Leena Lumin luetut 2016

Suorastaan kiehtovaa, miten vahvasti tämä vuosi on käynnistynyt, sillä tuntuu kuin olisin lukenut monta elämäni kirjaa! Tätä en totisesti osannut kevätsadolta odottaa. Aloitan taas tämän vuoden koosteen, joka sitten löytyy aina oikeasta palkistani tämän jutun otsikolla. Kirjoja lisätään sitä mukaa kuin niitä olen lukenut.

1.  Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä (The Way the Crown Flies, Tammi 2004, suomennos Kaijamari Sivill)

2.  Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (Atena 2015)

3.  Ann-Marie MacDonald: Armon yö (Fall on Your Knees, Tammi 1999, suomennos Kaijamari Sivill)

4.  Marjut Helminen: Appelsiinilehto (Minerva 2016)

5. Sadie Jones: Kotiinpaluu (The Outcast, Otava 2016, suomennos Marianna Kurtto

6.  Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon (Otava 2016)

7.  Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista (Allt jag inte minns, Johnny Kniga 2016, suomennos Tarja Lipponen)

8.  Marceline Loridan-Ives: Isä, et koskaan palannut. Minun keskitysleiritarinani (Et tu n´es pas revenu, Gummerus 2016, suomennos Marja Luoma)

9.  Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee (Du går inte ensam, Otava 2015, suomennos Emmi Jäkkö)

10.  Ulla KarlstömCecilia Lundin: Vastapoimittua. Ota talteen marjat, hedelmät, sienet ja vihannekset (Nyskördast. Recept och metoder för all ta vara på frukt, bär, svamp och grönsaker, Minerva 2016, suomennos Jutta Jarvansalo)

11.  Tatu Lehtovaara: Grillimestarin kasvisherkut (Minerva 2016)

12.  Tommi Kinnunen: Lopotti (WSOY 2016)

13.  Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava 2012)

14.  Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet (The Quality of Silence, Gummerus 2016, suomennos Outi Järvinen)

15.  Michelle Keogh: Terveellistä ja hyvää kotikuivurista. Kaikkea hedelmänauhoista juuressipseihin (Dehydraying at Home. Getting the best from your dehydrator, from fruit leathers to meat jerkies, Minerva 2016, suomennos Anna-Maija Luomi)

16.  Peter James: Rikoksen merkit. Roy Cracen ensimmäinen tapaus ja muita tarinoita (A Twist of the Knife, Minerva Crime 2016, suomennos Maikki Soro)

17.  Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad (WSOY 1982)

18.  Erica Jong: Elä ja uneksi (Fear of Dying, S&S 2016, suomennnos Jaana Kapari-Jatta)

19.  Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 (Gummerus 2018)

20.  Tiia Koskimies: Parhaat piirakat. 50 suolaista ja makeaa herkkua kotikeittiöstä (Minerva 2016)

21.  Terhi Rannela: Frau (Karisto 2016)

22.  Ralf Rothmann: Kuolema keväällä (Im Frühling sterben, Atena 2016, suomennos Raija Nylander)

23.  Bella Linde&Lena Granefelt: Omasta maasta. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja (Rätt ur jorden. Handbok i självhushållning, Minerva 2016, suomennos Kirsi Tanner)

24.  Katri Lipson: Detroit (Tammi 2016)

25.  Maria Salonen: Axel Munthen jäljillä (Avain 2016)

26. Pirjo Rissanen: Paju pieni (Gummerus 2016)

27.  Katja Jalkanen&Aino Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon (Avain 2016)

28.  Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen (Minerva 2016)

29.  Elena Ferrante: Loistava ystäväni (L´amica geniale, WSOY 2016, suomennos Helinä Kangas)

30.  Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha (Minerva 2016)

31.  Marja-Leena Virtanen: Verho (Karisto 2016)

32.  Katarina Baer: He olivat natseja (Teos 2016)

33.  Kati Jaakonen, Marjo Kauppila: Supersmoothiet mangosta mustikkaan (Readme.fi 2016)

34.  Linda Peltola: Rakas puolivilli puutarha. Kesähetkiä ja kukkakuumetta (Docendo 2016)

35.  Colm Tóibín: Nora Webster (Nora Webster, Tammi 2016, suomennos Kaijamari Sivill)

36.  Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi 2016, suoemtnanut ja toimittanut Anneli Heliö)

37.  Eija Aromaa: Kuivan maan purjehtija (ntamo 2016)

38.  Helena Lylyharju&Kari Martiala: Parasta kalasta. Klassikkoruokia Suomesta (Karisto 2016)

39.  Shawna Coronado: Viherseinät. Uutta ilmettä puutarhaan (Grow a Living Wall, Minerva 2016, suomennos Kirsi Tuominen ja Teemu-Pekka Tuominen)

40.  Miriam Gebhardt: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä (Als die Soldaten kamen, Minerva 2016, suomennos Maikki Soro)

41.  Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (Beckomberga. Ode till min familj, Tammi 2016, suomennos Outi Menna)

42.  Hjorth&Rosenfeldt: Hylätyt (De underkända, Otava 2016, suomennos Jaana Nikula)

43.  Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (Teos 2016)

44.  Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street, Tammi 2016, suomennos Aleksi Milonoff)

45.  Michael Ondaatje: Divisadero (Divisadero, Otava 2008, suomennos Juhani Lindholm)

46.  Håkan Nesser: Sukujuhlat (Människa utan hund, Tammi 2011, suomennos Saara Villa)

47.  S.K.Tremayne: Jääkaksoset (The Ice Twins, Otava 2016, suomennos Oona Nyström)

48.  Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa (Living, Thinging, Looking, Otava 2016, suomennos Kaisa Sivenius)

49.  Håkan Nesser: Yksinäiset (De Ensamma, Tammi 2014, suomennos Päivi Kivelä)

50.  Christin Geweke: Juustokakkuja ♥ rakkaudella (I love Cheesecake, Minerva 2016, suomennos saksasta Maiju Lempinen)

51.  Catherine Gerbod: Herkuttele perunoilla. Ranskalaisen keittiön 100 parasta reseptiä (La pomme de terre en 100 recettes, Minerva 2016, suomennos Mirkka Santala)

52.  Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä (Pianostämmaren, Bazar 2016, suomennos Laura Beck)

53.  Sami Hilvo: Pyhä peto (Tammi 2016)

54.  Aris Fioretos: Mary (Mary, Teos 2016, suomennos Liisa Ryömä)

55.  Tiina Lifländer: Kolme syytä elää (Atena 2016)

56.  Tiia Koskimies: Syksystä jouluun. Joka kodin opas juhlakauden valmisteluihin (Minerva 2016)

57.  Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

58.  Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin (Docendo 2016)

