Cristal Snow, Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus

Jos uskot keijuihin, jos rakastat lumisadepalloja, jos huudahtelet ihastuksesta lukiessasi sanoja, joista et ole ennen kuullutkaan, jos ihastelet punatukkaista tyttöä, joka uskaltaa melkein mitä vain, vaikka sydän on heikko ja mieli täynnä pelkoja, jos pidät keijuseikkailuista ja maagisista esineistä, jos haistat ensilumen saapumisen tuulesta, jos uskot hyvän voittoon pahasta, jos siipesi alkavat värähdellä nähdessäsi huimaavan kauniita lyijykynäkuvia, Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus, on se kirja, jonka löydät keijukuusesi alta, kun olet ensin kuiskannut taikasanat joulukeijun korvaan. Jos et usko mihinkään näistä, kirja on sittenkin sinulle, koska sen avulla voit pakoilla talviunien luolaan näkemään unia akileijakeijuista eikä yksikään timanttinen lumihiutale häiritse keijurauhaasi.

Cristal Snow'n teos Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus (Tammi 2022) on kirja monen ikäisille ja -mielisille lukijoille, mutta en arvannut kun aloitin, että minulle kasvavat siivet ja osaan puhua korentokieltä. Enkä arvannut, miten tarinan kuvittajan Kati Vuorennon työt koskettavat niin syvältä, että aloin unelmoida hopeisista siivistä, joihin Kati piirtäisi joitakin tämän kirjan kuvia...

Penni Meirami Pähkinäsydän on topakka, urhea, suloinen, seikkailunjanoinen ja kovasti perheestään pitävä mitä suloisin vielä maitosiivillä lentävä keijutyttö. Yksi vanhempi asia on kerrottava, eräs hetki hänen syntymästään, sillä 

kun Pennin äiti, Annelie Pähkinäsydän, saattoi tohtori Muljakon avulla hänet maailmaan, vauva oli aivan hiljaa Hopeapuron siipisairaalan vuodeosastolla. Lisäksi hän oli niin nyrpeän näköinen, koska oli herätetty kesken unien, että tohtori Muljakko pyysi anteeksi. Kohta keijuvauva jo maiskutteli huuliaan ja nukahti.

- Suloinen otus, tohtori Muljakko mumisi ja silitti muutamaa hassua räikeänpunaista haiventa lapsen päälaella.

- Mutta hieman rikkinäinen tämä on. Sydän on hieman erikoinen. Se on kooltaankin liian suuri ja lyö kiivaammin kuin naperoilla yleensä. Siitä myös puuttuu tahti jos toinenkin.

- Jos sydän ei ajan myötä asetu paikalleen, korjaamme sen...Annat pikkunaperon elää tavallista elämää.

- Tämän kuullessaan Penni avasi suunsa ja kiekaisi erityisen ruman rääkäisyn ja korvankärkiä vihlovan kiekaisun.

- Ahaa, tämä nyytti ei taida perustaa mistään tavanomaisesta. Sen verran erikoinen pöppiäinen hän on, Muljakko naurahti.

Pennillä ja hänen ystävillään Tuulenpesän metsässä, oli taito erottaa pakkastuulesta talven saapuminen. Se taas tarkoitti, että Penni ja hänen ystävänsä kokoontuisivat hänen luokseen viettämään talven ensimmäistä yötä ullakolle. He odottivat ensilunta ja pakkasen ikkunoihin piirtämiä kuvioita. Koska Penni osasi käyttää leikattua sydäntään hyväkseen, sai äiti kantaa heille vintille täytettyjä petunialeipiä, lumipaistosta, paukkujyväsiä, kinuskitikkuja, kaislakaakaota...Mukaan saapuu myös mörkö Hilda, jolla on niin vahvat siivet. että niillä voi uhmata talvimyrskyäkin. Penni esittelee ystävilleen äitinsä säästämiä upeita siipiä ja siitä Hilda saa aiheen kertoa siipipeikosta joka ryöstelee siipiä. Häntä ei uskota ennen kuin siipiä alkaa liidellä pois niiden omistajien suojista. Syyllisiksi nimetään siipipeikot, joiden erityinen kiinnostuksen kohde ovat maitosiivet.

Penniin iskee aivan odottamaton salapoliisikuume. Pyykinkuivausoksistossa hän  vakoilee nyt rouva Vadelmaa, joka itkee ja juoksentelee edestakaisin, samalla kun keittää löytölientä. Heidän poikansa Markka on kadonnut!  Onneksi Penni ja hänen ystävänsä pitävät lumisadepalloista, etenkin oikein pyryttävistä. Vintiltä he löytävät sellaisen. Penni pyörittelee sitä käsissään, kunnes näkee jälleen tekstin: Kolme ravistusta pimeille poluille.

