keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Onko milloinkaan minään aikana otettu niin paljon ja helposti avioeroja kuin nykyään? Meidän vanhempiemme aikana ainakin maalla pysyttiin tiukasti yhdessä ja kriisit elettiin yhdessä läpi ja selvittiin. Tosin monessa perheessä myös jopa tilukset ja arvokas päärakennus saattoivat pitää paria yhdessä tai sitten eletttin avioliittohelvetissä, josta toinen ei uskaltanut lähteä tai ei voinut lasten ja omaisuuden menettämisen pelossa sitä tehdä. Nyt en kuitenkaan kirjoita ihan suoraan tästä vaan siitä, mitä parisuhteessa oikein tapahtuu kun unelmapari huomaakin elävänsä kuin vieraan ihmisen kanssa eikä ymmärrä toisen käytöstä, kylmyyttä, piittaamattomuutta tai vaikka takertumista.

Luin saksalaisen kirjailija, toimittaja ja elämäntapavalmentaja Ruediger Schachen kirjan Sielunkumppani (Das Geheimnis meines Spiegelpartners. Die Beziehung als Weg zur inneren Befreiung, Minerva 2014, suomennos Maikki Soro) ja aloin uskoa todeksi niitä kertomuksia, joissa pitkään aviossa olleet pariskunnat olivat eronneet sen tähden, että toinen puristaa hammastahnatuubia väärin tai laittaa astiat pesukoneeseen toista osapuolta ärsyttävällä tavalla. Herää todella iso kysymys, mistä on kysymys?, ja miten tähän on tultu?

Kirja on äärimmäisen herättävä ja sisältää aivan konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka lähtökohdiltaan hyvässäkin parisuhteessa voidaan kuin huomaamatta ajautua erilleen – ja kuinka nämä nämä konfliktit voidaan ehkäistä. Kirjan ydinajatus on saada lukija tajuamaan tiedostamattomat tottumukset niin omassa kuin kumppaninkin käytöksessä, jolloin ne menettävät tunnistettuina voimansa, ehkäisevät väärät ’kaavat’ ja antavat tilaa sille tunteelle, joka parin on alunperin yhdistänyt eli rakkaudelle.

Schachen teoriassa rakkaus ja parisuhde ovat eri asioita, vaikkakaan eivät erillisiä:

Ensin on rakkaus. Sitten muodostuu parisuhde. Nämä noudattavat täysin erilaisia sääntöjä: rakkaus ei vaadi mitään, se vain on. Parisuhde sitä vastoin perustuu toiveille ja ennakko-odotuksille, jotka joutuvat vastakkain kumppanin toiveiden ja odotusten kanssa.

Parisuhde on kuin peili, johon tarkkaan katsomalla voimme oppia ymmärtämään paremmin myös itseämme. Kirja paljastaa seitsemän peilisalaisutta, joiden takana ei ole pelkästään onnellisempi parisuhde, vaan myös henkilökohtainen vapautuminen ja kasvu.

Kun Sielunkumppania alkaa lukea tuntuu ensin hiukan vaikealta sisäistää niin usein toistuvaa sanaa ’kaava’ ja peili, mutta kun on lukenut kirjan ensimmäiset pariskuntatapaukset läpi, tajuaa helposti, mistä on kysymys. Me itse, me kaikki, kannamme mukanamme tiettyjä käyttäytymisen ja odotusten kaavoja, joista suuri osa on lähtöisin jo lapsuudestamme. Ne ovat osa olleet oma tapamme saada jotain enemmän lapsena, saada huomiota, huolenpitoa ja rakkautta, mutta ne voivat olla myös kaavoja, jotka tiedostamattamme opimme omien vanhempiemme avioliitoista olivatpa ne sitten olleet onnellisia tai onnettomia. Kun kannamme näitä kaavoja ja käyttäydymme niiden pohjalta tunnemme toimivamme oikein, mutta hämmästymme suuresti, kun jossain vaiheessa pitkää avioliittoa ja ehkä jopa parin vuoden yhdessäolon jälkeen, kumppanimme käytös alkaa muuttua meistä täysin tunnistamattomaksi jolloin tunnemme itsemme petetyiksi: Hän ei olekaan se, johon rakastuin! Jos näin on sinulle tapahtunut, lue ihmeessä tämä kirja, sillä vaikka aloittaisit uuden liiton tai jopa kolmannen, kaikki kaavasi seuraavat mukanasi sinun sitä ymmärtämättä. Nyt ei tarkoiteta, että sinun tarvitsisi välttämättä muuttua toiseksi, sillä minusta ainakin parisuhteessa pitää olla oma itsensä ja myös saada sitä olla, mutta aina on mahdollisuutta hienosäätöön ja siihen, miten jotain tekee tai sanoo. Tämä antaa toivoa:

