Arki on parasta -sekametelisopalla kohti viikonloppua!

Sanotaan, että kutova nainen rauhoittaa miehen mielen, sillä kutova nainenhan ajattelee vain arkisia, turvallisia kotiasioita. No, voihan se olla toisinkin päin eli kutova mies rauhoittaa naisen mielen. Minä olen nyt rauhoittaja, sillä olen alkanut kutoa oranssia kaulaliinaa. Sellaista oikein pitkää ja pehmeää.

Tällaista kuin on pinkkinä ylläni tässä vanhassa lumisiltakuvassa. Suuriruhtinatar martsaa, koska paapon Merin pikkuista Dinaa:)

Kutominen rauhoittaa, mutta minulle siinä kyllä alkaa myös mielikuvitus laukata tavalla, josta rauha on kaukana...En tajua, miksi Lumimies taas nauraa minulle. Ehkä olen hassu. Tai hillitön. Tai ylisanavalmis. Tai vain nautin nyt niin kaikesta. Hyrisen kuulemma joululauluja kuten vanhaan hyvään aikaan alkusuvesta. Juu, joulu on mielessä, mutta en minä siitä nyt, vaan ajattelin kertoa, että

monien saamieni viestien joukossa on ollut tämä ihanuuskuva kummikoiraltamme Lunalta♥ Hän on kuvassa mamin kanssa puolukassa, mutta erityisesti tämä sammalmätäskuva on minusta ihana. Kiitos Luna&hoviväki♥

Kiitos Birgitta♥ Tämä Anna-Mari Westin kortti vastaa niin hyvin erääseen ikuisuuskysymykseen:)

Kiitos Merjalle ja Pekalle Voimaketun kuvasta♥ Kuvaaja lehtikuvaaja Pekka Mäkinen.

Ilmoitusluontoinen asia lukijoilleni että tyttärelle&co: Lähdemme Helsingin kirjamessuille 28.9. Dina ja Taika, mami ja papi tulevat kohta♥ Elämä on ihmeellistä...

Toki minä nyt luenkin, mutta menossa on Nesseriä, joka on ollut siltani tähän hetkeen. Kuin pelastuslautta, jonka olen aika hyvin pitänyt itselläni. Luvun alla on Håkan Nesserin viimeisin dekkari eli sen jälkeen olen lukenut häneltä sekä Barbarotti- että Van Veeteren -sarjat. Aivan loistavia♥ Nyt menossa on Tapaus G Murha menneisyydestä. Tänä iltana nautin herra Nesseristä kera kotimaisen kardemummajäätelön...

Nyt kiehumassa on kahdeksan litran kattilassa kalaliemi: lohen ja siian perkeitä, tomaatteja halkaistuna, tilliä, laakerinlehtiä, maustepippuria, paloiteltuja keltasipuleita, monta valkosipulinkynttä...

Kun maut ovat irronneet, siivilöin liemen ja laitan puolet pakastimeen seuraavaa kertaa varten. Lopusta valmistan huomenna kalasoppaa, johon tulee sekä siikaa että lohta, lisää tilliä, pippureita, kaksi pussia peruna&juuressekoitusta ja ihan lopuksi loraus valkkaria. Siinä ei sitten sopan kanssa muuta kaipaa kuin kunnon ruisleipää!

Vaatimattomat kurtturuusut vain jatkavat kukintaansa ja tekevät sitä vielä lumillakin. Olen tilannut kurtturuusuaidanteeseemme ensi keväälle jo Sävel-nimistä ruusua, sillä vanha aidanne vaatii välillä stailaamista, mutta antaa enemmän kuin vaatii, sillä niin helppo se on. Hansatkin ovat kurtturuusuja ja ne kukkivat nyt myös täysillä.

Lumimies kutsuu teelle. Se on meillä sellainen iltapäivän rauhoitus. Helppo nyt kuvitella, että olisin menossa kuvan kaltaiseen teepöytään, sillä emme juo teetä enää mistään muusta kuin Wrendalen mukeista, joita voi tilata täältä

Mukavatunnelmaista viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Weary Blues

Tähdet, tähdet....onko tämä tottakaan!

Kissanviikset ravintolan nurkassa istuu nainen. Hänellä on kädessään lasi viiniä, mutta katseesta näkee, että hän ei tajua mitä on tapahtunut. Hän sai heinäkuun sydänsuven hetkellä tietää sairaudestaan... Häneltä on leikattu melanooma 22.7.2016. Operaatio oli iso ja meni kaksi kuukautta ennen kuin leikatun puolen jalka alkoi toimia normaalisti. Leikkausnäytteiden perusteella, olisi pitänyt suorittaa uusi leikkaus elokuussa, kun entisen haavatkaan eivät olleet kunnolla parantuneet. Leikkausaamuna noin puoli tuntia ennen operaatiota saimme tietää, miten riskialtis tuleva leikkaus olisi. Kyseessä olivat todennäköisesti komplikaatiot (50/50), mahdollinen lisäleikkaus (50/50) ja hyvin pitkä kuntoutuminen. Kaikki melanooma piti olla tässä vaiheessa jo pois, mutta oli epäily yhdestä metastaasista. Reiden arpi oli niin hienoa työtä, että itken vieläkin ilosta, kun katson sitä eli siinä kaikki hyvin. Sinä aamuna siinä hetkessä, päätimme, että sitä leikkausta ei tule. Minä kävelen minne vaan, minä kävelen Muuratsalon rantapoluilla, minä kävelen Krakovassa, minä kävelen Itävallassa ja minä kävelen vaikka tähtiin, jos niin on tarkoitettu. Mutta minä kävelen!

On helppoa sanoa, että elämän ainoa varmuus on epävarmuus, mutta kun sen elää todeksi, tajuaa todella, miltä se tuntuu. Tämä nainen varmaan vielä nauraa iloisesti ja lujaa, mutta ikinä hän ei ole varma mikä nurkan takana odottaa. Nyt nainen toipuu hyvästä sokista! Hän meni aamulla kuulemaan tuomiotaan labroista ja kuvaantamisesta onkologilta. Intorverttinä hän pelkäsi taas uutta lääkäriä sekä ennen kaikkea tietysti tuloksia. Kun lääkäri astui vastaan, nainen oli valmis sanomaan ottavansa hoidot vastaan, vain jos juuri tämä lääkäri kulkee rankan matkan hänen mukanaan. Istuimme alas ja sitten hän katsoi silmiin ja sanoi, että 'mitään ei löytynyt, kaikki on hyvin'. Ja: 'Nyt unohdat tämän ja alat elää.' Nainen oli sanaton, sillä tuollainen tieto kaiken jälkeen ei mennyt heti tiedostoon. Lumimieskin näytti ihan epäuskoiselta. Teki mieli halata lääkäriä, sillä nyt tiedän, että kun vuoden päästä on seuranta, minä en ole yksin: Minulla on lääkäri, joka lukee minua♥ Kaiken lisäksi jaamme intohimon lukemiseen...Ja arvatkaapa kenelle soitin heti autoon päästyäni: Gynekologilleni, joka sen luomen huomasi.Ilman häntä ei olisi tätäkään päivää tullut♥

Lumiperhe on vähentänyt dramaattisesti punaisen lihan syöntiä, mutta tänään nautimme poronfilettä korvasienikastikkeella ja bataatti-palsternakkapyreellä. Olin oikeasti sokissa, joten herkku meni minulla vähän hukkaan, mutta Lumimies söi senkin edestä. Aiomme kuitenkin uusia käynnin Kissanviiksiin pian, sillä siellä on panostettu laatuun ja tunnelmaan!

