keskiviikko 8. elokuuta 2012

Sisustuskirjat Leena Lumissa


Olen koonnut tähän juttuun, joka muuten on kolmastuhannes postaukseni, yli kolmen vuoden aikana tekemäni sisustuskirjat. Sisustuskirjojen tekemisessä on aivan omat juttunsa. Kun esittelee sisustus-, puutarha-, ruoka- tai taidekirjoja, olisi tärkeää saada lupa lisäkuviin. Näitä kirjoja myydään KUVILLA. Helpointa on ollut Ilonan kanssa, jolta olen saanut kuvia käyttööni juuri niin paljon kuin olen halunnut. Myös muut kotimaiset sisustuskirjojen tekijät ovat aika hyvin oivaltaneet, millä kirja löytää asiakkaansa. Vaikeinta on yrittää tavoittaa ulkomaisia kuvaajia, jossa hommassa minulta on palanut aikaa, rahaa ja hermoja!


1.  Arja Paasio: Unelmien huvimajat

2.  Anu Harkki: Unelmien kesäkoti

3.  Ilona Pietiläinen: 112 ruutuikkunaa

4.  Ilona Pietiläinen: Willa Sukka

5.  Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot

5.  Ellen Dyrop, Hanna Kristinsdottir: Ajan patinaa - Vanhojen tavaroiden uudet mahdollisuudet  Jo 1 281 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015

6.  Jenni Peltonen: Koristellaan koti talveen

7.  Taina Vuohelainen, Marja Samuli, Arto Vuohelainen: Meillä on joulu  Jo 1 058 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015


8.  Ilona Pietiläinen: Elämää valkoisessa puutalossa  Jo 1 928 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! 9/2015

9.  Nauti kodistasi

10. Sara Norrman: 20 valoisaa ja viihtyisää kotia Skandinaviasta

11. Riitta Tiitu: Wanilla Country Chic  Jo 2 055 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015

12. Katja Rinkinen: Vintagen viemää - 50 sisustusprojektia Parolan asemalta  Jo 1 273 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015

13. Sari Sirkiä-Jarva, Ilpo Kuparinen: Romuromanttinen sisustuskirja

14. Ilona Pietiläinen: Villa Charme - Tuunaa ja kaunista kotiasi

15. Ann Örnberg: Maalaisunelmia - Sisällä ja ulkona

16. Selina Lake, Sara Norrman: Romanttiset kodit  Jo 1 292 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015

17. Atlanta Bartteli & Dave Coote: Hillittyä kauneutta - Huurteen ja pastellin sävyjä sisustukseen


18. Ilona Pietiläinen: Koti lehvistön varjossa - Rintamamiestalon uusi elämä  Jo 2 757 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015// 2 945  14.11.2019



19. Katja Rinkinen: Sormustin ja sorkkarauta - 40 käsityö ja ekohenkistä projektia Parolan asemalta


20. Ilona Pietiläinen: Talven taikaa - 100 ideaa valkoisesta rintamamiestalosta  Jo 1 441 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015  // 2 945   14.11.2019


21. Riitta Tiitu: Wanilla Brocante Chic


22. Clare Nolan: Sydämellä sisustettu



23. Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen  
Jo 1 441 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015


24. Ilona Pietiläinen&Hanne Manelius: Hulivilin Onnenhetket - Juhlia&Sisustusta Lapsille


25. Ilona Pietiläinen: Lumoava Joulu - Ideoita tunnelmalliseen jouluun  Jo 1 263 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015


26. Ilona Pietiläinen: Hurmaava huvila


27. Anna Örnberg: Rouhea maalaistyyli - Ideoi ja sisusta


28. Johanna Lehtinen&Tanja Hakala: Laiturilla - Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa



29.  Pinja Niemi, Mari Muikka, Marjo Koivumäki: Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin (Minerva 2015)


30.  Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu - Ideoita&sisustusvinkkejä joulukotiin (Docendo 2016)



