Pakko myöntää, että puutarha vie nyt kirjoja lujemmin. Päivät ovat kuin silmänräpäys vain ja siinä tulee helposti puutarhavauhtisokeutta, jossa ei näe kaikkea. Eilen oli varsin fyysinen päivä ja illasta sitten kävelin ja katselin aikaansaannoksiani. Naapurini liittyi seuraan ja kysyi: "Leena, missä sinun narsissisi ovat?" Sillä salaman hetkellä tajusin, että tammikuun kolme lumetonta viikkoa -30 asteen pakkasessa olivat vieneet satoja narsisseja, uskomattomat särkyneet sydämet sekä 30 vuoden aikana istutetut muscarit. Eipä mitä, sama oli tapahtunut naapurillani eli vertaiskärsimystä.
Alvar Aalto vietti kesänsä tällä saarella huvilallaan ja hän kutsui tätä Suomen Tahitiksi. Sitä tämä onkin, sillä missään en ole kokenut yhtä kuumia kesiä, mutta en myöskään yhtä kovia talvia. Ensimmäinen kolme viikkoa -30 astetta oli tammikuussa 1987 ja toinen tänä vuonna. Tuosta alaspäin mikä vain on mahdollista, mutta siinä on ollut kivaa se, että on ollut runsaasti lunta. Siksi me tänne jäimmekin: Kunnon talvien takia, mutta liika on liikaa, pakkasessa.
Joku outo valtasi minut eilen ja sydämeni jätti lyöntejä väliin eli kai koin syvää turhautumista. Katsoin sitten illalla vielä televisiosta yhtä rankkaaa dokumenttia ja asiat saivat oikeat mittasuhteet. Kukkiahan voi istuttaa aina uusia ja toisaalta, jos ei puutarha opeta nöyryyttä ja valmiutta odottamattomaan, niin mikä sitten.
Aamulla Robertsin suklaakahvin jälkeen näin taas auringon ja soitin heti luottopuutarhurilleni Viherlandiaan. Siellä oli kukkivaa särkynyttä sydäntä 'Alba'
ja ne ovat jo maassa. Lisäksi päätin lisätä valkoista, hurmaavasti tuoksuvaa revontuliatsaleaa
Northern Hi-Lights. Viime ja edellisvuonna istuttamani avaavat nuppunsa ihan hetkellä millä hyvänsä, että pääsen jatkamaan juttua Toukokuun kukkia
Revontuliatsalea Mandarin Lights on vielä niin tiukalla nupulla, että en uskalla hänestä sanoa vielä mitään. Atsaleat ovat nyt vieneet sydämeni ja pidän niissä kaikesta. Haluan lisätä kerroksellisuutta puutarhaamme ja nämä kaunottaret ovat siihen mitä sopivimmat.
Mitä menetyksistä kun uudet puutarhapäivät odottavat!
terveisin Leena Lumin puutarhasta
Harmi pakkasen kadottamia kukkia. Onneksi niitä voi kuitenkin kasvattaa lisää.:) Mäkin olen käynyt puutarhaostoksilla tällä viikolla, jo kahdesti.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!:)
Sanna, niinpä: Elämä on ja puutarha varsinkin. Kaikki voi palata. Ihanaa<3 Kirja on lähtenyt sinulle<3
PoistaKiitos samoin!
Talvituhoja on kokenut tänä vuonna/keväänä yksi jos toinenkin puutarha. Meillä harrastelijoillahan se ei niin paha oo, mutta sma tuho on iskenyt aika monella taimitarhalla :(
VastaaPoistaOman pihani tuhoista ei selvyyttä vielä ole, mutta yksi huomio on, että vanhat krookuskasvustot kukkivat erittäin runsaina, mutta viime syksynä istutetut sipulit ovat mädäntyneitä.
Marietta, eivät ne, joilla oli silloin kovilla pakkasilla lunta. Olen tänään keskustellut mm. Espoossa asuvan kanssa etc. Kallikksi tämäkin käy ja en taida enää tässä elämässä saada sellaisia muscareita kuin oli.
PoistaMinulla krookukset ovat vuosein vieriessä ensin pienentyneet ja sitten kadonneet, paitsi yhdet lilat, jotka tyttäreni istutti pienenä. Muistan niistä vain sen, että niiden sipulit olivat poikkeussuuret. Ne vain leviävät ja ehdottimasti kukkivat aina.
Tuhoja on tullut, minä kaipailen komeaa kuunliljaani joka ei näytä mitään kasvun merkkiä. toinen, joka oli lumen alla kasvaa vauhdilla. Muutakin on mennyt, jopa kultätyräkit hävinneet. Tulppaanit ovat kärsineet osin ainakin, osa kyllä alkaa kukkimaankin, vaikkakin kovin hitaasti kehittyvät.