Parisuhteessa ei ole onnea tai epäonnea. On vain rakkautta ja tiedostamattomia kaavoja. Ja kaavojen takana odottaa vapaus.

Kirja sisältää värisyttäviä eli hirveän todellisia esimerkkejä onnellisista pareista, jotka ajautuvat avoimeen konfliktiin vaikka unelmalomalla sen tähden, että toinen on hukannut mieheltään edellispäivänä saadut hiukan hintavat aurinkolasit. Mies raivostuu ja nainen tajuaa, että ei tunne miestä ollenkaan. Kotiinpalattua hän toteaa, että on avioliitossa muukalaisen kanssa. Lue ihmeessä, mistä miehen käytös johtui!

Sielunkumppanissa mainitaan mm. kymmenen suurinta harhaluuloa rakkaudesta ja käytännön ratkaisuja ongelmaan. Olisin voinut valita esimerkiksi tähän minkä vain, mutta valitsin nyt toisen harhaluulon, joka on ”Rakkaus merkitsee vapautta”. Tässä tilanteessa sielu pyrkii järjen mielestä mahdottomaan: täydelliseen yhteenkuuluvuuteen, johon liittyy täydellinen vapaus. Suhteen alussa sitoutuminen on usein täydellistä ja jopa niin, että mitään ulkopuolista ei tarvita, ei huomata. Sitten jossain vaiheessa jompikumpi osapuoli ajattelee tai jopa sanoo ääneen:”Älä enää sido minua.” Mutta rakkaus sanoo:”Anna minun sitoutua.” Ristiriita on valmis! Kirja antaa kolme tunnistetta, joilla voidaan havaita ”rakkaus on vapautta” –harhaluulo. Ne ovat puheet, todistelu ja kärsimys. Todistelussa vapautta haluava todistelee ehdottoman vapauden puolesta ja on kovasti iloissaan, jos kumppani on samaa mieltä, mutta ei itse pidä kiinni vapaudestaan. Kärsimyksen kohdalla parisuhteessa ainakin toinen osapuoli kärsii ja sitä myöten varmaan lopulta toinenkin, sillä kuvaan astuvat mustasukkaisuus, yksinäisyys, sydänsäryt ja tunne siitä, että jotain on vialla. Ainakin yksi kärsii, kun toinen toistelee ”Haluan olla vapaa ja vailla sitoumuksia. Haluan tehdä mitä huvittaa.”  Tähän Ruediger toteaa:

Kaikenlainen epävarmuus aiheuttaa parisuhteessa mittavaa kärsimystä. Jos toinen ei selkeästi sitoudu toiseen, heidän väliltään puuttuu läheisyys. Ilman sitoutumista ei ole turvallisuutta. Vapaus, joka merkitsee itsekkyyttä tai välinpitämättömyyttä toisen tunteita kohtaa, ei voi koskaan muuttua rakkaudeksi. Tällaisen vapauden aiheuttama kärsimys koituu suhteen tuhoksi.

Kun on kyse rakkaudesta, et tarvitse vapautta. Rakkauteen tarvitsee vain rakkautta.

