EI MITÄÄN PANORAAMAA SISUSTUKSESTANI JUURI NYT, SILLÄ...

Sarjassamme paljastuksia, kerron nyt muutamia asioita, joita en ollut aikonut kertoa. Ehkä pääni on mennyt sekaisin kaikesta, mitä viime viikkoina...,mutta siitä en puhu nyt: Aika ei ole kypsä! Voin kertoa siitä, että olen hiukan myös kiinnostunut sisustuksesta, mutta sen aika ei ole nyt. Meillä näyttää päivä päivältä olkkari kauheammalta, sillä olemme peittäneet lattian matoilla, ettei nivelrikkoinen koiramme liukastu. Sen lisäksi, vaikka Hänen Majesteetillaan on VIISI upeaa omaa petiä, hän haluaa nukkua vain tuolla vaaleansinisellä sohvalla. Pari viikkoa sitten huomasimme, että Olga on kuin maansa myynyt eli ei päässyt enää sohvalle. Irrotimme sohvasta jalat ja nyt Kuningatar on jälleen tyytyväinen ja nukkuu yöt kintut kohti kattoa: Mikä ilo! Onneksi nuo verhot, jotka joka kuvassa näyttävät ruskeilta, vaikka ovat vaaleaa oliivinvihreää, ovat jo vaihtuneet valkoisiin. Aikanaan sinisen sohvan tilalle tulee kulmasohva ja haaveilen tuohon seinään, jossa tuo maalaus, 'Venetsia', aukkoa, ikkunaa katosta lattiaan, josta näkyisi järvi, sillä huone on toisessa kerroksessa, sekä hedelmäpuutarhamme. Jos unelmani korkeasta ikkunasta toteutuu, tuohon kohtaan siirtyy keittiön massiivinen ruokapöytä tai sitten täytyy ostaa uusi pöytä...Lasipöytä olkkarissa, joka tässä kuvassa synttäritarjoilun esiasteessa, on nykyään melkein turhake, sillä se on käytössä enää joulun aikaan.

 Tuo konjakin värinen pöytä on löytö roskalavalta. Se oli vaalea, jalat irti ja osin koiran pureksimat. Minä vähän lakkasin ja Lumimies liimasi: Nyt kolmijalkaista kaunotarta on yritetty ostaa minulta, mutta ei irtoa, ei. Sekään ei ole tuossa ikinä, sillä sohvan edusta on auki koko ajan, että Olga pääsee hyvin 'pedilleen'. Eli päästä tänne nyt sitten sisustuskuvaaja! Joskus on sellainenkin ihme nähty ja ehkä vielä nähdään, mutta ei juuri nyt.

Valitan, että olen nyt todella kiireinen. Menossa on monenlaista, mm. yksi kiva projekti, joka hieman on vienyt aikaani ja voimiani. Kuulette lähiaikoina. Mutta sitä ennen aion kertoa teille vähän lyhyenä koostena kodistani ja puutarhastani, kunhan nyt vain löydän kuvat. Minulla on kauhea tapa keksiä kuvilleni mitä runollisimpia nimiä ja sitten en enää niitä muista...Kirjoja on luvussa nyt kolme, joten pian kuuluu. Koti/puutarhakoosteessani ei ehkä mitään uutta vanhoille lukijoilleni, mutta edellisten koti/puutarhajulkaisujen jälkeen on tullut paljon, paljon uusia lukijoita.

Kuvassa ylhäällä joku suvijuhla ja menossa ilmeisesti puhe, joka ei naurata;-) Kuvassa Lumimies, Luminainen, sisareni ja Auli Kanadasta. Auli on kuin Mymmeli ihanassa marimekon puserossa, jonka halusin antaa hänelle. No, tässä alakuvassa nauramme yläkuvan edestäkin;-)

Palataan!

Love
Leena Lumi

PS. Kaikille tiedoksi, että koira, joka nukkuu kintut kohti kattoa vielä 14 vuotiaana ja nauraa joka päivä on elämänhaluinen ja kivuton. Olgalla on käytössä tulehduskipulääke, glukosamiini-patukka, erikoismuona eläinlääkäriltä, jossa niveliä hoitavaa ainetta sekä sen lisäksi loistava tuote FortiFlex, josta sain vinkin eräältä Kustannusherralta. Kiitos J.♥

Kaiken tämän päälle Olga nauttii merilohta kahdesti viikossa, hammaspuruluun joka päivä, asidofilusjogurttia sekä syö joka ilta 'iskän' kanssa aplarin puokkiin. Hommaan kuuluu myös viriketarjonta eli hirvipatukoiden palojen etsintä puutarhasta sekä illalla unisuukkonannat. Ja tietysti hieronta joka päivä.

Tänäänkin Olga tonki itsensä lumikasaan ja osassa kuvissa oli niin lumessa, että Lumiehen kanssa mietittiin, että kukaan ei usko, että koira on itse itsensä tuollaiseksi lumikoiraksi saanut. Tämä on ulkoilun ensimmäiseltä tunnilta ja ennen virikenannojen etsintää. Oksa Olgan pään takana on pilvikirsikkaa eli kukkinee parin kuukauden päästä valkoisin kukin...

Olga is my UNFORGETTABLE 4-ever♥ And will always be.

PUUTARHAMAAILMA 2012

Puutarhamaailma 2012 (Karisto) aloittaa uuden vuosikirjasarjan, joka avaa meille portin suomalaisiin kotipuutarhoihin. Tarjolla on niin lukuelämyksiä kuin asiantuntevaa apuakin. Usein elämys ja idea kohtaavat, sillä puutarha on itsessään paras opettaja: Yhteiselo puutarhan kanssa on kulkea yrityksen, innoituksen, erehdyksen ja intohimon polkuja.

Vuosikirjasarjan ensimmäisen kirjan tekoon on osallistunut neljätoista henkilöä ja kirjan on toimittanut Satu Laatikainen. Pääsemme kurkistamaan hyvin eri tavoin puutarhasta innostuneiden ihmisten vihermaailmaan aina ruusupuutarhoista puutarhakalujen nikkarointiin. Kuvat ovat puutarhureiden omia ellei toisin mainita. Ja nyt minä alan avata teille portteja muutamiin ihanuuksiin:

Sirkka-Liisa Ranta kertoo Puolivillin puutarhan kasvimuistoissa, millaista oli saada omistukseensa parikymmentä vuotta rauhassa villiintynyt puutarha, jossa keväällä kaikki ensin peittyi scillamattoihin ja sen jälkeen sinisiin ja valkoisiin lemmikkeihin. Kävi hyvin todistetuksi, että kasvit ovat näyttävimmillään suurina kasvustoina. Puutarhan uusi valtiatar halusi kuitenkin puutarhasta puolivillin eli ruttojuuri ja jopa muutamat puut saivat kyytiä. Heinä niitettiin ja pihaan alkoi löytyä polkuja, joiden väleissä kukkivat erisävyiset illakot, sinivioletit kurjenmiekat ja ukonkellot. Sirkka-Liisalla on myös into, kuten minulla (ne esikot alpeilta!), tuoda kasveja matkoilta. Vienan Karjalan muistona Sirkka-Liisan pihassa kukkivat punaoranssit sarjaliljat sekä Pohjois-Uralin pärskäjuuret. Alla olevassa viehättävässä kuvassa pärskäjuuri vasemmalla ja oikealla oleva vaaleanpunakukkainen kasvi on konnantatar.

Vanhan puutarhan hiekkakäytävät ovat umpeutuneet, eivätkä pitkät hameenhelmat enää hipaise kukkia, mutta siperianpihdat, vuorijalavat ja tuomipihlajat kuiskivat menneistä ajoista.

Ajan kuluminen saa näkyä, eikä joka pilarin tarvitse olla viimeisen päälle rapattu. Ajan patinaa ei voi ostaa, se syntyy vain vuosikymmenien vieriessä. Myös siksi vanhassa puutarhassa on hyvä istahtaa miettimään ennen kuin tekee siellä mitään peruuttamatonta. (Sirkka-Liisa)

Kainuun Givernyssä tapaamme Urho Kähkösen joka onkin ollut todellinen kauneuden arvostaja jo pikkupojasta. Kun muut pojat rassailivat mopojaan, Urho tilasi pihapiiriin vähillä rahoillaan kukkasipuleita samalla kun haaveili arboretumista ja istutti pihaan ryhmäruusuja. Kun muut kalastivat, Urho kantoi pihaan joelta kielon ja saniaisen juuria ja suunnitteli samalla japanilaista puutarhaa. Lopulta kotipaikka Pihlaja jäi kuitenkin vain kesäkäyttöön, kunnes tapahtui kohtalokas visiitti kotitilalle. Näin Urho kertoo:

Kun vein puolisoni 2000-luvun alussa ensimmäistä kertaa kotitilalleni, hän ensimmäisenä pihaan astuessaan totesi: ”Aivan ihana paikka, täällä olisi mukava asua!” Katselin hölmistyneenä ympärilleni – tämäkö ihana? Yhtä äkkiä näinkin pihan nuoruuteni silmin, ja kaikki haaveeni arboretumista ja ruusutarhasta palasivat. Hetki oli käänteentekevä, eikä se jälkeen mikään ollut entisellään.

Tästä seuraakin sitten huima tarina pariskunnan uudisraivaustoimista kivikkoryhmien kautta upeaan rosariumiin. Ja kaikki alkoi Urholla ensimmäisestä Helsingissä käynnistä, jolloin hän Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa näki itseään kolme kertaa korkeamman perennan, marskinliljan. Tästä alkoi Urho-pojan matka kohti puutarhaa, joka on hänelle eskapistinen täyttymys kohti kadotettua ’Edeniä’.

Nämä unikot kukkivat Sari Kallion niityllä, josta hän kertoo luvussa Puutarha, joka oli ennen puutarha – puutarhan paluu Karhin koululle. Sari asuu vanhaa, kaunista puukoulua ja on tehnyt tyypillisestä, pelikenttämäisestä koulun pihasta rehevän puutarhan, johon kuuluu myös lehto, jossa sille ominaisia lehtokieloja, hiirenvirnoja, vuokkoja, kevätlinnunherneitä, ahomansikoita ja metsäkurjenpolvia. Puutarhaa rakentaessaan Sari on löytänyt unohdettuja kasveja, paenneita perennoja, piiloutuneita kiviä, kauniita harmaiksi patinoituneita kantoja sekä puiden ja pensaiden taimia. Sari tuumii, että kenties koululla asunut talonmies tai keittäjä oli istuttanut yrttejä, perinneperennoja, tammen, saarnin, vaahteroita ja pähkinäpensaita.