VastaaPoistaMutta, nautitaanpa niistä mitä jäljellä on.
Mummeli, Bo Carpelna kirjoitti: "Lumi: pimeän maan ainoa valo." (suom. Caj Westerberg), mutta on siitä lumesta pelastusta ja suojaa sekä kasveille että villieläimille. Minulla eivät kultatyräkit kadonneet, eivät tietenkään, kun en niitä niin rakasta kuin särkynyttä sydäntä ja muscareita. Minulla ei nyt tulppaanin tulppaania, vain lehtiä. En tiedä, miten saisin ne ensi keväänä kukkimaan, nuo oranssitkin...
PoistaEihän surra sitä, mille emme mitään voi, mutta vertaiskärsimys auttaa.
♥
Nuo atsaleat ovat todella näyttäviä. Onneksi ne säilyivät!
VastaaPoistaPerunanarsisseja ei ole meilläkään näkynyt tänä keväänä.
Irene, ne ovat. Olen niihin ylen hullaantunut. Tänään istutan yhden lisää. Ja ne säilyivät, vaikka juuri niidne kohdalla olen joskus lukenut pohdintaa pakkasenkestosta.
PoistaNs. perunanatrsisseja, minulla Sir Winstoneita ja yhtä muuta merkkiä, ei ole näkynyt ja niitä oli etupihalla paljon...
Toki kasvien menetys kirpaisee, mutta lopultakin se on pieni ongelma maailman mittakaavassa. Ja helposti korjattavissa.
VastaaPoistaIhania nuo atsaleat. Kävin pari vuotta sitten Haagan rhodopuistossa Helsingissä ja siellä oli upeiden rhodojen lisäksi mahtavaa atsaleojen väri-iloittelua. Itselläni ei ole vielä ainuttakaan, mutta suunnitelmissa kylläkin.
Yritän mahduttaa hetkisen lukemista jokaiselle illalle ennen valojen sammuttamista. Eilen sain luettua Tommi Kinnusen Lopotin, josta pidin aivan yhtä paljon kuin Neljäntienristeyksestäkin.
Between, todellakin tai verrattuna parantumattomaan sairauteen. Silti nyt ovat jo aisantuntijatkin sitä mieltä, että näin isosti kasvustoja vieneitä talvia ei ole ollut aikoihin.
PoistaMinä olen ihan niiden viemä ja lisään joka vuosi 1-2. koska kerta paikkoja on.
Kauheaa, nyt en heti muista kummasta pidin enemmän, vaikka muistan kirjat niin hyvin, että voisin ne kertoa tuosta vain. Varmaan ihan tasavahvat.
Voi harmitus sentään, mutta luonnossa tapahtuu kaikenlaista, jos pakkaset tai märkyys/kuivuus ei tuhoa, niin sitten tulee tuholaisia joko isompia tai pienempiä. Minä rakastan krasseja, mutta täällä Varsinais-Suomessa on niin paljon tuholaisia ja toukkia, että huh heijaa reikiä vain on jäljellä, kun krassibaari on auki. Olen nyt innostunut kahvinpuruista tai -poroista eli laitan suodatinpussista käytetyt purut kukkapenkkeihin ja kuulema alppiruusukin rakastaa kahvinpuruja. Lintuja, pupuja ja kauriita varten olen laittanut tuulikelloja helisemään ja ainakin linnut pysyvät poissa kakkimasta terassille.
VastaaPoistaSaaren vanhat narsissit vain leviävät, sillä nehän ovat myrkyllisiä, joten edes myyrät, kauriit ja peurat eivät niitä syö, vaikka kaiken muun syövätkin. Saaripihan ongelma on kuivuus ja olenkin päättänyt, että mikä ei kastelematta menesty siellä, niin en kyllä turhaan yritä kasvattaa.
On muuten ihanin vuodenaika menossa ja nyt olen tyytyväinen, kun taivaalta tulee vettä, koska täällä ei ollut lunta, niin maa on rutikuivaa.
Mai, puutarha opettaa:) Minulla kyllä talvessa oli se lumettomus kera järkyttävän kylmyyden, joka vei narsissit ja muscarit. Ikinä eivät ole mitkään elikot ksokeneet narsissiehin, siksi olenkin niistä ollut niin intona.
PoistaMinulla on puutarhuriystävä, joka pitää omassa puutarhassan samaa sääntöä eli mikä ei kastelematta selviä, se ei kuulu hänen puutarhaansa.