Parisuhde on vapain silloin, kun kumpikin tekee mitä huvittaa. Suurinta vapautta on se, että kumpikin voisi tehdä mitä vain, mutta päättää olla toisen kanssa. Tätä ei kutsuta vapaudeksi vaan vapaaehtoisuudeksi.

Mielestäni kirjan koskettavain esimerkkipari ovat Stefanie ja Matthias, joista kirjoitetaan tarinaa huimaavan onnellisesta alusta siihen hetkeen, kun asiantuntija korjaa tilanteen. Toiset voivat olla sitä mieltä, että kukaan vieras ei  voi auttaa, mutta kun lukee tästä pariskunnasta tajuaa vieraan näkevän metsän puilta: Asiantuntija on nyt parisuhteen peili. Tarinan nimi on erikoinen eli Suursiivous, mutta se liittyy ihan oleellisesti tähän tähtiin kirjoitettuun liittoon, jossa kumpikin luuli tekevänsä, mitä toinen odottaa, mikä tekee tämän onnelliseksi, mutta kaikki toimiikin peilistä katsottuna toisin. Ennen avun hakemista kumpikin tahollaan miettii:

”Oliko tämä tyhjyyden tunne merkki siitä, että he olivat menettäneet yhteyden toisiinsa?”

Ja hyvin onnettomina:

”Missä oli se taika, joka sai heidät ajattelemaan yhtä aikaa samaa asiaa?”

Koska muutamat ystäväni ovat ajautuneet eroon puolison kylmän vetäytymisen vuoksi, paljastan, että tässä kirjassa on paljon myös siitä ja mistä tuo kaava syntyy.

Kirjan erikoisin jakso on Ongelma-minän seitsemän muotoa ja niiden purkaminen eli eroon ongelma-minästä. Ongelma-minät ovat Puhdas ”ongelma-minä”, Vastaanharaaja-minä, Kärsijä-minä, Avuntarvitsija-minä, Huolehtija-minä, Draama-minä ja Henkinen-minä. Näitä lukiessa sitä voi sitten löytää vaikka itsensä tai ainakin monta läheistään. On helppo ymmärtää, miten syntyy Huolehtija-minä, sillä siihen riittää vaikka se, että on äiti, jonka lapsi sairastaa kauan ja vakavasti. Paljon myöhemmin puoliso huomaa, että huolehtimisen kaava on jäänyt päälle ja se rasittaa molempia. Tästäkin on tie ulos...Avuntarvitsija-minä on usein henkilö, joka tekee itsestään tarkoitushakuisesti avuttoman. Tällä hän kerjää myötätuntoa, huomiota ja kiintymystä, joita ilman muuten jäisi. Tällaisen löytää helposti sisarusparvesta, jossa yksi on aina se autettavin ja valittaa koko ajan huonoa kohtaloa, huonoa kohtelua tai mitä tahansa näkemättä itsessään mitään vikaa. Näin hän kerää sympatiapisteitä vanhemmiltaan ja lopulta voi jäädä näiden tai muiden läheisten  huomaan loppuiän käenpoikaseksi ellei sitten mene parisuhteeseen ja siirrä tätä kaavaa liittonsa, jolloin kaavataakan kantaminen jää puolisolle. 

Ruediger Schache on hyvin suosittu ja hänen kirjojaan on käännetty useille kymmenille kielille. Häneltä ovat ilmestyneet aiemmin Sydänmagneetti, Sydämen viisaus ja Totuuden seitsemän verhoa. Olen itse lukenut häneltä Sydänmagneetin ja sain ratkaisun tosi isoon ongelmaan, jota en ollut tiedostanut: Vedin tiedostamattani puoleeni juuri niitä ihmisiä, joita vähiten kaipasin! Tein muutaman korjausliikkeen ja se toimii!

Varmaan nytkin opin jotain tai ainakin olen matkalla oikeaa tähteä kohden, sillä olen niin vaikuttunut...ja tajusin taas yhden ison jutun...