Puutarha pitää minut järjissäni, taivaanrannan maalari ja tämän hullun maailman harhailija kun olen. (Sari)

Puutarha se on mökinkin puutarha. Kirsti Ellilä osaa ottaa puutarhansa niin että pääsee usein zen-mielentilaan, jossa ei mietitä mennyttä eikä tulevaa, vaan ollaan hetkessä läsnä. Ilmeisen tuottoisaa, sillä Kirstin puutarha tuottaa yllättävää satoa: eestiläistä valkosipulia, ranskalaista rakuunaa, laventelia, minttua, timjamia, mäkimeiramia, lipstikkaa, isooppia, omenoita ja etenkin kesäkurpitsaa. Tämän kuvan nähtyäni ja luettuani Kirstin huimat reseptit eli mitä kesäkurpitsasta voi tehdä, annoin hänelle arvonimen Kurpitsakuningatar!

On tunnustettava, etteivät minun valkosipulini tosiaan kasva riveissä. Tosikot eivät ymmärrä puutarhaani, koska aikakauslehtien kuvat hyvin hoidetuista ja järjestelmällisistä kasvimaista ohjaavat heidän havaintojaan, eivätkä he tunnista hallitusti rappeutuvan puutarhan kauneutta. (Kirsti)

Ai miten kauniisti minulle soikaan tuo 'hallitusti rappeutuvan puutarhan kauneus.' Kirstin puutarhaa saamme seurata huhtikuusta syyskuuhun, jolloin kesämökki laitetaan talviteloille. Koska Kirstillä on sana ns. hallussa, hän saa vielä lopussa sanoa ’viimeisen sanan’.

Pionit ovat osa Anu Sysimetsän kolmekymmentä metriä pitkää kukkapenkkiä. Aluksi oli tarkoitus tulla aidanne, joka peittäisi näkyvyyttä tielle. Anu istutti tähtijasmiketta ja erilaisia syreeneitä. Kaikki ei mennytkään kuin unelmissa ja pensaat kasvoivat hitaammin kuin olisi toivottu, nurmikon leikkuu pensaiden ympäriltä oli hankalaa ja kaiken huipuksi pensaiden juuret piti kitkeä! Anu keksi tehdä pensaiden joukkoon perennapenkkejä, mutta ei kohopenkkeinä, vaan ihan omalla tyylillään. Tarina on monimuotoinen…Nyt kuitenkin betonikivillä rajattu rippipenkki toimii upeasti ja myös pensasvalikoima on laajentunut ja myös perennoissa löytyy: lupiineja, sormustinkukkia, pioneja, ritarinkannuksia, akileijoja, punahattua…Eniten Anun mieleen ovat pionit ja liekö niiden innoitusta, että rippipenkki taitaa saada jatkoa.

Tämä kaunis penkki kunnioittamassa vanhaa puuta on Esko Kuokkasen nikkaroinnin tulosta. Tässä on ideaa! Voi levähtää puun varjossa. Saa suojaa auringolta ja puusta riippuen jopa sateelta. Penkkiä voi käyttää myös ruukkukasvin alustana ja siinä voi tehdä myös ruukutuksia. Esko kokosi penkin muutamaa ruuvia vaille valmiiksi sisätiloissa. Kirjassa on tarkat kahden sivun ohjeet penkin rakentamiseen, joten kuka tahansa topakka tästä selviää. Näen selvästi, miten Esko nyökkää myönnellen;-)

Siis Karisto alkaa nyt julkaista Puutarhamaailma -vuosikirjaa. Ensimmäinen on jo kaupoissa. Idea ei ole yhtään huono ja tilausta takuulla on, sillä trendit jylläävät puutarhoissakin. Ja puutarha on paljon muutakin kuin kasvit. Se on vaikka tuo Eskon tekemä penkki, se on kirjassa oleva Tanja Nieminen pergolaportti, se on Annis Ahosen puutarhaan tekemiä sekä kauniita että hyödyllisiä betonitöitä. Tietenkin se on myös Kirsi Luukkasen runsaasti satoa tarjoava kasvimaa sekä Merja Hollin huimaava perennapenkki tai Jaana Ohra-ahon kiinnostava puutarha, jossa rappuset ilman osoitetta sekä ruostetta ja kulunutta kauneutta. Se on myös rakkaiden koiriemme huomioon ottamista puutarhassa, kuten Tarja Smolanderilla tai Tanja Niemisen Kotoilijan ekologinen puutarha, jossa mm. huimaava koko sivun tietoisku Kotoilijan puutarha on ekologinen, kestävä ja aistillinen sekä ihana väriopas. Kirsti Kurosen hauska Nainen, joka rakensi pesän, jossa Kirsti itse omin käsin rakentaa aivan pikkuruisen mökin, Pääskysen. Ja se on talvea, kuten Ari-Pekka Huhdan upeissa kuvissa puutarhan talventöröttäjistä. Koska puutarhan luomisessa vain taivas on kattona, niin eiköhän se sama ole puutarhan vuosikirjan teossakin eli raja ei tule vastaan, kun vain löytyy meitä, jotka vuodesta toiseen lähdemme tähän huumaan…Minä tilasin tänään muuten mesimarjan taimia. Epäilen, että tästä tulee vieläkin hurjempi kärhösuvi kuin oli edellinen, sillä puutarha ilman kärhöjä on minulle kuin elämä ilman kirjoja.

Tämä on puutarhakirjan esittelyelämys ja halusin ihan kaikki mukaan vaikka vain nimellä ja muutamalla sanalla. Tämä on neljäntoista innokkaan projekti ja mikä huiminta: Kantta myöten puutarhaharrastajien! Kirjan upea kansi on maisemasuunnittelija Tanja Niemisen, joka siis ratkoo työkseen puutarhapulmia ideasta toteutukseen. Hänen osuutensa on kiinnostava, kuten kaikkien, joten löytäkää tämä monipuolinen kirja, jota suosittelen teille melkein kolmenkymmenen vuoden puutarhakirja- ja puutarhakokemuksella!

Todellisuudessa me emme hallitse maailmaa, emme edes omaa elämäämme. Mutta puutarhakasvien kanssa askarteleminen suo meille hetkeksi lohduttavan tunteen siitä kuin elämän hallitseminen olisi mahdollista. (Kirsti Ellilä)

***

Muut puutarhakirjat Leena Lumissa löydät täältä

Heidi Köngäs: Vieras mies

Iiris on silmän värikalvo. Iiris on kurjenmiekka. Minä olen ne molemmat.

Heidi Köngäksen kirjassa Vieras mies (Otava 2002) nainen on myös hän, joka ei ole koskaan odottanut mitään, eikä ketään. Hän ei unelmoi olemattomia, hän ei taivu haihatteluun. Hänen raajarikko jalkansa on tehnyt hänestä elämän syrjästäkatsojan, joka näkee valokuvaamossaan ja sen ulkopuolellakin kaiken kuin linssin läpi: tarkasti, turvallisesti, kaukaa, etäisyyttä pitäen, hieman ylimieltä huokuen.


Pikkukaupunki läähättää elokuun hellettä, lapset uimahousuissaan pyöräilevät rantaan, pienimmät vispaavat seisoviltaan, ampiaiset imevät itsensä tainnoksiin ylikypsissä luumuissa, ruusujen tahmea tuoksu tarttuu iholle. Kulkumies, vieras mies, repussaan hävityn sodan muistot ja niihin apunaan vain pillu ja pullo, astuu valokuvaamoon ja kysyy töitä. Nainen kaihtaa katsetta, kaipaa kameran linssiä, rintaliivin alla hikoilee ja korokepohja painaa ikävästi, ottaa miehen kuitenkin apulaiseksi, sillä töitä on sodan jälkeen ollut paljon, liikkeellä menee hyvin. Mies kuin autiomaa täynnä särkynyttä hiekkaa, äänetöntä huutoa sekä nainen, joka on kumittanut itsensä ääriviivattomaksi alkavat tehdä töitä aamusta iltaan pienessä kuvaamossa siinä kuussa, kun helle ryömii pitkin talojen seiniä, linnut vaiti nokat auki kuumasta.


Heidi Köngäksen kirja Vieras mies on tunnelmaltaan kuin piinaava, nautinnollisen hidas esileikki, jossa eniten merkitsee kaikki se, mitä ei tehdä, mitä ei sanota. Hipaisu, äänen väri, yksi kyynel, katse peilin tai kameran linssin kautta, vaitonainen kaksinolo, äänettömyys, ennen kaikkea äänettömyys. Tulee mieleen helteessä kylpevä Viettelysten vaunu ja Marlon Brandon hiestä kastunut paita. Tulee mieleen nähdä tämä kirja mustavalkoisena filminä ja hikiläikät miehen paidassa, tuntea iho.

Vieraan miehen rakenne on tyylikkään yksinkertainen. Köngäs hallitsee sekä pienen tilan että harvojen henkilöiden kuin myös yksinkertaisuuden ylittämättömyyden: Koko kirja on vuoropuhelua, jossa hyvin tasavertaisina kertojina Nainen ja Mies. Nainen on Iiris, valokuvaaja, joka tallentaa muille linssin kautta tarkkaillen heidän ilonsa ja surunsa, syntymäpäivänsä, häänsä ja hautajaisensa. Mies on mikä lie lentojätkä, Vasama, jolle naiset lakoavat kuin kypsä vilja, mutta Iiris vain vaikenee pimiössään, kaipaa katsoa miestä linssin läpi vaaleansinisessä paidassa. Tietenkin vain valokuvaajana, valoja tarkentaakseen. Iiriksen vahvuus on lapsesta asti opittu riippumattomuus, erillisyys, jonka hintana on täydellinen yksinäisyys. Miten hän saattoikaan aavistaa, että tulee hetki kun mies kuin autiomaa puhaltaa hänen niskaansa ja...

