torstai 2. helmikuuta 2017

Kevättä helmikuussa Bessun innoittamana!




Bessun kanssa innostuimme tänään kuvaamaan paria uutta jakkuani ennen Robertsin suklaakahvia ja croissantteja. Kyseessä nyt tositarvejakku eli olen jo ainakin kolme vuotta siirtynyt talvitoppatakista suoraan vuorittomaan kevätviittaani. Omistan ulsterin, mutta sitä en halua tärvätä autossa yms. vaan säästelen juhlatilaisuuksiin. Olen kaivannut kevyttoppatakkia, mutta kun on ollut monta kuukautta kovan liikunnan kiellossa, eivät toppatakit ole oikein innostaneet. Nyt kuitenkin kävi niin, että



kun en sitä hakenut, se tuli vastaan. Löysin Sokokselta tämän pinkin kevyttoppiksen, joka on tosi kevyt, pienet pystykaulukset ja onneksi piilohuppu, sillä käytän takin kuitenkin aikanaan loppuun lenkeillä, jolloin tarvitsen huppua. Kunnon taskut ja myös sisäpuolella piilotasku.



Jakku ylläni 64 euroa, normaalihinta muistaakseni 89 euroa. Jalassani tarjousbootsit, joiden hinta on mielestä kadonnut, mutta paljoa se ei ollut...muistaakseni 48 euroa. Korkeakorkoiset kenkäni odottavat nyt jotain uutta tulemista...


Lumenvalkoinen, pörröinen joululahjaksi saatu jakku vaikka pikkumustan tai farkkujen kanssa syys-lokakuun kaduille.


Sattuneesta syystä kyllä käytän tätä maaliskuun alussa Nanson tunikamekon Yuyu:n kanssa. Tänään pakkasta oli vain -1 aste ja lunta saisi olla enemmän, mutta onneksi sateli pieniä hiutaleita...


Kun kuvasimme Nanson tunikamekkoa viime vuoden helmikuussa, kaikki oli toisin eli Uuden jokapaikanmekkoni esittelyä -25 asteen pakkasessa


Tässä esitellään, miten paljon oli joitakin vuosia sitten meillä jouluisin lunta. Oi noita aikoja...Lumen takiahan me tälle saarelle jäimme. Vävyparka tulee Helsingistä joulu joulun jälkeen, eikä paljon puhutuista lumijouluista tietoakaan.


Mitä tässä nyt enää muuta tarvitaan kuin paljon lunta ja sen jälkeen kohti kevättä ja puutarhailua. Ennen illan kirjaa luen ensimmäistä kauppapuutarhan kevätkuvastoa: Aaaah! Ja Annakin on vielä lukematta...

Puuterilumista, pitkää viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Fragile

46 kommenttia:

  1. Leena, voi miten ihana pinkki... ja buutsit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, olen ihan toivoton, kun pidän niin pinkistä:) Monet bootsit on, mutta näissä ei korkeaa korkoa, kun se ei nyt käy. Kiitos!<3

      Poista
    2. Mullakin bootsit on käytössä ihan pian, kunhan vain liukkaat lähtee. Omillani on ikää jo melkein vintagen verran (15 vuotta!) ja kahteen kertaan niitä olen jo suutarissakin ehtinyt käyttää, mutta paranevat vain. Ostin kengät aikoinani melko kalliilla, mutta sainkin sitten ihan priimaa: suutaritkin ovat kehuneet niiden italalaista laatua. Hyvään kannattaa siis satsata.

      Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
    3. Kaisa Reetta, mun kaksilla vanhemmilla sama ikä, mutta nyt ne ovat niin überkäytetyt että eivät enää tue yhtään nilkasta: En uskalla riskeerata kävelyäni just nyt. Tei en muutenkana. Minä myös käyttänyt suutarissa. Se on helppoa, kun meidän käyttämässä marketissa on heti sisäänmenossa suutari. Aion satsata hyviin ja pitkävartisiin ensi talvena. Ostan ne reippaasti käveltäviski eli hyvin matalatkorkoiset ja pitävä pohja myös. Kaupungeissakin voi kävellä joskus, jos on kiinnostavaa tosi paljon. Olen aina vannonut laadun nimeen. Muutaman kerran horjahtanut halppiskenkiin, mutta niitä onkin pidetty sitten aika vähän tai ovat kohta hajonneet tms.

