sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat


Florence kimmelsi pesuveden jäljiltä. Hän hehkui raivoa, ja hänen pitkät tummat hiuksensa kieppuivat kuin kiivaasti etenevä merenneito, eikä John pystynyt ajattelemaan muuta kuin että hänen täytyi olla jonkin unen pauloissa, sellaisen, jossa tavallisesti niin jäykkä ja koruton rouva Trieves oli korvattu tällä raivottarella, tällä mainadilla, tällä alastomalla naiseuden ilmentymällä.

Sadie Jonesin Kutsumattomat vieraat (The Uninvited Guests, Otava 2017, suomennos Marianna Kurtto) on kuin menneen ajan kamarinäytelmä mustan farssin tyyliin. Pinnan alla tarkka lukija kuitenkin havaitsee syitä ja seurauksia, jotka huipentuvat loppua kohden auki räjähtäen kuin suven ensimmäinen unikko paljastaen mustan sylinsä salat. Kiinnostavaa on lukea Sternen perheen kartanoelämästä juuri sillä hetkellä, kun perheen isäntä on muualla, tytär Emerald täyttää kahdeksantoista ja kutsutut vieraat tulevat huonojen uutisten kera: Lähistöllä on tapahtunut junaonnettomuus ja kartanon velvollisuus on majoittaa selvityneet matkustajat. Taloudenhoitaja Florencen kannalta kaikkein huonoin päivä ikinä ottaa taloon lisää ihmisiä ja muutenkin perhe kokee paikasta toiseen vaeltelevan matkustajajoukon kärpäsinä, vihamielisyyttä hautovina kärpäsinä, jolle heillä ei olisi ollut sijaa. Brittiläinen pidättyvyys saa kyytiä ja talossa alkaa tapahtua käsittämättömyyksiä, joihin sekaantuvat niin Emeraldin kosijaehdokkaat kuin talon kuningatarmainen rouva Swift, ent. rouva Torrington, Charlotte. Etäinen äiti edellisen avioliittonsa lapsille, mutta täydellinen kartanon rouva Sternelle, jota hän rakastaa. Kartanoa, joka hänen edellisellä miehellään oli kantti hankkia. Hän rakasti Sterneä lastensa tavoin, ’kuin loputtoman pitkästä vaelluksesta selvinneet uupuneet matkustajat rakastavat ensimmäistä ja viimeistä kotiaan.’

Kutsumattomat vieraat todistaa Jonesin vahvan kirjailijalaadun: Hän ei toista itseään vaan kirjoittaa aina uudet ladut paperin lumivalkeaan. Kotiinpaluu oli esikoinen, joka värisyttää vieläkin ja Ehkä rakkaus oli totta teki minusta tuhman leikin ja tulevaisuuden eli sekosin eräästä herrasta sekä rakastuin Sadie Jonesin lauseisiin. Näiden väliin Sadie Jones on kirjoittanut Kutsumattomat vieraat, joka ei auta päättelemään muuta Jonesin kirjailijanlaadusta kuin laatua. Timanttista laatua! Aloitat tarinan ennalta-arvaamatta mitään ja voimatta lopettaa lukemista, sillä aavistat kulkevasi jännittävillä jäillä kun seuraat Jonesin mukana.

Kello oli neljännestä vaille seitsemän. Florence Trieves oli hikoillut paksun mustan silkkikankaan läpi kainaloitten ja rintavaon kohdalta. Hänen reitensä tuntuivat kuumilta, ja alushousujen kostea puuvillakangas hankautui niiden väliin likaisiksi poimuiksi. Jalat olivat turvonneet...

Kartanollahan on juhlat, mutta kutsumattomista vieraista rankin, Charlie Traversham-Beechers, keksii ehdottaa pirullista seuraleikkiä, johon perhe painostettuna alistuu. Vain Charlotte olisi voinut aavistaa, mitä tuleman pitää, mutta hän vaikenee. Syystä.

Yöstä tulee myrskyisä ja pimeä sekä kuvaannollisesti että todellisesti. Pimeydessä vaeltavat eksyneet sielut tavoitellen jotain josta pitää kiinni. Jotain tavallista ja turvallista.

