Wim'sin ainoa vetovoima ei ole värivaihdos valkoisesta aivan tumman punaiseen, vaan sillä on myös kaunis muoto. Nyt olisi hyvä istutusaika, sillä ei ole kuivaa eikä hellettä. Tosin nämä pensaat tykkäävät melkein kelistä kuin kelistä.
torstai 21. elokuuta 2025
Hulluna hortensioihin!
lauantai 16. elokuuta 2025
ennen kuin horsma ehtii kukkaan...
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
jää sitten henkeään pidättäen odottamaan
että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen
keskiviikko 13. elokuuta 2025
Mitä syötäisiin? Katalonialainen kala-äyriäispata eli zarzuela maistuu...
Tästä annoksesta söimme hyvin kaksi kertaa eli määrä riittää hyvin vaikka kulinaariseen iltaan ystäväpariskunnan kanssa. Lisukkeena oli vain tuore patonki, hyvä valkoviini sekä jäävesi. Tässä ohje herkkujen herkkuun:
2-3 kuhafilettä
1 pss tuoreita simpukoita
3 dl valkoviiniä + 2 dl vettä
1 kalaliemikuutio
1 iso sipuli viipaloituna
3 isoa valkosipulinkynttä
(1 punainen chili hienonnettuna)*)
1 dl oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
3 rkl silputtua persiljaa
1/2 sitruunan mehu
50 g kuorittuja manteleita jauhettuna
12 raakaa jättikatkarapua
sahramia maun mukaan
suolaa, mustapippuria
Poista kuhafileistä ruodot. Mausta kevyesti suolalla ja anna maustua huoneenlämmössä. Kuumenna viini ja kalaliemi kattilassa. Pese simpukat ja lisää ne kalaliemeen. Peitä kattila kannella ja keitä pari minuuttia välillä kattilaa ravistellen. Ota simpukat liemestä, säästä keitinliemi.
Lisää paloitellut kalat ja jättikatkaravut. Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia. Lisää simpukat ja kuumenna. Silppua ruoan päälle lehtipersiljaa. Tarjoa zarzuela hyvän leivän kanssa.
*) Chili jää meillä tästä upeasta ruoasta pois, koska...: Pilkoin chiliä, kosketin ajatuksissa huuliani ja sitten alkoi mieletön kirvely ja huuleni turposivat ihan ilman botoxia törölleen. Olin kuin Angelina Jolie jostain kohtaa, R. kehtasi nauraa samalla kun siveli kipeään kohtaan maitoa, joka on kuulemma just oikea apu jos näin käy. Onneksi kipu lakkasi ja saimme keskittyä romanttiseen herkutteluumme. (Onneksi ei käynyt kuin eräälle tutulleni, jonka chiliateria vei vuorokaudeksi sairaalaan, sillä häneltä paloi...)
Paljastan nyt vielä, että Annan kuvassa tämä ruoka tarjoiltiin niin upeasta kulhosta, että nyt meidän astiasto meni uusiksi. Miksi kaikki astiani ovat moderneja, vaikka olen sielultani country&cosy...Uuden astiastomme ensimmäinen lautanen on kuvassa. Mutta se kulho siinä kuvassa...ah!
Tämä on niin herkullista, että....en sanotuksi saa.
Guten Appetit♥
Leena Lumi
Ruokareseptit Leena Lumissa
perjantai 8. elokuuta 2025
Runotaloa, leijumista, seikkailua vai ....
Olen jo pitkän rupeaman saanut julkaista RunoTalon kuvia, kortteja, runoja, polkuja...Sari Lehtimäki hyppäsi pois oravanpyörästä ja toteutti unelmansa. Talo metsässä ja sinne tulevat ihmiset, joilla on melkein happi loppu. Heidän pitää saada nyt vain olla, joko kulkea muiden mukana tai kömpiä hiljaiseen huoneeseen kuuntelemaan vihdoinkin itseään. Seuratessani Sarin kortteja, olen lukenut vahvojakin elämän ohjeita. Paussin jälkeen useimmista tulee kuitenkin jälleen yhteiskunnan rattaita, niitä, jotka eivät ikinä lopeta alituista tekemistä, että itsesi unhoittaisit. Meistä monet on kasvatettu olemaan napakoita, parhaita, ei mitään laiskottelijoita. Istuin eilen jo suljetun koneeni ääressä miettien olenko vielä seikkailija, nousenko uuteen junaan vai peräti purkkariin! Vai kadotinko itseni kahden vaikean sairauden syövereihin. Kuulin kilahduksen. Näin tekstin: Leiju vapauteen - juuri nyt? Nytkö?
