Käräjäoikeus oli nähnyt vain surkean ja sekavan miehen,
mutta Sofia oli tajunnut, että sitä, mitä Karl Lundström oli sanonut, ei ollut
sepitetty lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
”Minun mielestäni se mitä tein ei ole väärin”, Lundström oli
sanonut. ”Vika on vain nyky-yhteiskunnassa. Teidän moraalinne on saastunut.
Vietti on ikiaikainen. Jumalan sanassa ei kielletä sukurutsaa. Kaikilla
miehillä on sama halu kuin minulla, ikivanha halu, joka johtuu sukupuolesta.
Niin sanottiin jo Mooseksen kirjoissa. Olen Jumalan luoma ja toimin häneltä
saamassani tehtävässä.”
Erik Axl Sundin sysimusta jännitysromaani Varistyttö
(Kråkflickan, Otava 2014, suomennos Kari Koski) vei minut varjojen maahan, enkä
löydä tietä ulos. Mikä maailma se on, jossa Karl Lundströmin kaltaiset äijät
taktikoivat niin, että valitsevat vaimonsakin passiivisuuden pohjasakasta,
heistä, jotka katsovat pois. Heistä, jotka eivät halua nähdä. Ja sitten nämä
sikamiehet vielä kehtaavat puolustella lapsiin kajoamistaan tekouskonnollisilla
verukkeilla. Mikä on tämä maailma, jossa noin viisisataatuhatta ihmistä istuu
kytkeytyneenä nettiin vaihtaakseen lapsipornoa sisältävää materiaalia. Ja
päästäkseen mukaan, heidän pitää myös itse tuottaa lapsipornoa. Nämä rikolliset
miehet ja heidän vaikenevat vaimonsa mahdollistavat maailman varjojen kodit,
joiden jäljiltä emme löydä tietä takaisin.
Olen lukenut ruotsalaiskirjailijoiden Jerker Erikssonin ja
Håkan Axlander Sundqvistin psykologisen trillerin, jota en jotenkin osaa enää
edes tajuta trilleriksi: Se oli enemmänkin vapaa pudotus pimeään. Luin elämäni
parhaan dekkarin, joka heitti minut sietokykyni rajoille paljastaen mitä
tarkoittaa sysimusta. Kuka kestää lukea pedofiliasta ja etenkin kuka kestää
tajuta, että niitä etovia petoja on niin paljon ja ne kulkevat joukossamme kuin
he olisivat huippuälykkäitä ja oikeutettuja, vaikka todellisuudessa he ovat
empatiakyvyttömiä psykopaatteja. Silti: Tämä varjojen maan sysimustalla
kirjoitettu pimeän kirja on vahvin syväpsykologinen dekkari, mitä olen koskaan
lukenut. Anteeksi, Minette Walters ja
Kuvanveistäjä!: Säilytän teidät sydämeni siihen sopukkaan, joka ei tiedä mitään
varjojen maasta.
Varistytön laadukkuus raakkuu sen tehokkuudessa iskeä
suonta, lyödä sielua, saada vapisemaan, lukemaan aamuun ja kun aamu tulee, se
ei palkitsekaan. Kirja on luettu, mutta lukija kokee pahimman viimeisillä sivuilla:
Joutuu odottamaan kesäkuuhun asti jatkoa. Varistyttö on raakkunut lukijansa
sietämättömään kiihtymykseen, mutta nyt pitää kiltisti odottaa Unissakulkijaa,
joka toivottavasti tuo tähdet varjojen maahan, mitä tosin pahasti epäilen,
sillä lokakuussa ilmestyvä kolmas osa on nimeltään Varjojen huone.
Sanomattakin lienee selviö, että näillä sanoillani ylistän
kirjaa, jossa perustukset ovat kunnossa: sopiva tempo, ei liikaa henkilöitä,
kieli on räjähtävän hyvää ja kuin tehty raapimaan lukijan sisintä, dialogeja ei
tarvitse myötähävetä ja pääroolit on jaettu henkilöille, joissa on maagista
syvyyttä niin hyvässä kuin pahassa.