59.  Peter James: Kuolemaan asti sinun (Love you Dead, Minerva Crime 2016, suomennos Maikki Soro)

60.  Riitta Jalonen: Kirkkaus (Tammi 2016)

61.  Taru&Tarmo Väyrynen: Tuulien koti Vuorileijonan varjo 8 (2016) Lumimiehen debyytti kriitikkona!

62.  Antti Tuomainen: Mies joka kuoli (Like 2016)

63.  Maaria Päivinen: Kellari (Into 2016)

64.  Linn Ullmann: Rauhattomat (De urolige, Like 2016, suomennos Katriina Huttunen)

65.  Teresa Välimäki&Johanna Lindholm: Hyvää joulua (WSOY 2016)

66.  Jean Rhys: Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea, WSOY 1968, suomennos Eeva Siikarla)

67.  Lars Jonsson: Talvilintujen elämää (Vinterfåglar, Minerva 2016, suomennos Anna Maija Luomi)

68.  Thomas Rydahl: Erakko (Eremitten, MinervaCrime 2016, suomennos Salla Korpela)

69.  Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö (Bazar 2016)

70.  Karin Slaughter: Kahlittu (The Kept Woman, HarperCrime 2016, suomennos Päivi Paju)

71.  Anna Kortelainen: Siemen (Tammi 2016)

72.  Kim van Alkemade: Lapsi nro 8 (Orphan nro 8, HarperCollinsNordic, suomennos Päivi Paju)

73.  Steve Turner: Koko Beatles -tuotanto. Kaikkien laulujen sanat ja syntytarinat (The Complete Beatles Songs. The stories behind every track written by the Fab Four, Minerva 2016, suomennos Katri Tenhola ja Jere Saarainen)

74.  Shari Lapena: Hyvä naapuri (The Couple Next Door, Otava 2017, suomennos Oona Nyström)

75.  Pirjo Suvilehto, Sari Kanala: Sitä joulua en unohda (Avain 2016)

Toimittaja Ulla Janhosta mukaellen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko milloinkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan? Onko milloinkaan mitää parempaa kuin kirja?"

intohimolla kirjoista
Leena Lumi

Luultavasti odotan sinua

Alkukesän ruusut
tuovat sinut vielä kauan mieleeni,
ja siihen aikaan, kun kesä alkaa,
on erityinen tuoksujen ja tunteiden seos
jonka vain minä vaistoan,
se on minun sydänkemiaani: akasioiden suru -
jos olen surullinen, se johtuu akasioista. Kauan
sinä lähetät vielä rakkauden pieniä salamoita.
Joskus sinusta tulee auringonpaisteen tuuliratsastaja,
joskus sytyttelet joulukynttilöitä.
Ja joskus taas meloni on suolainen.
Ja sinä katsot minua vielä monta monituista kertaa.
En halua unohtaa enkä liioin muistaa.
On oleva tuhansia pikku hetkiä
jaettuna aaumunkoittoihin, päiviin, öihin,
ikävään ja himoon, kaupunkeihin ja kyliin,
keväisiin, syksyihin, kesiin, uneen, valveeseen,
musiikkiin, hiljaisuuteen, auringonpaisteeseen, lumipyryyn,
niitä että kaikkea riittäisi pitkiksi vuosiksi.
Miten paljon me leikimme ennen sitä!
Miten kauan odotimme toisiamme, annoimme odottaa toisiamme!
Kivuksi pingotettu himo.
Ja jokainen syleily oli ensimmäinen.
Vasta nyt tiedän sen, viimeisen syleilyn jälkeen.
Mutta jo silloin: jokin lamauttava etäisyys,
jokin suloinen vieraus, jokin pyörryttävä mahdottomuus.
Jo silloin vatsassa vääntelehtivä itku.
Jo silloin, myös silmiesi edessä: poissaolossasi
niin kuin sylissäsi.
Muistojesi evankeliumissa, jo silloin.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

Terhi Rannela: Frau

Linan muisti oli aistivoimainen. Kun hän sulki silmänsä, hän kuuli lastensa juoksevan portaita alakertaan, näki miehensä juomassa aamukahvia, tunsi vauvan potkut.

Vaikka hän oli epätäydellinen, heidän kotinsa oli täydellinen uuden lapsen tulla. Neljännen, viidennen, kuudennenkin. Lina oli käyttänyt valtavasti aikaa somistamiseen. Yksikään taulukehys tai matto ei ollut vinossa, lastenhuoneen seinät oli vasta maalattu.

Puutarha oli yksi huoneista, jonka Lina kalusti kasveilla ja kukkasilla. Hän haaveili omasta nimikkoruususta; olisi hienoa, jos linamathildeä alettaisiin viljellä fehmarnilaisilla pihoilla.

Terhi Rannelan Frau (Karisto 2016) on henkeäsalpaava teos Prahan teurastajana tunnetun natsin Reinhard Heydrichin puolisosta Linasta Rouva Heydrichissa oli paljon erilaista verrattuna muiden ylempien natsien puolisoihin. Führerin käskyt he kaikki täyttivät eli piti lisääntyä ja tuottaa runsaasti uljasta arjalaista rotua, mutta naisen kuului olla aina taustalla, hänen kohtalonsa oli Kinder, Kirche und Küche, lapset, kirkko ja keittiö, mutta tietenkin piti olla miehelle alati uskollinen ja tukeva vaimo. Kuka tietää, mikä teki Lina von Ostenista, idän tytöstä,  niin erottuvan, asioihin puuttuvan, joku kasvatuksessa vai peräti Reinhardin sanat: ”Ota ohjat käsiisi. Du musst und du kannst.” Ja Lina otti ohjat, kiersi ne tiukasti käsiensä ympärille ja alkoi toimia vaalien puutarhansa kauneutta, mutta mieheensä 1942 kohdistuneen attentaatin jälkeen, hän alkoi verikylvön, jonka vertaista en heti muista, vaikka Kolmannen valtakunnan historia onkin aina ollut kiinnostuksen kohteeni. Heydrich kuoli lopulta attentaatin jälkeen sairaalassa verenmyrkytykseen. Viimeiset sanat kuullut pappi kertoi Linalle Böömin ja Määrin käskynhaltijan, Heydrichin, pyytäneen, että kaikista kostotoimenpiteistä pidättäydytään. Leski papin sanoista viis veisasi! Nyt nousi esiin Frau Heydrichin kaikki rajat ylittävä julmuus ja Lidicen kylä, josta attentaatin päätekijän arveltiin olevan kotoisin tuhottiin julmimmalla mahdollisella tavalla. Virallisesti käsky tuli Hitleriltä, sillä natsien puolisot eivät antaneet määräyksiä, mutta Lina halusi ja sai kostona:

Aus Befehl des Führers wird die Gemeinde Liditz von Frauen und Kindern evakuiert, die Männer von 16 Jahren ab auf der Stelle erschossen und zum Schluss die Gemeinde abgebrannt.

