Leena Lumin luetut 2018

Aika aloittaa kirjaamaan ylös 2018 luettuja, joista sitten vuoden lopulla näkee yhdestä jutusta, mihin on tultu. Tämän alkuvuoden yllätys on dekkarien lukuisuus, mutta niitä on myös tarjottu pyytämättä kiitettävästi. Ei sitä aina katalogeja selaava lukija tiedä, mikä kiinnostaisi ja mikä ei, etenkin jos tekijä on lukijalle ennestään tuntematon. Kiitän siis lämpimästi kustantajia siitä dekkariyllätyksestä joulukuulla, jolloin olin toipumassa alkukuun leikkauksestani: Dekkarit ovat lääkettä! Ja mikä ilo olikaan löytää Elly Griffithsin arkeologiaan liittyvät trillerit. Toisaalta jo tässä alla on muutakin ilahdutusta, mutta en halua pilata yllätyksiä, joten ssshhhh....

1.  Fiona Barton: Leski (The Widow, Bazar 2018, suomennos Pirkko Biström)

2.  Elly Griffiths: Risteyskohdat (The Crossing Places, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

3.  Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus 2018)

4.  Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun (Säg att du är min, Like 2018, suomennos Ida Takala ja Sirje Niitepöld)

5.  Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta, WSOY 2018, suomennos Helinä Kangas)

6.  Elly Griffiths: Januksen kivi (The Janus Stone, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

7.  Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja (Minerva 2018)

8.  Lina Bengtsdotter: Annabelle (Annabelle, Otava 2018, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

9.  Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women, Aula&Co 2017, suomennos Kristiina Drews)

10.  Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

11.  Pirkko Soininen: Ellen (WSOY 2018)

12.  A.J.Finn: Nainen ikkunassa (The Woman in the Window, Otava 2018, suomennos Jaakko Kankaanpää)

13.  Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia (Minerva 2018)

14.  Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa (ntamo 2018)

15.  Peter James: Täydellisyyden hinta (Perfect People, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro)

16.  L.M.Montgomery: Yrttitarha (The Garden of Spices, Minerva 2018, suomennos Saana Rusi)

17.  Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Det var vi, Otava 2018, suomennos Jaana Nikula)

18.  Anne Svärd: Vera (Vera, Otava 2017, suomennos Jaana Nikula)

19.  Minna Lindgren: Vihainen leski (Teos 2018)

20.  Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (My Name Is Lucy Barton, Tammi 2018, suomennos Kristiina Rikman)

21.  Marjo Vilkko: Vilpitön sydän (Kustantamo S&S 2018)

22.  Gerald Posner: Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat (Hitlers Children. Sons and Daughters of Third Reich Leaders, Minerva 2018, suomennos Niko Jääskeläinen)

23.  Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä (Fesche Lola, brave Liesel. Marlene Dietrich und ihre verleugnete Schwester, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro)

24.  Pierre Lemaitre: Verihäät (Robe de marié, Minerva Crime 2018, suomennos Kaila Holma)

25.  Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla Tarinoita Irlannin länsirannikolta (Reuna 2018)

26.  Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford, Tammi 2018, suomennos Aleksi Milonoff)

27.  Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit (Avain 2018)

28.  Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, Outi Menna)

29.  Aura Koivisto&Sirkku Linnea: Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin (Minerva 2018)

30.  Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa (Flickan med snö i håret, Tammi 2017, suomennos Maija Kauhanen)

31.  Luke Allnutt: Taivas on meidän (We Own The Sky, Otava 2018, suomennos Irmeli Ruuska)

32.  Agnés Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Les gens heureux lisent et boivent du café, Bazar 2018, suomennos Kirsi Tanner)

33.  Max Manner: Kadotettujen kahvila (Arktinen Banaani 2018)

34.  Camilla Grebe: Lemmikki (Husdjuret, Gummerus 2018, suomennos Sari Kumpulainen)

35.  Ninni Schulman: Poika joka ei itke (Pojken som slutade gråta, Tammi 2018, suomennos Terhi Vartia)

36.  Kristina Ohlsson: Sairaat sielut (Sjuka själar, WSOY 2018, suomennos Outi Menna)

37.  Immo Pekkarinen: Kuolleen meren kristallit (IamBooks 2018)

38.  Harlan Coben: Älä päästä irti (Don't Let Go, MinervaCrime 2018, suomennos Saana Rusi)

39.  Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla (Minerva 2018)

40.  Peter James: Kuolema sanelee ehdot (Dead if You Don't, MinervaCrime 2018, suomennos Maikki Soro)

41.  Philip Roth: Amerikkalainen pastoraali (American Pastoral, WSOY 1997 ja 2018, suomennos Kristiina Rikman)

42.  Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, Gummerus 2018, suomennos Maija Kauhanen)

43.  Taina Latvala: Venetsialaiset (Otava 2018)

44.  Tara Westover: Opintiellä (Educated, Tammi 2018, suomennos Tero Valkonen)

45.  Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018)

46.  Pierre Lemaitre: Tulen varjot (Coulueurs de l´incendie, Minerva 2018, suomennosSusanna Hirvikorpi)

47.  Ilona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat (Docendo 2018)

48.  Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, WSOY 2018, suomennos Helinä Kangas)

49.  Krista Launonen: Ofelian suru (Avain 2018)

50.  Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla Siivoojan käsikirja 2 (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin, Aula&co, suomennos Kristiina Drews)