Haluaisin jakaa erään kirjan tapahtumien määrittäjän, sillä se on kiinnostanut parissa varsin uudessa kirjassa aikaisemmin ja nyt se on tässä, mutta pelkään niin paljon spoilaamista, että en uskalla edes henkäistä sitä yhdyssanaa. Keskustelu siitä olisi kiintoisaa... Sen sijaan voisimme kurkistaa, mitä taloudenhoitaja Trieves ja snobi John Buchanan touhuavat, kun Florencesta on kuoriutunut ensin raivotar:

Naisen paljas liha, hänen vartalonsa hauras valkeus painautui vasten Johnin puunsavuntuoksuista, hiilen tahrimaa paitaa, ja housuja myös, ja ennen kuin sanaakaan oli lausuttu, ennen minkäänlaista susotumusta tai keskustelua – ja rajuudella, joka ei ollut vihamielistä mutta jossa silti oli jotakin väkivaltaista – John tarttui Florencea käsivarsista, käänsi hänet ympäri ja rusensi hänet ovea vasten samalla sen sulkien.

”Voi kyllä”, Florence huusi riemuissaan ja alkoi repiä Johnin paitaa.

”En ole koskaan tehnyt tätä”, John töksäytti...John ei keksinyt käsilleen yhtäkään tarkoitusperää, joka olisi ennen tätä millään lailla oikeuttanut niiden olemassaolon.

Tuli vähän mieleen Ian McEwanin Sovituksen kirjastokohtaus...

Emeraldkin saa yöstä hetkensä, kun kylpee yöllä tähtien valossa niiden kipinöidessä hänen ja erään kartanon vieraan ympärillä.

”Jos pidit Ian McEwanin Sovituksesta, rakastut tähän.”

- Haper's Bazaar -


Tässä yön etäisessä erämaassa teot leijuvat holtittomina kuin voikukansiemenet kaukana avaruudessa.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Mai/Kirjasähkökäyrä  Nannan kirjakimara  Kirja hyllyssä

*****

28 kommenttia:

  1. Lopettelin aiemmin tänään tämän kirjan ja ihastuin ihan täysillä. Täydellistä luettavaa, juuri kuin minulle kirjoitettu. <3 Kotiinpaluuta en ole vielä lukenut (vaikka se pokkarina odotteleekin hyllyssäni), mutta kyllä Odottamattomat vieraan on minulle se Sadie Jonesin kirja, joka iski ja lujaa. Melkoinen saa Kotiinpaluu olla, että menisi näistä vieraskutsuista ohitse. Kiva kuulla, että sinäkin viihdyit kutsuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, kuka ei ihastuisi Sadien kirjoihin:) Sanot tuon noin, kuten minä sanon aina Kochista. Tosin uusinta en ole vielä saanut. Varoitan, että Kotiinpaluu iskee ja ihan eri tavalla kuin tämä. Siinäpä Jonesin salaisuus, kaikki nämä kolme lukemaani ovat ihan erit, paitsi loistavat tarinat. Oih, minä olen tällaisen hulluuden perään:)

      Poista
  2. Ah, tämä kuulostaisi niin minun kirjaltani. Pidin Jonesin kahdesta aiemmin suomennetusta, mutta tämä olisi varmasti eniten minua. Pitää koettaa saada tämä käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä varmaan olisikin ihan sinun kirjasi. Minua oli eniten Kotiinpaluu, joka raastaa vieläkin. Se oli ilmestymisvuonnaan Lumin neljänneksi paras kirja. Lupaan silti, että tämä ei ole pettymys, vaan jollain mielettömällä tavalla niin peribrittiläinen.

      Poista
  3. Sadie Jones on hieno kirjailija, mutta tämä kirja... ei ollut mun makuun ollenkaan tämmöinen hulluus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, no ei tämä minulla Kotiinpaluun ohi mene, mutta tykkäsin kyllä kovasti. Minua kiehtoo tuo sana, jota en tässä voi sanoa, sen verran vinkkiä, että sitä oli ainakin eräässä F-voittajassa ja...Se, mitä se pitää sisällään ja sehän on tämän tarinan yllätys.

      Poista
  4. Onneksi jo jonotan tätä kirjaa kirjastosta! Lisäsit rutkasti odotuksia, ja niin lisää kirjan kannen viittaus McEwaniin. Tuntuu vastaavan makumieltymyksiäni. Kiitos jutustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kannen viittaus Sovitukseen ei ole ihan tuulesta temmattu. Ole hyvä.

      <3

      Poista
  5. Tämä kuulostaa viihdyttävältä kirjalta. Englanninkielisella GoodReads-sivustolla se saanut aika huonoa palautetta "awful book" , "odd book",siellä oli enemmän tuollaisia kuin hyviä mainintoja. Mutta lukisin kirjan kuitenkin mielelläni,niistä huolimatta ,ja sinä sait sen kuulostamaan sellaiselta jota haluaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on. No tämä on niin erilainen kuin vaikka Kotiinpaluu (The Outcast), mutta minusta hienoa, että kirjailija tuottaa ei junnaa samoissa aiheissa. Ei tätä kesken jätä:)

      <3

      Poista
  6. Kuulostaa todella kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  7. Kotiinpaluu oli minulla käännöskirjojen kärkijoukossa viime vuonna, joten tämä on pakko lukea! Vaikka olen lukenut tästä myös vähemmän kehuvia arvioita, niin ohittaa ei voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, Kotiinpaluu oli minulle viime vuonna neljänneksi paras kirja kaikista lukemistani.