Kylän täystuho on pimeyden ytimen paljastus, mutta sitten tapahtuu toinenkin erityinen asia eli Linan lastensa kanssa asuman Schlossin portti jää kerran auki ja...Jälleen Lina osoittaa mikä hän on naisiaan, mutta tällä tapahtumalla on pitkäkantoiset seuraukset, joiden jäljet johtavat aina Linan kotisaarelle Fehmarniin, jossa hän on syntynyt ja jonne hän palaa elääkseen siellä aina vuoteen 1985 eli kuolemaansa asti. Tässäkin hän poikkesi muista korkeiden SS- ja Gestapo –johtajien vaimoista eli selvisi hengissä ja eli pitkän elämän.

Lopulta tulee vielä suomalaisten kannalta kiinnostava kuvio eli rakastetun lastenkirjailijan Anni Swanin ja Otto Mannisen kuopus teatterimies Mauno Manninen ottaa 1964 Linaan yhteyttä ja lähtee tätä vikikittelemään. Linalla on hyvä syy päästä eroon elämää haittaavasta sukunimestään ja niinpä hän avioituu Mannisen kanssa ja muuttaa Suomeen! Kauaa ei Lina, Prahan teurastajatar, kestänyt Maunon boheemia menoa vaan palasi kotisaarelleen.

Vuonna 1984 Lina saa puhelun Erich Richteriltä, joka kertoo aina olleensa kiinnostunut Heydrichin perheestä. Hän pyytää saada tavata haastattelujen merkeissä. Lina on saanut toimittajista ja muista kirjoittajista terpeekseen, mutta jokin Erichissä vetää häntä ja niin alkavat tapaamiset, joiden aikana Erich saa nauhoittaa sekä tehdä muistiinpanoja. Rouva Heydrich vaikuttaa välillä väsyneeltä, vanhalta ja periksiantaneelta, mutta hän muistaa kaiken. Etenkin suuren rakkautensa Heydrichin ja heidän loistonsa ajan Schlossissa, jonka omisti alunperin juutalainen Bloch-Bauerin suku. Klimt-harrastajat tuntevat maalauksen Adele Bloch-Bauerista, The Lady in Gold, jonka tžekkiläinen sokeritehtailija Ferninand Bloch-Bauer maalautti vaimostaan Adelesta.

Rannelan upeakantisen Fraun ylivoimaisuus on sen tyyli kuljettaa Linaa sekä natsien hallitsemassa Tžekkoslovakiassa ja etenkin Prahassa sekä Neuer Friedhofissa, Fehmarnin saarella 1984, tavalla, jossa lukija oudosti ei näekään kahta täysin eri naista, vaan saman, itsetietoisen, kylmän natsirouvan, jonka muisti on vain hieman valikoiva. Sielusta hyytää, kun Erich kysyy: ”Miksi ette mainitse Lidiceä sanallakaan muistelmissanne?” Frau vastaa kysymyksellä: ”Miksi mainitsisin? Eihän se liity meihin millään tavalla.”

Lisää kiitosta Rannelalle erinomaisesta kielestä ja sivuäänestä, jossa on ripaus Bölliä eli toteavuutta, tapahtuneen kertomista liioittelematta. Tämä kyky kertoa antaa tilaa rankan aiheen todellisuudelle ilman turhia ja häiritseviä rönsyjä. Pidin kovasti siitä, miten Erich haastatteli Frau Heydrichia vanhuuden ja keltaisten ruusujen athmosfäärissä. Kiitos lähdeaineistosta sekä nyt erityisesti siitä, että lopussa on kerrottu, mikä on kirjassa fiktiota ja mikä on totta, joka olisi ollut mahdollista tapahtua. Kirjassa on vain neljä fiktiivistä hahmoa ja näistäkin Erich Richter toimii tarinassa kirjalijan alter egona. Hän on Linan kuuntelija, koska...Olen vakuuttunut, että tämä teos nähdään Finlandia –ehdokkaana tänä vuonna. Voiko muu olla edes mahdollista! Frau-romaanin työpäiväkirjan voit ladata pdf-tiedostona osoitteista rannela.wordpress.com/frau tai www.karisto.fi

Frau on kaikellaan myös paitsi järkyttävä pala lähihistoriaamme, myös rakkauskertomus:

Sävelet olivat kuin pieniä kirjeitä, joita Reinhard kirjoitti jousellaan. Liebe Lina.

Bachin sooloviulusonaatti nro 3 C-duuri, Largo.

Heidän kappaleensa.

Kaunis, haikea, surumielinen.

Hän hyräili ja pyysi, noch einmal bitte, soittaisitko kerran vielä, rakas.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin MarikaOksa  Katja/Lumiomena  Elina/Luettua elämää  Kirja vieköön!  Järjellä ja tunteella  Mari a  Suketus  Kannesta kanteen  Omppu  Arja/Kulttuuri kukoistaa  Leena/Donna mobile  Lukuneuvoja  Mai/Kirjasähkökäyrä

*****

Vainojen kirjat Leena Lumissa

Uutisjuttu Lidicen kylän tapahtumista

Tiia Koskimies: Parhaat piirakat

Niin paljon kuin leipomista vierastankin ja kokkaamista rakastan, olen aina halunnut oppia tekemään erilaisia piirakoita. Lapsena rypyttelin pienillä sormillani karjalanpiirakoita ja mamman karjanpiirakoiden ohje on jossain tallessa, mutta en ole toimeentunut niitä valmistamaan, mutta ei ole äitinikään, joten mammaan ne jäivät, 'oikeat' karjalanpiirakat. Tuottavin kokemukseni on ollut täydellisen helppo ja herkullinen omenapiirakka, joita valmistan ihan sarjana hyvinä omenasyksyinä kakkospakastimeen niin paljon kuin tila antaa myöden. Äidillä on usein rahkapiirakkaa, josta pidän paljon, mutta sitä herkkua, josta lapsena ulkoa tultua nautin eli pellillä paistettua lihapiirakkaa en ole saanut vuosikymmeniin. Kanttorilassa sain niin kielen vievää suppispiirakkaa, että siihen on toimeennuttava. Savonlinnan torilla löysin lörtsyt ja Viipurissa söin jotain ihania piirakoita torilla. Mukana ollut äitini serkku, joka on kotitalousopettaja, nimesi ne, mutta nyt en sitä enää muista. Äiti alkoi kuitenkin silloin kertoa, miten niitä vietiin hänen lapsuudessaan Karjalassa rotinoina vastasyntyneen kotiin. Mitä kaikkia niitä onkaan sultsinoita, vatruskoita, tsupukoita...

