perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulupöytä on sekä perinteitä että uusia tuulia

Suostuin aikanaan hyvästelemään perinnejoulut ja meiltä poistettiin joulupöydästä kaikki muut laatikkoruoat paitsi hämäläisen Lumimiehen kaipaamama imelletty perunalaatikko. Tämä oli nuorison toivomus ja lopulta siitä tuli minulle helpotus. Oli kiva keksiä tilalle aina jotain uutta ja erilaista. Nyt kuuluukin kummia, sillä sain toivomuksen, että pöydässä olisi kuitenkin porkkana- ja lanttulaatikkoa. Rosollikin mainittiin oikein erikseen, vaikka olemme itse paljon enemmän innostuneita punajuuri-piparjuurisalaatista. Kerroin tästä Bessulle ja aloitin: "Kuvittele nyt minua taas niitä lanttuja kuorimassa, pilkkomassa, keittämässä, survomassa..., kun olisi niin monta muuta kalojen kanssa..." Bessu alkoi nauramaan ja sanoi, että hän tekee joulun yli kymmenelle ihmiselle ja aina ostaa lanttusoseen valmiina. Olin pudonnut kehityksen kyydistä. Nyt kellarissa odottaa sitten valmissurvos, jonka aioin valmistaa anopin reseptillä, ja sitten aloin kuitenkin varioida:


Maku on täydellinen ja tästä riittää vaikka 20:lle. Jos haluat kurkata, löytyy täältä  Kiva nähdä Samin ilme, kun tänään maistatan;)  KORJATKAA MUSKOTTIPIPPURI MUSKOTTIPÄHKINÄKSI!

Porkkanalaatikko saa tulla Saarioisilta, sillä sitä meillä syö vain Sami, joka heti ilmoittikin, että kaupan loora sopii porkkanassa ihan hyvin. Nyt kertaan taas mitä meillä on pöydässä ja linkitän reseptit, jos jotakuta kiinnostaa:

Alkupalana tarjotaan jokaiselle saaristolaisleivän päälle rakennettu graavisiikatartar mäti-smetanalla ja mummon kurkuilla

Pöydässä on myös mätiä, sipulihakkelusta ja smetanaa. Graavia merisiikaa on muutama kilo ja tänä vuonna toinen osa siitä laitetaan graavauksen jälkeen tarjolle kera kokonaisten rosépippureiden, sillä haluan kokeilla miedon siian rajoja. Pöydässä on myös graavia merilohta sekä minun suurinta herkkuani eli

valkosipuliyrttisilakat Nämä ovat tosiherkkua ja nautin niistä ihan sellaisenaan, perunan kanssa tai leivän päällä. Onnistuvat myös aina, jos vain muistaa, että mausteliemessä lionneet silakat pitää kuivata hyvin.

Tämä imelletty perunalaatikko  oli kymmenes kokeilu, kun aikanaan aloin Lumimiehelle tätä valmistaa. Nyt ei enää vaihdeta, sillä tämä on hyvää!

Joulupatee on sinisten Aarikan lintujen väärti. Pateen ostamme valmiina. Kuvan patee on Riddersheimin maalaispateeta, mutta tänä vuonna pöydässä on saman valmistajan Viherpippuri- ja Karpalopateeta.
Meillä on noutopöytä eli keittiön pöydästä noudetaan. Siellä on sitten myös kalojen oheen Chipstersin Jäämeren salaattia, rosollia, tomaattisalsaa, punajuuri-piparjuurisalaattia ja imelletyn laatikon oheen pieni pala kinkkua. Monen tunnin syöminen ja sitten vaihdan serviisit ja pöytään tuodaan pyörivä juustotarjotin, jossa on jokaisen suosikkijuustoja ja aina joku uusi kokeilu sekä päärynöitä, rypäleitä ja joku hyvä hillo, esim. viikuna- tai karpalohillo. Juomana jäävesi/valko- tai punaviini. Dolcena on melkein aina jäätelö.

Tänä vuonna Meri ja Sami tekevät joulupiparit Kuvan piparkakut ovat rakas lahja Bessulta ja ne ovat suuriruhtinatar Olgan kaudelta...Luonnollisesti aamulla on nautittu riisipuuro, joka on valmistettu höyrykattilassa ja sen kanssa on tarjolla hedelmäsoppaa, johon leikkaan luumut ja aprikoosit aivan pieniksi palasiksi. Sitten vain vettä, keittäminen, sokeria, suurustaminen, vaniljasokeria ja joukkoon muutama kanelitanko. Tämä tehdään tietty edellisenä päivänä. Joulupäivänä menuu on paljolti sama, mutta tapanina pitää olla jo jotain muuta. Tänä vuonna keitän suurten siikojen ruodoista ja päistä kalaliemen kera pippurien, sipulien, tillin, laakerinlehtien, tomaattien..., jonka sitten pakastan. Tapanina on liemi valmis ja sitten vain kalasoppaa valmistamaan.

