perjantai 16. marraskuuta 2018

Joulun kirjalahjat....ja viikonloppua!


Pitkä, lauha marraskuu on unelmainen, harhauttaa jopa kasvit tunkemaan uusia silmuja. Totuus on kuitenkin, että talvi on lähestymässä ja sen mukana alkavat tontut liikkua. Kerron nyt mitä kirjoja Välikaton Feetu on jo käärinyt meillä joulupaketteihin, sillä joulukuussa on paljon muuta kuin lahjojen laittamista: Ystäviä tavataan kodeissa ja lounailla, länsirannikolla käydään Ikean kautta, vanhoista joululehdistä plarataan jotain uutta joulupöytään, jättikaulaliina saa luvan valmistua, joulukortit ja yöpyviä vieraita, joten Välikaton Feetun paja saa kadota olohuoneen pöydältä. Kirjoissa on tietysti ajateltu saajan makua eli lista sen mukainen.


Krista Launosen Ofelian suru

Hänelle, joka ymmärtää tätä arvostaa ja myös tarvitsee.


Heinrich Thiesin Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä

Hänelle, joka on tästä puhunut...ja joka lukee melkein vain elämäkertoja.


Tara Westoverin Opintiellä

Hänelle, jolle tämä teos on juuri kuin nappi takkiin.


Agnès Martin-Legand Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Ystävälle, jonka tiedän pitävän juuri tällaisesta tarinasta.


Harlan Cobenin Älä päästä irti

Dekkarimaanikolle sukulaiselle


Peter Jamesin Kuolema sanelee ehdot

Hänelle, joka on lukenut kaikki Jamesin Roy Grace -dekkarit ja myös omistaa jokaisen


Aura Koiviston ja Sirkku Linnean Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin

Lapselle, jonka mielestä pandat ovat tosi jännittäviä!


Pierre Lemaitren Tulen varjot

Hänelle, joka ei tiedä parempaa kuin Lemaitren Näkemiin taivaassa...


Ilona Pietiläisen Tervetuloa jouluun!

Ystävälle, joka keräilee vain ruoka- ja joulukirjoja

Fiona Bartonin Leski

Ystävälle, jonka ammatti on vaativa ihmissuhdetyö ja joka rentoutuu hyvän trillerin kanssa.


Noora Vallinkosken Perno Mega City

Ystävälle, jolle tästä kirjasta voi olla sekä iloa että hyötyä.


Leena Kellosalo Hevosenpääsumussa

Ystävälle joka harrastaa sekä kuvataiteita että runoja. Tätä kantta hän on arvostanut! Nyt lähtee sisältökin sitten...


Gerald Posnerin Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat

Miehelle, jonka historiallinen harrastus on kaikki toiseen maailmansotaan sekä kolmanteen valtakuntaan liittyvä.



Peter Amis Carlinin Paul Simon Elämäkerta

Hänelle, joka soittaa kitaraa sekä arvostaa duoa Simon&Garfunkel.


Michelle Obaman Minun tarinani kirjaa odottaa kuusen alle eräs...


Hjorth&Rosenfeldtin Korkeampi oikeus

Ystävälle, joka ei jätä yhtään Sebastian Bergman -trilleriä lukematta.


Viimeinen on vielä luvun alla: Yes! Fazerin sininen hasselpähkinärouheella sopii niin hyvin yhteen Sebastianin hätkähdyttävän profiloijapersoonan kanssa...

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kirjoja:) VIeläkin lämmintä teillä? Täällä meillä alkoi tänään ensimmäinen talvinen episodi, sadetta tuli lähes koko päivän, ja nyt on jopa hieman kylmää. Nam, Fasun suklaata,,, söin paluuni jälkeen 2 levyä parissa päivässä.......ihan hurjaa mutta en voinut lopettaa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiva kuulla. On, tuo aloituskuva on joltain muulta vuodelta. Tänään huomasin, että se arin eli I-vyöhykeen magnolia työnsi silmuja! Luvassa on kylmenevää, mutta ei vielä tunnu siltä. Oi juu, Fasut ja vihreä Royal ja Geisha-patukat. Eihän suklaata tarvitse lopettaa: Suklaa on naisille välttämätöntä♥

      Poista
  2. Hieno kattaus, kiitos tästä. Näistä moni saa hyviä lahjavinkkejä. Launosen Ofelian suru odottaa hyllyssä. Westoverin Opintiellä kiinnostaa. Ihanaa viikonloppua sinulle Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos ja ole hyvä. Ofelian surua meillä pitää olla kaksi, sillä haluan itse oman kappaleen ja haluan Merin löytävän tämän kuusen alta. Onneksi hän ei ehdi lukea blogiani:) Opintiellä on kuin joku entisaikojen teos, joka on ihan pakko lukea. En tiedä, uskallanko sanoa huomisen klassikko, kuten sanoin Näkemiin taivaassa -kirjasta, mutta vähän sinne päin. Lupaan, että vaikutut. Ota se joulukirjaksesi. Minä ainakin pidän joulun aikaan lomaa somesta: perhettä, ruokia, vähän lahjoja, herkkuja, lukemista, ulkoilua ja toiveissa valkeaa joulua. Kiitos samoin sinulle Anneli.

