Tuo vuodenaika jonka näet minussa....

Tuo vuodenaika jonka näet minussa

kun keltaisia lehtiä, ei ainutta tai muutama,

riippuu oksilta jotka vapisevat kylmän tullessa,

kuorin paljaat rauniot, joissa linnut vasta lauloivat.

Minussa näet tuon päivän iltahämärän.

Auringon laskettua hohde hiipuu länteen

ja musta yö vie sen pian mukanaan,

kuoleman veli, joka solmii kaiken lepoon.

Minussa näet tuon tulen hehkuvan.

Se lepää nuoruutensa tuhkan päällä,

kuolinvuoteella jolle viimein sammuu,

kun aika joka ruokki, söi sen loppuun.

       Tämän näet. Se rakkautesi vahvistaa,

        rakastat sitä mistä pitää kohta luopua.

- William Shakespeare -

William Shakespearen sonetit Nautintojen ajan aarre (Suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri, Gaudeamus)

kuva Gustav Klimt

Pirkko Soininen: Murretut päivät

Jokaisessa metsässä asuu lintu ilman siipiä.
Nyt olette matkalla sinne, toisina öinä tähdet tippuvat.

Tänä aamuna olin kirjoittamassa juttua kollektiviisesta ahdistuksesta sekä kahdesta suurvaltion päämiehestä, joista toisella on somessa 42 miljoonaa seuraajaa ja hän itse seuraa 650 000 ihmistä tai yhteisöä. Toisella on 61 400 seuraajaa ja hän seuraa yhtä - itseään. Kun toinen näistä valittiin ensimmäistä kertaa presidentiksi, nautimme samppanjaa ja varistin yltäni liian nuorena lukemani, maailman tunnetuimman orjuuden vastaisen teoksen, Setä Tuomon tuvan, ja itkin ilosta. Kun hänet valittiin toistamiseen, näimme taivaalla uusia tähtiä, jotka eivät tipu ikinä, ikinä, sillä ne ovat piirtyneet taivankannen ikilyhdyiksi. Kuka tohtii peittää lyhdyt! Sitten puhuin puhelimessa sisareni kanssa, joka oli lähdössä katsomaan saattohoidossa olevaa ystäväänsä. M. täytti pyöreitä naistenpäivänä, mutta nyt hän ei ole kaikin ajoin enää läsnä. Kollektiivinen ahdistus muutti muotoaan ja tartuin varmaan pelastusrenkaaseeni: runoihin.

Pirkko Soinisen runoteos Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013) soi tänään mieleni melodiaa, eikä vain hullun sodan varjoa ja kuolemaa, vaan myös erotiikkaa, aistillisuutta, joka viettelee eikä käy suoraan kiinni, mutta saavuttaa silti, tai ehkä juuri siksi:

Kellarissa loukut, jotka laukeavat
sängyssä nainen joka laukeaa, joka saattaa laueta, jos ase
                      korvantäysi äkkikimeää
                                 ihontäysi suudelmia
kuinka viipyilevästi nautinto, kuinka viipyilevä ja nautinnollinen
on silta, jonka hän taivuttaa kahdesta jalasta ja kädestä
sama yö eletään puhki
oletko unohtanut miltä se tuntui / oletko vieläkin siellä?

Murretut päivät on kaunis monellaan, ei vähiten kanneltaan, josta saamme kiittää taiteilija Merja Ylitaloa. Kaarinan kaupunki järjestää vuosittain valtakunnallisen Runo-Kaarina-kilpailun esikoisrunoilijoille. Kaupunki palkitsee voittajan kustantamalla kirjoittajan teoksen. Jos tämä siis on Pirkko Soinisen esikoisrunoteos, niin kuumasti suosittelen runoilijaa jatkamaan, sillä minä joka luen runoja joka päivä, sain vahvoja väristyksiä, jotka jo kolmannella lukukerralla muuttuivat etiäisiksi: Tässä vahva, uusi omaääninen runoilija. Yksikään teoksen runo ei jättänyt kylmäksi. Ei jättänyt paitsi. Runoilijoita kuten prosaisistejakin verrataan toisiinsa: luonnollisesti heissä kuullaan koettuja sekä luettuja eilisiä. Minulle tulivat mieleeni Aila Meriluoto, Mirkka Rekola, Sirkka Selja, myös aavistus Ahmatovaa ja Szymborskaa. Se miten runojen nainen teitittelee kuolevaa miestä, toi mieleeni Marguerite Durasin, jonka kirjoissa jopa rakastavaiset teitittelevät toisiaan. Teitittely ei aina ollenkaan etäännytä vaan tuo mukaan aivan uudenlaista intiimiyttä.

Huolestuin, kun Teitä ei näkynyt pihamaalla viikkoon. (Menin
vaivihkaa ja nostin kaivosta vettä, kompastuneen haravan,
pyörtyneen korituolin.)
Ihan suotta, kerrankos sitä ihminen kotiinsa kuolee.
Teillä on hirvitauluja joka huoneessa. Metsästättekö?
Minä pidän hirvistä.
Ja kuva Viipurista.
Minä pidin Viipurista.

