Minne aamut menevät...

Vihreä aamu lankeaa alas puista,
puiden lehtien läpi.
linnut pudottavat laulunsa

Aamut putoavat, linnut, laulut,

sateet satavat:; pilvet, taivaan paimentolaiset

hajoavat tuuleen.

Vuodenajat kääntyvät, syksy

kulkee korjuuvaunuilla ohi

läpi hiljaisten laaksojen.

Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut.

- Eeva-Liisa Manner -

Niin vaihtuivat vuoden ajat (Tammi, 1964)

Kotilieden upea Suklaa-Kirsikka-Trifle ja vähän muutakin...

Kotieliesi 21 sai taas paineet päälle, vaikka olenkin enemmän ruoanlaittaja kuin leipoja. Toki olen myös hulluna kirsikoihin. Huomenna pullotamme vaniljaisen joulukirsikkaliköörimme, joka ei ole makea, vaan makoisa. Juttu on tutusti Katri Schöderin ja kuvaajana on ollut Kirsi-Marja Savola. Jutun nimi on Viimeinen silaus ja siinäpä on joulun jälkiruokia valittavaksi. Ajattelin kokeilla upeaa Suklaa-Kirsikka-Trifleä, vaikka aikaisempi Kotilieden Alaskakku ei onnistunut ollenkaan,

Tämä Baked Alaska jäätelökakku vaikka ei mennyt ihan kohdilleen, antoi ikimuistoiset naurut. Onneksi olimme hyvin ruokailtuja, sillä palasimme kaupungilta syömästä eli kyseessä välipäivät.

Vuoden 2018 välipäivä ja minä 'melkein' Alaskakakun tehneenä...

Meri tässä äitiä vähän avusti. Loppujen lopuksi kaikki muistamme tuon joulun vain hauskana. Kuinka hauskaa onkaan, kun toteutan suklaisen kirsikka-triflen. Onneksi vävy on todella hyvä korjailemaan, missä olen epäonnistunut. Tämäkin resepti on Kotiliedestä.

Yritän tehdä joka joulu jonkun uuden jutun joulupöytään. Anna -lehdestä poimin aikanaan Taina Salovaaran herkullisen alkupalan ja se oli menestys eli uusi alkuruoka Hedelmäinen Manchengo.salaatti:

En tiedä ketään, joka ei olisi tästä pitänyt. Kokeilkaa! On upeaa kantaa tämä joulupöytään ja vasta sen jälkeen avautuu keittiön noutopöytä. 

Ähkyyn ei kannta itseään syödä, sillä ainakin meillä joulu on päiviä ja viikkojakin joskus. Siihen auttaa vahva, vaniljainen kirsikkalikööri, joka ei ole makea. Tällä viikolla on pullotus ja kaksi ystävää on jo pyytänyt pullon, joten tottakai, jouluhan on hyvän mielen juhlaa.

Uskallan ennen isänpäivää jo olla henkisesti joulussa, sillä se on meille kuin viides vuodenaika ja mikä parasta nuoremmekin viipyvät Merin kotisaarella kunnon ajan. Reima hoitaa kaiken kalapöydän, minä valmistan vain kaksi purkillista Leenan valkosipuli, yrttisilakoita, joita ilman pöydästä puuttuu jotain ja samoin on merisiian laita. Sitä on jo tilattu vaan en kerro paljonko. Casper Julian saa kokea Välikaton Feetun touhuavan välikatolla ja sitähän me kaikki odotamme.

Mitä Kirsikka-Trifleen tulee, niin totean vain, että 'yrittänyttä ei laiteta! Resepti löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa

Leena Lumi

Terveisiä Porista ja Luvialta

Ostin jokin aika sitten kukan, jota en tunnistanut. Tuntui vain kuin tutulta. No, sehän on ruusubegonia, joita oli lapsuudenkodissani. Vien yleensä äidille jonkun hänelle tuntemattoman ja olen kovasti iloinen, että hän on innostunut viirivehkasta, Siellä se kaunis voi

hyvin eikä ole huonosti meilläkään: Reima on saanut viirivehkasta pensaan kokoisen ja se on sisustuksellisesti aika tyyikäs. 

Huonevehkaa eli kallaa olemme vieneet äidille pääsiäisen keltaisessa värissa ja itselle tietty myös. Äiti on hyvä niin sisäkukissa kuin puutarhassa.

