Juhannuksen jälkihehkua

Juhannus 2017 jää muistiin paitsi elämäni sateisimpana myös hauskimpana aikuisiällä. Nuoret koirineen viipyivät viisi päivää ja niihin päiviin mahtui monenlaista...

Lumimies ja vävypoika Sami korjasivat huonosti vetävän takan kuntoon. Sitä kesti osa aatosta ja melu oli hirmuinen. Me tytöt viihdyttiin kera koiruuksien ulkona nauttimassa tyttöjutuista ja kuohuvasta.

Sitten miehet grillasivat sekä täytetyt herkkusienet että

grillipihvit ja marinoidut veneperunat. Tomaattisalsan sentään tein minä:) Herkkusienet muuten tekivät nuoret, joten osallistuivat hyvin remonttiin, aaton ruokailuun ja vielä myöhempiinkin juttuihin. Aika hyvin mentiin juhannusruokia tahtiin.

Miehet eivät oikein tykkää, että aletaan kuvata ruokia, koska ne jäähtyvät. Kiireimmän kaupalla sain kuvattua yhden herkkusienisatsin. Erittäin hyviä minusta olivat mustapippurijuustolla täytetyt. Sadekuuron takia liinatkin vaihtuivat tiheään, mutta sisupusseina olimme kaikki ateriat ulkoruokinnassa paitsi sitä, kun kokeilimme miten takassa nyt paistuvat makkarat parinkymmenen vuoden jälkeen. Hyvin paistuivat ja maistuivat.

Oravat yläterassin toisessa päässä ja me toisessa. Hieman Dina ja Taika niitä hämmensivät, mutta nopeasti tottuivat. Huomatkaa, miten köynnöshortensia nousee jälleen kukkimaan terassin seinien yli.

Sen lehtien suojassa uskaltaa Pikkupikkukin tulla pähkinöille.

Tässä kuvassa ovat mukana sekä pieni villakoira Dina että sheltti Taika, mutta just kun onnistuin kuvaamaan, Dina alkoi touhuta muuta, eikä näy kuvassa. No, koiruudet ovat tulossa meille elokuussa pitkälle lomalle, joten kuvataan silloin molemmat. Kuten kuvan oikeasta reunasta huomaatte, unelmani köynnöshortensiaan peittyvästä kivitalosta alkaa toteutua.

Apen ja vävyn hyvin ansaitut drinkit, joiden nimi voisi minusta olla Midnight Sun värin puolesta. Nuorten drinkkitarjoilu on oikeasti San Fransisco ja maistuu suvelle. Huomatkaa sateenvarjot ja kierrepillit:)

Äiti ja tytär♥

Koko poppoo! Lumimieskin saa pidellä selfiekeppiä....:)

Juhannuskukkakimppu omasta lehdosta. Kiitos sateiden syyreenitkin pistivät parastaan ikinä

Isabellansyreeni Holger, valkoinen, ympäröi molempia terassejamme ja

kalliolla kulleroita tulvillaan. Keltakurjenmiekat vasta aloittelevat.

Sami ja Taika...ihanat!

Tänä juhannuksena rankkasadekuuroista viis, sillä sauna oli lämmin koko ajan, ei tarvinnut kastella, sillä koko puutarha aivan ryöppysi kukkamerenä, kaikilla oli reipasta mieltä ulkoruokintaan, kun vietimme kotisaarellamme rentoa, lämminhenkistä mittumaaria. Tämä muistojen kirjaan...

kiitollisena
Leena Lumi 

Raili Mikkanen: Hilja Yksi maailman ensimmäisistä

Samana vuonna 1899, toukokuun kahdeskymmenestoinen päivä vietettiin häitä. Hilja seisoi Jaakon rinnalla Helsingin pitäjän vanhassa kauniissa Pyhän Laurin kirkossa. He painoivat päänsä ottaakseen vastaan kirkkoherran siunauksen, nousivat ja kääntyivät kohti kirkkokansaa. He olivat nyt mies ja vaimo, eikä Hilja muistanut milloinkaan tunteneensa näin huikaisevaa onnea, ei liioin tällaista Jaakon tuomaa turvallisuuden tunnetta.