Tiia Koskimiehen Parhaat piirakat.50 suolaista ja makeaa herkkua kotikeittiöstä (Minerva 2016) on tilaustyö piirakoita haikailevalle. Jo kirjan kansi herättää ruokahalun ja teos tarjoaakin 50 suolaista ja makeaa piirakkaherkkua kuvineen. Kuvat ovat Matias Koskimiehen. Heti alkusanoissa kirjan tekijä muistuttaa, että jos pohjataikinan teossa haluaa päästä vähemmällä, kaupat tarjoavat runsaan valikoiman pakastetaikinoita. Kirjassa on kiitettävästi huomioitu myös erilaiset ruokavaliot kuten keliakia tai laktoosi-intoleranssi. Huomiota on kiinnitetty myös kaloreihin, joten kirjasta löytyy myös vähäkalorisia vaihtoehtoja.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja näin Tiia:

Piirakka on yleensä avonainen, suolainen tai makea uunipellille paistettu leivonnainen. Piiras leivotaan pienempään pyöreään vuokaan. Pai -sana tulee englannin kielestä ja tarkoittaa piirasta, jossa on kansi. Pasteijat ovat umpinaisia uunissa tai keittämällä kypsennettyjä täytettyjä piirakoita. Tartaletit ovat makeita tai suolaisia alkupala- ja jälkiruokapiiraita.

Elsassilainen Quiche Lorraine on vakiintunut nimitys muhkealle kinkku-juustopiirakalle. Espanjassa tapaspöytiin leivotaan empanadoja, joiden täytteet vaihtelevat kanasta ja makkarasta kalaan ja äyriäisiin. Lähellä piirakan olemusta ovat myös pizzatyyyppiset flammenkuchenit eli 'liekkipiiraat' sekä ranskalainen galette.

Piirakka elää satokauden mukaan, joten parsa-pinaatti-katkarapupiirakka on keväiseen pöytään sopiva herkku. Täytteenä on vihreää parsaa, kevätsipulia, tuoretta pinaattia, valkosipulia, katkarapuja, jogurttia, mausteita, parmesaania...Kaikki niin herkkua!

Kirja tarjoaa monta suolaisen piiraan vaihtoehtoa yllä mainitun lisäksi. On klassinen lohipiirakka, katkarapu-juustopiiras, lohi-pestopyörylät, empanadat, Quiche Lorraine -piiras, ja hankolainen lihapiirakka. Retropiirakoita edustavat vanha kunnon 'peltilihis', josta jo alussa mainitsinkin ja hapankaalipiirakka. Kasvis- ja juustopiiraissa löytyy tomaatti Tatin, kaalipiirakka, perunapyöröset, parsakaali-vuohenjuustopiiras, kantarellipiiras, roquefort-pähkinä-flammenkuchen, juusto-kinkkusydän...

Nyt nautimme suolaisista piiraista punajuuri-vuohenjuustopiiraan, jossa punajuuren makeus sopii hyvin yhteen vuohenjuuston kanssa. Vähän sama liitto kuin puanjuurella ja sinihomejuustolla...

Pohja:

Kaupan valmis suolainen piiraspohja (tai omatekoinen perunavoitaikina, jonka ohje löytyy kirjasta)

Täyte:

4 pientä punajuurta
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tanko Sainte Maure -vuohenjuustoa
2 dl ruokakermaa (tai sojakermaa)
2 kananmunaa
timjamia (tuoreita lehtiä, tai 1 tl kuivattua)
mustapippuria
suolaa

Levitä taikina mieleisesi muotoiseen piirasvuokaan tai irtopohjaiseen, leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan. valmista täyte. Keitä punajuuret vedessä kuorineen kypsäksi. Aikaa kuluu noin tunnnin verran. Kuori ja viipaloi ohueksi. Viipaloi myös vuohenjuusto. Kuullota voissa pannulla punasipuli ja valkosipulisilppu. Lisää jäähtyneen seoksen joukkoon kerma, munat ja mausteet. Lado punajuuri ja juustoviipaleet limittäin taikinan päälle vuokaan. Kaada päälle munamaitoseos. Paista 200 C asteen lämmössä noin 30 minuuttia. Käännä alalämmölle ja paista vielä 10 minuuttia. Peitä pinta tarvittaessa. Anna piiraan hieman jäähtyä ja irrota se vuoasta tarjoiluvadille. Tarjoile jäähtyneenä salaatin kanssa.

Vinkki: Gluteeniton ja maidoton versio syntyy gluteenittomasta jauhoseoksesta tehdystä taikinasta sekä soijakermasta.

Jos kevään suolaisen piiraskauden aloittaa parsa-pinaatti-katkarapupiiras, niin makella puolella se on eittämättä raparperipiirakka. Kohta raparperin punaiset alut jo työntyvät maasta eli heti lumen sulamisen jälkeen. Heinäkuulla valmistetaan mustikkapiirakkaa ja siihenhän melkein jokaisella on oma ohjeensa. Tiia tarjoaa reseptin, jota hän pitää perinteisimpänä ja myös herkullisimpana. Syksyllä nautitaan puolukkapiirakkaa ja puolukkagalettea ja taas sain ohjeen päärynäpuuni tulevalle sadolle eli päärynä-mustikkapiiras. Mustaherukka-suklaapiiras vie takuulla kielen ja omenatartaletti on taas yksi mahdollisus hyödyntää runsasta omenasatoa. Hannan rahkapiirakka on erityisen kuohkea ja herkullinen ja vadelmapyörylät maistuvat suomalaiselta suvelta.

Opin edesmenneen anoppini keittiössä arvostamaan monia luumuherkuja, joten nyt nautimme luumu Tatinin, joka on tuunattu ohje Stéphanie Tatinin ja sisarensa Tarte Tatin -piiraasta. Tämä voi tuoda mieleen juhlista ihanimman eli joulun, mutta myös luumusadon, jota voi hyödyntää niin moin tavoin.