Onneksi meilläkin alkoi hiukan ripsottaa. Useimmiten kun sanotaan vaikka 'sadetta Jyväskylässä', se tekee poikkeuksen meidän saaren kohdalla. Suvella voi olla kuivia, kuumia viikkoja mittaamattomasti ja kuitenkin tämä puutarhamme on sen verran tunnettu, että joka vuosi jostain pidemmältäkin tulee katsojia, joten en anna kasvieni kuolla edes kuivuuteen. Toki nyt olen alkanut valikoimaan jyrkkiin rinteisiin jotain sellaista, jota ei tarvitsisi niin kitkeä ja kastella, mutta se ei ole vuorenkilpi:) Sitä on jämät jäljellä ja missä on, saa olla.
Ihanaa puutarhailua<3
Viime talvi oli melkoisen raju kukkasille. Ja sitten myyrät, niitä on ollut meillä kotopihassa pilvin pimein. Luulisi pöllöjen nyt nauttivan täysillä. Viime kevään kukkia näyttäneet magnolian tilanne näyttää huolestuttavalta. Ihana tuo valkoinen atsaleasi, samoin nuo revontuliatsaleat.
VastaaPoistaTäällä niemessä katsastelen talven jälkeen, mitä nousee
kukkamaalle. Esikot kukkii, vuokot myös ja osa ruusuista on selvinnyt järveltä puhaltavasta kylmästä.
Perjantaina menen taas Viroon Tûrin kukkamarkkinoille, jotakin erikoista toivottavasti löytyy kokeiltavaksi. Mansikkaraparperi on kuulema varsinainen hitti, jospa sen löytäisin.
Anja, luottopuutarhurini mukaan rankin vähintäin 10 vuoteen! Meillä on onneksi paljon pöllöjä. Minulla on magnoliassa nuppuja, mutta tiedän tianteen tarkkaan vasta tämän sateen mentyä...
PoistaEsikko onkin sinne kelpo kukka ja myös scillat voisivat olla kivoja niiden seurana. Ikinä myyrät eivät vie scilloja ainakaan minulta.
Voi jestas, miten sinä jaksat ja ehdit! Paljon puutarhaelämyksiä toivotan<3
Kaunottaria nämä sinun kukkaset <3 Olipa virkistävää käydä Lumissa, lämmin kiitos <3
VastaaPoistaKaisa Reetta, ne OLIVAT:) Kiitos<3 No, nyt on uudet kukkivat särkyneet sydämet ja onneksi atsaleat aukeavat ja uusikin on istutettu. Seison joka päivä Leonardin vierellä ja odotan...
PoistaOle hyvä ja kiitos<3
Noin 15 vuotta pihassani olleet keltaiset narsissit on kaikki kadonneet kukkapenkistä, mutta viime syksynä laitetut tulppaanit kukkivat ja scillat ovat levinneet ihanasti. Piha on kuivahkoa, vesi ei pääse seisomaan, mutta silti talvi oli liikaa ainakin narsisseille. Pelkäsin viime syksynä istutetun suklaakirsikkapuun puolesta, mutta se kukkii parhaillaan! Samoin on säilynyt helmiorapihja, joka on jo ollut monta vuotta. Saskatoon ja helmiorapihlaja ovat täydelliset pikkupuut rivitalopihaan. Ja nyt täydennyksenä on myös suklaakirsikka.
VastaaPoistaVähän konstikkaita nämä talvehtimisjutut ovat. Syksyllä jäi huolimattomuuttani istuttamatta mantsurian kärhö, se vain jäi terassille lähelle seinustaa ruukkuunsa ja taisi olla paperikassissa. Nyt keväällä otin sen ruukusta, kun tarvin lisää ruukkuja taimille. Piti heittää pois, mutta juuret näyttikin niin eläviltä ja istutinkin sen juurakon isoon koriruukkuun, jossa oli multaa valmiina. Eilen tutkin sitä ja sieltä tulee vihreää uutta versoa! Sanokaa vielä, että kärhöt on vaikeita! ;)
Tuula Kangasalta
Tuula, minulle ne ovat kadonneet sekä penkeistä, että lehdosta. Löysin kolme narissia, en yhtään niistä upeista kerrotuista, mutta vanhaa lajiketta Poeticvcus Actae, sitäkin löytyi vain kaksi.
PoistaScillaan voimme luottaa aina!
Minullakin kukkivat ne kerrotut, oranssit Orcat ihanasti yhden kevään ja kauan: Puutarha näytti niin ihanlta, että se olisi saanut jatkua. Olen alaknut ajatella, että nämä nykyajan sipulit etenkin tulppaaneissa katoavat vuodessa, kun taas isoäitein pihoilla ne kukkivat jopa 50 vuotta, eikä kukaan leikkaa kukintoja pois kukinnan mentyä ohi. Tiedän nytkin sellaisen pihan, jossa omistaja on itse jo hoitolaitoksessa.
Suklaakirsikka olisikin ihana! Meillä on vain tavallista kaksi ja nisitä toinen makea toinen hapahko varjomorelli, josta kyllä tulee hyvää likööriä jouluksi. Nautitaan kauniista krsitallilaseista dolcena.
