Ulkona levittäytyvät lokakuun siivet
kun viima kaluaa koivujen luita,
nuolee vielä nurkkapielet mennessään.
Talon harjalla peltinen, levoton kukko
halkoo tuulta virkansa vankina.
Metsä viittoilee
ja mykkä lintu jättää pihan
Laihan miehen pelto on käännetty lepoon
ikkunasta tuo katselee, kädet taskuissa
kuin ei muuta osaisi
jumalten itku valuu maahan
toisille siunauksena, toisille tuhoksi
luonto on odottavalla kannalla,
vain ihminen on malttamaton.
- Timo Naarala -
Iltaan on vielä päivän matka (2023)
Upeasti lokakuuta kuvailevaa tekstiä!
VastaaPoistaTarja K., Kiitos♥ Niin minustakin!
PoistaTarja K, kiitos♥♥ Hyvää viikonloppua♥
VastaaPoistaOnpa hienosti sanoitettu runo, ja osuva: vain ihminen on malttamaton.
VastaaPoistaAnnielander, just näin. Kunpa oppisin tuntemaan sanan 'kärsivällisyys'. Elämäni on koko ajan kuin 100 metrin kilpajuoksua. Ja verenpaine, perinnöllinen, huitelee missä lie. Haluaisin olla rauhallinen ja tyyni vesi jossain poukamassa, en sentään seisova vesi lätäkössä:) En usko, että sinäkään olet kovin tyyni....
Poista