Ihana heinäkuu on alkanut ja...

 Ihana heinäkuu on alkanut ja olen edelleen hitaasti blogin suhteen, mutta mitä sitten näinkään: 

Viime kuussa oli kävijöitä ollut Leena Lumissa 95 492 eli vähää vaille satatuhatta! Kiitos teille vierailijoilleni♥♥ Tällaista nyt juuri kun mietin, että luopuisinko, sillä elämässämme tapahtuu monenmoisia mullistuksia. Omaa jaksamistakin pitää tietysti ajatella. Katsotaan. Nyt ainakin luen erittäin vetävää trilleriä, joten aamukahteen meni taas.

Olen hyvin vähän tuonut esiin puutarhaani normaalisti tähän aikaan verrattuna, mutta kun olemme olleet poissa ja kohta taas. En ehdi kuvaamaan. Tosin löysin kuin salaa kasvaneen köynnöshortensian.

Erittäin huonossa maassa kuin salaa on syttynyt kasvamaan kauan kitkuttanut köynnöshortensia, joka nyt painelee männynrunkoa ylös varsin hyvin kukkien. Se ympäröi osin jo lepakkohotelliamme. Köynnöshortensia on niin ihastuttava, että niitä taitaa olla yksitoista...

Toinen yhdentoista sarjaan pääsijä on kartiovalkokuusi, joka on mainettaan helpompi kasvi.

Lintuset toivottavasti jo turvaisasti ulkona pesistään. Onneksi vielä kuuluu yöllä laulua. Tunnistamme mustarastaan, mutta sen jälkeen aloittaa joku muu...

Sieluni vaeltaa usein täällä kaukana, mutta siellä ne odottavat...

Helmiorapihlajan kukinnolla annan teille kauneimman kiitoksen jokaisesta visiitistänne luokseni♥

♥:lla Leena Lumi

pääskyskuva Pekka Mäkinen

PS.. Laiskana ei olla oltu, sillä mansikoita on säilötty jo yli parikymmentä kiloa, sitten mustikat, vadelmat ja luumuja sekä kirsikoita kellariin muhimaan joululikööriksi. Kiva antaa myös lahjaksi.

Reima kotiterdellä. Oli niin kuuma, että pääsimme aloittamaan klo 21 about, mutta sitten viivyimmekin eli se elämänpituinen keskustelu....kuin myös hyvä hiljaisuus♥

Håkan Nesser: Koston jumalatar

Palasia ja pilkahduksia 1.marraskuuta

Se oli laskettelumatka.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä. Mutta ei kai se ole ihmekään…Kello on vähän yli yksi yöllä. Karin nukkuu makuuhuoneessa, ja minä istun korituolissa erkkerissä, josta näkee pienen metsäkaistaleen tonttien rajalla. Onnettomuus tapahtui kymmenen minuuttia Svenstavikin jälkeen. Oli pimeää, ja oli alkanut sataa lunta. Ei paljon, mutta sen verran että hidastin. Syöksyimme kohti vastaantulevaa raskasta ajoneuvoa…Jarrutin, mutta turhaan. Putosimme järeiden kivenlohkareiden sekaan…Bussi rutistui tunnistamattomaksi ja syttyi tuleen. Myöhemmin illalla heräsin sairaalassa Östersundissa ja sain lopulta tietää, että onnettomuudessa oli kuollut kuusioista oppilasta ja yksi vanhempi. Neljällä oli hengenvaarallisia vammoja. Vain puoli tusinaa oli selvinnyt ehjänä.

Lasken kynän kädestäni ja suljen muistivihkoni. Istun hetken paikallani ja tuijotan pimeyteen. Ei häivääkään sarastuksesta. Niin, minun ei todella pitäisi elää.