Kaikki te, jotka olette kulkeneet jo juhannusviikolla alkanutta matkaa kanssani: Lämmin kiitos♥

Naisella ravintolan nurkassa ja nyt täällä koneella on nuttu aika tyhjänä. Mieli rakentaa tulevaisuutta. Enää liitutaulullani ei lue: Die Fraue ohne Zukunft! Luen: Elämä on ihmeitä täynnä ja aina kannattaa roikkua tähdissä kiinni vaikka kynnet verillä!

"Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan." 

- Edith Södergran -
Kaikkiin neljään tuuleen (Into 2013, suomennos Hilja Mörsäri)

♥:lla Leena Lumi

PS. Kun olin juuri saanut kuulla sairaudestani: Hard day's night...eli oodi mun säärille

Maaliskuun kolmantena herkutellen ja nyt sama annos, mutta paljon rennompi olo. Tähdet♥

Taru&Tarmo Väyrynen: Tuulien koti Vuorileijonan varjo 8 (Lumimiehen debyytti kriitikkona!)

Kun matkaa Sirpistä kaukana pohjoisessa sijaitsevalle Isosaarelle oli ryhdytty suunnittelemaan, tarkoitus oli ollut vain selvittää mahdollisuuksia solmia isosaarelaisten kanssa kauppasuhteita.

Tässä romaanissa kuljetetaan mielenkiintoisella tavalla lukijaa menneen ajan tapoja seuraillen meripurjehdusta ja kaupankäyntiä sekä ihmiskäyttäytymistä kuvaillen. Paikat ja ihmiset ovat keksittyjä, mutta lukijan on helppo havaita kirjassa esiiintyvän runsaasti kuvailtuja tilanteita monenlaisena kirjona kuten ihmisten kesken nykyäänkin.

-       Tuo poika on varmaan hyvin nuori, Ake sanoi, - Miten Vasama on päästänyt noin vaaralliseen paikkaan?

-       Ei siellä ole vaarallista, jos ei ole taipumusta huimaukseen, Penta sanoi. – Eikä tuo tähystäjä ole poika, hän on Lili.

Lili ei ole isosaarelainen vaan sirpiläinen joka on rakastunut isosaarelaiseen Tregiin, ja olivat nyt laivassa mukana avioparina matkalla miehensä kotimaahan.

Toisessa kolmen laivan ryhmään kuuluvassa laivassa keskusteltiin tähän tyyliin.

-       Lapsista tiedät, että kaikki ovat ottolapsia, Dotar huomautti.

-       Sinua vaivaakin varmaan se sama uteliaisuus, joka tuntuu vaivaavan monia. Vastaus siihen on, että minä ja Ake viihdymme samassa vuoteessa, eikä Malee huolisi vuoteeseensa ketään miestä, ei edes Akea.

-       Taisit loukkaantua, Penta totesi. – Tapani on olla turhan suorapuheinen. Tiedän, että Malee pakotettiin lapsena miesten halujen kohteeksi, ja ymmärrän, että sellainen kokemus voi jättää pysyvän inhon. Ihmettelen vain sitä, että te kolme muodostatte perheen, jossa kaikki tuntuvat kiintyneiltä toisiinsa.

-       Saatte sen kuulostamaan helpolta, Penta sanoi. – Ja helppoahan se olisi, jos ihmiset olisivat valmiimpia hyväksymään itsensä ja toisensa sellaisena kuin ovat, eivätkä yrittäisi mukautua tavanomaisiin vaihtoehtoihin, jos ne eivät sovi heille.

Tietynlaisen jännityksen tuovat pohjoiseen purjehdittaessa merirosvoustilanteet, sekä niiden seuraamukset, joissa päälliköiden käyttäytyminen ja aikaisemmat edesottamukset ovat hyvinkin mielenkiintoisesti kuvailtu niin raakuudessaan kuin jonkinlaista ymmärrystä ja neuvottelutaitoa osoittaen.

-       Kuka päällikkö on koskaan välittänyt muiden kuin itsensä ja läheisempiensä hyvinvoinnista? Rigo kysyi. – Sinä käytit suuren osan ryöstösaaliista Norren väestön hyväksi ja jaoit avustusta länsirannan köyhillekin, koska sait sillä tavalla itsellesi tukijoita. Kun vielä annoit laivamiehillekin kohtuullisen osuuden, meille alipäälliköille jäi aivan liian vähän.

-       Siksikö halusit syrjäyttää minut? Vasama kysyi.

-       En vain siksi vaan järjettömien ohjeittesi takia, Rigo sanoi. Sitten hän ilmeisesti huomasi, mitä tuli myöntäneeksi, ja korjasi: - Tarkoitan...

Opettavaisia toteamuksia riittää pitkin kirjaa kuten tässä, kun Trakin toverit keskeyttivät erään miesten välisen selkkauksen huomatessaan Trakin vilpin vaarallisuuden, jota Rigo ihmetteli näin:

Rigo oli pitkään hiljaa. Sitten hän hymyili.

-       Ake, sinä et ole hiirulainen, sinä olet ovela kettu, hän sanoi.

-       Jos me käyttäydymme kunniallisesti ja Gregi kunniattomasti, isosaarelaisten enemmistö on meidän puolellamme.

-       Juuri niin, Ake sanoi, - Oikein pitää tietysti tehdä silloinkin, kun se ei ole edullista...

Osalla laivojen laivamiehistä ja päälliköistäkään ei ollut kokemusta siitä, mitä Isosaarella voisi olla heitä vastassa. Tiesivät, että heidän tuomaansa avustusviljalastia osattiin odottaa, mutta kuinka se voitaisiin jakaa tasapuolisesti ja rauhanomaisesti? Sitten oli vielä yritettävä syrjäyttää Gregi,

joka oli ottanut Norren päällikkyyden haltuunsa Vasaman poissa ollessa. Viljasta ja muusta kaupankäynnistä päästyään oli edessä matka Norreen ja leiriytyminen vuorille.