Raili Mikkasen teos Hilja Yksi maailman ensimmäisistä (Robustos 2017) kertoo Hilja Pärssisen elämästä tosiasiat kohdillaan, mutta kirjailijan vapaudella täydennettynä. Hilda Amanda Lindgren syntyi Halsualla 13.7.1876 pastori Karl Henrik Lindgrenin perheen kuopukseksi. Elettiin aikoja, jolloin naisilla ei ollut äänoikeutta, ei valtaa edes omaan omaisuutensa, sillä avioliitossa naisen omaisuuden hallinta oli miehen käsissä. Eikä tasa-arvosta muutenkaan tietoa, sillä äänioikeus meni yleisestikin tulojen ja vaurauden mukaan, voisi sanoa manttaalien mitalla. Niinpä tarmokasta, totista, kirjoittelevaa Hiljaa odotti haaste, johon hän tarttui aavistamatta osaakaan sen seurauksista. Mentyään avioliittoon Jakko Pärssisen kanssa, he lopulta siirtyivät opettajiksi Viipuriin, jossa Hiljan silmät avautuivat etenkin köyhien lasten ja naisten kohtalolle. Kuin huomaamatta etenkin Hiljaa liittyi erilaisiin seuroihin ja yhdistyksiin, joilla oli aatteellinen, vasemmistolainen tausta. Siinä missä Hilja vielä luuli liikkuvansa sosiaalidemokratiassa, hän olikin jo mukana jyrkemmissä seuroissa, joissa saatettiin kulisseissa suunnitella vallankumoustakin.

Mikkanen kuljettaa tarinaa Hilja ja Jaakko Pässisestä yhdessä sekä opettajina että yhdistysihmisinä Viipurissa ja sen jälkeen Venäjän vallankumouksen sekä Suomen sisällisodan kautta pakomatkalle rajan yli Venäjälle. Sitä ennen oli kuitenkin tapahtunut, että Suomeen oli saatu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Hilja oli myös yksi yhdeksästätoista maailman ensimmäisistä kansanedustajista vuonna 1907! Yhdeksän valituista naisista oli sosiaalidemokraatteja. Hiljan intohimoksi tuli lasten- ja naistensuojelu, mutta lähinnä koulutuksellisesti, jota kautta sitten pääsisivät kiinni parempaan elämään. Mikään kovin moderni naisasialiikkeen ajaja pastorin tytär ei ollut, sillä tämä lapseton nainen ei hyväksynyt vapaata rakkautta ja torjui syntyvyyden säännöstelyn, jonka varsinkaan ei voida katsoa ajaneen naisten etua. Sitten syttyi sisällissota, joka valkoisten lähestyessä Viipuria ajoi pariskunnan pakomatkalle läpi Venäjän, josta oli tarkoitus uusilla passeilla päästä pakoon vaikka Yhdysvaltoihin. Jekaterinburgissa Pärssiset yrittivät kurkkia korkean lauta-aidan takana olevaa taloa, jossa Nikolai II:n perheineen odotti kammottavaa kohtaloaan. Mitään myötätuntoa Hilja ei tuntenut tsaariparia kohtaan, vain lapsia hän sääli. Lopulta kun kaikki reitit näyttävät suljetuilta Pärssiset päättävät palata Suomeen – ja saada tuomionsa. Hiljalle lankesi elinkautinen syyttäjän vaatiman kuolemantuomion sijasta. Syyte oli valtiopetos. Yllättäen Hilja kuuli Jaakon tuomion olevan vain avunanto valtiopetokseen eli kahdeksan vuotta.

Jaakko oli oikeudessa puolustautunut sanomalla, että oli vain seurannut vaimoaan.