Pohja:

1 annos marsipaanilla höystettyä murotaikinaa

Täyte:

1 kg tummia luumuja
3 rkl voita
0,5 dl portviiniä
1 dl hillosokeria

Leikkaa luumut kahtia ja poista kivet. Sulata voi pannulla ja asettele luumut leikkuupinta alaspäin pannulle. Lisää viini ja sokeri. Hauduta kunnes seos karamellisoituu. Ota pannu levyltä ja levitä ohueksi kaulittu taikina päälle. Siirrä pannu uuniin ja paista 200 C:n lämmössä noin 20 minuuttia, kunnes taikina kypsyy. Anna paistoksen jäähtyä jonkin aikaa paistamisen jälkeen. Kumoa paistos kannen tai lautsen avulla toisinpäin ja tarjoile lämpimänä jäätelön tai kermavaahdon kera.

Tiian kirjan tekemisessä ovat olleet mukana myös hänen miniänsä Hanna ja Frida. Tämän ihanan kirjan lopuksi maistamme Fridan avokado-suklaapiirakkaa, joka on gluteeniton ja maidoton.

Pohja:

4,5 dl mantelijauhetta
1 muna
2 rkl margariinia

Täyte:

2 kypsää avokadoa
3 banaania
1,5 dl kaakaojauhetta
0,5 dl mantelimaitoa
4 rkl vaahterasiirappia

Soseuta avokado ja banaani ja sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä vuokaan. Paista 200 C:n lämmössä noin 12 minuuttia. Kun pohja on jäähtynyt, sekoita täytteen aineet kesekenään ja kaada taikinalle. Levitä tasaiseksi. Vie piiras pakastimeen hyytymään noin 4 tunniksi ennen tarjoilua.

Viimeinen resepti olisi ollut kiva tietää jo monta, monta vuotta sitten kun kuopuksellamme oli vakava vilja-allergia, joka kesti kuusitoista vuotta. Silloin ei ollut hääviä gluteeniton tarjonta ja sain pistää peliin kaiken mielikuvitukseni etenkin ruokapuolella ettei kasvu vaarantunut, mutta olihan herkuistakin kysyntää. Katsoin juuri kuopuksen 8-vuotissynttärikuvia ja niin vain joulun lapsella on kuvassa jäätelöstä kehitetty 'kakku'. Toisaalta nyt keliakia lisääntyy ja se on vähän aikaa sitten todettu mm. sisarellani, joten tässä hänelle vaihtelua makean puolelle. Tietysti myös muille keliakikoille!

Hyödyllinen ja herkullinen teos, joka on mukana myös kevätarvonnnassani.

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtäkään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
sillä hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä, mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918

Kurjet toitottivat taivaalla. Kevät! Olofin rinnassa läikähti onnen aalto. Hän tunsi elävänsä enemmän kuin koskaan. Olof halusi Harrietia niin kovasti, että hänen silmissään musteni. Vielä tämän mahdollisuuden oli kaitselmus hänelle suonut, saada tuntea Harriet sylissään, hänen tuoksunsa, hänen pehmeytensä, hänen lujuutensa. Sen jälkeen hän olisi valmis kaatumaan Viipurin porteille.

Toimittaja Martti Backmanin teos Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 (Gummerus 2016) on dramaattinen kertomus siitä, mihin sukututkimus voi johdattaa. Backman lähti viipurilaisen isoisänsä asianajaja Fritz Wiikin jalanjäljille ja mitä hän löysikään: Vaietun palan veristä historiaamme aivan sisällissodan loppuvaiheilta. Tarina perustuu vahvasti tositapahtumiin, mutta täydentyy kerrontaa koossapitävällä, uskottavalla fiktiolla. Olen itse historiaan hurahtaneena hyvin tarkka siitä, missä menee oma sietorajani, kun faktaa ja fiktiota sekoitetaan, mutta minulle tämä teos on koskettavaa faktiota, jossa kaikki olisi ollut mahdollista tapahtua. Koska kirjassa tulee esiin myös omaa sukuani ja olen äitini puolelta Valkjärveltä, hyvin likeltä Viipuria, rivien välitkin huusivat tapahtuneesta vääryydestä kaupungissa johon olisin voinut syntyä, josta olin kuullut niin paljon, jossa olin kulkenut ylitse mammani askelten, mutta ehkä myös murhaajien...

Viipuri on vielä huhtikuussa 1918 punaisten vallassa. Sitä vapauttamaan on menossa joukkueensa kanssa  jääkäri Olof Lagus, joka lepäilee ennen hyökkäystä uupuneiden miestensä kanssa Ristseppälän kartanossa miettien ”Kuolema, kumpi ehtii ensin, minun vai rakkauden?” Pohdinta ei ollut tuulesta temmattu, sillä Olofilla oli rakkaussuhde everstiluutnanttti Wilhelm Thesleffin puolisoon Harrietiin, joka oli lähtöjään Viipurin kermaan kuuluvasta Dippelin konsuliperheestä. Juuri majuriksi ylennetty 25-vuotias Olof oli siis silmätikkuna, kun taas Harrietin sopivaisuussäännöksistä piittaamattomaan käytökseen oli jo suorastaan totuttu. Harriet oli Olofia vain pari vuotta vanhempi, mutta jo kokenut nainen, kun taas Olofille hän oli ensimmäinen rakkaussuhde. Nyt heillä oli tilaisuus olla hetki yhdessä ennen Viipuria, sillä Harriet oli pystyttämässä kartanon alueella lääkintätelttaa yhdessä Saara Rampasen kanssa. Kurkien ylitselennot, huhtikuu ja kohtaaminen sodan oloissa oli nuorelle Olofille kuin autuutta, eikä hän osannut lukea hetkeä pidemmälle. Vain tumma varjo, aavistus, mutta senkin peitti Harrietin upea vartalo.

Martti Backman kirjoittaa intohimosta ja kuolemasta, mikä muu merkitsee, mutta hän on kastanut kynänsä monikertaisen vääryyden ja Suomen suurimman joukkomurhan vereen. Koko näyttämö peittyy vereen. Ensimmäiseen näytökseen saapuu jääkärimajuri Ero Gadolin viesteineen...Sitten alkaa Viipurin verilöyly, jolle vertaista ei historiastamme löydy, enkä ole ikinä ennen kuullut 400 venäläisen siviilin murhasta sydämeni kaupungissa. Jälleen vaiettu pala veristä historiaamme. Sellainen pala, josta ylipäällikkö Mannerheim, sotilaskoulutuksensa Venäjällä saanut upseeri sai raivokohtauksen ja Viipurin suojeluskunnan päällikkö, kapteeni Mikko Turunen melkein itki:

Ne perkeleen ryssänvihaiset pohjalaiset moukat eivät ymmärrä, että Viipurin venäläiset ovat aivan muuta kuin punaryssät. Nämähän vain odottivat valkoista armeijaa vapauttajinaan.