Haluan lopettaa erääsen kappaleeseen, joka on ”Rakkaus on kärsimystä”-harhan korjaamisluvusta:

Voit haudata kaiken, mikä on ollut olemassa ennen tätä hetkeä. Hyvästele mielessäsi vanhat, tutut matkakumppanisi. Hyvästele kaikki entiset suhteesi ja kärsimyksesi. Muista niitä kunnioittavasti ja anna niiden herättää sinussa vielä tunteita. Heitä sitten kourallinen multaa niiden päälle ja lähde pois hautausmaalta. Sen ulkopuolella sinua odottaa uusi elämä ja uudet ihmiset, jotka eivät välitä menneisyydestäsi.

Todellisuudessa olet olemassa vain tässä ja nyt.


Rakkaus ei merkitse kärsimystä. Rakkaus on kärsimyksen täydellistä puuttumista.


*****

22 kommenttia:

  1. Kuulostaa puhuttelevalta kirjalta :)

    VastaaPoista
  2. Voi kunpa näitä ihan perusasioita parisuhteesta ja ylipäänsä vuorovaikutuksesta opetettaisiin jo koulussa. Voisiko vaikka lukiossa käsitellä näitä asioita. Silloin useat alkavat seurustelemaan. Varmankin monilta "turhilta" avioeroilta voitaisiin välttyä. Varsinkin jos liitossa on lapsia, niin tuntuu pahalta heidän puolestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, niin, parisuhdeasioita ja talousneuvontaa kouluihin. Lapsi helposti syyllistää itseään vanhempien erosta...

      Poista
  3. Moi,
    Tuntuupas olevan tosi mielenkiintoinen teos. Kahden ihmisen suhde, on se sitten avioliitto, ystävyys tai työtoveruutta, on todella monimutkaista. Olen todella kiinnostunut tällaisista aiheista, niistä voi itsekutkin oppia aina jotain, vaikka luulisi tietävänsä paljon. Miten olisi, voisinko saada tämän kirjan Sinulta?? vaikka ei ole syntymä- tai nimipäivää tai joulua ym....
    Mukavaa päivän jatkoa!!
    Lämpimin terveisin
    PikkuMyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Tämä on, tämä on. Vaan eikö sinulla ollut vielä lukematta Erityisherkkäkin?

      Monet sanovat 'ei tarvitsevansa' näitä, mutta minä olen nöyrä ja tarvitsen;)

      Odota tovi, niin mietin, maltanko omastani luopua...vaikka siis ei ole edes joulu!

      Kiitos samoin sinulle!

      Mymmeli

      Poista
  4. Menee lukulistalle. Tie itseen on yleensä se vaikein ja toimiva parisuhde taitolaji. Hienosti ja houkuttavasti olit tästä kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, siä toivoinkin! Nimenomaan näin ja itseään on jäävi näkemään toisen silmin, tunetemaan toisen tunnoin. Mutta syyllistyä ei tarvitse: Jokaisen pitää myös saada olla oma itsensä myös parisuhteessa, mutta jyrkkiä kaarteita voi loiventaa. Kiitos.

      Poista
  5. Kiinnostavalta kirjalta vaikuttaa! Itse olen huomannut vetäväni puoleeni itsekeskeisiä, tarvitsevia, puheliaita ihmisiä. Se on hassua, kun olen kuitenkin introvertti pohjimmiltaan, ja kaipaan pikemminkin riittävästi tilaa, ja vastavuoroisuutta ihmissuhteisiin enkä jaksaisi millään kamalia "monologeja" niin puhelimitse kuin muutenkaan. Pikku hiljaa olen saanut tilannetta muutettua, ja vähennettyä tai etäännytettyä näitä "näännyttäjiä", mutta nähtävästi saan aina pitää varani, muuten on taas joku kuin takiainen kimpussa. Voi kuulostaa kalsealta sanoa näin, mutta en jaksa enää olla tavallaan hyväksikäytettävä kaikkien huolien kantaja.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minäkin voin olla puhelias, mutta myös tätä toista http://leenalumi.blogspot.fi/2013/07/saatko-sina-olla-sina-saanko-mina-olla.html Minun on pakko myöntää olevani intorvertti, vaikka minua liian usein pidetäänkin yltiösosiaalisena (ehkä ei enää...).