      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  2. Ihania uusia kuvia ja kuules näytät himskatin hyvältä, ihan priimalta <3 Mitkä sääretkin. Oon kuules niin sun sielunsisko suklaakahvin ja croissantien suhteen. On unohtunut kysyä, mitä laitat croissantin väliin. Oma herkku, on vähän voita ja rapsakkaa salaattia ja juustoa, brie on ihana tai sitten brietä ja kirpsakkaa appelsiinihilloa, oikein brittiläisen makean kitkerää. <3

    Ihanaa iltaa Leena ystävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, priimasta en niin tiedä...:) Kiitos<3 Sääret on perityt, äidillä on vieläkin niin upeat.Päätimme tänään tyttöpäivänä, että emme ikinä luovu juustoista emmekä croissanteista! Bessu toi croissantit lämpiminä mukanaan kun ajoi Lidlin ohi. Hyvänen aika sua, ostan joka viikko jo neljä juustoa ja vielä yllytät minua. Saman muuten teki Anne eli mainosti yhtä juustoa, jolloin minä, että Ritari on tosi hyvää punaisten rypäleiden kanssa ihan arkenakin...:) Aijai, miten sie saat miut taas miettimään lauantai-illan herkkuja: Meillähän on aina se juustotarjotin silloin. Kiitos herkkuvinkistä<3

      Kiitos samoin Tiia ystävä<3

      Poista
  3. Totta tosiaan asuissasi on kevättä mukana! ♥ Pinkki on niin sinun värisi etenkin, kun se on tuollaista tyylikästä huurrettua pinkkiä, jonka yhdistät muihin. Tuo lumenvalkoinen neuletakki on aivan ihana.

    Ja niin... Miten vielä 2010 oli niin paljon lunta talvella ja nyt sitten... Meillä on tosin onni asua pääkaupunkiseudulla harvinaisen lumisella alueella: viime viikolla O:lla oli koulussa hiihtoakin.

    Hyvää alkavaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tänään tuli ensimmäinen kauppapuutarhan kuvasto♥ No juu, tässä oli kaksi värivaihtoehtoa, mutta jopa R. sanoi heti, että 'pinkki!' Mun suosikkiyhdistelmät tähän ovat siniset farkut ja ruskeat bootsit ja ruskea laukku, se Salzburgin löytö. Nuo punaiset hanskat halusin nyt, että kuin pisteet erottuisivat. Ja tietty aina 'musta must' jakun alla:) Se ei ole neulejakki, vaan se on jotain kuin tekokarvaa. Vinks: Prismoista löytyy mustana, harmaana ja lumenvalkoisena. Tuo menee erityisesti pikkumustan kanssa, mutta myös kadulla farkkujen kanssa.

      Älä muuta sano. Minua oikeasti vähän surettaa. Ei pakkasen puute, vaan lumen ikävä! On meilläkin lunta, mutta myös paljon jäistä kaljamoa. Kiva, että teillä on siellä lunta!

      Kiitos samoin!♥

      Poista
  4. Kivat jakut ja takki, noille on varmasti paljon käyttöä! Molemmat on kans kivat farkkujen kaverina rennosti. Kauniit värit, ihanasti sopii vaalealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos<3 Ainakin kevyttoppis tulee runsaaseen käyttöön. Tuota pörröistä hiukan säästelen, kun se sopii yhteen pikkumustan kanssakin. Nämä taitaa olla mun suosikkivärit, mutta kaipaan myös mopnen vuoden jälkeen sitä teittyä Keski-Euroopan vihreää eli jos kevyttoppis, se toinen olisi ollut sitä, eikä pronssia, olisi pinkki saanut kovan kilpailijan:)

      <3

      Poista
  5. Meillä on vain jäätä ja eilen poikien kanssa hippasilla lensin pitkin pituuttaan ja löin vasemman käden. Uskoisin, että se ei ole tällä kertaa murtunut, vaikka onkin turvoksissa. En millään halua mennä lääkäriin, enkä terveydenhoitajalle, enkä halua kipsiä.

