Vappuviikkoa!

Ensin kevät pääsi vauhtiin ja tuttu sorsaparimme saapui muutama päivä sitten. Tämä on neljäs vuosi! Puro aukeni juuri silloin ja varmaan sama toistuu kuin ennenkin eli kohta naaras tottuu ympäristöön ja uros lähtee aamuisin rakentamaan salaiseen paikkaan turvapesää. Sieltä kun saapuu uupuneena, kiertävät syömässä lehdossa mitä löytävät ja ainakin kotiloita. Sitten hellät nokoset kun kalliokin on jo auki ja siinä kallion lintualtailla herättyään kirmailevat. Aina lähtevät jonnekin yöksi eli noin iltauutisten aikoihin häipyvät, kunnes taas aamulla uros saattaa puolisonsa luontopihallemme. Eipä ole kotiloista ollut haittaa näiden löydettyä meidän turvapihamme. Tästä on tarkka juttukin blogissa ja facebookissa, mutta nyt en löytänyt. Linkitän heti, jos löydän.

Merin pikkutyttönä istuttamat krookukset, jotka vain lisääntyvät. Selviävät pienestä lumisateestakin. Ja sitä meillä on juuri nyt. Ensimmäinen kerta, kun en nouda orvokkeja ennen kuin vapun jälkeisellä viikolla, sillä narskuja tuli istutettua runsaasti ja ne pitäisi saada maahan, mutta kun routa...Puutarhamullat noudettiin jo toivossa päästä istuttamaan, samoin gladiolusten sipulit.

Tätä orvokkia tilasin ensi viikolla noudettavaksi: Ukrainan ja Satakunnan värit. Orvokit, valkovuokot ja sinivuokot, siinä kevään kukkamme, ainakin Lumimiehen suosikit. Minulle tulisi pidempi lista...

Tästäkin orvokit selvisivät.

Tämä oli kyllä huippu, mutta selvittiin...Ja huomatkaa, että olen tähän asti istuttanut aina pari päivää ennen vappua. Jos en nyt istuttanutkaan, kun tuli hankittua sisäkukkia, voisi tapahtua niin, että vappuna olisikin grillivappu. Me olemme avanneet grillikauden viikko sitten, mutta nyt kyllä muuta safkaa ja kuumaa Netflixin sarjaa sekä kirjoja. Toki kuoharia on suosikkimerkkiä, että jos edes vähän vappua...Jos sitten saunan lauteilla...

Minua ei lumi häiritse. Ei edes tämä vapun normisää. Muistan elämästäni vain muutamia hyvän kelin vappuja. Nyt voin lukea sitä kiehtovaa kirjaa, josta en ole teille kuiskannutkaan. Eikä kukaan ihmettele, että niin paljon kynttilöitä. Olen panostamassa puutarhaan ja nyt ei saa vilustua. Ehkä siirryn alakertaan takkatulen lämpöön. Tosin myönnän, että näin ihanan lumisen talven jälkeen voisi jo alkaa kevät. Kevät♥

Vapputerveisin

Leena Lumi

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

Onko mitään satuttavampaa kuin lapsen sairaus? Lapsen vakava sairaus? Kun parit hankkivat lapsen, suuri odotus tähtää terveyteen. Näinhän sen kuuluukin olla. Emmehän voi aloittaa lasta odottavien vanhempien pohtivan surullisesti ja ahdistuneesti, mitä kaikkia perittyjä tai uusia sairauksia tulevalla vauvalla voisi olla. Nyt pitää iloita ja nauttia raskaudesta sekä lopettaa muistelemasta suvun mahdollisia periytyviä sairauksia. Äidin yhä kauniimmin kasvava kohtu tuo vauvan likemmäs, todeksi Hän saa lempinimen, hänelle isä soittaa kitaraa ja äiti lukee loruja, yhdessä laulavat lastenlauluja. Joskus käy niin, että vauva syntyykin vakavasti sairaana, joista on todella laaja valikoima surun laarista. Kaikkea ei heti havaita, mutta tutkimukset alkavat. Vauvan kehto kotona ei keinahda. Lapsi on sairaalassa enemmän tai vähemmän aikaa elämänsä alusta, mutta onneksi edes toinen vanhemmista voi olla mukana. Silti. Se ei ole sama vauvantuoksuinen onni. Se on sairaalan tuoksu, joka on pelkoa, lääkkeitä, desinfiointiaineita, kyyneleitä…toivoa ja toivottomuutta. Siellä jossain sängyssä voi olla rautakehikko ruuveilla päähän kiinnitettynä tyttö nimeltään Ninni. Lääkärin papereissa Tyttölapsi nro 291.