Leirissä oli mahdollista tämä: Saunat oli lämmitetty niin kuin leirissä oli tapana joka ilta. Pienimmässä saunassa olivat ensin käyneet Lili ja Tregi vauvansa kanssa, ja sitten päällystön sekä talon muun väen vuoro. Ake tyytyi vain peseytymään, mutta toiset istuivat löylyssä pitkään ja käyttivät innoissaan vihtoja, joita oli tehty kesällä runsaasti. Ne olivat kuivuneet varastossa, mutta veteen kastettuina ne pehmenivät ja virkistyivät tuoksumaan. Vasama ja Dotar kävivät muutaman kerran kierimässä lumessa ja palasivat sitten taas lauteille. He heittivät vielä löylyä, kun Rigo, Agir ja Leoni jo olivat peseytyneet ja lähteneet

…. Dotar ihaili edelleen revontulia, mutta Vasama alkoi katsella muuta.

-     Huomaatko nuo pienet valopisteet merellä? hän kysyi. Dotar tarkkaili niitä hetken ja sanoi sitten: - Ne liikkuvat. Mitä ne ovat?

-       Soihtuja, Vasama sanoi. – Sieltä tulevat Jaggan sotilaat... Suunta on suoraan Norreen…

-       Sotilas poistui, ja Rajja sanoi.- Olen käskenyt heitä olemaan valppaina, sillä Skagi yritetään ehkä vapauttaa. Ihmiset ajattelevat usein enemmän tunteillaan kuin järjellään, ja vaikka he varmasti ymmärtävät, että Skagin vapauttaminen merkitsisi kostotoimiemme kohdistumista uudelleen koko väestöön, moni saattaa haluta pelastaa hänet.

-       Sellaisia me olemme, Leoni sanoi. – On helpompi hyväksyä tuhansien tuntemattomien kuolema kuin yhden tutun. Mutta Vasama käski Rigon ehdottomasti pysyä leirissä keskipäivään asti, ja...

     

Vasama ei aikonut jäädä Norren kyläpäälliköksi joka hänelle olisi kuulunut perittyään se isältään, vaan halusi palata Sirpiin vaimonsa Enettan ja lastensa luo, mietti: Lilin kaltainen ei mitenkään voisi olla kyläpäällikkö. Mutta sitten hän muisti Lilin sovittelemassa miesten riitoja, keskeyttämässä heidän kiistojaan, neuvottelemassa kärsivällisesti ja ystävällisesti...

Taru ja Tarmo Väyrysen Tuulien koti (2016), Vuorileijonan varjo –sarjan kahdeksas osa, on ehdottomasti kiinnostava ja mieleenpainuva lukukokemus, jonka voi lukea täysin itsenäisenä teoksenaan. Tarina tempaisee heti ensi sivuistaan lähtien mukaan huimaan seikkailuun. Jos olet pitänyt Monte Criston kreivistä, Kolmesta muskettisoturista tai mistä tahansa seikkailukirjoista, tämä on kirja juuri sinulle!

*****

Nyt se sitten tapahtui: Kaksoisvirhe! Olen sanonut, että jos me olisimme saman lajin harrastajia, olisimme kuin Lionel Shriverin pari Kaksoisvirheessä, minä Willy, R. Eric...eli tuhon tie. Ei vainkaan, tämä on niin hauskaa, että koska minä en ole niin innostunut perinteisistä seikkailukirjoista enää, Lumimies päätti lukea tämän ja piti paljon! Nyt alan aavistella, että hänen ruokahalunsa voi kasvaa syödessä ja se tarkoittaisi sitten sitä, että saisi perustaa oman bloginsa ja sinne tulisi takuulla myös Antti Tuuria!

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Ei ole nimenhuutoa enää, käsi tärisee samalla lailla kuin mielisairaalassa, kun kirjoitin salaa niin kuin olisin vapisevin käsin opetellut uusia kirjaimia ja sanoja.

Mikä oli ensimmäinen lause ja missä se nyt on? Missä se on piilossa, olen tehnyt sen jo, kirjoittanut jo, mutta en näe sitä toisten joukosta, en erota sitä muista.

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalosen romaani Kirkkaus (Tammi 2016) on kuin lokin liidon ilman kirkkauteen kirjoitettu kuiskattu huuto. Olet pimeääkin pimeämmässä ja löydät kirkkaimman kirjainten, sanojen ja lauseiden kautta. Jalonen kirjoittaa fiktiivisesti, mutta tapahtuneisiin kiinnittyneenä ja selvästi myös kiintyneenä, kertomusta uusiseelantilaisesta kirjailija Janet Framesta (1924-2004). Framella oli kokemastaan elämänvääryydestä huolimatta tuottelias ura kirjailijana, mutta jostain mystisestä syystä emme ole saaneet hänen kirjojaan suomeksi.

Janetin elämän lähtökohtakaan ei ollut tavanomainen, sillä hän kertoo kantaneensa kuolemaa jo syntyessään: Hänen kaksosveljensä kuoli jo äidin kohdussa, Janet jäi eloon. Perheessä oli lapsia runsaasti ja heistäkin yksi toisensa jälkeen kuoli: kaksi sisarta hukkumalla. Isä oli tavallaan taustalla ankarana ja pettyneenä: Geordie –pojan epilepsia oli hänelle mahdoton ylikäydä. Äiti eli tavallaan paossa elämän ankaruutta pää pilvissä kirjoittaen ja myyden runojaan, vaikka vain, että perhe saisi rahaa kirjekuoreen. Köyhyys oli ilma, jota perhe hengitti, mutta samalla se vei Janetilta usein melkein kaiken ilman. Hän vaelteli ja oli paljon yksin. Mielikuvitus kehittyi samaa tahtia kuin hänen erityislaatuinen persoonansa.

Linnut lauloivat lähellä, parvi oli piilossa pensaitten takana. Äitikin voisi kuulla ne. Kerran kun pöllöt itkivät, juoksin kotiin, avasin villatakin napit että äiti havahtuisi niiden surkeaan ääneen, jonka toin meille villatakin sisällä, mutta äiti vain kirjoitti, hänen huulillaan oli runojen alkuja, kirjainten palasia ja hän tiputti ne suustaan paperille, jota kynä täytti kiireisenä.

Äidin kädet olivat karheat ja punaiset, kotona haisivat kalojen perkeet, pysähtynyt toivottomuus, isän pettymys ja äidin hymyilevä poissaolevuus sekä Janetin varmuus, että tuuli kuljettaa sanat oikeaan paikkaan. Janetin olemus herättää huomiota ja sen Jalonen tuo kirjassa loistavasti esiin myös maagisen realismin keinoin. Huomiota herättävin on Janetin punainen hiuspehko, joka ei tottele ketään eikä mitään. Punainen hiekkapilvi löytää sen ja vetää sinne muurahaisille polut. Punaiset hiukset ovat myös Janetin lohtu, hänen jouduttuaan väärän diagnoosin vuoksi mielisairaalaan kahdeksaksi pitkäksi vuodeksi, sillä edes kaksi sataa sähkösokkia eivät taivuta hiusten tahtoa. Niillä on Janetin sielu.