Leena Lumi
torstai 7. elokuuta 2025
lauantai 2. elokuuta 2025
Muumimaailmaan vihdoinkin!
Kauniina hellepäivänä Casper sai muumimammalta ikimuistoisen halauksen. Mörkö kiinnosti niin, että siellä oltiin kahdesti. Vilijonkalla sai tiskata, koska Vilijonkka pitää siisteydestä Casper oli mahtava. Sanoi Aliisalle (noidan tytär) että mörkö tulee ja syö sinut. Aliisa vastasi: Kiitos kun kerroit etukäteen. Naantalin muumilaaksoon nyt käy meno, sillä ovathan muumit olleet omankin lapsuutemme merkkihenkilöitä! Muumimamman halit!
sunnuntai 27. heinäkuuta 2025
Kohti lumoavaa elokuuta!
Kera kesäkauriin kohti elokuun hämärtyviä iltoja, jolloin ei nukuta, vaan nautitaan suvi-iltain hämystä, yökiitäjien lennosta, rapistelevista yön eläimistä ja lepakoista suih, suih...Minun kesäni alkaa elokuusta. Onneksi heinäkuun helteistä huolimatta pakastin on mansikoita ja vadelmia tulvillaan. Kellarissa muhivat ruukuissaan kirsikat muuttuakseen vahvaksi, vaniljaiseksi joululikööriksi. Mustikat tulevat vielä toiseen pakastimeen ja siinä ne ovat, suven herkut ensi toukokuulle asti. Voikaa hyvin
maanantai 21. heinäkuuta 2025
Mikä ihanuus!
Piipahdin eilen naapurin Liisalla ja yllättäen huomasin niin kauniita lilahtavia kukkia täynnä olevan pensaan. Tässä olen usein seisonut päivän uutisia vaihtamassa, mutta olisi nyt luullut edes lehtien herättävän huomiota, koska ei ole ihan pieni enää. Kasvin nimeä sitten pähkäilimme ja päädyimme loistoangervoon. Spiraea Japonica 'Odensala' jonka menestymisvyöhyke on I-VII eli kasvi menestyy melkein koko maassa. Kukat ovat suuret ja kukinta-aika pitkä, kesäkuulta heinäkuulle.
Kukat ovat ihastuttavan suuret. Kasvin voi myös leikata keväällä alas eli edes talven lumityöt eivät haittaa tee. Tiedän luvanneeni, että en osta enää mukeja, mutta ikinä, ikinä en ole sanonut, että 'en osta enää kasveja puutarhaamme!' Erittäin romanttinen kukka: Lupaa paljon ja myös antaa lupaamansa♥♥
Kiitos Liisa♥♥
Leena Lumi
keskiviikko 16. heinäkuuta 2025
Mitä syötäisiin?
Mikä olisikaan nyt parempaa kuin kantarelliherkut. Kuvassa menossa kantarelli-pinaattifrittata. Helle hiukan helpotti ja pääsimme ruokailemaan omalle terdelle.Teimme ruoan yhdessä ja oli niin hyvää ettei sanotuksi saa.
No näin paljoa ei tarvitse olla metsän kultaa. Kuva on viime vuodelta. Vain yksi litra kantarelleja riittää.
Olemme paistaneet pannulla muutamia kertoja kantarelleja ihan reippaasti, mutta tämän herkun, kantarelli-pinaattifrittatan, olin unohtanut. Jos huomenna löytäisimme tutun torikauppiaamme...Meidän lehdostamme kantarellit katosivat kun yksi kuusi joutui onnettomuuteen. Sen juurella niitä kasvoi lehdossa paljon ja siitä pitkin puron reunoja...Ohje on jostain Anna -lehden kevään 2013 ohjeista, mutta on siellä nytkin hyviä reseptejä kuten myös Kotiliedessä.
Tämä resepti meni meihin niin lujaa, että ostimme sille oman kasarinkin! Vasta kotona tajusimme, että sitä ei saanut laittaa uuniin, mutta ei ollut tarvettakaan. Ruoan voi valmistaa myös suppilo- ja kosteikkovahveroista.