31.  Tanja Hakala&Johanna Lehtinen: Järvien kesäkodit (Docendo 2017)



32.  Ilona Pietiläinen: Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle (Docendon 2017)



 33.  Linda Peltola: Puutarhan syksy Kodin lämmin joulu (Docendo 2017)



34.  Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu Kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit (Docendo 2017)



35.  Ilona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat (Docendo 2018)



36.  Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu (Docendo 2019)


37.  Ilona Pietiläinen: Talven henki Anna joulun tulla (Docendo 2020)


38. Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa (Docendo 2021)



Tässä teille siis jo aikamoinen kokoelma tyyliltään hyvinkin erilaisia kirjoja. Linkitän kaikki heti kun ehdin. Kuka mistäkin pitää, on makukysymys ja omakin maku vaihtuu kerran kahdessakymmenessä vuodessa. Ja nyt kerron mistä minä pidän ja mistä en pidä: Pidän englantilaisesta, ranskalaisesta ja tanskalaisesta countrysta, mutta luen eniten ruotsalaisia sisustuslehtiä. En pidä siitä, jos kaikki paikat ovat täynnä tavaraa, vaan kaipaan tilaa, joka rauhoittaa. Sellainen on meidän vierasmakuuhuone, jossa on vain tarivttava ja Laura Ashleyn turkoosi/luonnonvalkoinen tapetti. Pidän siitä, että kun kaikki natsaa, se myös pysyy. Koti voi olla levollinen olematta tylsä. Levoton tuhkimo kaipaa puutarhan ja kodin tarjoamaa rauhaa. Pidän vanhoista huonekaluista, mutta niitä voi olla vaikka vain muutamia. Suvun vanha ryijy valkoista kiviseinää vasten voi olla koko kodin juju. Pidän kivestä ja valkoisista pitkistä verhoista. Myös kukat ovat minulla usein valkoisia. En kuitenkaan pidä siitä, että kaikki on valkoista, vaan kaipaan värejä. Värit voivat vaihdella vuodenaikojen mukaan, eivät huonekalut. Suvella limeä, turkoosia, vaaleanpunaista, talvella vanhaa roosaa, ripaus viininpunaista, vanhaa vihreää ja kaikkien näiden värien kanssa sopii aina luonnonvalkoinen. Minulle! Kodin tärkein ominaisuus on olla kodikas, ei huonekaluhallin myymälätila. Olen tyyppiä country&cosy ja se ei siitä mihinkään muutu! Oman kotini rakastetuimmat esineet ovat kolmijalkainen kahvipöytä, jonka poimin äitini roskalavalta osina, jugend-piironki, jota en entisöi, hyvin vanha kirjahyllykkö, jonka tyylisuunta on minulle epäselvä, äitini käsin solmima iso ryijy, takkahuoneen sininen sivustavedettävä sänky, eräät Itävallasta tuodut valaisimet...Se, mitä nyt kaipaan, ei liity tavaroihin, vaan valoon. Kaipaan katosta lattiaan ikkunaa olohuoneeseemme seinälle, josta on näkymä puutarhaamme sekä järvelle. Kun se tulee, iso ruokapöytä siirtyy sen eteen, sillä meillä istutaan hyvän ruoan ääressä kauan ja hartaasti. Näen jo miten kynttilät syttyvät, ruoka tuoksuu, asetumme pöytään...kuin kaukaa kuulen tyttäreni ääneen, mieheni vastaa, naurua, Taika haukkuu, Dina vastaa, ulkona sataa lunta...Tuntuu kodilta!

Love
Leena Lumi

PS. Ja tästä näette, miten suomalainen sisustus kulkee vaikkapa Chileen!
Mia Chilen Peikkokukkulalta lukemassa blogiarpajaisissani voittamaansa sisustuskirjaa, joka oli Ilona Pietiläisen 112 ruutuikkunaa Huomatkaa chihu, olisiko ihanainen Yoda...