Tapahtuu ihme ja Janet vapautuu mielisairaalasta. Hän muuttaa pois. Frankin armeijamökkiin, Ibizalle, Lontooseen...minne vain, kunhan

Omaa voimaa suojelee kaikkein eniten ympäristössä vallitseva hiljaisuus.

Riitta Jalosen kirkkaus jäi minuun. Jatkan Janetin kanssa tavalla tai toisella. Samoin kanssani kulkee lahjakas kuvanveistäjä Camille Claudell, joka kuoli mielisairaalassa kostona uskalluksestaan uhmata miehistä lahjakkuutta. Myös laulaja Frances Farmer kulkee mukana. Hänelle ehdittiin tehdä lobotomia, joten...tarvitsemme kirkkautta. Miten hienosti Riitta Jalonen sanookaan kirjan lopun luvussa Oman kuvan luo. Siinä hän kertoo, miten löysi ensin Uudessa –Seelannissa Kirjakaupasta Framen kolmiosaisen omaelämäkerrallisen teoksen ja osti sen jälkeen Janet Framen Owls Do Cry –nimisen proosateoksen, silloin mitenkään aavistamatta, mihin Kirkkauteen kirjat hänet vievät:

Kirkkaus-romaani on kunnianosoitus Janet Framelle. Hän näyttää hienoilla teoksillaan, että kirjallisuuden avulla voi selviytyä kuoleman pelosta.

Saman tekee nyt Riitta Jalosen huikea romaani Kirkkaus. Näin syntyvät klassikot. Näin kirjoitetaan maailmankirjallisuutta. Olen sanaton. Leijun...Olen valkoinen tunturipöllö.Vapaa valitsemaan...

Valokiila poimii meidät kaikki esille, kun merelle tulee yö.

*****

Jane Campionin ohjaama elokuva, joka perustuu Janet Framen elämäkerrallisiin teoksiin An Angel at My Table

*****

Riitta Jalonen/ Riina Rinne/Tammi


Tuomas Juntunen Parnasso (6-7): 

” Olen aiemminkin pitänyt Riitta Jalosen kirjoista, joiden hallitun ja hillityn pinnan alla riittää merkityksiä tulkittavaksi. Uusimmalla romaanillaan Kirkkaus Jalonen kuitenkin yltää kirjailijana uudelle tasolle, ehkä kaikkein korkeimmalle. Luin romaanin kasvavan ihailun ja kunnioituksen vallassa. Kirkkaudessa kirjailijan ammattitaito ja suuri aihe yhdistyvät tavalla, joka tuo mieleen pikemminkin vuotuisten Nobel-spekulaatioiden ennakkosuosikit kuin suomalaisen kirjasyksyn.
--- Jalosen kertojanääni on hänen oma huikea luomuksensa, joka pudottelee upeita kielikuvia ja yllättäviä havaintoja yhden toisensa jälkeen täysin luontevasti, ilman pienintäkään kikkailun tuntua. Pakottomuudessaan ja kirkkaudessaan romaani on otsikkonsa mukainen.
--- Kirkkaus on uransa huipulle ehtineen sanataiteilijan mestariteos.”


*****

Aamulehti Kirkkaus -romaanista

Turun sanomat Kirkkaudesta: Häikäisevä Kirkkaus kirjoittamisen voimasta


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Susa/Järjellä ja tunteella  Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Tuijata.Kulttuuripohdintoja  Kirja hyllyssä  Arja/Kulttuuri kukoistaa  Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi  Pieni Kirjasto  Laura/Lukuisa  Mai/Kirjasähkökäyrä  Tuomas/Tekstiluola  Katja/Lumiomena  Suketus/Eniten minua kiinnostaa tie  Luetut/Lukemattomat  Kaisa Reetta T.  Hyllytontun höpinöitä  Kirsin kirjanurkka

Mukisyyskuun finaali eli annoin mennä vaan: Se kaunis turhuus ja kohti viikonloppua!

Yksi kauneimpia syyskuita kääntyy kohti loppuaan. On jo syyskuun viimeinen päivä. Siihen sopii tehdä paljastus, että annoin periksi mukiholismille ja tilasin neljä Wrendalen suloistakin suloisempaa mukia, joista kirjoitin aikaisemmin jo täällä

Emilian verkkokaupassa on vaikka mitä ihanuuksia, mutta päädyin nyt näihin eli kettuihin ja oraviin. Kun oravamukista juo, näkee samalla sisäosan kuvion, jossa on tammenterho ja muutama lehti.

Kettu on ehdottomasti suosikkivillieläimeni ja pidänkin kovasti kettumukin kummastakin puolesta eli mukien kuvat ovat siis erit edessä ja takana.

Oravia on omasta takaa montakin luontopihallamme, joten näitä ei paljon tarvinnut miettiä. Enkä tunne yhtään tavaraähkyä, sillä annan jokaisesta mukista tai muusta tavarasta, jonka mahdollisesti Emilialta tilaan, paitsi en joululahjoiksi tarkoitetuista, yhtä monta muumimukia niitä keräävälle kuopuksellemme. Tavara ei siis lisäänny!

Sisko jo kertoi, että toivoo näitä samoja mukeja, tarjottimen ja esiliinan:) Katsotaan nyt miten kilttinä jouluntonttu hänen katsoo olleen. Minulle riittäisi kaksi mukia lisää ja taitaisin ottaa nyt punarinnat, sillä Robin on niin suloinen tikkunokka.

Suloista syyskuun viimeistä iltaa ja mitä mukavinta viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Green Fields

...I'll never know what made you run away
How can I keep searching when dark clouds hide the day
I only know there's nothing here for me
Nothing in this wide world, left for me to see...

Peter James: Kuolemaan asti sinun

Eikä kukaan tiennyt mitä oli tapahtunut La Saulieren huipulla.

Kun he olivat menneet kihloihin, Walt oli kertonut lisänneensä hänet testamenttiinsa. Ihana mies.

Hotellin alakerrassa oli viihtyisä kylpylä uima-altaineen. Hän tarkistaisi sähköpostinsa, söisi kevyen lounaan ravintolassa ja kävisi taas kysymässä Waltia vastaanotosta. Ja sen jälkeen, jos miestä ei ollut vielä löydetty, hän viettäisi rentouttavan iltapäivän kylpylässä, ottaisi ehkä hieronnankin.  Puoli kuuden maissa illalla, kun hiihtohissien sulkemisajasta olisi runsas tunti, hän menisi uudelleen...

Niin kuin kuka tahansa huolestunut naisystävä.

Hän oli koko lailla tyytyväinen itseensä.