Olen hulluna helmiorapihlajaan. Siitä tuli meidän perheen perhepuu: Se on samana vuonna istutettu minulle (2 kpl), äidilleni ja siskolleni. Tyttärelle vien sitten kun saavat talonsa hankittua.
Tämä oli pahin talvi, minkä muistan 30 vuoteen! Tällä saarella. Oijoi, minä olen jo aikaa sitten tajunnut, että ainakin alppikärhö on helppo! Mutta sen kukinta on ohi heinäkuun alussa, sillä nyt jo availee nuppujaan. Tarvitsi laajentaa vaikka viinikärhöihin. Usko tai älä, meillä kasvaa nyt alppikrähö paikassa, johon sitä ei ole istutettu eli jotenkin se on levinnyt...Olen vain pettynyt, että lumikrähö ei minulla onnistunut. Kärhöt tuovat puutarhaan villiyttä ja viidakkomaisuutta. Meillä niitä menee pitkin kuviuneita puita ja toisaalla taas pitkin vanhoja, hyvinvoivia mongolianvaahteroita. Kärhöt 4-ever!<3
Lumikärhö on ihana ja kukkii pakkasiin saakka syksyllä, mutta se myös kasvaa menestyessään melkein liikaakin. Viime vuonna oli pelastettava helmiorapihlaja lumikärhön syleilystä. Toistakin vanhempaa lumikärhöä leikattiin ronskisti, koska se oli kietoutunut jasmikkeeseen, joka raivattiin kokonaan pois. Jasmikkeen tilalle tuli suklaakirsikka terassin aidan viereen. Alppikärhö muuten tekee siemenestä uusia taimia.
PoistaVaikka minun pihasta meni narsissit, niin viereisessä naapuripihassa ne säilyi, mutta sieltä meni ruusuja.
Teresan ruusu minulla kasvaa hyvin, William Baffin on kärsinyt talvesta, mutta on hengissä sentään. Uusi syksyllä istutettu John Davis ruusu on hyvässä kasvussa, yksi oksa kuivettui/paleltui. Se on saman aidan vieressä kuin suklaakirsikkakin ja niiden välissä on viinikärhö, jonka elossaoloa en tiedä vielä.
Tuula
Tuula, minä istutin sen kiipeämään pitkin kuviunutta, koresteellista vanhaa luumupuutta. Istutin tosienkin. En tajua, mikä ne vei. Se on kaunis mutenkin kuin nimeltään 'Summer now'. Lumikärhö kuulostaa yhtä hillittömältä kuin alppikärhö. Minulle meinasi yksi puistosyreeni kuristua alppikärhön sylielyyn. En kuuna kullan valkean aolisi uskonut, että revin rakasta krähönäi irti jostain, mutta niin tein, jätin vain muutaman oksan ja niitä nyt seuraan silmä tarkkana. Saavat kiivetä, mutta eivät tikahduttaa kukintaa! En olisi huomannut mitään, mutta tuo puistosyreeni ulottuu meidän yläterassille ja aloin ihmetellä, kun orava otti nokosia siinä syreenin 'katolla'. Sinänsä hirväen söpöä, mutta siinä meni seuraavan vuoden kukinta.
PoistaSiis kiitos vastaukssesta eli nyt tiedän, miksi meillä on alppikärhö paikassa, johon sitä ei ole istuettu. Mahtaako tuo ihanuus veilä syleillä puutarhamme tukahduksiin...Meillä on naapurin kanssa mennyt monet samat. Tosin nyt huomasin, että noin puoelt syysleimuista taisi selvitä. Naapurilla ne keskellä pihaa, meillä päätysienän vieressä.
Nuo taitavat olla jaloruusuja. Ainakin kuu.lostavat siltä. Kasvatin niitä vuosikymmeniä sitten, mutta nyt vain helppoja pensasruusuja: Kurtturuusu Hansa on ihan suoskkkini jo tuoksuaan myöten, sitten tavallista kurttua punaisena ja valkoisena aidanteena, Mustilan ruusua, juhannusruusua, suviruusua ja Ristinummiruusua, joka tiataa olla ihan suoskkini.
Minä muistasiin, että sain kerran lahjaksi viinikärhön ja se paleltui jo ensimmäisenä talvena. Nyt kiinnostaisi kyllä kokeilla vielä kerran, sillä alppikrön kanssa onkin oltava tarkkana. Näin kerran netissä brittiläisen puutarhaohjelman, jossa herra piteli tikkaita ja rouva kiipesi pienen sahan kanssa johonkin puuhun. Mitä hän siellä teki? Hän sahasi poikki jotain valtavaa 'kärhöpesää', joka oli kertynyt sinne puun latvaan mielettömän tiheäksi myytksi. Sieltä sitä alkoi sitten lennellä alas:)