1 litra kantarelleja
70 g babypinaattia
3 dl sipulinvarsia
4 valkosipulinkynttä
n. 400-500 g keitettyjä perunoita (7-8 perunaa)
6 kananmunaa
1,5-2 dl maitoa
1 dl tuoretta persiljaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
juustoraastetta
voita paistamiseen
Hienonna sipulinvarret ja pilko valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi perunat. Kuumenna rasva pannulla. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää pilkotut kantarellit, perunat, pinaatti ja silputtu persilja. Paista käännellen muutama minuutti.
Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki.
Lisää maito ja mausteet munien joukkoon.
Kaada munaseos pannulle muun seoksen joukkoon ja anna sen hyytyä hetki varovasti sekoitellen.
Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kun juusto on sulanut kauniisti pinnan peittäen on ruoka valmista. Herkkujen herkku, joten nyt ovat kantarellit loppu eli ensi vuonna niitä toivossa saada runsaammin:
Kokeilkaa...Ette pety. Tämä on neljälle, joten kahdestaan syömme tästä kaksi päivää.
Guten Apetit!
perjantai 11. heinäkuuta 2025
tiistai 8. heinäkuuta 2025
Keltakurjenmiekkaa ja köynnöshortensiaa
Kalliomme kasvikohdassa vuodesta toiseen kukkivat keltakurjenmiekat ilman mitään hoitoa. Nyt ne taistelevat tilasta suurten kuunliljojen kanssa, joita taidan vähentää. Näiden joukossa myös kulleroita.
Taustalla kalliomme porras ja vasemmalle jää suuri kivi, jota jota köynnöshortensia syleilee. Alla on jännittävä luolasto, jonne olemme nähneet mm. lumikon menneen. Varmaan tilapäiskäynti, koska luolassa kosteaa.
Keltakurjenmiekkojen suudelma, jota puutarhalehden kuvaajan kanssa odottelimme tapahtuvaksi. Ei tarvinnut kauaa odotella eli tämä kuva näistä ainoa vanhempi.
Köynnöshortensiamme kiipeilee jo katolle ja on rakentanut terden alle viihtyisän pergolan. Saunan ovesta astutaan vilvoittelemaan tänne. Pöydät ja tuolit odottavat...Kun katsotte ylemmäs näkyy ulkoruokailu ja kukat jo kasvavat yli lappeen reunan.
Terassi on koko talon pituinen ja tässä vastapäisellä ikkunalla näkyy nyt köynnöshortensioiden kukkia. Näköala on keski- ja alapuutarhaan. Myös Päijänteelle. Kuukauden päästä tämä on talon suosituin paikka: Syödään myöhään, katsotaan kuinka aurinko laskeutuu järveen eikä ole edes hyttysiä! Tällä mennään syyskuun lopulle ja joskus vielä lokakuullekin. On vielä grilli ja pieni valkoinen pöytä sekä toisen päädyn apupöytä.
Tässä toinen pääty, jonka seinämät hortensiat peittävät. Valkoinen pöytä vastapäätä kukintoja, jotka jo kovasti kiipeävät reunan ylitse.
Köynnöshortensia kivellä. Luolan suuaukko ihan edessä. Kova työ taas tuon sammaleen kanssa....Lintujen vesilammikot ovat kalliolla luontaisia ja niissä on aina vettä. Mihin tuo köynnös mahtaa mennä, kun ekakerran on kasvanut yli kiven...
Autotalli kiven edessä. Kuvasta tarkka katsoja näkee miten jo ovat kiivenneet kiven molemmin puolin oleviin pihlajiin.
Melkein kaikilla kasveillani on ruskaväri. Köynnöshortensian viehätys eräänä vuonna oli lime!
Tällainen oli entinen syyspesämme. Ja yhtä kotoisan saamme kunnes tästä kuljemme kohti hämärtyviä iltoja. Vielä ei tässä näy syyshortensian valtaus, mutta villiviini yrittää parhaansa.
Asumme Alvar Aallon huvilasaarella, Meiltä on tästä noin kilometri hänen koehuvilalleen. Alvarin kunnantalo on pääsaarella. Siellä sisäpihalla tämä todella upea köynnöshortensia. Alvarin suosikkikasvi. Niitä ei montaa ollut: ko. köynnös ja akileija. Noormarkun Villa Maireassa hän oli tehnyt myönnytyksiä Mairelle etenkin uima-altaan ympärillä. Mikä lie syy? Ehkä Alvar halusi olla mukana Mairen kutsuilla, joissa tanssittiin aamuviiteen.