Haminan portin läpi alkoivat tietyt valkokaartilaiset kuljettaa venäläisiä siviilejä, joukossa myös lapsia. Valkoinen Viipuri juhli, kun joukkomurha jo alkoi. Mitä Gadolin olikaan sanonut Olofille päämajan ryssäläissysteemistä ja ryssänupseereista, keitä hän olikaan tarkoittanut? Mitä Olof oli vastannut? Ja keitä olivat Thesleffin apostolit?

Vielä nukkuvat ensimmäistä yötään valkoisessa Viipurissa Fritz ja rouvansa Ingeborg:

Lintukuoro oli aloittanut aamukonserttiaan puiston lehmuksissa, mutta Fritz ja Ingeborg olivat päättäneet vielä yrittää nukkua hetken, sydämet keventyneinä. Se yö oli ollut ihmeellinen. Kevätaamu oli valjennut, kauhea pimeys oli pyyhkäisty pois ja mustarastaan laulu Torkkelin puistossa oli tunkeutunut avoimesta ikkunasta heidän uneensa.

Kauaa ei saanut lakimies Wiik rauhasta nauttia, sillä hyvin pian hän järkytyksekseen huomasi mitä oli tapahtumassa. Hän oli aina arvostanut laillista menoa ja vierastanut aktivisti- ja jääkäripiirien hankkeita Venäjää vastaan. Nyt hän sai kohtalokseen yrittää pelastaa Viipurin venäläisiä apunaan brittien Viipurin konsuli Woldemar Frisk. Miehet tekivät kaikkensa ja tuomari Fritz Wiik vielä sen ylikin yrittäessään tavoittaa ajan kauas ajamaa totuutta. Yrittäessään saattaa syylliset edesvastuusen teoistaan.

Suljen kirjan kyynelehtien. Mustavalkoiset kuvat...Mammani kaupunki kylpee viattomien veressä, sydämeni kaupunki ei unohda vääryyttä. Kaupunki, jossa sopu asui monien kansallisuuksien kesken. Kaupunki, jonka torilla kuuluivat saksa, suomi venäjä, ruotsi...Kadonnut on unta vain.

Me odotimme teitä vapauttajina ja te toitte kuoleman.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirja vieköön! ja Ullan luetut kirjat

Kevätarvonta 2016, blogin 7-vuotissynttärit ja kiitos 1,6 miljoonasta visiitistä!

Blogini täytti 14.2. jo seitsemän vuotta, mutta silloin ei ollut vielä paljon uusia kirjoja luettuna ja halusin antaa tilaa Lopotille. Nyt vietämme sitten sekä synttäriä että kiitän kaikkia kiinnostuneita, runsaasta 1, 6 miljoonasta visiitistä. Muistan kun tuli täyteen 30 000 kävijää ja taisin silloin kävellä iltapuvussa järveen verenpunaiset gladiolukset sylissäni ja sitten eräänä pääsiäisenä 100 000...Vaikka nyt on party time, minulla on sen verran tässä myös omaa tarvetta, että kaipaan lukurauhaa: On uusia kirjoja, joita aion teille arvontaani lukea ja vasta muutama puutarhakirja on saapunut, niinpä otamme käyttöön pidennetyn arvonta-ajan eli Lumimies toimii onnettarena vasta su 3.4 iltapäivänä, jolloin osallistumisaika on 3.4. klo 12 asti.

Osallistua saavat kaikki blogini lukijoiksi kirjautuneet henkilöt. Anonyyminä ei voi osallistua. Kohdasta 'jäsenet' voi tarkistaa oman lukijuutensa. Koska yhtenä palkinnoista on tämän jutun hurmaavia Anna-Mari Westin kortteja, nyt moni ehkä haluaa linkittää arvontani eli ensimmäinen arpa osallistumisesta ja toinen linkittämisestä. Muistakaa mainita oletteko mukana yhdellä vai kahdella. Korttipalkintoon tulevat kortit ovat upeita, mattapintaisia ja reunoiltaan pyöristettyjä ja tekstitykseen on osallistunut myös Katarina West. Paketissa on seitsemän korttia, joista yksi on suosittu suklaa&kahvikuva, jonka löydätte täältä  Lisäksi Anna-Mari antoi erityiskortin Puutarhamaanikko, jossa on kuvaus puutarhamaanikosta, hänen käyttäytymisensä ja mikä on hoito ko. maniaan. Tarinassa on mainittu mm. rikkaruohopsykoosi ja hortus cleptomanicus, johon viime mainituun tunnustan itse heti syyllistyneeni. Tällainen henkilö kaivaa kauniita taimia teiden varsilta ja vaeltaa ratsastusreiteillä hyvän ja ilmaisen lannan toivossa. Eräs tapaus kuljettaa autossa mukanaan pesuvatia ja pientä lapiota jopa alppimatkoilla...

Palkintoja jaetaan viisi. Kun on arvannostopäivä, toivon voittajia ilmoittautumaan mahdollismman pian leenalumi@gmail.com sillä ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, toiseksi tullut toisena etc. Ei ole mukavaa, jos jono seisoo. Odotan ma 4.4. klo 12 asti ja sitten nostetaan lisäarpa ellei joku voittajista anna kuulua itsestään. Tällä kertaa en lähde etsimään, sillä taitaa puutarha alkaa tuolloin jo kutsua meistä monia. Niin minuakin.

Palkintolista on alla ja se voi 'elää'. Kirjat ovat suurin osa yhteen kertaan luettuja ja niin siistejä, että niitä voi antaa eteenpäin lahjaksi.

Tällaista oli vaikka Huhtiarvonnassa 2014

Aurinkoisia kevätviikkoja ja iloista arvontaa!