Olen appelsiinin kivi, avaat kaksi puolikasta ja löydät pienen kiven, kiellon kiven. Pidät siitä kiinni, painat niin, että se liimautuu ohutta kalvoa vasten. Kalvo melkein repeää, se venyy, mehu puristuu hedelmän lihasta, irtoaa sen syistä, mutta pysyy pussissa kunnes otat sen suuhusi, puret kalvon rikki, imet ja saat suuhusi kaiken mehun, appelsiinin mehun ja lihan ja minut ja minä huudan repeämää, huudan kipua ja nautintoa.

Kamera näkee Iiriksen kuvat särkyneistä, heistä, joita muut eivät katso. Kamera näkee, miten mies nostaa pienen pojan ilmaan ja kieputtaa tätä, kunnes poika huutaa ilosta. Kamera näkee, miten mies nousee junaan repussaan naisen huutoa ja antautumista, junaan pois pikkukaupungista.

Huone kuuntelee hiljaisuutta ja toukokuuta. Nainen palelee, ottaa hotapulverin, pukee ylleen lammasliivin. Maljakossa kurjenmiekkoja. Mereltä tuulee.

***


Suosittelen Vierasta miestä hitaan nautinnon ystäville. Vivahteiden ja yksinkertaisuuden tyylikkyyttä arvostaville. Upeaa kieltä, koskettavia nyansseja, todenmakuista, ihon alle menevää.

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Marjatta   Katja/Lumiomena  Pekka  ja Kirja vieköön!

TOUKOKUU KASVOJESI TAKANA

             Viimeinkin tuiskutti lunta,
ja siitä pitäen olen kulkenut alituisessa lumisateessa,
en ymmärtänyt, miten ruusupensaat rohkenevat puhjeta kukkaan
yhden ainoan päivän aikana, miten ruohot,
orvokit uskaltavat pistää päänsä esiin, miten vuorollaan
kaikki muut kevään kukat - olen unohtanut niiden nimetkin -
miten pääskyset ja rastaat pystyvät lentämään -
             oli kevät, kieltämättä,
kevytmielisiä, räikeitä värejä
primitiivisen maalarin lehtiössä,
mutta en uskaltanut koskettaa kultasadetta,
ikäänkuin se olisi ollut juuri maalattua paperia,
enkä taittanut enää kirsikkapuiden oksia pannakseni
ne maljakkoon, kiirehtiäkseni kevään tuloa,
kuljin vain kuin unissakävijä, ikään kuin olisin
katsellut talvisessa ulkoilmateatterissa
             liian räikeää amerikkalaista elokuvaa.
Lunta tuiskutti jäätelöä ahmiville kevätkasvoille,
pääsiäisjäniksille, koko tukahduttavalle kukkaismaailmalle.
Ja niin on aina oleva, minulla ei ollut sille sanoja,
vaikenin kuin salaa alkanut, keskeneräinen romaani.

Illat olivat vaikeita, mentävä sänkyyn tämän sanattomuuden kanssa,
             Jumalankin edessä salattujen
lauseiden kanssa: vielä kerran kirjoitan runoja,
tarvitsen aikaa vain television taukojen verran
pitkinä talvi-iltoina, iltasadun jälkeen, ennen uutisia,
minun täytyy vain sitkeästi ajatella jotakin,
niin kuin appelsiini ajattelee autiolla pöydällä
appelsiinisynnyinmaataan. Vaikeinta oli yöllä, kun
             en tiennyt, ketä syleilen,
sinua vai tätä puolivalmista runoa, kun en uskaltanut
nukahtaa enkä olla valveilla, kuuntelin tyynyn sinisiä kukkia,
nurkassa raksutti kello, yöpaitaani käärittynä,
 niin kuin kapalolapseksi naamioitu helvetinkone, vaikka tiesin:
kaikki tämä on turhaa, minunhan pitäisi kapaloida aivoni,
             jotta tulisi hiljaista.
Nyt sinä olet täällä, istuudut sängylleni, ja lumisade on poissa,
vain kuumuus pitää minua otteessaan, vuodenajat vaihtuvat äkkiä
kovissa, kevytmielisissä runoriveissä. Minun täytyy nyt painaa
tarkasti mieleeni toukokuun puut kasvojesi takana: en voi tietää,
milloin tulet takaisin. Kenties minä silloin odotan sinua
             jo kirsikoiden
ja ruusujen kanssa, mutta sinä näet vain minut,
riisut minut nopeasti ja saat nähdä, miten paljon aurinkoa
olen kerännyt iholleni sinua varten. Sillä aurinko löytää meidät
myös silloin, se paistaa sänkyymme, vaikka tuntematon jumala
on julistanut ulkonaliikkumiskiellon.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

Ne me quitte pas

PUUTARHAN AIKA

Puutarhanhoito on vuoropuhelua puutarhurin ja hänen puutarhansa välillä, me hoidamme toinen toisiamme. Puutarha ei voi olla oikean- tai vääränlainen. Saan tehdä omastani juuri sellaisen kuin haluan, luoda rohkeasti itseni näköisen puutarhan. Minun lempikasvini ovat ehkä toisenlaisia kuin sinun. Lisäksi suosikkini muuttuvat vuosien mittaan, tulen rohkeammaksi, kokeilen uutta. Ehkä kypsyn, ehkä tulen hupsummaksi. Puutarha on sielun jatke.

Tuulia Ahon Puutarhan aika (WSOY 2012) voisi olla minulle puutarhakirja muiden ihanien puutarhakirjojen joukossa, mutta nyt tämä ei ihan mene näin, sillä kun vajosin tähän hurmaavaan kirjaan, putosin samalla kahteen asiaan, joista ensimmäinen oli tunne, että jos minä olisin tehnyt omasta puutarhastani kirjan, se olisi ollut juuri tällainen. Toinen on se, että minusta tuli ihan rento. Aivan kuin joku olisi painellut joitakin rentoutushermonpäitä minussa tai katkaissut kokonaan virtani. Kaikki suorittaminen oli poissa. En rynnännyt kirjan jälkeen soittamaan yhteenkään puutarhaliikkeeseen, vaan jäin vellomaan minulle outoon raukeuden mereen, jossa tuoksuivat ruusut ja siniset kärhöt suikersivat pitkin hedelmäpuita riippuen niistä kuin siniset morsiushunnut…

Ihan kaukaa haettu nirvanani ei ollut, sillä kun olin yhteydessä kirjan upeiden kuvien ottajaan, valokuvaaja Minna Kurjenluomaan, sain kuulla erään hänen odottavan asiakkaansa kokeneen samaa, kun sai kirjan käteensä. Asiakkaalta oli yhtäkkiä kadonnut kiire ja hän kertoi poissaolevan tuntuisena käyneensä jossain muualla, jossain virkistyksen maassa. Tämä kirja on taikaa!

Puutarhan aika alkaa talvesta, jossa kerrotaan puutarhurin talvehtimisesta ja vähän muutamia kivoja talvijuttuja. Minä olen niin hulluna lumeen, että olisin voinut tarjota teille vieläkin talvea, mutta tiedän monen lukijani jo kurottuvan kohden kevättä multasormet kutisten, joten siirrytään suoraan kevääseen ja katsotaan, miten näsiät ja tarhakylmänkukat aukeavat ja huomataan, että persikkapuu ei ole selvinnyt talvesta. Toukokuun yhdeksäntenä avautuvat rusokirsikan kukat ja epäilen, että Tuulialla on syntymäpäivä samalla viikolla kun minä noidun pilvikirsikoita aukaisemaan kukkansa muutamaa päivää ennen yhdeksättä päivää. Kuvissa puutarhuri näyttää ylen iloiselta ja rentoutuneelta. Ja onko kukaan niin toiveikas kuin puutarhuri, joka vuosi vuoden jälkeen:

Puutarhuri istuttaa sitten maahan erilaisia keppejä, risuja ja luutia, joiden hän väittää olevan vaahteroita, orapihlajia, syreenejä…

- Karel Capek –

Haluan nyt painottaa paitsi Tuulian suorastaan hypnoottisen rauhoittavaa ja lempeää tekstiä, myös Minna Kurjenluoman kuvia. Kuvat eivät rajoitu vain kertomuksen taustaksi, vaan huomatkaa tekstisivujen pienet, herkän herkät yllätykset. Minulle yllätys oli löytää tämä kasvi, jonka nimi on kesälumipisara (Leucojum aestivum) , joka kukkii kesäkuussa.

Tuulian puutarhan kasvivalikoima on runsas, mutta rauhoittava ja romanttinen: kärhöjä, jotka antavat puutarhalle suloista villiintymisen sipaisua, valkoinen helmipensas, onnenpensaita, kääpiömanteli ja japaninmagnolia. Sininen kevätkaihonkukka rönsyää keltaisen onnenpensaan helmoina. Muuttolinnut saapuvat ja levähtävät juomaan raparperin lehden malliselle juoma-altaalle, jonka puutarhan valtiatar on itse tehnyt betonista. Ohje löytyy kirjasta ja kerrankin jopa minä osaisin jotain askarrella…ja toinen askartelu on kieputtaa köynnöshortensian kukkivaa oksaa kruunun ympärille. Hortensia on sisustuksellisin kukka, jonka tiedän.

Tuulia on puutarhurina luova, mikä oikein onkin eli perunamaan tilalle tuleekin yllättäen mahtava ruusupuutarha. Ensin hän istuttaa valamonruusua ja neidonruusua, ’Minette’, jota myös mustilanruusuksi kutsutaan. Viime mainitunhan tiedätte siitä, että se on hyvin, hyvin kerrottu ja sadekesinä sitä voi auttaa kuorimalla ulommaisia, ruskettuneita terälehtiä vaikka pinseteillä pois. Juhannusruusua (Rosa pimpinellifolia ’Plena’) tietenkin ja ehkä myös papulanruusua, jonka kukkia voi käyttää vaikka kakunkoristeina, sillä ne näyttävät jo valmiiksi marsipaaniruusuilta. Ja sitten tulee viehättävä ’Maidens blush’, jonka minä onnistuin tappamaan. Tästä ruususta Tuulialla on ruusueroottinen tarina. Sammalruusuja, maanpeiteruusuja, omenaruusua, norjanruusua, orjanruusua…Kaikkialla leijuu humalluttava ruusun tuoksu.