Aiomme tuoda kuusen sisään maanantaina koristeluun, tiistaina noudamme tuoretuotteet ja keskiviikkoiltana saapuvat jo nuoret. Aattona juhlistamme sekä joulua että 30 -vuotishääpäiväämme, joten aloitamme italialaisella kuohuviinillä...ja kuusen alla on lahjoja, oksilla hopeista lumentomua...

"Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä.
    ...lumiset kirsikkatarhat..."

- Saila Susiluoto -

joulutunnelmissa
Leena Lumi

Let It Snow

42 kommenttia:

  1. Olipa ihana notkuva joulupöytä. Näin sen silmissäni. Imelletty perunalaatikko on myös meidän perheen suosikkiruokia, muusta ei oo niin väliä juu... Aloin tehdä tässä ostoslistaa, kun joulupöytääsi "luin". Oma pöytä ei ole vielä sen pidemmällä. No nyt on tuumailu aloitettu.
    Kiitos inspiraatiosta, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, kiitos <3 Sehän onkin niin tärkeä, että tehdään vasta aattona. Huomasin juuri, että muskottia puuttuu ja sitähän siihen lanttulaatikkoon tarvitaan. Jos pidät silakoista, kokeileppa tuota valkosipuliyrttisilakoita. Yhtään pidemmällä ei olla, mutta ei oteta stressillä vaan nautitaan: Matka jouluun on osa joulun taikaa.

      Ole hyvä Tuula! <3

      Poista
  2. Minulle joulun ruokapöydässä tärkeintä on kala, ehdottomasti. Lohenmätiä olen jo ostanut, ensi viikkoon jää muuten jouluruokien hankinta. Olemme joka joulu syöneet jouluruoat vuoropäivinä vanhempiemme luona, ja tämä on nyt itseasiassa ihan ensimmäinen joulu kun luomme ihka oman joulupöytämme ja oikeastaan perinteemmekin. Jännittävää!

    Muuten, meille molemmille tämä joulukuu on siis erityinen: te vietätte 30-vuotishääpäiväänne, ja meillä nyt takana 10 yhteistä vuotta. Joulukuu on myös rakkauden kuukausi <3

    Ensi viikolla se on, joulu. Ihanan lämmintä joulun odotusta sinulle, Leena!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, sama täällä. Tytär sanoo, että ei muulla väliä, kunhan on isänsä graavaamaa merisiikaa eli taitaa tämä asia kulkea perheessä. Muistan miten aikanaan oltiin vuorollaan anoppilassa ja vuoroin minun kotonani, sitten päätimme aloittaa ominen joulujen vietot, joihin toki kutsuttiin viimeistään joulupäivänä sukua ellemme sitten lähteneet lapsen isovanhemmille syömään. Ne 'omat kotijoulut' tulevat vähitellen.

      Paljon onnea ja rakkauden tuiketta teille♥ Minusta juuri joulukuu on rakkauden kuukausi. Tyttäremme syntyi 29.12. joten sekin lisää meillä tämän kuukauden erityisyyttä.

      Juu, minulle näin kerrottiin;) Ehkä upposin Oneironiin liinas syvälle...Nyt on kalenteri hallussa. Kiitos samoin sinulle, Jenni! <3

      Poista
    2. Leena, sen verran tulen tähän vielä lisäämään, että blogissani on sinulle haaste: http://kirja-kirppu.blogspot.fi/2015/12/alyttomat-joululahjat-haaste.html

      :)

      Poista
    3. Jenni, kiitos haasteesta: Kaipasin tätä jo aiakisemmin, mutta nyt tein jo joulujuttuni: Nuoret tulevat, pitää alkaa tehdä tätä omaa jouluamme. Lumoavaa joulua sinulle ja perheellesi♥

      Poista
  3. Slurps kyllä kuulostaa hyviltä nuo herkut. Rauhallista joulun odotusta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos: Joululta maistuu. Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  4. Tunnelmallisia ja herkullisia kuvia Leena! Itse menen puolisoni kanssa vanhempieni luokse jouluaattoa viettämään, ja koska olemme ainoat vieraat tänä vuonna niin emme kovin vaativia toiveita uskaltaneet esittää joulupöydästä; minä halusin kinkkua ja lanttulaatikkoa, mies toivoi juustoja ja kalaa. Toki voisihan sitä itsekin osallistua pöydän antimien valmistamiseen, mutta tänä vuonna nyt vain vieraana :)