Seikkailu Viluhallaan on pitkä ja vaarallinen. Lumisadepallon Pyrykin on mukana ja myöhemmin toisesta pallosta tullee etenkin Pyrylle hauska ystävä...Matkalla tapahtuu paljon pelottavaa, mutta kun Penni lopulta seisoo Viluhallan valtiattaren edessä, hänen on kohdattava pelkonsa. Valtiattaren vaatimuksesta!

Snow'n ja Vuorennon yhteistyö on kristallista. Kauniit kuvat suorastaan pelottavassa seikkailussa, jossa monen monta otusta, suorastaan huutaa tulla kerrotuksi meille kaikille. Snow'lta tuota kiehtovaa keijujännitystä riittää. Sarjassa ovat aikaisemmin ilmestyneet Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku sekä Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous. 

Ja aivan oikein: En taaskaan arvannut syyllistä. Kirjassa on yli kaksisataa sivua keijuilua,  mörköilyä ja salaisuuksia. Penni on kuitenkin vielä pieni tyttökeiju ja hänelle on äiti kaiken jännityksen jälkeen tärkein:

Onnelliset lumihiutaleet myllersivät iltataivaalla. Kaksikko istui vielä hetken sylikkäin tuijottaen vaaleanpunaiseen naapuripuuhun ja palasivat sitten sisälle keittämään kuumat kupilliset kaislakaakaota.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Pakkanen on hyydyttänyt linnut...

Pakkanen on hyydyttänyt linnut

senkin

uppopuunharmaan urpiaisen

eksyneen cabaret-laulajan

jolle taivas on pirskottanut

Rose'ta rinnuksille

Aamulla löysin sen luunhimmeänä hangelta

auringonkukansiemeniä kurkussaan

silmät jäätyneinä pisaroina

Voi lintuni

lintuseni

Pakkanen pusersi siivet kouriinsa

harotti jään sormet räystäille

askelkehän lumen huminaan

Ja sinä kysyt

oletko jo päättänyt

Ja sinä katsot

pitkin jäätynyttä ruusulinjaa

metsän kipumuurille

Höyhenpeitteeni 

alla nukun

Marian verta otsallani

Tuuleen liekuttelen

kämmenteni maljaa

tuuleen

tuli soroista

- Leena Kellosalo -

Leonardo sai siivet

kuva Pekka Mäkinen

Sofi Oksanen sanoo sen, mitä muut eivät usein tohdi edes ajatella

Olen aina ihaillut rohkeita naisia. Heitä, jotka sanovat, mitä toiset ehkä eivät edes ajattele. Heistä yksi on kirjailija Sofi Oksanen. Nyt kävi niin, että minua jotenkin liippasi Heikki Tiilikaisen Kolmen rintaman mies oudolla tavalla. Jäin sinne Ukrainaan, jossa hän sotilasautoineen upposi syvälle mutaan kovassa pakkasessa ja jäätävässä viimassa. Auto saatiin joukolla ylös ja taisi olla ukrainalaisia siinä auttamassa. Heidän kanssaan tuli sotilailla puhe neuvostoliittolaisista ja ukrainalaiset sanoivat suoraan, miten he haluavat olla pois Stalinin vallan alta, päästä itsenäisiksi, osaksi länttä. Suorastaan hengenheimolaisuutta oli ilmassa, vaikka suomalaiset ihan väkisin jonnekin laittoivat äkkiä pystyyn saunan. Se hetki, kun nuori mies, seisoi tuulisella arolla ja mietti outoja elämänpolkujaan ja sitä missä nyt seisoi, pysäytti lukijankin. En nähnyt enää tähtiä, sillä ellei Stalin, sitten Putin ja ellei Putin, niin sitten joku muu hirmuhallitsija. En katso enää uutisia, sillä minua oksettaa, miten venäläinen pullistelija elää valhetta levittämällä. Kun kovasti arvostamani presidentti Sauli Niinistö vieraili vielä Putinin luona, järkytyin pelkästään tavasta, miten rumasti Venäjän hallitsija istui: jalat irvokkaasti levällään kuin housuissa olisi jotain liikaa. Meidän presidenttimme kaunis tyyli vain korosti Putinin irvokkuutta. Entä sitten ties millä aineilla kohennettu kroppa ja sitten yläruumis paljaana ratsastamalla. Nämä ovat vain pisaroita meressä, naurettavuuksia idän sairaalta. Tosiasiassa hän on valtaamassa toisten maita hinnalla millä hyvänsä. Häntä ei hävetä lasten naisten tai isien veri. Hänestä ei tunnu miltään, kun toteuttaa ihailemansa Stalinin tapaa kiinnittää Ukraina itseensä, mikä tapahtui 1922. Puolet ukrainalaisista likvidoitiin tavalla tai toisella ja niin tehtiin ja tilalle venäläisiä juurtumaan ja juurruttamaan Ukrainaa silloiseen Neuvostoliittoon. Nyt kaikki sama toistuu. Tähdet himmenevät. Kuin ankkurina liityin instagrammissa Volodymyr Zelenskyn seuraajiin. Hänessä on niin suurta isänmaallisuutta ja vaikuttavaa tyyliä, että jos hän saa jatkaa, tähtemme kirkastuvat ja järkyttävä kansanmurha loppuu.