Nuo punaiset kukat ovat leimukukkia äidin äidiltä. Pensas takana on Amber Jubileum, joka vaihtaa väriä miten sattuu. Itsellänikin on sitä. Helppohoitonen ja takuulla huomataan.

Emme lähteneet nyt Merimestaan syömään, vaan sisareni oli laittanut pöytään makean kakun ja voileipäkakun. Sitä ennen ja jälkeen äiti ja vävy söivät leipää graavilla merisiialla. Onneksi sitä on tilattu Mäkisen kalakaupasta riittävästi jouluksi. 

Neljä sukupolvea Merimestassa. Isoisomummo ja äitimme,  Nana (minä), Meri (tyttäremme) ja Casper Julian, valonkantaja, pienen perheen suuri ilo.

Vuodet vierivät, joet virtaavat ja äiti kaikessa mukana kuin aina ennenkin. Sain äidiltä sukualbumin, josta nyt kuvaamme digille perheemme kuvia monilta vuosikymmeniltä. Äiti on vaikka ette usko, todellinen naurattaja oman perheen kesken. Merikin sanoo, että mummo osaa olla niin hauska. Sen toivomme jatkuvan ja säestämme parhaamme mukaan. Casper Julianissa taitaa olla jotain samaa...

Eilen illalla iski kova Pori -nostalgia. Olimme Porissa hotellissa, sillä äiti on täyttänyt vierasmakkarinsa aika täyteen kaikkea mahdollista. Lähdimme minun vihikoiratyylilläni etsimään yhtä 'snäkäriä' joita Porissa oli ennen tosi monta ja kaikissa oli myynnissä aito porilainen. Nyt ei ole vuosikymmeniin saatu sitä alkuperäistä, joten tahto oli kova. Sain pienen vinkin ja niinpä kohdistimme kävelymme Juhana herttuan kadulle. Siellä sitä sai. Huomasin, että sisätilakin oli ja kaikenikäisiä kävi siinä noutamassa monipuolisesta valikoimasta. Minun oli kuitenkin jo vilu, joten veimme herkkumme hotelliin ja jo ensi haukkauksesta vajosin vuosikymmenien taa. Hyvänen aika sentään. Ei tapahdu, että olisimme Porissa käymättä tässä herkuttelemassa, emme tosin jätä Merimestaakaan ja Ratsula on must.

Jos kuva näyttää oudolta, se johtuu siitä, että syön 'kannen' erikseen. Saan vahvat maut kuin enemmmin riittämämään. Herkkua oli. Muualla Suomessa tätä ei osata tehdä. Kokeiltu on!

Mikä päivä ja ilta. Likka voi lähteä Porist, mutta Pori ei lähre likast! Kiitos!

Leena Lumi

PS. 

Hömötiaisesta kirjoitellaan, että se on katoava laji. Syytä ei tiedetä. Meillä on onneksi niitä ollut varsin runsaasti. Ruokimme myös hömppää monipuolisesti. Suloinen lintu.

kuva Nea Siemann

Sinisen oven kutsu....

 Minun piti maalata Tikkkurilan Pionilla takkahuoneen puolipaneeli, mutta tuli pieni värierimielisyys. joten keskityin kahteen tilaamaani ulko-oveen. Molemmat yläkertaan. Olohuoneesta parvekkeelle tuli valkoinen, kun ennen oli ollut tummanruskea, Siinä iso ikkuna. Lyhyt matka kantaa suvella tarjoilua sinne.

Ulko-ovet valmistuvat Sysmässä, Päijänteen äärellä. Päijänne -ovilla on loistava valikoima ja erinomainen, toimitus. Koska asumme veden äärellä valitsimme ulko-oveksi Ulappa -oven. Ennen kuin ovien asennus alkoi, miehet saivat kuulla, että 30 vuotta vanha köynnöshortensia ei saa kärsiä ja sehän menee jo oven yläpuolella. Nyt vielä hetken lehdessä ja huhtikuulla taas aloittaa. Kaikki meni mitä parhaimmin. 

Pääoven lasi on himmennetty ja kun katsoin kuvaa tarkasti, huomasin, että siitä heijastuu yksi lehtomme puu. Sinisen sävy on todellisuudessa vielä esittelykuvaa ihanampi, joten olemme hyvin tyytyväisiä Päijänne -oviin. Jos laitamme alakertaankin uudet ulko-ovet, toimittajamme on sysmäläinen Päijänne -ovet.

Leena Lumi& Reima Nieminen

Kun kuulaat iltapäivät....

