elämänsä ensi kertaa lumen, jota luulee ensin taivaalta satavaksi riisiksi:


Elävin muistoni tuosta elämänvaiheesta on edelleen kylmyys. Se tuntui iholla läimäisyn jälkeisenä kirvelynä, kivuliaana kihelmöintinä josta ei tiedä onko se kuumaa vai kylmää. Kylmänä jonka aistii yksinkertaisesti kipuna. Kylmyytenä joka hivuttautuu kurkkuun, varpaiden alle ja sormien väliin, joka kietoutuu tiukasti keuhkojen ja sydämen ympärille. Yritimme pysyä yöllä lämpiminä nukkumalla takki- ja vaatepinon alla. Heräilin vähän väliä jokin ruumiinosa tunnottomana – yleensä jokin yllättävä paikka, kuten lonkka – villapuseron pudottua vaatekeon päältä.

Tämän lisäksi äidin ja tyttären elämä oli tehtaan hameiden reaalimatematiikkaa, jossa Websterin sanakirja, hinnaltaan 2,99 dollaria maksoi vajaat 200 viimeisteltyä hametta, koska hameelta maksettiin 1,50 senttiä. Edestakainen metrolippu tehtaalle maksoi 100 hametta, nakkisämpylä 50 hametta ja uusi lelu 300-2000 hametta. Viime mainitusta johtuen Kimberly ei voinut antaa ystävilleen joulu- ja syntymäpäivälahjoja, mutta toisaalta, eihän hänellä ollutkaan muita ystäviä kuin Annette, kunnes... Matt.

Jean Kwokin kirjaa voin suositella heille, joiden mielestä Cecilia Samartinin omakohtainen lapsuusmuistelo Nora & Alicia on parempi kuin vahva, upea Señor Peregrino. Tämä on myös kirja heille, jotka haluavat lukea selviytymistarinoita, mutta haluavat sen ja itsensä väliin kauniin aamu-usvaverhon, jonka ylitse edes torakat eivät uskalla tulla iholle eikä lika haise lialta. Heille, jotka haluavat lukea tällaista kaunista:

Noihin aikoihin halusin uskoa, että rakkautemme oli käsin kosketeltavaa ja pysyvää, kuin onnen riipus jota voin kantaa kaulassani aina. Nyt tiedän, että se oli pikemminkin kuin suitsuketikusta haihtuva savuvana: minulle ei jäänyt juuri muuta kuin muisto suitsukkeen palamisesta, muistikuva tuoksusta.

Casta Diva (Norma-Bellini)

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Peikkoneito Erja Karoliina, Mari A., Susa, Katja/Lumiomena ja Hanna