Lukuvuoteni 2013 parhaat kirjat eli kuuma ryhmä vain 92 luetun kirjan joukosta ovat:
1. Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos)
2. Virginia Woolf: Vuodet (Savukeidas)
3. Herman Koch: Lääkäri (Siltala)
4. Susan Sellers: Vanessa&Virginia (Into)
5. JP Koskinen: Ystäväni Rasputin (WSOY)
Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme oli minulle heti sen kesäkuussa luettuani ilma, jota hengitän. En voinut laskea kirjaa kädestäni, sillä voisinko olla hengittämättä. Sytyin tuleen, sain kuumeen, tiesin kokevani jotain ainutlaatuista.
Kaikki tai ei mitään on kirjasta sanottu arviossani, mutta sen lupaan, että kun listaan ensi vuonna kirjablogini TOP20, Pelon kirja on siellä etuoikeutettuna. Pelon kirjaa voi lukea niin monelta kantilta, sen tarjoomus on laaja, mutta rosokauniin ehyt. On ajan historia, tarinan kulissi, on Marinan luovuus, on monimutkainen äiti-tytärsuhde, Marinan rakkaudet, todelliset tai kuvitellut, maanpakolaisuus ja paluu, tyttären kasvaminen irti äidistä, yhteisen kirjahankkeen estyminen, Aljan, tyttären kasvu omaksi itsekseen, Marinan väliin raivoisakin kaiho menneeseen mailmaan, jossa hän oli julkaistu ja ihailtu runoilija. Mutta Pelon kirja on niin paljon enemmän, joten lukeaa se. Miten ihmeellistä, että F-raati oli ymmärtänyt ottaa Jokapäiväinen elämämme mukaan F-ehdokkaisiin. Minut olisi voinut höyhenellä kaataa!
Onneksi voittajan sai päättää mies, teatterinjohtaja Asko Sarkola, jolla on ymmärrystä tunnistaa kirjallinen timantti sen kohdatessaan. Pelon Jokapäiväinen elämämme on minussa aina sateenkaaren tuolle puolen ja Asko Sarkola on sankarini!
Koska minusta tuntuu, että olen kirjoittanut Pelon kielestä tavallista vähemmän, annan tähän nyt näytteen tekstin runollisimmasta tyylistä:
Hänellä on silmät niin kuin sinulla, Marina sanoo, kun puhurin jälkeen lumet sulavat jokeen ja taivas on maitoa, mutta jää pysyy joessa. Yhtä suuret kuin sinulla mutta silti toiset.
Kamelinsilmät, kuusilmät.
Ja ripset niin pitkät että niillä voi luuutia tähtiä, huulet tummat unikot, niillä hän juo yön maitoa.
Veljesi.
Minun veljeni, rohkea kuin leijona, kamelinsilmäinen.
Ja vielä Pelon kirjasta voimalause meille kaikille ja tästä minä pidän:
ei niin suurta surua ettei lumi sitä tyynnyttäisi
Virginia Woolfin Vuodet on hänen viimeinen romaaninsa, jonka hän ehti nähdä julkaistuna ennen kuolemaansa.
Savukeitaan Ville-Juhani Sutinen tekee aivan loistavaa työtä kirjan suomentajana ja kiitos hänelle, että kirjan lopussa on Taustoja ja selityksiä, joka avaa kirjaa paljon. Nyt kun luin Nigel Nicolsonin kirjan Virginia Woolf, Vuodet -kirjan painoarvo vain nousi: Woolf aloitti Vuodet 1932 ja sain sen valmiiksi 1937. Kirjan työnimi oli
The Pargiters ja minusta
Vuodet tekee kultaisen leikkauksen läpi Woolfin elämän, niin sisäisen kuin ulkoisen.
Menomatkan kirjailija on tässä tullut polkunsa päähän ja aikuisen naisen kokenut ja myös paljon kärsinyt kynä koostaa elettyä vahvuudella, joka on koskettava. Vaikka Woolfin kuuluisa
Mrs. Dalloway on sielukirjani, olen nyt antautunut Woolfin vähemmän kuuluisalle, vähemmän 'pureksitulle' tuotannolle ja huomannut, miten paljon syvemmälle pääsen nyt Woolfin nahkoihin.