Kun kuulaat iltapäivät
Pudottelivat syksyllä
Rapistuneita minuutteja
Nyt, nyt, nyt
Ja lopulta kun puu
Oli aivan alaston
Pelkkää ääriviivaa -
Niin minun sanani, hellät huokaukseni
Varisivat sinun syliisi
Punaisina ja keltaisina lehtinä
Ja olin luonasi, yön sammalissa
Kun kaikki minuutit olivat menneet

- Kirsti Simonsuuri -

Rakkaus tuli kun lähdin maan ääriin (Tammi 2000)

Leena Kellosalo: taivaalta sataa mustia orvokkeja

 

Emilia asuu huojuvassa hirsitalossa 
joka on siirretty Pyynikin harjulle Terijoelta,

Suomen Rivieran juoksuhiekkarannoilta

piilipuun myriadeista varjoista

juurilonkeroiden puristuksesta

Hän toi Tampereelle varpaanväleissä 

höyryävän kuumaa moreenia ja

Viipurin evakkolapsen kolhitun elämän

Mansardikattoisen huvilan lasikuistin ikkunat helisevät

Kronstadtin pommituksista

ja unista joissa hän joka yö kahlaa

pitkin hiljaista maininkia kohti vastarantaa

sitä koskaan saavuttamatta

ja unista joissa

hän on valkoinen linnunpoikanen valkoisessa pesässä

ja taivaalta sataa mustia orvokkeja

                                             jotka leijuvat kuin

                                                      kondorin sulat vaahtoavaan mereen

terälehdet ovat ahmineet kaikki sateenkaaren värit

kaiken normeista poikkeavan tavan olla

onnellinen, kokonainen

Leena Kellosalon Taivaalta sataa mustia orvokkeja (ntamo 2025) on hänen neljäs runoteoksensa. Nyt en näe tulikärpäsiä eikä Leonardo saa siipiä kantaakseen nerudan hengitystä 

Seison Galwayn rantakivillä kuullakseni hyljenaisen nousevan merestä, mutta en kuule kotiloiden kalinaa hänen helmoissaan, ohitse kulkee nainen kantaen sanojensa verkkoa johon vangitsee  halulliset. Huudan naiselle, mutta hän ei halua olla etäinen ja täynnä surua 

Emilia kaipaa vain lapsuuden kesien rajantakaista ulappaa, dyynejä

pakenevia lintuparvia, märän hiekan pursuamista varpaiden välistä...

Pietarista ostettua vihreää uimapukua joka

huuhtoessa karkasi meren kitaan

kymmenmetrisen laiturin alle ja 

takertui kannatinpaalujen tummanvihreään, niljaiseen levään...

Leena Kellosalo kasvaa omaksi kielekseen, jonka ymmärrys ja useammat lukukerrat nuohoavat avoimeksi, likeiseksi. Proosarunoissa kokonaiset elämät liitävät yöperhosina houkutellen lukijaa likemmäs. Kuunsirpalesilmillään hän katsoo taivaalta tippuvia mustia orvokkeja, nainen veressään karjalaisuuden kesyttömyyttä ja draamaa, mutta on montaa

freelancernäyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja ja palkittu äänikirjalukija, jota on käännetty myös espanjaksi. Hän on uniikki, jota yökiitäjät seuraavat,  taivaalta satavat mustat orvokit haluavat

Leenalta on ilmestynyt tätä ennen jo kolme runokokoelmaa; Leonardo sai siivet (2015), Hevosenpääsumussa (2018), ja Tulikärpäsiä Tammelan yllä (2021). Taivaalta sataa mustia orvokkeja on hänen neljäs runoteoksensa. Sitä luetaan kohta myös espanjaksi...

Emilia toi Pyynikin huvilaan

vuosien vaellukseltaan italiaa ja suomea puhuvan pojan

joka pureskeli kuusenkerkkiä

etsiskeli jättisimpukankuoria kallioiden poukamista,

mesiangervoja  Jalkasaaresta ja nokkosia Joselininniemeltä

Äidillä ja pojalla oli oma koodikieli....

Leena Kellosalo on oma kielensä. Ei ole toista. Samoin on hänen kirjojensa kansien kuvittajan kanssa: Juha Tammenpäätä ei ole toista. 