Håkan Nesserin Barbarotti-dekkari Koston jumalatar (Den sorgsne busskauffören från Alster, Tammi 2020, suomennos Aleksi Milonoff) vie kuin takaisin siihen lumottuun maailmaan, jossa löysin Nesserin Barbarotti -sarjan ja se vei mennessään kuin siltana silloisen rankan suveni. Samaan syssyyn toki vedin Van Veeteren-sarjan, mutta Barbarottissa on jotain Poirotista, josta pidän paljon. Se ei ole vain se tietty uskonnollisuus, joka heillä on eri, mutta molemmat pyytävät rukoillen apua pahimmissa tapauksessa. Poirot totisemmin ja Barbarotti kuin vain puhutelleen kaveriaan Jumalaa. Vastauksiakin tulee. Bussin kuolonkolariin ajanut Albin Runge alkaa saada uhkauskirjeitä, joiden allekirjoittaja on Nemesis, koston jumalatar. Vähän viivytellen hän ottaa poliisiin yhteyden eikä kerro mitään vaimolleen Karinille. Tietty vitkastelu leimaa oudolla tavalla molempia osapuolia, kunnes tuntuu siltä, että tosi on kyseessä. Poliisin työpari komisariot Eva Backman ja Gunnar Barbarotti vetävät tutkintaa. En mitenkään halua liittää dekkariin hauskuutta ellei kyseessä ole Sebastian Bergman-dekkari, mutta eikös vain mestari Håkan Nesser onnistu tässäkin. Vaikka Albin Runge julistetaan tietyn ajan kuluttua kuolleeksi, koska ruumista ei ole löytynyt, jo Eva Backmannin ja Gunnar Barbarottin sanailu tarjoaa lukijalle osuvaa huumoria. Asian on huomannut myös Västerbottens-Kuriren:

”Kirja ei voi olla samanaikaisesti traaginen ja hauska. Paitsi silloin kun sen on kirjoittanut Håkan Nesser.”

Tarinan juonta ei saa spoilata, mutta henkeä vedin syvään monta kertaa, sillä niin hieno ja jollain tavalla myös vanhojen aikojen dekkariaikojen taikapölyä leijaili tarinassa. Agatha Christie, P.D.James, Ruth Rendell, Colin Dexterin Morse -kirjat etc. Tämä tarkoittaa, että tartuin tosissani selvittämään juonta, mihin en jaksa ryhtyä tiiliskivimäisten ja nopeatempoisten dekkarien kanssa useinkaan. Koston Jumalattaressa sivuja on 362, johon hyvin mahtuu jännitysdraaman koko kaari. Näin tehdään laatua!

Palasia ja pilkahduksia on Albin Rungen muistiinpanoja onnettomuuden jälkeen. Ne ovat todella kiinnostavia, sillä olemme vapautetun, mutta ehkä silti myös syyllisen muistiinpanoissa. Ja kertooko hän totta vai onko kaikki tarkoitettu hämäykseksi? Moni olisi valmis veikkaamaan Rungen syyllisyyden puolesta ja nyt Nemesis on ottanut Albinin kohtalon käsiinsä. Tarinan aikahypyt ovat selkeitä ja lukija vain nauttii päästessään kokemaan jotain uutta muutaman vuoden takaa, sillä jostainhan kaikki alkoi. Oliko se onnettomuus vai jotakin muuta sen lisäksi?

Pidän Håkan Nesseriä yhtenä maailman parhaista jännityskirjailijoista. Hän kirjoittaa tyylikkäästi, mutta jännittävästi. Hän ei korota itseään toisten kustannuksella tai hänen komisarionsa eivät sitä tee, kummin vain! Tein kirjaa lukiessani muistiinpanoja, mutta muistanko väärin, että joku olisi sanonut lukeneensa ranskalaista Vigania…En löytänyt merkintääni. Siis ehkä Delphine de Vigania ja ehkä jopa kirjaa Yötä ei voi vastustaa…Tämä jää nyt lukijan mielikuvituksen varaan. Sillekin on jätettävä tilaa.