Ninni Schulmanin kirja Tyttölapsi  nro 291 (Flickebarn nr 291, Tammi 2022, suomennos Katriina Huttunen) kertoo rakastetun, Hagfors dekkareistaan tunnetun kirjailijan lapsuudesta välähdyksinä, ahdistuksena, lukuina ilosta ja surusta, muistamisen hetkistä niin pitkälle vauvaiästä kuin pystyy. Väistämätöntä on lukijan hämmennys, joskus kauhistuskin. Jollain voi olla epäuskoakin, mutta kannattaa muistaa, että vaikka Ninni on nuori  (synt.1972) oli hoitokäytäntöjä, joista osa on jo poistunut. Toki saamme lukea myös Ninnin lapsuudesta ja kouluajoista, ensimmäisistä ihastuksista, avioliitosta ja lapsista, mutta sitä ennen on tapahtunut paljon ja vielä enemmän sen jälkeen, kun Ninni halusi tietää, kuka hän oikein oli? Kuka oli vaikuttanut häneen niin, että läheisriippuvuudesta tuli todellinen taakka muille ja hänelle itselleenkin.  Miksi hän pelkäsi koko ajan hylkäämistä voimatta uskoa olevansa niin suloinen, että joku rakastaa häntä, vaikka pituus jäikin 144 senttimetriin? Kuka ja missä on määritelty oikea pituus? Miksi kansankodissa voi joku jossain sanoa ’epäkelpo’ aina hyväntuulisesta, iloisesta lapsesta, joka halusi vain saada olla hyväksytty ja rakastettu?

Schulman aloittaa kirjan loistavasti koskettavan kannen viriteltyä lukijaa, sillä kansi on todellakin…rakastettava, pieni tyttö hymy huulillaan. Sen asian tohtorit muistivatkin aina kirjoittaa Ninnin potilastietoihin, että miten iloinen hän oli. Mikseivät he koskaan muistaneet kirjoittaa itkuista, vuolaina virtaavista kyynelkoskista, kivuista, pelosta, ikävästä kotiin.

 Aloitus ei kerro vielä tuosta, sillä yllättäen aikuinen Ninni, kahden lapsen äiti, haluaa vain nukkua, nukkua, nukkua.

Niklas vie minut psykiatriseen päivystykseen ystävänpäivänä. Hän näyttää tutulta mutta on ventovieras…Se toinen nainen viestittelee Niklakselle koko automatkan ajan. Olen nähnyt hänen kuvansa facebookissa…

Viidentoista vuoden avioliitto on takana, mutta yhä siitä on jotain jäljellä. Muutakin kuin yhteiset lapset. Ei muistoja voi unohtaa. Ei niitä hyviä aikoja. Ei sitä ensimmäistä, johon hän saattoi uskoa. Ei voi unohtaa häntä, joka lupasi kerran, että hän ei jätä! Ninni jää vapaaehtoisesti S:t Göranin sairaalaan ja antaa itsensä pudota.

En ole enää reipas tyttö. En ajattele positiivisesti. En ponnistelle. Kerrankin tyydyn vain hengittämään.