Pinjojen varjoissa hän käveli noviisi Antonion kanssa

he kuulivat kostean maan hengityksen

yölinnun mystisen balladin

joka tipahteli ruukun mustaan veteen

tämä kaikki tapahtui sarastuksen  pehmeällä kämmenellä

jonka valosuoniin eivät yltäneet kokelaiden siveyslupaukset

eivät täydenkuun  estrogeenimyrskyt

Leena Kellosalo saa minut hengittämään Baudelairea, Lauri Viitaa, kujertavia sepelkyyhkyjä, hänen runoissaan vaellan tähtien tomussa

Kynttiänpäivänä

ratamo kukkii nokista lunta

Nuori urkuri ostaa purkumiehiltä kirkon palossa vääntyneen kastemaljan

tupakka-askin hinnalla

liekeistä käpristynyt risti ja tapulin kellot

höyryävät  jäisessä maassa

Yö aukeaa kuin simpukka...

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Aleksis Kivi, torpan pojasta ensimmäiseksi suomen kielellä kirjoittavaksi ammattikirjailijaksi...

 Lokakuun kymmenentenä päivänä 1834 syntyi Nurmijärven Palojoen kylässä kyläräätäli Eerik Juhana Stenvallin ja hänen vaimonsa Annastiinan perheeseen neljäs poika, joka sai nimen Aleksis. Jo kahdeksanvuotiaana Aleksis runoili:

Minä neljäs veljistä
Synnyin juuri köyhäll vuodella
Isäni suuttui
Ja vähän muotokin muuttui
Sanoi poikia tulee kuin nallikoi,
Jumala noit' nyt hallikkoon -.

Aleksis Kivi (1834-1872) oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjailija. Tämä on huomionarvoista ja tärkeää suomenmieliselle ja -kieliselle identiteetille. Ruotsi oli ylhäisön kieli ja vain rahvas puhui suomea, mutta monet kulttuurivaikuttajat Kiven jälkeen vaihtoivat suomen kieleen. Tällöin myös oman isäni isä muutti perheensä nimen Sten suomalaiseksi.

Kieli on vahva osa ihmisen identiteettiä. Kansan oma kieli vahvistaa sen yhteisöllisyyttä ja tuo sille omanarvontuntoa. Kieli on valtaa!  Suvella 2016 tapaamani suomalaiset juuret omaava Anna kertoi, miten meidän itäisen rajamme toisella puolella rangaistiin koulussa jo yhdestä suomenkielen sanasta. Kansan oma kieli pelottaa hallitsijoita ja maiden mahtavia ellei sillä ole hallinnon siunausta.

.Olen herkistynyt Kiven elämälle luettuani Markus Similän kirjan Pienet suuret suomalaiset. Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva 2009). Samaisesta kirjasta on myös yllä oleva Aleksis Kiven runo. Joka itsenäisyyspäivä luen Similän kirjaa ja kun luen miten Kiven koulutie katkesi nälkään, koen pakahduttavaa surumieltä. Aleksishan jäi kaksi kertaa luokalleen, mutta syynä eivät todellakaan olleet tyhmyys tai laiskuus vaan nälkä! Kaikesta huolimatta Aleksis kirjoitti ylioppilaaksi ja hänen pääteoksensa Seitsemän veljestä loi perustan suomenkieliselle taideproosalle, näytelmäkirjallisuudelle ja runoudelle. Hänestä tuli myös kansalliskirjailija, jonka syntymäpäivä 10.10. on suomalaisen kirjallisuuden päivä ja virallinen liputuspäivä.

Kirja, josta ammennan suomalaisten kirjailijoiden ja myös Aleksis Kiven elämästä on Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013). Tekijät Anne Helttunen, Annemari Saure ja kuvat Jari Suominen.

"Minua painaa hirveä ikävyys, mielensynkeys, se ehkä viimein perin hävittää minun sieluni."
Toinen

 
Kirjeessä Kaarlo Bergholmille loppuvuonna 1870.