      Samiastuin täysin sinuun! Sataa! Minua ei enää näännytä kuin oma suorittajapersoonani. Silti se ei poista sitä, että olen hyvin empaattinen...

      Poista
  6. Kiintoisaa! Siitäkin huolimatta, että minulla nousee nykyisin jonkinlainen hylkimisreaktio näiden elämäntaito-oppaita selaillessani...

    Tuo Irenen kommentti siitä, että ihmissuhdetaidot pitäisi sisällyttää kouluopintoihin, on erinomainen... Varsinkin niiden satuhäiden jälkeisestä elämästä tuntuu nuorilla olevan kovin ruusuiset kuvitelmat. Jos sama auvo ei jatku, erotaan.
    Toisaalta naisten aiempaa suurempi taloudellinen itsellisyys antaa meille aiempaa vapaammat mahdollisuudet miettiä, mitä elämältämme oikeasti haluamme. Ennenhän nainen oli avioiduttuaan usein täydellisen riippuvainen miehestä. Se varmasti oli yksi suuri syy siihen, miksi avioeroja oli niin vähän kuin oli...

    Mielenkiintoisesti kerroit kirjasta, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, aika monet sanovat samoin, vaikka näitä kirjoja kuitenkin niin monet tuntuvat tarvitsevan.

      Ehdottomasti ja talousoppia myös. Tässä kirjassa käsitellään myös sitä, mitä sitten kun suurin huuma on mennyt.

      Näin on, vaikka monet naisset vieläkin ovat taloudellisesti heikommilla kuin miehet. Tunnettuahan on esimerkiksi ikänaisten köyhyys Suomesa. Oli aika, jolloin nainen ei saanut edes perintöä ja sitten jos sai, se meni miehen haltuun.

      Ole hyvä ja kiitos.

      Poista
  7. Varmasti hieno ja puhutteleva kirja, josta moni saa ajattelemisen aihetta ja elämänohjeita. Joskus elämä on niin umpisolmussa, että ei näe metsää puilta. Joskus hyvä kirja voi aukaista tai löysätä solmuja ja elämä saa uusia ulottuvuuksia.
    Joskus pannukakun paistaminen auttaa tai näin keväällä ja kesällä puutarhatyöt.
    Ulos luontoon lenkkipolulle tai veden äärelle kuuntelemaan linnunlaulua ja katselemaan vaikka sorsaperheen suloista eloa vedessä voi auttaa elämänkriiseissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, juuri näin, juuri näin. Joskus se on kirja, joskus se on 10 kilsan lenkkki, toisinaan jopa Fazerin sininen ja usein puutarhatyöt.

      Vesi on elämän relaamisen parhautta kerä luonnon seuraamisen.

      Poista
  8. Tarpeellinen kirja. Nykyään ollaan tosiaan kovin lyhytjänteisiä. Parisuhde vaatii tahtoa, molemmilta, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, niin minustakin. Nykyään ajatellaan enemmän oikeutta henkilökohtaiseen onneen, kuin jaksetaan rakentaa ja työstää sitä yhteistä. Tahtoa ja sitoutumista niin hyvinä kuin hunoina päivinä, sitä juuri.