Tarinan tuskallinen matka ovat muistiin työntyvät asiat. Kun Ninni saa käsiinsä potilaskertomuksensa ne sekä vahvistavat hänen ajatuksiaan omasta luonteestaan kuin tuntuvat keksityiltä. Miten uskomatonta onkaan, että hän osin vaurioitui jo kolmen ensimmäisen elinviikkonsa aikana.

Elinkelvoton. Epänormaali. Lääketieteellinen mysteeri, arvoitus, joka piti ratkaista.

Hän oli kuin vasikka, joka synnytyksen jälkeen erotetaan emostaan. Kumpikin huutaa ikäväänsä, emo ja vasikka. Ninni oli juuri syntynyt ja kieltäytyi syömästä, koska äiti oli viety pois. Häntä alettiin ruokkia letkulla.

Myöhemmin potilaskertomuksensa luettuaan, Ninni kertoo olleensa suurimman osan ajasta yksin. Terapeutti Helene kertoo pitkään sairaalassa olleiden lasten voivan kokea samoja oireita kuin on hyväksikäytetyillä lapsilla. Mutta kohdeltiinko häntä julmasti? Tulihan äiti myöhemmin. Ninni miettii kiusattiinko häntä sairaalassa?

Helene toteaa, että ’pieni lapsi joka on sidottu kiinni ei ymmärrä miksi häntä kiusataan. Lapsi voi tiedostamattaan tulkita kivuliaat tutkimukset rangaistukseksi.’

Ninnillä on skolioosi ja tavallista lyhyemmät reidet ja kyynärvarret. Myös usein ihottumaa, joka ei yhtään ihme, sillä hän viettää kipsikaukalossa yönsä ensimmäisen leikkauksen jälkeen, jolloin hänen selkäänsä siirretään osia hänen äidiltään. Kotona Ninni saa nukkua kipsikaukalossa isän ja äidin välissä. Kun hän kasvaa, kaukalosta valmistetaan suurempi. Vanhemmille on täytynyt olla hirveä tuska kiinnittää pieni kyyneleinen tyttö iltaisin kaukaloon, jonka tarkoitus on ojentaa hänen rankaansa. Mutta Ninnin ympärillä on koko ajan rakastavia ihmisiä. Ikävyydet tulevat vasta myöhemmin koulussa ja teini-ikäisenä. Hän ei saa pysyvää teinisuhdetta, Ei ketään, joka rakastaisi vain loputtomasti, eikä jättäisi. Silti hän näyttää aina iloiselta, vaikka sopivia vaatteita ei löydy edes lastenvaateosastoilta.

Ninnille potilaskertomusten lukeminen on tuskaa, sillä hänen on vaikea uskoa:

Potilas on sairaalassa kipsikaukalon sovittamista varten, sillä vanhemmilla on ollut vaikeuksia saada hänet kaukaloon. Jos potilaan huutamisesta ei välitetä, hän makaa kaukalossa kiltisti koko yön.

Miten kauan huusin ennen kuin annoin periksi? Mitä kaksivuotias muistaa?

Olkahihnoja on vahvistettu lisäämällä hihna kulkemaan vatsan poikki ja parhaassa tapauksessa potilas makaa tässä koko yön ilman ongelmaa. On tärkeä painottaa vanhemmille, että he eivät saa ottaa häntä ylös, vaikka hän huutaa. Potilas on niin älykäs, että hän saattaa hyvinkin vain teeskennellä.