Aleksis Kivi vietti viimeiset kuukautensa tässä mökissä Tuusulan Rantatien varrella. Hänen lapsuutensa lapsuus Palojoella oli suhteellisen hyvä ja Aleksis pääsikin opintielle. Kouluaika Helsingissä olikin jo tiukkaa ja Aleksis näki aika-ajoin nälkää ja terveys oli heikko. Kaikesta huolimatta ensimmäinen suomenkielinen romaani Seitsemän veljestä syntyi Charlotta Lönnqvistin Fanjunkarsissa, jossa Kivellä oli parhaat oltavat. Siellä syntyivät myös Nummisuutarit ja Kihlaus. Kiven valo kuitenkin sammui professori August Ahlqvistin ruotsinkieliseen lehteen 1870 laatimaan murska-arvosteluun Seitsemästä veljeksestä. Takana saattoi olla kaunaa, sillä vuonna 1860 Kivi voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpailussa palkinnon murhenäytelmällään Kullervo. Viisi vuotta myöhemmin Nummisuutarit sai alan auktoriteeteilta korkeimman mahdollisen tunnustuksen: valtion kaunokirjallisuuspalkinnon, 2 500 markkaa. Se oli paljon rahaa mutta sitäkin tärkeämpää lienee, että Kivi päihitti kilvassa Runebergin ja August Ahlqvistin (runoilija A. Oksasen) 

Kiven rusikoijana historiaan jäänyt suomen kielen ja kirjallisuuden professori Ahlqvist oli Suomettaressa kirjoittanut, ettei Kivellä ole asiaa "runouden pyhään yrttitarhaan, jossa kansan hengeliset hedelmät kasvavat ja jossa ulosvalitut tietäjät hellin käsin näiden kukkasia vaalivat".

Aleksis Kivi, surun poika, torpan poika, on kirkkain osoitus siitä, miten lahjakkuus lyö itsensä läpi ilman tukea, ilman sosiaalisia verkostoja ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Kivi ei ollut ostettu harha, vaan puhdas lahjakkuus.

Kivi vietti elämänsä viimeiset kahdeksan kuukautta veljensä Albertin ja tämän vaimon Karoliinan perheessä. Väsynyt surun poika asusteli mökin takakammarissa ja pysytteli lopun aikaa omissa oloissaan kunnes nukkui pois joulukuun viimeisen päivän aamuyönä 1872 kuvan huoneessa. (LL Haltiakuusen alla kirjasta)

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

(Huom. meillä ovat  nuoret viihtyneet hauskoja päiviä. Aikatailu on ollut Casper Julian melkein 4-vee.. en halunnut avata konetta ollenkaan. Nyt aloin katsoa lokakuutani, joka on liian täynnä. Pyydän anteeksi, että postaus on myöhässä. Arvostan Aleksis Kiveä paljon. Parempi myöhään kuin ei ollankaan.)

Leena Lumi

Eilinen syyseuforia Kirsin Kukassa

Näin  upan callunakuvan ja ajattelin, että 'vielähän terassihortensiat kukkivat'. Nyt annoin periksi, sillä oli iso muovinen laakea kukkaruukku, jota jaksaa hyvin kantaa. Veimme ruukun Kirsille, joka pitää Kirsin kukkaa Säynätsalon keskustassa. Asumme molemmat täällä viimeisellä  eli Alvar Aallon huvilasaarella. Soitin Kirsille ja hän lupasi istuttaa ruukkuun vain mitä haluan eli valkoista, pinkkiä ja tummanpunaista, Meillä oli jo kova kiire ja niin lähdimme hoitamaan asioitamme cityyn. Lisäksi tietty söimme herkullisen lohiaterian  Olimme Kirsillä noin 10 minuuttia vaille viisi. Ruukku oli upeasti istutettu ja just makuuni. Kirsillä taitaa tuossa mennä lediäkin...

Kirsin kukka on vähän salaperäinen liike. Olen tehnyt siellä pienessä kaupassa eli putiikissa elämäni korttiostoksia, joten kun kello viisi ip kortteja oli aikaa hieman katsella, löysin ihastuttavat kuorikortit, joiden tekijäksi mainitaan SirkkaT. 

Kortin koko on tasan Fazerin sinisen suklaan kokoinen ja korttikuori on upea myös sisältä. Ja voihan sinne tuikata tuon Suomen suosikkisuklaan tai vaikka nuorelle Ikean lahjakortteja ja äidille....

Voi ihanuutta♥♥ Huomatkaa tuo nauha: Sen voi avata ja sulkea vaikka kuinka monasti, kunhan avaa ja sulkee hellästi. Tuli ihan mieleen 20 -luku, jonne olisin kuulunut henkisesti. Nytpä tiedämme mitä ehkä  kortin sisällä on: pieniä viestejä, ja on näytetty mihin kohtaan ainakin yhden tai pari voi liimata sisäkuvien häiriintymättä.

Villasukkia tarvitaan aina. Piipahdin muutama päivä aiemmin ja vedin tuosta omaa kokoani pinkit sukat. 7 veljestä lankaa ja niin hyvin tehdyt, En ollut uskoa, että vain 7 euroa! Veikkaanpa, että naru on taas tyhjä, Eräs Tuula niitä ihan ajankulukseen liikkeeseen tuo.

