Joulupöytään!

 Mikä muu kokoaa perheet niin yhteen kuin joulu ja jouluinen pöytä. Siinä jaetaan vuoden kuulumisia, muistellaan menneitä, luodaan uusia muistoja, kerrotaan tarinoita. Joku pöydästä on jäänyt pois, joku on tullut lisää. Pääasia, että perhe kokoontuu hektisessä elämässämme kerrankin yhteen vailla kiirettä. Joulut ovat armo ja rakkaus♥ 

Edesmenneen anoppini ohje lanttulaatikkoon on niin herkullinen, että vävy valmistaa tätä nyt suuremman porukan jouluun kahdesta kilosta valmissosetta. Mehän Samin kanssa teimme tästä selvää aikaisemmissa jouluissa. Sekin oli erilainen joulu, mutta omista valinnoista lähtevä iloinen kaikkine välipäivän menoineen. Tähän ohje löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa

Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut on mainio alkuruoka.

Yrttiset, valkosipulisilkat valmistan tänäkin vuonna itse tai ainakin yritän ehtiä....

Hänelle, joka oikeasti haluaa päästä helpolla Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu

Hedelmäinen manchengosalaatti mahtuu hyvin monen päivän pituiseen jouluun! Rakastan salaatteja ja jos menemme ulos syömään, voin jopa varmistaa, että saan puolet lautasesta salaattia.

Vaniljaista kirsikkalikööriä, josta niin kaikki ovat pitäneet. Vain äiti saa kokonaisen pullon ja se onkin hieno eli Tapio Wirkkalan suunnittelema ja jouluinen. Tämä sinänsä käy jälkiruoasta, sillä ehkäistään myös itsensä ähkyyn syöntiä. Myönnän, että viimeiset pullotukset tehtiin vasta edellispäivänä, mutta äidille veimme jo hänen omansa, joka Tapio Wirkkalan hienossa pullossa.

Alaskakakkuun en kykene vieläkään vaikka niin sen tekisin tyttärelleni hänen syntymäpäivänään...

Kovasti kyllä yritin, mutta siitä tulikin sitten aivan hurjan hauskaa!

Synttärisankari itse sai tähtisädetikut loistamaan kauneimmin♥

Tätä joulua en unohda! Enkä niitä muitakaan...

makuterveisin

Leena Lumi

Ja emmehän unohda lintuja...

pöytä-ja lintulautakuvat Ilona Pietiläinen Olisipa aina joulu!

Vuoden 2021 parhaat kirjat Leena Lumissa!

Helmipöllön poikasetkin ihmettelevät, että miten tuo nainen joka vuosi kiusaa itseään vuoden parhailla kirjoilla, kun hän lukee vain niitä, joista pitää! Ihana kuva Nea Siemann. Kiitos♥

Mikään tässä ei ole kiveen hakattua. Lukuhetket vaikuttavat myös tuntemukseen kirjasta. Myös vuosi on aika, joka voi haalistaa voimakkaitakin elämyksiä. Tarjoan nyt kuitenkin tätä juttua tarkoituksella, että tähdet pysyvät radallaan ja minä näen ne, vaikka seisonkin katuojassa! Katsokaa tekin tähtiin♥

 1.  Venla Hiidensalo Suruttomat

Astelen portaat alas hitaasti ja toivon, että joku odottaisi minua alhaalla ja jakaisi tämän pakahduttavan riemun. Näen itseni äkkiä ulkopuolelta niin kuin katsoisin kuvajaistani. Olen tyttö joka vielä omistaisi kaupungin. Olen tyttö, jonka leninki on teetetty öiden silkistä. Olen tyttö, joka astuu palatsin jokaiseen saliin ilman että mikään osuu häneen.

Kuin helppo ja itsevarma siveltimenveto, mutta vain vahvoilla väreillä, sillä kirjamme naistaiteilijaksi aikova itsevarma nainen, Helmi Vartiainen, on koloristi. Mikään haalea ei ole häntä varten. Ei myöskään mikään kesy ja siitä ehkä alkaakin tarinan kipein roso: Hän rakastuu taiteilijaksi aikovaan Tyko Salliseen osaamatta erottaa toisistaan henkistä, rikkovaa julmuutta ja rakkautta.

Kirjansa jälkisanoissa Venla Hiidensalo toteaa näin:

Tämä tarina on minun tulkintani, ja kaikki siinä on suodattunut kokemusmaailmani lävitse. Lopputulos on faktoista innoituksensa saanutta fiktiota.

Minäkin annoin suodattua. En salli miehille jotka vihaavat naisia mitään. Siksi tästä kirjasta puuttuu sen maalauksen nimi, josta Helmin mies oli kuuluisin. Olisipa Helmi osannut heti tulkita kuvansa esittävän hänen tulevaisuuttaan julman miehen uhrina.

Lukekaa tämä kirja kaikkien niiden naisten muistolle, jotka pakotettiin varjoihin ja vaarallisille kujille sen sijaan, että olisivat saaneet ansiosta loistaa menestyksen parrasvaloissa!

