Katja, kiitos. Olen julkaissut tämän runon joka heinäkuu isäni muistolle, mutta nyt lapsuudenystävälle Kerimäeltä, hänelle, jonka kanssa löysimme vuosikymmenten jälkeen. Ensi suvena olisimme tavanneet Savonlinnassa tai Kerimäellä, mutta sen sijaan seisonkin hänen haudallaan.
Kaikkea jaksamaista toivomme hänen perheelleen tämän odottamattoman edessä.
Allu,kiitos. Se on aina vaikeaa ymmärtää. Ja lapsen omille vanehmmille varsinkin.
Koska olet niin kauan seurannut blogiani saatat muistaa, että Katriina esiintyy jutussa Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja. Löysin hänet uudelleen 40 vuoden jälkeen.
Bloggerissa tapahtuu jotain outoa, sillä tekstit menevät miten huvittaa ja tuostakin jutusta olivat kuvat kadonneet. Muistathan punatukkaisen jäiden keskellä uivan Katriinan...
***
Villiviini, kiitos. Ehdimme, mutta nyt oli kiirepaussi, jonka oli tarkoitus päättyä ensi suviseen kohtaamiseen.
Olipa posti nopea. Ole hyvä. Sinun runostasi tämä kaikki alkoi...
Nyt on kaikilla kaikenlaista. Lumimies lähtee taas aamusta metsään ja minä kävin äsken tutkailemassa kantarellipaikkoja, kuningatarhillon tuoksua kaikkialla...ja kirsikoita tulee valtavasti.
Lämmin osanottoni, Leena! Suruviestit pysäyttävät aina ja odottamattomat sellaiset on vielä vaikeampi hyväksyä. Voimia! Kaikesta huolimatta suloista suvea, vaikket tästä tropiikista niin välitäkään.
Anna Elina, elämässä on paljon surullista ja menetystä. Nyt mietin, miten hän, jolta lähti kumpani liian varhain, jaksaa tämän ymmärtää ja kestää. Kiitos.
***
Amma, kiitos. Menetykset ovat elämän pysähdyksiä. Tajuaa, miten ohuella jäällä vaellamme...touhuamme sitä sun tätä ja yhtäkkiä se kaikki onkin niin turhaa.
Kiitos.
No juu, en, mutta et tiedä, että sisälläni asuu intohimoinen säilöjä, suorastaan hamsteri. Nyt tuskin enää kuumaa huomaan, sillä saari on täynnä mustikkaa, kirsikkasadosta tulee valtaisa, kantarellit nousevat lehdossamme...
Minttuli, kiitos ja kiitos. Olen lukenut viileässä alakerrassamme tunnelmaan sopivaa kirjaa, kun sain sen luettua, läksimme kaikki kolme uimaan ja nyt ehkä...
Kaunis runo. Otan osaa ystäväsi poismenon johdosta.
VastaaPoistaKatja, kiitos. Olen julkaissut tämän runon joka heinäkuu isäni muistolle, mutta nyt lapsuudenystävälle Kerimäeltä, hänelle, jonka kanssa löysimme vuosikymmenten jälkeen. Ensi suvena olisimme tavanneet Savonlinnassa tai Kerimäellä, mutta sen sijaan seisonkin hänen haudallaan.
VastaaPoistaKaikkea jaksamaista toivomme hänen perheelleen tämän odottamattoman edessä.
Minäkin otan osaa suruusi, Leena!
VastaaPoistaOi Leena,olen pahoillani lapsuudenystäväsi poismenon johdosta.Tsemmppiä ja haleja!
VastaaPoistaMaria, kiitos.
VastaaPoistaJael, kiitos. Niin odottamatonta...
Leena, osanottoni. On vaikea hyväksyä, kun niin nuori joutuu lähtemään niin aikaisin.
VastaaPoistaOtan osaa suruusi. Ystävät ovat kultaa kalliimpia. Hyvä kun ehditte kuitenkin löytää toisenne uudestaan.
