keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Daniel Glattauer: Takiainen

Miehen astuessa hänen elämäänsä Judith tunsi pistävää kipua, joka tosin helpotti pian. Mies: ”Anteeksi.” Judith: ”Ei se mitään.” Mies: ”Tämä tungos.” Judith: ”Niin.” Judith vilkaisi miehen kasvoja aivan kuin silmäilisi lehtien päivittäisiä urheiluotsikoita. Hän halusi vain saada jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä näytti henkilö, joka ruhjoi kiirastorstaina hänen kantapäänsä väkeä kuhisevan juustotiskin edessä. Näkemästään hän ei juuri yllättynyt, aivan tavallisen näköinen mies. Samanlainen kuin kaikki muutkin täällä, ei parempi, ei huonompi, ei yksilöllisempi.

Itävaltalaisen kirjailijan Daniel Glattauerin romaani Takiainen (Ewig Dein, Atena 2013, suomennos Raija Nylander) alkaa viattoman oloisesta törmäilystä ruokakaupassa kiirastorstain ruuhkassa Wienissä. Judith on sinkkunainen, jolla on ollut seurustelusuhteita, mutta hän on nykyiseen vapauteensa ja erityisesti pieneen lamppuliikkeeseensä hyvin tyytyväinen. Lisäksi hänellä on tiivis pieni ystäväpiiri, joka koontuu usein viettämään jonkun kotiin viikonloppua ja syntymäpäiviä hyvän ruoan, viinin ja keskustelun äärelle. Kaikki on tavallaan kunnnossa ja tasapainossa, kun häneen törmää Hannes Bergtaler:

190 senttiä, 85 kiloa, jykevä, raskasliikkeinen, 42-vuotias, naimaton, silmäkulmissaan auringonsäteet, suussaan isoäidin hohtavat hampaat.

Hän ei ollut käynyt vielä koskaan hammaslääkärillä, kauniit hampaansa hän oli perinyt isoäidiltään, siis ei hampaita sinänsä, vaan niiden hyvän terveyden.

Tapahtuu kuin elokuvissa ja ensikatseesta Hannes rakastuu Judithiin sataa: Judithista tulee miehelle ilma, jota hengittää, jotain mitä ilman hän ei voi elää. Judithkin alkuun putoaa Hanneksen jumaloivaan palvontaan, kunnes huomaa Hanneksen täyttävän hänen jokaisen hetkensä. Mies tunkeutuu Judithin liikkeeseen, suunnittelee heille paljon yhteistä ohjelmaa, tunkee mukaan Judithin käynnille kotiinsa ja veljensä Alin perheen luokse. Hannes hurmaa etenkin Judithin äidin, mutta lopulta myös koko muun osan Judithin perheestä ja myös ystävät. Kaikkien mielestä Hannes on  parasta, mitä Judithille on tapahtunut ikinä. Kukaan ei vain huomaa, miten Hannes takertuu ja tukahduttaa ja torjuttuna alkaa pelata omia sairaita pelejään. Lopulta Judith on aivan yksin lukuunottamatta liikkeensä apulaistyttö Biancaa, jolla on nuoren ihmisen varmat mielipiteet, miten hänen pomonsa pitää nyt toimia ja Bianca myös uskoo Judithin kokemusten olevan totta, ei harhaa.

Mitä enemmän keltaisia ruuusuja Judith saa kera vihjailevien viestien, sitä hauraammaksi käy lukijan olo, sillä alkaa olla selvä, että oikeustoimittajana työskennellyt ja vainoamistapauksia käsitellyt Glattauer, tietää mistä kirjoittaa: Rakkaustarinasta kuoriutuu trilleri. Se mikä kirjan henkilöiden, tuntemusten syvyydessä, uupuu, korvautuu jännittävyydellä, jonka ratkaisua tuskin kokeneinkaan dekkariharrastaja ennalta arvaa. Kauhu ja pelko lisääntyvät ja mieleen tulee elokuva Kaasuvalo sekä monen monta vastaavaa tosielämän tarinaa. Ne ovat niitä juttuja, joissa uhria ei uskota vaan hänen katsotaan jostain syystä käsittäneen väärin tai muuten vain liioittelevan asioita. Judith on nyt kuitenkin kauhunsa kanssa järkyttävän yksin ja mikään ei saa Hannesta lopettamaan outoja temppujaan saadakseen Judithin. Kauhistavia pelejä vuorotellen valheellisten "en tee niin enää koskaan" -lupausten kanssa...


Makaa vain siinä kaikessa rauhassa, Judith, ja pidä silmät kiinni! Toin sinulle lahjan. Hän oli tuonut Judithille jotain, lahjan. He istuivat pöydässä, oli pimeää, yö oli jo pitkällä. Muut olivat menneet. Vain he kaksi, vain heidän äänensä, hänen äänensä. Sinun on arvattava, mitä se on. Judithin oli arvattava.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut myös Mai

6 kommenttia:

  1. Hieno postaus kirjasta. Tämä oli kammottava ja tätä tapahtuu ihan oikeassa elämässä. Ja nuo narsistimiehet tai -naiset ovat monesti hyväpalkkaisissa hommissa ja pitkälle koulutettuja. Ystävättäreni, joka on hammaslääkäri, tapasi lakimiehen, hurmaavan miehen, mutta jolle ystävättäreni joutui lopulta hankkimaan lähestymiskiellon. Homma meni todella sairaaksi. Mies kulutti aikaansa seuraamalla autolla ja kurkkimalla ikkunoista.
    Suosittelen tätä kirjaa aiheesta huolimatta, sillä Glattauer on kirjoittanut kunnon jännitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos <3 Minä koin tämän varsin rankasti, sillä...aloin saada viestejä, joissa minusta tiedettiin paljon ja sitten vaikka mitä, kunnes: "Tiedän, missä asut." Onneksi olin tallentanut kaikki viestit ja sitten...

      He ovat nimenomaan erittäin älykkäitä, usein hyvännäköisiä ja menestyviä. Mikä pahinta, uhri, vaikka olisi kuinka älykäs, ei tajua tilaansa, sen huomaavat muut. Nimimerkki tämänkin likeltä kokenut.

      Minä olin ihan kahden vaiheilla, että laitanko tämän dekkareihin vai en. Tämä on vain niin jännittävä.

      Poista
  2. Hyvä postaus vaikka not my cup of tea ... mutta selvisin tentistäni suomeksi! :)

    VastaaPoista
  3. Hah, mä olen kirjoittanut samannimisen tarinan (pöytälaatikkoon. tai kovalevylle.) Aihe ei ole sama.

    Mielenkiintoinen kirja sulla tulossa, tuo Hieno vai huono. Aihe on aina kiinnostava. Kansikin säväytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämän varmaan aika moni on kokenut, jollain tapaa.

      Erittäin!!!

      Poista