2.  Elizabeth Strout Pikkukaupungin tyttö

Hänellä ei ole hajuakaan, miten Amy alkaa elää erillistä elämäänsä opettaja Robertsonin saattaessa tätä matematiikan sijasta kohtaamaan ’chiaruscuron’, valohämyn, sekä oman uskomattoman halunsa tätä erikoista miestä kohtaan. Miestä, joka ei painosta, ei pakota, vain näyttää Amylle sen, mikä jo kauan on hehkunut tämän ujon olemuksen uumenissa. Siinä, josta R. sanoo: ”Sinä näytät ihan kuusipeuralta.” Stroutin kertomana kaikki saa tässä ylleen tähtisumun eikä voi kuin ihmetellä hänen kykyään hienovaraisesti, mutta kaihtamatta kuvailla eroottisen heräämisen hetkeä. Hetkeä, jolloin Amysta kuoriutuu hän itse. Hän, joka avautuu muulle kuin teinipojalle. Kunpa hän olisi tiennyt enemmän äidistään…

Sade lankeaa lopulta ja sitä kestää puolitoista viikkoa. Lähestytään syyskesää. Vaikertajakyyhkyt kujertavat ja tuhatkaunot hehkuvat. Tragedia on halkaissut monen elämän. Kukaan ei ikinä unohda, miten paksu Bewin laulu kaikui vessasta: ” Sä oot kuin munkki eilinen, ja mä kuljen huomiseen…” 

Strout on ehdottomasti 'minun kirjailijani', mutta tässä se, joka häneltä jäi minuun. Olin sekä Isabelle että Amy...

3.   Vanessa Springora Suostumus

 Ranskalaiset tekevät kaiken toisin haluten korostaa vapautta kiellettyynkin, mutta onneksi tämä ei ole koko Ranska.  Ranskalaisen Delphine de Viganin elämäkerta äidistään Yötä ei voi vastustaa, liikkuu osin samoilla laittomilla kentillä, kuin Springoran teos, jossa ’suostumus’ on vain oletus. Yötä ei voi vastustaa ei jätä minua ikinä. Sen paikkakin on muualla kuin kirjastossa. Kun Vanessa Springoran äiti ajan henkeen viitaten antoi suostumuksen, annetaan ymmärtää, että sen tekee myös lapsi, kolmetoistavuotias lapsi. En ole kiveä, vaikka olenkin kovia kirjoja pedofiliasta lukenut. Jokin ranskalaisten tavassa kertoa vain lävistää minut kuin tikari. Olen tarinan värisevä uhri nuoren viehättävän naisen äitinä, sillä muistan millaista oli olla nuori ja kuulla yössä huutavien junien kutsut...En voi ohittaa tätä kirjaa läpihuutojuttuna. Tämä on tosi ja satuttava tarina.

Luin eilen uutta Anna -lehteä, jossa Kira Poutasen jutussa Oman elämänsä päähenkilö, G:stä aikoja sitten  selvinnyt Vanessa Springora kertoo miten hän joutui yli vuoden kestäneeseen  seksisuhteeseen 50-vuotiaan kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Gabriel Matzneffin kanssa. Hän kuvailee hengästyttävän tarkasti, miten isän ikävä, äidin ihailu G:tä kohtaan, ajan henki, hänen oma kiinnostuksensa kirjallisuuteen ja tietysti kokemattomuutensa saivat hänet ansaan. Tajuttuaan lopulta mikä G. oli miehiään eli Vanessa ei ollut ainoa: uhreina olivat aina uudet koskemattomat tytöt ja Manilan esipuberteettiset pojat. Vanessa halusi hukata itsensä. Siitä on kirjassa vahva kuvaus, jossa Vanessa kulkee Pariisin kaduilla oltuaan syömättömänä kauan ja alkaen kadottaa itseään psykoosiin, jonne G. oli hänet ajanut. Psykoosi parani ja ehkä sitä hetkeä kuvannee lause:

”Onko kaikki tämä siis totta? Enkö minä olekaan…fiktiivinen?"

Rangaistuksia annetaan, mutta normi tuntuu olevan, että papit ja taiteilijat ovat lain ulottumattomissa. Voiko uskonnon ja taiteilijuuden varjolla saada kaiken anteeksi? Ei voi ja uhrien äänet ovat vihdoin alkaneet kuulua. Suuri kiitos siitä Vanessa Springoralle, joka uskalsi

laittaa itsensä alttiiksi

kertoa kaiken kuten se meni

pedofilia ei ole rakkautta

kirjoittaa kirjan rikoksesta ja osoittaa syyllistä

4.  Kate Quinn Ruusukoodi

Olen lukenut Quinnilta aikaisemmin Koodinimi Alice ja Metsästäjätär, joista viimeinen oli jännittävin lukemani kirja ilmestymisvuonnaan olematta dekkari. Aluksi ajattelin Kate Quinnin olevan enemmän viihde- kuin tietopainotteinen kirjailija, mutta se harha on haipunut Lontoon sumuun ja aikaa sitten.

