torstai 29. joulukuuta 2016

Meri, Meri....eli kun meidän aurinko, kuu ja tähdet täyttää 30 vee!


Tänään äiti ja isä elävät tunnemyrskyssä, kun kuopuksemme täyttää pyöreitä. Sehän oli vasta eilen, kun Meri syntyi...olihan se. Jouluna vietimme paitsi joulua, myös hääpäiväämme sekä esijuhlimme kuopustamme. Tyttären isä oli toipumassa flunssasta ja sitten se iski tyttären äitiin, joten joulukuvia ei jaksettu ottaa. Sen sijaan eilen kuvasimme albumeista vanhoja kuvia ja rakentelimme kollaaseja. Albumeita plaratessa sitten tietty suuria tunteita ja ihmettelyä ajasta, että minne se aika oikein rientää...



Tässä nyyttimme, jonka saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Oli ollut leikkausta, keskenmenoa ja vaikka mitä, kunnes sitten kaikki pelko oli poissa ja kävimme kohden meriseikkailuamme...Ensimmäisen matkansa neiti teki kuitenkin äidin kohdun suojassa ja lääkärin luvalla Irlantiin suvella 1986.  Laskettu aika oli tammikuussa 1987, mutta neiti tuli maailmaan tasan kaksi viikkoa etuajassa kuten oli tehnyt esikoinenkin.


Tiitiäinen metsäläinen...


Äitionnea!



Isoveikan kanssa Korpilahden mökillä.



Meri oli ja on aurinkoinen, mutta tässä rahtilaivan kannella matkalla Saksaan nähtiin myös tulevan temperamentin merkit eli kun neidin alahuuli rullautuu isin viedessä kohti kameraa, kun toinen suunta olisi ollut niin paljon kiinnostavampi....


Vuonna x St. Moritzissa.



Se suvi kun sensitiivinen, mutta tervetahtoinen suuriruhtinatar Olga tuli taloon...Olgan suuri hupi oli roikkua helmoissa.


Ensimmäinen joulu.


Joulumuisto....


Joulumuisto...


Uimasta tultua.



Meri jossain päin Saksaa pellolla...


Meri hienona!


Neiti kesäheinä...


Meri ja Olga Paljaspäällä.


Jouluaattona joskus Meri ja Olga lumen ihmemaassa...



Neito peilin kautta Füssenissä.



Meri Espanjassa...


Meri heittää palloa...



Meri veneilee.



Meri Turun saaristossa Samin kanssa. Jotenkin aika hippityylinen kuva...






Meri&Dina.



Meri&Taika.


Isä ja tytär.

Suloinen soittajamme....



ja edelleen vain suloisuutemme on suloisin. Ei hän soita enää pianoa, mutta on uskontotieteen kandi, joka aloittelee graduaan, jonka toivomme valmistuvan erääseen juhlapäivään mennessä eli xx. Vaan ei paineita...



tärkeintä on elää omatahtistaan ja hyvää elämää. Sitä voi tehdä vaikka mitä suunnitelmia ja sitten kaikki heittääkin kuperkeikkaa. Kuvia olisi todella, todella paljon, sillä olen tehnyt Merin jokaisesta vuodesta oman albumin, mutta kun emme ole toimeentuneet kuvaamaan niistä kuin murto-osan digille. 



Party time Sunshine♥

Love
äiti&isi

Gimme!Gimme!Gimme!

Dancing Queen

Rosanna

34 kommenttia:

  1. Ihania muistoja! Onnea Lapselle ja onnea Lapsen äidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, kiitos psta ja kiitos! Albumien plaraaminen on todellinen nostalgiapläjäys.

      Poista
  2. Paljon onnea ihanalle Merille,ja samoin äidille ja isällekin:) Hieno kuvasarja,mikä suloisuus pienenä,ja nytkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista postauksesta, Leena!
    Hyvää uutta vuotta 2017 sinulle ja rakkaillesi♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos!

      Kiitos samoin sinulle ja rakkaillesi!♥♥♥

      Poista
  4. Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut ihanalle Merille!♥

    VastaaPoista
  5. Onneaa, onnea♥
    Niin ihana postaus kuvineen!

    VastaaPoista
  6. Ens kuussa mullaki sama pyöreä täynnä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat ja muistot. Onnea Merille!

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus: nuo teidän muistot, kuvista välittyvät tunnelmat.

    Paljon onnea Merille - ja teille hänen vanhemmilleen myös! ♥

    VastaaPoista
  9. Parhaimmat onnittelut Merille ja halaukset teille vanhemmille! Nuo upeat raidalliset potkuhousut löytyivät meiltäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos ja kiitos psta! Niin, Suomen äityspakkaukset ovat loistava idea ja pidin erityisesti tästä vihreäpainotteisesta vaatesarjasta. Esikoisen aikana oli enempi ruskeaa.

      Poista
  10. Olipa ihana katsaus teidän perheen muistoihin! ♥ Onnea synttärisankarille ja tietenkin myös vanhemmille :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihana kirjoitus! Paljon onnea tietysti Merille ja sitten hänen vanhemmilleen! Ja miten totta tämä onkaan: "tärkeintä on elää omatahtistaan ja hyvää elämää." Sellaista toivon sinulle ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, kiitos! Kiitos psta ja kiitos!

      Olen hyvä heittämään noita ohjeita, nyt on sitten vielä sovellus:) Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Paljon onnea Merille ja hänen ihanille vanhemmilleen.

    VastaaPoista
  13. Voi mikä postaus! Ihania muistoja - rakkaita muistoja <3
    Paljon onnea Merille ja oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja Lumimiehellesi - olkoon uusi vuosi edellistä armollisempi meille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos.

      Kiitos psta ja kiitos samoin sinulle &co<3

      Poista
  14. Aika kuluu. Pienestä nyytistä on kasvanut viehättävä kaunotar. Onnittelut Merille ja myös vanhemmille!
    Onnellista uutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kauheaa...ajan kirottu, pysäyttämätön virta! Olen vielä itsekin villi kuin teini, joten miksi aika ei voisi pysähtyä. Kolmekymmentä vuotta oli yksi silmänräpäys vain...Kiitos ja kiitos psta!

      Kiitos samoin teille!

      Poista
  15. Ai että mikä ihana nostalgiapläjäys ja ihana kaunis Meri <3 Tuo kuva, jossa on kukkapellollakin on mieletön. Hurjasti onnea sekä Merille, että vanhemmille. <3

    Sydämellistä uutta vuotta Leena ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, nostalgiaa isosti. Ihana, kaunis Meri<3 Kiitos ja kiitos psta<3

      Kiitos samoin sinulle täältä flunssan kourista <3

      Poista
  16. Oi, aivan mahdottoman ihana syntymäpäiväpostaus! <3

    Onnea kauniille päivänsankarille! <3

    VastaaPoista
  17. Onnea päivänsankarille, hän on niin kaunis! Aivan ihana postaus & kuvat, esim. tuo kukkakuva pellolta vaikka. Teillä on ihana, tiivis perhe! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos, kiitos! Meillä on pieni perhe, mutta päivittäin käytännössä olemme yhteyksissä!<3

      Synttäribileet tällä viikolla vasta eli ei ole joulun lapsella helppoa:)

      <3

      Poista