Minkälainen on mies, joka pelastaakseen nahkansa hiipii naisen selän taakse, syyttää kaikesta vaimoa?

Hiljan tarina kulkee vilkkaassa agitsioonissa, sen seurauksissa niin hyvässä kuin pahassa ja tietysti eduskuntatyössä, mutta vierellä kulkevat sairaalalukujen pitkät tunnit Hiljan sairastuessa vakavasti. Sairaalan hiljaisuudessa pontevuus ei häiritse omien ajatusten kuulemista. Yhä uudelleen hän kertaa tapahtuneet asiat ja sairauden uusittua vieläkin syvemmin. Kilpailu on ohi, paljon on saavutettu, mutta myös menetetty.

Marras, marras, marras. Se hän oli. Kuollut maailmalta, kuollut sisältä, pimeää täynnä kuin tämä marraskuinen iltapäivä, jona hän käveli Hämeenlinnan naisvankilan portista sisään.

Raili Mikkanen on minusta suuresti tutkijamainen tietokirjailija, joten tämäkin teos sopisi hyvin vaikka koulujen lukemistoon. Monikaan nuori ei tajua mitään naisen asemasta ennen äänioikeutta, ei sitä, mitä sisällissota teki kansallemme, ei tunne niitä haavoja, jotka tuntuvat edelleen monissa suvuissa, kun veli kävi veljeä vastaan. Niitä haavoja parantelemme vieläkin. Hilja –teoksen tärkeys on sekä yleinen että yhtäläinen äänioikeus kuin siinä, että Hilja kuului maailman ensimmäisiin naiskansanedustajiin. Kirjan kiinnostavuus on Pärssisten pakomatka Venäjällä, kun ei tiedä, kummat ensin saavuttavat minkäkin paikkakunnan, valkoiset vai punaiset. Luvut Pietari, Moskova, Jekaterinburg, Sarapul...Ja Sarapulissa Hilja ja Jaakko jopa viipyivät. Paikoin odotin pakomatkalta enemmän pakahduttavuutta ja pelkoa, sillä kaikkihan oli mahdollista, mutta ilman mitään suuria tunteita ja paniikkeja pariskunta selvisi käsittämättömästä seikkailustaan. Kirjan lopussa kirjailija antaa Hilja Pärssisen elämästä vaikuttavan tiivistelmän aina Muistojen puutarhaan asti.

Suljetun uutimen takana miksi

lamppu niin himmeesti palaa?

 - Toisilleen tuli vierahiksi           

kaksi jotka sen salaa.

Himmeni lamppu, ja öljy kuivi,

uutta ei vuoda mistään.

Viety on torille morsiushuivi

kätköistä pyhäisistään.

Suljetun uutimen takana janoo

kuihtuen palsamin kukat.

Yöunen lohtua turhaan anoo

sammuneet ihmisrukat.

Palsamin kuollehet kukkaset putoo,

kellastuu joka lehti.

Hämärän lukki seittiä kutoo. -

Rakkaus kuolla jo ehti.

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

Kaunista, rentoa sydänsuven juhlaa kaikille tasapuolisesti!

Haluan nyt toivottaa teille mukavatunnelmaista sydänsuven juhlaa kauneimmalla, mikä nyt puutarhassani kukkii: Ruusut eivät ole vielä avautuneet eivätkä helmiorapihlajat.Tässä kuva viime vuodelta, kun Moskovan kaunotar oli jo kotiutunut omalle primadonnapaikalleen ja unohtanut sen vanhan ja varjoisan.

Lisäksi kuvia kahdelta sadepäivältä tältä viikolta. Vähän on eroja, mutta vaikka kukkia on nyt enemmän kuin ikinä, ei moskovattaren kokonaiskuva antanut samaa kuin luonnossa, joten valitsin nämä lähikuvat, joissa kukat kuin helmet...

vesipisaroissaan.