51.  Kate Quinn: Koodinimi Alice (The Alice Network, HarperCollins, suomennos Päivi Paju)

52.  Peter Ames Carlin: Paul Simon Elämäkerta (Homeward Bound: The life of Paul Simon, Minerva 2018, suomennos Jere Saarainen)

53.  Noora Vallinkoski: Perno Mega City (Atena 2018)

54.  Hjorth&Rosenfedlt: Korkeampi oikeus (En högre rättvisa, Otava 2018, suomennos Taina Rönkkö)

55.  Jeannette Walls: Lasilinna (The Glass Castle, Bazar 2014, suomennos Raija Rintamäki)

56.  Michelle Obama: Minun tarinani (Becoming, Otava 2018, suomennos Ilkka Rekiaro)

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä  (suom. Kaijamari Sivill)

intohimolla kirjoista
Leena Lumi

Kynttilöitä, kukkia, ihana takka...Oi keltainen kuu...maaliskuu!

Keski-Suomessa ihana talvi jatkuu, joten vielä ei käy toteen 'maaliskuu maata näyttää.' Sen sijaan kynttilät vaihtuvat keltaisiin, oransseihin ja jopa limeen ja kukkakaupoissa käydään ahkeraan. Muratteja ja ihmepensaita vielä kuukausi sitten parhaan ystävän kanssa, mutta nyt on keltainen huonevehka kova sana.

Bessun kanssa vietettiin tyttöpäivää ja sovittiin, että illalla kumpikin kuvaa vehkansa viis stailauksesta. Bessulla keltaista rulettaa tyyny, matto, kynttilä ja huonevehka. Sininen tapetti rakastaa keltaista!

Onneksi meidän sininen Suomi -soffa ei olekaan vielä vaihtunut suuren kulmasohvaan, sillä sinisen ja keltaisen liitto on 'match made in heaven.' Pentikin Omenankukka -kuosia vain rakastan niin, että jäi Amaryllis-tyynyt ottamatta jouluna esille:)

Vehkan alla pöytä, jonka löysimme osissa äidin roskalavalta ja sitten tehtiin vähän hommia: Nyt siitä voi peilata itsensä (kolmas kuva). Venetsia -maalaus tukee vanhaa sohvaa.

Ystäväni oli löytänyt tällaisia kivannäköisiä pallokynttilöitä Multialta ja minä heti illalla googlaamaan...

Kuvakaappaus on paikasta, josta löytyy upeita kynttilöitä eli Kalevantuli Tuotantotilat ja myymälä löytyvät Multialta. Kuvassa pitsikoristeisia pääsiäiskynttilöitä väreissä valkoinen, keltainen ja lime.

Puttipajasta vuonna Koivu ja tähti ostetut Pajunkissakynttilät, joita raaskin polttaa joka vuosi vain hitusen. Muita keltaisia kyllä sytytetään niidenkin edestä.

Vähän aikaa sitten olimme takkatulilla ja taas tänään. Talvi jatkuu vielä...Mitenkään en malta olla esittelemättä tätä netistä kaappaamani kuvaa, jossa takan edessä on tuo matala, taottu 'aita'. Sellainen laitetaan tilaukseen♥

Nyt on keltainen kuu...mikset sä jo tuu? Maaliskuu on tässä ja nyt. Tartutaan hetkeen. Hengähdetään syvään ja nautitaan kukin tavoillamme. Kaikille tasapuolisesti omannäköistään viikonloppua♥

Love
Leena Lumi

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa, kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä, mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Peter James: Täydellisyyden hinta

Teemmekö me oikein?

Tätä hän pohtinut tuhat kertaa. Ja joutuu pohtimaan vielä vuosikaudet. Nyt hän ei enää voi muuta kuin vakuutta Naomille ja itselleen, että he tekevät oikein. Sen pituinen se. He tekevät oikein.

Ehdottomasti

Peter Jamesin trilleri Täydellisyyden hinta (Perfect People, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro) kertoo ruotsalaissyntyisestä  yliopistontutkija John Klaessonista sekä hänen brittiläisestä vaimostaan Naomista, joille suuri rakkaus lyö pöytään korteista mustimman: Lasten saamista ajatellen he olivat maailmassa juuri ne muutamat, jotka eivät olisi saaneet mennä yhteen ja lisääntyä. Kumpikin kantoi tietämättään harvinaista Dreyens-Schlemmerin geenivirhettä, joka johti heidän Halley poikansa kuolemaan jo neljävuotiaana. Tragedia vei pariskunnan terapiaan ja ajoi lopulta ottamaan yhteyttä tohtoriin, jonka laiva pysytteli Yhdysvaltojen vesialueen ulkopuolella syystä, että tohtori Leo Dettoren oli lakia rikkoen erikoistunut karsimaan jo hedelmöitysvaiheessa pois vialliset alkiot. Hän siis saattoi estää tiettyjen perinnöllisten sairauksien ja jopa muiden geneettisen sairauksien siirtymisen toivottuun lapseen. Mihin muuhun hän kykeni, sitä eivät kaivanneet Halleyn menettäneet vanhemmat, mutta se muu olikin tohtori Dettoren intohimo eli häntä kiinnosti eugeniikka. Pariskuntamme ei halunnut mitään rodunjalostusta vaikka heille sitä esiteltiin kuin huippumyymälän parhaita tuotteita, he halusivat vain terveen pojan. Kelluvalla klinikalla aloiteaan viikkojen hoidot, jotka tarkoittavat etenkin Naomille yli toistakymmentä ruisketta päivässä ja heidän taloudelleen 400 000 dollarin menoerää. Viime mainitusta he selviävät vain pankkilainan ja perheen avustamina.