Varistytön aihe on todella rankka ja erittäin napakasti nimetyt
luvut vain tehostavat lukijan tuntemuksia. Lyövät lyötyä, pakottavat katsomaan
kohti, vaikka haluaisi liittyä passiivisiin naisiin, jotka eivät näe, mitä
eivät halua nähdä. Enkä halua liittyä heihin, vaan minä kestän lukea kaikkien
maailman lapsiuhrien kunniaksi. Haluan tietää, mutta ikinä, ikinä en anna
anteeksi. Tosin ei kukaan anteeksi pyytelekään, vaan ovat kuin loukkaantuneita,
kun heidän yksityiselämäänsä uskalletaan kajota. En tunne sääliä. Tunnen armottomuutta. Ja avuttomuutta.
Tyrmäävänvahva kirjailijakaksikko ei ole tyytynyt ’vain’ kauhistuttavaan
pedofiliaan, vaan viiltää sivupolkuja, joissa ei toivettakaan tähdistä ja
tekee mieli vain pudottautua polvilleen ja rukoilla.
Kirjan keskeiset tutkijahenkilöt ovat poliisi Jeanette Kihlberg
sekä psykoterapeutti Sofia Zetterlund. He löytävät toisensa kun muumioituneita
lapsiuhreja alkaa löytyä useampia. Lisäksi tarinassa on mukana Victoria
Bergman, joka käy Sofian vastaanotolla terapiassa. Sofia kokee Victorian
persoonan monimutkaisimmaksi, jonka on kohdannut kymmenvuotisella urallaan
yksityisterapeuttina:
Sofia mietti omaa toimintaansa keskustelujen aikana. Kerran
hän oli antanut Victoria Bergmanille yhden rasian omia Paroxetinejaan, vaikkei
hänellä ollut valtuuksia siihen. Se ei ollut pelkästään laitonta, se oli
epäeettistä ja epäammattimaista. Silti hän oli päätynyt siihen tulokseen ettei
hän noudattaisi säädöksiä. Lääkkeestä ei ollut kuitenkaan ollut vahinkoa.
Victoria Bergman oli päinvastoin voinut paljon paremmin jonkin aikaa, ja Sofia
päätyi siihen tulokseen, että oli kuitenkin…
Dissosiatiivisten piirteiden lisäksi esiintyi jonkin verran
pakkotoimintoja, ja Sofia oli vieläpä pannut merkille jotain mikä viittasi
savantismin oireisiin. Kerrankin Victoria Bergman...
Kirjaan tuovat outoja väreitä, pohjaimun etiäisiä mm. toistuvat
aikamatkat: Kiova 1933, Sigtuna 1984, Uppsala 1986 sekä Sierra Leone 2001…,
jotka saavat minut kiihkeästi odottamaan kesäkuuta ja Unissakulkijaa!
Kärpäsen siivet ovat juuttuneet purukumiin. Ei ole mitään
hyötyä siitä että räpyttelet, Varistyttö ajatteli. Sinä et lennä enää
milloinkaan. Huomenna aurinko paistaa tavalliseen tapaan, mutta se ei paista
sinulle.
*****
Muut Varistyttö-bloggaukset ja Ankin kirjablogi
*****
Otavan Varistyttö-sivut (Luin kiinnostuneena Jerkerin ja Håkanin suosikkikirjailijoita: Etenkin ilahdutti, että he molemmat pitävät Heinrich Böllin tuotannosta.)
*****
Muut Varistyttö-bloggaukset ja Ankin kirjablogi
*****
Otavan Varistyttö-sivut (Luin kiinnostuneena Jerkerin ja Håkanin suosikkikirjailijoita: Etenkin ilahdutti, että he molemmat pitävät Heinrich Böllin tuotannosta.)
*****