Vähän hauska...tuo terhakka aukeava 'helmi'.

Kuvaa suuremmaksi klikkaamalla näkyvät pisarat joita kukkaterttu kantaa. Siirrän kuvat Leena Lumin puutarhaan heti kun ehdin. Istun tässä naputtelemassa ylläni Marimekon Kevätleikki -esiliina ja keittiössä odottavat lohilaatikon ainekset kokkia. Jäin koiruuksien kanssa kun Lumimies ja nuoret lähtivät vieläkin kaupoille. Nyt safkaa laittamaan...

Ihanaista juhannuksen aikaa teille kaikille tasapuolisesti♥

Love 
Leena Lumi

Summerwine

Paratiisi

Rosanna

Bei Mir Du Schön

Atsalea - revontuliatsalea Northern Hi-lights

Kun aloitin atsaleoiden kanssa, ensimmäinen niistä oli oranssi revontuliatsalea. Sitten tapahtui kaikenlaista, milloin jänikset, milloin jotain muuta, mutta koska se oranssi ei sitten enää ikinä kukkinut upeasti parin suven jälkeen, ihastuin revontuliatsaleaan nimeltä Northern Hi-lights, jolla on myös kaunis ruskaväri ja kukissa tyylikäs tuoksu.

Tämä on kaunotar kukkii sisääntulon vasemmalla puolella. Kuvattu eilen sateessa.

Tällä siis ikää jo muutama vuosi ja samanlainen kasvaa pohjoispuolen japanilaisessa rinteessä. Siellä eivät kukat vielä näin auki, mutta siitä muistan erityisesti sen ruskavärin viime syksyltä. Kukkia siihenkin on tulossa.

Tätä onnistunutta kukkijaa vastapäätä ovat nyt sitten suokukat joiden ympärillä uudet puistoatsalea Illusiat, joista toinen on vuoden vanha, toinen tältä keväältä. Osan vanhemmasta pisti pupu poskeensa osin, sillä myöhästyimme verkotuksessa, osan saimme pelastettua, joten pääsen vertaamaan kukintaa, mutta kyllä tämä alkuperäinen ihastukseni vain tuntuu olevan se mun juttu. Tämä on jo pensasmuodoltaankin sitä, mitä odotan atsalealta. En olisi ottanut Illusiaa ollenkaan, mutta tarjolla ei ollut Northern Hi-Lightsia. Toki suon Illusialle mahdollisuuden eli ne kaksi sisääntulon toisella puolella saavat takuulla jänisvekot tänä vuonna ajoissa:)

Jos klikkaatte kuvaa suuremmaksi huomaatte, että mongolianvaahteroiden alla kukkivat vieläkin lemmikit, nyt mukaan on vain liittynyt puna-ailakkeja.

Tässä sama kuvattuna kalliolle päin. Pensaan takana näkyy tänä keväänä istutettu yhdestoista kartiovalkokuusi.

Innostuin atseloihin, kun tajusin miten paljon enemmän voisi olla kerroksellisuutta. Pidän näissä pikkupensaissa myös siitä, että ne tiputtavat talveksi lehtensä. Lannoitan kaksi kertaa suvessa rodo-ja havulannoitteella. Täällä voitte lukea atsaleaharrastukseni alkukuvioista.

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Tässä pohjoisrinteen Northern Hi-Lights ja takana kaksi varsin isoa kartivalkokuusta, joiden takana vielä alempana rinteessä kolmas.

Tässä japanilaisessa, pohjoisen puolen rinteessä atsalea on menestynyt yhtä hyvin kuin etupihalla, kukat vain tulivat myöhemmin.

No nyt sateisen juhannuksen jälkeen olla pohjoispäädyssäkin näin auki!

Ja tämä etupihan kiitollisin Northern Hi-lights on nyt myös jokaikinen kukka avoinna. Ihanaa! Huomasin muuten illalla sateen jälkeen kuvatessa, että Northernin tuoksu muistuttaa valkolehdokin öistä, viettelevää tuoksua...