Mikään ei tietenkään mene, kuten oli unelmoitu. Jossain kohdin näiden kahden tavallisen ihmisen putoamista tulevaan, koin jopa lukevani Ian McEwania, jolla on maaginen kyky tuoda kauhu heille, joilla oli vain haave jostain normaalista, jostain sallitusta, jostain, joka antaisi arkionnen säilyä ja kantaa. Näin ei tietenkään käynyt ja unelmasta kehkeytyy rankka vyyhti, jossa vanhemmat ovat hetki hetkeltä vaarallisemmassa tilanteessa kuin koskaan elämässään. Naomi, joka on päivät kotona lasten kanssa alkaa olla kiitos tohtori Dettoren omavaltaisuuden, kotona tosi lujilla, joten hän viis veisaa:

”Tee minullekin drinkki”, Naomi sanoi. ”Oikein tuhti.”

John katsoi häntä ihmeissään. ”Siinä kirjassa alkoholista ja imetyksestä sanotaan kyllä, että sitä menee maitoon...”

Naomin kiivas vastaus pelästytti Johnin. Naomi sieppasi toiseen käteensä Absolut Vodkan ja toiseen vermuttipullon ja heristi niitä kuin mailoja, päästäen kaiken tukahduttamansa raivon valloilleen: 

”Minä en piittaa paskan vertaa. En välitä kärpäsen paskan vertaa, mitä niissä kirjoissa ja niillä nettisivuilla käsketään tehdä, että lapsesta tulee fiksumpi. Hanki elämä, senkin säälittävä mies ja samalla voisit hankkia jonkinlaisen elämän vaimollesikin.”

Naomi olisi varmasti välittänyt paljonkin enemmän, jos olisi nähnyt tulevaisuuteen, mutta toisinaan hän herää nähden unia Halleysta leikkimässä pihalla jonain täydellisenä päivänä, vaikkakin tietäen, että heidän pojallaan oli alle vuosi elinaikaa. Hän olisi vähät välittänyt hiipivistä kasvorypyistään, vuosien painosta sekä kuvitelmasta, jossa

Luke ja Phoebe työntävät sinua rullatuolissa merenrannalla. Ja sinä istut viltti polvilla, valkoinen tukka hapsottaen ja...

Tämä Peter James –trilleri ei ole Roy Grace -sarjaa, vaan itsenäinen jännitysromaani. Aihe  on todellakin kiinnostava ja pelottava, sillä tämähän vie meidät Kolmannen valtakunnan rodunjalostukseen. Mikäli aihe kiinnostaa, lue ihmeessä Tapio Tammisen tietokirja Kansankodin pimeämpi puoli. Göringin kerrotaan jopa tuoneen eugeniikan matkatuliaisina Hitlerille...Niin tai näin, Ruotsin eugeniikka avaa tietä Täydellisyyden hinnan fiktiviselle tarinallekin. Minua kiinnostaa! Haluan myös kertoa, että Naomin ja Johnin tapaus ei ole vailla todellisuuspohjaa eli tämä on mahdollista tapahtua. Tiedän pariskunnan, joille oli sanottu heidän olevan maailmassa juuri niiden sadan joukossa, jotka eivät olisi koskaan saaneet kohdata toisiaan (lue:lisääntyä yhdessä). Sairaus tosin oli eri kuin tässä tarinassa, mutta yhtä harvinainen.

Peter James on valtavan tuottelias kirjailija, käsikirjoittaja ja yksi maailman arvostetuimmista dekkaristeista. Häntä on myyty ja käännetty suunnattomasti. Minulle Peter on parhaimmillaan kun hän vähentää poliisioperointia ja tuo mukaan psykologista syvyyttä. Näitä kaikkia olen hänen myötään kokenut.  Täydellisyyden hinnassa James on kuin kotikentällään eli tällainen inhimillisestä tarpeesta karannut kauhunäytelmä on niin häntä. Psyloginen syvyyskin notkahtaa vain eräässä actionissa, jossa kovia kärsineen pariskunnan tunteiden olisi pitänyt loistaa ylinnä:

Naomin päiväkirja

Tänään toivoin monta kertaa, että kuolisin. Tältä samalta tuntui, kun Halleyn voimat alkoivat hiipua. Silloin olisin mielelläni vain nostanut ankkurin ja lipunut kuolemaan hänen kanssaan.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin

****'

Dekkarit Leena Lumissa

Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa

...isoäidin nauru helisi/ hän vastaili lintujen huutoihin/lauloi sylissä lepääville pilville..../ ja nyrkissä silvottu perhonen

sille

jolta salattiin auringonnousu

sille joka liversi lentäessään hämärään

Leena Kellosalon toinen runoteos Hevosenpääsumussa (ntamo 2018) vaeltaa tähtipoluilla, sairaalan käytävillä, puutarhan mullanhajuissa, horjahtaa Vihnuksen rotkoon, nousee mustalaisleirin kanssa taivaaseen, kiitää Tammelan luistinradalla Metro-tyttöjen tahtiin juuri kun äiti lukee Simone de Beauvoiria, Lux –saippua on tukkinut putket ja isoisä kiroaa: Hanat kiinni perkele!