Håkan Nesserin persoona on kiinnostava, sille ei vain voi mitään. Koska nyt olen muka lomalla, saa Håkan antaa näytteen siitä, miksi epäilen hänen lukevan naiskirjailijoita ahkerasti. Miehet jotka lukevat naiskirjailijoita, kirjoittavat kiinnostavimmin! Tämä sitaatti on aika paljastava ja hauskakin:

Myös Jennyn veli Johan oli jo jättänyt Villa Pickfordin, ja Barbarottin omat pojat olivat vain poikia. Näin hän tahtomattaan asian itselleen muotoili: vain poikia. Mutta niin se oli, muutaman vuoden kuluttua he päätyisivät lokeroon vain miehet, eikä hän mahtaisi sille mitään. Barbarotti ei ollut varma olisiko tällaisia ajatuksia syytä hävetä, mutta naisissa, sekä nuorissa että vanhoissa. oli jotain, minkä edessä hän antautui. Ehkä sillä oli tarkoituksensa, ihan yleisessä ja biologisessa mielessä, tai ehkä hän vain häkeltyi kohdatessaan toisen, joutui hämmästyksen ja hiljaisen ihmetyksen valtaan, vaikka oli elänyt maan päällä jo yli viisikymmentä vuotta. Hän yliarvosti ja ihaili naisia, ainakin joitakin. Toljotti kuin romanttinen aasi tuota arvoituksellista toiseutta, jonka kuvitteli määrittävän naisen olemuksen ja josta oli yrittänyt päästä perille puolet elämästään.

Eipä hänen omaa sukupuoltaan ollut aina helppo ymmärtää. Mutta harvoin, hyvin harvoin hän ihaili sitä. Itseriittoisia tomppeleita nimittäin riitti, niitä joiden pää oli pullollaan vastauksia mutta täysin vailla kysymyksiä. Herra varjelkoon, hän saattoi joskus huomata mutisevansa. Mikä meitä miehiä oikein vaivaa?

Håkan Nesser on tähtipölyä….

*****

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Tahdon ruusujen luo...

Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,

kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.

Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.

Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa 
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.

Ja joutsenet kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.

Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja vihollisten, kumu satojen, tuhansien askelten.

Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.

Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.

Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi

Rakkaasti juhannusta teille kaikille!

Rakkaasti juhannusta teille kaikille♥

mittumaaritoivotuksin

Leena Lumi

Musiikki helisi puutarhassa...

 Musiikki helisi puutarhassa

sanomattoman surullisesti.

Jäämurskassa tuoreet osterit

mereltä tuoksuivat kirpeästi.

Hän hipaisi pukuani ja sanoi:

"Olen uskollinen ystävä!"

Hänen käsiensä kosketus

on hyväilystä etäällä...

Noin silitetään lintua, kissaa,

noin katsellaan hoikkaa ratsastajaa.

Kullanvaaleiden ripsien alla

tyynessä katseessa naurua.

Viulujen alakuloiset äänet

laulavat usvan noustessa:

"Kiitä taivaasta, olethan vihdoin

kahden rakkaasi seurassa."

- Anna Ahmatova -

Anna Ahmatova Valitut runot (Tammi 2008, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)

kuva P.K.

Minttu Hapuli: Emil

Emil oli kuin tulivuori joka syttyy milloin tahansa. Naiset katsoivat häntä, kaikenikäiset ja -kokoiset suuressa toivossa päästä lähempään kontaktiin rockstara Emilin kanssa. Miehessä ei ollut mitään tavallista, paitsi että hänellä oli lapsuudesta saakka sama miesystävä ja hänellä oli soittajaksi hyvä kunto, jota koko kroppa julisti. Naiset näkivät hänet aina alastomana sekä päivä- että yöunissaan ja ketkä pääsivät lähempään kontaktiin, olivat koukussa. Emilin jumaluus oli hallittua, mutta kyllä hän siitä itsekin sokaistui ja siitä syntyi tarina. Miehellä on naisia kuin meren mutaa, mutta hän päättää valita kaksi naimissa olevaa, joiden asunnot järven rannalla vieretyksin! Tapaamiset keskiviikkoisin. Kuoleman kaipuutako? Pakko olla, sillä jossain on aviomies, joka ei anna anteeksi, ei unohda. Vai menikö se kuitenkaan näin itsestään selvästi? Vai tapahtuiko jotain paljon oudompaa? Jotain, jolle edes Emil ei voinut mitään?