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva:  Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea, sai korvata ne...

Atsalea japanilaisessa rinteessä kesäkuun 11. pnä. Viereen on tullut pari, mutta istutimme sen vasta syksyllä. Ei niin runsas kukinta kuin aiemmissa, mutta viime vuonna oravat menivät verkkojen yli, kun olimme poissa, ja söivät sekä etupihan että tämän atsalean nuput!

Tässä yksi etupihalta ja kaksi muuta ovat etupihan valaisimen ympärillä toisella puolella.

Kuvattu tänään 12.6.2021 sateen jälkeen.

Juhannusruokia!

Nuoret kera koiruuksien saapuvat jo huomenna, joten tänään sadepäivä meneekin sitten kaupoissa. Tein eilen ruokatarjoilulistaa eri päiville ja päätin, että aloitamme huomenna kevyesti ja raikkaasti illasta

melonisalaatilla, jonka oheen uunista tuoretta patonkia.

Torstaina valmistan lohilaatikkoa, johon olemme vähän liiankin tykästyneitä.

Aattona on miesväen toiveesta grillipihviä maustevoilla, valkosipulissa ja öljyssä marinoidut ja grillivuoassa valmistetut veneperunat, tomaattisalsaa

 tai capresea

 Nuoret valmistavat lisäksi oheen täytetyt herkkusienet.

Juhannuspäivänä on grillattua lohta, josta ohessa hiukan onneton kuva. Grillatun lohen oheen uuudet perunat ja

katkarapusalaatti tzatzikilla. Tämä voi kyllä vaihtua silliinkin....

Toinen juhannuspäivä mennään rennosti eli perunasalaatti uusista perunoista tzazikilla, kaupan punajuuripiparjuurisalaattia ja grillataan bratwursteja.

Jälkkäreinä ovat letut ja jäätelö

ja/tai tuoreet mansikat. Tietysti aina myös juustotarjotin!!!

Kasvissyöjälle tarjoaisin munakoisovuokaa. Kuva kertoo kaiken: Meidän piti ruokabloggaja Jaelin kanssa kuvata ruoka, mutta ehdimme syödä sen ennen kuvausta:) Se vain on niin hyvää!

Toinen kasvissyöjän vaihtoehto on kantarelli-pinaattifrittata, jos vain kantarelleja jo löytyy. Nyt sataa lupaavasti...

Kolmas vaihtoehto kalaa syöville kasvissyöjille on zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata. Kuva taitaakin olla Jaelin ottama...

Tässä ulkoruokintatila eli se paras paikka. Kuva on syyskuulta, joten nuo villiviinit eivät tietenkään ruskassa, mutta huopia saatamme säätiedotuksen mukaan tarvita. Jos sataa pahasti, siirrymme olkkariin ja jätämme oven auki, joten saamme kuin suven sisään, kuten juhannuksena kuuluukin.

Guten Appetit!

Ja nyt kaupoille...

Love Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

PS. Kyllä meidän ihanat nuoretkin osallistuvat muuhunkin kuin täytettyihin herkkusieniin. Luvassa on joka väliin karjalanpiirakoita munavoilla. En vain tajua, miksi minua vahditaan karjalanpiirakoiden kanssa...Jos nyt kerran elämässä maailman paras karjalanpiirakkamestari toi ne perunapiirakat kun olin ädillä hetken yksin ja vähän maistoin, sitten vielä vähän maistoin ja...Sitä perhe ei unohda ikinä:) Kollaasi jutusta Juhannuksen jälkihehkua

Suven herkuilla vaivattomasti ja kevyesti eli tästä voi jotain ottaa jo mukaan juhannuspöytään: Meille tulee rypäleiden sijaan mansikoita valkohomejuuston kanssa sekä countaloupemelonia.

