torstai 11. elokuuta 2011

MINÄ & NELLY

Heräsin tänä aamuna klo 5.30, sillä halusimme saattaa kummipoikamme ensimmäisen luokan ensimmäiseen koulupäivään. En ole kuitenkaan ihan varma heräsinkö, sillä olen valvonut kaksi yötä unettomana. Soitin jo eilen äidille, että 'onko täysikuu?' Ei ole kuulemma vielä, mutta kohta on. Siis, aamuvarhain saavuimme serkun luo ja siellä olikin tämmöinen kisuyllätys. Koska minua ja kissoja ei yleensä mitenkään yhdistetä, saatte tässä nyt ihmetellä minua ja Nellyä. Nelly on aivan kuin siitä Whiskas-mainoksesta, harmaaraidallinen ja tassuissa ja päässä, sekä nöpönenässä on aivan pienet kuin aprikoosit suloläikät. Siis mitä hurmaavin neiti! 
Sara jo kävi komentamassa minut nukkumaan, sillä en muista mitä olen hänelle kertonut jostain Montgomeryn kirjasta...hänkään ei siis muista, koska kysyy;-) Olen nyt niin univajeessa, että aion ottaa löysin rantein sen hurmaavan tiiliskiven kanssa, jonka loput nautin hidastetusti viikonloppuna. Älkää ihmetelkö, jos on hiljaista. Nukun vain univajeet pois ja sitten käyn taas sataa!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minulla ei nyt soi, mutta saatan huomenna tai lauantaina laittaa teille molempiin blogeihini yhden hurmaavan kuvan ja runon.

Love
Leena & Nelly

30 kommenttia:

  1. Hän ON hurmaava♥♥♥
    -ja sorry nyt kaikki koiraihmiset, niin ihanaa koiraa ei olekaan, että se kissan voittaisi, varsinkaan pienen kisun! ☺

    VastaaPoista
  2. Ihana kisuli Leena! Minullakin on ihan täysmusta kissa nimeltä Musti. Sekin on söpö!

    Mä valaistuin nyt siitä Montgomeryn kirjasta totaalisesti. Hyvä, että asia kutakuinkin selvisi. Huomenna tai viim. maanantaina saat uuden yllätyksen. Nyt kohta jo tutimaan siitä!

    VastaaPoista
  3. Pepi, hän on!

    ***

    Sara, hän semmoinen lemmikki kuin emäntä! Näin minä sanon meidän Olgastakin. Lumimies näkee meissä paljon samaa. Terveisiä Mustille!

    Ihanaa, että sain olla sinulle Valonkantaja. Nyt tajuan, mitä ajat takaa...Minä kommentoin sitä kirjaa ihan nimellä jonkun muun blogissa, mutta sielläkin mainitsin sinut ja Sinisen linnan. Olisiko se sitten ollut Sinisen linnan Marialla...

    VastaaPoista
  4. Nyt nukkumaan Leena,ettei tule liikaa univajetta,se ei olekaan hyvä juttu.
    Ihana pikku Nelly! Onneksi minäkin voin tyydyttää kissakaipuutani tuolla puiston kissojen kanssa;D
    Kummipoika oli varmaan otettu kun tulitte tekin saattamaan häntä koulutielle:)

    VastaaPoista
  5. Jael, juu, juu, menen just kohta. Tiedän ja olen kuunnellut R:n nalkutusta koko illan;-)

    Kiva, että sinulla on kuitenkin Bambi-kulta, jolle multa suukko♥

    Karri tykkäsi ja äiti sitten nouti hänet. Kahden viikon päästä on sitten 7 vee synttärit.

    VastaaPoista
  6. Nuku hyvin, träume süß. Minä nukuin onneksi viime yönä edellisyön univelat pois.

    VastaaPoista
  7. Komppaan Pepiä - kissat ovat parhaita! Ja ihana nähdä myös Leena kissan kera kerrankin. :)

    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  8. Oi kun ihanat kuvat. Ja ihana kissa. Ja aika ihana olet sinäkin, Leena. :-)

    Kissat ovat todella ihania, mutta niin ovat koirakin. Meillähän on niitä molempia. (Ja kylläpä tähän kommenttiin nyt tulee ihanaa oikein roppakaupalla, kun joka lauseessa sanan mainitsen...)