Ninni Schulmanin kirja varttumisestaan vauvasta sairaana ja tutkittavana ja hoidettuna, on rohkea teko. Minäkin pelästyin, sillä sairastuin noin kaksivuotiaana auringonpistokseen, joka vei minulta sekä kävely- että puhekyvyn. Minut vietiin Turkuun hoitoon. Isän tyttönä ikävöin isää kaiken aikaa ja koska itkin aina todella kauan kun hän lähti, minut sidottiin sänkyyn kiinni kunnes huuto loppui. Isää kiellettiin tulemasta tapaamaan minua enää niin, että näkisin hänet. Miten kaksivuotias voi muistaa? Muistankin vain vasta kotiuttamisen jälkeen, että en pystynyt nukkumaan sängyssä, koska huimasi. Isä nukkui kanssani lattialla. Kun siirryimme sänkyyn olin kerran puoliunessa kun kuulin isän sanovan vieraalle äänelle: ”Nyt ostetaan tytölle televisio." Kylläpä alkoi aika mennä lujaa Lassien kanssa, mutta kolme kuukautta vei saavuttaa sama, mihin olin jo yltänyt. Nappasin kopin ja aloinkin lukemaan Aku Ankkoja ihan itse neljävuotiaana, koska kotiapulaisemme ei ehtinyt. Hän suotta syytteli minua auringonpistosta, joka ei ollut mitenkään hänen syynsä.

Kirja on Ninnin tarina, mutta meitä oli varmaan monia, joilla on erilaisia sairaalamuistoja. Ja sitten yksi sen ajan kauheus: ”Itkevän lapsen luokse ei saanut mennä.” Nyt se olisi rikos!

Heinäkuussa tasan vuosi ensitapaamisestamme, menemme naimisiin Kärnåsenissa. Minulla on Moran kansallispuku joka on ommeltu erityisesti minua varten. Norra Rådan puvun eräältä paikallisen kyläyhdistyksen mieheltä. Vitsailemme että lapsistamme tulee pieniä ruskasilmäisiä siitepölyallergikkoja.

Vihdoinkin tässä on tulevaisuus jota voin sietää.

Sinä istut siinä ja...

Sinä istut siinä ja ompelet.

On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.

Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Pekka Mäkinen

Leena Lumin luetut 2022

Olen ainakin pitänyt, mitä olen luvannut eli hidastanut lukemistani ja siitä kirjoittamista. Ruuhkavuodet ovat kun lapset ovat pieniä, mutta toiset ruuhkavuodet tulevat hyvin monille. Ajamme noin joka kuukausi Lohjalle ja kun olen Casper Julianin kanssa, olen hänen kanssaan, en elä somessa. Viivymme päiviä, koska jo ajot vievät päivän suuntaansa. Kesäkuulla koko poppoon kanssa lähdemme tapaamaan äitiä länsirannikolle. Yritän jatkaa vielä tovin... Ja minä luen, en kuuntele. Tai kuuntelen minä, sillä nukun mieluusti ikkuna auki ja kuulen lukiessani kettujen eri ääniä sekä jo mustarastaankin. Kohta alkaa puro soida. Kiitos kaikille lukijoilleni, jotka olette olette seuranneet minua jo kolmetoista vuotta♥

1.  Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys (Shiver, MinervaCrime 2021, suomennos Maikki Soro)

2.  Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja (Mytomanen, WSOY 2021, suomennos Helene Bützow)

3.  Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin? (Vem dödade bambi? Teos 2019, suomennos Laura Jänisniemi)

4.  Lisa Jewell: Näkymätön tyttö (Invisible Girl, WSOY 2022, suomennos Karoliina Timonen)

5.  Jonna Vormala: Keitto Keittokirja (kuvat Suvi Kesäläinen, Otava 2022)

6.  Carin Gerhardsen: Unilaulu (Vyssan lull, MinervaCrime 2022, suomennos Maija Ylönen)

7.  Alba de Céspades: Kielletty päiväkirja (Quaderno Proipito, Otava 2022, suomennos Anna Louhivuori)

8.  Pierre Lemaitre: Kyykäärme (Le serpent majuscule, MinervaCrime 2022, suomennos Kaila Holma)

9.  Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat (När alla klockor stannat, Tammi 2021, suomennos Antti Saarilahti)

10. Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa (While Paris Slept, Sitruuna Kustannus 2021, suomennos Elina Salonen)