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä

Se tapahtui myöhemmin, ehkä syksyllä tai viimeistään talvella 1970; jälkeenpäin näen nämä kuukaudet yhtenä sumppuna, väistämättä, koska tapaamisemme olivat kerrasta toiseen niin samanlaisia. Mutta eräs muistikuva on jäänyt mieleeni: makaan hereillä myöhään yöllä tai aikaisin aamulla, kun olemme rakastelleet itsemme läkähdyksiin, Carlan pää lepää tukevasti käsivarrellani, pulut ja lepakot hyrisevät hiljaa seinän toisella puolella, ikkunan takana sataa lunta, Carla nukkuu uupuneena ja turvassa, kielenkärki suupielessään, ja ensimmäistä kertaa minut valtaa...tyhjyys?

Håkan Nesserin trilleri Taivas Lontoon yllä (Himmel över London, Tammi 2017, suomennos Aleksi Milonoff) tarjoaa meille kiinnostavan tähystyspaikan kuolemansairaan Leonard Vermin sieluun sekä perhe-elämään. Leonard itse tietää kuolevansa tasan kahden viikon kuluttua, mutta sitä eivät tiedä muut. Ei etenkään vaimo Maud, joka haluaa vielä kannatella rakkauden haperaa kulissia pariskunnan yllä, kun Vermin on jo valmis paljastamaan kaikki kortit. Sitä varten hänen on kuitenkin päästävä nuoruutensa Lontooseen, varattava ravintolapöytä kuudelle muodollisena syynä hänen 70-vuotisjuhlansa. Samanaikaisesti Lontoota piinaa sarjamurhaaja, joka jättää murhatulle kuolinhetkeen pysähtyneen kellon ranteeseen. Tapausta kutsutaan mediassa nimellä The Watch Killer. Ja kaiken yllä lepää Lontoon puuronvärinen taivas.

Luettuani yli viisisataasivuisen dekkarin, tajusin olevani kykenemätön vastaamaan edes kustantajan kirjan takakanteen esittämään kysymykseen: ”Entä miten Lontoota piinaava sarjamurhaaja liittyy kuvioon?” Materiaali on taidokas, mutta hyvin monimutkainen juonikuvio, jossa vähemmällä olisi ylletty niihin Nesserin laatudekkareihin, joista olen lukenut kaikki suomennetut. Tai olisi ylitetty jopa parhaimmat niistä, sillä Leonardin perheen asetelmat ovat psykologista herkkua: Rakkaudeton pari, tytär, jolla on pahoja pakkoneurooseja sekä kammottava salaisuus menneisyydessä sekä poika, joka on mistään piittaamaton, Leonardin jättimäistä omaisuutta kärkkyvä juoppo.

Ihan huippua on myös tarinan eteneminen yhden kirjan henkilön kirjoittamana: Hänen varassaan on siis tapahtuminen ja hänellä on tietty myös vakaa aikomus ohjailla tulevan kirjansa kulkua eli muut ovat kuin marionettinukkeja miehelle, joka ei ollut koskaan ollut naisen kanssa, jolla ei ollut lapsia, jonka poissaoloa tuskin kukaan edes huomaa yhtä vähän kuin läsnäoloa, miehelle, joka on päättänyt jättää jälkeensä vain romaanin.

...fiktiiviset hahmot ovat joka tapauksessa lunastaneet lippunsa ja nousseet junaan, tai vaikka lauttaan, ihan alkumatkasta, ja jokaisella heistä on oikeus päästä määränpäähänsä ja jäädä siellä kyydistä. Vastarannalla, päätepysäkillä tai missä tahansa; viimeisessä luvussa heidän pitää saada kerätä kamppeensa ja poistua, olisi väärin jättää heidät johonkin välitilaan roikkumaan.

Minun on tehtävä myös päätöksiä omasta roolistani teoksessa, mutta en silti usko, että mikään voisi mennä pahasti mönkään. Ei ainakaan mikään iso asia.