Miten sattuikaan Murretut päivät minulle näinä epätalvipäivinä, jolloin väliin on kuin toukokuu, väliin on pakkanen ja magnoliani on ajautunut identiteettikriisiin. Miten sattuikaan Murretut päivät minulle nyt, kun sydämeni itkee ukrainalaisten puolesta ja mielessäni pyörii, että ilman Karjalan pakkoluovutusta olisin ehkä viipuritar. Korkoni piiskaisivat Viipurin katuja ja jossain kohden ne koskettaisivat mammani kulkua samoilla kaduilla. Hengittäisin isoäitini ilmaa, kulkisin saman torin poikki, ostaisin samasta kaupasta verhokangasta, hymyilisin samoille puille.

Tulen valtakunnassa kristallikruunut helisevät, peilisali vavahtaa.
He puhaltavat lintuun hengen, se lensi pois.
Hallitsijat vapisivat torneissaan.
Helvetti on täällä, lasihytissä.

(Ja vuosia myöhemmin he laulavat: "Ken tietää salaisuuden, on
vanki aina vaan. Tuleen hän puhaltaa ja toivoo kuolemaa.")

Helvetti on täällä, Viipurissa. Josta he eivät halua lähteä, josta
heidän on lähdettävä. Lasinen toive.

Runossa on lasinen toive. Minun Viipuri-uneni ovat lasisia unia. Elämä on hauras lasi. Se särkyy itsevaltiaista ja sairaudesta. Peilisalin peilit kuiskivat kuolemaa. Peittäkää peilit!

Murretut päivät on ominta minua: Osuu ja uppoaa. Se on kevät Viipurissa. Se on kevät sydämessä. Se on toivo rauhasta ja ketunjäljet puutarhan lumessa. Se on tämä päivä ja kaikki päivät.

Ihmisenmultaisuus, hevosenkaltaisuus.
Joku hengitti hevosta, kengitti läpikuultavat kaviot.
Ratsasti läpi roudan noutamaan sirpaleita
jotka jätimme jälkeemme.
Ethän pelästy aamuja, jotka vuotavat?
Taivas, kun hevonen laukkaa sen poikki.
Ja särkee sinisen kupolin tähtien maahan sataa.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Jonna  Erja ja Sara

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Ilona Pietiläinen: Hurmaava huvila

Rakastan kaikkia vuodenaikoja, jokaisessa hetkessä on oma luonnollinen kauneutensa. Luonto tosin teki minusta vahvasti kevätihmisen ja kukkasipulifanaatikon. Vuosien varrella kerätyt tuhannet sipulikukat ja nurmikolle istutetut krookussydämet ilahduttavat aina aikaisin keväällä, kun luonto näyttää elonmerkkejä vasta pienten silmujen muodossa. Kasvihuoneen lämmettyä sopivasti, on aika ryhtyä kasvattamaan tulevan kesän kurpitsantaimia – ja mitä tahansa tämä villin utelias kukkaismieli halajaa. (Linda Peltola)

Ilona Pietiläisen uusin kirja Hurmaava huvila (Docendo 2014) vie meidät paitsi Ilonan perheen kesämökkiprojektiin, myös moniin hurmaaviin kesäkoteihin, joissa on tarjolla puutarhaa, sisustusta ja herkkuja. Jutun sai aloittaa kirjassa mukana oleva Linda Peltola, jonka teksti olisi voinut olla vaikka minua, paitsi, että olen eniten syysihminen, mutta olen siitä huolimatta aivan sipulikukkamaanikko. Kuka ei syksyllä halua istuttaa kevään toivoksi, talven syliin, satoja, satoja sipulikukkia, hän ei tiedä, mitä on todellinen puutarhahulluus. Myyrät eivät ole minulle ikinä sallineet lumikelloja ja nyt minulla tuli mitta täyteen: Istutan lumikellot syksyllä lukuisiin ruukkuihin ja ne saavat talvehtia kellarissa myyräturvassa. Monet Lindan kukat valkoisista narsisseista kiviaitaa vasten helottaviin tulppaaneihin ovat kevään juhlaa, mutta tämä Lindan kuva kosketti:

Ilonan kesämökin kahdeksan kuukauden projektia seurataan aivan rakentamisen alusta saakka ja paljon tulee ihania ja odottamattomia juttuja vastaan, sillä Ilonahan on unelmien kantaja, jolla on tapana tehdä unelmistaan totta.  Alakuvassa mökin saunahuone jännittävällä seinävalaisimella:

Rakentamisen lomassa Ilona tarjoilee mm. Vappuhumua, Pikkurahan remontteja, Äitienpäivää, Keittiöpuutarhaa reen suojissa, Juhannustaikoja, Suussasulavaa, Vanhaa harmaantunutta lautaa, Iloista värikarttaa, Kulhokranssia, Taikurijuhlaa ja tietenkin kiinnostavia visiittejä. Nyt piipahdamme Päivin navettakodissa, joka teki minuun aikamoisen vaikutuksen jo verandallaan:

Katsokaa tätä ja huomatkaa köynnökset. Nyt haluan näyttää sen vielä likempää:

Mikä tila-autuus ja kaikki katettuna, mutta ihanasti ollaan pihalla. Minulle tulee tästä tilasta mieleen koloniaalinen terassi, joka usein on koko rakennuksen mittainen ja katettu tila. Navettakodin seinät ovat superpaksut ja suovat omistajilleen rauhan ja hiljaisuuden.