Minttu Hapulin teos Emil (Sitruuna kustannus 2021) voisi olla mikä tahansa psykologinen intohimotragedia, jossa kenenkään järki ja maltti ei enää pidä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan jotain paljon kovempaa, rohkeampaa. Sen tehokkain osoitus on toinen rannan naisista, Elisa, joka on Marttinsa kanssa lapsettomassa avioliitossa. Martilla on edellisestä avioliitostaan aikuinen tytär Taru, josta tuleekin yllättäen kolmas nainen, yllätyskortti. Elisa voi olla tyypillisin, vaan ei ole. Hän on rakentanut unelmistaan todellisuuden:

Elisa ansaitsi palkkansa, joka ei ollut niukkaa nähnytkään. Hän matkusteli ja eli tyylikästä elämää. Häntä kuvasi viileä tyyneys, jolla tehtiin väistämättömät ja ainoat mahdolliset päätökset.

Viileä tyyneys ja tyyli pitivät vapaata sinä iltana, kun asiakastapahtumassa esiintyi paikallinen bändi. Rumpali-laulaja oli häikäisevä ilmestys, josta naiset supattivat jo illan alussa kikattaen pikkutuhmia. Keikan jälkeen rokkaripoika tuli samaan pöytään syömään ja alkoi jutella, ja Elisa hulahti jäihin ilman naskaleita kertaheittämällä. Saattoi se olla laavaakin, mihin hän hukkui.

Vähän myöhemmin jäälaavan tuloksena Elisa seisoi jakkupuvussaan yhdellä jalalla, toinen jalka hiestyneen rokkarin pakaroiden yli kiedottuna. Rokkaripoika pani häntä seinää vasten. Gantin hame renkaana, pakarat ruvella karheasta lastulevyseinästä…

Elisa ei ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista. Mitään niin mautonta ja groteskia. Mitään niin suurta ja sokeaa himoa. Mitään niin törkeää ja mistään piittaamatonta itsekästä halua. Hän hoippui kotiin molemmat päät tahmeina.

Tämä ei ollut viileää eikä tyylikästä. Tämä oli vaarallista ja fantastista.

Rokkaripoika oli kaksikymppinen ja upea…

Elisa oli kiimassa. Hän lipitti miestä kuin kissa maitoa, nuuski ja piehtaroi …

Minttu Hapulilta en ole lukenut ennen mitään, mutta tämä kirja saapui lupaa kysymättä. Arvaan jo, kuka on profiloinut minut: Hyvä osuma! Tämä tarina on tapahtunut tuhannesti ja kirjoitettu monesti. Älkää vain kysykö, miksi tämä tarina erosi niistä muista! No, valaisen vähän: rohkeat seksikuvaukset maailmankirjallisuuden tyyliin, erittäin sopiva henkilömäärä, yllättävyys, sillä en ole oikeasti kertonut yhtikäs mitään. Hapuli kirjoittaa kuin lukki, hän kirjoittaa seittiä, johon jäävät kiinni niin tarinan henkilöt kuin myös lukijat. Hapuli on taitava rakentamaan silmukoita, joihin houkuttaa tarttua, joihin voisi jäädä…Erityisesti pidän siitä, että Elisa on aikuinen nainen ja Emil on poikanen, joka ei heti arvannut mihin kyytiin lähti, vaikka naisia oli ollutkin jonoksi asti. Hyvästi stereotypiat vanhoista miehistä ja nuorista naisista! Emil, Emil…aikuiset naiset voivat olla sekä lumo että tuho!

Kuuma kirja yöttömiin öihin!

Lomalla Lohjalla....ihan tosi: Lomalla!