Näin kirjoittaa Lars Gustav Selén hämäten sekä lukijoita että itseään: Hän on mitä suurimmassa määrin osallinen kirjassaan ja tietenkin kirjan hahmot ovat fiktiivisiä, koska olemme tarussa Lontoon taivaan alla.

Kolmekymmentäkuusi vuotta sitten Leonard Vermin on ollut Lontoossa hyvin puuhakas ja kirjasta selviää, että hän on kuulunut muutaman muun kanssa Sturm und Drang lehden toimitukseen. Tässä vaiheessa kuvioon tulevat Prahan kevät ja väistämättä olemme kohta Tšekkoslovakiassa. Eräs nainen vaeltaa rautaesiripun väliä usein Lontooseen. Carla. Nainen, jota ei nähdä Leonardin juhlapöydässä. Sen sijaan Yhdysvalloista juhlaan on kutsuttu Milos Skrupka, joka on käynyt synnyinmaassaan Tšekkoslovakiassa vain kerran viettäen perheensä kanssa kymmenen päivää Prahassa ja Bratislavassa. Mitä ihmettä tämä mies tekee rikkaan Leonard Verminin juhlissa?

Nyt tulee se vaihe, jossa Lars Gustav jättää osan lukijoistaan välitilaan roikkumaan, sillä Carla, joka tuo kirjaan rakkautta, tuo myös agenttitarinaa. Tässä kirjassa on niin paljon runsautta, että se ei kaipaa monimutkaista agenttijuonta, jossa lukija yrittää pysyä kärryillä kuka teki ja mitä joskus kolmekymmentäkuusi vuotta sitten kylmän sodan aikana. Vähemmän olisi nyt ollut enemmän! Hellä tukistus Håkanille...

Kävimme Tšekkoslovakiassa myös kirjassa Yksinäiset (De ensamma), mutta vaikka siinäkin oli politiikkaa ja runsaasti kolmen pariskunnan ihmissuhdekuvioita, lukija selvisi kissa ja hiiri –leikissä paljon helpommin kuin tässä uusimmassa. Kirjoitin muuten Yksinäiset blogiini operaationi jälkeen 1.8.2016 kipulääkkeiden voimalla, mutta luin viime suvena kaikki Barbarotti- ja Van Veeteren –dekkarit. Niistä tuli minulle silta yli synkän virran.

Håkanille iso kiitos siitä, että Taivas Lontoon yllä pitää psykologisen linjansa eikä putoa mässäilemään julmuuksilla eikä poliisioperatiivisilla toimilla. Ja kuten vaikka kirjassa Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street), ripaus magiaa maustaa Nesserin uusintakin teosta, joten voimme hyvällä syyllä pohtia: Vakoilujuttu, rakkausjuttu vai jotain aivan muuta?

Leijaileva lumi, rauhalliset pulut ja lepakot, Carlan pää käsivarrellani ja hänen raskas unensa. Kaksi ketä tahansa ihmistä, eikö hän kerran sanonut niin? Ehkä tämä virus oli lopulta pelkkää kuvitelmaa? Miksi alati valppaissa aivoissamme muhii tällaisia kysymyksiä? Mitä hyötyä niistä on? Miksemme voisi vain tyytyä olemaan keitä tahansa?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Suvikirjasuosituksia 2017!

Ensi viikolla on jo juhannus, jota on tosi vaikea tajuta kylmän kevään takia. Nyt kaikki on kiritty takaisin ja ainakin täällä Suomen Tahitilla on saatu nauttia tai kärvistellä helteissä. Kuivuus on ollut käsittämätöntä, mutta viime yönä alkoi sataa, joten tänään on täydellinen lepopäivä kasteluista. On siis aika tarjota suvilukemissuosituksia. Ajattelin tiivistyksen olevan tyylikkäintä eli olisin tarjonnut vain kymmenen kirjaa, mutta mitä vielä: Ei siitä tullut mitään! Alla esittelen joitakin kirjoja linkittämättä kaikkia, joten klikatkaa kuvat suuremmiksi elleivät kirjan tiedot näy. Mukana on kolme, jotka vasta luvun alla, mutta luotan vaistooni. Lisäksi ihan kaikki eivät uutuuksia, vaan mukaan on päässyt mm. teos, jonka luen melkein joka suvi uudestaan.