Näyttämöllä on historian todellisia henkilöitä fiktion joukossa, mutta faktat historiallisia romaaneja kirjoittava Kate Quinn on antanut tarkistettavaksi Bletchley Parkin historiantutkijalle ja kirjailijalle Kerry Howardille.

Ihmettelen jos kukaan historiasta kiinnostunut jättää tämän lukematta, sillä minä en tiennyt koodien murtamisesta ennen mitään. Toisaalta tämä on teos anglofiileille, sillä kyllä tästä löytyy niin peribrittiläisiä juttuja sodan keskelläkin, että ei tosikaan. Eikä tämä ole siinä mielessä sotakirja, että kirjassa ei olla rintamalla, mutta tehdään uupumatta työtä sodan voittamiseksi eli etulinjan eteen. Ei olla paossa sotaa, vaan ruusun ytimessä!

5.   Katja Kaukonen Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Saari lepäsi meriusvan ja haahkanuntuvien piilossa. Harva sinne eksyi ja ne, jotka siitä tiesivät, kertoivat legendaa saaresta, jonne linnut lentävät kuolemaan. Toiset tiesivät, että se oli paikka naisille, joiden käytöstä ei pidetty normaalina. Liian vilkkaat olivat haureutta harrastavia, liian taiteelliset äitiyden tieltä hairahtuneita tai miesten paremmuutta uhkaavia. Ne, jotka oli annettu muuten vain pois, kuten Taimi Reposaaresta, hänen paratiisistaan, ihan vain koska hän oli liikaa. 

Joku tuotiin usvasaareen, Tiiralinnaan, vain siksi, että mies keksi juttuja päästäkseen ’vanhasta’ eroon. Niinhän runoilija L.Onervakin joutui mielisairaalaan heti kun hänen rakastettunsa Leino kuoli. Sitä ennen alkoholisoitunut Madetoja ei tohtinut Onervaan koskea. Runoilija koki ihmeparantumisen heti aviomiehensä kuoltua.

Kaukonen kutoo saareen tuotujen naisten elämistä, niin hoidokeista kuin hoitajista maagisen tarinan vailla vertaa. Jokaisella on diagnoosinsa, joita ylihoitaja Linnea lukee aluksi täysin normaaleina ja uskottavina sen aikaisille naisille. Pelkkä irtolaisuus, ettei ole asuntoa, riitti jo hulluksi määrittelemiseen.

 Saaren usvan taika hämärsi rajat heidän ja meidän väleistä. Oli vain naisia ja muutamia miehiä, jotka halusivat elää maagisella saarellaan uiden outojen uniensa usvassa, juoda unelmia ja Tiiralinnan hengitystä. Tuntea miten saari järähteli öisin ennen aamuruskoa.

Lounatuulen kertojat kuten Katja Kaukonen, ovat omaa luokkaansa. Heidän ovat aallot ja veden hopea, taika ja tähtipöly, he eivät kaihda sanomista samalla kun nostavat taskuistaan tiirojen huutoja taivasta hipaisemaan. Heidän ovat niin nuotiotulien savut, kuin tarinat, joihin kääriydymme kuin johonkin kauan kaivattuun….toivoon.

 Janne Huuskonen Täydellinen päivä

Minua oli poljettu, minut oli hakattu, ryöstetty, myyty ja petetty ties kuinka monta kertaa, usein tavallaan syystä mutta usein myös ilman omaa syytäni.

Halusin aina ymmärtää, miksi niin oli käynyt. Suurin henkilökohtainen loukkaus ja tragedia olisi ollut se, että syy olin minä. Minua sai polkea, koska olin niin mitätön. Hakata, koska en pystynyt puolustamaan itseäni ja….Myydä koska minusta ei ollut koskaan hyötyä kenellekään ystävänä, ja pettää koska olin se, joka ei kuulu joukkoon.

Janne Huuskonen osaa todella kirjoittaa. Tiheää tarinaa, jossa ollaan milloin huumehommissa tai jo toimittajana, jossa sai koko ajan pelätä menneisyytensä paljastumista eli aikahyppelyä ilman lukuja, joissa olisi autettu lukijaa. Se että Huuskonen osaa kirjoittaa, paljastuu myös siinä, että lukija tietää koko ajan, onko menossa nyt Mikko huumeissa vai Mikko jo huumeista pelastuneena. Teksti on myös kiintoisan kuvailevaa enkä voinut olla ajattelematta tätä elokuvana. Mitä tulee jutun naisiin, he vasta kiinnostavia ovatkin, sillä Mikon vaatimukset naisten suhteen ylittivät minusta kaikki rajat.

Mikään yksittäinen tapahtuma ei selittänyt sitä, mikä minusta oli tullut. Elämäni näytti sarjalta huonoja valintoja ja epäreilun vaikeita olosuhteita. Lopputuloksena muovautunut ihminen oli hämmentävä, mutta se olin minä.