Kellosalo kirjoittaa hevosenpääsumuun, hän kirjoittaa tähtiin. Varmaan paljon omaelettyä kerää tapahtumat Kassiopeiaan, Bereniken hiuksiin, Harppiin ja Universumin etuvartioon. Bereniken hiukset, ei edes Harpin himmeä tähdistö, estä proosaa, sillä Viita vaeltaa sekavana ja surullisena joukossa ja viinaakin meni. Kaimani kirjoittaa tähtiin samalla kun hän muistelee:

Jonain juhannuksena löysin hänet sammuneena sotilasreppu selässä vodkapullon tyhjennettyään. Hän ei koskaan päässyt eroon sodasta. Suuri osa olisi tarvinnut terapiaa. Kahta lukuunottamatta katumme veteraanit olivat särkyneitä perhosia, kuten Lauri Viita, äidin ystävä, joka herkkänä runoilijana oli täydellisen järkkynyt sodasta. Tuskin skitsofrenia olisi puhjennutkaan ilman sotaa. Viita kävi ystävänsä Tauno Kaarnan luona kadullamme. Aina, kun äiti oli pihassa, hän jäi tuntikausiksi keskustelemaan kirjallisuudesta. Kuuntelin pikkutyttönä heidän puheitaan joskus sivusta. Äiti pystyi iloisena ja myönteisenä karjalaisena auttamaan Viitaa. (LK)

Äiti oli himolukija, hän luki pestessään pikkupyykkiä, tiskatessaan ja syödessään. Joka paikka oli täynnä kirjoja, jopa ruoka- ja astiakaappien ylimmät hyllyt. Hän kirjoitteli kirjailijoille kommentteja kirjoista ja sai pitkiä vastauksia esim. Tito Collianderilta. Hän lähetti ihailemalleen Albert Schweitzerille tekemänsä lumisen grafiikan meidän keittiön ikkunasta. Shweitzerin sihteeri vastasi saksaksi (äiti ehti Viipurissa opiskella pari vuotta saksaa), että Albert kuuman väsyneen työpäivän jälkeen virkistyy äidin kuvasta, jossa lunta. A oli pyytänyt, että kuva ripustetaan ruokailuhuoneeseen häntä vastapäätä. (LK)

Rintamamiestalot sijaitsivat Vihnusvuorella, jossa kaikki kasvoivat kuin yhtenä perheenä, lapsia oli paljon. Ajan henki oli rakentaa ja unohtaa, mutta vain harvat pystyivät unohtamaan ja yksi heistä oli kaimani isä, jolle sodassa tapahtui...

Rintamiestalon piirongin oikeassa ylälaatikossa

on puolueen jäsenkirja, sotilaspassi

lasten ensimmäisiä kiharoita

ja nalli pahan päivän varalle...

Kerran vuodessa tulevat puolueen miehet ja

salamyhkäiset jäsenmaksut

isoisä hakee kukkaron mustan takin povitaskusta ja pioni lemuaa aaltomaljakossa...

Isoisä päättää että tämä on viimeinen jäsenmaksu.

Leena Kellosalon esikoisrunoteos Leonardo sai siivet oli minulle nerudan kieltä, sitä omaa hengitystäni, jota hönkäilen vielä tähdistäkin. Leenan Hevosenpääsumussa on tiivistynyttä ja koettua elämää, isoisän ja isoäidin kokemuksia, muidenkin, myös omien vanhempieni. Karjalaisjuurinen äiti, kuin uni arjen keskellä, kaikki tuli hoidettua ja ruokottua: lapset, työ, puutarha, vahingoittuneet perhoset, kirjat, kirjeet, sukulaiset ja lapsikin monta kuukautta sairaalassa ja toinen otettiin pois:

Äiti piirtää kaukoputkella veljelle tähtitaivaan kartan

avaruuden ja ikuisuuden

kylmän maailman

jolle lapsensa luovuttaa

ja harppi kaivaa syvän reiän taivaan kämmenelle

Äiti puhaltaa kaukoputken linssin umpeen

Harppi?! Juu, se on sekin jolla piirretään ympyröitä ja mitataan säteitä, mutta se on myös himmeä tähdistö. Leena Kellosalo on taiteellinen monilahjakkuus: näyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja sekä palkittu äänikirjojen lukija. Minulle hän on runoilija ja kaima, jotka molemmat kannamme hiusjuurissamme karjalaisuutta, kaikkea sitä ylitsevirtaavaa, josta Leenan tämäkin kokoelma on syntynyt. Leena Kellosalon juuret myös Tampereella ja Nokialla, siksi tänään luin kokoelman ääneen Nokialta kotoisin olevalle Lumimiehelle ja hän kovasti innostui paikannimistä ja varmaan myös siitä kun Porin juna vihelsi, kuun kulma oikea ja Vihnusjärvi laskostuu kauniisti.

Upea, upea teos täynnä tähtitomua. Jossain musta aukko, meripihkakuut ja korallit ja taivaalla isoäiti lentämässä kuumailmapallolla Viipurista Tampereelle valkoisen pitsihuivin liehuessa kuin Isadora Duncanilla...

sano minulle milloin juna lähti

unesta päivää päin

Puhalsihan isoäiti perhoset ehyiksi?

*****

Hevosenpääsumussa kansi on niin upea, että...Tässä Juha Tammenpään Taikamatto kokonaisuudessaan.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Maaliskuun kolmantena Kissanviiksissä herkutellen!