Tässä floristin käden jälkeä. Yleensä kuivatan nämä hyvin ja sitten sellaiseen ruusukoriin.

On kiva leikkiä : Mikä on sun suosikkikuvasi? Kaikki kukat ovat niin ihania, mutta ylläoleva maljakkoasetelma on ihan minua suosikkiväriyhdistelmiä myöten. Kokonaisuus pakahduttaa kauneudellaan.

Kirsin kukka toi mieleeni pienen suklaapuodin ja en tosiaankaan ole löytänyt vielä pikkukaupan kaikkia aarteita. Kahdessa tunnissa selvittäisin. Muistaisin, että murattia saa aina. Olen antanut muratin nyt kasvaa tämän kirjasto/toimistohuoneeni ikkunan peitoksia ihan muuten vaan. Nyt se kasvaa osin katossa ja on myös kiertynyt sydämenmuotoiseen led-valoon.Niin, Jyväskylässä on se Harjun Kirja ja paperi, pienen pieni kauppa täynnään kaikkea houkuttavaa. Kirsin nettisivut ovat täydelliset, joten googlaamalla löydät kaiken mitä liike tarjoaa ja näet hyviä kuvia. 

Kuvat ovat Kirsi Vähäjylkän paitsi villasukat, ballerina ja viulukotelo.

Ah, olen niin onnellinen, että sain ison ruukun just puuteripinkkiä, valkoista ja tummanpunaista callunaa. Kiitos Kirsi♥♥

Ai niin, annan vinkin, jonka juuri kuulin. Terassihortensian voi talvehdittaa kellarissa, jos sopiva viileys, kosteus ja muutama tunti valoa päivässä. Tein niin vuosikausia pelakuille ja niistä tuli pensaita. Olen maahankin istuttanut, mutta terassihortensia on kukkinut uudelleen vain pari kertaa. Aivan toista maata ovat te-te narskut. Se on toinen tarina...

Ihanaa viikonloppua kaikille♥♥

Leena Lumi

Syyshortensioiden Wim's Red ja Vanille Freise näyttävät parastaan juuri nyt

 Syyshortensia Wim's Red antaa parastaan. Yksi väri voi vielä tulla, mutta ei varma.

Herttinen sentään, että on Wim'siä nähty, kun ottaa ne aikaisemmat mukaan.

Syyshortensia Vanille Freise on melko hyvin jaksanut kantaa kukintonsa. Nyt siis olemme alapihalla eli kolmas taso. Jokunen vuosi meni ennen kuin tähän päästiin.

Vähän riiputtelee kukkien painosta, mutta ei paljoa enää. Meistä tuli kaverit!¨

Tämä otettu hiukan jo hämärtäessä.

Etupihan Wim's Red, kun otin illan hämyssä.

Saatan tuoda tänne vielä jos jotain uutta väriä. Seuraava juttu onkin ihan oma lukunsa,

Mukavaa päivää hortensioilla!

Leena Lumi

Ulkona levittäytyvät lokakuun siivet....

 

Ulkona levittäytyvät lokakuun siivet
kun viima kaluaa koivujen luita,
nuolee vielä nurkkapielet mennessään.
Talon harjalla peltinen, levoton kukko
halkoo tuulta virkansa vankina.
Metsä viittoilee
ja mykkä lintu jättää pihan
Laihan miehen pelto on käännetty lepoon
ikkunasta tuo katselee, kädet taskuissa
kuin ei muuta osaisi
jumalten itku valuu maahan
toisille siunauksena, toisille tuhoksi
luonto on odottavalla kannalla,
vain ihminen on malttamaton.

- Timo Naarala -

Iltaan on vielä päivän matka (2023)

Katso, luonto maalaa...