Kirjassaan Tuulia vierailee myös ystäviensä siirtolapuutarhamökeillä pienen puutarhan keskitettyä kauneutta ihastelemassa. Aitona härän horoskooppimerkin edustajana löytyy muukin syy eli vieraiden tarjoamat parsat voisulan kera. Nam! Kirjan johtoajatuksen löysin kuitenkin siitä hetkestä, jolloin puutarha riehaantuu ja villi puutarha aloittaa lumoavan syntymisensä. Näin meidän rento puutarhurimme silloin:

Heinäkuussa jokaisen uutteran puutarhurin tulisi muistaa myös tärkein: rentoutuminen. Onhan jonkun meistä otettava tehtäväkseen lojua riippumatossa ja vahtia, kuinka omenaraakileet pullistuvat ja alkavat punastua. Antaumuksellinen tarkkailu ei ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Minun on pidettävä varani, ettei jää huomaamatta, kuinka rohkein haarapääskyn poikanen pyrähtää lentoon räystään alta. Joutilaisuus on sitä paitsi kaiken luovuuden, kuten puutarhanhoidon, edellytys. Uudet ajatukset syntyvät vain, jos niiden ympärillä on riittävästi tyhjää tilaa.


Puutarhassa tapahtuu ihanaa villiintymistä. Sormustinkukat nojailevat ruusupensaisiin. Tuliköynnöskuusama on livistänyt telineestään ja kavunnut läheiseen tuomeen. Puun oksilta kurkistelevat oranssit kukat kuin eksoottiset linnut.

Satoa kohden rento puutarhurimme kuitenkin innostuu tekemään päärynähilloketta sekä kirsikkalikööriä. Suosittelen, sillä kellarissa likööri valmistuu juuri sopivasti vaikka joulun makeaksi nautinnoksi seurusteluun. Syksyä kohden istutetaan kukkasipuleita kevään toivoksi ja todetaan, miten kauniita ovat sammaloituneet kivet ja erinomaisia talvehtijoita.

Ja vielä pääsemme minun mantraani, joka sanoo, että omenapuuta ei tarvitse kaataa ikinä. Omenapuu ei Suomessa tule liian vanhaksi. Vaikka siinä ei olisi yhtään tuottavaa oksaa enää, vaikka se olisi ihan pystyyn kuollut, se voi olla vielä vuosikymmeniä vaikka kärhöjen koti taikka sitä pitkin kiipeää köynnöshortensia.

Satavuotiaan puun toimitusaika on sata vuotta.

Panu Kaila: Talotohtori

Näin työskentelee puutarhurimme, sillä puutarhan perimmäinen tarkoitus on tuottaa iloa. Ilo on terveellistä. Ja Tuulian puutarhassa lepää myös koira puun varjossa, leikkivät lapset vesileikkejään, perhoset tanssivat ja kesäpäivän kuumimmalla hetkellä puutarhurimme sulkee silmänsä ja näkee unta hitaan siemenen matkasta sinivaleunikoksi tai siitä, miten hän nostaa yhden kukan maahan pudonneen sinisen terälehden ja asettaa sen paksun kirjan väliin, juuri siihen kohtaan, jossa on Mirkka Rekolan runo Maarian pyryt.

*****
Suosittelen tätä suorituspaineisille puutarhureille, äitienpäivälahjaksi, lahjaksi itselle, tyttärelle, ystävälle, stressaantuneelle, isoäidille, luonnosta pitävälle herralle... Tämä kirja on kuin levollinen puro, joka virtaa suvilehdon läpi tarjoten enemmän ideoita nauttia puutarhasta kuin suorittaa puutarhaa.

Tuulia, kiitos täydellisestä rentoutumisesta kauniissa puutarhassasi ja Minna, kiitos upeista kuvista♥

*****
Muut puutarhakirjat Leena Lumissa löydät täältä

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Minä en koskaan pitänyt Kevinistä kovin paljon. Ymmärrän kyllä, että moni sanoo lapselleen ankarasti: ’Minä rakastan sinua mutta en pidä sinusta koko aikaa.’ Mutta millaista rakkautta se on? Minusta yhtä hyvin voisi sanoa: ’Sinä et ole minulle merkityksetön – eli pystyt edelleen loukkaamaan minua – mutta en siedä sinua silmissäni. (Eva, Kevinin äiti)

Lionel Shriverin Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin, Avain 2006, suomennos Sari Karhulahti) on minulle se Shrivermaa, johon en enää halua matkustaa:

Luulin että halusin oikeasti ulkomaille. Kuvittelin typerästi, etten kyllästyisi koskaan eksotiikkaan. (Eva, Kevinin äiti)

No, Kevin on vienyt minut oikeasti ulkomaille. Voin olla siitä varma, sillä todella vieraan paikan määritelmässä sanotaan, että siellä kaipaa kotiin katkerasti ja hellittämättä. (Eva, Kevinin äiti)

Olen hullaantunut Lionel Shriveriin Jonnekin pois ja Kaksoisvirheen tähden. Syntymäpäivän jälkeen odottaa jotain ihanaa viikkoa. Miksi sitten luin Poikani Kevinin, vaikka…Siksi, että kaikki sanovat sanomistaan: ’Mutta etkö ole lukenut Shriverin Orange-palkittua Poikani Kevin teosta?’ Tämä etenkin kun olin juuri vasta päässyt kertomasta, miten ihmeellisiä kokemuksia Lionelin kaksi muuta kirjaa olivat minulle olleet. Toisaalta olen varsin paatunut lukija ja kestän lukea mitä vain ja ehkä halusin kuitenkin lukea ihailemani kirjailijan kaikki kirjat. En tiedä. Joskus jotain pitäisi jättää tekemättä.

Poikani Kevin on kuin Doris Lessingin Viides lapsi, jossa voitaisiin sanoa toteutuneen sen kauhun, että pieni murto-osa ihmisistä syntyy pahoina. Vain prosentti tai promille. Poikani Kevin on osaltaan myös kuin Deborah Spungenin Nancy, jossa äiti taistelee tuulimyllyjä vastaan. Kaikkia kolmea kirjaa yhdistää äidin taistelu sitä vihollista vastaan joka on tehnyt majansa heidän lapseensa ja missään näistä kirjoista isästä ei ole tueksi eikä rehelliseksi havainnoijaksi. Toki minä aavistin, että tässäkin Lionel panee paremmaksi ja siksi minua on nyt kuin potkaistu vatsaan ja sattuu. Kun katsoo vauvaa silmiin, omaa vauvaansa ja näkee siellä syvää vastenmielisyyttä ja kylmää, harkittua vihaa, osaa ryhtyä syrjästäkatsojaksi ja tietää, että mitä pahaa minä ikinä keksinkään pelätä tulevaisuuden osalta, kaikki tulee olemaan paljon, paljon pahempaa. Ja tietää, että rakastamasi henkilö, lapsen isä, ei näe samaa kuin sinä. Hän asuu toista maata, jossa perheidyllin kulissit ovat todellisuutta, vaikka ne huojuvatkin lentohiekalla ja pommi tikittää jo.

Sanomattakin on selvää, että ihailen Evaa. Ihailen Evaa, joka on perustanut firman, joka valmistaa oppaita, miten selvitä maailmalla edullisesti, mutta silti nauttien. Ihailen Evaa, joka tietää, että hän ei halua lapsia. Ihailen Evaa silloinkin, kun hän alkaa tehdä muistiota siitä, miksi lapsia ei kannata hankkia ja toinen syy on itsekäs rakkaussyy:

2) Sinä ja minä emme voi olla kahden yhtä usein kuin ennen. (Emme oikeastaan lainkaan.)

Ja ymmärrän oikein hyvin myös tämän:


7) Minulla on niin tylsää, että tulen hulluksi. (Pienet lapset olivat minusta järkyttävän ikävystyttäviä. Myönsin sen itselleni heti aluksi.)

Ihmettelen, en ihaile Evaa, kun hän miehensä Franklinin toivomuksesta suostuu ja saa Kevinin 37-vuotiaana. Eva rakastaa niin Franklinia, että on unohtanut mielikuvitusmiehensä, jolla on poninhäntä ja oliiviin vivahtava iho, hellän rakastajansa, joka kuiskailee sängyssä. Eva, minä en ikinä tajua, mitä ihmettä sinä näit Franklinissa ja miten jaksoit kaiken tapahtuneen jälkeen kirjoittaa hänelle kaikki ne kirjeet! Sitten sain sinulta sen viestin, jossa: ’Kevin on osoittautunut vialliseksi, ja minä olen valmistanut hänet.’ Aloin aavistella todella pahaa, mutta enhän mitenkään voinut tietää, että Franklin näki kaiken toisin eli olit tosi heikoilla. Olit yksin oudossa maassa ja ilman matkaopasta.

***


Evasta on tullut syrjästäkatsoja, havainnoija, joka yrittää pitää itsensä kasassa ja kuin saadakseen jonkun puolelleen hän saa tyttären, Celian. Eva haluaa jäädä firmastaan kotiin voidakseen paremmin seurata Keviniä ja suoraan sanottuna olla enemmän Celian turvana. Eva vaeltaa vihaamassaan talossa kuin muukalainen, uupunut, mutta sitkeä muukalainen, joka ei aio antaa periksi. Jos Eva olisi kokenut kaiken aikaisemmin, hän olisi todella, todella huolestunut Kevinin huoneen ylisiisteydestä, mutta hän huolestuukin enemmän siitä, että huone ei kerro mitään sen asukkaasta, hän tajuaa huoneen salaisuuksien liittyvän siihen, mitä sieltä ei löydy:


Kun katselin ympärilleni, mieleeni juolahti pelottava ajatus: hän voisi olla kuka tahansa.

Jos Eva olisi elänyt tämän ennen hän olisi tajunnut, että sairaalloinen siisteys oli Kevinin tapa yrittää hallita mielensä kaaosta. Apua olisi tarvittu heti, mutta mitä siitä olisi tullut, kun Franklinin mielestä Kevin oli aivan normaali varhaismurrosikäinen, amerikkalainen poika, joka harrasti innokkaasti varsijousiammuntaa…

Josjosjosjosjosjosjos.