Peter Jamesin uusin Roy Grace –trilleri Kuolemaan asti sinun (Love You Dead. Minerva 2016, suomennos Maikki Soro) on kova haastaja omalle Roy Grace –suosikilleni, joka on Kuolema leikkii tulella (Want You Dead). Makuasioita, joita on kiva puntaroida, koska olen lukenut koko sarjan. Tarina alkaa romanttisessa miljöössä rakastavaisten lasketellessa puuterilumisilla Ranskan alpeilla...Kaunis kuva, jolla on julma kääntöpuolensa. Ensimmäistä kertaa unohdin tehdä muistiinpanoja, sillä yleensähän käytän sekä vihkoa että kynää, joskus vain post it –lappuja, nyt en niitäkään. Kahdennentoista Roy Grace -kirjan aihe on herkullinen ja tavallaan ikiaikainen eli musta leski. Nainen, jonka ympärillä miehiä tuntuu kuolevan naisen samalla hyötyessä. Päähenkilö Jodie Bentley on entinen ruma ankanpoikanen, joka sai aina kuulla olevansa mitätön eikä mainittavaan tulevaisuuteen tarkoitettu. Rahalla eli kauneusleikkauksella hoituu ulkonäkö, jota on ihan pakko käydä vilauttamassa myös häntä aina alentaneelle perheelle. Ja sieltä sitten kohti rikkaiden deittisivustoja, joissa iäkkäät, usein jo kyvyttömät miehet etsivät elämäänsä uutta alkua nuorten naisten kautta. Jodie osaa pelin hengen. Hän vaihtaa usein identiteettiä, esiintyy vakuuttavasti, suorastaan hypnoottisesti, saaden rikkaat miesreppanat uskomaan uuteen kevääseen, uuteen kykyyn valloittaa jälleen naisia. Jodie tekee jopa enemmän: Hän saa miehet menemään kanssaan naimisiin!

Sanomattakin selvää, että rikosylikomisariollamme on kohta kuumat paikat, sillä hänelle kasaantuu yllättäen monta tapausta sekä työ- että yksityiselämässä. Kaikki tuntuu kuin kaatuvan päälle hänen tajutessaan mustan lesken huseeraavan juuri Brightonissa. Eikä minkä tahansa miesten huijaajan, vaan niin ovelan ja taitavan, että Gracen jahtaama paatunut palkkamurhaajakin pelästyy tämän naisen myrkyllisyyttä. Roy käsittelee monia rikostapauksia huomaten niillä olevan yhteyksiä toisiinsa, jopa mustaan leskeen. Yksityiselämässä kadonneen Sandy –vaimon kuvio saa yllättävän ratkaisunsa, joka on Roylle kaikkea muuta kuin helppo.  Lupaan sarjaa lukeneille, että Sandy -finaali ei ole ennalta-arvattava!!!

Peter Jamesin teokset ovat olleet jatkuvasti Britannian bestseller-listojen kärjessä, ja niitä on käännetty jo 36 kielelle. Eikä mikään ihme, sillä Jamesin dekkareissa on hyvässä suhteessa sekä rikospoliisin toimintaa että psykologista jännitystä. Peterin huippusuosittun Roy Grace –sarjan kirjoja on myyty yli 17 miljoonaa kappaletta ja tähän liittyy nyt mukaan musta leskemme:

Jo toisen kerran kuukauden kuluessa sureva nainen saattoi rakkaimpansa ruumiin lentokoneella kotiin miehen traagisen kuoleman jälkeen.

Ja jo toisen kerran saman kuukauden kuluessa nainen lohduttautui sillä oikein kelvollisella kuohujuomalla, jota British Airwaysinkin ensimmäisessä luokassa tarjottiin. Samalla hän hioi ja harjoitteli tarinaansa.

Hymyilevän ja myötätuntoisen lentoemännän täyttäessä uudelleen hänen lasinsa hän otti kulhosta kourallisen lämpimiä paahdettuja pähkinöitä. Maukasta cashewpähkinää mutustaessaan hän suuntasi ajatuksensa hetkeksi kirjaan, jonka ajatteli kirjoittaa jonakin päivänä huvilallaan Comojärven rannalla...

*****

Peter Jamesin Roy Grace -sarja Leena Lumissa

Dekkarit Leena Lumissa

Peter James on tänään julkistamassa uusinta kirjaansa Helsingissä. Here Peter James is reading part of the first chapter of his Roy Grace novel number 12, Love You dead. Welcome to Finland dear Mr. James♥

Kirjabloggaja-aikani ensimmäinen arvostelukappaleita tarjonnut kustantamo on Minerva. Kohtalo törmäytti minut ja Minervan Kustannusherran lumiräntäpäivänä jyväskyläläiseen bussiin ja siitä se alkoi...Tänään Minerva Kustannus täyttää 25 vuotta, joten 

Paljon Onnea Minerva, te kaikki minervalaiset ja vauhdikasta jatkoa! Malja Minervalle♥

Leena Lumi

PS. Peter is buying Chablis wine, which is also my favourite. A woman has to be one good Chablis bottle always in a cellar or in a fridge.

Hurmehappomarja - syrjitystä seuratuksi

Hurmehappomarja on meillä siirtynyt syrjitystä seuratuksi. 30 vuotta meni ennen kuin tämä tapahtui! Kun muutimme tähän saarikotiimme 1985 etupihan sisääntulossa vasemmalla oli mm. kolme mongolianvaahteraa sekä kolme hurmehappomarjaa. Silloin ei vielä tehty nurmikoista villikukkaniittyjä, joten etupihan nurmikkoa ajettiin ahkerasti.

Piikkiset pensaat olivat numikonleikkaajan haittoja, joten yhden annoimme sitä haluavalle naapurille ja kaksi siirsimme lehtomme jyrkkään rinteeseen. Sinne syrjään...raukat. Niin me luulimme. Tämä kuva on vuodelta 2015 ja ensimmäinen kuvaus pensaasta. Ensimmäinen kuva on tältä vuodelta. Kyllä häntä nyt seurataan!

Vasta viime syksynä ennen tai jälkeen syysreissumme meillä oli aikaa huomata pensaan marjat! Juuri nyt ne ovat vielä hyvin pienet, joten voi olla, että huomasimme marjat vasta palattuamme eli lokakuun lopulla. Pensaiden siirtoa puolustaa kyllä sekin, että kuopukselle ja kavereilleen etupihan mongolianvaahterametsiköstä tulipiikkipensaiden lähdettyä 'satumetsä', sillä upearunkoiset mongolianvaahterat ja niiden sateenvarjomaiset latvukset houkuttelivat lapsia mielikuvitusleikkeihin. Sademetsäpuiksi lapset mongolianvaahteroita kutsuivatkin.

Hurmehappomarjoja on eri lajeja, mutta koska näitä emme ole itse edes hankkineet, en tiedä merkkiä ja talon rakentajakin nimitti vain hurmehapoomarjaksi. Saman kadun yhdellä naapurilla on tästä aidamme ja tiheänä se siihenkin sopii hyvin. Meillä kasvavat niin jyrkässä rinteessä, että ei paljon hoitoja voi tehdä, mutta tänä vuonna toinen oli alasleikattava oudon kuivumisen takia. Sieltä se kasvoi hurjaa vauhtia ja koettaa nyt tavoitella pariaan. Mitään erityishoitoa ei ole annettu, joten mitä vaatimattomin kaunotar.