Päivänä jona seisoin Ukrainan arolla jalat Euroopan viljavaan maahan uponneina, osuin Facebookissa kohtaan Ukraina -studio 27.10. Studiovieraana oli Sofi Oksanen. Lähetyksen juonsi sisältöpäällikkö Antti Virolainen. Sitaatteja voi käyttää, mutta ei koko tekstiä, joten poimin ne, joiden avulla aloin nousta mudasta. Tai poimin mitä tähtien kirkastamaksi vaaditaan: Tämä asia on sen väärti!

Sofi kritisoi sitä, miten hyväuskoinen länsi on ollut, kun Putin on haalinut valtaa jo vuosia.

"Putin osallistui Pietarissa aikoinaan kaikenlaiseen hämärään. Olisi pitänyt kysyä, että onko hän todella viemässä Venäjää kohti demokratiaa...Länsi osallistui tähän kuvitelmaan siitä, että Venäjä olisi ollut menossa demokratiaan. Olemme selittäneet että se, mitä oli 1990 -luvulla, oli demokratiaa, Venäjällä se näyttäytyi ihan hirveänä."

Oksanen lainaa ukrainalaista ystäväänsä: "Meillä oli jo Tshernobyl...Meillä ei pelätä."

Pelko on Putinin ase, ja se on tärkeää muistaa, Oksanen kiteyttää.

Pedolle ei ikinä saa näyttää pelkoa. LL

Lauri Silvander

Mikä on mielestäsi Putinin lopullinen tavoite tai missio, jonka hän haluaa Venäjän tai itsensä saavuttavan?

Merkittävä rooli Venäjän historiassa. Nyt kun Stalin  on Venäjän historian merkittävin henkilö, Putin haluaa, että hän on jonakin päivänä sen historian merkittävin henkilö.

Putin ei myöskään halua, että sota laajenee Venäjälle, Oksanen lisää.

Ja tässä tämä Sofin sanomana: Nykyään Venäjä noudattaa Neuvostoliiton miehityskirjaa Ukrainassa.

Kansanmurhaa edeltää aina vihapuhe, joka pahenee asteittain. Näin on käynyt nytkin, Oksanen huomauttaa.

Vertaa Hitlerin toiminta. LL

Stalinin puhdistukset ja nälänhätä ovat Ukrainassa muistissa, Oksanen toteaa. Sellaista ei unohdeta.

Kiitos Sofille♥

Sofin hieno kuva on Toni Härkösen ottama.

Levottomuutta ilmassa ja mielessä. Ihmettelen kovasti, miksei tapahdu palatsivallankumousta. Ei enää tiedä, itkeäkö vai nauraa, sillä idän paha varoittaa koskemasta omaan maahansa, kun samalla itse pakottaa kenraalinsa tunkeutumaan toisten maille omia miehiään tapattamaan. Euroopan vilja-aitta kastellaan lasten, naisten ja maataan puolustavien verellä. Jos enemmän kiinnostaa, miten venäläiset vähät välittävät sopimuksista, lukekaa Miriam Gebhardin kirja: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä. (Als die Soldaten kamen, Minerva 2016, suomennos Maikki Soro) 860 000 naista ja joitakin miehiäkin raiskattiin. Syyllisiä eivät olleet yksin venäläiset, mutta ne paljon vähemmässä määrin samaan syyllistyneet joutuivat sotaoikeuteen. Kun saatiin kuulla neuvostoliittolaisten lähestyvän, monet yrittivät nopeasti siirtyä länteen ja hyvästä syystä.

Minun sydämeni valvoi mökillä, kun Viro lauloi itsensä vapauteen. Kyynelehdin ensin pelosta, sitten ilosta. Vihdoinkin!

Volodymyr Zelensky♥♥ we'll stand by you♥♥

Vuoden 2022 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonnan voittajat!

Vuoden 2022 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa on jälleen valittu. Te valitsitte tasaluvuin kauneimmaksi kumpikin 6 äänellä Penni Pähkinäsydämen ja Kielletyn päiväkirjan, kolmanneksi tuli Omat kuvat kahdella äänellä. 

Palkintoja on luvattu viisi. Lumimies toimi jälleen onnettarena. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, sitten toiseksi tullut etc. Jos haluatte varata jonkun kirjan, laittakaa minulle ykkös- ja kakkosehdokkaanne s-posti leenalumi@gmail.com ja antakaa samalla postitusosoitteenne. Palkinnot valitaan täältä 

Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia:

Mirva

Mai

Between

Anne Konttinen

Pioni

Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistujille♥

Viestejänne odotellen...Merkitsen valitun kirjan kohdalle varausmerkin.

