sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina


Olin syntymästäni saakka Janten lain leimaama ja yhtä omaperäinen kuin lyhtytolppa minkä tahansa ruotsalaisen pikkukaupungin nimettömällä torilla. Suurta kirjallisuutta? Henkilöitä jotka erottuvat joukosta? Sillä saralla minulla ei ollut yhtikäs mitään annettavaa.

Mattias Edvardssonin trilleri Melkein tosi tarina (En nästan sann historia, Like 2017, suomennosTiina Ohinmaa) osui minulle mitä suurimpaan dekkarinälkään, joten rikoin omaa lakiani ja annoin tarinan viedä aamukolmeen. Alussa ihmettelin, että miksi tätä, kirjoittamista ja valittamista kirjoittamisesta, sillä kirjan päähenkilö Zackarias Levin, Zack, kirjoittaa kirjaa kahdentoista vuoden takaisista tapahtumista samalla kun muuttaa äitinsä helmoihin asumaan ja synkistelee kuin koko maailma olisi jotain hänelle velkaa. Hän kiukuttelee äidilleen, hän ei ole kiitollinen mistään, hän on sellaista sarjaa, josta en niin syty etenkään kun masiskausien kanssa vaihtelevat ylettömät kirjailijuuteen liittyvät egoilut:

Menestyksen avain piili kokeellisuudessa. Loisin jotain ainutlaatuista, jotain upouutta, joka erottuisi kaikesta aiemmin kirjoitetusta. Pahin pelkoni oli tylsä ja toisteinen teksti. Tarinoilla jotka oli jo kerrottu, sanoilla jotka oli jo muotoiltu ei ollut olemassaolon oikeutta suuressa kirjallisuudessa. Minä murtautuisin ulos kaikista kehyksistä ja perinteistä.

Näin meidän ’suuri’ kirjailijamme, eikä edes ollut aineissa. No, miten sitten onnistuu kirja Syytön murhaaja, jonka on tarkoitus puhdistaa vankilasta vapautunut Adrian kuuluisan kirjailijan Leo Starkin murhasta, vaikka ruumista ei edes ollut vielä löytynyt. Se onnistuu erinomaisesti! Kirja kulkee vuosien 1995-1997 tapahtumissa ja Melkein tosi tarinassa saamme Syyttömän murhaajan väleihin vuotta 2008, jolloin vanha jengi on taas koossa ja alkaa paljastua yhtä ja toista. Myös sellaista, jonka takia aloin melkein pitää Zackista, sillä löysin hänen kipupisteensä ja niistä yksi oli Betty. Napakoin oli Zackin äiti, joka repäisi aikamiespoikansa maanpinnalle, kun tämä alkoi liikaa liidellä. Tilanne ei ollut Zackin luovalle työlle kaikkein otollisin, sillä sehän söi itsetuntoa:

Olin 32-vuotias ja täysin riippuvainen äidistäni. Rahat olivat loppu ja uskalsin tuskin ajatella ikkunallisten kirjekuorien pinoa, joka minua odotti jossakin Tukholmassa, tai viestien tulvaa, jonka entinen vuokraisäntäni oli jättänyt puhelinvastaajaani. Olin 32-vuotias orja, en päässyt edes ulos kylästä ilman äidin hyvää tahtoa.

Tämä on niin Zackin itsesäälistä liioittelua, että...kysehän on tietysti vain luvasta saada käyttää äidin autoa, joka hänelle kyllä suotiin, mutta marmatuksen kera. Niin, on vuosi 2008 ja jälleen he ovat koolla, Zack, Adrian, Betty ja Fredrik. Ja kun Zack on aloittanut kirjansa tapahtuu yllättävä löytö, joka toimii primus motorina Zackin kirjoittamiselle ja lukija saa huomata aikamatkustuksessa kahdentoista vuoden päähän, että ehkä Zack olikin vain estynyt, kipuileva ja kiltti poika verrattuna erääseen toiseen...

Melkein tosi tarina toimii erittäin hyvin. Nyt kun on muotia kuljettaa kahta rinnakkaista aikajaksoa romaaneissa, Edvardsson onnistuu upeasti. Takaumat erottuvat kuin neonvalo pimeässä Zackarias Levinin Syyttömän murhaajan luvuista. Ennalta-arvattavuuden kirous ei osunut nyt kohdalleni eli jännitys säilyi loppuun asti ja jotenkin vain...tämä on mitä täydellisin kesädekkari.

Illalla menimme Nytorgetille, lähelle lainaamaani kämppää. Ilta jatkui pitkään ja hilpeänä ja melkein kuin ennen vanhaan, paitsi paremmin. Suljimme kuluneen vuoden hakasulkeisiin ja painoimme deleteä. Oli uutta puhuttavaa, edessämme avautui vielä taivaltamattomia päiviä, uusi aika täytettäväksi elämällä, uusi totuus kirjoitettavaksi.