    Ihana pinkki, on se niin keväinen ja kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, meillä on vähän tullut uutta lunta jään päälle, mutta aika kaljamoista on ollut. Hyvänen aika sentään! Onhan sinulla IceBugit, onhan sinulla ne? Ne hankittuani en ole kaatunut kertaakaan. Yhtenä vuonna, ennen IceBugeja, kaaduin meidän kalliolla, kun luulin pakkaslumen pitävän, mutta toisin kävi ja löin lonkkani. Sen kipu ja särky kesti 6 viikkoa ja tuntui, että Buranakin oli vain hetken helpotus. Ei siinä mitään murtumaa, joku pahempi revähdys kai, koska se meni sitten levolla ja muulla ohi. Kuka haluaa kipsin, ei kukaan!

      Kiitos<3 Pidän kovasti just tuosta puuteripinkistä.

      Poista
  6. Mä niiiiiin tykkään sun tyylistä! <3 Ja niin komppaan ylempiä kommentteja - ensinnäkin, mitkä sääret - sekä toisekseen, tuo huurrettu pinkki on niin passeli sulle. Mutta tuo pörrötakki vasta veikin sydämeni.. näen kuinka sen voi yhdistää niin moneen erilaiseen asuun ja se tuo sopivasti särmää olematta liian räikeä. Aivan ihana! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiva kuulla, kiitos<3 Oijoi, voiko tästä päivä paremmaksi muuttua:) Pinkkipinkki, olisikin liian jova juttu eli tämä huurrettu sen pitää olla. Pörrötakin näin ensin kadulla yhdellä rouvalla, jonka tunnistin yhden liikkeen pukeutumisneuvojaksi. Teki mieli kysyä, mistä hän on pörrön löytänyt. Sitten menimme muissa asioissa isompaan Prismaan ja sovitin tuota. Tytär ja mies päättivät, että minulle tulee joululahja, vaikka olin sellaiset kieltänyt. No, sain vielä tyttäreltä Lumikukka -kaulakorunkin eli aikamoinen joulu. Minä kun niitä lahjoja mieluummin antelen ja käärin, kuin itselle haluan. Tämä on täydellinen muutamiin menoihin, joissa tarvitsen pikkumustaa ja sen jälkeen vaikka syksyllä pidän katujakkuna farkkujen kanssa. Kiitos!<3

      Poista
    2. Jaahas, pitääpä itsekin tehdä retki paikalliseen Prismaan näköjään ;) -Taru

      Poista
    3. Taru, nopsaan: Tämä takki on tarjouksessa 5.2.saakka eli kai tuo päivä mukaanluettuna.

      Poista
  7. Hyvältä näyttää :)

    Mä oon kaikki nämä vuodet vierastanut jotenkin tuollaista kevyttoppatakkia, mutta nyt alkaa mieleni kääntyä. Kuinka kätevää autolla liikkuvalle. Mutta jotenkin hirvittää kaikkien näiden muotojen kanssa pakkautua tuollaiseen takkiin, saattaa tulla äkkiä Michelin-ukko -efekti. Ja väri, minkä värisen sitä sitten valitsisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos<3

      Sama täällä, sama täällä. Niissä kun on tikkaus vaakasuorassa, mikä lihottaa, mutta tässä tikkaus on niin tiheässä, että ei haitta. Takki on myös niin ohut, että menee matkalaukussakin pieneen tilaan. Kuule, just eilen sanoin Bessulle, kun kuvattiin, että näiden kilojen kanssa toppatakkukuviin on sama kuin Michelin-ukko, mutta sitten me vain naurettiin ja lähdettiin kuvaamaan. Nauroimme vielä enemmän, kun vaaka näytti meille molemmille tasan samat lukemat ja sitten joimme sitä Robertsin suklaakahvia kera Lidlin croissanttien:) Just tätä, joka siis vielä kai tänään tarjouksessa, oli kahta väriä, tämä huurretu pinkki ja pronssi. Ystävälläni tämä on pronssina ja hänellä on tummat hiukset.

      <3

      Poista
  8. Kaunis malli ja tyylikkäät takit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kiitos<3 Sopisivat sullekin. Tuo kevyttoppa on suorastaan hyvä idea!

      Poista
  9. Ihana kuvauspäivä on teillä ollut. Tuo pinkki sopii sulle mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, hauskaa parhaan ystävän kanssa! Juu, huurteinen pinkki sopii, mutta edelleen alla mustaa, siitä en pääse.