Leena Lumi

Täällä voitte muistella viime vuoden valintoja.

Tunnelmallista, rentoa, herkullista isänpäivää!

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja heidän perheilleen♥ Toivon, että isät saavat huomiselta päivältä kaikkea lumoavaa: Se heille suokaa♥ Meillä valmistui eilen gulassi ja omenapiirakka menee vielä uuniin. Istumme pöytään hämärän hyssyllä. Ulkona palaa lyhdyssä iso kynttilä edesmenneelle isälleni. Haluan myös onnitella kaikkia ensimmäistä isänpäiväänsä viettäviä isiä: Hauskaa, ensimmäistä isänpäivää Casper Julianin isälle Samille♥ Kynttilät syttyköön, muistot iloiset tai kaihoisat mielen täyttäköön. On huomenna päivä isän♥

isäntyttö

Leena

Anteeksi nyt mulle suokaa, aikaa lisää tuokaa!

Anteeksi nyt mulle suokaa, aikaa lisää tuokaa! Jos listaisin, missä on ravattu, ette uskoisi. Lähdemme aamuvarhain ja saavumme jo melkein pimeällä. Elleivät maailman asiat ole kunnossa ja ne eivät ole, niin Jyväskylässä kaikki on kohdillaan, pikkukaupungin maailma mallillaan, koska Muotikuun ovet ovat edelleen ihanasti valaistut, Tänään olin poiketa liikkeeseen, kun tulin kampaajalta, mutta Reima odotti minua lounaalle. Ja sitten niitä tarpeellisia pikkuhankintoja. Tänään sen näki, miten mies ja nainen ajattelevat eristi. Minulle oli hirveän tärkeää löytää eräälle just hänen näköisensä syntymäpäiväkortti. Aikaa meni ja voimia, mutta hyvänen aika, minä löysin täydellisen kortin uudelle sukulaisellemme.

Tämä on vanha kuva Säkylästä ja kuvassa oikealla on rakas Amanda mummoni, jolla oli monta lapsipuolta, kun leskimiehen otti, mutta sai vielä oman yhden, minun isäni. Olen nyt pyytänyt miestäni lähtemään Amandan jalanjäljille. Hän oli minulle sanomattoman rakas. Olin vain hänelle silloin jo aika kova vahdittava. Kerrankin menin matkalla mummolle isoon navettaan, jossa räyhäkäs siitossonni. Tilan karjanhoitaja järjesti pyörtymäisillään olevani isäni ja muut ulos, sillä leikin sonnin jaloissa ja rapsuttelin sitä. Vain yksi ihminen sinne jäi, karjanhoitaja. Hyvin selvisin. En vain tajua, miksi minua on kerran naarattu Säkylän Pyhäjärvestä ja toisen kerran Kerimäen Puruvedestä, jossa opin uimaan sukelluksen kautta. Säkylässä tuli kotiapulainen, joka oli läsnä viisi vuotta. Viisi vuotta on iso aika pienen lapsen elämässä. Äiti ja isä rakensivat elämäämme. He ehtivät olla avioliitossa 7 vuotta ennen kuin synnyin, Meni viisi vuotta kunnes syntyi sisko. Se on tietyssä iässä aika iso ikäero.

Luen vähemmän ja kirjojen välit ovat järkytyksiä täynnä. Olin sydänfilmissä. Olin kaksi kertaa, mutta ei siinä muuta kuin yksi verenpainetabletti lisää iltaisin. Syke ei ikinä laske alle sadan. Ylilääkärikin sanoi, että "se olet sinä''. Charmantti lääkärini kysyi kuitenkin, että vieläkö sitä blogia? Minä siihen, että olen hidastanut ja lopetan kai kun...Sitten tuli hälyjärkytys menneisyydestä...En nukkunut koko yönä. Sille ei vain voi mitään, jos uni ei tule. Tämäkin asia ehti selviytyä ennen puolta yötä paremmaksi, miltä oli ensin vaikuttanut.

Happy days are here again! Nyt iltaisin nautimme The Crownista. Kaksi jaksoa meni eilen, vaikka koetamme säästellä. Olin todella yllättynyt, miten Dianaa näyttelevä Elizabeth Debicki oli kuin Diana. Mikä löytö. Charlesia näyttelevä Dominick West oli taas meille liian tuttu sarjasta The Affair, jonka olemme katsoneet jo ehkä kolme kertaa. Prinsessa Margaretia näyttelevä Lesley Manville on hyvinkin tuttu elokuvasta Vuosi elämästä (Another Year), jonka näimme ensin elokuvateatterissa ja sitten ostimme DVD:n.

 

Lesley Manville elokuvasta Vuosi elämästä. Erittäin muuntautumiskykyinen näyttelijä.