    Ihana kuulla muuten, että teidänkin hääpäivänne on jouluaattona! Omat isovanhempani ovat myös silloin menneet naimisiin ja oli tunnelmallista olla paikalla koko suvun voimin kun heillä tuli 50 vuotta yhteistä taivalta täyteen muutama vuosi sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kiitos! Samat yllättäen olivat meidän nuorten toivomukset tänä vuonna. Juustotarjottimen kokoamiseen osallistuvat kaikki. Nauti siitäkin kun saat istua valmiiseen pöytään!

      Joulu kutsuu myös rakastavaisia. 50 vuotta onkin jo pitkä yhteinen aika: Toivon samaa!

      ♥♥

      Poista
  5. Kaikki kalat ovat kyllä parasta jouluruokaa. (Tai no, lipeäkalaa en syö :)) Minä olen suuri porkkanalaatikon ystävä, oikeastaan se, kalat ja rosolli (koska punajuuret!) ilman kastiketta tai silliä ovat herkkuani. Juustoja rakastan suuresti, mutta jouluna on niin paljon kaikkea, että meillä juustot kuuluvat uuteenvuoteen. Juuri viikunahillon kanssa.

    Teillä on nyt joulun aikaan syystä isoon juhlaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, täysin samaaa mieltä, paitsi, että edesmennyt appeni opetti minut syömään lipeäkalaa, sitähän ei lapsuudenkodissani syöty. Nyt taas sitä ei voi olla jouluna, sillä meidän nuoret eivät siitä perusta. Teemme lipeäkalaa välipäivinänä, kun nuoret lähtevät Hesaan takaisin juhlimaan Merin synttäreitä. Juu, viikunahilloa ajattelinkin, toivottavasti saan lähiprismasta, muuten tulee kaupunkireissu.

      Tämä joulu on nyt vähän kaikkea ja taidamme vähän juhlia etukäteen Merin synttäreitäkin >3

      Poista
  6. Hyvät on herkut teillä, tuttuja ja vähän vieraitakin. Jotain pikku naposteltavaa tänne kotiin laitan, kun ruuat syön tyttöjen luona, mutta jotain ihan yksityistä herkkua varaan itselleni kotiin.

    Oikein hyvia näitä aluspäiviä ja tietnkin itse suurta juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, eikö olekin kiva menneä aikusiten lasten pöytään ja sitten kotona odottamassa oma 'extraherkku'!

      Kiitos kaikkea samoin sinulle&perheellesi♥

      Poista
  7. Ihania herkkuja! Nuorempana myös viis veisasin jouluruuista, mutta nykyään suorastaan rakastan niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen Kulkuri, ensi viikko onkin sitten pelkkää herkuttelua: Paras tänään nauttia enää vain vähän homejuustoa kera hedelmien = leffailta.

      Tuo, että lanttulaatikko palasi nyt vuosein jälkeen pöytäämme on paha juttu, sillä edesmenneen anopin resepti on niin herkullinen, että syön pelkästään sitä liikaa;) Aion tarjota reseptin heti kun saan otettua lanttuloorasta kuvan.

      Poista
  8. Oi, kyllä on herkut kauniisti tarjottuna. Minä kaipaan merisiikaa juuri graavattuna. Sitä ei täältä tuoreena saa. Pitänee "tyytyä" loheen, hyvää sekin on ja kylmäsavulohirullat tuorejuustotäytteellä ovatkin jo odottamassa pakasteessa.Ja silakat on pitänyt karsia, koska niitä eivät mut syö.. Mädillä herkutellaan meillä vasta laskiaisena blinien kyytipoikana..

    Tunnelmallista lauantai-iltaa kera herkkujen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos <3 Arvaa vaan. äitini joka asuu menrenrannalla odottaa vävyään Keski-Suumoesta hänelle siikaa graavaamaan;)Ei saa täätlätkään useinkaan, mutta järvikaalaa emme ole vieläkään syöneet piatis Saimaan, Puruveden ja Säkylän muikut. Minä olen Merin kanssa ehkä tässä asiassa krantuin,,,,mutta en voi olla varma;) Sinulla on herkkku odottmassa! N´Minä rakastan silakoita ja se tuli Luvialta ja edesmenneen anoppinipini keittiöstä: Etenkin kaikki marinoidut silakkajutut. Meillä on kaikki joulupäivinä ja loppiaisena porisee jo papusoppa (=hernekeitto). Mäti on minulle niiin suuri herkku, että kun mattenmädin aika koittaa, en pysy nahoissani. Kaikki tämä anoppini keittiöstä!