*****

Tästä ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Mai/Kirjasähkökäyrä

*****

16 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta dekkarilta,kiitos esittelyst'Leena:)

    VastaaPoista
  2. Jotkut kirjat vaan on pakko lukea "yhdeltä istumalta."
    Tämä oli yksi niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, näin on todettava:) Aika kuin katoaa...

      Poista
  3. Lisätäänpä mielenkiintoisten kaunokirjallisten teosten listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen Kulkuri, vaikka reissuun mukaan ellei laiturille:)

      Poista
  4. Tämä oli todellakin enemmän proosakirja kuin dekkari. Zack ärsytti minuakin kirjan alussa liikaakin, mutta onneksi rauhoittui itsesäälistä. Mutta voisin kuvitella vastaavassa tilanteessa, kun on potkittu pois työpaikalta ja toimittajan töitä ei enää ole, häviävä ammattikunta, että ottaisihan se päähän ketä vain. Rahaa ei ole ja ainoa ihminen, joka auttaa, on äiti. Tuossa oli jotain niin hellyttävää.
    Parasta kirjassa oli se, että tämä ei ollut mikään väkivallalla mässäilevä dekkari.

    Kiitos Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, alku olikin hankala.Siitä tuli tarinan myötä hellyyttävää:)

      Tämä oli jotenkin kyllä kuin enemmän romaani, sanotaan jänitysromaani. Minäkään en pidä väkivallalla mässäilemisestä. Paha asia voidaan kertoa, mutta siihen ei tarvitse jää rypemään sivukaupalla...

      Ole hyvä<3

      Poista
  5. Hauska lukea, että sinuakin tarina vei. Minuakin kirja viihdytti mukavasti ja aikatasojen vuorottelu toimi. Hienoinen sarkastisuus kirjamaailman lainalaisuudesta huvitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, missä sun juttu on? En löydä sitä...

      Sarkasmia, ironiaa, itsesääliä, Janten lakia, jonka kahleissa me ihmisparat vaellamme kauan Aksel Sandemosen jälkeenkin, mutta myös viihdyttävyyttä ja jonkinlaista aikamiespoikakehitystä:)

      Poista
  6. Mäkin luen tätä parhaillaan, mutta ei oikein iske. Saattaa jäädä kesken.

    Juonihan on ihan vetävä, mutta en oikein jaksa tuota nuoren miehen ylivertaisuutta ja kirjailijuuden neroutta, menee ihan liikaa herneitä nenään koko ajan tällaiselle kirjastomimmille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, tämä oli alussa minullekin vaikea. Kertojakin äärsytti, mutta hän sai päitset ja siitä se sitten vei mukanaan, tarina.

      Juu, niitä herneitä täälläkin, mutta Zack ottaa lopulta minusta säälipisteillä voiton.

      Poista
  7. Joo, melkoista kiukuttelua ja egoilua Zackin osalta, häneen ei voi sanoa mitenkään ihastuneensa :) Toisaalta piilikö kaiken takana vain suuri epävarmuus itsestä? Valitettavasti arvastin tämän(kin) romskun syyllisen liian aikaisin. Luenkohan mä vähän jo liikaa genreä :D Hieno kirja kuitenkin, ja hieno kirjoitus sinulta kuten aina!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, hän ei todellakaan ole Sebastian:) Hän oli epävarma, Sehän on selvä, mutta olisi vähän voinut edes yrittää. Äiti oli hyvä tapaus. Juu, luin, että sä arvasit, mutta minä en. Hyvä kun luet. Mulla on taas menossa dekkari...Kiitos<3

      (Pakko saada kertoa jollekin: Menin tänään omaan kuuluisaan kirjastoomme ja tiskin takana oli Ville Valo -klooni. Mussa huojahti, siis Ville jotain 10-15 vuotta sitten. Vielä puolipitkät, kiharat hiukset. En pystynyt sanomaan kirjan nimeä ja sitten kuiskasin, että 'arvaa, ketä muistutat?' Hän kysyi 'ketä?' ja kun kuuli että Valoa, sanoi, että Ihan kaikki sanovat samaa. Niin samannäköinen, että ellen tietäisi mahdottomaksi, että Valo nyt istuu meidän kirjastossa ja on vähän eri tyylinen ja iäkkäämpi, kertoisin kaikille, että meidän kirjastossa onkin töissä Ville Valo! Kunpa Ville tapaisi kaksoisolentonsa:)

      Poista
    2. (Harmi kun asutte niin kaukana, tulisin ehdottomasti tätä ihanuutta stalkkaamaan ;) )

      Poista
    3. (Annika, mentäis yhdessä. Et ikinä usko, mikä yhdennäköisyys siltä ajalta kun Villellä oli vähän pidemmät kiharat hiukset. R. nouti tänään sen yhden kirjan ja oli sanonut minulta terveisiä:) Varmaan kesäpoika, sillä en jaksa uskoa moisen onnen pysyvyyteen. Jos hän jäisi, kävisin kirjastossa kerran viikossa!)

      Poista