Kannustan kaikkia opettelemaan vastustamattoman elämän. Sillä tavoin meistä tulee onnellisia, omannäköistä elämää viettäviä ja vastustamattomia. Tuli mitä tuli, otetaan se vastustelematta vastaan. On usein hyvästä, että kaikki toiveemme eivät toteutuneetkaan. Opimme itsestämme ja elämästä ja saamme sen kautta rikkaamman elämän. Sillä tavoin löydämme pikkuhiljaa oman paikkamme kaiken sekasorron keskeltä. Ja löydämme syvän onnen! (Päivi)

Hirveän vaikuttavaa!  Piipahdamme nyt Sannalla, jossa kellariin on rakennettu tunnelmallinen kesähuone:

Tuli mieleen, että aivan kuin olisi linnassa ja ehkä tuota voisi käyttää jollakin tavoin vaikka ympäri vuoden…Näen heti tuossa tilassa joulun. Kiertelemme myös Sannan pihalla ihastellen upeita clematiksia sekä hyötypuutarhaa, joka on kekseliäästi reunustettu vanhoilla kattotiilillä.

Nyt kiipeämme Ilonan mökin karkkivärisiä rappuja vintille, jossa sisustuskirjailijamme tarjoilee meille kuohuviiniä ja mansikkasalaattia:

Salaattiin tulee vuohenjuustoa, basilikaa, mansikoita, paahdettuja kurpitsan siemeniä, herneen versoja, salaatinlehtiä ja uutta punasipulia.

Ihastelemme marokkolaishenkisiä valaisimia, jotka kivasti säväyttävät mökkiä perinteisestä tyylistä idän suuntaan. Paussin jälkeen jatkamme matkaa Johannalle ja Teemulle, jotka ovat näppärästi rajanneet kasvipenkit tiilistä ja katsokaa mitä muotoja käyttäen:

Näyttää taideteokselta: Ei ole yksitoikkoista, vaan sisäkkäiset ympyrät ja rikotut neliöt sekä suorakaiteet luovat kasvimaasta kauniin interiöörin. Uskon jopa, että toisiinsa tuetut heinäseipäät sekä portti tulevat toimimaan oivina köynnöskasvien kiipeilytelineinä.

Tässä Ilonan rannalla Suomen suvesta nauttiessa voin kertoa vielä jotain Hurmaavasta huvilasta. Kirjasta löytyy sekä Ilonan että hänen vierailukohteidensa kuvia mielettömästi. On kivirappuja, on herkkuja, on kattauksia, löytyy tee se itse–juttuja kädentaidoista innostuneelle, on kasvareita etc. Tässä kuva Pikkutalon Sannan  viehättävästä viherhuoneesta:

Ilona on tahtonainen, joka on monen teille tarjoamani sisustuskirjan takana. Vuosien aikana olemme hitsautuneet erikoiseksi työpariksi, jossa molemmat sekä tukevat toistaan että antavat tilaa. Ilonan kirjat ovat minulle itselleni kuin vitamiiniruiske, joka saa aina nappaamaan sopivan idean sieltä, toisen täältä. Kirjat ovat suuria, mutta olen keksinyt niille oman Ikean hyllyn, jossa ne lepäävät kauniisti vaakatasossa ja niin, että kirjan selkämys näkyy. Hurmaavan huvilan kansi on ihastuttava ja sen takana ovat Ilona ja Mari Tullila. Olen lumoutunut siitä, että värit ovat tulleet takaisin. Valkoinen on hyvin kaunista lumessa, kukissa ja pitkissä sivuverhoissa, mutta eikö väreissä olekin voimaa. Sivuilla vilahtelee myös punaturkkinen Neilikka, joka herättää minussa sekä iloa että kaihoa, sillä hän muistuttaa niin paljon suuriruhtinatar Olgaa. Toivon, että tämä kirja antaa teille hetken nautintoa ja pysähtymistä omalla kotisohvalla. Ehkä myös unelmia, jotka on tietenkin tehty toteutettaviksi.