Marjojen kasvaessa lehdet jäävät sivurooliin, joten tällä vaatimattomalla ruskapensaalla on kuin kaksi tähtihetkeä. Korkeudeksi ilmoitetaan noin 1,5-2 metriä, mikä aika hyvin pitääkin paikkansa: Meillä leikaamaton on nyt noin parimetrinen. Vyöhykkeiksi luvataan 1-1V (V).

Helppo huomata, että pidän kuvaamisesta sateella! Tämä kuva on viime vuodelta, kuten marjakuvatkin. Tässä jutussa nyt vain ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat tältä vuodelta.

Olen seurannut kiinnostuneena, miten eri kasvit 'pidättävät' vettä. Tässäkin sitä tapahtuu, vaikka lehti on pystyssä. Ensimmäisessä kuvassa ja kahdessa muussa lehtikuvassa näkyy 'pidättely'. Tämä kuivaan maaahan tyytyvä pensas selvästi nauttii saadessaan sadetta. Sehän on vähän kuin minä...:)

Jo oli aika tämänkin kiitollisen syksyn katseenvangitsijan päästä puutarhaesittelyyni!

Puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Vuoden 2016 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ovat...ja Arvonnan Voittajat!

Vuoden 2016 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa on valittu: Kiitos kaikille osallistujille♥ Vaikka ehdokkaita oli vain kahdeksan, voittajakansia tuli viisi, sillä neljänneksi tulleet saivat saman pistemäärän.

Vuoden kaunein kirjan kansi Lumissa on Appelsiinilehto 17 äänellä. Toiseksi tuli Mary 12 ja kolmanneksi Suuri Suomalainen Kummituskirja 11 äänellä. Tasan yhtä monen eli 5 viiden suosikiksi tulivat Frau ja Loistava ystäväni, jotka siis jakavat neljännen sijan.

Lumimies toimi onnettarena arvonnassa, jossa kirjaonni suosi seuraavia:

SannaP, Amma, Kivipellon Saila, MarikaOksa ja Sanna Ahonen  Onnea voittajille♥

Ilmoittakaa minulle leenalumi@gmail.com sekä yhteystietonne, että täältä kirjavalintanne, jonka saatte tehdä voittojärjestyksessä. Kun kirja on valittu, laitan siihen 'varattu' ja sitten valitsee seuraava etc.

Vuoden 2015 kauneimpia kansia voi muistella täällä

*****

Nyt on menossa Peter Jamesin uutuus Kuolemaan asti sinun kera Fazerin Sinisen suklaan hasselilla: Onko parempaa tapaa rentoutua!

Viikolla on tullut toivorikkaana istutettua punavalkoista tulppaanilajitelmaa ja toivon totisesti, että myyrät nyt nämä minulle sallivat! Tämä on Viherlandiasta Lovely Combinations viikonlopulta, jolloin äiti ja sisareni olivat meillä. Ihastuimme kaikki tähän punavalkoiseen raikkauteen, jossa on yhdessä pussissa 10 Tulipa Wirosaa ja 5 Tulipa Mount Tacomaa.

Ihanaista sunnuntain jatkoa teille kaikille tasapuolisesti!

Love 
Leena Lumi

Les Feuilles Mortes

Wrendalen mukit voivat viedä mukiholistin uusiin sfääreihin!

Wrendalen mukit saattavat saada minut lopettamaan mukien ostamislakkoni. Kaikki on Ilonan joulukirjan Kaunein joulu 'syytä', sillä siinä tämä kettu...Muki jäi pyörimään alitajuntaani, johon oli laskettu jo aikaa sitten kaikki talon mukit, sekä esillä olevat että kellarin hyllyillä 'lepäävät'. Ai niin, ja sitten se yksi yläkomero...

Kettu on suosikkivillieläimeni, joten aihe ei jättänyt rauhaan. Eilen oli pakko häiritä Ilonaa Irlantiin asti ja kysyä, mistä mukeja saa. Niitä saa verkkokauppa Emiliasta! Sieltä pitäisi löytyä myös kettua, vaikka en eilen sitä vielä löytänyt. Ilona on tehnyt mukeista juttua blogissaan Valkoinen puutalo

Tässä metsän komea hirvi. Kuvat on tehty niin taiten, että niihen tulee väistämättä jotain suloisen softia. Siilimukejakin löytyy...Unohdanko nyt Beatrix Potter -mukit, nekin, jotka näin Kitzbühelissä, mutta oli sunnuntai ja liike kiinni. Meillä seuraavana päivänä alkamassa paluumatka...,joten sinne jäivät.

Oravamukikin olisi niin suloinen, sillä onhan se meidän luontopuutarhamme runsaslukuinen asukas. Olen osa oravien hoviväkeä kera pähkinöiden ja ne tuntevat jo ääneni ja saapuvat kutsusta! Tammia on kyllä istutettu useita terhojen toivossa...

Britannian kansallislintu punarinta, Robin, kuvittaa lämminhenkistä mukia, josta takuulla maistuisi niin glögi kuin kaakao. Wrendalella on upeita kuvituksia ja paljon muutakin kuin mukeja: Niitä voit ihastella täällä

Näistä nyt mukiholistina unelmoin♥ Huoh....

torstaiterveisin
Leena Lumi

kuvat Ilona Pietiläinen

Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu - Ideoita&sisustusvinkkejä joulukotiin

Vaikka ensilumen tuoksuun on vielä tovi, kuljemme me jouluihmiset jo vakaasti kohti kaivattua vuodenaikajuhlaamme. Meillä palaa jo satakaksikymmentä pikkulediä olohuoneen valkoisten verhojen takana, Tuike -mukit ovat korvanneet muumit ja listailen nuorisollemme kivoja, mutta hyödyllisiä yllätyksiä. Matkalla jouluun uppoan mieluusti joulukirjoihin ja miten usein joulukirjani onkaan tullut Ilonalta! Kaikki nämä kiihkeät blogivuodet olemme eläneet Ilonan joulukirjat yhdessä ja onneksi on saatu tavatakin. Meitä koskettavat lumihiutaleet ja tähdet, punaturkkiset koiruudet ja joulun moninaiset tuoksut tähtianiksista lanttulaatikoihin. Meille lumi on kauneutta siinä missä joulun idearikkaat koristelutkin. Kuitenkin se tärkein joulussa, se löytyy sisältämme just sillä hetkellä kun: Oi Jouluyö!

Ilona Pietiläisen Kaunein joulu - Ideoita&sisustusvinkkejä joulukotiin (Docendo 2016) tuntuu suloisesti paluulta juurille, jossa oli rauhaisampaa ja kaikkea hiukan vähemmän, kohtuullisesti. Myös isosti arvostan, että kirjan koko on syliin/käteen/hyllyyn sopivampi eli vähän pienempi kuin aikaisemmat suuret sisustuskirjat. Tämä kirja on ihana antaa tai saada lahjaksi. Paketoin yhden sisustavalle tyttärelleni, mutta ssshhh...ettei hän vain saa tietää etukäteen.