*****

Teemakirjastot Leena Lumissa

38 kommenttia:

  1. Tuo Kauneimmat Klassikot solahti heti tajuntaani, pitänee yrittää tutustua siihen jossain!
    Kiitos
    Kikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, se on juuri se, jonka kansi on livenä erivärinen. Jostain syystä värit muuttuivat koneella. Kirjassa ei siis mitään vikaa, mutta että löydät sen, kerroin tämän;-)

      Ole hyvä.

      Poista
  2. Sisutus ja muoti ei niin kinnosta...
    Vaik löytyyhän niitäkin kirjoja meiltä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon Leena tästä luettelosta, ja myöskin tietysti kirjojen esittelystä. Koska sisustaminen on minulle se juttu (ainakin unelmointitasolla), odotan toki innolla, että jossain vaiheessa tuot meille jälleen jonkin uuden kirjan näytille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, ole hyvä. En muista näin yhtäkkiä,mitä on tulossa, mutta onneksi toivoit, sillä tilaan nyt ainakin yhden, joka oli mennyt minulta ohi;-)

      Poista
  4. Ihana...lista kauniita kirjoja täynnä...ja kirjat kauniita koteja täynnä...kiitos tästä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos ja ole hyvä. Näitä selailee yhtä intona kuin puutarha- tai ruokakirjoja ja jos Waltaria on uskominen, niin 'tärkeintä on suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus.'

      Poista
  5. Kauniita kirjoja, ideoita varmasti pullollaan. Minullekin tärkeintä on kodikkuus. Pidän pikkutavaroista, pidän ajan patinasta ja valkoisesta. Tällä hetkellä en kuitenkaan uskalla panostaa sisustamiseen kauheasti, sillä havaitsen muutoksia ilmassa, ja tiedän jo, että pysymme tässä asunnossa vain pari vuotta enää, korkeintaan. Mutta pikkuideoita on aina hyvä saada. Kiitos listasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, jo käsipyyhkeiden ja tynyjen väreillä saa aikaan pientä piristystä. Minä ryhdyn tosi harvoin mihinkään suureen muutokseen ja edellisen remontin vuodet painavat vieläkin. Siitä näköalaikkunasta vain nyt haaveilen...Sinulla pikkutavaroita, minulla kirjoja;-)

      Ole hyvä!

      Poista
  6. Osa onkin tuttuja, mutta osa vielä odottaa päästä luettavaksi. Tosin meidän kirjastossa on niin huono sisustuskirjavalikoima ettei oo tosi. Kaikkia kirjoja kun en viitsi ostaa.

    Iso ikkuna puutarhaan päin olis kyllä tosi hieno <3

    -Tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, minulle oli aivan avainkirja tuo Nauti kodistasi. Myös Ajan patinaa oli minulla kauan ennen kuin raaskin sen antaa pois jossain arvonnassa. Ei millään kaikkea voi ostaa: Miten hyvä, että meillä on kirjastolaitos!

      Kohta alan näkemään siitä unia...isosta ikkunasta puutarhaan.

      Poista
  7. Tuleva näköalaikkunasi kuulostaa upealta!
    Minun seuraava sisustushankintani on VALTAVA, kaunis kirjahylly, tai vaikka pari. Toivon, että löytäisin jostain käytetyn/t, ajan patinoiman/t. Nyt kirjat ovat pienemmissä hyllyissä ympäri huushollia ja se on ärsyttänyt minua jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, kunpa se vain olisi jo totta...

      Meille tuli mieleen ensin, että teemme kiinteät kattoon asti kirjahyllyt tähän kirjasto/toimistooni, mutta sitten peruimme, sillä aloin aavistaa, että tällä huoneella tulee olemaan varavierasmakakrikäyttöä hätätilassa, enkä halua antaa niin paljon tilaa pois. Nyt siis kirjat ovat kuten sinulla ympäriinsä. Mutta yksi seinä tässä huoneessa on omistettu kokonaan kirjoille, sen lisäksi on vanha vanhojen kirjojen hylly olkkarissa, musta erikoiskirjahylly tässä mörskässä, keittokirjahylly keittiössä ja vielä se antiikkinen kirjahyllykkö, joka toimii myös mieheni yöpöytänä. Aika sekavaa, joten onko ihme,e ttä kaipaan sitten muuten vähemmän tavaraa. Riipin raapin syö muuten energiaa, se on saletti.

      Poista
  8. Ihana postaus kirjoista ja unelmista:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiitos. Sinä taidat olla näitä kirjoja eniten tehnyt sisustuskirjailija! Miten helppoa sun kanssa on ollutkaan kuvien suhteen: Kiitos siitä!

      Poista
  9. Kiitos kattavasta sisustuskirja katsasuksestasi. Herkullisia kirjoja meillä on tarjolla. Ja niin tottaon, ettei kaikkia pysty ostamaan ja silloin kirjasto tulee apuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiris, ole hyvä. Sisustuskirjat ovat varsin tyyriitä kuten ovat mm. taidekirjatkin.

      Poista
  10. Oi mikä litania, ja minä onnellinen omistan melkein kaikki.....mistä tulikin mieleeni että täytyy tsekata Adlibris, on muistaakseni yksi hakusassa... :)

    Olet sinä ollut ahkera päivitysten suhteen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, juu niin...en millään pysty unohtamaan, että sinulla on se Hillittyä kauneutta - Puuterin ja roosan sävyjä...;-)

      Älä nyt sinäkin, joka olet itse koko ajan koneella...minusta tuntuu, että junnaan paikallani!

      Poista
    2. Hei, mun tahti on noin kaksi postausta viikossa nykyisin, hyvä jos aina sitäkään :)

      Poista
    3. Hyvänen aika!, oletko sinä sairas? Well...usko tai älä pyrin siihen, että kaksi tai kolme postausta viikossa. Etsin edelleen kohtuutta...Hyvä sinä!

      Tämä tänään on 3000. postaukseni!

      Poista
    4. Vain ja ainoastaan mökkihöperö :)
      Onneksi sieltä ei voi päivittää, vastailla voi -ja lukea.

      Kurkkaapa uusi KodinKuvalehti...

      Poista
    5. Sehän on ihan sopivaa höperyyttä.

      Ystäväni juuri peruutti ko. lehden. Häneltä sain sitä lukea vuosia. Käyn la kaupassa, vilkaisen silloin. Siellä on takuulla jotain minimalistista ja tyylikästä!

      Poista
  11. Upea lista sisustuskirjoja! Minä olen sellainen "tilpehöörimummi" kuten lapsenlapsi kerran totesi. Huushollini on täynnä värejä, erilaisia uusia ja vanhoja huonekaluja sekä tietysti pikkutavaraa pilvin pimein. Haaveena minulla on, että prinssipuoliso tyhjäisi takkahuoneen vain minun kokoelmieni sijoituspaikaksi. Mutta taitaa mennä vuosia... vaikka asiasta on puhuttu jo monesti. Joskus unelmoin tyhjästä tilasta ympärilläni, mutta sittenkin taitaa tavarataivas olla kotoista. Asutun näköistä ainakin on, siitä pitää myös Simo huolen. Luopuminen on aina vaikeaa, siksipä hyllyt täyttyy ja täyttyy, sanoo tämä "sisustussilmätön". Ja kuitenkin, kotini on linnani ja ahaa-elämykset iskevät salamana silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos!

      Jokaisen pitää saada olla sillätavalla kuin on hyvä. Onhan minullakin takanani vuosikymmenien mukimania. Niitä kun ei sitten enää mihinkään mahtunut, eikä Merikään huolinut, kannoin kellarin hyllyille, kunnes nyt olen uskaltanut laittaa osan kiertoon eli kirppareille ilmaiseksi milloin minkäkin asian hyväksi.

      Äidilläkin on paljon tavaraaa ja minä mietin joskus, että johtuuko se sodan jälkeisten vuosien pula-aikakokemuksista...