Tänään oli kohtaamisemme vuosipäivä. Sitä juhlistamme aina, sillä kohtaaminen on tärkeämpää meistä kuin mikään muu: Ilman kohtaamista ei olisi sitä muuta. Päätimme lähteä liikkeelle riskillä eli emme varanneet pöytää Kissanviiksistä etukäteen vaikka täällä on menossa hiihtolomaviikko. Olimme ajoissa liikkeellä ja kun saavuimme edessämme oli ryhmä, jonka oli lähdettävä tilan puutteen takia muualle. Löytyi vain kahden hengen pöytä eikä se ollut 'meidän pöytämme', mutta pääasia että pääsimme syömään sinne mihin nyt halusimme. Alkudrinkkinä aina gintonic ja nyt löytyi jo täältäkin Napueta, suomalaista giniä, joka on maailmanvoittaja.

Koska kotona punaisen lihan syönti on puolittunut, nautimme poroa, joka on saanut elää vapaan elämän. Kuvassa poroa karpalo-riistakastikkeella ja sieni-perunagratiinia.

Maaliskuussa vuosi sitten myös poroa, mutta palsternakkapyreen, mustikoiden ja sinihomejuustoperunan kera. Viime vuoden kuva parempi, mutta syy voi olla siinäkin, että nyt sijaintimme ihan eri ja ravintola oli viimeistä pöytää myöten aivan täpötäysi. Se on kiva asia, että kauppa käy, mutta Kissanviiksien yksi viehättävä erityispiirre on ollut sama kuin Pöllöwaarissa eli molemmissa keskustelevia pariskuntia ja vähän rauhallisempaa. Introvertti kun olen, niin se vaikuttaa paljon myös ravintolavalintoihimme, mutta hyvä palvelu ja erinomainen ruoka ovat kyllä kaikkein tärkeimmät asiat. Molemmissa ne niin kohdillaan, että ei sanotuksi saa. Kissanviiksillä on Jyväskylässä jo puolivuosisatainen historiansa. se on kodikas miljööltään ja kuuluisa lankkupihvistään. Kummassakin myös henkilökunta on erittäin ystävällistä ja muutostoiveet aterioihin otetaan aina hyvin vastaan.

Ylläni nyt sitten se Peter Hahn -neule, johon viittasin jutussa Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia. Olen tyytyväinen ja rrrrakastan kashmiria♥

3.3.2018 kolmekymmentäneljävuotta: me♥

rakkausterveisin
Leena&Reima

Windmills of Your Mind

Rakkautta ensisilmäyksellä

He ovat molemmat vakuuttuneita
että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
joissa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
           -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
           -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan 
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen 
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen,
matkalaukut vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia

Onnen lupauksia on rakastetun, kiihkeän ja ajattoman runoilijan Katri Valan runoilla sekä Sinikka Hautamäen herkillä, unenomaisilla kuvilla varustettu kirja sinulle, minulle, hänelle...Kustantaja on Minerva (2018), jota saamme kiittää monista vastaavista, suloisista kuvan ja runon liitoista. Jostain syystä sain aikanaan päähäni yhdistää nämä kirjaset saman otsikon alle Kun Suru on suurin, Kerron sinulle ystävyydestä, Kerron sinulle rakkaudesta ja Kerron sinulla unelmista. Nämähän ovat vertaistukea iloon, suruun, kauniiseen melankoliaan, monenlaista myötäelämiseen. Ihastuttavia vain itse itsenänsä: Ota minut sydämeesi. Lukijamenestys on ollut huikea eikä syyttä! Viimeksi saimme lukea Onnen kultaa, jossa Suomen kansan sydänten runoilija Eino Leinon runoja Sinikka Hautamäen kuvilla, nyt aikaansa edellä ollut kiihkeä tulenkantaja Katri Vala, jonka Kootut runot luen aina uudestaan ja uudestaan...On runo Katrilta, joka aina uudestaan ja uudestaan, yhtä uudestaan sataa lumipisaroita: Lumipisara:

Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.

Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.

Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua, 
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.

Mikä tähtipolku kaihoon! Kuka ei olisi tätä kokenut? Kuka ei muistaisi? Ensisuudelmat lumisateessa, silmien lammet joihin hukuttiin...

Valan runosta Kukkiva maa tuli minulle enemmän, kun ystäväni ja Rainer Maria Rilken suomentaja Eve Rehn (ent. Kuismin) menehtyi pitkällisen sairauden uuvuttamana 28.12.2010. Vaikka hän ehti viettää meillä vain yhden viikonlopun, hän jäi minuun. Evestä tuli unisisareni, Eve Unikko kuin isosisko. Pidimme yhteyttä loppuun asti pitkissä viesteissä ja pitkissä puheluissa. Luimme toisiamme suorastaan mystisesti: Yllätyimme toisistamme ja kaikki alkoi...Hyvissä ajoin ennen lähtöään tähtipoluille, hän laittoi facebookinsa seinälle pysyvästi Kukkivan maan viimeisen säkeistön:

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus 
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus!
Suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Sininen puutarha

Miksi sinun tuliset ja ylpeät silmäsi
katsovat minua niin outoina ja hiljaisina
kuin villien eläinten silmät
auringon värisevää nousua?
Olen kylpenyt juuri virrassa
ja kaulaani on takertunut
himmeänpunainen levä.
Aurinko vaeltaa kuin kultatukkainen soittaja
sinisessä puutarhassa,
ja jalkani ovat kuin nuoret kauriit.
Tanssinko sinulle tämän kukkivan puun alla?