11.  Maaret Kallio, Kati Vuorento : Välillä olet varpuseni (WSOY 2022)

12.  Brit Bennet: Mikä meidät erottaa (The Vanishing Half, Tammi 2021, suomennos Maria Lyytinen)

13.  Laila Nevakivi: Lapsen oma puutarhaseikkailu (Minerva 2022)

14.  Joni Pyysalo: Putoamispaikka (WSOY 2021)

15.  Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291 (Flickebarn nr 291, Tammi 2022, suomennos Katriina Huttunen)

16.  Ann Patchet: Hollantilainen talo (The Dutch House, WSOY 2021, suomennos Laura Jänisniemi

17.  Ville Hytönen: Johannes Andreas (Like 2022)

18.  Elizabeth Strout: Voi William! (Oh William!, Tammi 2022, suomennos Kristiina Rikman)

19.  Mattias Edvarsson: Perhetragedia (En familjetragedi, Like 2022, suomennos Outi Menna)

20.   Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi (The Paper Palace, Tammi 2022, suomennos Tuulia Tipa)

21.   Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet (Tammi 2022)

22.  Riitta Jalonen: Omat kuvat (Tammi 2022)

23.  Alain M. Bergeron, Michel Quintin&Sampar: Uskomatonta! Krokotiilit (Savais-tu? Les Crocodiles, Minerva 2022, suomennos Noora Niemelä

24.  Elin Cullhed: Euforia (Eufori: en roman om Sylvia Plath, Atena 2022, suomennos Laura Kulmala)

25.  Edouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Combats et métamorphoses d'une femme, Tammi 2022, suomennos Lotta Toivanen)

26.  Antonio Caprarica: Elisabet II (Minerva 2022, suomennos Anna-Maija Luomi)

27.  Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky (WSOY 2022)

28.  Herman Koch: Pääosassa Sophia (En film met Sophia, Siltala 2022, suomennos Mari Janatuinen)

29.  Heikki Tiilikainen: Kolmen rintaman mies (Minerva 2022)

30.  Cristal Snow, Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus

        (Tammi 2022)

31. Eija Aromaa: Välähdys hämärässä (Basam Books 2022)

Jatkuu hitaasti...Ensi viikon kirjakin on jo luettu, mutta kirjoitan sen vasta myöhemmin. Tämänhän piti olla vain harrastus, mutta vei koko naisen...

Rakkaudesta lukemiseen

Leena Lumi

Joni Pyysalo: Putoamispaikka

Elämyshakuiselle ihmiselle kirjat ovat melkein yhtä hyvä seikkailu kuin ajaa omalla autolla lokakuun sumussa Tatra -vuoren ylintä reittiä ja alla vain loputon putoaminen ja edessä kapealla tiellä yhteentörmäyksiä. Koska luen maailmankirjallisuutta, en aina pysy perässä edes kotimaisissa.  Janne Huuskosen Täydellinen päivä vai Putoamispaikka? Kummatkin herrat minulle ihan tuntemattomia eli minun häpeä. Kumpienkin kirjat valitsin kansien perusteella. Luin ensin Täydellisen päivän. Ei erikoista syytä, vain tunne, että se on tärkeä kirja. Enhän voinut tietää, että tällaiselle runonviemälle on luvassa Galwayta ja salaisuuden paljastus... Miten tämä osui kohdalleni? Irlannin maagista realismia. Jälleen kerran aloin lukea liian myöhään illalla, mutta otin jatkoajan enkä piitannut mistään. Minusta tuli Aran, joka seisoi Galwayn rantakivikossa ja antoi meren kastella itsensä. En voinut lähteä pois, sillä odotin hyljenaisia. Kaksi viikkoa siellä seisoin ja samalla yritimme päästä Aransaarille, mutta kelit olivat rankat, emme päässeet. Saman koki ystäväni joka on loistava kutoja...hänkään ei myrskyjen takia päässyt, minne halusi. Soitin hänelle ja kerroin, että Joni Pyysalo on kirjoittanut jotain joka voisi kiinnostaa etenkin häntä. Ei tarvinnut kuin sanoa Aransaaren villapaidat ja Guernseyn saaren kutojanaiset, joilta Galwayn kutojat olivat ehkä saaneet oppinsa...Paitojen kuviot olivat tarina, mutta ne kätkivät enemmän hopealangoilla saumakohtiin ommeltuina, kätkettyinä.