Ja nyt lukemaan...
maanantai 7. heinäkuuta 2025
Villejä lupiineita ja muita rakastettuja
Tähän sillan likelle oli tarkoitus istuttaa valkoinen puutarha ja sen saisi aloittaa valkoinen luupiini. Vaan eipä levinnyt lupiini. Samassa paikassa viihtyvät nyt valkoiset
akileijat ja muita valkoisia kukkia.
Tässä valkoinen iiris, joka kaipaisi seuraa.
Valkolehdokit.Oli kaunista ajella Suomen suvessa pikkuteitä Lohjalta kotiin.
Monet taiteilijapuutarhat kasvavat lupiineja sekä sormustinkukkia.
Lupiinit ovat monille hyvin rakkaita. En tunne ketään, joka niistä ei pitäisi.
Varjoliljat vaeltavat pitkin puutarhaa kuin olisivat kaverien haussa.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja iloitaan, että näinkin upea ja vaatimaton kukka kaunistaa muuten rumia maanteittemme reunoja.
Koska rakentelen osaan puutarhastamme villikukkaniittyä, vakuutan, että ei ihan helppo juttu.
Rakkaudella lupiinista ja muistakin kukista!
Leena Lumi
torstai 3. heinäkuuta 2025
Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja...
Suvimaisema:lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!
- Lauri Viita -
sunnuntai 29. kesäkuuta 2025
Peto hyvä
ei haavoita silmänluontinsa syvä,
ei tahdo hän tappaa, kynsiä, purra,
vain hiipiä hiljaa ja kauniisti surra,
pään painaa olkahan lemmityn miehen,
elon siirtää kuin laskevan auringon tiehen,
hänet kiertää katseella hyväilevällä,
niin kärsimys-kirkkaalla, surun-kipeällä,
ja heittää maailman yli hän yön hunnun
ja tunteen kuolon ja rakkauden tunnun.
Peto on minun armaani, vaan peto arka,
hän askelta säikkyy, hän ääntä jo karkaa,
kun kutsut, hän pelkää, kun huudat, hän lymyy
ja silmänsä lehvien halki vain hymyy,
hänet saada voi saaliiksi ahdistamalla,
kun vuori on eessä ja jyrkänne alla,
voit vangita hänet ja kotiisi kantaa,
mut silloin hän saattaa iskunkin antaa,
voi hyväillen hyökätä, suudellen purra
ja itse sun haavojas haikeimmin surra.
Peto on minun armaani, vaan peto soma,
ei tahdo hän olla pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa, jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämän-murheeksi vaihtuu,
hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.
- Eino Leino -
L.Onerva Eino Leino - Toisillemme (Otava 1986)
kuva Albert Edelfelt
perjantai 27. kesäkuuta 2025
Kesä kiitää lujaa ja puutarha yllättää aina vain...ihan kuten elämäkin...
Tiedän, että tein jo juttua atsaleoista. Ihmettelin vain Ruususen unen vaaleaa väriä. Kaikkea sitä unohtaa. Olimme joitakin päiviä poissa ja kun palasimme Ruususen unet hehkuivat suloisen vahvoina. Otin monta kuvaa, mutta kohtahan joku kyllästyy ellen näitä vähennä. Onneksi, onneksi olin istuttanut vielä sen yhden, joka oli unohtunut kaikelta hoidolta. Siis ensi keväänä pitäisi olla viisi Ruususen unta ihan penkissä ja yksi etupihalla kukkimassa.
Tänään on jo perjantai ja päivät virtaavat kiihkeinä. Kaikkea en ole voinut kertoa. En tapahtunutta, uskomatonta. Ihan pakko harkita totesi perheen järki. Harkitsen. Viikonloppu nautitaan herkuista ja ehkä onnistumme löytämään jopa jonkun hyvän sarjan...
Ruususen unet ovat todellakin näin suloisen värisiä. Tämän piti olla suven pääjuttu, mutta en tajunnut, sillä asennoidun pikkuremppaan ja siinä jos missä värit ovat tärkeitä ettei sitten kaduta. Nyt näiden lisäksi kukkivat valkoiset Isabellan syreenit 'Holger', tavalliset pihasyreenit sekä nuokkusyreeni
joka liian usein unohtuu edes mainita. Nyt kello viiden tee tanskalaisilla viinereillä.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja annetaan kaikkien kukkien kukkia♥♥



Best.jpg)



























.jpg)
.jpg)