Olen aina yhtä hämmentyneesti jännittynyt näistä rakastamieni runoilijoiden valinnoista kuin tietysti myös Hautamäen kuvituksista. Ja merkitseehän sekin, että mitä runoja on päässyt pieneen kirjaseen: Luen runoista niiden valitsijaa ja iloitsen, kun Valalta on valittu juuri näin!

Sininen ovi

Kun suljen silmäni,
kun olen surullinen ja yksin,
näen etäältä siintävän
sinun majasi sinisen oven,
oi kaukainen sisareni kuuman auringon alla.
Sinun sininen ovesi
on minulle tie kaikkeen,
mitä ei ole,
mikä vain uneksitaan.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Mitäs me linssiluteet!

Mieltäni on jo jonkin aikaa kaihertanut yksi asia ja nyt tiistaina aion siitä tirskahtaa. Lunan sisko Lulu, toffeekorva, saa olla aloituskuvana, ja Luna harkitsevampana katsoo taustalta, että 'mitä tuo sisko taas touhottaa!' Kuva Jyrki Äikäs.

Anna -lehdessä numero 7 oli Jyrki Lehtolan erinomainen kolumni Sata kuvaa minusta, ole hyvä, jossa ruodittiin aikamme suorastaan maanista tapaa alituiseen selfiekuvukseen. En ole nyt asian puolesta enkä vastaan, vain ihmettelen. Tulevaisuuden tutkijoilla on paljonkin ihmeteltävää ajassamme, jossa kuva kuvan jälkeen näkyy kasvoja, vaikka ollaan lomamatkalla mitä kiinnostavimmissa kohteissa. Ja voipa olla niinkin, että ollaan romanttisella lomalla ja toinen vain ottaa itsestään selfieitä, kun taas toinen kuvaisi jonkin paikkaan liittyvän kuvan ja muuten romantisoisi. Kun ennen kuului pus, pus, pus, nyt kuuluu kli-klik-klik...Jäähtyy siinä kuumempikin suhde tai sitten molemmilla on sama intohimo eli ollaankin selfiereissulla ja sen päälle kuvataan vielä jokaikinen ruokalaji. Sitten kaikki faceen ja kaadutaan upiuupuneina sänkyyn. Se siitä romantiikasta ja 'näin syntyy muistoja, kun kuvaillaan...'

Tietysti kuvia jaetaan myös Instagramiin etc. joten viehän se kaikki aikaa. Näin Jyrki Lehtola:

Kuten muukaan sosiaalinen media, Instagram ei tarjoa mahdollisuuksia rehellisyyteen. Siellä jaetuista kuvista voi tykätä, niitä voi kommentoida, mieluiten hymiöin, ja niitä voi jakaa.

Instagramissa ei ole klikattavaa symbolia huomiolle 'olisi kiva kuva Grand Canyonista, mutta pääsi oli sen edessä."

Aikuisille on opetettu hillitty käytös, ymmärrys siitä, että oma itse ei ole maailman keskipiste ja että arvokkuus on positiivinen asia.

Mutta jotain on tapahtunut. Siellä me aikuiset tungemme itseämme esiin Instagramissa, uusissa vaatteissa, uusissa autoissa, kirjaa lukemassa, ravintolassa, urheilemassa, lapsi sylissä....klik-klik-klik.

Jonkun olisi korkea aika olla meistä ja narsismistamme huolissaan.

Kuten jo alussa sanoin, syytön en ole minäkään paitsi etten ota selfieitä, mutta julkaisen muiden itsestäni ottamia kuvia. Huomasin jo aikaa sitten, että vaikka olen kirjabloggaaja niin lukijat ovat innokkaita tutustumaan naiseen nimen takana, hänen elinpiiriinsä ja muuhun tekemiseensä. Monet, monet ateriat ovat jäähtyneet, kun ruoat on ensin kuvattu...Tämä on kyllä nyt mieheni pyynnöstä vähentynyt, mutta edelleenkään en lupaa, ettenkö voisi kuvata jonkun uuden ruoan ihan nopeasti ja tietysti jos syön ulkona jotain herkullista pitäähän se saada kuvata. Helpointa se on ruokabloggaajan seurassa, sillä hän ymmärtää...

Toisaalta en nyt tiedä, onko tämä luontaista minulle, sillä olen toisaalta hyvinkin tarkka yksityisyydestäni ja toisaalta taas päinvastoin eli tämä satakuntalais-karjalainen luonne sitten kai tähänkin vaikuttaa.

Yhden asian kuitenkin lupaan, kun vihdoin joskus vaihdan vanhan kännykkäni siihen saamarin älypuhelimeen, minusta ei tulla näkemään karttoja facessa tai muuallakaan, että olenko Ikeassa vai Tatravuorilla! Jotain rajaa sentään...