Herman Kochin Lääkäri on yhtä vahva kuin oli hänen kirjansa
Illallinen Minusta niin tuntuu, että olen oikein Kochin kohderyhmää, sillä hänellä on sama kyky kuin ihailemallani
Ian McEwanilla luoda henkilöitä, joista on kiinnostavaa lukea, jotka näyttävät ja tuntuvat keneltä tahansa, mutta joita ei haluaisi tavata. Minusta kirjan pitää olla kiinnostava kaikellaan ja Kochin on vaikea kuvitella kirjoittavan mitään tylsää.
Susan Sellersin Vanessa&Virginia on kirja minulle ja varmaan jokaiselle Woolfin ihailijalle, mutta nyt kirjoitettuna osin fiktiivisesti ja mukana on Virginian kuvataiteilijasisar Vanessa, joka teki kirjasta erityisen kiinnostavan. Tämän jälkeen ajauduin lukemaan
Erään avioliiton muotokuvan ja sitten...Siis olen Woolfista ihanasti pääsemättömissä.
JP Koskisen Ystäväni Rasputin olisi minulta varmaan jäänyt lukematta ellei eräs mieslukijani olisi haastanut minua lukemaan kirjaa. Kiitos hänen löysin yllättävän hyvän kirjan, mutta ennen kaikkea suomalaisen mieskirjailijan, joka kirjoittaa kiinnostavasti. Fiktiivisyys on Rasputinissa suitsittu historiaa kunnioittaen, joten tiukkapipoisinkaan tuskin jaksaa kitistä kirjailijan ottaessa taiteellisia vapauksia tapahtumien suhteen.
Kakkosryhmää, jota toisinaan olen maininnut myös sydänryhmäksi en nyt tarkemmin selittele, mutta sen voin kertoa, että
Tua Harno yllätti täydellisyydellään:
Miten niin nuori kirjailija osaa asettua kaikenikäisten nahkoihin ja tehdä sen vielä käyttäen uskomattoman hyvää kieltä. Jos olisin lukenut yhden tai kymmenen kirja vähemmän,
Ne jotka jäävät, olisi ollut ykkösryhmässä.
Shafak samoin. Hän kirjoittaa edelleen laatua, jota ei voi olla ihailematta. Täydellinen sydänkirja on
Snellmanin Pääoma, joka on rehellinen ja koskettava.
Tiuraniemen Kukkia Birgitalle on sekä hauska että traaginen. Kirja edustaa vaikeaa lajityyppiä, sillä harvoin kohtaa kirjan, joka saa nauramaan.
Maaria Päivisen Pintanaarmuja on julmaa perheväkivaltaa, mutta myös jotain muuta. Ennen kaikkea se on osoitus siitä, että Päiviseltä voi odottaa tulevaisuudessa ihan mitä vain.
1. Tua Harno: Ne jotka jäävät (Otava)
2. Elif Shafak: Kunnia (Gummerus)
3. Anja Snellman: Pääoma (Otava)
4. Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle (Minerva)
5. Maaria Päivinen: Pintanaarmuja (ntamo)
Ryhmä Muut Ihanat Kirjat esittelee vuosittain vaihtelevasti tieto-, runo-, sisustus-, ruoka-, puutarha- yms. kirjoja. Tämän ryhmän eittämätön huomion herättäjä tänä vuonna on
Edith Södergranin Kaikkiin neljään tuuleen, josta tuli lisätähti elämääni. Kirjan aforismit julkaistaan nyt ensi kertaa suomeksi. Teos sisältää myös harvinaisuuden eli Södergranin suomeksi kirjoittaman mietelmällisen proosatekstin.
Haltiakuusen alla on vuoden paras ja kaunein tietokirja: Kovasti kaivattu kirja suomalaisten kirjailijoiden elämästä: Mistä he tulivat, miten elivät, mistä ponnisti lahjakkuus, kun se nousi jopa Stenvallin torpasta Kiven meille lahjoittamana...Haltiakuusen alla ansaitsee myös kiitosta kannestaan, joka on juuri se kuva, jonka olisin itsekin siihen kanneksi valinnut. Kustannustyö on huolellista ja tämä kirjaa tulee ehdottomasti joululahjakirjasuosituksiini, kunhan vain ehdin sinne asti.