      Minulle aika tyhjä tila on hyvä tila. Mutta pitää olla muutamia kukkivia kukkia, värikkäitä tyynyjä, pehmeitä huopia, kynttilöitä ja vaikka pajukoreja tuomassa kodikkuutta. En minä enää ole mikään funkkistyyppi eli kaikki oli mustaa ja valkoista, eikä edes verhoja matoista nyt puhumattakaan. Olen siis muuttunut todella paljon. Nyt minua ahdistaa vain LIIKA/TURHA tavara. Se ei tuo minulle kodikkuutta vaan kuin tukehtumista.

      Etkä sinä ole siustussilmätön. Minusta jokaisen kodin pitää olla omistajansa oloinen ja minä en mitenkään voi kuvitella sinuaa mihinkään hyvin riisuttuun asuntoon. Sinä olet kuin se viini, josta sanotaan 'runsas, antava, pitkä jälkimaku' ja nyt et sitten ymmärrä runsasta ja antavaa väärin;-)

      Poista
  12. Onnea pökerryttävästä tasaluvusta! Ansaitsisit jonkinlaisen mitalin tai kunniamerkin, vähintään.

    Sain muuten juuri luettua toisen Shriverini, The Post-Birhday World. Taidokkaampi kuin So Much For That, vaikka aihe ei iskenyt yhtä kovaa. Arvostelu tullee joskus syksyllä (olen pahasti jäljessä näiden kanssa). Mutta tuo on kirja, joka ehdottomasti pitäisi lukea englanniksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija,kiitos. Itselle tuli mieleen, että olen minä aika mahdoton;-) Tuo iso luku johtuu alkuvuosista, jolloin olin niiiin intoa täynnä, että kirjoittelin montakin postausta päivässä, vaikka kukaan ei olisi kommentoinut. Olin järkyttävän tyytyväinen...

      Minulla on tuo kirja odottamassa. Piti ehtiä lukea suvella. En lue ennen kuin saan siihen kunnon ajan. Arvostan Shriveriä ihan mielettömästi.

      Tuskin minä Shriveristä selviäisin englanniksi kuin liian pitkällä ajalla. On nimittäin ollut luvun alla jo pidempään eräs englanninkielinen ja arvostettu, vaativaa kieltä kirjoittavan kirjailijan teos, eikä meinaa olla sille aikaa. Fakta on, että luen tietenkin nopeimmin suomeksi. Ja siinä olenkin ihan mitatusti aika likka, sillä olin lukiossa nopein lukija ja siinä mitattiin myös, mitä oli jäänyt mieleen.

      Siis epäilet, että kääntäjä ei olisi ajan tasalla tai kaikki ei kääntyisi, jos oikein ymmärrän...

      Poista
    2. Siinä kirjassa on tosi paljon juttuja, jotka perustuvat esimerkiksi britti- ja amerikanenglannin eroavaisuuksiin, huonoon englantiin, englannin tietynlaiseen ääntämykseen jne sekä monia hahmoja, jotka nyt vain puhuvat ihastuttavaa "brittiä". En keksi, miten tuollaisia juttuja voisi taitavakaan kääntäjä kääntää.

      Poista
    3. Sitten ne varmaan pitää kääntäjän vain tulkita. Vrt. Pahan kukat ja Nylén.

      Tajusin just yhden asian, kiitos sinun: Edellinen englanninkielinen kirja, jonka luin oli brittienglantia ja nyt menon alla on amerikanenglantia, joten. Minulle ainakin on koulussa opetettu brittienglantia ja sitten harrastan himolla brittiläisiä sarjoja ja elokuvia etc. Ja kun meillä oli vieras taas tänäkin vuonna Kanadasta, minun oli tuskaa ymmärtää sitä John Wayne -puhetta;-)

      Luin Peter Cameronin The Weekend tuskin huomaten, että luen vierasta kieltä...Siis ero taitaa olla aika suuri kuitenkin. Kanadassa on esim. monta sanaa, paljon sanoja, jotka ovat aivan eri kuin brittienglannissa, tosin muistan nyt vain, että kevät ei ole 'Spring', vaan oliko se 'Fall'...