      Poista
  9. Hyvä postaus. Parisuhde vaatii hoitamista. Tai oikea sanonta olisi kai ylläpitämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kiitos. Ehdottomasti. Vähintäinkin ylläpitohoitoa kuten puutarhakin;)

      Poista
  10. Toihan pitää saada käsiin ja lukea! Tosin nyt taitaa jo olla myöhäistä - 25 vuoden liitto kariutui kevään kynnyksellä ja miehellä on jo uusi parisuhde käynnissä. Mutta kirjasta on varmasti apua ymmärtämään omaa ja toisen käytöstä ja juuri sitä miten tähän oikein ajauduttiin, sillä eihän tässä näin pitänyt käydä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tibs, suosittelen, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä: Elämäsihän jatkuu. Minulla on ystävä, joka on neljästi sortunut väärään mieheen. Nyt pitääkin kysyä, että kaatuvatko suhteet hänen omiin kaavohinsa, joita hän kantaa mukanaan, vai mitä oikein on tapahtunut. Missään tapauksessa parisuhteessa ei ole vain yhtä, vaan aina kaksi: It takes to tango.

      Tulla jätetyksi 25 vuoden jälkeen tuntuu tosi pahalta. Olen aina sitä mieltä, että vertaiskärsimys auttaa: Eräs ystäväni tuli jätetyksi 30 avioliittovuoden jälkeen, kun mies halusi vaihtaa 10 vuotta nuorempaan. Minä vain jaksan ihmetellä, että ovatko miehet oikeasti noin pinnallisia...Toisaalta, ehkä mies nyt katuu: Omat lapset olivat jo kaikki opinnoissa kiinni, uusi vaimo toi kolme lasta suhteeseen, joten kyllä se ikäväsy saattaa vähän tuntua;)

      Toisaalta jätetty ensin kärsi niin paljon, että laihtui, laihtui, sillä hänhän oli jättänyt monen tavoitteleman ammatin aikanaan, että mies saisi tehdä uraa ja jäänyt kotiin hoitamaan lapsia. Kun vähän aikaa oli kulunut, hänestä, jätetystä kuoriutui ihan uusi ihminen, jonka eräs näyttävä harrastus vei mennessään. Hänestä tuli nainen, jota ei olla huomaamatta.

      Takuulla ei pitänyt noin käydä! Miksi parit eivät voi sitoutua toisiinsa niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Tässä pata kattilaa soimaa, sillä olen itse ollut jättäjä 30-vuotiaana, mutta ensimmäinen liittoni oli suuri erehdys, johon minä yksin en katso olevani syypää. Se oli niin rankka liitto yhdessä uran kera, että sairastuin melanoomaan. Olen luomublondi ja teininä ottanut aurinkoa usein suojakertoimet unohtaneena, MUTTA leikkaava lääkäri Turussa tutki, mistä syöpä saa OIKEASTI alkunsa. Minule tehtiin stressitesti ja todettiin, että olin 10 vuotta eli silloisen avioliittoni ajan elänyt niin isossa stressisä, että minun kuuluisi olla jo kuollut! Varmaan arvaatkin, että sairaus avasi silmäni ja sitten tapahtui jotain eräässä ratsastusnäytöksessä eli kuin elokuvissa, kun...

      Meillä on ensi vuonna 30 -vuotishääpäivä ja vannon, että en voisi edes kuvitella, ja minulla on hyvä mielikuvitus, mitään uskomattomampaa kuin ero.

      Jos pariskunta on ollut neljännesvuosisadan yhdessä kuten te, olisi suonut, että mikään/kukaan ei olisi voinut tulla väliinne.

      Toivon kuitenkin, että olet jo vahvoilla tai edes matkalla vahvaksi. Älä katso enää taaksesi, vaan eteenpäin. Lue vaikka tämä kirja ja saman kirjoittajan Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus, sillä viime mainittu kertoo, miksi toiset meistä vetävät vääriä ihmisiä (miehiä) puoleensa. Minulle tuli viime mainitusta ratkaisu ja tästä uusimmasta peili, josta näen kaiken toisin.

      Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja pidä tähdistä kaksin käsin kiinni, äläkä irrota otettasi♥

      Poista
  11. Tämä kirja on luettava, ehdottomasti ♥ kiitos hyvästä esittelystä ♥

    VastaaPoista