      Poista
  3. Hieno kattaus joulukirjoiksi! Osan olen lukenutkin. Michelle Obaman kirja toiveissa:) Ja suklaata pitää olla aina varastossa, lempimakuni on Fazerina.
    Hei, aurinko tuli takaisin♥ Hyvää viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Oih, sinulla ja minulla on sitten sama joulutoive: Michellen haluan juuri itselleni. Katsotaan...Minä pidän myös siitä belgialaisesta, jossa simpukanmuotisia suklaita ja toisinaan Wiener Nougatkin maistuu. Meilläkin ilma klaaraa: Kiva, sillä aiomme grillata♥ Kiitos samoin♥

      Poista
  4. Vau mikä kirjavalikoima :) Michelle Obaman kirja taitaa olla aivan uusi, kun en muista nähneeni sitä. Siinäpä vasta nainen!

    Kyllä joulukirjojen mukaan on hyvä saada vähän suklaatakin ja Fazer on ehdottomasti hyvä valinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, osan olet saattanut jo lukeakin: Onhan posti kulkenut? Se on uusi. Toin Michellen aikanaan blogiini Marschallin kirjalla Michelle Obama. Siinä vasta nainen!

      Kolmen paketin sääntö: Kirja (kova), herkku (suklaa) ja pehmeä (vaikka yöpaita tai neule)

      Poista
  5. Palaan tänään kotiin ja näen sitten onko posti kulkenut 😀. Lapsena pehmeät paketit ei olleet kivoja, mutta nyt niitä osaa arvostaa.

    Ihanaa sunnuntaita teille 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ai niin, te olette vielä siellä: Ajakaa varovasti! Eivät totisesti olleet:) Nyt kaikki on toisin.

      Kiitos samoin teille♥

      Poista
  6. Peter James ja tuo sukulaatilevy kiitos. <3 Ihanaa marraskuun jatkoa Leena <3

    VastaaPoista
  7. Hyvät valinnat! Isälle ajattelin jo kirjamessuilla tutustuttuani hankkia tänä vuonna Isäni on natsi -kirjan. Huomaa, miten hänen oman isänsä osallistuminen toiseen maailmansotaan on vaikuttanut isäni kiinnostukseen ja yritykseen ymmärtää tapahtunutta eri aikakausien, ja ihmisryhmien, näkökulmista vaikka ei ole itse sota-aikana elänytkään.

    Ihanaa uutta viikkoa Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, kiitos. Minunkin isäni olisi sen lukenut.Hän lähti rintamalle melkein teininä eli siellä meni nuoruus.

      Kiitos samoin sinulle Milla♥

      Poista
  8. Ihania joululahjavinkkejä! ♥

    Ofelialle: ♥
    Michelle Obama -kirjan haluan itseäni varten kuusen alle.
    Opintiellä aion kuunnella äänikirjana, luulen että se toimii sellaisenakin hyvin.
    Ja Lemaitrea aion lukea lisää. Minulla on iso pino blogattavia kirjoja, joista yksi on Näkemiin taivaassa. Nyt verryttelin bloggaamista niitä näitä -jutuilla, pian ehkä kirjoillakin.

    Joulun tunnelmaa alkaa jo olla ilmassa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos♥

      Ofelialle♥

      Minäkin haluan Michellen kirjan itselleni kuusen alle. Opintiellä on todella vaikuttava, mutta mikä ihmeellinen maailma: Sain Facebookin kirjallisuuden ystävistä vinkin Lasilinnaan ja siinä on paljon samanlaista ja samoilta seuduilta: vihataan viranomaisia ja hallitusta,kaikkia auktoriteettejä, lapset eivät käy koulua kuin satunnaisesti ja Lasilinnassa asuinpaikkakin vaihtuu koko ajan. Piittamattomuus lasten hyvinvoinnista loistaa kummassakin, mutta eri tavoin. Minulla vain niitä näitä, kun ei ole nyt kirjaa jemmassa wordilla vaan Lasilinnan seurassa kiinnostuneena. Ihme kyllä, nyt tv-sarjat vievät enemmän aikaa, sillä My Brilliat Friendin lisäksi loistava Babylon Berlin♥

      Joulua on ilmassa: Olen sen suhteen kuin vihikoira♥

      Poista