Vuosi elämästä elokuvasta kirjoitin juttuuni Elämäni elokuvat TOP20:

Ennemmin tai myöhemmin katsoja tajuaa täydellisen parin ammentavan omahyväisyyden ja paremmuuden sammiosta. Miten heidän erinomaisuutensa erottuisi ilman näitä täydellisen epäonnisia heidän ympärillään. 

Oravien ja lintujen pähkinätalikakkuja on tehty öiseen aikaan ulkona, kun on ollut vähän pakkasen puolella.

Sitten sattui paha eli vilkaisin ihan hiukan vaan Facebookissa Sydämeeni joulun teen ryhmää ja sehän oli menoa. Ei pitänyt vielä, kun edessä on isänpäivä ja passaan Reimaa ja hänen poikaansa. Toivomus on tietysti gulassia ja omenapiirakkaa vanhanajan vaniljakastikkeella. Saunailta on heillä kohtuu pitkä ja sitten jossain välissä jostain kuuluu urheilua. Vien alas pientä naposteltavaa ja yritän lukea. Menossa on alkuiltaan Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan arvoitus, joka on myös arvontalistallani sekä Jewelin uusin dekkari myöhäisempään eli Yöhön kadonnut.

Tässä vanhassa kollaasissa minusta kaikki kirjat ovat isälle mieluisia, mutta lisäänpä jotain uuttakin. Mutta edelleen vain olen Palavan taivaan alla.

On se niin hauskaa, että kun nainen kehuu jotain sotiin tai mihin vain intohimolla, heti iski mies facebookissa, että kirja ei ole totta vaan ihan keksittyä. En jaksa inttämistä, joten vaikenin ja hymyilin sisäänpäin paremmin tietäen. Sitten tuli nainen, joka kertoi Pinon elävän edelleen hänen naapurinaan, toki jo ikämiehenä. Kiitos hänelle♥♥ Mitä Pino Lella teki, en ole koskaan lukenut vastaavaa kenestäkään tutustani.

Sitten kommentoi Heikki:"Olen suositellut tätä kirjaa monelle. Niin lämmin tarina jossa tuoksuu Italian maalaisruoka viini ja valkosipuli kaiken kauheuden keskellä. Paras kirja jonka olen lukenut toisesta maailmansodasta. Uskomaton tarina joka päättyy suureen suruun kaiken ilon keskellä. Pino Lellan tarina on jotakin poikkeuksellisen kaunista. Sota päättyy ja onnistut vaikka missä mutta sydämesi jäi johonkin."

Oijoi, vuoden kommenttivoittaja♥

Sitten tämä tapaus Johannes Andreas. Ville Hytönen kirjoittaa kuin asia ei koskisi häntä, mutta sitä tiukemmin hän liimaa itsensä ja lukijan tämän teoksen päähenkilön päiviin ja öihin. 

Lemaitre ei petä koskaan! Lukekaa ja ihmetelkää.

Max Mannerin Aavesärky! Paras minulle häneltä tähän asti.

Venla Hiidensalon Suruttomat jokaisen isäihmisen lukemistoon.

Håkan Nesser, jonka luen. Se oli vain mennyt väärään hyllyyn. Erityisesti Barbarotti-sarja on ollut laatua.

Onks Herman Koch nuorentunut? Tuollainen haastava älykkö, jolta olen lukenut  kaikki muut paitsi en sitä Suomi -kirjaa. Kuva Maarten Kools/Siltala

Kirja koskettaa takuulla ikämiehiä. Ehkä toisia lohduttaakin...Melankolian kukat nousevat routaisesta maasta ja...

Siinä on minun junani. Kun se tulee hiljaa vierelleni ja lopulta pysähtyy, huomaan, että se on aivan tyhjä.

      Nousen kyytiin.

Saatte nyt kollata itse blogeissa. Kello käy ja mun lukuaika alkaa taas klo 23... Arvontalistalla on lisää luettavaa.

Niin ja Riitta Jalosen Omat kuvat on vaikuttava. Siitä tulee minulle polku muutokseen.

Lukemisiin♥♥

Marraskuu rakkaani♥ ja levollista pyhäinpäiväviikonloppua♥

Marraskuu on nykyään melkein suosikkikuukauteni. Se on vahvojen värien juhlaa, silloin on jo lähestyvää juhlakautta ilmassa. On isänpäivä, lapsenlapsemme yksivuotissyntymäpäivä ja kaikkein kirkkaimpana ilmassa on henkäys aloittaa jo moninaiset joulutouhut. Tämä viikko onkin mennyt kääriessä pieniä paketteja. Minut tuntevat tietävät, että joulujuttuja tulee. Nyt on lähinnä ravattu kaupoissa, sillä en jaksa sitä ruuhkissa. Joulukuussa olen jo levitoinut itseni joulun rauhaan. Kiitos ei kaupallisuuden ja kauppojen silloin. On onni, jos voi joulukuussa vain henkäistä tunnelmaa ja jakaa sitä muille.