Minä ja Dina, sydämenvaltaaja, ikälady sylissäni vanhan omenapuun varjossa...Tämä hetki ei unohdu♥

Eikä tämä; Taika sheltti haluaa mukaan, paitsi ei uimaan altaaseen, johon Dina kohta pääsee. Taikaa kiinnostavat altaan vesilelut, ei se uimahommeli. 

Yhtenä iltana fondueta terassilla, koska koko porukka alppihulluja♥ Tänään jotain muuta ja sitten pieni paussi ja uimaan. Yöllä varmaan istumme taas terassilla, sillä ilma on hulppea. On töitäkin tehty eli remppaa, mutta sovittiin, että upeat päivät otetaan lomana.

Täällä me siis ja nyt menossa kroketti...

ja kroketti...Tarkkailevana tuomarina Taika.

Tuomarivaihto eli Dinan vuoro.

 kohta  pieni ruoka ja sitten sinne Lohjanjärveen uimaan, mutta ensin

Villa Haikariin, ihan maisematerassille järvenrantaan maistamaan suomalaisen ginin uutta loistavaa tuotetta Arctic Blue!!! Hauska juttu, sillä ajaessamme kohti Villa Haikaria, kyselin kaikilta mitä sinisiä värejä he tietävät:koboltinsininen,azurinsininen,kreikansininen, petroolin sininen...ja nyt siis Arctic Blue,

joka tarjotaan jäisillä mustikoilla, mustikansininen...Kaiken huipuksi tapasimme syntyperäläisen lohjalaispariskunnnan, jonka kanssa juttua olisi piisannut. Kiitos te♥

Ennen uintia....

Tämä kuva ei Lohjanjärvestä, mutta voisi olla! Siellä todella tuli uitua ja sukellettua. Vapaauinti ei niin kevyttä opetella, mutta taidan olla veteen syntynyt, sillä haluan sitäkin oppia ja myös sukeltaa matkaa. Pulahdan välillä Päijänteeseen ja sitten taas Lohjanjärveen.

Uimisen jälkeen iski hirmuinen nälkä, mutta onneksi Villa Haikari on ihan likellä, joten sinne. Rannikkolaisena haluan kalasoppaan aina kirkkaan liemen, jonka keitän itse. Nyt kävi niin, että lämminsavulohisoppaan kerma sopi mitä parhaiten! Täytynee käydä vielä kerta ennen lähtöä....

Lontoolainen Taxi, London Cap, oli tilattu lauantaina kello viideksi. Sitä ennen itsensä pientä ylös rakentamista ja etenkin suihku. Uusi, kaunis suihku ei toiminutkaan. Sami soitti nopeasti korjaajaa ja epäilimme, että kun suvi ja lauantai, emme sellaista saa. Eikö mitä! Menikö 20 minuuttia niin K&T:n Pipe saapui pelastamaan meidät. Vuoto tukittiin ja se meni takuuseen. Kiitos♥

Siirryimme brittiläisin siivin lohjalaiseeen Gasthausiin. Halusimme olla ulkona, vaikka ei ollut varjoa tai markiisia. Oli vielä aika kuuma, mutta ei suvella sisällä. Tässä kyyhkyläiset Meri ja Sami. Meri on meidän bambina, aurinko, kuu ja tähdet...Samikin näkee Merin valon♥

Lumimies Gasthausissa uudessa stailissaan. Oli muuten tosi kuuma. Ja nyt teen ensimmäisen kerran, mitä en ikinä: Juttu jatkuu huomenna, jos ehdin...

Saimme keittiömestarilta kokeilualkupalat vartaissa ja sanonpa, että niin hyvää varrasta en ole ikinä syönyt: vahvat mausteet, mutta en tunnistanut. Sain lisäksi tietää, että nauta jota söin, oli saanut laiduntaa vapaasti!!!Eettiset ruokavaliinat eivät ole kronkkalausta ruoan kanssa: Ne ovat ääni paremman maataloustuotannon puolesta. Kaikkien etu, niin tuottajien kuin kuluttajien!

