Annoin sinulle koko rakkauden
tähtineen ja okaineen
maapallon suuruisessa maljassa,
mutta sinä poljit
pienillä jaloillasi, likaisilla kengänkoroillasi
tulenliekin sammuksiin.
Pikkumainen rakastettu, suuri rakkauteni!
En luovuttanut taistelussa.
Etenin lakkaamatta kohti elämää,
rauhan maailmaa jossa leipä kuuluu kaikille,
mutta sinut kohotin käsivarslleni,
naulitsin suudelmani sinuun
ja katselin sinua niin kuin ei
kukaan muu voi ihmissilmin katsella.
Pikkumainen rakastettu, suuri rakkauteni!
Et antanut minulle arvoa jonka ansaitsin,
ja vaikka olin sinua varten
pannut säästöön verta, viljaa sekä vettä,
olin sinulle vain
hameellesi putoava hyönteinen.
Pikkumainen rakastettu, suuri rakkauteni!
Älä odota että käännyn katselemaan
sinua kaukaa, pidä hyvänäsi
mitä minulta sait ja kulje
petetyn miehen kuva taskussasi:
minä jatkan matkaani,
raivaan valoisia polkuja pimeyteen,
muokkaan maata suloiseksi,
annostelen taivaan tähdet
jälkeemme tuleville.
Jää matkan varrelle.
Yllesi on laskeutunut yö.
Aamunkoitteessa kenties kohtaamme.
Pikkumainen rakastettu, suuri rakkauteni!
- Pablo Neruda-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti