KIRKAS SYYSPÄIVÄ

Metsä, maa ja taivas täynnä syksyn epätoivoista ihanuutta.
Ilmassa mullan väsynyt hymy ja huo´unta.
Taivaalla syysauringon kylmä kirkkaus.
Tummanvihreissä puissa loistaa verenkarvaisia läikkiä
ja maasta vilahtaa jonkun myöhästyneen kellokukan arka, sininen katse
keltaisten lehtien lomasta.

Mäkien rinteillä helottaa puolukan, myöhäisen hedelmän punainen valtimoveri.

Taivas, kesällä kuin maahanlaskeutunut, on vetäytynyt saavuttamattomiin.
Sen väri on tummentunut kuin olisi se lempeinä, suvisina öinä
imenyt itseensä myriaadien kukanterien sinen.

Kaikki, kaikki ovat kadonneet kesän täyteläiset hetket,
kukkivat päivät ja hymyilevät yöt.

Syysauringon kylmässä kirkkaudessa keinuu kypsien omenain
ja valmiiden tähkien tuoksu
ja metsästä kuuluu siementen hiljainen variseminen...

- Katri Vala -