Kirjan lopusta käy ilmi, että Janne Huuskosessa on tai on ollut Mikkoa, mutta paljon on muutettukin. Tämä suoraan lukijalle:

Nyt olet kuullut tarinani, jonka kertomista pelkäsin niin kovasti. Olen helpottunut. Mitä tahansa sanot, saattaa saada minut kyyneliin. En ole enää kovin peloissani. Nyt on sinun vuorosi puhua.

Mikko, toivon niin, että olet saanut sen kotisi, joka on perheilta auringon lämmittämällä kalliolla seisovassa saarimökissä. Ja vaimon, joka on pullantuoksuinen, mutta joka katsoo sinua silmiin sillä tietyllä katseella ja hipaisee kivasti ohimennen. Toivon, että palapelisi on osittain valmis, sillä valmis olisi liian tylsää. Tyhjät aukot palapelissä ovat ehkä tulevaisuudessa täyttyviä unelmia! Seikkailuja, joista et ole edes osannut uneksia!

 

 Hjorth&Rosenfeldt Vihan jäljet

On pelottavaa koukuttua sekopäiseen rikosprofiloijaan, joka hoitaa omaa traagista traumaansa vaihtamalla naista kuin paitaa ja hän vaihtoi paidan joka päivä. Kuka sellaista kestäisi. Vain hullu rakkaus pitää sisällään tuollaista. Naurua ja itkua sekaisin Bergmanin ollessa vauhdissa. Eikä vähiten silloin kun hän tajuaa olevansa aikuisen naisen isä ja tästä tulee vielä hänen pomonsa!

On aivan selvää, että kovan kirjoittajakaksikon dekkari on samalla vuoden paras, jos se on Sebastian Bergmania. Sebastianin rooli on aluksi eri kuin mitä voisi kuvitellakaan, mutta hänen intuitionsa on tallella ja niinpä...

Millaisen mahdollisuuden oli saanut.

Mahdollisuuden täydelliseen rikokseen.

Käärme kuiskasi, että kyllä se kävisi päinsä, kyllä se onnistuisi. Houkutteli, kiihotti. Hänen oli tietenkin pakko pohtia sitä hieman, mutta nopeasti. Kaiken piti sujua nopeasti.

Käärme oli täysin hereillä. 

Kiemurteli, kuiski, hallitsi, vaati.

Käärme heittelehti edestakaisin. Valta täytti hänet.

Näemme Sebastianin heräävän ihanan isoisyyden tunnelmistaan. Hän vaistoaa, että se, mitä hän kerran näki, on kasvanut ja kasvanut ja sitä on tullut suuri, nälkäinen käärme. Näemme hänen vastentahtoisesti jättävän keittiön ikkunalaudalle hopeisen pikkutytön perhossormuksen. Hänen on pakko, sillä se mitä hän oli kerran vain aavistellut olikin tullut todeksi, eikä hän ollut kertonut kenellekään. Eihän hän voisi olla syyllinen aivan toisenlaiseen murha-aaltoon, kun yhdessäkin on jo tullut niin paljon uhreja vailla muuta nimittäjää kuin kosto. Tämä onkin ihan eri asia ja sille ei uskalla antautua kukaan muu kuin Sebastian Bergman. Hän myös tietää riskit, mutta erehtyykö hän? Laskeeko jotain väärin? Onko tämä kaste Sebastianimme kyyneleitä?

Benedict Wells Yksinäisyyden jälkeen

Järkyttävä tragedia sinkoaa perheen lapset asumaan internaattiin ja käymään siellä koulua. He ovat aina olleet hyvin erilaisia, mutta silti kuin kolme olisi yksi. Vanhempina Marty ja Liz pääsevät samaan rakennukseen, kun taas nuorin Jules joutuu siskoistaan erilleen. Toki he näkevät toisiaan lomilla ja vapailla, mutta Jules rakentaa menetyksistään yksinäisyyden aidan ympärilleen. Eikä mikään jää tähän, sillä kun hän rakastuu luokassa viereensä istuneeseen punatukkaiseen Alvaan ja tämä häneen, tulevaisuus ei kerro onko Alvasta karkottamaan tai rakentamaan yksinäisyyttä. Jollakin mystisellä tavalla he kohtaavat toisissaan peilikuvansa ja juuri siksi mikään ei ole yksinkertaista.

Kirja tulvii houkuttavia sitaatteja ja paljastavia keskusteluja, Kierkegaardia ja Rilkeä ei ole unohdettu ja Nangijalakin vilahtaa tarinassa. Nuori, kirjailijuudesta haaveileva Jules tulee Alvan kautta kokemaan elämänsä suurimman murroksen. Tai jopa murtumisen. Alvalla ei ole aikeitakaan asettua asumaan Julesin luo, kun se lopulta on mahdollista. Sen sijaan hän petaa heille hataraa vuodetta vuosien päähän.