Vuosi sitten Jyväskylän Liivi ja Sukka tilasi minulle unelmauikkarini Britanniasta ja jopa useampia kokoja. Osallistuin kuvalla haasteeseen mustavalkokuvista ja muutama päivä sitten facebook tarjosi tavoilleen tyypillisesti leikkiä Miltä näyttäisit elokuvatähtenä? Yllä siis ihan  minä itse omanani. Väsyneenä leikin joskus näitä kuvaleikkejä ja nyt tartuin koukkuun. Huomatkaa, että emme käsittele omia kuviamme muuta kuin antamalla lisää valoa, mutta facen maailmassa kaikki on toisin:

Jos jollekin tulee tästä mieleen elokuva Vertigo, en ole yhtään pahoillani...Jyrki Lehtolan tekstin sana 'arvokkuus'  sopisi minusta eräille kansanedustajille huonon käytöksen sijasta enkä osta sanaa 'narsisti', sillä se on oikeasti tosi vakava asia, ei mikään leikki. Tätäkään kuvaleikkiä en olisi löytänyt ilman, että joku toinen oli ensin sen tehnyt ja sitten se jo levisikin seinältä seinälle, kunkin oma elokuvatähtikuva. Mitäkö teen kuvassa: Katson toisesta peilistä, miten uimapuku istuu ylleni eli ei mitään sen kummallisempaa.

Facen koukutusleikki jatkui ja nyt olikin hämmentävä kysymys eli Miltä näytät vuoden 2018 lopussa? Yllä minä itse ja me emme photoshoppaa kuviamme!!!! Vaati vähän uskallusta, sillä olen onnellinen, jos olen vuoden lopussa edes tämä nykyinen minä itse, mutta facepa pisti ihan yli:

Kuva on runsaasti käsitelty, en vain tiedä miten, mutta onneksi huulipunan sävy on sama! En haluaisi vaikka osaisin, esiintyä lukijoilleni tällaisena kuin kertomalla, että tällaistakin kuville voidaan tehdä. Ja näkeehän noita lehdissä, kuvia nimeltämainitsemattomista julkkiksista, joilta on iästä viety pois ainakin 20 muutamalta jopa 30 vuotta! Sitten he mainostavat milloin mitäkin ja kansa ostaa. Varmaan tämä ei ole laitonta, mutta kuka niihin sitten putoaa, on asia erikseen. Halvimman botoxin ja plastiikkakirurgian saa facessa eli ei maksa mitään! Ja kukin on vapaa photoshoppaamaan niin paljon kuin haluaa! Se on vain hauskaa, että joskus ei ensimmäistä kertaa tavatessa aina edes tunnista henkilöä...

TÄMÄ on selfie: Lumimies pitelee selfiekeppiä. Kuva on hauskalta juhannusviikolta 2017 eli me ja meidän nuoret. Siis juhannusselfie.

Tämäkin on selfie eli nuoret, koiruudet ja me joulun tunnelmissa♥

Sanottakoon, että pidän Jyrki Lehtolan kolumneista. Olen aika vanhanaikainen tyttö ja mies, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin, kuulostaa melkein mieheltäni, joka tykkää suudella rullaportaissa!

Valokuvat sinänsä ovat tärkeitä. Tämäkin kuva Lumimiehestä ja punaturkista kun Olga niin nauttii, että ihan nauraa ilosta lumileikissä. Ei ole toista♥

tiistaiterveisin
Leena Lumi

Englishman In New York

A.J.Finn: Nainen ikkunassa

Keittiössä huuhdon tabletit kurkustani merlotilla. Ymmärrän Fieldingin huolen. Ihan oikeasti. Tiedän, että alkoholi aiheuttaa masennusta, joten se ei sovi masennuspotilaalle. Ymmärrän sen kyllä. Olen jopa julkaissut siitä artikkelin...Kuten Bernard Shaw sanoi, lainaan usein itseäni, se piristää juttujani mukavasti. Kuten Shaw myös sanoi, alkoholi on puudutus, jonka avulla kestämme elämän leikkausoperaation.Vanha kunnon Shaw.

Niin että älä viitsi, Julian. Eivät nämä mitään antibiootteja ole. Sitä paitsi olen sekoillut lääkkeiden kanssa jo melkein vuoden ja hienosti menee.

A.J.Finnin Nainen ikkunassa  (The Woman in the Window, Otava 2018, suomentanut Jaakko Kankaanpää) on ehdottomasti vuoden nerokkain trilleri, uskallan kirjoittaa, vaikka eletäänkin vasta helmikuuuta. Yrittäen olla spoilaamatta juonta paljastan lyhyesti: tapahtuu järkyttävä liikkenneonnettomuus kun auto syöksyy ulos tieltä ja jää roikkumaan kylmänä, lumisena yönä kallion kielekkeelle...

...tämän jälkeen kirjan naisesta, Annasta, tulee nainen ikkunassa. Hänestä tulee myös oman asuntonsa, pienen näyttämön tähti, sillä posttraumaattinen stressi aiheuttaa hänelle voimakkaan agorafobian, eikä hän pysty poistumaan asunnostaan.  Hänestä tulee seuraaja, joka näkee ikkunastaan jotain mitä ei olisi saanut nähdä. Hänestä tulee elokuva, joka on Takaikkuna, Kaasuvalo, Rosemaryn painajainen ja Vertigo. Hän juo liikaa, mutta pitää nettivastaanottoa, jossa vastaa nimellä ’tohtorivastaa’ ihmisten ongelmiin. Hän on psykologi, joka ei voi auttaa itseään. Hän napsii pillereitä kuin toiset ruokaa. Hän yhdistää ikkunasta näkemiään asioita ja hänelle alkaa itselleen tapahtua vaarallisia asioita...Näyttämölle tunkeutuu muitakin ulkomaailmasta ja yllättäen hän on pakotettu paitsi etsimään turvaa, myös lähtemään hetkeksi ulos asunnostaan. Kaasuvalon tunnelma kuitenkin vahvistuu ja Annan on vaikea tavoittaa uskottavuutta suhteessa muihin kertoessaan hädästään:

”Mutta se, mitä sinä ajattelet, ei ole totta”, hän sanoo lumenpehmeällä äänelllä. ”Ja sinun täytyy päästää siitä irti.”