      Poista
  13. Huikea määrä postauksia!!! Ja lisäksi todella upeita sellaisia.
    sisustuskirjat ovat hienoja, niihin voi palata aina, kun siltä tuntuu.
    Hienolta tuntuu tuo suunnitelma isosta ikkunasta ja pitkästä pöydästä sen edessä. Mikään ei voita näkymää merelle tai järvelle:)

    Mukavaa viikonloppua, vaikka hitsin kylmältä nyt tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos. Musta kyllä tuntuu, että jonain päivänä nauran tälle kaikelle ja huokaisen, että 'iha hulluu'!

      Ole hyvä. Nyt innokkaat siustajat löytävät kaipaamansa ilman, että tarvitsee kollata muissa kirjoissa, etenkin kun niitä muitakin on jo aikamoinen määrä.

      Sitä ikkunaa kannattaa odottaa. R. on itse yllättävän innokas näissä, jos vain aikaa on, joten tiedän jo suunnilleen, missä ajassa toimitus liikkuu. Ei tästä hyvin näy järvelle puiden takia, mutta kun lehti ei ole puussa niin paremmin ja talon kummaltakin puolelta. Oi niin, meri...

      Kiitos samoin sinulle! Nyt on kuin märkä, kylmä syksy, mutta kyllä se syyskesä varmaan vielä muutakin näyttää.

      Poista
  14. Voih, tykkään tästä jutustasi kovasti :) Tuo kuvauksesi kodista, osui niin suoraan sydämeen <3 Just sellainen kodin pitää munkin mielestä olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos. Niin...kodin pitää ehkä olla ennen kaikkea Koti.

      Poista
  15. Tämä oli todella mainio postaus. Ihanaa että kokosit sisustuskirjat yhteen =) Ostimme tänä kesänä kaksi unelmavitriinikaappia, mustan metallisen ja valkoisen romanttisen puisen. Nyt kun pääsin vanhasta kirjahyllystäni eroon (meillä oli vähän aikaa tässä kesällä siis pienessä olohuoneessamme 2 uutta ja yksi iso vanha kirjahylly, eli aikas ahdasta, heh heh) niin sain vihdoin uudet kirjavitriinit paikoilleen ja mietin miten ne saisin vielä vaan antoisammiksi.

    Ja juuri siksi tämä postaus tuli kuin nenä päähän, juuri oikeaan aikaan minulle.

    Nam, kiitos Leena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos. Olen huomannut loman poikivan myös sisustustarvetta. Sitä ehkä on sitten aikaa katsella kotiaan vähän tarkemmin...

      Meillä on ikuinen kirjahylly draama menossa. Nyt sitten yöpöydän viereen niitä Ikean hyllyjä, että minun tavarani pysyisivät poissa lattialta.

      Kiva juttu, että apua. Minusta joku voisi tehdä sisuskirjan vain kirjastoista ja kirjojen säilyttämisestä!

      Ole hyvä!

      Poista
  16. Minulla on noista kirjoista kolme täällä ja kaksi niistä on sinun lähettämiäsi. Kyllä minulle kelpaisivat nuo loputkin ;) Seuraavalta Suomenreissulta kyllä ostan ainakin yhden uuden sisustuskirjan!
    Riippukeinukuvassa tosiaan on Yoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia, hyvänen aika sentään;-) Minulta puuttuu, mikä sinulla on eli 112 ruutuikkunaa.

      Ilonalta on ilmestymässä Talven taikaa kirja...Osallistu Ilonan arvontaan. Klikkaa auki kuva minun oikeasta palkistani, jossa lukee Ilonan ihana arvonta.

      Oi, minä tunsin Yodan, pikkupikun, joka nukkui sinun jumpperissasi.

      Kävin tänään Faunattaressa ja juttelin liikkeen chihun kanssa. Hänellä oli paljon asiaa. Emäntänsä on käynyt sivuillasi.

      Se arvonta ensin ja sitten vauva;-) Mieti miten kiva olisi lukea uutta suomalaista sisustuskirjaa,kun vauva tyytyväisenä nukkua tuhisee ja talo on ihan hiljainen...

      Poista