***


Lionel Shriverin Poikani Kevin on mestarillinen teos, jonka haluan unohtaa mahdollisimman pian. Hassua, miten jonkun mielestä McEwanin Sementtipuutarha voi olla rankka kirja ja tämän jälkeen Vieraan turvakin on jo helpompi…Jätän nyt sen rankan, jossa en näe edes valon varjoa tunnelin päässä.

***
Suosittelen: Ann Heberleinin Pieni kirja pahuudesta, joka voi auttaa selviämään Kevinistä.

***
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Aletheia Irene  Katja/Lumiomena  Booksy Maija Paula Peikkoneito ja moni, moni muu.

***

Osallistun tällä kirjalla Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen.

OLOHUONE PUUTARHASSA

Olohuone puutarhassa (Minerva 2012, suomennos Vuokko Metsälä) on kirja, jossa sen tekijät, Ulrika Grönlund, Peter Carlsson, Gunnar Nydrén ja Helena Åkesson Liedberg, ovat vierailleet kuudessatoista hyvin erilaisessa ja erikoisessa puutarhassa. Kirjan painotus on löytää olohuonemaisia keitaita ulos. Paikkoja, joissa voi viihtyä leväten, lukien, seurustellen, ruoasta nauttien ja jopa nukkuen ulkona. Rajat eli seinät on tarkoitus saada kasveista, jolloin ne voivat olla puksipuita, bambua tai vaikka huojuvia heiniä. Se mitä kaikki kaipaavat on katto, tila, jossa voi viihtyä myös sateella ja jonne voi huoletta unohtaa tyynyt, lyhdyt, lamput...Kirjan yleisilme on hyvin moderni, geometrista muotoilua on runsaasti, mutta myös värejä ja veden rauhoittavaa solinaa.

Kirjan kannessa oleva kuva on yksi suosikkini ja se kuuluu sisustaja Pernillan ja hänen miehensä Thomasin taloon.  Kautta linjan tässä talossa moderni ja vanha kulkevat rinnakkain. Jos katsotte tuota terassikuvaa,niin siinä pleksilasikatto pitää sateen ja kosteuden poissa, mutta rakenne on maisemoitu kiipelevillä kasveilla, jotka päästävät kuitenkin valon kauniisti läpi. Huomatkaa ulkotakka.

Japanilainen visio on rauhallisen harmoninen ja tämä olisi takuulla tyttäreni suosikki. Yhdestä puusta sahatun tammilevyn alla virtaa vesi hiljalleen pieneen lammikkoon.

Tämän miljöön omistajat halusivat hiljaisuutta ja rauhaa, kahisevia bambuja, solisevaa vettä ja teehuoneen. Tämä ihanuus sijaitsee keskellä viljapeltoja ja maanviljelijä, joka oli myynyt palan maata Anettelle ja Larsille, ajoi traktorinsa ojaan ohittaessaan vasta valmistuneen puutarhan ensimmäistä kertaa;-)

Tästä Salaisesta puutarhasta kirja kertoo näin: Suuri projekti vaati tekijänsä. Otettiin yhteyttä maisema-arkkitehti Ulf Nordfjelliin, ruotsalaiseen puutarhasuunnittelun maailmanmestariin, ja suunnitelmat vesipuutarhasta - Giardino Segretosta, salaisesta puutarhasta - alkoivat muotoutua.

Tässä puutarhassa kasvien määrä on tarkoin rajattu ja kelpuutettu on lähinnä lajeja, joilla on voimakas graafinen muoto ja rakenne. Puutarhasta löytyy kuitenkin peräti 10 000 kasvia, yli 80 lajia ruohoa ja perennoja. Lepotuolit laiturilla houkuttelevat sekä päivin että öin.

Anna ja Thomas halusivat välimerenhenkisen Talvipuutarhan, jossa kasvaa sitruuna-, olivii-, viikuna- ja appelsiinipuita.
Tilassa on talvea varten lattialämmitys ja takka. Talvipuutarhan valot voi sytyttä ja sammuttaa talosta käsin. Annan ja Thomasin mielestä talvipuutarha on kauneimmillaan talvella, kun talo on paksun lumikerroksen peittämä. Kun astuu lumikerroksien keskeltä sitruunapuiden keskelle, tulee melkein epätodellinen tunne...

Olohuone puutarhassa tarjoaa myös Pukisipuu ja buddha -puutarhan, Keitaan suurkaupungissa sekä Vihreän perinnön, josta viime mainittu on alunperin Ulla Molinin käden jälkeä. Molinia pidetään jopa henkilönä, joka on eniten vaikuttanut Ruotsin puutarhasuunnitteluun. Hänen on täytynyt olla todella erikoisen vaikuttava persoona, sillä puutarha sisältää melkein vain sinisiä ja valkoisia kukkia ja Ulla Molin leikkasi hortensioista kukat pois ennen kuin ne ehtivät kukkia!

Innokas fengshui-puutarhuri löytää kirjasta kauniisti maisemaan istutetun hiljaisen puutarhan, jossa kaikessa on ajateltu luonnon läheisyttä, rauhaa ja hiljentymistä. Pyökkimetsiköstä kuuluu lintujen viserrys ja vesi näkyy laiturirakenteiden ansiosta koko ajan.

Kirjan lopussa esitellään Valon taikaa ja voinkin nyt paljastaa, että luultavampaa kuin kannen kuvan toteutuminen, meillä on saada tämä! Siis kattona iso parvekkeemme, joka on koko talon pituudelta, pergolan seinät ovat jo tulossa ja enää puuttuu, että rakentuu takka, pation kivilattia vaihdetaan puulattiaan ja ranskalaiset ovet takkahuoneesta tähän tilaan.

Tämä kirja ei ole ominta minua ollenkaan, sillä olen luonnonmukaisen, mutta en luonnonvaraisen ison puutarhan vaalijatar. Ja minä en ikinä leikkaisi hortensioiden kukkia pois sallimatta niiden kukkia...Ajattelin kuitenkin tarjota jotain, joka saattaa jollekin muulle olla se 'iso juttu'. Kaikesta huolimatta tämä kirja jää omakseni tuon viimeisen kuvan takia. Kun se unelma on tullut todeksi, ojennan kirjan graafisia puutarhoja ja kaikkea japanilaista rakastavalle tyttärelleni. Tätyy kyllä tunnustaa, että minäkin pidän tuosta japanilaisesta miljööstä...

Vapaa-aajn viettoa taivasalla viihtyisästi 16 upealla tavalla eli Olohuone puutarhassa, voi tarjota sinullekin aivan uuden puutarhaunelman!

*****

Muut puutarhakirjat Leena Lumissa löydät täältä

SYÖTKÖ RISKIRUOKAA - SYÖPÄLÄÄKÄRIN PALJASTUKSIA RUOAN TERVEYSVAIKUTUKSISTA

Sain luettua David Khayatin Syötkö riskiruokaa – Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista (Le Vrai Régime Anticancer, Gummerus 2012, suomennos Mikko Valtasaari) ja täytyy myöntää, että olen ollut kirjan ylitsevirtaavasta tiedon tulvasta niin ähkyssä, että olen tuskalla pohtinut, miten referoida tätä jättämättä pois todellista vaikutelmaa, jonka perusteella lukija voisi päätellä, onko juuri tämä kirja hänen kiinnostuksensa kohde. Yrittänyttä ei laiteta!

Tämä kirja keskittyy ruokaan ja siihen, miten välttämällä tiettyjä ruoka-aineita ja taas syömällä toisia, voidaan ehkäistä syöpää, joissakin tilanteissa jopa parantaa sitä lääkehoidon ohella ja onpa luku myös siitä, mitä syöpäpotilaan pitäisi nauttia lisäravinteina, että hän selviäisi sytostaattihoidoista mahdollisimman hyvin. Vaikka kirjan aikana voi tuntua siltä, että Khayat ja lukuisat runsaan otannan testit sekä taulukot puhuvat vankkumatonta kieltään, niin kirjan lopussa Khayat kuitenkin toteaa, että:


Jos meillä aikuisilla on toiveita pienentää hyvällä ruokavaliolla ja liikunnalla syövän riskiä ja pahimmassa tapauksessa edes viivyttää sen ilmaantumista, tuo toive on perusteltu vain tietyssä määrin – ei läheskään sataprosenttisesti.

Edellä mainitun Khayat perustaa siihen, että syöpä aiheutuu usein siitä, mitä olemme syöneet ja juoneet tai miten olemme muuten eläneet noin parikymmentä vuotta sitten. Syöpä jaksaa odottaa! Sairastuin itse melanoomaan 30–vuotiaana, mutta lapselliset ruskettamisvuoteni elin varhaisteininä. Nyt kartan aurinkoa kuin ruttoa ja iho kiittää. D-vitamiinin nautin purkista.

Tämä kirja oli minullekin haastava, vaikka olen harrastanut ravitsemustiedettä jo vuosikymmeniä. Eräs lääkäri luuli minua ravitsemustieteen maisteriksi…Nämä asiat ovat kiinnostavia! Siis kirja vilisee termistöä, joka on tuttua hänelle, jota aihe kiinnostaa, mutta noviisi saa apua kirjan lopusta, jossa on selittävä sanasto. Tämä on siis tietokirja, jonka on kirjoittanut syöpälääkärinä 30 vuotta toiminut Khayat apunaan huippuluokan ravintotieteilijä Nathalie Hutter-Lardeau. Tohtorimme juoksuttaa esiin valtaisia tutkimuksia ja tilastoja ympäri maailmaa, mutta David on ranskalainen ja kirjan alkuun onkin syöpäepidemiologian professori Lyly Teppo kirjoittanut luvun Suomalaiselle lukijalle. Syöpä on kuitenkin syöpä eikä tunnusta maiden rajoja, mutta maantieteellisessä esiintyvyydessä löytyy suuriakin heilahteluja, joista tunnetuin lienee japanilaisten rintasyövän harvinaisuus, joka kuitenkin kumoutuu näiden muuttaessa Yhdysvaltoihin. Syytä etsittäessä vastaus löytyi ravinnosta. Ravinnon vaikutus syöpäriskiin on kaksikymmentä prosenttia, kun vaikkapa perinnöllisten tekijöiden vaikutus on vain viisi prosenttia. Tämän takia ei ole yhdentekevää, mitä me syömme ja juomme.


Länsimaissa syöpään sairastuu joka kolmas ihminen. Syöpä tappaa enemmän ihmisiä kuin aids, tuberkuloosi ja malaria yhteensä. Ranskassa rintasyöpä vaatii yhden potilaan hengen joka tunti. Syöpä on ollut maan yleisin kuolemansyy neljä vuotta. Siihen menehtyy eurooppalaisista joka kolmas. Suomessa syöpä on peruskuolemansyy joka viidennessä tapauksessa.

Kirjan alussa on pitkä ja perusteellinen luku siitä, mitä syöpä on, mutta meitä kiinnostaakin nyt ’syöpä lautasellamme’. Ensimmäinen asia, jonka aivan erikseen Khayat tuo esiin on kurkuma mauste, jonka on todettu ehkäisevän mahasyöpää, mutta se on vain nyanssi ja meidän on päästävä laajemmalle…

Käymme läpi laajan luvun kera taulukoin ja nimi on Kala – terveellistä vai vaarallista? Vastaus on: Sekä että. Saamme nähdäksemme laajan taulukon eri kalalajien jäämistä aina arseenista lyijyyn. Ja saamme todeta, että juuri ne terveellisimmät eli omega-3-rasvahappoja sisältävät kalat ovat usein saastuneimpia…No, pitäisikö kalan syönti sitten lopettaa ja mitä tekee tohtorimme? Ei pidä lopettaa ja tohtorimmekin syö kalaa. Kalasta saadaan fosforia, jodia, fluoria, sinkkiä, kuparia seleeniä, rautaa sekä B- ja D-vitamiineja. Kalan jälkeen käsittelemme lihan ja Khayat on ehdottomasti sitä mieltä, että punaisen lihan vaino on täysin perusteetonta ja hänellä on tutkimuksia mielipiteensä tueksi. Maitotuotteista ja munista opimme sen, että kananmunia saa syödä niin paljon kuin haluaa ellei kolestroli ole kohonnut. Saamme myös lukea, että prebiootit ja probiootit ovat avaintekijöitä yhä yleistyvän paksusuolen syövän ehkäisyssä. Tässä kohtaa suosimme maa-artisokkaa, valkosipulia, banaania, sipulia, sikuria, ohraa ja parsaa. Luvussa Hedelmät ja vihannekset nämä elintarvikkeet lajitellaan väreittäin ja kerrotaan mitä hyötyä mistäkin vihanneksesta tai hedelmästä on.

Nyt jos olette olleet tarkkana, olette huomanneet, että yksi tuote on jo ylitse muiden ellei sinulla ole kolestrolia ja nyt tulee toinen ja se on tomaatti. Punainen väri on peräisin lykopeenista ja se on voimakas antioksidantti. Lykopeeni, jota on etenkin tomaatissa runsaasti, ehkäisee eturauhassyöpää jopa 30 prosentilla. Se saattaa myös pienentää riskiä sairastua mm. suu, ruokatorvi-, maha- ja keuhkosyöpään. Tomaatista tehdyissä valmisteissa on usein enemmän lykopeenia kuin tuoreessa tomaatissa! Siis laittakaa lisäaineetonta ketsuppia tai tomaattimurskaa minne ikinä keksitte sitä tunkea!

Ja sitten tuleekin se asia, mikä minua on mietityttänyt jo kauan ja hartaasti. Olen lapsuudessani tottunut siihen, että kaikki paistettiin paistinpannulla. Kun perustin oman kodin jätin paistamisen pois, sillä minusta mikään ei ole niin karsinogeenista kuin paistettu ruoka. Toinen vaistoni koskee suolaa, sillä tunnen intohimoisia kasvissyöjiä, jotka rakastavat suolaa ja heistä intohimoisin ei enää ole joukossamme. Mutta myös karjalaiset himoavat suolaa. Jos suolaa ei ole tarpeeksi äitini mielestä, hän toteaa: "Tämä on tuimaa." Olen tottunut kotona suolaiseen ruokaan, mutta nyt olen opetellut maustamaan yrteillä ja pippureilla ilman suolaa. Jo kauan on tunnettu se tosiasia, että ’kalarannikolla’, jossa kalaa graavataan, esiintyy paljon vatsasyöpää, mutta uskon, että myös paksusuolen syöpää tutkittaessa törmätään vielä suolaan. Kalan graavaaminen ei tarkoita kuin heikkivainaan hyppysellistä suolaa ja sama määrä sokeria…Siis tuo paistaminen:

Hong Kongin kiinalaisnaisilla on rasituksenaan maailman suurimpiin kuuluva keuhkosyöpäsairastuvuus. Ovatko nämä epäonniset kiinattaret jonkin kirouksen uhreja, kun heillä on kimpussaan tuo pelottava vitsaus, vaikka useimmat heistä eivät ole koskaan koskeneetkaan tupakkaan?

Selitys on vokkipannussa ja syöpävaarallisissa paistoöljyissä. Ja sitten seuraakin pitkä luku rasvoista ja syövästä, jossa ensin todetaan, että kaikki öljyt ovat lähes sataprosenttista rasvaa, joten niitä pitää kuluttaa kohtuudella, sillä myös liikapaino on syöpäriski. Öljyt myös härskiintyvät helposti, jolloin ne alkavat tuottaa syöpää aiheuttavaa rasvaperoksidia. Ja kolmanneksi öljy on kuumennettuna syöpäpommi, josta löytyy puolensataa ihmiselle hengenvaarallista ja syövälle altistavaa ainetta.

Yksi yllättävä valopilkku on se, että tohtorimme sallii sokerin, kunhan makean nauttija ei päästä itseään lihomaan! Mikään tutkimus ei kuulemma ole todistanut sokerin vaikuttavan syövän syntyyn. Myös punaviini saa armon kohtuullisesti käytettynä, mutta ehdottomasti paras juoma on granaattiomenan mehu, ei vesi, jossa on usein monenlaisia kemikaaleja. Granaattiomenan mehu sekä kahvi, ovat monissa tutkimuksissa suorastaan ehkäisseet rintasyöpää.

Kirjan yksi tärkeimmistä ja minulle kiinnostavimmasta aiheista on Ravinteet ja ravintolisät. Ko. luvussa on muuten myös erinomainen kirjoitus Ravintolisät syöpähoidon tukena. Kunpa tämä luku olisi ollut tiedossani, kun äitini oli rankoissa sytostaattihoidoissa, sillä hoidot ovat sekä elimistöä että psyykettä rasittavia ja niihin kyllä löytyy apua.

Ravintolisistä selkeimmin syöpää estävä vaikutus näyttää olevan seleenillä ja kalsiumilla.


Liikunta on oma asiansa ja käy aivan selväksi, että lihoa ei saa! Painoindeksi ei saa olla yli 25!

Ja sitten kirja alkaakin tarjota sitä, mitä kaikki ovat odottaneet eli selkeitä ohjeita ja suosituksia, miten ehkäistä syöpää. Niitä tulee monelta kantilta tarkasteltuna ja saamme jopa pitkän listan elintarvikkeista täydennettynä hyöty- ja riskitekijäinfolla sekä syövänehkäisykyvyllä. Vaikkapa näin: Voisarvet/tyydyttyneitä rasvoja/voi nauttia; suola/osatekijänä tietyissä vatsasyövissä/käytä maltillisesti; perunat/hitaita hiilihydraatteja ja C-vitamiinia/hyvä; paprika/bioflavonoideja/erittäin hyvä; porkkanamehu/beetakaroteenia/huono; riisi/hitaita hiilihydraatteja/hyvä; riista/vain vähän tyydyttyneitä rasvahappoja/erittäin hyvä; mannasuuromot/proteiineja ja hitaita hiilihydraatteja/hyvä; luumu/monia polyfenoleja/hyvä; kananliha/vähän rasvoja/hyvä; katkaravut/niukasti jäämiä ja rasvaa/hyvä; ketsuppi/lykopeenia/hyvä etc.

Huomasittehan tuon beetakaroteenin! Älkää tehkö sitä virhettä, jonka minä olen ihosyövän uusiutumisen pelossa tehnyt eli olen syönyt ns. aurinkokapseleita, jotka todellakin antavat iholle kestoa olla auringossa, mutta voi tulla pää vetävän käteen, sillä monissa tutkimuksissa A-vitamiinin esiaste on aiheuttanut syöpää. Kirjassa paljon tästä asiasta.

Minua jäi mietityttämään syvästi tuo kypsennystapa-asia, sillä olen intohimoinen vokkaaja kuin myös grillaaja. Sainkin kuitenkin ainakin grillaukseen armahduksen, sillä jos käyttää grillipannua eikä grillattava ruoka ole tulen kanssa yhteydessä, ei liene mitään vaaraa. Silti muistelen, miten lapsena mökillä grillattiin niin, että verkoilla saamamme kalat olivat siinä pienessä pallogrillissä yhteydessä hehkuviin hiiliiin….

Nyt minun pitää palkita hänet, joka on näin pitkälle jaksanut ja mietin, että annanko Syövän vastustajan muistilistan, Kymmenen kartettavaa vai…Tässä Kymmenen parasta: granaattiomenan mehu, kurkuma, vihreä tee, viini, seleeni, tomaatit, kuidut, sipuli ja valkosipuli, kversetiini (tätä on kapriksessa, lipstikassa, kaakaossa ja väkevissä pippureissa) ja liikunta.

Siis anteeksi nyt tämä pituus, mutta tämä on niiiin äärettömän kiinnostava kirja! Kolmesataa sivua neuvoja miten voi välttää syövän, mutta silti muistaa myös nauttia elämästä, sillä tyytymätön persoonallisuus on kuin kutsu syövälle!

***

Koska kiinnostus tähän kirjaan on kova, lainaan tähän vielä pari sitaattia kirjan lopusta, mutta ymmärtäkää, että vain kirjan lukeminen tuo kaiken esille. Minähän poimin ne asiat, jotka minua kiinnostivat. Tässä vielä Khayat:

Ruokavaliotamme ei enää määrää historiamme perintö vaan mainonta ja elintarviketeollisuus.

Olen kertonut, miten syöpäriskiä voi pienentää ja mikä sitä luultavasti suurentaa. Uskalsin myös paljastaa elintarvikkeistamme joitakin epämiellyttäviä tosiasioita ja kyseenalaistaa ravintosuosituksia, jotka ehkä olitte ottaneet täydestä.