Katso, luonto maalaa...

kuva Jarmo Manninen

Mitä syötäisiin huomenna? Lohilaatikko: herkullinen, helppo, tuunattu

 Löysin facebookista Sikke Sumarilta tuunatun lohilaatikon, jonka alkuperä on ymmärtääkseni Stefan Ekengreniltä. Satakuntalainen sanoisi lohiloota ja niin se menee usein vielä minullakin. Sikkekin hiukan tätä varioi ja nyt minä kanssa, joten luovuutta kehiin vain ja oman maun mukaan. Lisäsin mm. kerman määrää puolisen desiä. Sikken mukaan tuo neste menee suhteessa niin, että 0,5 dl:a kermaa kohti yksi kananmuna. Yllä oleva valmiin laatikon kuva hiukan naurattaa, sillä ehdimme syödä siitä puolet ennen kuin tajusimme kuvata:) Annos on neljälle, kaksi syö siitä pari päivää. En ole tiukan tarkka mitoissa eli mausteet menevät ihan näppituntumalla, joten muistakaa se 'oma maku' ja luovuus.

n. 600 g lohta

n. 1 kg perunoita, kiinteämaltoisia

pieni nippu tilliä

2-3 keltasipulia

2 dl kuohukermaa (2,5)

4 kananmunaa  (5)

1 sitruunan raastettu kuori

suolaa

mustapippuria

voita

Lohipalalle kevyesti suolaa sekä heikkivainaan hyppysellinen sokeria. Siis sama kuin teemme graavissa. Annetaan vetäytyä kolmisen tuntia. Jonka jälkeen

lohesta leikataan noin 1 sentin paksuisia viipaleita. Tätä ennen on keitetty perunat, jäähdytetty ja kuorittu. Nyt myös ne viipaloidaan, mutta vähän ohuemmiksi eli noin puolisenttisiksi. Tilli silputaan. Sipulit leikataan niin, että niistä syntyy renkaita. jotka kauniisti freesataan voissa pannulla.

Kermamunaseokseen ripautetaan vähän suolaa, mustapippuria ja sitruunan raastettu kuori. Tässä kohtaa olin vaihtaa kuoren sitruunapippuriin, mutta koska meillä on sitä aina kalan kanssa, mietin vaihtelun virkistävän.

Vuoan pohjalle ladotaan ensin perunakerros, sitten lohiviipaleet, kauniin väriset, voissa freesatut sipulirenkaat ja tilli. Tämän päälle lusikalla kermamunaseosta reippaasti.

Painellaan vähän ja sitten taas kerros perunaviipaleita ja päälle vielä tilliä ja loput kermamunaseoksesta. Muutama voinokare kaunista väriä ja makuakin antamaan. Vuoka sitten uuniin 175 asteeseen noin tunniksi. Olin varma, että tunti on liikaa, mutta ei se ollut. Voi kokeilla välillä miten kermamunaseos on hyytynyt ja mennä sen mukaan. Tärkeintä on, että lohilaatikko ei tule kuivaksi! Olin jo laittaa silikonikannen päälle puolessa välissä, mutta ei tarvinnutkaan. Laatikosta tuli mehevä.

Oheen sitten vaikka sitruunaa, mummonkurkkuja tai punajuuriviipaleita, joita meillä on aina purkissa sattuneesta syystä eli minulla on niihin himo. Pakko tunnustaa, että nyt kun tätä herkkua on nautittu kerta jos toinenkin, aina puristamme päälle sitruuna eli tähän oheen sitruunalohkot! Jopa eräs keittiöammattilainen totesi tätä meillä syödessään, että 'en olisi ikinä uskonut sitruunan olevan tämän laatikon juju'. 

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Syyskuu teki epämukavan tempun....

Selvitäänköhän me tästä? Jouluna juhlitaan 40 -vuotishääpäivääkin? Monenlaista on koettu, mutta nyt hajosi koneeni, joka oli vain viisi vuotta vanha. Edellinen pöytäkone toimi yksitoista vuotta ja kyllä teki läppäriin siirtyminen vaikeaa. Olen täysin epätekninen runosielu ja mieheni otaksuu olevansa tekniikan mestari, joten rankkaa oli. Minulla olisi ollut teille tänäänkin monenlaista annettavaa, mutta kaikki ei ole tallella. Joten ajattelin, että laitan tällä mieheni koneella nyt vain ilmoituksen tapahtuneesta. Samaan soppaan tulee tulevien uusien ulko-ovien mittaus ja sitten niiden odotus. Täytyy siirrellä tavaroita eikä ainakaan tänään  voida lähteä uutta noutamaan, Ja ennen kuin sen opin....

Tämä kuva on otettu tänään. Väri tummenee edelleen ja toivon voivani sen silloin esitellä. Wim's Red on taikaa. Jotain ihmettä tähän tarvitaankin, että oppisin uuden koneen. Se oli niin järkkyä viimeksi....