En missään nimessä aio spoilata, mitä tapahtuu, mutta lupaan, että paljon tapahtuu. Benedictin tyyli kertoa on kuitenkin saksalainen, mutta ilman kollektiivista syyllisyydentuntoa toisen maailmansodan tapahtumista. Nyt esiin niin kirjallisuudessa kuin muissakin yhteyksissä, nousee sukupolvi, jonka ei tarvitse enää kantaa menneisyyden traumoja mukanaan. Uskon, että jopa Saksan edesmennyt kirjallisuuspaavi Marcel Reich-Ranicki olisi ollut tyytyväinen nuoren miehen tarinaan. Nautin todella huomata sisarusten muutokset niin henkiset kuin ulkoiset.

Sivuliepeessä Wells näyttää niin nuorelta, mutta silti tämä tarina…das ist genau für mich. Ja monelle muullekin, koska teosta on käännetty jo 37 kielelle ja myyty yli1,5 miljoonaa kappaletta.

Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kai käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamion ja löysin sen alta vain sattuman.

Andreas Slätt&Karlsson-Dahlénin perhe Kevinin kuolema

Andreas Slättin&Karlsson-Dahlènin perheen kirjoittama Kevinin kuolema (Berättelssen om Kevinfallet, Atena 2021, suomennos Christine Thorel) on kertomus helvetistä, johon tavalliset ihmiset ja lapset voivat joutua vääristellyn poliisi- ja sosiaalitoimen yhdistäessä voimansa. Miten on mahdollista, että elokuussa 1998, kun ihminen on jo käynyt kuussa, yksi tutkinnanjohtaja, Rolf Sandberg, päättää merkitä Kevinin parhaan ystävän, viisivuotiaan Robinin ja tämän vain kaksi vuotta vanhemman veljen Christianin Kevinin murhaajiksi! Olen sanaton, olen järkyttynyt ja samalla mieleni surussa kulkee Vilja Erikan järkyttävä elämä ja kuolema. Hirmuisinta tässä on se, että ihmisten mielletään luottavan juuri näihin virkavallan edustajiin, poliisiin ja sosiaalitoimeen. 

Viimeistään nyt tulee esille, että ryhmä kaksi ei ole 'vain' dekkariryhmä. Tosin Kevinin kuolema on True Crimea, mutta minulle tämä on tietoa. Hyvä vain, että kukaan ei nyt vetoa enää vaitiolovelvollisuuteen. Tosin kukaan ei katunut!

On järkyttävää, että syyttäjä voi ohittaa selvän alibin! Christian ja Robin olivat vanhempineen kalastamassa ystäväperheensä kanssa. Miten ihmeessä rikoskomisario Rolf Sandberg sai muut poliisit uskomaan määräyksiään, olemaan mainitsematta selvää todistetta, joka oli bensakuitti. Toinen järkytys on, että mikään ei yhdistänyt poikia, pikkupoikia, parhaan ystävänsä murhaan, ei edes DNA. Ja kolmanneksi, kun alueella tapahtuu uusi teko myöhemmin, poliisitoimi ei halua yhdistää mitenkään teon tehnyttä vanhempaa poikaa Kevinin tapaukseen!

Pojista ja heidän perheistään tulee hylkyjä, joilla ei ole enää oikeutta asua Dottevikissä. Heille haetaan erikoisasunto muualta. He asuvat alakerrassa ja valvoja yläkerrassa. Näin jatkuu kunnes he saavat muodollisesti alkaa asua omassa uudessa kodissaan muualla taas. Silloin kotiin tulee noin vuoden ajan valvoja joka päivä kello 10 ja lähtee illalla kello kahdeksan. Jokaista sanaa kuunnellaan ja vanhempia kielletään puhumasta asiasta poikien kanssa.

On jäätävää lukea, miten Christian ajetaan niin uuvuksiin, että hän makaa sikiöasennossa huutaen äitiään. Nyt Sandberg on saanut pakotetun tunnustuksen, joka on vain loppuun ajetun pikkupojan hätähuuto päästä kotiin.

Siltä varalta, että joku kuvittelisi minulla olevan jotain yleisesti poliisia vastaan, ei pidä paikkaansa. Minä jopa hain poliisikouluun, mutta peruin sen, kun sain kuulla naisten joutuvan vain paperihommiin ja lastensuojeluun. Tyttäremme edesmennyt kummisetä oli poliisi ja lapsuuden ystäväni isä oli poliisi ja hänen poikansa ja miniänsä ovat poliiseja. Terveisiä M&M vaan sinne Turun poliisilaitokselle♥ Halusin tämän lasinkirkkaaksi, sillä minulla itselläni ei ole ollut mitään polisia vastaan ja toivoisinkin heidän määräänsä lisättävän, ei vähennettävän. Sen sijaan haluan sosiaalitoimesta täysin läpinäkyvän etenkin kun kyseessä ovat lapset!

Kevinin kuolema on 321 sivuinen ja hyvin tehty. Tietokirjailija Andreas Slätt on tehnyt vaikuttavaa tekstiä järkyttävästä tapauksesta ja poikien sekä perheiden kahdenkymmenen vuoden piinasta yhdessä perheiden kanssa. Siis kaikkien poikien perheiden kanssa, myös Kevinin.