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  9. Jo vain täydellisiä herkkuja ja joulupöydässä kiinnostaa enemmän kalat ja sienisalaatta, kuin lootat ja kinkku. Lootaa olen tehnyt tyylillä, peruna/porkkana/lanttusiivuja, kermaa ja mustaleimaa ja vähän aurajuustoa eli kuin kermaperunat, mutta joulun makua tuo lantut ja porkkana, sairaan hyvää. On joku Valion ikivanha jouluresepti. Kaupasta lootat ja en kyllä niihin koske.

    Kivaa viikkistä Leena ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, oih, tuo kuulostaa tosi hyvältä: Voisti tehdä tästä blogiisi vielä ennen joulua ruokajutun!

      No, ei meilläkään ole kaupan loita ollut, mutta yksi porkkanalaatikko tekee nyt poikkeuksen ja se on vain yhdelle hurmaavalle...Onpa meillä porknnalaatikosta aikaa, sillä kumpikaan noutajistammekaan ei siihen koskenut;)

      Kiitos samoin sinulle Tiia Ihanainen <3

      Poista
  10. Ihania kalaherkkuja,herkullinen joulupöytä teillä Leena:) Oikein ihania päiviä ennen joulua ja toivottavasti tulee luntakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, aika herkullista kyllä, kitos <3 Kaiki muu on ihanaa varmasti, mutta lunta nyt saisi jo tulla...

      <3

      Poista
  11. Ihanainen joulumenyy!!! Taidan napata ohjeita matkaani täältä, kiitos. Tahtoisin myös meidän joulupöytäämme lisää kalaa.
    Esikko toi ruhtinaallisia herkkuja Englannin mailta lomalle saapuessaan. Hypistelen hillo- ja chutneypurnukoita vesi kielellä ja kasaan juustotarjotinta hurmoksella joulunpyhiä varten:)
    Suloista joulunalusaikaa Lumikuningatar♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, kiitos <3 Ole hyvä vain! Se on helppo valinta ja terveellinen.

      Kivat tuliaiset: Kuulostaa todella herkulliselta!

      Kiitos samoin sinulle Liekkisydän♥

      Poista
  12. Minusta tuntuu kummalliselta sellainen ajatus, että on pakko syödä jotakin josta ei yhtään pidä, perinteen vuoksi. Ainakaan juuri juhlassa. Näin ollen meidän joulupöytä näyttää siltä, että siinä on jokaiselle jotakin jonka kokee herkullisena. En myöskään pidä siitä, että pitää syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin. Tähän olemme luomassa uutta perinnettä täällä Suomessa. Mummolassa aattona perinnejoulu, josta jokainen saa napsia lautaselle sen mitä haluaa. Joulupäivänä ja Tapanina syödään talon tapaan. Toinen talo on meillä ja toinen miehen siskolla. Siellä siskon kotona asuu aasialainen kokki ja maut sen mukaiset. Meillä asuu minä ja se sitten tarkoittaa mitä milloinkin:D. Nyt on vielä ruokalista suunnitteilla, mutta ainakaan ei ole perinteisiä laatikkoja, se on varma. Viime vuonna ihastuin itse punajuuri-aurajuustolaatikkoon, joten se saattaa päätyä pöytään tänä jouluna.

    Omassa joulussa tärkeää on kyllä nimenomaan tuo ruoka. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, juu, eikö olekin outoa. Suomessa on aina ollut vahvat jouluruokaperinteet. Jokainen saa valita omat herkkunsa -tyyli toteutuu erittäin hyvin etenkin aikuisten lasten kanssa. Joulupöytä kootaan yhdessä. Samaa ruoka on vain ainakin meillä vain kais päivää ja sen me kyllä kestämme, sillä jossain kuolee tänäkin päivänä lapsi nälkään. Itseasiassa arkena me pystymme hyvinkin syömään samaa ruokaa R:n kanssa montakin päivää peräkkäin arkena, ei yhtään haittaa. Juhlapäivinä me vaihtelemme ruokalajeja. Tietysti. Meillä on noutopöytä, josta jokainen saa noutaa mitä haluaa. Oih, teillähän on ihanan jännittävä herkkujoulu aasialaisin maustein. Meillä ei ollut peirinteisiä laatikoita peunalaatikkoa lukuunottmatta vuosiin, mutta uusi vävyehdokas muutti kaiken;) No ei ihan, meill evain pasivat kaikki laatikot. Kokeilin punajuuri-aurajuusotlaatikkoa, mutta jotenkin se ei vain onnistunut...Se kuulostaa kyllä houkuttavalta: Onnistuessaan!