    Muistahan nukkua. Minäkin yritän muistaa mennä tänään ajoissa nukkumaan enkä jää notkumaan tänne tai kirjan ääreen.

    VastaaPoista
  9. Kiitos,Bambi kiittää suukoista:) (toivottavasti luet tämän vasta aamulla eli menit nukkumaan pois sitä univajetta;)

    VastaaPoista
  10. Suloinen.... oon kyl NIIN koiraihminen, et en ottais syliin, mut ihana pikku kisu....Ja romanttista ruususen unta täältä länsirannikolta.....viikonlopuksi!

    VastaaPoista
  11. Oi, ihastuttava kissa, ja ihanaa päivää sinullekin :).

    VastaaPoista
  12. Vannoutunut (wanna-be)koiraihminen täällä ihastelee Nellyä. Onpa se suloinen! Tuollaisen kissan ottaisin mieluusti vaikka lasten toiseen mummolaan. :)

    Ja mitä Montgomery-juttuja? Syyskesä on muuten jostain syystä kaikkein voimakkaimmin tyttökirja-aikaa ainakin minulle. Tämä on Montgomeryn vuodenaikaa.

    VastaaPoista
  13. Allu, kiitos, nyt nukuin ihan hyvin. Sitä huomasi taas kerran, miten tärkeää on riittävä uni.

    ***

    Karoliina, no minä olen kyllä ihan koirien ja hevosten viemä, mutta tällainen kisulin pentu...

    Kiitos, oli hyvät unet. Sitä taas huomasi, että mitään ei ole ilman kunnon nukkumista.

    ***

    VastaaPoista
  14. Anna Elina, en riviäkään eilen lukenut: Suoraan koneen äärestä putoisn uneen. En muista koska viimeksi näin...

    Kisuli varmaan söpömpi, minä muistutan omaa nocascotialaistani: itsepäinen, flirttaava, joskus jopa vähän diiva, en raatele ketään, mukavuudenhaluinen, sisukas sissi, herkkujen perään, 'vie sie, mie vikisen', luotetteva, uimari, lumen rakastaja, uskollinen sydän...

    Ihana sana on niin ihana!

    ***

    Jael, arvasin, että aiot vahtia, joten en mitenkään uskaltanut sinua uhmata;-)

    VastaaPoista
  15. Leena, älä ny;-) Minulla on lukijoissani paljon kissaihmisiä ja kävin yhden kirjabloggaajan blogissa. Luin sieltä tarinoita koratkissoista. Ne olviat hauskoja. Siis kissojen aatelisia, jotka tietenkään eivät kulje irti, vaan valjaissa ja veneretkellä niillä on pelastusliivit päällä kuten koirillakin. Ja niin vihreät silmät, että kissojen nimet olisivat varmaan olleet Scarlett I ja Scarlett II elleivät ne olisi olleet poikia.

    Ehkäpä nukunkin viikonlopun Ruususen unta...Kiitos samoin tai sitten jotain jännempää sinulle viikonlopuksi sinne Raumalle!

    ***

    Tessa, eikö olekin kissavauvoissa jotain ainutlaatuista. Samaa on lumileopardien pennuissa.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  16. Katja, minä olen nähnyt viime aikoina paljon enneunia ja niissä näin sinulla koiran. Kun lapset vähän kasvavat, niin sitten...ja sinulla on matkojen ajaksi Maailman Paras Kakkoskoti koiruudella.

    No, se on vähän salaisuus...,mutta löysin eilen kotoani vanhan kirjan, joka nyt lähtee tulevalle Montgomerytutkijalle eli Saralle. Olen hänelle niiiin kiitollinen Sinisestä linnasta, joka oli suveni huippu. Jos Sara epäröi yhtään tuota tutkija-asemaansa, niin voi, voi, minä näin senkin unessa! Ehkä me lähdemme kaikki vielä Prinssi Edwardin saarelle - yhdessä - kera Montgomery -asiantuntijan!