Onnenhetki voisi olla tässä. Ensimmäinen päivä ja ensimmäinen yö tämän katon alla. Jokainen hikipisara, uurastus ja vastoinkäyminen oli sen arvoista. Mikään ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta ei kai tunne olisikaan silloin tämän arvoinen. Tänään hyyrystelemme takkatulen ääressä, tämä pieni piilopaikka täällä, juuri tässä elämässä, on rakennettu rakkaudella meidän perheelle. Minulla ei oikeastaan ole sanoja kertomaan tunnetta…Ensimmäistä kertaa kahvin keittäessäni, mietin ettei minun tarvitse enää tuoda tänne termareita. Nyt kaatuessani sänkyyn ajattelen onnen olevan tässä…Neilikka huokaa kovin syvään takkatulen vieressä, hyvä olo täyttää pienen koiran mielen juuri täällä. Me hiivimme hiljaa sohvalle vierekkäin villasukissamme – meidän perhe karvoineen, villasukkineen ja oman paikkansa löytäneenä on täällä keskellä metsää – kotona!

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Erik Axl Sund: Varistyttö

Käräjäoikeus oli nähnyt vain surkean ja sekavan miehen, mutta Sofia oli tajunnut, että sitä, mitä Karl Lundström oli sanonut, ei ollut sepitetty lääkkeiden vaikutuksen alaisena.

”Minun mielestäni se mitä tein ei ole väärin”, Lundström oli sanonut. ”Vika on vain nyky-yhteiskunnassa. Teidän moraalinne on saastunut. Vietti on ikiaikainen. Jumalan sanassa ei kielletä sukurutsaa. Kaikilla miehillä on sama halu kuin minulla, ikivanha halu, joka johtuu sukupuolesta. Niin sanottiin jo Mooseksen kirjoissa. Olen Jumalan luoma ja toimin häneltä saamassani tehtävässä.”

Erik Axl Sundin sysimusta jännitysromaani Varistyttö (Kråkflickan, Otava 2014, suomennos Kari Koski) vei minut varjojen maahan, enkä löydä tietä ulos. Mikä maailma se on, jossa Karl Lundströmin kaltaiset äijät taktikoivat niin, että valitsevat vaimonsakin passiivisuuden pohjasakasta, heistä, jotka katsovat pois. Heistä, jotka eivät halua nähdä. Ja sitten nämä sikamiehet vielä kehtaavat puolustella lapsiin kajoamistaan tekouskonnollisilla verukkeilla. Mikä on tämä maailma, jossa noin viisisataatuhatta ihmistä istuu kytkeytyneenä nettiin vaihtaakseen lapsipornoa sisältävää materiaalia. Ja päästäkseen mukaan, heidän pitää myös itse tuottaa lapsipornoa. Nämä rikolliset miehet ja heidän vaikenevat vaimonsa mahdollistavat maailman varjojen kodit, joiden jäljiltä emme löydä tietä takaisin.

Olen lukenut ruotsalaiskirjailijoiden Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundqvistin psykologisen trillerin, jota en jotenkin osaa enää edes tajuta trilleriksi: Se oli enemmänkin vapaa pudotus pimeään. Luin elämäni parhaan dekkarin, joka heitti minut sietokykyni rajoille paljastaen mitä tarkoittaa sysimusta. Kuka kestää lukea pedofiliasta ja etenkin kuka kestää tajuta, että niitä etovia petoja on niin paljon ja ne kulkevat joukossamme kuin he olisivat huippuälykkäitä ja oikeutettuja, vaikka todellisuudessa he ovat empatiakyvyttömiä psykopaatteja. Silti: Tämä varjojen maan sysimustalla kirjoitettu pimeän kirja on vahvin syväpsykologinen dekkari, mitä olen koskaan lukenut.  Anteeksi, Minette Walters ja Kuvanveistäjä!: Säilytän teidät sydämeni siihen sopukkaan, joka ei tiedä mitään varjojen maasta.

Varistytön laadukkuus raakkuu sen tehokkuudessa iskeä suonta, lyödä sielua, saada vapisemaan, lukemaan aamuun ja kun aamu tulee, se ei palkitsekaan. Kirja on luettu, mutta lukija kokee pahimman viimeisillä sivuilla: Joutuu odottamaan kesäkuuhun asti jatkoa. Varistyttö on raakkunut lukijansa sietämättömään kiihtymykseen, mutta nyt pitää kiltisti odottaa Unissakulkijaa, joka toivottavasti tuo tähdet varjojen maahan, mitä tosin pahasti epäilen, sillä lokakuussa ilmestyvä kolmas osa on nimeltään Varjojen huone.

Sanomattakin lienee selviö, että näillä sanoillani ylistän kirjaa, jossa perustukset ovat kunnossa: sopiva tempo, ei liikaa henkilöitä, kieli on räjähtävän hyvää ja kuin tehty raapimaan lukijan sisintä, dialogeja ei tarvitse myötähävetä ja pääroolit on jaettu henkilöille, joissa on maagista syvyyttä niin hyvässä kuin pahassa.