Yläkuvassa Lumimiehen alkupala eli uppomuna, parsaa,  hollandaisekastiketta ja saaristolaisleipää.

  

Minä ja Meri otimme Arancinit, sillä saimme näistä viime vuonna testipalat ja päätimme että vielä kerran niitä enemmän. Siinä on riisikroketteja eli pinta on leivitetty parmesanilla ja sisällä on siis riisiä ja kastikkeena paprika- tai yrttiöljykastiketta. Kävi silleen huonosti, että unohdin kuvata kaikkien etu- ja pääruoat, mutta nälkä voitti.

Tässä nautaa, erikseen pyydettynä paljon parsaa, sitten salaattia ja alla hyvin onnistuneita röstejä kaksi. Nyt 'pojat' söivät minun lihaosuuteni, sillä ei vain mahtunut. Toki jäätelö mahtui eli otin lapsuuden herkkuni, vanhan ajan vaniljaa ja suklaajäätelöä. Sami otti pannacottaa...( En tohdi kertoa, montako kahvipannacottaa nautin Ratsulassa Porissa Viimeksi brunssilla...)

Tässä viime vuodelta sama tilaus, mutta parsaa ei. Gasthausin kesämenuu 2021 Tulemme viimeistään elokuussa ja mukanamme on lapsuudenystäväni ja tyttäremme Merin kummitäti.

Tänään uimme, uimme ja uimme sekä syömme sekä ulkona että nuorten terassilla myöhään. Ei täällä nyt ihan lekoteltu ole, sillä mieheni remppaa vävyn kanssa ja me Merin kanssa...Niin, mitä me teimmekään? Miksi minun päässäni alkoi juuri nyt soida Frank Sinatran laulama Pulmusten tunnarisävel...Ai niin, puutarhailtu on!

Taustalla ei Merin ja Samin koti...Tässä on laaja sisääntulo, jossa mm. omenapuu, jonka ympärillä pioneita yms.

Jätskipaussilla vanhan omenapuun varjossa. Tämä on minulle yksi pihan viehättävimmistä paikoista.

No jopa! En tunnista pioneita, koska noin 1 000 kasvini joukossa ei moista ihanuutta ole. Syy on vaihtelunhaluni, mistä pioni ei ollenkaan pidä. Hyvä Meri♥

Leena Lumi & muut

Puutarhasta kesäkuun iltana...

Atsalea Ruususen uni suurilla nupuilla, osa auki, suuriruhtinatar Olgan haudan kulmalla, kukkii nyt ensimmäisen kerran. Värit livestikin pinkit, mutta eivät näin puuteriset...Herkän kaunis minulle. Odotettu. Jos ehdin, otan huomenna vielä tästä yhden kuvan...

Suosikkiatsaleani Northern Hi-Lights, joita etupihalla on kolme. Tämä tässä yksin töröttää, mutta kukki edellisvuonna mahtavammin, viime vuonnahan olimme juuri tämän viikon pois ja vaikka jänisverkot, niin samperin oravat kostivat vähemmän huomion ja menivät yläkautta...Takuulla olen vähempään kukintaan syyllinen, sillä olin ehkä jättänyt antamatta lannoitteen ja antanut vain rodolannoitetta kaksi kertaa kasvukautena, mitä itse pidän tärkeänä. Miten tämä onkaan aina niin kaunis ja sen tuoksu...

Samaa atsaleaa japanilaisessa rinteessä eli pohjoispuolella. Tämä ressukka pääsi vasta tänään kaurisverkosta ja sen kumppani, joka ei näy kuvassa, samoin. Kumppani ei kuki vielä tänä vuonna eli istutimme sen vasta viime syksynä. Suuret kuunliljat kasvavat ihan silmissä ja tässä rinteessä on kokeilussa myös äidin hylkäämä hortensia Bombshell, jota Tahvosten sivuilla mainitaan, että valkoiset kukat, vaatimus hapan ja kostea. No, saa rodolannoitetta heti huomenna, mutta kosteus on vähän niin ja näin...Kun tämä rinne perustettiin, olin juuri lukenut porilaisen Leila Nuikin kirjan Unen kelluva silta, jossa hän kertoo japanilaisesta puutarhastaan. Kyllä täälläkin ne kivipurot keväällä näkyvät ja paljon scillaa...