Tämä on se yksi heikkous, mutta kuva on vuoden tai kahden takaa, Valikoima  Aarikan tontuissa oli vielä loistava, mutta ostin vain yhden kynttilätontun lisää. Näitä on tullut jaettua nuorten paketteihin. Tämä on jotain sellaista, joissa hintalappua ei näe millään...

Sen sijaan olen saanut rakkauden Kalevalakorun puoliriippuviin korvakoruihin Kielo. Yhden katosivat mystisesti, toisesta katkesi osa ja kolmannet ovat nyt käytössä. Sssshhhh...yhdet ovat lukkolaatikossa. 

Kalliotuhkapensas jota yhdeltä naapuriltamme on levinnyt meille pitkin ja poikin. Ihan olemme tästä iloisia. Suosittelen kaikille! Helppo pieni pensas, jota ei paljonkaan tarvitse hoitaa ja kestää juurruttuaan hyvin kuivuuttakin. Miltei jokaisella kasvillamme pitää olla suvikauneuden lisäksi ruskaväri. Atsaleat täyttävät sen parhaiten, mutta nyt petti hermo eli kaikki kauniit ruskaväreissä keimailevat kaunottaret ovat suojaverkon sisällä. 

Mietiskely on yhtä aliarvoitua kuin kiitollisuus: Marraskuussa voi harrastaa molempia. Kannattaa valita iso laiskanlinna ja miettiä kaikkia niitä asioita, joita kesällä ei ehdi. Sitä voi ilosta hämmästyä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan ja mistä kaikesta on selvinnyt. Positiivinen listaus on kuin marraskuun henkiset ledvalot.

Olen niin mestari tunkemaan ledejä kaikkialle, että ennen nukahtamista tuntuu olevan valot päällä. Vierasmakkarissa ikkunalaudalla olleet timantti -ledit kestivät kai jotain 10 vuotta. Ihan samanlaisia en löytänyt, mutta

Tässä uudessa ikkunaledisarjassa 'timanttien' ja helmien sijasta 'hopeisia' sydämiä. Kuvasta näette, miksi ette näe olohuoneemme noin sataa lediä valkoisten verhojen takaa. Yksi kuva on jossain...Verhot näyttävät aina beessiltä.  Tämän huoneen  verhotkin ovat kauniin luonnonvalkoiset, kuten Ashleyn tapetti kahdella seinällä. Jos muuttaisimme muualle, emme ostaisi taloa, jonne on laitettu uutta laattaa sinne sun tänne sillä se olisi beessi kuolema. Asia on kylläkin makukysymys.

Löysin vanhan kuvan, jossa verhoa on enemmän, ledejä on lisätty ja koko seinä ikkunaan asti on tähtiä. Näkyy myös makkkariin. 

Anne -serkulta tuli juuri led-sommitelma. Kaunis♥ Kiitos Anne♥

Terassihortensia pitää kaikin terälehdin kiinni kesästä. Tämä alun perin valkoinen hortensia on kokenut monet värit. Nyt on ollut pitkään tuollainen hurmaava kaunotar. Vanhassa lyhdyssä kolmen vuorokauden kynttilä...

Kaupunkilyhty on suosikkilyhtyni ulkona. Onneksi ostin kaksi. Samat ledit niiden sisällä edelleen ja iltaisin näen kuinka asukkaat sytyttelevät valojaan. Vain nämä roikkuvat yläterassillamme, sillä eivät osu grillaajia päähän yms.

Marraskuussa jos ikinä on lupa sanoa kutsuihin 'ei kiitos', sillä pitää olla vuodessa edes yksi luolanainenkuukausi, jossa ei koko ajan tarvitse olla 'iskussa'. Pakko lisätä tähän vielä Katjan, toisen marraskuufanin upea lause: "Marraskuun melankoliassa on paljon lohtua." Niin tosi.

Väriä luonnossa ja tekstiileissä. Aika kiva löytö tuo kettuneuleeseen sopiva poolo. Poolo on palannut!

Sytytin isän muistolle iltapäivällä ison kynttilän lyhtyyn ulos. Muistaminen tekee hyvää. Ja viikon päästä taas, kun on isänpäivä. Vetävä dekkari odottaa...