Sanon usein, että totuus ei pala tulessakaan ja niinhän se on. Tosin sitä ennen Suomessa kidutetaan Vilja Erikaa ja lopulta surmataan kymmeniä ja kymmeniä kidutusjälkiä pikkulapsen ihollaan. Ja sitä ennen murtui moni Kevinin tapauksessa. Onneksi on olemassa ihmeitä ja sellainen oli kaiken jälkeen eräs mies Norlannista:

Hänen nimensä oli Rickard L.Sjöberg, ja hän yritti saada toimittaja Dan Josefssonia kiinni. Josefsson vaikuttuu, sillä media oli hämmästellyt ja kauhistellut tapausta ensi sumun hälvettyä. Toimittaja otti yhteyttä perheisiin ja pitkien neuvonpitojen jälkeen luottamus löytyi ja päätettiin tehdä kolmiosainen dokumentti. Sitä tehdessä kävi ilmi, että perhettä oli kuulusteltu 73 kertaa mukaan lukien järkyttävät käynnit rikospaikalla. Kun The Kevin Case -dokumentti julkaistiin moni raivostui lasten ja perheiden puolesta. Sen sijaan sosiaalitoimi vaikeni ja lasten kuulusteluissa mukana ollut psykologi ei tullut oikeudenistuntoon, jossa…Myös Rolf Sandberg katsoi edelleen tehneensä kaiken oikein. Annika, joka oli selvinnyt omalla tavallaan valitsemalla uuden ammatin hevosten parissa säilyttääkseen mielenterveytensä, oli vahvin. Nyt hän alkoi kirjata ylös omia tekojaan ja putoaa häpeän ja järkytyksen sekaiseen posttraumaattiseen stressiin. Hän muistaa, miten oli käskenyt Christianin vain jatkaa kiltisti kuulusteluissa vaikka lapsi oli aivan lopussa.

Mä katsoin kun Christian makasi melkein apaattisena sikiöasennossa laiturilla rekonstruktion aikana ja lopulta vastasi kuulustelijalle: ”Ei voi tietää mitään, jos ei ole nähnyt mitään."

Joskus sitä tarttuu kirjaan ollenkaan tajuamatta, mitä on tulossa, vaikka onkin lukenut kirjailijan ensimmäisen teoksen ja sen jälkeen muutamia muitakin. Yllättävä kirjoittaja on tietenkin Max Manner, jonka K18 oli kauan hänen yksi parhaitaan minulle. Turku -kirja Turussa syntyneelle. Sitten niitä muita ja yllättäen Kadotettujen kahvila, joka antaakin viitteen siitä, miten Maxista on kirjoittamaan kaunokirjallisuutta: Häneltä syntyy niin lyyrinen tyyli kuin vahvat rikosromaanit. Liepeestä luin Aavesäryn olevan jo Maxin neljäs Hirvikallio -dekkari. Sitä ei elämässä kaikkia kirjoja ehdi lukea ja koska luen paljon jännitysromaaneja niin vaikkapa Hjorth&Rosenfeldtin Sebastian Bergman dekkarit ovat vuoden odotetuinta jännitystä. Manner on käynyt kuin luomassa nahkansa asuessaan Belgiassa, sillä nyt mennään maailmankirjallisuuden pelottavuudella ja muutakin plussaa on luvassa.

Pelkäsin oikeasti yön tunteina, mutta onneksi Manner armahti lukijaa itse teoilta ollen mässäilemättä muutenkin järkyttävillä tapahtumilla. Hienoa oli olla murhaajan pään sisällä, mutta nyt tietämättä kuka hän oli. Epäilin jo Hirvikalliotakin, mutta ei kai häntä voida omassa sarjassaan listiä! Ei ainakaan näin pian.

Oma suosikkini on rikospoliisi Heli Tuisku. Ja nyt se iso plussa kauhun lisäksi: Manner ei sorru kuvailemaan naisia ärsyttävän stereotyyppisesti, joka on monen kirjailijan vikatikki. Kuvataan heidän vartaloaan, meikkiään, hiuksiaan ja kerrotaan millainen kollega on verrattuna toiseen naispoliisiin ja kaikkea sellaista, jota me naislukijat emme siedä. Tästä käytiin vähän aikaa sitten lukijan toimesta iso keskustelu somessa, että mikä kumma ajaa joitakin mieskirjoittajia kerta kerran jälkeen tähän ärsyttävyyteen. Miksei sitten kerrota miltä näyttävät miespoliisit kaljavatsoineen, kaljuineen tai lihaksineen! Manner on tässä kohden oikeilla linjoilla. Heli Tuiskukin saa olla ihan oma kipakka itsensä.