Joni Pyysalon Putoamispaikka (WSOY 2021) lensi luokseni kuin meriharakka. Siinä se tuijotti minua jo viime vuonna. Vasta nyt uskaltauduin lukemaan takakansitekstin. Sitten ne kuuluisat kymmenen sivua ja olin täydellisen myyty jo ennen kymmenettä joka joko jatkaa lukua tai katkaisee sen.  On helmikuu ja Aranin äiti on kadonnut. Aran, hänen miehensä  Nona ja tytär Arla ovat saapuneet kesäpaikkaan, jonne äidin uskotaan kävelleen yli jäiden, jos hän sinne nyt mennyt on. Äitiä ei näy ja talon talvinen tunnelma nousee kuin taikausva erottamaan heitä lopulta omiin kupliinsa. Niissä kukin heistä alkaa etsiä itseään löytääkseen uuden jatkon.

Aran kääntyy ikkunasta kirjahyllyn päätyyn, jossa on kehyksissä vanhan merikortin kappale. Kolme saarta, nimet on kirjoitettu englanniksi, iiriksi Inis Mór, Inis Meáin ja Inis Òirr.

Tietyllä matematiikalla niiden yhteenlasku tuottaa hänen etunimensä.

Arla toteuttaa unelmaansa maailman pelastamisesta ja ulos omasta ahdistuksestaan etsimällä Jainan kanssa metsäaukeita, joille istuttaa vaikka miljardeja puita. Hän vetää myös projektia, jossa jännittävällä tavalla shopholistit voidaan pelastaa itseltään. Arlalla on roolinsa, mutta jollakin tavalla tämä on myös avioliittoromaani. Nona asuu selvästi omassa kuplassaan, jossa tuntee suurta tyhjyyttä. Ehkä myös elämänpettymystä.

Nona laittaa kahvia, Aran nostaa jääkaapista aamiaistarpeita. Avioliitto, kuulumistenvaihdon rutiininomaisuus. Neuvottelutilanne, jossa kuvitellaan tuntevan toinen, vaikka ei tunneta kunnolla itseä.

Aran tuntee samoin, mutta hän ei masennu, hän on levoton kulkija, jolle jossain soi melodia, jota seurata. Melodia pitää ensin vain tunnistaa ja sitten vangita. 

Kuuluiko pitkään suhteeseen vaihe, jossa kaikki oli puhuttu loppuun, vai oliko vaikeneminen alkava hylkimisreaktio, Aran ei osaa vastata.

Nona huomaa meren ja rakkolevien auttavan häntä. Hän päättää jäädä joksikin aikaa. Aranin äitiä ei enää etsitä, rospuutto on alkanut, lokit huutavat.

Nona herää sivustavedettävässään ja alkaa etsiä muistikirjaansa, johon merkitä ajatuksiaan. Vaikkapa tiedollisen riittämättömyyden jatkuva pohjakosketus, masennuksen vuoksi ja luode, lapsesta joka muuttaa pois kotoa, tulevaisuuden hiljaisuus ja menetykset, äkkivanheneminen, ehkä vakava sairaus, kaiken entisen ulkopuolelle joutuminen, aaltojen murskaamat rakkolevät, vanha kalastajaneule, jonka hän jättää Aranin vuoteelle, se tunne hukkumisesta ellei hän jää tänne pidemmäksi aikaa. Hän valitsee meren ja meri hänet. Hän sulautuu luontoon ja kuplan sisälle alkaa hitaasti virrata suolaista, parantavaa meri-ilmaa.