Huomaan nyökkääväni. Koska hän on oikeassa. Olen mennyt liian pitkälle. Tämä ei voi jatkua näin, Alistair sanoi.

Yhä vaimeammin: ”Lääkärisi sanoi – hän sanoi, että ne lääkkeet joita syöt voivat aiheuttaa aistiharhoja.”

Ja masennusta. Ja unettomuutta. Ja itsesyttymistä. Mutta eivät he ole aistiharhoja. He ovat –”

Kirjan piinava psykologinen jännitys kasvaa sivu sivulta, mutta kuten kaikki mielestäni hyvät kirjat, Nainen ikkunassa ottaa lukijansa ensisivuilla. Lukija haluaa tietää kuka Anna oikeasti on? miten luotettava tai epäluotettava hän on kertojana? kumman puolelle asetut, selvästi pulassa olevan Annan vai niiden muiden?

Jos pidit Gillian Flynnin kirjasta Kiltti tyttö tai Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä, Nainen ikkunassa on juuri sinun kirjasi.

”Kaiken kruunaa väkevä, syksyisen New Yorkin noir-henkinen tunnelma. Kirjan suorastaan näkee Hitchcockin elokuvana!”, toteaa houkuttavasti Antti Kasper. Jo tämä lausuma saa minut antamaan kirjalle paljon tähtiä, sillä olen noirin ja Hitchcockin lumoissa aina vaan...

On niin kauan siitä kun tunsin sateen ihollani. Tai tuulen...tuulen hyväilyn, olin vähällä sanoa, mutta sellaisesta kirjoitetaan markettien rakkauslukemistoissa.

Mutta totta se on. Ja lumen, mutta lunta en tahdo tuntea enää koskaan.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Kirjojen kuisketta  Kirsin Book Club  Susa/Järjellä ja tunteella  Lukutuulia  Kirjakaapin kummitus Donna mobilen kirjat

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Pidellään pakkasia hitaillen, hyggeillen, kotoillen!

Ulkona on järkyttävän kaunista ja kuuraista, mutta todella kylmä. Päätettiin alkaa kotoilla eli muutama päivä, ehkä yli viikonlopun menee pyjamapäivinä, Tosin jonkun on must käydä kaupassa pe tai la, mutta sitä ei lasketa. Ja minä vaellan kaurispolut ja mustarastaiden talvisuojan kera ruokien pari kertaa vuorokaudessa. Muistattehan, että mustarastaan nokka ei pysty jäätyneeseen.

Wrendalen somissa mukeissa on huikean herkullista Van Houtenin Dream Choco Drinkiä. Kettumukit ovat muuten aina mun käytössä ja oravat Lumimiehen:)

Katsokaa nyt miten hän napottaa...Kuten huomaatte täällä kyllä luetetaan, mutta myös katsotaan viikollakin televisiota, mikä ei ole ihan tavallista. Lumimies onneksi tallentaa nytkin jotain urheilua, joten takkahetkinä ei televisio pauhaa. Nyt on vain käynyt niin, että saimme erään vanhan tv-sarjan kaikki tuotantokaudet joululahjaksi ja minä olen addiktoitunut: Kolme jaksoa vähintäin menee joka päivä! Ja jos Suomi pääsee jääkiekon loppumatseihin, se on kova juttu: Nainen voi lähteä Porista ja jääkiekosta, mutta Pori ja jääkiekko eivät lähde naisesta.

Täällä hiihtolomaviikko on vasta ensi viikolla. Silloin on ainakin torstaina tyttöpäivä eli olen menossa Bessun kanssa shoppaamaan ja lounaalle. Kirjarintamalla on tulossa pari kovemman luokan dekkaria, mutta hengähdän nyt hiukan ja yritän pitää oravat, kauriit ja kaikki muutkin eläimemme riittävässä muonassa, sillä vain kylmenevää on luvassa.

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat

Kotoillaan, nautitaan...ollaan vaan. Voidaan vilahtaa ja sitten taas palata tähän kuuraisten, kylmien päivien kaikkea hektisyyttä pakenevaan maailmaan takkatulien, kynttilöiden ja kodikkuuden syliin.

hitaillen, hyggeillen, kotoillen
Leena Lumi

PS. Luin jokin aika sitten pyytämättä tulleen dekkarin, joka on avoimen viihteellinen, mutta uskokaa tai älkää, en olisi voinut lopettaa eli jos on puutetta lomalukemisesta kokeilkaa Denise Rudbergin Neljä kertaa kosto!!!

Pidä suutasi siinä kunnes...

Pidä suutasi siinä
kunnes soluni laskeutuvat.
Tupruan kuin lumi, asennosta toiseen.
Tuuli tulee pohjoisesta, nietostaa silmäripsiisi,
älä liikahda
tai saamme äkkiä heinäkuun

emme kestä kaleidoskooppia
ennen kuin opimme välinpitämättömyyden

rakkauden puhtaan vuodenajan.

- Aila Meriluoto -
Varokaa putoilevia enkeleitä (WSOY 1977)
kuva Pekka Mäkinen