    Siis se lopullinen vastaus kysymykseesi on sitten joskus tänä syksynä Saran blogissa, mutta annan yhden pisteen vinkin: Minun arvosteluni Annan jäähyväisistä.

    Niin, syksy lähestyy ja minunkin tekisi mieleni tehdä yksi tyttökirja. Mietin vain mistä aika, sillä aion alkaa nukkua enemmän. Sain eilen kotitohtorilta määräyksen lukea päivällä. Olen lukenut vain kahta kirjaa päivällä, koska en pystynyt lopettamaan: Haudankaivajan tytär ja Harjukaupungin salakäytävät. Auts, niin ja Elävältä haudatut.

    VastaaPoista
  17. Ihana kuva! Suloinen Nelly!

    Toivottavasti saat ensiyönä nukuttua.☺

    VastaaPoista
  18. Irmastiina, kiitos! ja eikö vain...

    Kiitos,sain jo ja ensi yönä jatkuu...uni.

    VastaaPoista
  19. Oikea pieni söpöläinen, tuo Nelli:D

    Rauhaisaa ja mukavaa viikonloppua sinulle, Leena IhaNainen<3

    VastaaPoista
  20. Aili, hän on.

    Kiitos samoin sinulle! Miten osasitkaan taas sanoa juuri ne oikeat sanat...mittasin eilen pitkästä aikaa verenpaineeni...nyt yritän olla ihan hiljaa ja vailla mitään intoiluja.

    VastaaPoista
  21. Oi että on ihanan suloinen kisu!!
    Mietn joku voi olla joku ihminen vain..
    kaikki eläimet ovat niin suloisia, paitsi kärpäset ja käärmeet..
    tapasin Pilkun kans tänään sammakon, ihanan ruskean rupisellaisen..
    pilkku oli innoissaan ja ihmeissään..sammakko hyppäsi yhdellä isolla loikalla näkymättömyyksiin..Pilkku jäi vain haistelemaan..ihana kokemaus!

    VastaaPoista
  22. Hanne, pidin Even kissasta Idasta niin paljon, että hän sai poseerata Rilken runon kuvassa...

    Kaikki eläimet melkein on ihania paitsi siis punkkeja en tajua. Tyttärellä on kääpiövillakoiran lisäksi kaksi käärmettä, joten tässä on pakko sopeutua.

    Olga on kohdannut usein lintuja, oravia, siilejä ihan liki ja vain heiluttaa häntää.

    Pilkku kerää nyt kokemuksia ja sen mukaan hän sitten suhtautuu kaikkeen jatkossa. Itsevarmuus kasvaa pienessä setterissä, jolla on sellaiset ihanat lurpat korvat, mitä voi pussata ja joihin voi kuiskailla...

    Paljon ihania, uusia kokemuksia teille!

    VastaaPoista
  23. Ihanainen on.
    Ja tykkään tuosta sinun pinkin vai vanhan roosan värisestä neuletakist.

    VastaaPoista
  24. Rita, kiitos!

    Neule on softi lila ja pidän siitä aivan valtavasti. Omistan myös samanlaisen aniliininpunaisen, joka on sopiva toisenväristen asujen kanssa. Haussa on vaaleanpunainen...Tämän neuleen voi rytätä vaikka iltalaukkuun jos tulee kuuma. Paljon kätevämpi kuin huivit tai joku pieni jakku. Pe iltana lähden Siihen Yhteen Paikkaan herkuttelemaan ystävättäreni kanssa ja edelleen paljaat sääret, punaiset korkkarit, se uusi leninki, jonka esittelin päivän asussa ja tämä villatakki päällä lähdössä. Siis sopii jopa sen leningin kanssa.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  25. Leena, mistä tai minkä merkkinen tuo neule on?

    VastaaPoista
  26. Karoliina, tämä on Jyväskylän Sokokselta ja merkki on 'comma'. Aniliininpunainen on Minziistä ja siinä lukee 'Be fun', Italien industrier.

    Ja tänä syksynä hankin kyllä vielä sen vaaleanpunaisen, joka oli Minzissä, mutta serkku ehti ensin...

    VastaaPoista
  27. Hanna, aivan...sinun kirjoja rakastava Petjasi.

    VastaaPoista