Palkinnot:

Oma Aika -lehden vuosikerta

Anna-Mari Westin kortteja

Tommi Kinnunen: Lopotti

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

Terhi Rannela: Frau 

Michelle Keogh: Terveellistä ja hyvää kotikuivurista

Anne Helttunen, Anna Mari Saure, Jari Suominen: Mieli ja maisema

Jari Lehdenoja, Aleksi Lahdenoja, Miikka Väisänen: Copas y Tapas erilaisia tapoja

Jonas Hassen Khemeri: Kaikki se mitä en muista

David Suchet: Hercule Poirot ja minä

Ulla Karlström&Cecilia Lundin: Vastapoimittua. Ota talteen marjat, hedelmät, sienet ja vihannekset

Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa

Lars Kepler: Playground

Anne Lise Marstrand-Jørgensen: Jos ei tiedä

Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja  varattu!

Tommy Myllymäki: Parhaat kastikkeet

Taina Haahti: Mariaanien hauta

Kerstin Engstrand: Uusia ideoita puutarhaan. Pengerrykset, kiveykset, muurit ja altaat

Tatu Lehtovaara: Grillimestarin kasvisherkut

Audrey Magee: Sopimus  varattu!

Riku Cajander: Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha

Pirkko Jurvelin: Lapseni kuin nukke

Silvia Avallone: Teräs

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 

Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli

Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon

Nigel Goodall: Benedict Cumberbatch. Henkilökuva

Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit

Erica Jong: Elä ja uneksi

Lars Pettersson: Verijäljet lumessa

Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita

Eero Ojanen&Daga Ulv: Suomen myyttiset linnut  varattu!

Paul Auster: Mielen maisemissa

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Katja Jalkanen&Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon

Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut. Minun keskitysleiritarinani

Tiia Koskimies: Parhaat piirakat. 50 suolaista ja makeaa herkkua kotikeittiöstä  varattu!

Bella Linde&Lena Granefelt: Omasta maasta. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja  

Jennie Gillander: Veneruokaa. Makunautintoja koko kesäksi 

Markku Pääskynen: Sielut

Kirsti Kuronen: Väärää verta

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Pål Karlsen: Suuri herkkutattikirja

Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha  tulossa viikolla 14-15

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

John Williams: Butcher's crossing  

Elina Loisa: Rajantakaiset

Ida Simoons: Tyhmä neitsyt

PIrjo Rissanen: Paju pieni  

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä. Jean Sibeliuksen matkassa

Kari Martiala&Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista. Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön

Kirsi Tuominen: Suomen kauneimmat puutarhat

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo  varattu!

Johanna Lehtinen&Tanja Hakala: Laiturilla. Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa

Tiia Koskimies: Suomalainen puurokirja

Karin Slaughter: Näkymätön

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset. Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingerbretsen: Hehkuvat sipulikukat. 250 kauneinta lajia

William March: Komppania K

Elina Kynsijärvi, Benjam Pöntinen: Liituri

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu

Satu Koskimies: Villiviinitie, Tullinpuomi

Heli Slunga: Varjomadonna

arvontaterveisin
Leena Lumi

Feeling Good

PS. Eräät kirjat ehtivät blogiini vasta viikolla 14-15 yllättävän vierailusuman takia. Viikonloput menevät kokatessa etc. Hyvitykseksi olen lisäillyt palkintoja.

Sinä olet yhä täällä unikon siemenkotia...

Sinä olet yhä täällä
unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi
kuusenoksia kaapin päällä, 
löytyy myös kimppu lumikelloja,
niin että voit valita: joulu tai kevät.
Myös viinilasit ovat täällä.
Joskus et huomaa edes lumisadetta,
joskus sataa vettä pöydällesi.
Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,
et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,
ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:
ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -
voi sinua, sillä kaikki kukkii
ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut
tuhatkertaisessa loistossa.
Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,
luo silmäsi maahan syreenisadekuurossa,
sinähän tiedät: olet lyijynraskas
tässä tuoksussa, lepattavassa.
Sillä kevät on juuri sellainen, et voi
muuta muistaa et sanoa,
vaikka hyvä olisi valikoida
niin kuin nainen kokeilee hattuja,
yhtä toisensa jälkeen.
Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,
murskata synkkä, ankara patsas,
heilahtaa ja pyöriä loiton,
kaivatun musiikin tahtiin.
Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -
ja mustien harsojen takaa
nousee kukkameri kuin kohtalo.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Allu

Punajuuri-vuohenjuusto-terriini - Ullan herkullinen alkupala

Löysin Ullan blogista tämän herkullisen alkupalan täältä ja sain luvan jakaa. Kiitos Ulla♥

4 hengelle

2 isoa punajuurta (ei etikka!)

500 g vuohenjuustoa, shevre frais
2 rkl silputtua persiljaa
1 rkl silputtua timjamia
mustapippuria myllystä

Kastike:

4 rkl appelsiinimehua (keitä kunnes tiivistynyt puolleen määrästä, jäähdytä)
1 salottisipuli
1 tl silputtua timjamia
puolikkaan appelsiinin kuori
2 rkl balsamiviinietikkaa
0,6 dl oliiviöljyä
0,6 dl hasselpähkinäöljyä (tai rypsi- tai oliiviöljyä)
suolaa, mustapippuria

Koristeluun:

erilaisia ituja ja yrttejä
60 g pannulla paahdettuja hasselpähkinöitä rouhittuna

Kypsennä punajuuret öljytyssä uunivuoassa alumiinifolion alla 190 C asteessa parisen tuntia kunnes kypsyvät. Voit myös käyttää valmiiksi keitettyjä punajuuria, mutta ei etikkapunajuuria.

Anna jäähtyä, kuori ja leikkaa noin 8 mm:n paksuisiksi siivuiksi.

Muovaa vuohenjuusto folion avulla rullaksi.

Levitä persilja ja timjami työpöydälle, sirottele päälle pippuria ja pyörittele siinä juustorullaa ja leikkaa sitten juusto noin 8 mm:n paksuisiksi viipaleiksi.

Rakenna 'torneja' neljästä punajuuriviipaleesta ja kolmesta vuohenjuustoviipaleesta niin että alimpana ja ylimpänä on punajuuri.

Sekoita kastikeainekset. Koristele tornit iduilla ja yrteillä ja kaada kastike tornien ympärille ja ripottele päälle pähkinänpalaset. Voit pilkkoa jäljelle jääneet punajuuret pieniksi palasiksi koristeeksi lautaselle.

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Erica Jong: Elä ja uneksi

Naisilla ei ole vaihtoehtoja. Ikä tarkoittaa naisten kohdalla edelleen hylkäämistä. Mies voi näyttää satavuotiaalta, olla impotentti ja hämäräsokea ja silti löytää nuoremman naisen, joka etsii yhä isiä. Mutta naisella on tuuria, jos hän voi käydä elokuvissa tai bingossa toisen ruttukasan kanssa. Minä näin kauneusleikkauksen yhtä pakolliseksi kuin säärten vahaamisen.