"Miten uskallan olla näin onnellinen / sumuisessa marrasmaisemassa / pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

Love

Leena Lumi

Heikki Tiilikainen: Kolmen rintaman mies

Nuoren miehen mieli palaa jo varhain levottomana maailmalle. Mies on syntynyt samana vuonna kuin edesmennyt isäni ja hän on kotoisin menetetystä Karjalasta kuten äitini. Sain heti alussa vahvan tuntuman levottomaan nuorukaiseen, joka jo varhain karkasi merille toimien jungmannina ja se vihattu ruotsin kielikin piti opetella. Nuori mies, oikeastaan melkein poikanen vasta, palasi Suomeen talvisodan alussa ja haavoittui 1940. Sittemmin alkaakin aueta Sepon mieli, vaikka tuskin hän tajusi, mitä joku nainen saaressa paljon myöhemmin hänestä ajattelisi. Sepon elämästä tuli minulle syväluotaus nyt meneillään olevaan sotaan ja hyvin konkreettisesti. Niin liki miehen mieltä kirjan kautta tuskin pääsee kuin nyt itse, kun jouduin kohtaamaan itänaapurimme toimet. Tämä on tietokirja ja minulle Seppo Tiilikaisen elämäkerta, mutta Ukrainan aroilla repesin sirpaleiksi, joiden haavoille Sepon rakkaudelliset kirjeet rintamalta kotiin eivät yhtään helpottaneet oloani. Arolta tuuli kovassa pakkasessa...ukrainalaiset, joita he kohtasivat paljastivat vihansa Neuvostoliittoon niin rajusti, että varma oli Sepon periksiantamattomuus. Tämä tarina on tunteita, tuskaa, totta ja salatun mielen avautuminen. Tätä kirjoittaa isän tyttö, jolle isä kertoi elämänsä järkyttävimmän tapahtuman sodasta. Olin esikoinen enkä ikinä unohda....

Heikki Tiilikaisen teos Kolmen rintaman mies (Minerva 2022) on todella vaikuttava. On kirjoittajia, jotka kirjoittavat tietokirjoja tylsästi. Sitten on heitä, jotka lataavat tapahtumiin tunteen uria ja heti kirkastuu historiallinen totuus. Nousee kiinnostus. Kuka olikaan Seppo Tiilikainen talvisodassa, SS-Wiking-divisioonassa ja Tali-Ihantilassa? Heikki Tiilikainen on suomalainen evp everstiluutnantti ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut, kääntänyt, toimittanut ja kuvittanut yli 30 teosta! Luotan häneen ja kiitän, että Heikki ei ole kätkenyt Sepon tunteita eräissä vaikeissa kohdissa. Sepon viha ryssään oli niin valkohehkuista, mutta mikä hellyys kotiväkeen. Äiti oli rakkain. Isän kanssa oli jotain, mutta lopulta Seppo avautui pitkässä kirjeessään isälleen todella. Musteläiskä kirjeessä lienee ollut kauan pidätelty kyynel...

Kuvassa Katri-äiti ja lapset 1930-luvun alussa. Vasemmalta Toimi, Suoma, Kaija, Ensio ja Seppo.

Sepossa oli paljon myös "hurrivihaa". Eikä hän tässäkään ollut yksin. Asiaa avannee ainakin osin Tapio Tammisen Kansankodin pimeä puoli. Ruotsista tultiin mittailemaan ali-ihmisten kalloja ja montaa muuta. Helsingin Sanomissa oli pieni uutinen 27.10. että 80 suomalaisen kallot nyt palautettaisiin. HS: Kallot keräsi Suomesta vuonna 1873 ruotsalainen tiedemies Gustav Retzius kollegoineen. Hänen tavoitteenaan oli todistaa, että suomalaiset ovat alempaa rotua. 

Ehkä Seppoa ärsytti, että suomalaiset eivät lähteneet mittailemaan ruotsalaisten kalloja...kuka tietää. 'Lebensraum' tuskin on kyseessä  mutta joskus toiset eivät halua edes hengittää samaa ilmaa. Joukkuetovereilleen hän oli luotettava ystävä ja valmis auttamaan monessa.

Yritän olla tekemättä paljastuksia, mutta ellen yhtään tuo Sepon ajatusmaailmaa esille, voi liian hyvä tietokirja jäädä lukematta. 

Talvisodan jälkeen Suomessa kerättiin Saksaan koulutukseen vapaaehtoisia ja jollain kujeella nuori mies värväytyi Saksan riveihin keväällä 1941. Saksassa oli hyvät varusteet, riittävä palkka ja viina ei loppunut ikinä. Koulutus oli järkyttävää simputusta, mutta siitä eräs suomalainen sotilas teki aseella uhaten lopun. Suomalaisten maine kovina sotilaina kasvoi ja ylitti kaiken mahdollisen Ukrainassa.