Tässä näkyy parhaiten Wim's Redin voimakas väri. Takana vanha syyshortensia Grandi Flora joka punastuu vasta pakkasten tultua. ja kukkii kauan.

Safkaa mulle tuokaa, orava ja sen perhe pyytävät ja ovat jo saaneet. Tintit haluaisivat jo myös aloittaa helpomman ruoan saannin. No viimeistään lokakuun alussa.

Kallionauhusrinne on kuin aurinko tai valo, joka antaa toivoa, että tästäkin selvitään.

Mongolianvaahterat kannattelevat syksyn lumoa silloinkin kun nykyajan tekniikka rasittaa!

"Jokainen kuukausi on ystäväin mut omenakuuta mä eniten rakastan." (L.M. Montgomery)

Tähän uskokaamme. Olen suuri syyskuun fanittaja. Juuri ja juuri Reiman kone toimittaa Lumia, kun hän seisoo vieressäni.

Eihän meidän neljänkymmenen vuoden avioliitto voi päättyä uuteen koneeseen, josta en tajua mitään. Eihän!!!

Seurataan mitä tapahtuu ja toivotaan parasta. Mukavaa viikkoa teille!

Leena Lumi

Alpakat, nuo sydämenvaltaajat!

Suukko♥♥ Kuvassa minä ja Wuthering Heights Bermuda, brown champion female 2025 (paras ruskea tyttöalpakka tämänvuotisissa näyttelyissämme). Kuvaaja: Johanna Sjövall, Pori

Kuvassa emälauma nauttimassa syyskuisen lämpimän illan tunnelmasta. Etualalla vasemmalla 13-vuotias Ruotsista Suomeen muuttanut Nybo Venga ja oikealla Suomessa syntynyt, 11-vuotias Unique Larissa.

Ahlaisten kylältä lahjaksi saamani vanha suomalainen perinnerukki, jonka olen nimennyt Lydiaksi. Puolalla Gaia-alpakkaa (sokean Cupidon äidin villaa)

Kirjoitan ja kuvitan tässä nyt elämäni unelmaa: alpakoita (LL)

Talon oma tyttö, Wuthering Heights Catherine, kävi ihmettelemässä työn edistymistä. Catherine on kahden Wuthering Heights kasvatin tytär, eli täysin omasta väripaletista, josta olen valtavan ylpeä. Catherine on hyvin viehättävä ja eloisa tyttö, joka ei jää huomaamatta. Hänen isänsä on kaksinkertainen suomalainen Supreme Champion, eli näyttelyiden paras alpakka, Wuthering Heights Cosmos.

Katsokaa tuon villan pehmeyttä. Jos vaikka itselle joululahjaksi neule siitä.(LL)

Carita Saarinen perinnettä jatkamassa: "Päällä mulla on aitoa kotimaista vintage-muotia, Riihimäkeläisen Muoti-Hovin valmistama Caroline-mekko, johon tykkään pukeutua lähtiessäni kesäisiin tapahtumiin alpakoiden ja rukkini kanssa."Kunnioitettavasta vuosikerrastaan huolimatta maileja on kuitenkin kertynyt enemmän rakkaudella pidetyille alpakkahuopatossuilleni. Nykyisin niissä toimivat saumattomasti sekä lämmitys, että ilmastointi. Autenttinen tyyli kantaa päästä varpaisiin!" 

 Kehräys on minulle kosketus perinteisiin, jota haluan oman panokseni verran säilyttää."

Tämä asia, että kuljettaa menneiden viestikapulaa eteenpäin on minullekin se tärkeä asia ylitse muiden sekä eläinten hyvinvointi. Nuo suukkosuut ovat elämän valo! (LL)

En tiedä mitä tapahtui. Etsin eilen omaa Humiseva harju kirjaani, jota on luettu tosi paljon eikä syyttä. Sitten muistin miltä tuntui istua erään lääkärin vastaanotolla kun seinillä isoja kuvia alpakoista. Melkein en pystynyt kävelemään silmätarkastukseen...(LL)

Tämä kohtaaminen oli magiaa(LL). Varmaan muutkin haluavat kuulla, missä nyt ollaan: 

Wuthering Heights Oy Carita Saarinen, Westerlundin tie 38, 29700 Ahlainen, 045 1398 374 info@humiseva harju.fi, www.humisevaharju.fi

Toivon muidenkin saavan kokea alpakkaelämyksen!

Kiitos paljon Carita ja tapaamisen odotuksessa!

Leena Lumi
Muuratsalon saari