Laittakaa muistiin: Scilla valkoisena on yllättäjä♥

Alppikärhöt vauhdissa ja niitä on paljon!

Historian siipien havinaa, sillä kuvassa ensimmäinen alppikärhöni ja tästä se sitten repesi.

Ruususen uni toisesta kuvakulmasta. Minulla on vahva tunne, että tämän likelle on tulossa kumppani, mutta emme tiedä vielä hänen nimeään. 

Lemmikkejä kaikkialla. Etupiha nyt tällainen ja nyt alkavat lehtosinilatvat valkoisina ja sinisinä, akileijat, puna-ailakit...sormustinkukat, kellokukat, lyhtykoisot...

Tähän tahtoisin jäädä, mutta meillä on se yksi uudempi juttu, jonka keksin viime tai edellisvuotena...Sama polku eri vuodenaikoina 

Tästä sitä draamaakin löytyy, sillä parhaana vuonna tuolla valaisimen luona oli kaunein puu ikinä ja valkoisempana kuin mikään muu eli se pilvikirsikkakato. Kukaan ei tiedä syytä, mutta meillä se kasvaa enää yhdessä paikassa. Nyt siinä on nuori rautatieomenapuu, mutta sen kukat ovat jo aikaa sitten suvilumen valkeana vihmana sataneet...

En oikeasti tiedä, olenko kuvannut mitään niin paljon kuin pilvikirsikoitamme. Tämäkin menestyi todella isoksi puuksi ja näkyi meidän makkariimme, joka talon toisella puolella! Ja näiden ruskaväri...vaan kaikkea ei voi saada. Huomatkaa, että kartiovalkokuusemme, taitaa olla ensimmäinen, on vain jatkanut kasvuaan. Niitä on nyt kai jotain yksitoista.

 No tähän olemme nyt tyytyväisiä ja jäämme odottamaan mitä viikossa tapahtuu.

Ainakin orava siellä ja täällä.

Hän ruokailee omassa loosissaan. Oravat ovat niin paljon mukavampia kuin ziljoona hyttystä. Kylläinen orava ei mene linnunpesille!

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Oi, tästä minua muistuttakaa tai lähtekää mukaan hurmioon. Alppikärhö Ballet Skirt, kuvakaappaus Viherringin sivulta, jossa tästä kärhöstä lisätietoa ja myös valkoinen Albina Plena

Kärhöt♥♥

PS. Tänään sateen jälkeen Ruususen uni:

Satoi oikein kunnolla ja kävin kuvaamassa muutamia kasveja. Nyt kuitenkin vain tämä Ruususen uni, joka miltei on niin suloinen atsalea, että sen voisi syödä!

Olen jäämässä somevapaalle. Mukana lievää painostusta tyttäreltäni ja mieheltäni. Onneksi saan sentään lukea muutaman tunnin vuorokaudessa satavuotiaan vaaleanpunaisen talon ihanassa makkarissa. Ulkona ei nyt onnistu, kiitos hyttysten, mutta toki huomenna grillailemme ja on fondue ja vaikka mitä. Jos kommentoitte, kommentit näkyvät vasta kun avaan ne. Puhelinta minulta ei viedä, joten voin yrittää sillä. Minun parhaakseni tämä on, sillä yli 12 vuotta...ette edes halua tietää. Annetaan olla.

Halit♥ Vergissmeinnicht♥ Forget-me-not♥ Förgätmigej♥ Älkää...unohtako naista, jolle pakattiin mukaan lenkkarit ja...♥ Otin varuilta mukaan muita kenkiä tavallista enemmän ja paremman mekon ja valkoisen jakun ja siihen kengät. Bis bald♥ Ich hoffe...