Erica Jongin Elä ja uneksi (Fear of Dying, suomennos Jaana Kapari-Jatta, S&S 2016) oli kaikkea muuta mitä odotin Lennä, uneksi kirjoittajalta, kirjan, jonka tahtiin eräs ystäväni hengitti, kun minä luin jotain ranskalaista ja paljon rohkeampaa. Tuskin on montaakaan, joka ei olisi ainakin kuullut kirjasta Lennä, uneksi ja siltä pohjalta nousi odotuksia, jotka olivat vääriä. Elä ja uneksi on mahdottoman huono nimi tälle kirjalle, joskin se komppaa kirjan hyvään kanteen. Kirjan nimi olisi pitänyt olla Kuolemanpelko (Fear of Dying), sillä siitä ja vanhenemisen kauhusta tämä kirja kertoo paljon, paljon enemmän kuin seksistä. Ja mitä kerrotaan seksistä, sekin on ylen laimeaa. Amerikkalaisuus tuntuu vahvasti tavalla, joka enemmänkin huvittaa, kuten 'Naisilla ei ole vaihtoehtoja...'

Vastaväite alun sitaattiin:

Naisilla on aina vaihtoehtoja. Ikä ei tarkoita naisten kohdalla hylkäämistä yhtään sen enempää kuin miestenkään, ehkä jopa vähemmän, sillä nainen on kyvykäs seksiin aina toisin kuin korkean iän herrat. Mies ei tosiaankaan voi näyttää satavuotiaalta, ei edes haista happamalta ukonhajulta, eikä olla impotentti, mutta saa olla kyllä hämäräsokea eikä edes silmälääkärinsä avulla löytäisi nuorempaa naista, jos edes ikäistään. Naisella on tuuria olla juuri nainen, joka alkaa kukoistaa silloin kun mies rupsahtaa. Onneksi kauneusleikkaus on vapaaehtoista yhtä hyvin kuin säärten vahaaminen ja tuskin siitä saadaan aikaan edes yhteiskuntasopimusta, aviosopimuksesta puhumattakaan.

Yleistä kirjasta Elä ja uneksi:

Kirja on hyvin viihdyttävä, vaikka se haiseekin paljon kuolevien ihmisten eritteiltä. Tarina on päähenkilönsä, kuusikymmentä täyttäneen Vanessan vanhuudenpelkokouristus. Hän haluaa paeta sitä tuttuun tapaansa orgasmeihin, mutta kun on ottanut itseään noin parikymmentä vuotta vanhemman miehen, joka on vielä sairaskin, ei siinä paljon terhakoita seisokkeja päästä kokemaan. Pakonomaisesti Vanessa alkaa niin kaivata kunnon panoja, että on valmis jopa deittailemaan vieraiden miesten kanssa, miesten, joita ei siis edes tunne. Yksi kerta jo osoittaa, miten vaarallista homma on.

Elä ja uneksi on seksin kannalta hyvin amerikkalainen eli ranskalaiset olisivat hallinneet tämän puolen paremmin. Vanessa haluaa ja haluaa, todistaakseen, että on elossa. Lopultakin kirja on kuin laimea stondis ja puuttuva kipinä. Lukija hämmentyy kun hyvännäköinen ja viriili nainen on noin avuton ja vailla mielikuvitusta, sillä hänen olisi pitänyt tietää nautinnon voivan jatkua sateenkaaren tuolle puolen, jos olisi vain rentoutunut ja nähnyt taikaa siinä, missä sitä on! Gustave Flaubertkin oli mies: mitä hän tiesi naisen himosta, vaikka Madame Bovary kiinnostava tarina onkin:

Kaikki tuntuivat hänestä sietämättömiltä,  hän

      itsekin. Hän olisi tahtonut paeta kuin lintu,

        palata nuortumaan jonnekin, hyvin kauas,

                                    tahrattomiin syvyyksiin.

Elä ja uneksi on kiinnostava tarina naisen eksymisestä ruuhkavuosiin, joissa hän näkee paljon painajaisia, kokee vanhempiensa kuoleman, vanhan miehensä sairauden sekä tulee isoäidiksi, joka kokemus toimii Vanessalle kuin morfiini:

Mikä vauvoissa oikein on? Meidän on aivan pakko ihailla niiden pikkuisia jalkoja ja käsiä, niiden merensyviä silmiä, niiden kujerrusta...Leo tainnutti minut alkukantaisen äityteni ytimeen. Minä olin alkumatriarkka, valmis antamaan kaikkeni tuolle uskomattomalle neljän kilon toivolle.

Elä ja uneksi, parhaus:

Olen menossa vanhempieni luokse kylään, ja pelkään. He ovat heikentyneet rajusti muutaman viime kuukauden aikana. Kumpikin makaa päivät vuoteessa apulaisten ja kotihoitajien varassa. Kummallakin on vaipat – hyvässä tapauksessa. Asunto haisee virtsalta, paskalta ja lääkitykseltä. Paska on pahin. Se ei ole tervettä vauvan tuottamaa paskaa. Se haisee sairaalta. Löyhkä kyllästää kaiken – itämaiset matot, taulut, japanilaiset sermit. Sitä ei pääse pakoon edes olohuoneessa.

Erica Jong onnistuu loistavasti kuvatessaan vanhempiensa raihnaantumisen ja kuoleman. Mukana on paljon vanhempien hanttiin laittamista, parempiakin päiviä, sitten paljon huonoja ja lopulta kuolemista. Näissä Jong onnistuu todella hyvin. Tämä meni nyt ihan suoneen ja kuolemasta saa puhua ja siitä, mitä on hyvä vanhuus ja onko oikein, että eilenkin yksi pappa pyysi saada puhtaan vaipan ennen ruokailuun menoa, mutta hänen käskettiin syödä rauhassa kakkakasansa päällä!

Elä ja uneksi on siis ihan luettava kirja, opettava, viihdyttäväkin, kiinnostava, mutta mitään seksuaalista lentoa ja rohkeutta siinä ei ole.  Erica Jong on edelleen hyvin upea 70+ -nainen, joka tavallaan on jäänyt vähän koukkuun esikoisteoksensa Lennä, uneksi valtaisaan menestykseen: 27 miljoonaa kappaletta! Erica ei ole yksi yhteen kirjan Vanessa ja siitä olen iloinen, sillä olisihan se surullista, jos Erica olisi unohtanut, miten lennetään!