Koska tapanani on valaista mitä kirjasta löytyy, teen sen nyt tässä Ilonan olohuoneessa, jossa Neilikka pitää nojatuolia paikoillaan. Poimin osan sisällysluettelosta ja sitten vähän lähempiä makupaloja. Matkalla talven ihmemaahan on ensin Syyspihan talvivaatteet, Sammaleiset koristelut, Mustikkaherkku, Aamupalatähtiä- ja sydämiä, Kinuskipulla ja marjakiisseli, Itse tehty helmikruunu, Hopealle hohtavat lyhdyt, Marketin ruusukimppu, Makuuhuoneen hiutaleet...Maailman helpoin kranssi, Kuusipolku kuistilla, Kuusimetsä keittiössä, Kuistin talvipukineet, Hyasinttisiivet, Hannen joulukoti, Saippuakuplien jäädytystä...Maailman helpoin roihu, Vesikristallit, Suklaatähdet, Vieraana Elämänlangan tilalla...ja paljon muuta. Elämänlangan tilasta sen verran, että se sitten kolahti, sillä Sanna on eläinrakas, kuten tässä eräs toinenkin. Sannan suojiin pääsevät kodittomat eläimet. Killikki on syntynyt villikissaemolle, ja Kikkuri löytyi kolme viikkoa vanhana, kuurona ja sydänvikaisena. Pulla-lammas on jo 13-vuotias ja...Sanna tarjoaa kodin ressukoille ja hylätyille. Siinäpä hyvä työ kerrakseen!

Hurmaavista kettumukeista nautimme omenaista puolukkakiisseliä.

200 g puolukoita
2 tl kanelia
1 dl sokeria
5 dl omenatäysmehua
2,5 rkl perunajauhoja

Sekoita perunajauhot kylmään omenamehuun. Kuumenna kiehumispisteeseen jatkuvasti sekoittaen.

Kääntele puolukat kanelisokeriseokseen. Lisää puolukkaseos kuumaan nesteeseen ja anna keitoksen pulpahtaa vielä pari kertaa. Nosta pois lämmöltä.

Ilona, missä näitä kettumukeja myydään? Ja oli siinä oravamukejakin...

Eläimellistä menoa nyt. Kaikki tietävät, että olen hulluna koiriin, mutta harva tietää, että valitsen mieluummin minivillisikojen rapsutuksen kuin timantit! Täältä löytyy todiste. Ja oli sentään 30-vuotishääpäiväreissumme:) Ne possut olivat kuin koiria, ynisivät kun niitä rapsutti ja lopulta relasivat maahan ihan reporankoina. Kuvan possu on Tian Vallu, joka on Friidu koiran paras ystävä. Vallu rakastaa joulua ja takan ääressä löhöämistä, syöpä jopa piparin tai pari, herkuttelee myslillä, pinaattiletuilla ja joulutortuilla! Jos emäntä unohtaa ruoka-ajan Vallu kiljuu ja kovaa. Muuten se sitten tyytäväisenä vain hymisee onnellisena. Oi että!

Ilona kirjoittaa, että väriparina punainen ja valkoinen on joulun aikaan pettämätön. Se onkin niin raikas ja tyköottava väriyhdistelmä, että istutin jopa punavalkoisia tulppaaneja. Minulle väripari oli outo, kunnes viime lokakuussa majoituimme tuttuun hotellimme Cellessä ja siellä olikin menossa remontti, jonka tähden meille tarjottiin sviittiä. Tiedän kotihotellimme madamen ruokakirjojen tekijäksi, puutarhahulluksi sekä sisustajaksi, joten olikin mahtavaa majoittua täysin punavalkoiseen sviittiin! Olen siis niin samaa mieltä Ilonan kanssa, että tämä väripari on raikas ja toimii aina. Huomatkaa Ilonan makkarin ihastuttavat kauriit ikkunoissa sekä tietysti kruunu....

Luvussa Kaunein vai rumin kuusi, Ilona pähkäilee ikikysymystä, millainen on kaunein joulukuusi. Sehän on tosi tärkeä kysymys. Muistan lapsuudesta joulun, jolloin kyläkauppias myi jopa kuusetkin niin loppuun että...ja se raasku, mikä oli jäljellä ei sitten käynytkään vaimolleen, joten eikun mökkimetsään vähän kauemmas vielä aattona. Ilona toi kuusenrimpulan, joka ei ollut niin tuuhea, mutta hyvin hellyyttävä. Hän sujautti kuusen lasipurkkiin, jonka sitten upotti sinkkiämpäriin ja ympäröi hiekalla. Hiekkaosan päälle hän istutti jouluruusuja ja hyasintteja. Koristeita on minimaalisesti, että keveät oksat jaksaisivat ne kantaa. Minusta kauniimpaa kuin täyteen tungetut kuuset, sillä joskus vähemmän on enemmän. Kirjassa on hyviä lähikuvia kuusesta kukkasineen.

Näppäräsormisille on kirjassa muutenkin kiitettävästi kranssi- ja kukkavinkkejä.

Mökillä vietetään pikkujoulua tai ihan oikeaakin joulua. Silloin voidaan tarjota vaikka savulohitäytteisiä palttoonnappeja kera mustaherukkaglögin.

200 g savulohta
100 g tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
2 keitettyä kananmunaa

Koristeeksi katkarapuja

Leikkaa kuorittu sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna kananmunat. Notkista tuorejuusto ja heinonna lohi. Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi. Levitä täyte palttoonnapeille ja koristele annokset katkaravuilla.

Mustaherukkaglögi

2 vaniljatankoa
3 tähtianista
8 neilikkaa
pala inkivääriä viipaleina
1,5 dl intiaanisokeria
3 dl mustaherukkamehua
pullo (0.75 l) punaviiniä

Tänään ilmassa on taikaa. Meillä on lupa uskoa satuihin, tonttuilla, tehdä lumienkeleitä ja rapistella suklaakupilla. Jos uskomme tarpeeksi lujaa, voimme kuulla kellojen helinän - ehkä nähdä puuterilumen keskellä enkelinkin lentävän. Joulun taika pysäyttää meidät hetkeksi, jolloin jään katselemaan kynttilän liekkiä, unohdun kuuntelemaan rakkaimpia joululauluja ja tiukennan otettani halatessani perhettäni. Nostan kaapista vanhat astiani, joiden pinta voisi kertoa joulun tarinaa jo vuosikymmenten takaa - tänään katan ne perheelleni vuoden tärkeimpään hetkeen. Talletan kaiken sydämeeni. Joulu tekee elämästä hurmaavinta satua.