Aran pitelee kalastajaneuletta käsissään ja katsoo sen kuviota, joka yrittää kertoa hänelle jotain. Neule on aika suuri ja vanha. Kertoko se hänen isästään, jota ei ole koskaan tavannut vai onko se vain mikä tahansa kuvio. Vai sisältääkö neule suuremman salaisuuden, hopealangalla kirjaillun, muinaisen viestinnän, jota hänen tulisi seurata.

Aran on lähtijä. Levoton sielu. Hän nousee koneesta Shannonin kentällä. Samalla kentällä, jossa oli tehty suuri huumepidätys juuri sinä vuonna kun minä saavuin Irlantiin. Riskiraskaus ja mukana monenväristä pilleriä. Minut vietiin syrjään. Se oli äkkiä tajuttu, mikä oli hommani nimi ja reissu jatkui. Niin Araninkin. Nyt hän on jäljillä, mutta löytääkö irlantilaisen verensä pohjaimun. Sen joka on pakottanut häntä läpi elämän. Ja äiti, äiti on vain vaiennut. Äiti, jota ei enää ole.

Enpä lukenut kirjan liepeitä kuin vasta tarinan jälkeen. Sanomattakin selvää, että olin lukenut tarinan mieleni lävitse, merisuolalla maustettuna. Tunnistan runoilijat aina. He katsovat syvemmälle, tuoksuvat viinille ja aamuille, joskus jopa sahramille! He ovat tahtomattaankin kiinnostavia. Joni jätti merisolmut heilumaan tuuleen. Tarina voisi jatkua...Toisaalta runoilijat haluavat olla mystisiä. Tämä kirja on paluu muistoihin. Ihana!

Sama hämärä, tähtikuvioiden hidas täydentyminen. Sama ihmisyyden näkymätön häkki, jonka pienat on taivutettu menetyksestä, surusta ja ikävästä.

Laulu, aavistus suunnasta, lähestymisestä löytämisestä.

Lanka, jota seurata. 

Pois, ulos. Labyrintistä? Mistä?

Lintu, kehrääjä.

Loitsu

Läpi tyrmän portin
takaa Ohtan soiden,
umpeenkasvanutta polkua pitkin,
yli villiintyneen niityn,
läpi yön vartioketjun,
pääsiäiskellojen lupausta
                           seuraten,

kutsuttuna,
ylösnousseena, -
tule luokseni illalliselle.

-Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova: Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Runotalo

Rauhallista pääsiäisen aikaa

Rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille♥ Kun elämässä jyrisee, ensin pandemia ja sitten vielä sodan uhka yllämme, kaipaamme edes hetkeksi unohdusta siitä. Me teimme ratkaisun olla lähtemättä minnekään, olla kutsumatta ketään. Vaikka kinokset ovat meillä vielä valtaisat, kuulen jo solinan...tuleekohan se jo purostamme...

Nyt herkutellaan, luetaan, tuodaan haravat esille, jos joku pälvi jossain jo olisi...saunotaan, katsotaan Netflixiltä sarjoja HBOlta Crownia odotellessa, ihaillaan jo toista kuukautta tetenarskujamme ruukuissa. Osa on jo lakannut kukkimasta ja odottaa vain maan sulamista, sillä mikään ei ole kuin tetenarsissi, jotka kerran maahan laitettuina kukkivat vuosi vuoden jälkeen. Olemme joka kauppakerta tuoneet teteä lisää ja osa on tosi freessejä nyt pääsiäisen aikaan. Kuukausi sitten kannoimme ruukkuja vielä yöksi sisälle ja oli syytäkin, sillä niitä pitää kouluttaa viileään. Ennen nukahtamista suunnittelen mihin niitä istutamme...