VastaaPoistaLeena, otan osaa suruusi. Voimahaleja!
VastaaPoistaAllu,kiitos. Se on aina vaikeaa ymmärtää. Ja lapsen omille vanehmmille varsinkin.
VastaaPoistaKoska olet niin kauan seurannut blogiani saatat muistaa, että Katriina esiintyy jutussa Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja. Löysin hänet uudelleen 40 vuoden jälkeen.
Bloggerissa tapahtuu jotain outoa, sillä tekstit menevät miten huvittaa ja tuostakin jutusta olivat kuvat kadonneet. Muistathan punatukkaisen jäiden keskellä uivan Katriinan...
***
Villiviini, kiitos. Ehdimme, mutta nyt oli kiirepaussi, jonka oli tarkoitus päättyä ensi suviseen kohtaamiseen.
***
Marjatta, kiitos.
Otan tosi paljon osaa suruusi :(
VastaaPoistaMinäkin otan osaa suruusi. <3
VastaaPoistaTuure, kiitos. Lähetän tuulen mukana kaikki osantotot Katriinan perheelle...
VastaaPoistaSara, kiitos.
VastaaPoistaMoi leena!
VastaaPoistaValitan syvästi ystäväsi kuolemaa<3
Posti tuli tänään perille, suurkiitos sinulle!
Katson kun ehdin. O_O
Hyvää viikonvaihdetta sinulle ja perheellesi<3
Hei Aili!
VastaaPoistaKiitos.
Olipa posti nopea. Ole hyvä. Sinun runostasi tämä kaikki alkoi...
Nyt on kaikilla kaikenlaista. Lumimies lähtee taas aamusta metsään ja minä kävin äsken tutkailemassa kantarellipaikkoja, kuningatarhillon tuoksua kaikkialla...ja kirsikoita tulee valtavasti.
Kiitos samoin sinulle & co!
Voi Leena, niin surullista. Elämä on niin kummallista välillä. Ystävä, läheinen, otetaan pois noin vain. Ei sitä aina jaksa ymmärtää. Otan osaa.
VastaaPoistaLämmin osanottoni, Leena! Suruviestit pysäyttävät aina ja odottamattomat sellaiset on vielä vaikeampi hyväksyä. Voimia! Kaikesta huolimatta suloista suvea, vaikket tästä tropiikista niin välitäkään.
VastaaPoistaAnna Elina, elämässä on paljon surullista ja menetystä. Nyt mietin, miten hän, jolta lähti kumpani liian varhain, jaksaa tämän ymmärtää ja kestää. Kiitos.
VastaaPoista***
Amma, kiitos. Menetykset ovat elämän pysähdyksiä. Tajuaa, miten ohuella jäällä vaellamme...touhuamme sitä sun tätä ja yhtäkkiä se kaikki onkin niin turhaa.
Kiitos.
No juu, en, mutta et tiedä, että sisälläni asuu intohimoinen säilöjä, suorastaan hamsteri. Nyt tuskin enää kuumaa huomaan, sillä saari on täynnä mustikkaa, kirsikkasadosta tulee valtaisa, kantarellit nousevat lehdossamme...
Mukavaa heinäkuun jatkoa sinulle.
Herkän kaunis runo...
VastaaPoistaOtan osaa suruusi Leena.
Mustikkatyttö, kiitos.
VastaaPoistaViidasta löytyy parhaimmillaan tämä herkänhellä karheus, joka koskettaa syvältä.
Täältäkin osanotto suruusi.
VastaaPoistaJa vaikka suru siellä valtaa mielen, HYVÄÄ LEENAN PÄIVÄÄ!
Minttuli, kiitos ja kiitos. Olen lukenut viileässä alakerrassamme tunnelmaan sopivaa kirjaa, kun sain sen luettua, läksimme kaikki kolme uimaan ja nyt ehkä...
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!