PATRICIA CORNWELL: PUNAINEN USVA

”Sinun ei pitäisi lähteä Savannahiin”, Benton sanoi, ja minä sanoin, että minun oli pakko ja voisiko hän kiitos avata viinipullon ja kaataa meille molemmille, ja me joimme erimielisinä. Maistelimme mieli muualla ruokaa, jonka olin valmistanut syö hyvin ja elä onnellisena – ruoanlaiton hengessä – mangia bene, vivi felice cucina – eikä kumpikaan meistä ollut onnellinen. Kaikki oli Kathleen Lawlerin syytä.

Yhdeksästoista lukemani Patricia Cornwellin jännitysromaani Punainen usva (The Red Mist, Otava 2012, suomennos Ilkka Rekiaro) alkaa kuin elokuva: Kay Scarpetta on matkalla kohti Georgian naisvankilaa tapaamaan Kathleen Lawleria. On kesäkuu ja Kay ajaa pitkin melankolista Georgian rannikkokaistaletta ohittaen rantaliejukoissa vaanivat käärmeet ja alligaattorit, ylivalossa kylpevät heinikot ja matalalla lentävät lumihaikarat, jotka piirtävät jaloillaan viestejään murtoveden pintaan…Edellisillan viini painaa vielä päässä, avoimesta ikkunasta hönkii etelän kuumuus ja maatuvien kasvien pistävä rikinkatku.

Yhdeksästoista kuolinsyytutkija Kay Scarpettasta kertova romaani on jälleen vanhaa kunnon Cornwellia. Jokainen, joka on yhtä hullaantunut kuin minä Scarpettan totuuteen, obduktioon, hänen tapaansa valmistaa italialaista ruokaa surussa, ilossa, pelossa, kaiken pahan jälkeen lohduksi, kykyynsä suhtautua erikoisiin ihmisiin ja lopulta vaikka koota läheisensä yhteen ja pitää puhe muistoleivästä, saa jälleen odotetut Kay-hetkensä.

Tarina on rankka ja sen pitääkin olla, sillä Scarpettan kanssa ollaan syvimmässä pahassa kiinni. Punainen usva on tarinan sumu, joka sekoittaa hyviä ja pahoja, mutta lopulta aina paha saa palkkansa, tosin kalliisti maksetun. Kathleen Lawler on pyytänyt Scarpettaa tulemaan vankilaan häntä tapaamaan. Kay päättää lähteä, sillä heitä yhdistää Jack Fielding, Kayn alaisuudessa työskennellyt oikeuslääkäri, joka on kuollut murhan seurauksena. Kathleen käytti Jackia seksuaalisesti hyväkseen tämän ollessa vain kaksitoistavuotias ja siitä suhteesta syntyi lapsi, joka…Kathleen oli aikanaan terapeuttina hoitolaitoksessa, jossa Jack varttui. Mitenkään ikinä, kukaan ei koskaan olisi voinut aavistaa, mitä tuosta tapahtumasta seurasi. Tapahtui se, mistä fyysikot sanovat

Yhden perhosen siipien liikahdus aiheuttaa hirmumyrskyn jossain päin maapalloa.

Koko Punainen usva selvittää tätä hirmumyrskyä ja tavalla, josta Scarpetta-fanit pitävät. On paljon ruumiin todistusta, Kayn upeita päätelmiä, Bentonin viileää etäisyyttä, pelkokerrointa ja tarina, jossa et takuulla arvaa tekijää, vaikka niin kirjan puolessa välissä luuletkin. Minulle parasta oli Jaime Bergerin tärkeä rooli tarinassa, tämän New Yorkin piirikunnan entisen apulaissyyttäjän, joka on nyt löytänyt elämälleen aivan uuden mission ja kuinkas sattuukaan juuri Savannahissa! Myös Marino on vahvasti mukana, mutta jotain on tapahtunut, sillä viina, tupakka ja sokeri eivät enää tälle ronskille miehelle maistu, mutta senkin edestä hänen mielialansa vaihtelevat raivonsekaisen epätoivon puuskissa ja kaikki, kaikki on mahdollista – jälleen kerran. Mutta Marino rakastaa olla etelässä ja Jaime jos kuka saa hänet uskomaan mahdollisuuksiinsa tehdä elämällään mitä ikinä keksii haluta.

Kayn tavattua Kathleenin tapahtumat alkavat vyöryä ja vastaan tulee muiden muassa eräs yhdeksän vuotta aikaisemmin Savannahissa tapahtunut perhesurma, jossa koko perhe, äiti, isä ja kaksi lasta löydettiin surmattuina. Tulee hetki, jolloin Kay on heikoimmillaan, eikä voi luottaa oikein keneenkään ja miettii

Ihmisen pitää elää elämänsä siellä, missä hän herää, vaikka olisi joutunut sinne jonkun toisen unessa.

Me kuitenkin tunnemme Scarpettamme ja tiedämme, että lopulta hän kuin italialainen mamma kokoaa pesueensa yhteen, puhaltaa haavat ja alkaa laittaa ruokaa.

Punainen usva on tyylipuhdasta Cornwellia, josta olemme saaneet nauttia jo kauan. Välissä oli pieni notkahdus, mutta se oli vain yhden tarinan notkelma. Valokeilassa romaanissa Scarpetta oli jälleen timanttia. Cornwellin sarjamurhaajatrillereitä on julkaistu jo yli viidessäkymmenessä maassa ja erityisen rakastettu hän on Suomessa, jossa hyvää ruokaa ja viiniä harrastava tohtori Scarpetta on saanut vahvan ja hiukan itsekkään lukijakunnan, sillä omia Scarpettoja ei edes lainata muille! Nyt sitten, jos joku ei satu tietämään, miksi en ole tuonut muita Scarpetta –kirjoja esille, voin paljastaa, että en millään haluasi jakaa Kayta muiden kanssa. Kaikkein parasta ovat olleet Scarpettan tutkimukset jouluöinä. Tiedän ihan täyspäisinä pidettäviä, kunnon äiti-ihmisiä, jotka ovat vuosikausia säästäneet uutuuskirjansa juuri jouluyöksi. Kun on ollut ihana jouluaatto, on vaellettu lävitse lumisen hautausmaan ja viety edesmenneille rakkaille muistokynttilät, on niin täydellistä aloittaa puolen yön jälkeen seurustelu Kay Scarpettan kanssa. Oi joulun henki! Oikein odotan, että joku tutkija tarttuu tähän aiheeseen!

Jaksan aina vain hämmästellä Patricia Cornwellin täydellisyyttä. Tarinassa ei ikinä mikään onnu ja kirjat ovat kuitenkin täynnä tieteellisiä yksityiskohtia sekä kaiken lomassa liimana sujuva kertomus, joten ikinä ei lukija pääse tuntemaan puutumusta runsaan informaation kanssa. Ehkä se kaikkein vahvin Patrician tarinoissa on kuitenkin pahan äärirajoille meno. Hän vie lukijansa kuilun reunalle ja ojentaa pelastavan, vasta hetki sitten tomaattikastiketta hämmentäneen kätensä juuri ennen suurta pimeää. Kuitenkin on eräs, joka jäi yöhön ja kirjoitti

Älkää luulkokaan, etten minä tiedä lähdettä. Sopulit on johdatettu mereen.

Valot sammuvat viideltä. Taas tulee pimeys.
*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Annika K  Susa

*****

Muut lukemani jännitysromaanit löydät täältä