      Niin, ruoka ja Joulun Henki, se miltä tuntuu. Kiitos samoin <3

      Poista
  13. Meillä on nyt kolmaskymmenesneljäs yhteinen joulu ja aina on vietetty sitä omassa kodissamme. Ensin kahdestaan, sitten kohta kolmestaan, neljästään - nyt ollaan aatto kaksin, mutta joulupäivänä meitä sitten istuu yhteiseen pöytään kaikkiaan seitsemän. Pienin istuu syöttötuolissaan ja taitaa syödä vielä muuta kuin jouluruokaa...
    Perinteiset laatikot olen kaikki tehnyt. Kinkun tilalla meillä on seitania. Kaloja, mutta ei lipeäkalaa. Juustoja. Jälkiruokaa ei kukaan meillä jaksa syödä jouluaterian jälkeen muuta kuin parit suklaakonvehdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arekilija, kuulostaa kodikkaalta ja juoululta!

      Tuikkivaa joulua sinulle <3

      Poista
  14. ♥nam, mitä herkkuja! meillä joulupöydässä kaikkea "hassua", eikä juurikaan muuta "perinteikästä" kuin kinkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, meilläkin oli perinnejoulut poissa vuosia, mutta nyt pöytään palaavat uuden vävyehdokkaan myötä laatikot, kaikki;) Joulusta voisi ajatella tuoan kautta, että silloin pitäisi saada syödä, mistä pitää. Minä syön mieluiten graavia merisiikaa ja itsemarinoituja silakoita. Ja sitten niitä juustoja...

      Ihanaa joulun odotusta sinulle <2

      Poista
  15. Herkkuja on siinä monenlaista ja ihanaa! <3 Teille on tulossa makoisa joulu, Leena!

    Ihanaa joulunalusviikkoa telle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, mutta vielä on monta muistamista, ennen kuin pöytään istumme;) Kiitos <3

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  16. Kyllä näyttää herkulliselta. Meillä perineet pyörii pöydässä, vaikka itse olisin jo kovin valmis luopumaan niistä. Teen jotain pientä uutta itselleni ja keskityn yhdessäolemiseen.

    Minulla oli aikomuksena saada kuusi tänään sisään, mutta kenties se tuleekin huomenna. Sen jälkeen tuoksu huumaa ja tunnelma tihenee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minäkin suostuin luopumaan ja se oli virkistävää, mutta toki minä laitan kaikille, mitä he haluavat. Minulla on pöydässä aina joku herkku, johon muut eivät koske;)

      No, sitähän minäkin toivoin, mutta taitaa tulla vata huomenna. Siitä se kaikki ihana alkaa ♥

      Poista
  17. Hei, mikä tuo sivupaneelissasi näkyvä Eeva Joenpelto-lukuhaaste mahtaa olla... Yritin etsiä siitä tietoa, mutta mistään ei löydy.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, siihen ei saanut vielä linkkiä. Se tulee blogista Tuija. Uskon, että se näkyy siellä kohta. Tarkoitus on lukea Lohja -sarja, jos oikein muistan. Siitä oli mainittu kirjabloggarien face-sivulla.

      <3

      Poista
  18. Tuossa joulupöydässä istuisi mielellään. Toisin sanoen: kylläpä näyttää hyvältä, kuvia katsellessa jo ihan kuola herahtaa kielellä. :) Oma suosikkini joulupöydässä on niin ikään kala laatikoiden sijaan. Sitä meilläkin tulee olemaan monella tapaa laitettuna! Nyt vielä valmistelen joulumysliä pieneksi joululahjaksi, sekaan pähkinöiden lisäksi joulusempia makuja kuten kuivattua karpaloa. :) Herkullisia joulun päiviä koko perheellesi! -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiva kuulla:) Laitan kuvan siitä lanttulaatikosta anopin ohjeella, jos vain saan sen vielä onnistumaan. Kala on joulupöydän kunkku! No, meillä sitä on nyt graavina siikana kahdella sortilla, sitten kylmäsavustettualohta, graavia lohta ja vielä ne mun marinadisilakat. Mätiä lisäksi. Oi, myslisi kuulostaa herkulliselta ja karpalot tuovat siihen väriä ja terveellistä potkua.

      Kiitos samoin teille!<3

      Poista
  19. Oikein hyvää joulua Leenalle ja kiitos blogeista!

    VastaaPoista