Näin Ilona, jonka kanssa saamme taas kerran jakaa lumoavan matkan jouluun, tämän kirjan, jonka

viimeisellä sivulla huomaat kulkeneesi kanssani lumisen polun päähän - juuri siinä on silloin joulun taika♥

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Pirjo Hassinen: Kalmari

He olivat lähteneet liikkeelle vihasta, eikä se ollut kommarien luokkavihaa, ei mitään massojen historiasyistä aina samankaltaisena ilmenevää katkeruutta, vaan massojen ahnautta sanoa sanottavansa. He kaksi koulupoikaa olivat havainneet lähipiirissään sellaista kiivautta, sellaista asioiden murjontaa, ettei sellainen millään voinut tyydyttyä kerran neljässä vuodessa koulun voimistelusaliin kannetussa äänestykopissa. Äänestyskopissa ei voinut vetää ketään turpaan.

Pirjo Hassisen teos Kalmari (Otava 2016) osuu olemaan ajankohtaisempi kuin haluaisimmekaan, sillä nuori mies menetti henkensä viikonloppuna senmielisten uhrina, joista Kalmari kertoo. Tätä ennen Pirjolta on ilmestynyt jo aihetta käsittelevä Popula, mutta tämä on itsenäinen teos, jossa vain ääripopulisti Jukka Kalmarin hahmo toistuu.

Lähdin lukemaan kirjaa hyvin kiinnostuneena, sillä onhan se outoa, että yllättäen saa ihmetellä mistä näitä löytyy, jotka niin vihaavat, sylkevät, täyttävät sosiaalisen median törkeillä teksteillään eivätkä edes ymmärrä hävetä. Ainakin minulle on tullut omituinen tunne kuin tämä ei enää olisi minun kotimaani, sillä eihän tällä tavalla ole tässä maassa kukaan voinut ennen kohdella heikompiaan. Nyt hyökätään pakolaisten, naisten ja lasten kimppuun ja myös omien elleivät he jaa vihan aatetta. Valtion sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikompiaan, joten se, että rasismia ja sen levittämistä ei ole vielä kirjattu rikokseksi jaksaa ihmetyttää meistä todella monia. Keitä he ovat, nämä Jukka Kalmarit ja kumppanit, joista Hassinen kirjoittaa? 

Mistä tätä porukkaa riittää, joka häpesi konservatiiviperkeleitään ja pierunhajuisia täkkejään yhtä vähän kuin uusia seinästärepäistyjä edustajiaan, joita he äänestivät eduskuntaan.

Muistatteko? Yhtäkkiä kaikki se, mitä meille oli opetettu kauniista käytöksestä ja suvaitsevaisuudesta olikin kortilla tai se oli tyystin kadonnut. Joskus oli aika, jolloin kansanedustajien piti olla hyväkäytöksisiä, kunniallisia, kunnollisia ja mieluusti vielä koulutettujakin, mutta nyt kaikki oli toisin: Hurraa vaan, Suomi nousuun vihalla, rasismilla ja kikkelikuvilla!

Ja ne kulkivat tavallisen suomalaisen valepuvussa. Tavallisia suomalaisia he olivatkin, heissä oli vain se ruma, itsekäs, vieraista elämäntavoista ja muusta maailmasta piittaamaton ja ymmärtämätön karvapallero noussut pintaan. Että vitut ulkomaailmalle...onko se muka meidän vika, kun maailman tukka on tulessa? Vaikka maapallo oli liikahtanut sijoiltaan kansojen pakkautuessa toistensa syliin, sotia ja kuolemaa pakoon, mitä se meitä liikutti. RAJAT KIINNE!

Kalmari kertoo, miten sattumanperinnön kautta vapaaherrana elelevä Kaius saa vahingossa käsiinsä oikeistopopulistisen Popula-puolueen puheenjohtajan Jukka Kalmarin nuoruuden päiväkirjan. Löytö ei ole yhdentekevä, sillä se sisältää materiaalia, joka julkitullessaan tuhoaisi ainakin Kalmarin sekä varmasti langettaisi ison varjon koko puolueen ylle. Kaius ei ole yhtään pöyhkeä, hän suorastaan häpeää omaisuuttaan ja on muutenkin tarinan herkullisin hahmo sekä myös yhteiskunnallisesti oikeudentajuinen. Hänelle tulee heti mieleen, että Kalmarista täytyy kirjoittaa kirja. Kansan pitää saada tietää, mikä kiihottajarasisti on miehiään, mitä kauheaa hän on tehnyt. Tältä tiimoin Kaius ottaa yhteyttä ex-vaimoonsa Katjaan, joka on vuorotteluvapaalla johtavasta asemasta sosiaali- ja terveysalan hallinnosta. Katja on heti valmis, vaikka onkin uudessa liitossa Artonsa kanssa. Hän kuitenkin katsoo parhaaksi salata uudelta puolisoltaan, mihin aikoo vuorotteluvapaansa exänsä kanssa käyttää. Tarinasta tulee tosi vetävä ja uskottava, kun he pyytävät kirjan kirjoittajaksi kunnianhimoisen toimittajan Marken.

Pirjo Hassinen on kirjoittanut sydämellään asiasta, joka häntä vaivaa: Vihasta! Seura-lehden no 33 haastatelussa Hassinen myöntää:

”Minäkin olen sairastunut vihaan. Liian iso osa maailmastani täyttyy sillä, että olen jatkuvasti huolestunut oikeistopopulismin arkipäiväistymisestä.”

Hassinen pitää Kalmaria edeltänyttä sisarkirjaa Populaa tähän hetkeen jo liian kesynä. Todelliset tapahtumat ovat aikaa sitten ajaneet ohi. Pahin on tapahtunut, joten Kalmari osuu nyt just tämän hetken hermoon. Minä ainakin odotan Kalmarille jatkoa!

Kalmari on kokeneen kirjailijan vetävää tekstiä. Aihe on rankka ja ajankohtainen,  mutta hahmoissa on jotain sellaista, että melkein nauroin...tosin kyynelten läpi. Kaius vaan on niin hyvä tyyppi ja varsin suuri persoona. Hänessä on salattua vetovoimaa ja hänen oikeudenjanonsa on vilpittömästi ehtymätön.

Taidan olla jo muutamaa kirjaa tarjonnut F-ehdokkaaksi, mutta laitanpa vielä Kalmarinkin mukaan. Tässä kirja, joka kaikkien pitäisi lukea! Hassisen teos paljastaa, miten englannin kielen käsite ”decent”, siivo ja arvostava ja toiset huomioon ottava on kadonnut meiltä...

se on kadonnut ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Oikeistopopulismi ratsastaa sillä; se on yksi selitys, ja iso selitys! Mutta tämä ahdistava ilmapiiri on kaikkialla, meiltäkin ja minulta, on kadonnut ”decency”.

Pirjo Hassisen Kalmari tekee rohkeasti kunniaa Mika Waltarin runolle Lokakuu 1941:

miksi taistelimme:

Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.


*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Jonna/Kirjakaapin kummitus