      <3

      Poista
  10. Kevyt toppatakille on varmasti paljon käyttöä. On se järkevä valinta ja edullinen. Mutta ennen kaikkea se on kaunis ja Sinulle sopii ehdottomasti tuo vaaleanpunainen. Valkoinen jakku on monikäyttöinen ja ajaton. Sopii moneen asuun ja kaikkiin vuodenaikoihin.
    Kauniita kuvia kauniista naisesta kauniissa puutarhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, paljon matkustava ystäväni on lähdössä Peruun ja laukkuun on pakattu kaksi kevyttoppatakkia. Hän kehui, miten käteviä ne ovat viileissä illoissa, miten hyvin mahtuvat pieneen tilaan etc.etc. Kiitos<3 Ehkä olen syntynyt huurteiseen pinkkiin! Kiitos ja mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  11. Ihanat uutuudet ja aivan sinun tyyliset. Molemmat ottaisin itsellenikin käyttöön. Olet kyllä hyvähermoinen kun pystyt olemaan mallina pelkässä mekossa kovassakin pakkasessa.

    Croissant, varsinkin Lidln on ihania. En vain taida jaksaa lähteä niin pitkälle niitä hakemaan. Mutta päiväkahvi kuulema odottaa kotona. Olenkin kohta junalla perillä ja odotan iltapäiväherkkuja.

    Ihanaa iltaa teille molemmille 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiva kuulla, kiitos<3 Sopis sullekin. Just tätä takkia, jossa on kiitettävän kapeat nuo vaakatikaukset, on kahdessa värissä ja on tarjouksessa viimeistä päivää 5.2.

      Se oli viime vuoden helmikuussa. Oli todella kylmä, mutta mulla oli high fiilis, joten en tuntenut kuin euforiaa:)

      Niin...enpä kerro, montako Bessun kanssa nautimme:) Missään muualla ei ole niin tuoreita, aina tuoreita kuin siellä. Kai tiedät, että matkustat paitsi kohti kotia, niin kohti päivistä parhainta eli launtaita<3

      Kiitos samoin teille<3

      Poista
    2. Taisitte syödä enemmän kuin yhdet, hehheh :) No, joskus täytyy vaan nautiskella oikein sydämen kyllyydestä!

      Nyt on lauantaiaamu, ollaan lähdössä taidenäyttelyyn ja sitten kotiinpalattua odottaa lähes teidän tyylinen lauantai-ilta. Mikään ei ole niin ihanaa kuin herätä lauantain aamuun ja huomata, että koko ihana päivä on edessä.

      Poista
    3. Birgitta, ssshhhh! Sehän oli kuin runsas välipala ja ilman sokeria:)

      Nyt on lauantai ja pulipäivä. R.lukee vieläkin Hesaria sängyssä, toki suklaakahvit on nautittu ja myös jogurtti myslillä, mutta hidasta on...Minä alan valmistaa kohta lohilaatikkoa, kun siinä vie vähän aikaa, mutta muuten kiva tehdä. Lähtisin taidenäyttelyyn, jos asuisin taidekaupungissa enkä sitten sen saarella. Meillä on tänään just se tuttu launtai-illan huuma, kuten tiedät. Parhautta etenkin näin talviaikaan. Lauantaina kaikki on vielä edessä...<3

      Poista
  12. Kätevä takki. Minä törsäsin eilen ale-kenkiin. Kahdista saapikkaistani on vetoketju rikki ja päättelin, että uusilla kengillä pääsen edullisemmin kun niiden korjaamisella. Ostin nilkkurit, sellaisia minulla ei ole aikoihin ollutkaan. Ja ehkä käyn suutarilta kysymässä sitä vetoketjujen korjaamistakin vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, tarvitsin! Minullakin on jalassani kuvissa tarjousnilkkurit. Tunnen nykyään syvää tyydytystä, kun löydän mieleistä alesta ja kuin sattumalta eli ei kauheasti etsimällä. Jos sulla on pitkävartiset saapikkaat, korajuta ihmeessä vetoketju. Minä vasta alan haaveilla pitkävartisista saapikkaista...

      <3

      Poista
    2. Löysin itseasiassa netistä alesaapikkaatkin. Punaiset vielä. Vitsi, kun tekis mieli tilata, mutta olen koittanut vastustaa kiusausta. Tässä kuussa kun noita rahareikiä on ilman niitäkin ihanuuksia.