Varistytön aihe on todella rankka ja erittäin napakasti nimetyt luvut vain tehostavat lukijan tuntemuksia. Lyövät lyötyä, pakottavat katsomaan kohti, vaikka haluaisi liittyä passiivisiin naisiin, jotka eivät näe, mitä eivät halua nähdä. Enkä halua liittyä heihin, vaan minä kestän lukea kaikkien maailman lapsiuhrien kunniaksi. Haluan tietää, mutta ikinä, ikinä en anna anteeksi. Tosin ei kukaan anteeksi pyytelekään, vaan ovat kuin loukkaantuneita, kun heidän yksityiselämäänsä uskalletaan kajota. En tunne sääliä.  Tunnen armottomuutta. Ja avuttomuutta. Tyrmäävänvahva kirjailijakaksikko ei ole tyytynyt ’vain’ kauhistuttavaan pedofiliaan, vaan viiltää sivupolkuja, joissa ei toivettakaan tähdistä ja tekee mieli vain pudottautua polvilleen ja rukoilla.

Kirjan keskeiset tutkijahenkilöt ovat poliisi Jeanette Kihlberg sekä psykoterapeutti Sofia Zetterlund. He löytävät toisensa kun muumioituneita lapsiuhreja alkaa löytyä useampia. Lisäksi tarinassa on mukana Victoria Bergman, joka käy Sofian vastaanotolla terapiassa. Sofia kokee Victorian persoonan monimutkaisimmaksi, jonka on kohdannut kymmenvuotisella urallaan yksityisterapeuttina:

Sofia mietti omaa toimintaansa keskustelujen aikana. Kerran hän oli antanut Victoria Bergmanille yhden rasian omia Paroxetinejaan, vaikkei hänellä ollut valtuuksia siihen. Se ei ollut pelkästään laitonta, se oli epäeettistä ja epäammattimaista. Silti hän oli päätynyt siihen tulokseen ettei hän noudattaisi säädöksiä. Lääkkeestä ei ollut kuitenkaan ollut vahinkoa. Victoria Bergman oli päinvastoin voinut paljon paremmin jonkin aikaa, ja Sofia päätyi siihen tulokseen, että oli kuitenkin…

Dissosiatiivisten piirteiden lisäksi esiintyi jonkin verran pakkotoimintoja, ja Sofia oli vieläpä pannut merkille jotain mikä viittasi savantismin oireisiin. Kerrankin Victoria Bergman...

Kirjaan tuovat outoja väreitä, pohjaimun etiäisiä mm. toistuvat aikamatkat: Kiova 1933, Sigtuna 1984, Uppsala 1986 sekä Sierra Leone 2001…, jotka saavat minut kiihkeästi odottamaan kesäkuuta ja Unissakulkijaa!

Kärpäsen siivet ovat juuttuneet purukumiin. Ei ole mitään hyötyä siitä että räpyttelet, Varistyttö ajatteli. Sinä et lennä enää milloinkaan. Huomenna aurinko paistaa tavalliseen tapaan, mutta se ei paista sinulle.

*****

Muut Varistyttö-bloggaukset  ja Ankin kirjablogi

*****

Otavan Varistyttö-sivut   (Luin kiinnostuneena Jerkerin ja Håkanin suosikkikirjailijoita: Etenkin ilahdutti, että he molemmat pitävät Heinrich Böllin tuotannosta.)


***** 

Dekkarit Leena Lumissa

Sonja Lumme: Kotipihan kasvihuone

Meidän pihaamme ilmestyi ensimmäinen kasvihuone, kun olin kymmenen vanha. Se oli sellainen kaarien varaan rakennettu yksinkertainen muovihuone, jollaisia kotipihoihin tuolloin pystytettiin kasvukautta pidentämään. Vaatimaton rakennelma, mutta täytti tehtävänsä. Äiti kasvatti siellä tomaatteja ja kurkkuja, ja auringon kypsyttämät hedelmät maistuivat käsittämättömän hyviltä.

Kun sitten sain oman puutarhan, oli selvää, että sinne tulisi kasvihuone. Ensimmäinen oli vaatimaton seitsemän neliön kasvari, mutta se tuntui unelmien täyttymykseltä. Punnitsin ja kirjasin puutarhapäiväkirjaani jokaisen kasvattamani tomaatintaimen tuottaman sadon, ensimmäisen hedelmän kypsymisen ja lajikkeiden makuvivahteet. Homma taisi vähän ryöstäytyä käsistä…

Näin kuvailee Sonja Lumme teoksessa Kotipihan kasvihuone (Tammi 2014) oman kasvihuone-elämänsä alkutaivalta. Sonja on innokas puutarhailija, joka esittelee meille Kotipihan kasvihuoneessa mielestäni hyvin tyhjentävästi kaiken, mitä kasvihuonetta halajavan tarvitsee aiheesta tietää. Ainakin minulle tämä on ensimmäinen kasvihuonepuutarhakirja, jonka olen lukenut/kohdannut. Sinänsä hämmästyttävää, sillä kun vierailee puutarhablogeissa, mikä siellä enemmän on ympäri vuoden kiinnostuksen kohteena kuin kasvihuone. Kirjan kuvitus on runsas sisältäen niin tunnelma- kuin hyötykuvia. Kuvien takaa löytyy valokuvaaja Arne Nylander, jota kiitän mukavasta yhteistyöstä.