Aavesärky on sopivan kovaa luettavaa, tarina luistaa kuin voideltuna ja poliisioperatiiviset toimet on kuvattu kiinnostavasti. Tämä on paras kirja Mannerilta tähän asti minun makuuni. Ja ollaanhan Suomen Turussa: Terveisin sinne Turun poliisiin M&M♥

Viiltäjä-Jackin turkulainen inkarnaatio on herkullinen trilleri ja tuntuu kitalaessa kuin kokonainen pussi sahramia, joka kerran valahti yhteen keitokseeni. Koska alussa viittasin Manneriin myös lyyrisen tyylin taitajana, en voi olla tarjoamatta tätä finaaliin:

Ainoa järkevä elämän mielekkyyttä ylläpitävä vaihtoehto on se, ettemme tiedä tulevista liikoja. Tässä valossa ihmisten loputtomat ponnistelut kaiken hallitsemiseksi osoittautuvat turhaksi. Kaikkitietävyys ja tilanteiden sekä tapahtumien täydellinen hallinta olisivat ihmiskunnan kannalta katastrofaalisen tuhoisia, ne johtaisivat kaaokseen. Ajattele, kuinka moraalille, periaatteille ja suunnitelmille kävisi, jos tietäisimme tarkan kuolinpäivämme tai saisimme kuulla elävämme ikuisesti. Samasta syystä kuolema kuuluu ilman muuta asiaan...Meidät on luotu kulkemaan salaisuuksien polkua jatkuvassa epätietoisuudessa, koska nimenomaan tietämättömyydessä piilee kaikkein suurin lahja.

Hienosti sanottu ja hyvä Max♥ Maailmankirjallisuutta!

Tässä eivät ole kaikki kirjat joista olen pitänyt, mutta ehkä ne, jotka haluaisin teidänkin löytävän. Lisäksi voin mainita, että Pirkko Soininen on kirjoittanut upean Valosta rakentuvat huoneet, Minttu Hapuli Emilin, Helmi Kekkonen tämän naisen elämä, Carin Gerhardsen Tuhkimotytöt etc. Annamari Marttinen on kirjoittanut Häiriömerkinnän, joka on hyvin inhimillinen tarina ja voi tapahtua kenelle vain. Hyvä Annamari♥ Olen lukenut vähemmän, mutta laadukkaampaa. Ehkä näin. Nyt kun Lumimies lukee Alaskan taivaan alla, hän vaati sitä mukaan. Sehän on mukana Leena Lumin luetut 2021! Kun itsensä laittaa tällaiseen paremmuusliekaan, se on ja pysyy. Runoudelle Leena Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä. Siitä Alaskan taivaan alla vielä, että minä mieluusti luen tuollaisia ns. lukuromaaneja. Olin tarkoittanut sen joulun ajan kirjakseni, mutta tulikin jo luettua ja voin suositella. Nyt menee Frida ja olen aivan otettu, miten kirja vinkkaili minulle, että 'ota minut, ota minut!' 

Suurella tunteella ja vähän myös järjellä. Haluan lopettaa Cunninghamin Lumikuningattaren sanoin, että toivon näiden kirjojen tarjoavan teille 

...kaipuun joka on kylmää, puhdasta ja pysäyttämätöntä kuin lumi.

Rakkaudesta kirjoihin

Leena Lumi

Mitähän kirjoja Välikaton Feetu on ajatellut antaa tänä vuonna meidän perheellemme?

Meillä annetaan lahjaksi kirjoja paljon, mutta myös suklaata ja pehmeitä paketteja. Yritän kuten ennenkin pysyä lähinnä kirjoissa, joista osa on jo matkalla ja toinen osa lähtee kanssamme joulunviettoon Lohjalle. Muistan lapsuudesta, miten toivottu lahja kirja oli. Pehmeät paketit eivät niinkään, mutta aikuisena niitä on oppinut arvostamaan. Onneksi Suomessa on nyt  niin moni neuloosin viemänä♥ Siis ne kirjat:

Kate Quinnin loistava Ruusukoodi hänelle, joka antaa meille mahdollisuuden olla enemmän vanhassa vaaleanpunaisessa talossa. Onneksi hän myös pitää oravistamme, linnuistamme ja metsäkauriistamme hyvää huolta.

Nesserin Koston jumalatar ystävälle, joka todella arvostaa lukea dekkareita. 

Ja hän saa vielä toisenkin kirjan! Sai muuten itse valita ja näin se meni.

Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa hänelle, jolla on nyt edessä paljon sisustamista.

Kate Quinnin Metsästäjätär, joka oli viime vuoden jännittävin kirja, lapsuudenystävälle, joka

onneksi on myös neuloosin uhri ja taitava sellainen, joten saa vielä tämänkin. Koska hän on hyvin kirjallinen, päätin yllättää ja 

niinpä Riitta Jalosen Kirkkaus sai muuttaa uuteen kotiin, jossa saa yhtä paljon arvostusta kuin meillä♥

Leila Tuuren Elämä kerrassaan meni rakkaalle perheenjäsenelle, joka oli toivonut myös

Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet kirjaa.

Koko Hubaran Bechi meni nuorelle naiselle, joka oli toivonut ja sai myös

Paula Ritanen-Närhin huikean Unelmia puutarhasta Suunnittele ja toteuta.

Janne Huuskosen uusia uria aukova kirja hänelle, joka voi ammattinsa kautta levittää kirjan sanomaa ja etenkin sitä, että silloinkin voi selvitä, kun tuntuu, että on jo liian syvällä. Toivon tarina!