      Poista
    3. Paluumuuttajatar, hitsi, mikä tuuri. Ai, jätit väliin: Älä nyt;) Minulla on sähkönsiniset, mutta ne on tosi piukat ja menevät vain sukkien ja hameen kanssa. Kaipaan sellaisia reippaampia. Ei tänä talvena enää. Älä muuta sano, helmikuu on yllättä rahareikäkuu!

      Poista
  13. Voi miten kauniit jakut - enkä osaa päättää, kummasta tykkään enemmän;)
    Ja sinä - näytät kauniilta ja onnelliselta <3 Vaikkei lunta tarpeeksi olekaan! Onneksi on puutarhaluettelot;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, ne ovat niin eri käyttöihin, paitsi kyllä tuo pörröinenkin tulee myöhemmin farkkukäyttöön. Kiitos<3 Nyt olen onnellinen ja kiitollinen: Syyn tiedät.No, se ei ole niin vakavaa, on kuitenkin lumenvalkoista. Älä muuta sano, kohta taas mennään lujaa.

      <3

      Poista
  14. Kauniit asut, Leena. Meikä ei lunta kaipaa, mutta kasvit kyllä. Niin, ja norppa. No, ehkä Mikki myös. ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos<3 Oi, mun magnolia, se I-vyöhykkeen ei kyllä selviä ellei nyt tule lunta! Juu, eläimet kuten lapset ja minä, rakastavat lunta!

      Poista
  15. Kauniit takit, hyvin sopivat sinulle! Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Hieno asu Leena,ja juuri sinulle sopivat väritkin:) Lunta...täällä pohjoisessa on lunta juuri nyt,mutta en matkusta sinne vain sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos<3 Oih, minulla oli siellä ystävä, jonka avulla sain ihmetellä Pohjois-Israelin ihmeellistä luontoa, sitä vuoristoseutua.

      <3

      Poista
  17. Ihania kuvia sinusta <3 Minua hymyilyttää aina kun näen sinusta kuvan tuo Nanson tunika päällä. Minulla on nimittäin tunika (tosin pitkähihainen) samalla kuosilla, meillä on siis samanlainen maku vaatteissa(kin). Ihana Leena, hyviä lukuhetkiä sunnuntaihisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos<3 Sinua tulee sitten hymyilyttämään paljon lähiaikoina, sillä minulla näitä on kaksi ja ostin just lisää lämpösukkiksia eli näillä nyt mennään jopa ravintolaan! Kesällä hyvä helleasu. Pidän nyt talvella alla kotona bambusta tehtyä mustaa paitaa, sillä säästelen parempia menoihin. Kukaan ei ole huomannut, että alla on oikeasti sellainen hiihtokerraston aluspaita:)

      Minulla on tästä kuosista myös se mekko, jossa on 2/3 hihat. No, tämä kuosi on upea! Viimeksi kun kävin Nansolla, en nähnyt mitään yhtä ihanaa<3 Ihana Krista, kiitos samoin<3 Mengelen kyydissä mennään...

      Poista
  18. Leena, olen hiukka kade sinulle tuosta takkilöydöstäsi. Tuo pinkkiväri on niin kiva meille kummallekin, mutta onneksi sain uuden baskerini edes pinkkinä. Minä hankin kevättakiksi yllättäen kauniin vihreän lyhyen villakangastakin. Minulla harvoin on vihreätä, mutta se on enemmän ehkä syksyn värinen...

    Hyvää Runebergin päivää, kaunis Leena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sitä varmaan löytyy vielä lähi-Prismastasi, mutta ei enää alehintaan. Tosiaankin, meille molemmille sopii huurteinen pinkki/puuteripinkki. Vihreää minäkin olisin vuosien jälkeen kaivannut: Kun käytän vihreää, se nostaa esiin vihreän silmissäni:) Minulla oli mielessä lyhyt villakangastakki, mutta sitten aloin miettiä syksyn kosteita katuja siellä jossakin ja päädyin tähän. Tuskin olisin muuten sitä takkia edes Sokokselta löytänyt, mutta ehkä Haloselta jo.

      Kiitos samoin sinulle kaunis Sara!<3 5. helmikuuta on minulle aina isäni syntympäivä ja silloin nostan myös pelakuut kellarista ulos. Huomasin, että Jörn Donnerilla on syntymäpäivä myös 5.2.

      <3

      Poista