Koska kirja on muhkea ja tiivis tietopaketti sisältäen kaiken alkaen kustannuksista, materiaaleista, perustuksista, varustelusta, kasvattamisen nikseistä, kasvatettavista kasveista aina tuholaisiin asti, tarjoan teille mieluusti muuta kuin kasvihuoneen rakentamista. Liitäkäämme Arnen kuvilla lumoavanrosoisiin kasvihuonetunnelmiin:

Astuessamme sisälle kasvihuoneeseen muistelemme samalla, mistä kasvihuone on saanut alkunsa: Euroopan hoveissa 1700-luvulla herrasväki halusi harrastaa eksoottisia kasveja, kuten vaikkapa ruukuissa appelsiini- tai sitruunapuita ja herkkiä kukkakaunottaria. Talvetussuojat tulivat yhä komeammiksi kunnes niissä alkoi olla jo suihkulähteitä, viinirypäleitä, persikkapuita, upeita juhlia…nämä olivat orangerioita, talvipuutarhoja, jotka saivat nimensä appelsiinin, orangen, mukaan. Suomessa kartanoissa oli talvipuutarhoja, missä oli, mutta herrasväen orangeriat muuttuivat nopeasti leviäväksi jokamiehen ansareiksi, joissa vaikkapa tomaatit voitiin kasvattaa itse tehdyn muovisen kasvihuoneen suojissa. Näitä vaatimattomia juttuja näkee yhä edelleen vaikkapa parvekkeilla ja ne toimivat ihan yhtä hyvin kuin komeammat ja suuremmat sukulaisensa, mutta selvästi odotukset kasvihuoneelle ovat yleisesti kasvaneet. Nyt kasvihuoneista on tullut lasipalatseja, joissa on usein ruokapöytä, jonkinlainen minikeittiö, lukunurkkaus tai jopa sänky, mutta toki siellä on edelleen myös kasveja ihan omistajan innostuksesta riippuen.

Kattokruunu siellä kuitenkin on melkein aina. Tunnen rouvan, jonka kasvihuoneinnostus alkoi hänen löydettyään pinkin kattokruunun! Nyt sen ympärille on rakentumassa sitten lasinen kasvihuone kaikilla herkuilla. Minä itse pidän eniten brittiläisestä tyylistä, jossa kasvari tai talvipuutarha sijoitetaan joko ulkorakennuksen tai itse päätalon seinään, jolloin huoneiden välillä on ovi. Usein tällöin kasvihuoneen rakennusta vastaan oleva seinä on tiiltä tai kiveä, joka varaa tehokkaasti lämpöä kasvihuoneen käyttöön. Yläkuvan kasvihuone on minusta aivan ihana! Tätä kauniimpi minulle on vain eräs talvipuutarha, jonka perhe keksi rakentaa hylättyyn maakellariin. Siellä lattiat ovat käsintehtyä tiiltä ja seinät ovat luonnonkiveä. Hyllyjä sekä ruukuille että viinipulloille ja keskellä on iso pöytä, jota peittää välimerellinen pöytäliina…Kuva on ollut jo vuosia mapissani, jonka selkämyksessä lukee: Make you dreams come true. Saahan sitä unelmoida…

Kasvihuoneen käyttöaika kasvaa huomattavasti, jos sinne saadaan varhaiskeväällä ja loppusyksylle lämmitystä. Kuvan vanha kamiina ja tiiliseinä lämmittävät niin kasveja kuin ilahduttavat silmää. Tämä on myös mukavuutta hänelle, joka käyttää kasvihuonetta ruukuttamiseen. Yksi pitkä pöytä voisi olla pelkästään ruukuttamiseen ja olisihan se kiva jos kasveja voisi alkaa idättää jo varhain keväällä kasvarissa käyttäen apuna lisälämmitystä ja vaikkapa hallaharsoja. Tällä systeemillä voisi toteuttaa myös kasvien hyötämisen:

Kasvihuoneen valtiatar voi istuttaa mitä upeimpia sipulikukkaryhmityksiä isoihin ruukkuihin ja saada niistä takuuvarmaa iloa varhain keväällä, kunhan pitää huolen, että istutukset eivät kuivu eivätkä jäädy. Aion itse tehdä tämän ilman kasvihuonetta lumikelloille kellarissamme, jossa on juuri oikeat olosuhteet tähän puuhaan. Ja koska myyrät eivät salli minulle lumikelloja niin…

Jokainen puutarhailija kaipaa vesipistettä, jossa voi pestä sekä ruukkuja että omia käsiä. Ja pitäähän puutarhatyökalutkin pestä jo kasvitautien ehkäisemiseksi.

Kasvihuoneessa voi kasvattaa mistä eniten pitää, mutta useinhan into alkaa tomaateista, mikä ei olekaan yhtään huonompi juttu, sillä tomaatti on yksi kymmenestä syöväntorjujasta. Ja sen lisäksi siitä saa maailman terveellisintä salaattia eli capresea  Ja siihen taas tarvitaan basilikaa, joten mikä sen somempaa kuin tämä hauskannäköinen hylly, jolla ruukuissa kasvaa kreikkalaista pienilehtistä basilikaa:

Kotipihan kasvihuone on täydellinen tietoteos kasvihuonetta himoitsevalle. Löytyy kaikki perustamisesta huoltoon, puuhastelusta nauttimiseen. Yksi asia tuli kuitenkin kirjaa lukiessa esille ja se oli se, että kasvihuoneen lisäneliöitä ei kadu. Ei siis kannata tehdä liian pientä kopperoa, jos hommaan ryhtyy. Mikä sen ihanampaa kuin ottaa kasvarista kaikki irti ja tehdä siitä viihtyisä lisähuone, jossa eletään nauttien rauhasta, kasvun ihmeestä, kasvien tuoksuista, sisään lehahtavista perhosista, nukahdetaan suvisena iltapäivänä ruusujen makeaan tuoksuun, herätään korentojen häälentoon suih, suih, suih…ja kohta jo tajuammekin hyvällä syyllä alkaa kutsua rakkainta huonettamme talvipuutarhaksi.

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

Leena Lumin luetut 2014

Jälleen on aika rakentaa tämän vuoden kirjastoa. Lisään tänne sitten aina sitä myöten kun saan luettua. Erityisesti toivon nyt blogisavuja Edmund de Waalin kirjalle Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Teos vei niin minua kuin Lumimiestä ja hän ihmetteli, että 'mistä ihmeestä sinä tämän kirjan osasit ottaa lukuun?' Mikään ei kuitenkaan pääty 'jänikseen', sillä upeiden kirjojen virta vain jatkuu ja jatkuu. Nyt kun on maaliskuun toinen viikko alkamassa lupaan sille puutarhaa, jännitystä ja sisustusta. Puutarhaa on tulossa enemmäkin, kun vain ehdin puutarhasta pois;) Ihan tosi: Olen tänään puutarhaillut tunteja!

1.   Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (Nemo 2013)

2.   Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät (Schildts & Söderströms 2013)

3.   Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset (WSOY 2014)

4.   Pirjo Rissanen: Kamomillasola (Gummerus 2012)

5.   Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Poika matkalaukussa (Siltala 2013)

6.   Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos 2013)

7.   Lars Huldén: Ei tähtiä tänä yönä, sir  (Siltala 2014)

8.   Lena Muhina: Piirityspäiväkirja (Bazar 2014)

9.  Scott Turow: Identtiset (Art House 2014)

10.  Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku (ntamo 2014)

11.  Paul Auster: Mielen maisemissa (Tammi 2014)

12.  Wilhelmiina Halme: Kaikki kaunis on käsin tehty (Atena 2014)

13.  Ferninand von Schirach: Syyllisyys (Atena 2014)

14.  Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2 (Karisto 2014)

15.  Eowyn Ivey: Lumilapsi (The Snow Child, Bazar 2013, suomennos Marja Helanen)

16.  Harlan Coben: Lupaa ja vaikene (Minerva 2014)

17.  Renata Graham: Koruntekijän käsikirja (Minerva 2013)

18.  Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä? (WSOY 1960)

19.  Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino (Minerva 2014)

20.  Kirsti Kuronen: Väärää verta (Myllylahti 2014)

21.  Dan Rosenholm: Helppohoitoinen puutarha - 88 vinkkiä, joilla saat pihan kukoistamaan vähällä vaivalla (Minerva 2014)

22.  Sonja Lumme: Kotipihan kasvihuone (Tammi 2014)

23.  Erik Axl Sund: Varistyttö (Otava 2014)

24.  Ilona Pietiläinen: Hurmaava huvila (Docendo 2014)

25.  Pirkko Soininen: Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013)

26.  Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa  (WSOY 2013)

27.  Tommy Myllymäki: Parhaat kastikkeet (Minerva 2014)

28.  Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys  (WSOY 2014)

29.  Verna Kaunisto-Feodorow: Reseptien aarteet - Sukupolvelta toiselle (Gummerus 2014)

30. Tämän runon haluaisin kuulla - Kaikkien aikojen rakastetuimmat (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)

31.  Peter James: Kuolema kulkee kulisseissa (Minerva Crime 2014)

32.  Ella Räty&Hanna Marttinen: Suomalainen metsäpuutarha (WSOY 2014)

33.  Katariina Vuori&Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja (Atena 2014)

34.  Hannah Miles: Juustokakut - 60 suussasulavaa leivonnaista (Gummerus 2014)

35.  Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma luontoretki (Minerva 2014)

36.  Katja Palmdahl: Kantarelli ja kumppanit (Moreeni 2014)

37.  Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma (Otava 2014, suomennos Kristiina Rikman)

38.  Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken (Gummerus 2014, suomennos Ilona Nykyri)