Olen niin pahoillani siitä, mitä tapahtuu eli sodan uhka ja uhka äidilleni, joka kahdesti joutunut pakkoluovutetusta Karjalasta lähtemään, että en ikipäivänä lähde Anna Ahmatovan jäljille, en kulje Fontankakadulla, kuten olin unelmoinut. Se on ohi nyt!!! Toisaalta toivon kaikkien ymmärtävän, että en ikinä lakkaa suosimasta ja lukemasta eräitä venäläisiä kirjailijoita ja Anna Ahmatova kulkee matkassani sateenkaaren tuolle puolen. Joku rakas runo tai sävelmä ei ole syyllinen siihen mitä nyt tapahtuu. Ja Anna itsekin oli vainottu. Olin yhtenä iltana kirjoittamassa jo tästä aiheesta, mutta päätinkin nyt luovuttaa politiikassa. Aloitin sen sijasta sellaisen suomalaisen miehen kirjan, jota en olisi uskonut kokevani. Hän luuttuaa minulla pöytää, sillä niin paljon yllätyin! Olisin voinut kirjoittaa kirjasta tähän, mutta en minä sitä unohda, tulossa on. Nyt ollaan vaan. En halua rikkoa tätä tekemättömyyden oloa. Tämä itänaapuristressi on myös uuvuttanut...On helpompaa lukea kuin kirjoittaa siitä levottomuuden vallatessa mielen.

Lähetin Casper Julianille hänen ensimmäisen pääsiäiskorttinsa. Siinä oli hurmaavia, melkein oransseja pupuja. Vaikka uupumus joskus viekin, esim. nyt on hankittava se aivopuutiaisrokote, koska olemme niin paljon Lohjalla ja montaa muuta, elämä jatkuu. Tämä suloinen kuva on Marjaana Rinne-Loikalan ottama ja lukijoilleni tuttu, silti aina yhtä rakas♥

Lukurauhaa ja omanoloista pääsäisoloa toivotan tämän sweetytanvirin kuvan kera♥ Lukeminen kannattaa aina ja pidetään itsemme nyt kylmän viileinä vaikka se vaikeaa onkin.  

Pidetään toivosta kiinni♥ Pääsiäistä♥ 

Slava Ukraini♥

Leena Lumi

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää...

Huhtikuu on kuukausista julmin,
se työntää sireenejä maasta,
sekoittaa muiston ja pyyteen,
kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä,
kietomalla lumeen ja unohdukseen,
kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin...

- T.S.Eliot -
Autiomaan 434 riveistä muutama 

Enon sylissä

Casper Julian Jaakko -enon sylissä♥ Niin monen elämän valonkantajaksi, tähtien poimijaksi tuli pikkuinen Casper Julian♥

♥♥♥

Kaunis, rakas tyttäremme Meri...Our beautiful, dear daughter Meri...Unsere hübsche, liebe Tochter Meri...

Kaunis, rakas tyttäremme Meri, pienen Casper Julianin äiti♥ Our beautiful, dear daughter Meri, little Casper Julian's mama♥ Unsere hübsche. liebe Tochter Meri, Mutter des kleinen Casper Julian♥

♥♥♥

Kummitäti Tuuli ja Casper Julian tiedottavat, että...

Koska Casper Julianin kastejuhlien suurin osa kuvista muualla kuin minulla, jäämme odottamaan...Tuuli, tyttö samalta saarelta kuin Meri, oli Casper Julianin sylikummina. Historian siivet havisevat, sillä Tuulin isoisä on kotoisin Karjalan Valkjärveltä Viipurin likeltä, kuten Merin isoäitikin. Nyt Tuulin Leon ja Casperin sukujuuret kohtaavat Valkjärvellä. Muistojen virta...Ristiäisten jälkihehkua tulossa enemmänkin, jos paras kuvaajamme ehtii. Tässä nyt nämä ihanaiset, Tuuli, jonka olen tuntenut vauvasta♥ sekä nanan ja ukin rakas Casper Julian♥

♥:lla Leena Lumi