      No, tämä on nyt niin makuasia. Jollakin tämä voi hyvinkin ohittaa Kotiinpaluun, minulla vain ei. Tarina raastaa vieläkin. Sekin on vahvan kirjan merkki. Luen kaikki Sadie onesit, ei sille mitään voi:)

      Poista
  8. Kotiinpaluu oli viime vuonna blogini toiseksi paras käännöskirja. Ehkä rakkaus oli totta ei sitten koskettanut, mutta lainaukset tästä kirjasta vaikuttavat kiinnostavilta. Ei paha, Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minulla neljäs eli kuuman sarjan kirja.

      Ei paha, Mai<3 En olisi kesken jättänyt.

      Poista
    2. No nyt kävi heikosti, sillä tässä oli niitä, joista en tykkää.
      Tämä toi mieleen käsikirjoituksen, sillä kohtaukset olivat niin övereitä.

      Poista
    3. Mai, kävin just sinulla kommentoimassa, että olisin halunnut nähdä tämän leffana, tämä on timanttista, mutta ei ohita minulla Kotiinpaluuta, joka jäi sisälleni 4-ever.

      Tässä oli tarkoituksellista ylilyöntiä tehokeinoina eli sellaista makaaberia farssia tms.

      Poista
  9. Minulla on Otavan arvostelukappaleet tulematta enkä ole kehdannut kysellä perään, kun luen niin hitaasti... Tätä voisin uudelleen ronkua! Vaikuttaa tosiaan timantilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, elämässä on erilaisia tilanteita: Jos bloggaamme vuosikausia, kuten olemme tehneet, ei voi aina olla parhaassa iskussa ja breikkejäkin on otettava. Minäkin luen nyt hitaasti ja kohta vieläkin hitaammin. Pyydä vaan, kyllä se sieltä tulee.

      En nyt muista, mitä pidit Jonesin edellisistä, mutta tämä on näistä kolmesta, jotka mainitisin erikoisin.

      <3

      Poista
  10. Aah, Leena! Minulla on Kotiinpaluukin lukematta (onneksi hyllyssä jo odottamassa. tarvitsenko nessua pöydänkulmalle, kun aloitan sen? En oikeasti tiedä, mitä Kotiinpaluussa lopulta tapahtuu, jätin tv-sarjan toisen jakson katsomatta kun en halunnut spoilata tulevaa lukukokemusta).
    Kotiinpaluun jälkeen tämä!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Kotiinpaluu olisi kyllä must ja juu, sen kanssa syntyy kyynelehtimistä.Minä en pystynyt katsomaan tv-sarjaa, kuvittele, vaikka katson joka lauantai tallenteelta jotain Syerjäistä maata tms. Pystyn lukemaan sen vaikka uudelleen, mutta en kestä katsoa. Kotiinpaluun tarina on klassisempi, tämän uusin on epätavanomisempi.

      <3

      Poista
  11. Vaikuttaa oikeun lupaavalta. Minulta on toistaiseksi kaikki Sadie Jonesit lukematta, mutta erityisesti tämä ja Outcast on lukupilvessäni. En oikein osaa päättää, kumman sitten luen ensin. Mutulla sanoisin, että Outcast olisi enempi minun juttu, vaikka toisaalta tämä vierashommeli kiinnostaa enemmän (siis perusteella, mitä olen kirjoista lukenut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, tämä on. Outcast on melkein unohtumaton. Silti, pidin myös tästä. Ihan erilainen ja se on vain hyvä. Aloittaisin Outcastilla..., mutta ehkä tämä musta farssi olisikin sinun juttusi.

      Poista
  12. Löysin Sadie Jonesin juuri sinun kauttasi ja olen siitä lähtien ollut aivan myyty. Tämä pitää ehdottomasti saada lukuun. Ja tuo kansikuva. Sekin on aivan ihana, aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, erittäin kiva kuulla<3 Erittäin tyylikäs kansi ja erikoinen, erilainen Jones.

      <3

      Poista
    2. Kirjassa oli hyvä tunnelma, pieni painostava odotus ja hekuma. Minäkin pidän siitä, että Jonesin kirjat ovat erilaisia.

      Poista
    3. Birgitta, kaikki 3 lukemaani, täysin eri. Vahvimman jälken taisi jättää Kotiinpaluu.

      Poista