39.  Kirsi Tuominen: Syötävän kaunis piha - Nykyaikainen hyötypuutarha (Minerva 2014)

40.  Saila Routio: Kukkia sipuleista (Moreeni 2014)

41.  Pirjo Rissanen: Sun ystäväsi armaasi (Gummerus 2014)

42.  Ilona Pietiläinen: Kokonainen - 16 naisen tarinat  (Docendo 2014)

43.  Tommy Hellsten: Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti (Minerva 2014)

44. Agneta Rahikainen: Edith Runoilijan elämä ja myytti (Schildts&Södertröms 2014, suomennos Jaana Nikula)

45. Ruediger Schache: Sielunkumppani (Minerva 2014, suomennos Maikki Soro)

46.  Maria Autio: Varjopuutarha (Karisto 2014)

47. Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (Gummerus 2014, suomennos Tero Valkonen)

48.  Annika Kaarnalehto: Kaikki mitä niistä tulee tietää (Minerva 2014)

49.  Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa (Teos 2014)

50.  Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva (Minerva 2014, suomennos Juho Nurmi)

51.  Erik Axl Sund: Unissakulkija (Otava 2014, suomennos Kari Koski)

52.  Jayne Anne Phillips: Suojelus (Tammi 1995, suomennos Kersti Juva)

53.  Karin Slaughter: Rikollinen (Tammi 2014, suomennos Annukka Kolehmainen)

54.  Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti (Tammi 2009, suomennos Kersti Juva)

55.  Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä (Tammi 2014, suomennos Kersti Juva)

56.  Riitta Konttinen: Taiteilijatoveruutta (Siltala 2014)

57.  William March: Komppania K (Company K, Viestintä Tarmio Oy 2014, suomennos Janne Tarmio)

58.  Gillian Flynn: Paha paikka (Dark Places, WSOY 2014, suomennos Maaria Lyytinen)

59.  Silvia Avallone: Teräs (Acciaio, Minerva 2014, suomennos Taru Nyström)

60.  Kate Morton: Hylätty puutarha (The Forgotten Garden, Bazar 2014, suomennos Hilkka Pennanen)

61.  Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - Romaani rakkaudesta (Egenmäktigt förfarande - en roman om kärlek, Siltala 2014, suomennos Sanna Manninen)

62.  Eija Aromaa: Kallio.Tankoja  (ntamo 2013)

63.  Lars Petterson: Koutokeino, kylmä kosto (Kautokeino, en blodig kniv, Minerva Crime 2014, suomennos Salla Korpela)

64.  Kari Martiala&Helena Lylyharju: Lapin makuja (Karisto 2014)

65.  Seré Prince Halverson: Äidinrakkaus (The Underside of Joy, Bazar 2014, suomennos Natasha Vilokkinen)

66.  Liane Moriarty: Hyvä aviomies (The Husband's Secret, WSOY 2014, suomennos Helene Bützow)

67.  Peter James: Kuoleman kello käy (Dead Man's Time, Minerva Crime 2014, suomennos Maikki Soro)

68.  Michael Cunningham: Lumikuningatar (The Snow Queen, Gummerus 2014, suomennos Raimo Salminen)

69.  Teresa Välimäki, Johanna Lundholm: Hyvää joulua (WSOY 2014)

70.  Inger Frimansson: Hyvää yötä, rakkaani (God natt, min älskade, Like 1999, suomennos Outi Menna)

71.  Inger Frimansson: Varjo vedessä (Skuggan i vattnet, Like 2007, suomennos Anu Tukala)

72.  Erik Axl Sund: Varjojen huone (Pythias Anvisninger, Otava 2014, suomennos Kari Koski)

73.  Åsa Swanberg: Talven makuja (Vinterns goda, Otava 2014, suomennos Jaana Iso-Markku)

74.  Tanja Pohjola: Lintu pieni (Atena 2014)

75.  Katharina Hagena: Yö ei unohda  (Vom Schlafen und Verschwinden, Minerva 2014, suomennos Helen Moster)

76.  Elina Kynsijärvi, Benjam Pöntinen: Liituri (Maahenki 2013)

77. Eija Aromaa: Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014)

78.  Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha (Et stille umærkeligt drab, Siltala 2014, suomennos Aino Ahonen)

79.  Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

80.  Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (into 2014)

81.  Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, Tammi 2014, suomennos Raisa Porrasmaa)

82.  Sinikka Piippo: Mielen ruokaa - Ravinnon vaikutus muistiin, jaksamiseen ja henkiseen tasapainoon (Minerva 2014)

83.  Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa (Au revouir là-haut, Minerva 2014, suomennos Sirkka Aulanko)

84.  Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november, WSOY 1987, suomennos Kaarina Helakisa)

85.  Hannu Mäkelä: Ääni joka etsi laulua (Paasilinna 2013)

86.  Peter Cowie: Francis Ford Coppola (Coppola, Minerva 2014, suomennos Katri Tenhola)

Toimittaja Ulla Janhonen on sanonut niin upeasti:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muttaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"

Minä vähän laajentaen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko milloinkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan?"

Intohimolla kirjoista
Leena Lumi