GERDA VON MICKWITZ 1862 - 1948

JÄÄRDA-TÄDIN MATKA SYNTYMÄSTÄ KUOLEMAAN GRAMOFONIN ÄÄNTÄ KIRJOITTAEN
KIRJ. TUURE NIEMI 14.9.09

Jäärda oli vallankumouksen tytär. Hänen ensimmäiset sanansa lienivät pelkkää rääy'ntää kun hän syntyi Pietarissa tuhatkahdeksansataaluvun puolivälissä. Jäärdan vanhemmat olivat baltiansaksalaista sukua, isänsä jopa Saksan kautta Tsekeistä asti. Syntyi näin konservatiiviseen ja vanhaan sukuun, Jäärdä otti kuitenkin maailmakseen toisten uhkaamiseen.
Isän asemapaikaksi nimettiin myöhemmin Helsingin sotilaslääketietellinen sairaala. Nykypäivänä tuo sairaala on osa yliopistoa, sijaiten kansalliskirjaston vieressä Unioninkadulla. Näin myös pikku Jäärda matkusti Helsinkiin ja tulevaan isänmaansa Suomeen. Perhe asettui Mercatorinkujalle - sinne missä nykyään Forumin kauppakeskus ulottuu.

Hänen vanhempansa laittoivat hänet kuitenkin kouluttautumaan ja hän otti paikkansa eräästä Ranskalaisesta Tyttölyseéstä Bulevardilta. Kun tyttölyseé oli suoritettu loppuun, Jäärdan vanhemmat kustansivat hänen filosofian ja kirjallisuuden opinnot Potsdamissa ja Münchenissä. Siellä hän sai uuden ulottuvuuden uhmaamiseen, kun suuri feministein aate nosti päätään tuossa saksalaisessa ajatustehtaassa. Se iski myös Jäärdaan, ja kulkeutui näin juuri valmistuneen Jäärdan mukana Helsinkiinkin.

Siellä isä-eversti ei enää katsonut Jäärdan toimia hyvällä. Hänestä oli tullut kumouksellinen kun erään kahvilaillan jälkeen hän oli perustanut muiden koulutettujen naisten kanssa Naisasiainliike Unionin. Jäärda kuitenkin sai häneltä elinkoron, jonka turvassa eli ja kirjoitti.


Jäärdasta kasvoi todellakin suomalainen. Hän omisti elämänsä ja kolme romaaniaan suomalaisnaisten aseman parantamiselle. Hänellä oli kirjeenvaihtotovereita ympäri Eurooppaa, kuten Thomas Mann ja Englannissa toimijoita saavan suffragenttiliikeen asianaiset. Hänen toimistostaan Bulevardilla kulki solkenaan valkoisia kirjekuoria.

Vaikka suomalaiseksi tulikin, Jäärda ei koskaan oppinut suomen kieltä. Hän kirjoitti saksaksi kaiken, mutta osasi myös ruotsia ja ranskaakin. Päivänsä hän vietti perustamassa Deutche Schulen kirjastoa ja väittelemässä innokkaiden opiskelijoiden kanssa kahviloissa. Jäärda eli täysillä, kuin ei olisi huomista ollenkaan. Siitä, ja silloisen radikaalista toiminnasta huolimatta häntä ei koskaan pidätetty riehakkaan ja manifestaatiopainotteisten iltojen päätteksi. Syy lienee se, että hänen isänsä oli noussut armeijassa kenraalin arvoon, suvun aateluus oli tunnustettu Venäjällä, ja hänen isänsä oli saanut kaikista korkeimman arvonimen eli todellisen salaneuvoksen titulatuurin.

Isän kuollessa hän sai perintönsä ja eli sen turvin. Vanhentuessaan hän lukittautui kirjoittamaan päiväkausiksi huoneeseensa. Sisäkön piti huolehtia ja väen vängällä syöttää hänelle keittoa. Jäärdan elämään eivät kuuluneet miehet. Eikä lapset. Hän ei millään saattanut kuvitella alistautuvansa joskus jonkun hallintaan. Niin hän avioliiton näki.

Jäärda muutti lopulta erään siskonsa kanssa samaan asuntoon vanhetessaan. Mummi kävi heidän luonaan melko usein. Hän muistaa Jäärdan kovan kielen ja tulisen katseen sekä aidon taiteilijan temperamentin. Mutta pienenä mummina hän pelkäsi noita arvoituksellisia ja mielikuvituksellisia suuria saksaa puhuvia naisia. Hän käpertyi isänsä taakse pikku mytyksi, mutta kuuli kaiken. Ja niin hän toistaa kuin gramofoni sanasta sanaan kuulemansa jos hänet siihen yllyttää.

Kun Jäärdan sisko kuoli, Jäärda hankkiutui Deutches Alteshausiin vanhuudenpäiviään viettämään. Hänen uhmakkuutensa oli karissut vanhuuden tulon mittaan. Ja pitkä varsi oli taittunut jo monista kohdin. Kokonaisuudessaan hän oli varmaankin kitisevä. Henki pihisi jatkuvan puheen rinnalla niin että jäi useasti kakkoseksi. Hän kuolikin tukehtumiseen, kun yritti niellä päärynänpalaa, selittää Hegelin ajatuksia ja ajatella viimeisen kirjansa loppua sekä yrittää muistaa kirjoittaa takaisin Mannille. Niin hänen kasvonsa sinertyivät ja Jäärda-täti poistui.

Mummilan seinällä on hänen kuvansa, josta hän edelleen katsoo kärkkäästi ja hieman kopeastikin alas katsojaan. Hän on kuvassa kaunis, varmaankin juuri palannut Suomeen Saksasta ja uhmaa maailmaa valkealla hammasrivistöllään. Kuva on käytävän katon rajassa, katsellen sieltä kaikista korkeimmalta paikalta jälkeläistensä askelia - mummin kuljentaa pyörätuolissa, setien ja isin jykevää tallustamista ja meidän lastenlapsien eri-ikäistä elämää. Siellä on hänen Parnassonsa. Hänen vallankumouksensa, naisten aseman parantaminen, jatkuu edelleen. Gramofoninkin hidas sävelkulku varmaan kaikuu ikuisesti kuulijoidensa kammioissa.

http://www.tuurenrunot.blogspot.com/