*****

Ehkä haluat lukea myös Parantavien ruokien opas

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Ina

*****

Terveys-ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa

PS. Koska tätä kirjaa koskevaa juttua luetaan yllättävän paljon, niin kerron, että sairastuin suvella 2016 uudestaan melanoomaan vuosikymmenien jälkeen: Heikossa hapessa, mutta hengissä! Jatkan toipilaana...

Olen nyt lukenut tätä tekstiäni ja koska en ole ottanut aurinkoa ja korkeat suojakertoimet ovat käytössä, ihmettelen, ennustinko tässä kirjoituksessa tulevan...Toisaalta ihon muisti on pitkä, eikä kukaan meitä lapsina varoittanut auringosta, ei ollut puhetta suojakertoinvoiteista ja ihon palaminen oli penskoilla ihan tavallista, ei sitä kukaan ihmetellyt. Oliko suojakertoinvoiteita edes Suomessa...en muista milloin ne tulivat. Ensimmäisen melanoomani aikana olin polttanut vielä ihoni Sveitsin alpeilla kahtena vuonna ja siellä taisin ostaa jotain upeaa Widmeriä kaupasta. Nythän Widmerin tuotteet, muutkin kuin aurinkovoiteet ovat olleet Suomessa myynnissä jo kauan. Sarjasta löytyy erittäin tehokkaita UVA ja UPV -suojia

Takana on tosi rankka välisarjan kesä, mutta loppu hyvin: Tähdet, tähdet...Onko tämä tottakaan! Kuvista näkee, että olen sokissa: Meni kaksi viikkoa sekä minulta että mieheltäni tajuta, että se menikin nyt näin...

Olen puhunut muutamien muidenkin kuin hoitooni osallistuneiden lääkärien kanssa syövästä ja kiinnnostava oli erään muun kuin syöpäalan lääkärin sanoma, että 'syöpäsolut eivät elä rasvassa, ne eivät lisäänny, jos elimistössä on rasvaa, mutta sokerista ne oikein villiintyvät'. En ota vastuuta asian oikeellisuudesta, mutta varmaan se tarkoittaa kohtuutta sokerissa ja rasvassa pääasiassa hyviä rasvoja eli kyllä nyt lotraan oliviiöljyllä. Oivariinikaan ei ole pannassa ja siihen siirtyi miehenikin. Ellei tehdä maailman terveellisintä salaattia, pilkomme monta tomaattia joka päivä, sitten ripaus eli vähän sormisuolaa, mustapippuria ja päälle oliiviöljyä. Hyvästi vain ihanat kotelomekkoni! Tätä menoa en niihin tule mahtumaan, mutta olen sentään hengissä!

BLOGISAVUJA: HURMION TYTTÄRET, KIRJAN KANSA, NÄKYMÄTÖN SILTA JA JONNEKIN POIS

Minun piti nyt alkaa tehokkaasti näpytellä wordille kirjaa, joka kertoo miten voimme ehkäistä syöpää syömällä oikein, mutta sitten sain Lurulta kommentin Hurmion tyttäriin ja tässä sitä taas mennään;-) (Huom. jos googlaat, niin tämä on uusittu ainakin kolmasti, valitsin nyt sen, johon Eve oli kommentoinut.)Tämä Satu Koskimiehen kirja Hurmion tyttäret (Tammi 2009) kertoo runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara elämästä ja ystävistä sekä myös paljon muista kuuluisuuksistamme, jotka kuuluivat Tulenkantajiin. Tämä kirja oli vuonna 2009 koko blogini toiseksi paras kirja ja vain Geraldine Brooks meni ohi teoksellaan Kirjan kansa (Tammi 2009), jota pidän edelleenkin yhtenä parhaimmista kirjoista, mitä olen ikinä lukenut. Siis toivon näille molemmille kirjoille paljon blogisavuja! Minä niin innostuin, kun Luru on nyt lukenut Hurmion tyttäret, joka on myös se kirja, jonka annoin jouluna 2009 lahjaksi Evelle, Rainer Maria Rilken runojen suomentajalle: Tahto tahtojen/Der Grosse Wille. Me kyllä ehdimme yhdessä innostua kirjasta niin paljon, että perustimme Roihuavat Soihdut ja ensimmäinen perustava tapaaminen ryhmän jäsenillä piti olla Even rakkaassa Berliinissä...

Kirjan kansan kansi on täydellisen nero, sillä kuvassa oleva vanha paperi kertoo koko tarinan muutamalla tahrallaan, yhdellä hiuksella etc., mutta lukekaa kirja, niin saatte tietää salaisuuden.

Blogisavuja myös Julie Orringerin kirjalle Näkymätön silta (Otava 2011), joka on niin harvinainen sarjassaan, että kaikki, jotka ovat sen lukeneet, ovat siitä pitäneet. Sain todella ilahduttavan viestin kaukaa eräältä lukijalta, joka kiitti minua kirjan löytämisestä. Hän oli pitänyt teoksesta todella paljon! Niin minäkin.

Sitä voisi luulla, että minulla on addikti kirjaan Jonnekin pois (Avain 2011) mutta ei ole. Minulla on addikti Lionel Shriveriin!  Siis palaan kaikkiin hänen kirjoihinsa aika ajoin ja eilen illalla meillä oli Lumimiehen kanssa kiintoisa kirjallinen keskustelu aterian äärellä kirjoista Jonnekin pois ja Kaksoisvirhe, (Avain 2007) josta pidän myös ihan mielettömästi. Ja hups!, nyt luenkin sitten Poikani Keviniä...Lainaan nyt osia Kirsi Pihan jutusta Kaksi elämää yhden hinnalla hänen kolumnipalstaltaan Kirjattua lehdestä Nykypäivä:

Harva kirja on koskaan jättänyt niin pysyvää ja häirtsevää muistijälkeä kuin Lionel Shriverin kirja poikani Kevin. Shriver osaa kirjoittaa vaikeista aiheista siten, miten 'ei kuulu' kirjoittaa tai ajatella. Ainakaan ääneen.

Uusimmassa kirjassaan Jonnekin pois hän käsittelee jälleen vaikeita aiheita, kuolemansairautta, elinikäistä rappeutumissairautta ja vanhuutta tavoilla, jotka joku voi kokea häiritseviksi.

Shriverillä ei tunnu olevan mitään tabuja, vaan päinvastoin hän haluaa riisua hahmonsa mahdollisimman paljaiksi, ikäviksikin. Kuolemansairas ei suostukaan jättämään kauniita hyvästejä leegiolle ystäviä ja tuttavia, jotka käyvät visiitillä. Rappeutumissairaudesta kärsivä teini odottaa täysi-ikäistymistään, jotta voi päättää oman elämänsä.

Ja toisaalta kuolemansairasta vaimoaan hoitava mies, jonka elämänsäästöt hupenevat...

Ja silti kaikki hahmot ovat sympaattisia, ajattelevia, pääsosassa olevat ihmiset hyviä ihmisiä vaikeissa tilanteissa, joissa huomaa, että se mitä elokuvissa tapahtuu onkin kaunisteltu totuus. Siinä missä...

Kaikilla on omat ongelmansa ja Shriver kuvaa hyytävästi sitä, kuinka itsekkäitä me ihmiset sittenkin omien ongelmiemme kanssa olemme, ja kuinka vaikeaa on muistaa, että vaikka joku ei satu valittamaan, tällä saattaa olla kotona melkoinen murhenäytelmä menossa.

Shepherdin sisko valittaa, pomo valittaa, äiti....

Loppujen lopuksi Shepherd päätyy elämässään erikoiseen ratkaisuun, sellaiseen, mistä ystäväkin olisi ehkä ylpeä, jos olisi näkemässä. Eräänlaiseen lopulliseen downshiftaamiseen.

Erinomainen kirja, jota lukiessa joutuu pohtimaan asioita monesta näkökulmasta.

*****

Niinpä. Lukekaa nyt kaikki yllä mainitut kirjat ja minä kerron teille kohta, mitä ainakaan ei saisi syödä ja mitä pitäisi syödä, jos haluaa välttyä syövältä ja lyön vakuudeksi tilastotietoja, joiden otannat ovat olleet todella suuria. Kun olen nyt tässä ravitsemusopissa tunnin ja pari, niin sitten pääsenkin jo lukemaan Poikani Kevin...Ja minusta Shriverissä on parasta juuri se, että hän kirjoittaa tabuista viis veisaten!

Jääsilta

Löysit sillan talven yli,
hauraan jääköynnössillan.
Astu hiljaa, hiljaa.
Hopealehtimetsään
on kiirinyt ohut risahdus,
sillan salainen murtuma.

Tulit murheenraskain askelin,
itkun painoa kantain.
Ei niin, ei niin.
Astu hiljaa, hiljaa,
voit päästä yli.

Kovin kotkansilmin,
sydämin kyynelettömin, kevein
tähyä aamujen taakse
auringon tuhat soutulaivaa,
kun se nousee talven virtaa
sytyttäen sillan, rannat
ihanaan paloon.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

KATJA KETUSTA, NAISENA SUOMESSA JA TILASTOJA

Nyt kun naistenpäivä on ohi, teki mieli jäädä vellomaan suloiseen tunnelmaan ja jatkaa samaa vauhtia maanantaihin asti, vaan kun en voinutkaan, sillä tämä päivän Helsingin Sanomissa on Esa Mäkisen ja Veli-Pekka Lehtosen juttu, jossa puidaan Iltalehden tapaa uutisoida Katja Ketun kaappausyritystä. Iltalehden otsikointi oli kuulemma tällainen: "Sieppausyritys olikin vain mainostemppu?"  Aivan tunsin miten vereni jähmettyi ja mieleeni tuli, miten ikinä voidaan näin olettaa maassa, joka on naispahoinpitely- ja raiskaustilastojen johtotähti väkilukuun suhteutettuna. Ja mitä kuuluisuustemppuja pitäisi tehdä kirjailija Katja Ketun! Hän on kuuluisa ihan omilla meriiteillään. Hän on rohkea, lahjakas, aistillinen ja sanoo sekä näyttää kaiken suoraan ilman mitään roolipelejä tai julkisuustemppuja.