Pirkko-Liisa ja Nora Surojeginin Pikkupöllö on se
kirja, jonka suomennosta vuosi sitten kaipasin: Kirja on myynyt ensin Japanin markkinoilla! Japanilaisilla on kauneudentajua, joten ei mikään ihme.
Vuoden paras ja kaunein lastenkirja on Pikkupöllö!: Pirkko-Liisa Surojeginin kuvat ovat autuutta ja niin toivoisin Pirkko-Liisalta ja Noralta puutarhakirjaa eli taidankin kohta heille lähettää viestiä;) Kakkujen kuningattaret on vuoden ansiokkain ruokakirja, jonka valinta tosin oli minulle vaikeaa, sillä olen ruokakirjahullu ja pidän kaikista niistä. Päätökseeni vaikuttivat nyt kirjan kansi, johon on todella panostettu, kaikki kirjan kuvat, jotka ovat
Sami Revon, sekä selkeät, huolelliset ohjeet, jotka ovat eri ruokatoimittajien. Lopullinen varmuus tuli siitä, että en itse muista vastaavaa kaikki kakut yhteen kokoavaa kirjaa.
Sara Kokkosen Rasavillejä ja romantikkoja on kunnianteko suomalaisille tyttökirjoille ja niiden kirjoittajille, mutta samalla se on kuin lahja meille eri vuosikymmenten tyttökirjalukijoille. Tämä kirja läytyy tänä vuonna monesta pukinkontista ja sitä lukevat niin äidit kuin tyttäret.
1. Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen (Into)
2. Anne Helttunen, Anna-Mari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla - Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain)
3. Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö (Minerva)
4. Kakkujen kuningattaret - Ruokatoimittajien kakkubravuurit vuoden jokaiselle viikolle (Tammi)
5. Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (Avain)
Nyt moni ihmettelee, missä on vuoden paras dekkari? No sitä ei ole. Tänä vuonna Slaughter, Holt ja Theorin kirjoittivat parhaansa, joten en pystynyt valitsemaan. Sen sijaan tuon dekkarien sijasta esille teillä tämän kirjan:
Lisa Ballantynen jännitysromaani Syyllinen (Minerva) teki minuun valtavan vaikutuksen. Ellet ole sitä vielä lukenut, lue ihmeessä.
En ole valinnut myöskään parasta puutarhakirjaa, sillä mitään isoa erottujaa en löytänyt. Voin tosin paljastaa, että Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia jäi minulle 4-ever eli jos se on arvonnassani 14.2., olen sen ostanut ihan teitä varten.
Oman lukuvuoteni suurin tapaus oli tietysti Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, mutta vuoden 2013 kirjallinen tapaus itselleni oli saada vihdonkin omaksi
Anna Ahmatova -Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)
Olette ehkä huomanneet, että teen sisustuskirjoja aikaisempaan verrattuna vähemmän. Siihen on ihan yksinkertainen selitys: Minulla ei ole aikaa hakea kuvalupia pitkin maailmaa. Liian monta viikonloppua elämästäni on tuohon puuhaan mennyt. On kiva tehdä sisustuskirjoja suomalaisten kirjantekijöiden kanssa, mutta silti ostan mieluusti matkoilta sekä sisustus- että taidekirjoja, mutta ne tulevat vain omaksi iloksi. Voin silti julistaa sekä vuoden sisustus- että joulukirjaksi
Ilona Pietiläinen: Lumoava Joulu - Ideoita tunnelmalliseen jouluun (Docendo)
Siis olen todellakin lukenut tänä vuonna vain 92 kirjaa, mutta ainakin kolme ehtii vielä tulla. Olen saavuttanut oman tavoitteeni eli ei kiitos enää yli sataa kirjaa. Jos haluat muistella viime vuotta, niin tässä Vuoden 2012 parhaat kirjat Leena Lumissa
Voimme ehkä kauniisti kaartaa tämän jutun valisemaani Vuoden Sitaattiin, jonka poimin kirjasta Kaikkiin neljään tuuleen:
"Ei ole välttämätöntä rukoilla, voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan."
Love
Leena Lumi