Tässä ryhmässä Suomen suvi korkeimmillaan! Armas aika on suven herkkuja ja Talossa ja taivasalla suven viettoa sisällä ja puutarhassa sisustaen ja herkutellen. Johanna Lehtisen&Tanja Hakalan Järvien kesäkodit on oiva vieminen järvihuvilalle. Laiturilla puolestaan esittelee kesäkoteja merenrannalta ja sattumoisin pääsosin kotipitäjässäni Luvialla sijaitsevia. Aion valaa bensaa liekkeihin eli minulta Laiturilla lähtee nuorelle parille, joka suunnittelee merisaaren ostamista!

Monelle erityisesti dekkarit kuuluvat laiturilukemistoon. Tänä iltapäivänä nautin loppuun Håkan Nesserin Taivas Lontoon yllä, mutta suosittelen Håkanilta myös Barbarotti- sekä Van Veeteren -sarjoja. Petät vain kerran on ehdottomasti Cobenin tähän astisista parhain.

Voisin veikata, että tämä ryhmä sytyttää. Mitchardilta luen melkein joka kesä uudestaan Onnen mahdollisuus:) Rakkauden lait on luettu, mutta ei vielä blogattu. Aussikirjailijoissa on vain se jokin eli Moriartyltakin on ihan pakko suositella kahta.

Kuvassa keskellä viime vuonna paras lukemani käännöskirja eli Nora Webster. Muistakaa myös Riitta Jalosen Kirkkaus, joka oli vuonna 2016 lukemistani paras.

Tässä erityisen vahvan ja pitkän jälkimaun ryhmä.

Historiasta kiinnostuneet takuulla löytävät tästä sarjasta yllätystä. Diktaattorien naiset tarjosi aivan uutta näkökulmaa ja Josef Mengelen elämäkertaa on turha pelätä, sillä siinä ei mässäillä rikoksilla, vaan kirjasta muodostuu todellinen henkilökuva, joka ajoi minut tutkimaan hänen liittyviä ihmisiä laajemminkin sekä Saksaan että...Mengelen tekoja ei mikään sovita, mutta kirjaa luki osin kuin seikkailukertomusta, sillä miten ihmeessä hän kykeni livahtamaan amerikkalaisilta ja sitten kaikki ne oudot tapahtumat ja kohtaamiset Brasiliassa...

Hyvä vinkki löytää suvilukemista on suunnistaa lähikirjastoon. Sieltä voi löytyä vanhoja helmiä, joita ei enää muistakaan. Pirjo Rissanen muistetaan ja olisi ollut tässäkin mukana upeilla kansikuvillaan, mutta olen lukenut häntä niin, että taidan tehdä Rissasesta oman jutun jossain vaiheessa. Eevat Illoinen ja Joenpelto voivat yllättää. Carol Shieldsiä suosittelen aina ja miten olisi Lionel Shriver. Avioliittoromaaneista innostuneille annan kaksi vinkkiä Shriverin Kaksoisvirhe ja David Vannin Kylmä saari. Entäs sitten klassikkojen klassikko Emily Brontën Humiseva harju!

Humisen nyt syömään ja sitten kerrankin lukemista päivällä. Illalla tulee toinen osa tanskalaisen Perilliset -sarjan kolmannelta tuotantokaudelta. Täällä sarjasta intoilen.

Suvisunnuntain rauhaa! Ensimmäinen atsalea on auennut..

Love
Leena Lumi