Olen iloinen, viitaten Hesarin juttuun, että kirjailija Essi Tammimaa toteaa blogissaan näin:

Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että uhria ei uskota ilman todisteita - ja että häntä kohdellaan kuin rikollista, koska todisteet puuttuvat?

Lausunto perustuu siihen, että poliisin rekisteristä ei löydy merkintää Ketun sieppausyrityksestä, joka tapahtui 2008.

Myös elokuvatuottajien tuore puheenjohtaja Aleksi Bardy on hämmästellyt Iltalehden uutisointia Facebookissa.

Olen elänyt tässä maassa niin kauan, että vakuutan, että ei ole epätavallista joutua raiskausyrityksen tai raiskauksen kohteeksi. Suomessa on miehiä, jotka eivät ole suorastaan syrjäytyneitä, eivät siis säälin tarpeessa, mutta heiltä on lähtenyt jo vaimo tai kaksi ja monta tyttöystävää ja nyt he katsovat maailman olevan heille jotain velkaa, koska he eivät osaa miellyttää naista. Totean, että tämä koskee vain OSAA miehistä. Luojalle kiitos, yleensä ottaen suurin osa miehistä pitää naisia ihmisinä, eikä kohteina, joille voi tehdä mitä vain korvaukseksi heidän huonosta onnestaan parisuhdemarkkinoilla. Miten tähän on yleensä edes tultu, sillä maassammehan pitäisi olla suorastaan ylitarjontaa naisista! Nopeasti hihasta vetäisten löydän pari syytä: Ensinnäkin OSA naista vailla olevista miehistä on täysin vailla tunnepuolen kykyä elää tasa-arvoisessa parisuhteessa naisen kanssa, jolloin keinoiksi otetaan fyysinen ja henkinen väkivalta. Toiseksi on tunnettu tosiasia jo eläinmaailmasta, että naaraat valitsevat laadukkaimmat urokset. (Valitsevathan miehetkin kauneimmat naiset!) Mikä on sitten laadun mittari, niin niitä on lukuisia aina tuoksusta äänen väriin, luonteesta silmien pilkkeeseen ja kaikkea siltä väliltä. Naaraat eivät tee tätä tietoisesti, vaan parhaat urokset vain vetävät heidän huomionsa ja sytyttävät heidän rakkautensa sen kaikilla tasoilla. Tätä asiaa on tutkittu paljon ja luonnonvalinnan edessä mekin olemme vain eläimiä niin heikkouksiemme kuin vahvuuksiemme kanssa. Niin naiset kuin miehetkin ja aina joku jossain kärsii, mutta sen voi tehdä terveesti ja muita syyttelemättä. Ei ole kenenkään toisen vika, jos itsellä ei flaxi käy ja väkivalta sekä uhkailu ei ole ikinä ratkaisu mihinkään!

Ja nyt tuon esiin muutaman tilastofaktan koko kolmivuotiselta blogikaudeltani koskien vain kirjoja. Ehkä vuoden päästä paljastan, mitkä postaukset ovat kulkeneet näiden kirjojen matkassa. Blogini kaikkien aikojen luetuin kirjapostaus on ollut Tommy Tabermannin Eroottiset runot ja sitä on katsonut jo 2513 kävijää! Seuraavaksi luetuin on ollut kirja Marilyn Monroen monta elämää, jota on lukenut jo 1837 kävijää! Kolmanneksi luetuin on JO NYT Katja Ketun Kätilö, josta on ollut kiinnostunut 500 blogini lukijaa!

***
Eilinen aurinko on poissa. On kylmää ja harmaata. Minun piti kertoa teille vieläkin lisää Shriverin kirjasta Jonnekin pois, mutta jätän sen vaikka ensi viikolle. Se kertomus tosin alkaa kirjasta Poikani Kevin, jota parhaillaan luen, mutta Jonnekin pois olisi ollut pääosassa. Päätin kuitenkin nyt vielä olla hetken talviolossa ja lyhyempi, hidas, vaihtolämpöinen, sillä ensi viikolla tulee jo ensimmäinen puutarhakirja ja siitä se sitten alkaa...kevät. Lukeaa muuten Annamari Marttisen kirja Mistä kevät alkaa. Kun Bessu luki sen hän totesi, että 'kirja on mahdollisimman paras esimerkki siitä, millaiseksi naisen ei kannata ikinä tulla.' Olen täysin samaa mieltä.

Juhlikaamme vielä hetki talvea. Nauttikaamme kynttilöistä, leffoista, lämpimistä huovista...tilasin Sinisen linnan Marian innoittamana eilen Martin Scorsesen Viattomuuden aika leffan, joten taitaa olla talviviikonloppua meillä vielä viikonkin päästä. Minä rrrrrrrrraakstan talvea, mutta osaan antautua myös keväälle.

Kaikille tasapuolisesti rentouttavaa viikonloppua!

Love
Leena Lumi

NAISTENPÄIVÄÄ KOHTI FÖRSKOTILLA

Nyt Hyvät Arvon Naiset, en pidä puhetta, vaan kuten lupasin, arvomme KOLME lisäpalkintoa täältä. Tämä tapahtuu nyt, sillä arpaonnettaremme Lumimies on huomenna menossa ja kotona illalla myöhään.

Lumimies on nostanut naistenpäivän arvonnan voittajiksi Pepin, Joanan ja Valkoisen kirahvin. Onnea teille♥ Voittajat saavat valita voittojärjestyksessään oman palkintonsa. Ensin Pepi, sitten Joana etc. Ilmoittakaa sitten valintanne minulle sähköpostille ja myös osoitteenne, kiitos.

 Koska tämä postauksen pääkuva on Ilonalta ja kirjasta Koti lehvistön varjossa - Rintamamieskodin uusi elämä, niin otamme myös ko.kirjasta Hemmottelupäivän reseptin, joka on: Hidas herääminen, Herkkuaamiainen, Ruusuinen jalkakylpy, Suklaanaamio ja tehotipat, Yrttiporekylpy, jonka jälkeen onkin sitten ilo nauttia Suklaa-Juustokakkua ja Kahvia & Kuohuviiniä!

Ja koska minä en pidä puhetta, sen saakin pitää Ilona:

Niin kovin usein kaikelle muulle löytyy aikaa, muttei sinulle, siis itsellesi. Tämä hetki on pyhitetty kauneudelle - sille mistä nautin, mutta mille ei ole aikaa. Tämän päivän olen tyhjnetänyt kalenteristani, tehtävien sijaan siinä lukee Ilonan. Venyttelen pitkään ja hartaasti, viivyn sängyssä kauan. Annan yövaatteitteni olla, syön hyvin ja olen valmis hemmotteluun. Luvassa on jalkakylpyjä ja aikaa itselleni. Tärkeintä kai on tuntea itsensä kauniiksi, sillä olemmehan me kaikki sellaisia, jos vain annamme itsellemme luvan olla. Kippistetään siis suklaakakulla kauneudellemme, vai olisiko suklaanaamio parempi, hmm...

Kiitos Ilona ja Upeaa Naistenpäivää Sinulle♥

Ja mitäkö minä sitten teen huomenna. No, aion sisäistää uutta mottoani, että elämä on liian lyhyt minkään nautintojen boikotoimiseen. Herään tavallistakin hitaammin. Sitten Hesari, Robertsin suklaakahvia ja tiikerikakkua. Vasta joskus myöhemmin brunssi. Koska kaipaan olla paljon ulkona, vietän sitten joskus keskipäivällä muutaman tunnin fyysisissä suoritteissa eli raijaan puita takapihan kasasta takkahuoneen puusyvennykseen. Aurinko paistaa toistona hangilta ja Olga venyttelee luullen olevansa nuori metsäilves, vaikka onkin hurmaava, vanha, meripihkasilmäinen noutaja. Sitten jotain herkkua. Annan katseeni viivähtää mieheni tänään tuomissa kukissa, rapsutan punaturkkia, juon vielä kupillinen kahvia parvekkeella. Sen jälkeen vatupassiin lukemaan Suomen Kauneinta Puutarhalehteä, jonka tilasin itselleni iloksi. Koti ja Puutarha on lehti, jonka saa huomattavan edullisesti, jos on Koti ja Keittiö -lehden tilaaja, mitä olen ollut jo kauan. Kun näin tänään tämän lehden kannen, tiesin, että säästän ihanuuden huomiseen. Sitten taidankin mennä saunaan, jonka jälkeen laitan kasvonaamion ja jotain kivaa ja mukavaa ylle. Sytytän kynttilän tai monta ja leikkaan palan tai useita homejuustosta sekä nautin lasin viiniä. Saatan selata myös Peter Hahnin kuvastoa samalla kun hivelen viimeksi tilaamaani kashmir-ihanuutta. Ehkä huomenna on se päivä, jolloin otan esille puutarhakirjani, jossa on blancot sivut, mutta jo huomattavasti tarinaa. Katson, mitä olen syksyllä ajatellut tälle vuodelle puutarhassa tapahtuvaksi...Venyttelen ilveksenä, sulan auringon kosketukseen, vuodan mahlaa puuna, solisen purona, avaan hiukseni tuuleen kurkien lentää lävitse...mustarastas soittakoon furioso ja da capo.

Ah, olla nainen on useimmiten ihanaa, mutta ehdottomasti se on aina suuri seikkailu, jos vain antautuu ja heittäytyy - luottaen elämään!

Ihanaa Naistenpäivää Teille Kaikille♥

Love
Leena Lumi

You're Beautiful

HANNE HURMAAVASTI HYVÄN MIELEN LÄHTEILLÄ

Muistatte varmaan tämän Hyvän mielen haasteen. Yksi haastetuista oli Hanne blogista Valkoinen leinikki ja hän olikin tehnyt sellaista työtä, että esittelen tässä osan. Ensin ihanat sisustuskirjat!

Ja tässä Hannen Muru! Tämä minun otantani yrittää todistaa, että mitä muuta sitä ihminen tarvitsee, kun on kirjoja, koiria ja...

...kukkia! Monelle tulee tästä mieleen kevät ja voinkin luvata, että jo ensi viikolla olemme puutarhakirjojen parissa. Siitä se sitten alkaa...kevät.

Käykääpä täällä katsomassa, mitä muuta suorastaan liikuttavaa, Hanne esittelee vastauksessaan.  

Hanne, hyvä sinä♥