Kuvassa pojat SS-univormuissa. Nyt kun alkukoulutus oli saatu, lähdettiin Wieniin ja sieltä Gross-Bornin koulutuskeskukseen. Vaikea oli vannoa vala Hitlerille. Tämä oli monelle mahdoton paikka, vaikka harvat tiesivät, mitä maassa oli menossa. Jotkut kuitenkin ja heidät on mainittu nimillä kirjassa ja mitä he sanovat. Sanon tässä nyt, että vaikka jotkut olisivatkin tienneet mitä juutalaisille tapahtui, ei tiedetä suomalaisten osallistuneen juutalaisten kansanmurhaan. Autonkuljettaja Jorma Laitisen päiväkirjasta löytyy lyhyt lause: "Paljon juutalaisia tapettu." Hän kommentoi myöhemminkin aiheesta. Seppo ei kirjeissään kotiin ja aikuisille sisarille ja eräälle neitokaiselle maininnut kertaakaan juutalaisista mitään. Wienissä pojat odottivat rintamalle lähtöä ja kaupunki näytti parhaansa eli viini, laulu ja naiset. Mihin sieltä kiire...

Pidin paljon luvusta Johtajia joka lähtöön. Sotilaat pitivät kovasti reilusta Felix Steinerista, joka sodan jälkeen sai kutsun Suomeenkin. Tulen itse kenraalisuvusta ja arvostan tiettyä oikeamielisyyttä tilanteessa kuin tilanteessa. 

Heikki Tiilikaisella on ollut onni saada käsiinsä niin paljon muistiinpanoja ja kirjeitä. Samoihin aikoihin kun Seposta tuli autonkuljettaja, saavat miehet tutustua Ukrainaan pintaa syvemmälti, sillä autot juuttuivat liejuun. 

Tässä kuljetuskalustoa yritetään viedä miehissä eteenpäin. Mudasta oli tullut vihollinen. Oli täitä ja muitakin tauteja. Missä ikinä viipyivät, suomalaiset rakensivat saunan. 

Tässä kirjassa on luku, joka tuntuu tuoreelta. Sen nimi on Ukraina - ikiaikainen taistelutanner. Ukraina yritti kaikkensa päästäkseen eroon Neuvostoliitosta, mutta 1922 Stalin oli sen liittänyt itseensä tavalla, joka on kuin tämän päivän peili. Ydinajatus oli murhata kansaa tai kuljettaa heitä Siperiaan kuolemaan. Ja tilalle tietysti ryssiä. Itänaapurimme paholainen ihailee Stalinia ja haluaa tulla muistetuksi ainakin yhtä korkeana itsevaltiaana. Ukrainalaisilla on kuitenkin kielestä huolimatta oma tahto ja se on länteen. Ukraina on niin usein jyrätty, että toivomme maalle itsenäisyyttä ja pääsyä Natoon nopeasti. Zelensky ei selviä yksin. Auttakaa! Kaikki paha toistuu niin kauan kuin ihminen on.

Sydäntemme runoilija Eino Leino kirjoitti ukrainalaisille kannustusrunon Terve Ukraina 29.6.1917. Tämä oli aikaa jolloin Suomi haki itsenäisyyttä ja onnistui siinä vaikka rähmällään oltiinkin, mutta Ukraina jäi Neuvostovallan alle. Leinon runo on kirjassa.

Vapaaehtoisille myönnettiin kolmen viikon vuosiloma, jonka Seppo sai viettää joulun 1942 tienoilla Inkeroisissa.

Sepon kirjeet kotiin alkavat olla yhä melankolisempia. Kuolemisen ajatuskin käy urhean sotilaan mielessä. Hän kuitenkin jatkaa kirjoittamista, jossa on yllättävän hyvä. Hän osaa jo myös selvitä jo sekä saksaksi että venäjäksi. Jopa ylipäällikkö Steiner naurattaa miehiä hokemalla: puukko, perkele, jaloviina.

Luvussa Elämän ja kuoleman kysymyksiä, hän purkautuu isälleen, koska on sairaalassa toipumassa keltataudista. Kuolema kuiskuttaa..., mutta hän päättää selvitä vaikka on jo nuoresta kuin etsinyt kuolemaa. Hän katsoo itsessään riehuvan hyvän ja pahan. Ja nyt hän tekee päätöksen lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Aavistukset sodan lopusta alkavat jo kirkastua. Mannerheim on kutsunut miehet kotiin sotimaan itärajalle ja etenkin Kannakselle.  Hitler antaa miesten lähteä. Jossain välissä nuori mies kävi oikein studiokuvassa. Kovasti on totinen nuori mies. Hymyyn tosin ei ollut aihettakaan.

Studiokuva ehkä jo enteili tulevaa...Vielä hän kuitenkin hän lähtee sotahommista vaarallisempaan eli hakeutuu kaukopartiokoulutukseen. Sissit ovat pelottomia ja kokevat pahimmat vaarat vihollisen iholla. 

Seppo ehtii vielä kesäiselle lomalle vuonna 1944. Isä ja poika pohtivat tulevaa...Tämä on viimeinen kuva Seposta. Hän on kuin pieni poika, jonka olisi kuulunut saada olla kodin turvassa kauhun vuodet. 

Rüht euch!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

Sotien kirjat Leena Lumissa