Miespuoliselle dekkarifanille menee hänen kolme suosituinta kirjailijaansa. Ensimmäinen on Max Mannerin Aavesärky. Minulle Mannerin paras, vaikka en olekaan lukenut häneltä kaikkia.

Samalle Peter Jamesin Kuolemaan jätetty. Lukijalla on yhtä lukuun ottamatta koko Jamesin Roy Grace -sarja. Emme tajua, minne se yksi kirja on joutunut...

Vaan olipa ollut tarkkana ja huomannut, että uusi Sebastian Bergman kirja Vihan jäljet on ilmestynyt. Voipi olla vuoden paras dekkari...

True Crime Kevinin kuolema hänelle, jolle tämä oli miltei mahdotonta uskoa. No, on se minullekin.

Springoran Suostumus hyvin kirjalliselle naiselle, jota aihe kiinnostaa. Ketäpä ei, sillä niin uskomattomia ovat aikaan ja kulttuuriin sidotut tapamme.

Elisabeth Stroutin Olive, taas löytyy ison perheen kuusen alta yllätyksenä. Toivon kirjan innoittavan ja vähän myös rauhoittavan toimeliasta ystävääni.

Kristin Hannahin Alaskan taivaan alla piti olla joululukemistani, mutta kun en malttanut odottaa. Hotkaisin sen aika vauhdilla ja nyt Lumimies lukee sitä, sillä epäilee, että ehkä jouluna ei olekaan niin aikaa Ukilla lukea. Itse Barack Obama oli bongattu ostamassa tätä kirjaa. Uskottavaa, sillä teoksessa on sekä Tara Westoverin Opintiellä vivahteita kuin Delia Owensin Suon villiä laulua. Obamahan kehotti aikanaan kaikkia lukemaan Opintiellä ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Netin haastatteluissa Tara perustelee tarkemmin selviytymistään.

Tätä kirjaa odotin ja odotin. Sitten alkoi tulla ilmoituksia, että minua odottaa kirja jossain Kannelmäessä...En edes voinut tietää, että se olisi tämä, mutta arvailin. Mitä tiesin kirjasta, en paljoakaan. Tuli vain sellainen intuitio. Meni parisen kuukautta ennen kuin kirja löysi minua jotensakin liki olevan paikan ja tämä Frida se oli. Joulukirjani menee jo kovaa vauhtia iltaisin, päivät joulutouhuja yms. Nytpä kolahti, sillä miten olisin voinut aavistaa, että hulluna historiaan olemisesta huolimatta olin unohtanut miten sudeettialueet syntyivät, ne, jotka Hitler sitten otti takaisin. Kirjan kertoja Nina F. Grünfeld on isoäitinsä jäljillä, sillä Fridahan voisi olla vielä elossa. Olen aika tulessa, sillä miten satuimmekaan juuri Tatra-vuoristoon syksyllä 2015 ja kaiken huipuksi itävaltalaisten ystäviemme lahja meille merkkipäivän viettäjille oli linnaillallinen ja yö linnassa Nitrassa. Olen edelleen yhteydessä Nitrassa asuvaan Luciaan kuin myös siellä asunnon omistavaan ystäväämme Helmuthiin. Meille oli tarjottu Nitran asuntoa muutamaksi kuukaudeksi, mutta sitten iski korona. Tätä ei kehtaa edes surkutella, kun ihmisiä kuolee, mutta toistuuko tyhjän asunnon tarjous? olenko silloin itse iskussa? pääsemmekö ikinä eroon koronasta kokonaan? No, Tatra-vuoristo pysyy siellä samoin kuin monet muut unelmapaikkamme alueella. Tämä tarina on todella kiinnostava, joten vinks! vinks!

Lastenkirjoja säästän nyt kun minusta tuli nana, mutta tämän kirjan ihan tilasin kahdelle noin 11 -vuotiaalle tytölle, jotka ovat kovia lukijoita. Siis ostettukin on ja tätä jo kaksi. Babelle enemmänkin säästän luontoaiheisia kirjoja, joita onkin kiitettävästi ilmestynyt.

Oi, kuka nämä saakaan, hän sydänonnekas on♥

Tässä varhemmilta vuosilta. Tekijä on lapsuudenystäväni Tuula-Marja Sainio, mutta oikean yläkulman sukat ovat Anne Vitikaisen käsialaa. Kiitos teille♥

Oijoi, tätähän ei kukaan  voi tietää kenelle hobbitille nämä menevät....?

Lumiukko, joulu, lumilinna, taika, joulun tonttu...

Täällä me sitten jouluna availemme paketteja ison kuusen alla seuranamme molempien perheet, koiruudet ja ennen kaikkea joulun vauvamme Babe. Oi että! Nyt vielä pullottamaan monta kuukautta kellarissa muhinutta kirsikkalikööriä....Ai niin, tarkoitus on olla joulunaika lomalla, mutta jotain ehtinen vielä sitä ennen. Kivaa matkaa kohti joulua♥

Leena Lumi