perjantai 3. maaliskuuta 2017

Rakkautta ensi silmäyksellä


Molemmat ovat vakuuttuneita,
että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunis on tuo varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpi.

Eiväthän he tunteneet toisiaan,
ei heidän välillään siis mitään ollut.
Mutta mitä siihen sanoisivat kadut, portaat ja käytävät,
joilla he pitkän aikaa ovat sivuutelleet toisiaan?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
jospa joskus pyöröovissa
olivat kasvot kasvotusten?
jospa oli jokin "anteeksi" tungoksessa?
tai "täällä ei asu sen nimistä" puhelimessa?
- mutta tiedän mitä he vastaisivat.
Ei, eivät he muista.

Kyllä heitä hämmästyttäisi,
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heillä.

Ei vielä aivan valmiina
muuttumaan kohtaloksi
se lähestyi heitä ja loittoni,
astui heidän tiellensä
ja kikatusta pidättäen 
väistyi nurkan taakse.

Oli merkkejä ja vihjeitä,
vaikkeivät he osanneet niitä tulkita.
Jospa kolme vuotta sitten
tai viime tiistaina
yksi ja sama lehti lensi
olkapäältä olkapäälle?
Ehkä toinen kadotti jotakin,
jonka toinen löysi.
Kukaties jo pallon 
lapsuuden leikkikentällä?

Oli ovenkahvoja, ovikelloja,
joilla hyvissä ajoin
kosketus laskeutui kosketukselle.
Laukut vieretysten aseman säilytyksessä.
Ehkä jonain yönä kaksi näki yhden unen,
joka heti herättyä karisi.

Joka ainut alku
on menneen jatkoa
ja tapahtumien kirja
aina keskeltä auki.

- Wislawa Szymborska -
Ihmisiä sillalla (WSOY 2006, suomennos Jussi Rosti)

24 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista ja haikeaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ♥♥

    VastaaPoista
  2. Yksi ihan ehdottomista lempirunoilijoistani!

    VastaaPoista
  3. 🍸🌹🌹🍸🌹🌹🍸
    🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
    🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
    🍸🌹🌹🌹🌹🌹🍸
    🍸🍸🌹🌹🌹🍸🍸
    🍸🍸🍸🌹🍸🍸🍸
    🍸🍸🍸🌹🍸🍸🍸
    🍸🎁😊❤☺🎁🍸

    VastaaPoista
  4. Nyt kyllä kyynelehdin – mikä runo! Meilläkin se oli selvää heti ensisilmäyksellä, ja sitten myöhemmin on löytynyt aiempia paikkoja, kursseja, konsertteja, joissa olimme molemmat olleet vaikkemme muista... Kiitos tästä!
    – Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, minäkin sain kuulla, että olimme kahdesti ohittaneet toisemme, R. huomasi, minulla oli toisella kertaa koiruus mukana lenkillä ja ajatukset muualla ja kerran hän näki minut autossa, mutta katseemme, silmät, kohtasivat vasta 3.3.ja se oli sitten menoa.

      Talleta runo itsellesi: Tämä on iki-ihana♥ Ole hyvä♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, voisihan se olla vaikka rukousvastaus...Minulla oli 3 kuukautta aikaisemmin leikattu melanooma yläolkavarresta Turussa ja olin sairaslomalla just valmistuneessa kodissa ja oli paljon aikaa ajatella..

      <3

      Poista
  6. WS on ihana. Hänen runoissaan on suurta ja pientä, arkisen ymmärettävää ja mielikuvituksellisen runollista. Palaan hänen runoihinsa aina uudestaan. Kiitos taas tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, WS on ihmeellinen sanan parhaimmassa merkityksessä!

      Ole hyvä ja ihanaa maaliskuuta!♥

      Poista
  7. Kauniita ja tärkeitä sanoja <3

    VastaaPoista
  8. Voi taivas ja kaikki tähdet! Voi rakkaus <3
    Mikä runo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, ja tähtihuimaus ja huuma<3

      Iki-ihana, ota talteen<3 Kiitos!

      Poista
  9. Juuri näin. Kuljemme samoilla käytävillä, istumme samassa tilassa, emmekä huomaa. Leikkaan pitkät kiharat pois ja kahvihuoneeseen tullessani hän huomaa minut. Kun käsi koskettaa päivien päästä ja rakkaus syttyy näen hänet jokapaikassa, vaikkei hän siellä olekaan. Ihmeellinen on elämä ja sen polut ja silmät jotka näkevät eivätkä aina kuitenkaan näe. Paikat joissa olemme ja jotka elävät ne hetket joita itse emme huomaa.

    Aivan upea runo Szymborskalta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ei olekin kiinnostava: Näin se on voinut mennä ja on nyt käynyt selväksi, että onkin mennyt.Ehkä se teillä olikin tuo kahvihuone, en ole huomannut kysyä, laitan muistiin. Joku saa sitten katsomaan silmiin ja siihen jäitte/jäimme. Ehkä on hyväkin, että kaikki kulkee polkujaan, myös rakkaus, sitten sitä osaa arvostaa.

      Ota talteen♥

      Poista